maanantai 28. joulukuuta 2015

Uusi vuosi ja sisätyöt odottavat



Joulun aika meni Itä-Suomen maisemissa, jonne satoi aaton kunniaksi ja juhlijoiden iloksi myös lunta. Juice Leskistä etäisesti muistuttava talven ensimmäinen lumiukko sai seurakseen myös lumihevosen ja kummallisen näköisen tontun.

Uuden väentupamme osalta ulkotyöt saatiin joulukuun aikana lähestulkoon pulkkaan. Jonkin verran maansiirtotyötä jäi odottamaan pakkasta ja maan kovenemista, koska saven seassa lotraus ei tuntunut kosteassa säässä hyvältä ajatukselta. Tammikuussa saadaan toivottavasti rakennustyömaan ympäristö siistittyä. Pihan viimeistelyä jatketaan toki myöhemmin keväällä ja kesällä.


Rakennustyöt jatkuvat alkuvuodesta sisätiloissa lähinnä ylä- ja alapohjien parissa. Tuvan sisäkatto toteutetaan kolmilappeisena, kuten ylhäällä olevasta kuvasta näkyy. Puuseppä on rakentanut huoneeseen väliaikaisen telineen, jonka päältä yläpohjarakenteita on ollut helpompi tehdä. Se helpottaa myös jatkossa kattolankkujen lyömistä paikoilleen näin korkeassa huonetilassa. Rakennuksen keskiosan märkätiloihin ja pukuhuoneeseen tulee sen sijaan tasainen laipio ja huonekorkeudet niissä jäävät huomattavasti tupaa matalammaksi. Tilojen hierarkiaa luodaan neliöiden lisäksi myös kuutioiden avulla.





Alapohjan lattiavasoina käytettiin rakennesuunnittelijan ehdotuksesta 45 x 300 mm:n kertopuupalkkeja, joiden alapintaan aluslaudoitus on naulattu kiinni. Laudoituksen päälle tulevat ilmasulkupaperi, eristekerros, ylempi ilmasulkupaperi ja päälle 33 mm:n lautalattia.





Rungon vanhoissa hirsissä on jäljellä aika paljon eri-ikäisiä nauloja, jotka pitää vetää talven aikana pois. Oma työnsä on myös rungon tilkitsemisessä sisäpuolelta käsin. Varsinkin ikkuna- ja oviaukkoihin saa menemään vielä runsaasti pellavarivettä.

Vanhan päärakennuksen osalta iloinen yllätys loppuvuoden osalta oli se, että alkusyksystä tekemäni ikkunoiden vuorilautojen tiivistyskittaukset näyttäisivät toimivan. Vaikka joulukuun alun kova tuuli ja sade paiskoivat vettä tuimasti vasten tien puoleista seinää, ei vesi tällä kertaa näyttänyt päässeen sisäpuolelle saakka. Ainoastaan yhden ikkunan toinen alanurkka tuntui aavistuksen kostealta. Ulkoa päin tarkastellessani huomasinkin, että olin siltä kohtaa jättänyt kittauksen väliin, koska ikkunan vuorilauta oli siinä vaiheessa ollut tiiviisti kiinni. Nyt siihen oli ilmestynyt pieni rako, josta vesi oli päässyt sisään. Täytyy tehdä varman päälle seuraavalla kerralla.

Hyvää alkavaa uutta vuotta kaikille!

Ville

perjantai 18. joulukuuta 2015

Hellaa hakemassa


Uuteen väentupaamme tulee paikalla muurattu puuhella. Kävimme ostamassa siihen kierrätyskannen ja -luukut Metsäkylän Navetalta. Kun näitä vanhoja osia etsiskelee, tekee aina mielenkiintoisia havaintoja: näyttää siltä, että Porin Valulla ei ole reilun kokoisia paistouunin luukkuja lainkaan. Sen sijaan Högforsilla on. Jostain syystä pidin kuitenkin enemmän Porin Valun tulipesän luukusta. Niinpä sitten otimme molempia yhdet: sievä Porin Valu ja reilun kokoinen Högfors. Kierrätetty saa kai olla vähän sitä sun tätä?

Vanhat valurautaiset hellanosat ovat usein vähän ruosteessa ja karstassa. Ne saa kuitenkin putsattua siisteiksi harjalla ja Liesimustalla. Näet kuvissa eron kunnostettujen luukkujen ja kunnostamattoman hellan levyn välillä. Valurautaa on oikeastaan aika vaikea saada pilattua lopullisesti - halkeaminen taitaa olla ainoa peruuttamaton tuho.



Puuhella on käytännöllinen kapistus, koska sillä saa tuvan lämpimäksi ja samalla voi tehdä ruokaa ja pitää vettä lämpimänä hellalla. Tuli tuo myös tunnelmaa. Viileänä levyn päällä on paljon säilytystilaa ja jos huuvassa on perinteinen reunus, voi sen päälle asetella pannunalusia, koristekransseja, tulitikkuaskeja tai muuta tavaraa. Hellanlevyn edessä oleva metallitanko on hyvä paikka keittiöpyyhkeille. Puuhellassa on myös poltettu ja varmaan monessa paikassa vieläkin poltetaan roskia kuten kartonkia ja paperia. Tätä ei taideta enää suositella, koska roskanpoltto nokeaa hormit.

Mietiskelin tässä vähän aikaa myös puuhellan huonoja puolia, ei tullut muuta mieleen kuin ne iänikuiset puunroskat siinä edustalla ja joku innokas ja tietämätön voi tietysti polttaa kätensä kuumissa luukuissa.

Lämpimiä joulukuun iltoja!

Tuovi





sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Porraskuisti valmiina

Kuva: Jari Lehtonen


Porraskuisti valmistui jo viikko sitten ja näyttää hyvältä rakennuksen edessä. Sen päällä tehtiin väliaikainen kate pressusta, joka vaihdetaan keväällä lopulliseen huopakatteeseen. Kuistin melko kepeän tuntuinen rakenne hieman arveluttaa näin tuulisella seudulla. Jää nähtäväksi, täytyykö sitä tukea myöhemmin jollain alkuperäiseen suunnitelmaan kuulumattomalla sidonnalla.

Kuva: Jari Lehtonen


Nyt talo on ulkopuolelta siinä kunnossa, että töitä voidaan rauhassa jatkaa sisällä. Tosin lintuverkko on vielä asentamatta savupiipun päälle. Sisätöiden osalta seuraavana ovat vuorossa yläpohjan kannattajien kiinnitykset.

Kuva: Jari Lehtonen



Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Ville

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Ikkunakirja


Jatkan nyt kirja-arvioideni sarjaa tällä Ikkunakirjalla, joka ilmestyi hyllyymme reilu vuosi sitten. Oikeastaan koko innostukseni perinnerakentamiseen alkoi ikkunoista ja niiden kunnostamisesta. Kävin ikkunaentisöintikursseilla jo ennen talomme hankintaa ja innostuin vanhoista kauniista puupuitteista, puhalletusta lasista ja kittaamisesta. Ikkunoiden kunnostaminen on isotöistä, mutta vaivannäkö palkitsee!

Mutta sitten asiaan eli Ikkunakirjaan. Teos on melkoinen mammutti, siinä on 352 sivua ja pelkkä sisällysluettelokin on kahdeksan sivua pitkä. Voisi oikeastaan todeta, että siinä on kaikki mitä ikkunakorjauksesta tulee tietää ja paljon enemmänkin. Kirja toimiikin enemmän hakuteoksena, josta voi poimia aina kulloiseenkin tarpeeseen sopivat neuvot. Käytännössä kirja kertoo hyvin yksityiskohtaisesti puuikkunan rakenteen, toiminnan, materiaalit ja kunnostustavat. Se ei vain kuvaa vaan myös perustelee. Hyvää on myös monipuolisuus näkökulmissa: kirja sisältääkin osion Jos kuitenkin uusitaan eli neuvoo myös siinä tilanteessa, että jostain syystä ikkunat päätetään kuitenkin uusia :-)

Erinomainen osio on Ohjeita kunnostuksen teettäjälle. Osa meistä jaksaa kunnostaa itse, toiset teettävät ulkopuolisella ja meillä esimerkiksi tehdään molempia eli teetämme kunnostukset vaativampiin 1800-luvun ikkunoihin ammattilaisella, mutta korjaan itse 1900-luvun alun ikkunoita. Kaikkeen ei riitä aika millään ja haluan myös pelata varmaan päälle noiden vanhinpien puhallettujen lasiruutujen kanssa, ne niin helposti menevät rikki kunnostaessa.

Kirjan lopussa on myös asiaa ilmanvaihdosta, ikkunoiden tiivistyksestä ja erityisesti karmeja käsittelevä osuus ilahdutti minua. On ollut nimittäin vaikea löytää karmien korjausta koskevaa kirjallisuutta ja vanhan talon karmikorjaukset ovat vaikeita, niin ainakin me olemme ne kokeneet.

Ikkunakirja on julkaistu 2011 ja sen ovat kirjoittaneet arkkitehdit Juulia Mikkola ja Netta Böök. Kirjan takakannessa lukee, että kirja on tarkoitettu sekä ammattilaisille että harrastajille. Tämä kuvaa hyvin sisällön syvyyttä.

Jos olet ikkunakorjaaja (ammattilainen tai harrastaja), puuikkunat innostavat muuten tai omassa talossasi on paljon huoltoa tai korjausta vaativia puuikkunoita, kirjaa voi varmasti suositella omaan kirjahyllyyn.

Hyviä lukuhetkiä!

Tuovi

maanantai 23. marraskuuta 2015

Lieke saapui uuteen väentupaan



1840-luvulla, kun elektrisiteetistä alettiin sen aikaisessa suurruhtinaskunnassamme laajemmin puhua, ehdotti Elias Lönnrot termin suomenkieliseksi käännökseksi sanaa lieke. Se ei kuitenkaan levinnyt laajempaan käytöön. Sen sijaan Lönnrotin aikalaisen, muiden meriittiensä ohella myös suomen kielen kehittäjänä tunnetun Samuel Roosin 1845 keksimä uudissana sähkö jäi elämään. Lieke tai sähkö - se on nyt joka tapauksessa viimein löytänyt tiensä myös meidän uuteen väentupaamme!

Rakennuksen pihalla tehtiin samalla kertaa paljon kaivuutöitä, jotka ovat näin savimaalla ja syksyn maakosteuden aikana mukavia puuhia. Kaivuujäljillä kävellessä työkenkien uurteiseen pohjaan juuttuu muutaman askeleen jälkeen noin kilon savikakku per kenkä, joita saa koko ajan olla potkimassa pois puita ja kiviä vasten. Mutta tarttuvaan saveen on jo tottunut vuosien kuluessa. Aluksi se ärsytti, nyt se lähinnä huvittaa. Ja kyllähän sekin pienestä kuntoilusta käy. Saa vaan varoa, ettei kylvä savea mukanaan joka paikkaan.



Väentuvan ja tallin välille kaivettiin ura sähkökaapelia ja maadoituskuparia varten. Myös salaojien purkuputki kaivettiin kulkemaan pihatien vierelle. Sitä jouduttiin vetämään melko pitkä pätkä, koska lähempää ei olisi löytynyt sopivaa ojaa, johon kallistuksen olisi saanut riittävän suureksi. Samaan kaivantoon laitettiin lisäksi kaapelivaraus mahdollisia tulevia pihavaloja varten.

Kuva: Jari Lehtonen


Itse väentuvan osalta Puusuutari on saanut ulkoseinien väliaikaisen levytyksen ja väliaikaiset ikkunoiden vuorilaudat  kiinnitettyä ja siirtynyt rakentemaan porraskuistia. Kuistin päälle laitetaan talveksi kevyt sateensuoja pintaan, ja vasta keväällä asennetaan lopullinen vesikate eli kaksinkertainen huopa.

Kuva: Jari Lehtonen


Kuistin jälkeen päästään taas jatkamaan hommia sisätiloissa ala- ja yläpohjien parissa.

Talven tuloa odotellessa,

Ville


lauantai 7. marraskuuta 2015

Levyä seinään

Kuva: Jari Lehtonen

Väentupa saa havuvaneripeitteen hirsirungon laskeutumisen ajaksi. Vaikka kyse on väliaikaisesta ratkaisusta, laitetaan levyn alle ilmansulkupaperi tiivistämään runkoa. Parin vuoden päästä levyt poistetaan ja tilalle asennetaan 40 mm paksu pystyponttilaudoitus, joka sitten aikanaan maalataan italianpunaisella keittomaalilla.

Vanhoissa hirsissä on sekin hyvä puoli, että rungon laskeutuminen on maltillista. Toisin kuin uusien hirsien kanssa, vanha puu ei juurikaan enää kutistu, mutta hirsien varaukset kyllä painuvat ajan kanssa tiukemmin kiinni. Tässä varhopatsas-rakenteessa katto ei laske hirsien painuessa ollenkaan, koska kattoristikot lepäävät yläjuoksun päällä, jota tukevat puolestaan pystyparrut nurkissa ja väliseinien kohdalla.

Ennen syksyä on tarkoitus saada rakennuksen etupuolelle avokuisti portaineen suojaamaan pariovea ja helpottamaan kulkua sisälle taloon. Kuistiin tehdään talven varalle väliaikainen kate. Keväällä siihenkin sitten laitetaan huopakatto, kunhan lämpötila nousee sopivalle tasolle.

Kuvassa näkyvät syöksyrännit tehtiin rakennuksen etupuolelle hieman liian lyhyenä. Niitä pitää ensi viikon aikana hieman jatkaa alaspäin. Sinkityt rännit maalataan myöhemmin pellavaöljymaalilla mustaksi.

Ensi viikonloppuna vedetään sähköjä ja tehdään maanmuokkausta rakennuksen ympärillä. Palaan niihin kuvioihin myöhemmin.

Ville

maanantai 2. marraskuuta 2015

Väentupa sai ovet ja ikkunat

Kuva: Valtteri Lindblad

Väentupamme ilme muuttui tänään paljon, kun uudet ovet ja ikkunat löysivät paikkansa. Puusuutari Jari Lehtonen ja puuseppä Valtteri Lindblad asensivat ne paikoilleen. Tai oikeastaan vain osa niistä on uustuotantoa: ikkunanpokista yli puolet on vanhoja ja kunnostettuja, pariovista ulommainen pari on vanha ja niiden sisäpuolelle asennetut lämpöovet teetettiin uusina.

Kuva: Jari Lehtonen


Vanhat peiliovet ovat peräisin turkulaisesta kaupunkitalosta. En tiedä, ovatko ovet ihan ne perinteisimmät vanhaan maalaispihaan, mutta ne olivat meistä hienot ja ehkä välillä voi vähän revitelläkin valinnoissa. Vanhat ikkunat puolestaan ovat puretusta maalaistalosta. Ikkunamallin valinta ei ollut sekään ihan helppoa. Arkkitehti Pekka Saatsin valitsema malli edustaa 1930-40-luvun tyyliä ja ajattelimme sen sopivan pihaamme. Väentupa saa näyttääkin hieman uudemmalta tulokkaalta kuin muut rakennukset. Valtteri Lindblad on vastannut vanhojen ikkunoiden ja ovien kunnostuksesta sekä uusien rakentamisesta.

Kuva: Jari Lehtonen


Vanhan kunnostaminen on kyllä aina yhtä ihmeellistä - ulkonäkö muuttuu niin radikaalisti. Kunnostaminen kannattaa! Ja totta kai välillä voi antaa olla kunnostamattakin ja nauttia kuluneen pinnan patinasta.

Väentuvan rakentamisessa on ollut ehkä hauskinta kierrättäminen: vanhojen osien etsiminen ja sovittelu kokonaisuuteen. Työlästä se on, mutta lopputulos palkitsee.

Tuovi






sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Paistetta ja pellityksiä



Eilen lauantaina ainakin meidän talomme pihamaalla paistoi aurinko koko päivän. Valo tuli niin matalalta, että pihan puut heittivät upeita varjoja haravoimattomalle nurmikolle. Jotenkin kuviin ei vaan ikinä tartu samanlaista valon ja varjon kontrastia, joka luonnossa näyttää niin uskomattoman hienolta.




Lauantaina sää suosi myös Perinnepellin Jania, joka kävi asentamassa uuden väentuvan savupiippuun juuripellityksen ja hatun. Jälki oli hienoa. Hatun malliksi hän oli valinnut vanhaan tai vanhantyyppiseen rakennukseen sopivan perinteisen aumamuodon. Piipun suun ja hatun väliin jätettiin nuohoojan mentävä väli.



Piippuhatun merkityksestä ja tärkeydestä on monta mielipidettä. Entisaikaan hattuja ei juuri käytetty, mutta silloin tulisijoja lämmitettiinkin ympäri vuoden, ja piiput kuivuivat sitä mukaa kun sateessa kastuivat. Nykyään savupiiput saattavat olla pitkiä aikoja lämmittämättä, jolloin kosteus pääsee ajan mittaan rapauttamaan hormeja. Hattu on siis mielestäni hyvä olla päällä, kunhan jättää tarpeeksi väliä nuohousta varten. Hatussa on hyvä olla myös jonkinlainen kallistus, etteivät vesi tai lumi jää muhimaan rakenteen päälle pitkäksi aikaa.

Alapohjan rakentaminen on sekin jo hyvässä vauhdissa, mutta työ tehdään loppuun vasta keväällä. Ensi viikolla olisi tarkoitus kiinnittää rännit paikoilleen ja aloitella ikkunoiden ja ovien asennusta. Ehkäpä viikon päästä rakennus näyttää jälleen hieman valmiimmalta.



Hyviä syyspäiviä!

Ville

perjantai 16. lokakuuta 2015

Katto päällä, kaikki hyvin



Lokakuun alun kylmä säärintama vaikeutti hieman uuden väentuvan katto- ja muuraustöitä. Kaikesta huolimatta puuseppä sai huopakaton valmiiksi ja muurari Lauri Mäkilä savupiipun ja tiilisten väliseinien muurauksen vietyä lähes loppuun saakka. Seuraavina töinä ovat kattosillan ja lapetikkaiden sekä piipun juuripellityksen ja piippuhatun asentaminen. Ennen telineiden purkamista kiinnitetään myös vesikourut ja syöksyrännit paikoilleen





Itse olen viimeistellyt kivijalkaa. Olen saumannut valutyön jättämiä pieniä aukkoja umpeen ja siistinyt kulmahiomalaitteella ja timanttilaikalla valumuotin jättämiä liian tasaisia pintoja. Lautamuotin ja luonnonkiven pintakuviot poikkeavat nimittäin huomattavasti toisistaan. Yksi sadan euron laikka riitti juuri ja juuri koko kivijalkaan.

Kivijalan muurausten osalta ainoastaan tuuletusluukkujen alaosien korotuksen jäävät kevääseen. Tuuletusaukkoihin on tarkoitus tulla verkot ja luukut, jotka voidaan sulkea aina talveksi ja avata keväällä uudestaan.

Rakennukseen pyritään vetämään sähköt vielä nyt syksyn aikana. Muut sähkötyöt saavat odottaa kevääseen.

22.8.2016 - kirjoittajan huomio: Päivityksen kuvissa piipun juuri on tehty rakennusmääräysten vastaisesti. Huopakate tulisi nostaa noin 30 cm ylös ja kiinnittää piipun kylkeen. Myöhemmin samana syksynä tuuli nosti sadeveden ylös pellityksestä huolimatta, jolloin se pääsi huovan ja piipun väliin ja sitä kautta valumaan sisätiloihin. Huopakatteen tulee olla itsesssään vedenpitävä.


Ville

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Omenapuiden aika



Jos tietäisin, että maailmanloppu on huomenna, istuttaisin tänään omenapuun.
Martti Luther

Istutimme kolme omenapuuta jokin aika sitten takapihalle. Syynä ei ollut maailmanlopun odottelu vaan yksinkertaisesti se, että omenapuut oli aika istuttaa. Ne ovat kasvaneet neljä vuotta Hirvensalmen Taimistossa. Aikanaan talomme pihaan kuulunut omenapuu oli myöhemmin siirtynyt naapurin pellon puolelle ja kun se kaadettiin, nappasin siitä muutaman oksan varttamista varten. Neljässä vuodessa niistä kehkeytyi kaksimetrisiä puun alkuja. Yhdessä oli jo omenakin.



Tilasimme pari vuotta sitten puutarhasuunnitelman tontillemme ja omenapuurivi on laitettu suunnitelmassa takapihalle, jossa niitä aiemminkin on ollut. Kolme vanhaa puuta on vielä jäljellä ja kolme uutta tuli nyt niiden jatkoksi. Lueskelin netistä istutusohjeita ja yritimme parhaamme, saa nähdä miten pärjäävät.



Maa on savista, joten teimme syvät kuopat, salaojitimme ne vanhoista, rikkinäisistä kattotiilistä tehdyllä murskeella ja vaihdoimme multaa. Kastelimme puun alkuja reippaasti ja askartelin niille tukikepit. Rungon ympärille tuli suojus, joka auttaa jäniksiä vastaan. Valkohäntäpeuroilta se ei valitettavasti suojaa, tarvittaisiin paljon korkeampi verkko.

Lapsuudenkodissani kasvoi pihalla omenapuita, jotka oli aikoinaan nimetty perheenjäsenten mukaan. Jatkoimme tätä perinnettä. On hauskaa ja kätevääkin kutsua puita omilla nimillään.



Urakan päätteeksi maistelimme takapihan omenoita perheen pienimmän kanssa: ilmeestä päätellen kitkeriä, mutta silti tarjoilu kelpasi.

Tuovi

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Hirsirunko pystyssä

  Uuden väentuvan hirsirunko alkaa viimein olla pystyssä. Tänään Silon Piilukirveen tekijät asensivat viimeisiä väliseinähirsiä pakoilleen. Sen verran viivytystä tuli vielä, että kattotuolien asennus siirtyi ensi viikon puolelle. Ensi viikon aikana aloittaa työmaalla myös muurari, joka tulee tekemään osan märkätilojen väliseinistä ja piipun paikoilleen. Tiiliset väliseinät on tarkoitus kalkkirapata hieman myöhemmin.








Tänään oli työn alla myös rakennustelineiden kokoaminen, joita tarvitaan sekä kattotuolien asennukseen että vesikaton tekoa varten. Rakennustelineiden parissa työskenteli Puusuutari, joka aloittaa ensi viikolla huopakaton tekemisen.

Ville

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Väentupa nousee kerros kerrokselta


Uuden väentuvan työmaalla ovat työt edenneet rauhalliseen tahtiin. Muutamia viivästyksiä on jälleen tullut eteen, mutta niistä on selvitty yksi kerrallaan. Täytyy sanoa, että itse pidän paljon enemmän vanhan korjaamisesta vaihe vaiheelta kuin kokonaan uuden rakentamisesta alusta loppuun. Sen verran on tässäkin hankkeessa työvaiheita, jotka täytyy sovittaa kohdalleen sekä suunnitelmien että aikataulun osalta, ja säätöä riittää. Joitakin virheitä suunnittelussa ja rakennusvaiheessa on tullut eteen, jotka ovat lisänneet kustannuksia alkuperäisistä laskelmista ja venyttäneet aikataulua. Syyskuun aikana pitäisi rakennus kuitenkin olla jo siinä vaiheessa, että voisimme edetä rauhallisempaan tahtiin talven aikana: runko pystyssä, vesikatto suojaamassa sateelta, ikkunat ja ulko-ovet paikoillaan.



Tämän viikon aikana on runko kohonnut jo hyvää vauhtia perustusten päälle. Kehikon pystytyksen aloitusta viivästytti kuitenkin se, että rakennuksen keskiosaan valetun betonilaatan pinta oli eri tasolla, kuin mitä se veistäjän piirustusten mukaan oli. Rungon alimmasta hirsikerrasta jouduttiin näin veistämään osa pois, jotta ovien ja ikkunoiden aukot säilyttivät oikean tasonsa.



Ensi viikon lopulla pitäisi runko olla kokonaisuudessaan pystyssä, kattotuolit paikoillaan ja vesikaton teko jo hyvässä vauhdissa. Kattotuolit tulevat suoraan tehtaalta ja ne asennetaan saman tien paikoilleen. Vesikatteeksi tulee kaksinkertainen huopa kolmiorimalla.



Toinen havaittu virhe liittyy sade- ja salaojakaivoihin ja niiden myötä ränneihin. Lvi-piirustuksissa oli laitettu sadevesikaivot perinteiseen kohtaan aivan rakennuksen nurkkiin kiinni ja salaojakaivot katon lappeiden nurkkakohtiin. Meidän rakennuksessamme oli kuitenkin arkkitehdin suunnitelmien mukaan tarkoitus ohjata sadevesi rännin päistä riippuvien ketjujen avulla alas sadevesikaivoihin. Sadevesi- ja salaojakaivot olivat siis vaihtaneet paikkaansa piirustuksissa. Huomasin tämän itse vasta siinä vaiheessa, kun salaojakaivot ja -putket oli asennettu piirustusten mukaan eli vääriin kohtiin. Joudumme nyt käyttämään ketjujen sijasta perinteisiä syöksyrännejä, jotka lisäävät osaltaan kustannuksia suunnitelmiin verrattuna.



Joka tapauksessa tuntuu mukavalta, että seinät ovat viimein kohoamassa oikeille paikoilleen. Kokoaminen käy rivakasti, kun hirret on merkitty hyvin ja ne nostetaan kuorma-auton nosturilla paikoilleen. Hirsien välissä käytetään pellavaeristettä.

Tästä taas jatketaan.

Ville

torstai 20. elokuuta 2015

Pellavaöljykittiä ja rautaoksidinpunaista

Ikkunan vuorilaudat maalattuna yhteen kertaan. Kuvassa aurinko hieman vääristää värejä.


Päärakennuksen lounaanpuoleiset ikkunat ovat aina olleet kovilla auringon, mereltä päin puhaltavan tuulen ja sen mukana tulevan sateen ja lumen rasituksesta. Suomessahan muutenkin lounaistuulet ovat vallitseva ilmiö eli etelän ja lännen väliseltä suunnalta puhaltaa keskimääräisesti eniten. Varsinkin toissa vuonna syksy ja talvi olivat todella kosteita, ja vettä satoi oikein urakalla. Sadevesi – samoin kun pienirakeinen lumi – tulee sisään pienimmästäkin raosta ja jos vielä tuulee navakasti, kosteus pääsee tunkeutumaan syvälle rakenteiden sisään. Tämä on ollut ongelmamme alusta lähtien.

Viime syksynä ikkunoiden uusia vuorilautoja asentaessani luulin tekeväni priimalaatua. Talvella arvosana tipahti välttävään. Pienenpieniä rakoja jäi ikkunoiden ja seinien vuorilautojen väliin, samoin karmin puolelle. Niistä on ilmeisesti vesi päässyt sisään karmin ja rungon väliseen pellavaeristekerrokseen. Kun eristeet ovat sitten imeneet kosteutta kunnolla, on vesi imeytynyt sisäpinnoille saakka. Uusia kosteusjälkiä on ilmestynyt molempien ikkunoiden alapuolelle pinkopahviin ja vanhaan tapettiin. Ikkunoiden ympärystät olisi saatava paremmin vettä pitäviksi ennen uusien tapettien asentamista. Vai löytyisikö Tapettitalon mallistoista vesivaluma-aiheista kuosia?

Levitin kitin sormilla suurempiin rakosiin. Hion ylimääräiset pois, kun kitin pinta on kuivunut.


Kävin viime viikonloppuna päädyn ikkunoiden vuorilaudat läpi ja kittasin pellavaöljykitillä kaikki pienetkin aukot umpeen. Pellavaöljykitin kokeilemista ehdotti puuseppä Valtteri Lindblad, jonka kanssa puhuimme ikkunaongelmasta aiemmin tänä kesänä. Aloitin kitin levittämisen pienellä lastalla, mutta pienen tuskailun jälkeen siirryin käyttämään pelkästään sormia. Sormilla kitin sai paremmin levitettyä ahtaisiin paikkoihin eikä hintana ollut kuin yksi tikku toiseen etusormeen. Tukin myös seinän vuorilautojen profiiliurien jättämät aukot kittipalloilla. Kokeilin työssä sekä Dana Limin Glarmesterkitiä että Tikkurilan pellavaöljykittiä. Glarmesterkit on muiden vinkkien ja oman kokemuksen kautta osoittautunut parhaimmaksi vanhojen ikkunoiden kunnostamisessa. Sää oli nyt kohtalaisen lämmin, joten Dana Limin kitti öljyyntyi nopeasti. Tikkurilan kitti taas liituuntui samaa vauhtia. Lisäliidun tai -öljyn kanssa pelaamisen sijasta selvisin työstä siten, että pidin aina toista purkkia kylmälaukussa, kun toinen oli käytössä. Kokemuksen mukaan Dana Limin kitti oli loppujen lopuksi koostumukseltaan helpompikäyttöisempää tähänkin työhön. Aion vielä hioa ylimääräiset kittialueet pois, kunhan aine on kuivahtanut tarpeeksi.



Kittiurakan jälkeen maalasin ikkunoiden vuorilaudat ja yläpuolisen koristeaiheen pinnat, samoin ikkuna-aukkojen ylä- ja alapuoliset tippalistat. Jätin ainoastaan vastakitatut kohdat myöhempään maalauskertaan. Maalina käytin rautaoksidinpunaista pellavaöljymaalia, jota tilasin Antiikkiverstaan nettikaupasta. Rautaoksidinpunainen on lähellä edellisen maalauskerran sävyä, joka on suhteellisen hyvin säilynyt rakennuksen luoteisseinustalla. Tosin aivan alkuperäinen pintakäsittely vaikuttaisi olevan italianpunaista keittomaalia.



Ensin oli tarkoituksena maalata ainoastaan tippalistat. Omaksi ja naapureiden piristykseksi maalasin vauhtiin päästyäni kuitenkin ikkunoiden vuorilaudat ja koristeaiheet kokonaan. Näin saamme selkeämmän vaikutelman värisävyn toimivuudesta. Pellavaöljymaalin riittoisuus yllätti jälleen: kahteen ikkunaan meni ainoastaan kaksi desiä maalia. Toki ne pitää maalata vielä kerran tai kahdesti uudestaan.

Maalausta vaikeutti hieman liian aurinkoinen sää, jonka seurauksena koristelautojen lisäksi myös maalarin niska hehkui samaa sävyä. Tämä ilmansuuta on siitä hankala, että aurinko pääsee porottamaan seinälle näin elokuussa aamusta illansuuhun saakka. Ainoastaan yksi koivu varjostaa seinustaa osan päivästä. Paras sää tähänkin työhön olisi toki ollut pilvipouta.

Viimeistään syksyllä nähdään, miten kittaus toimii käytännössä.

Ville

sunnuntai 16. elokuuta 2015

8 x uudistunut puutalo



Minulta pyydettiin jo viime keväänä kirja-arviota tästä hauskasta puutalokirjasta ja kirjoittaminen hautautui muiden kiireiden jalkoihin. Nyt lunastan lupaukseni ja kerron ajatuksiani. Seuraan melko tarkasti perinnerakentamisen uutta kirjallisuutta, lähinnä suomalaista ja ruotsalaista. Omaan hyllyyn on myös karttunut kymmeniä teoksia. Kirjat voi jakaa karkeasti muutamaan lajiin: faktaoppaat, jotka keskittyvät tiukasti työmenetelmiin ja materiaalehin, dokumentoivat teokset tiettyjen rakennusten kunnostamisesta ja/tai niiden historiasta sekä vanhojen puutalojen estetiikkaan ja sisustamiseen keskittyvät tunnelmointikirjat.

Suvi ja Sebastian Segercrantzin 8 x uudistunut puutalo asettuu mielestäni jälkimmäiseen lajiin: se on sisustuskirja, joka kertoo myös jonkin verran talojen kunnostustavoista. Nimensä mukaisesti kirjassa pääsee tutustumaan kahdeksaan erilaiseen taloon ja myös niiden asukkaisiin. Kirja kertoo raikkaasti asukkaiden arjesta, talon hankintapäätöksestä ja kunnostuksen eri vaiheista. Joissakin artikkeleissa syvennytään myös enemmän työmenetelmiin.

Virkistävää on, että kirjaan on otettu persoonallisiakin koteja eikä kaikkia ole stailattu liikaa kuvauksia varten. Sain kirjasta monia sisustusideoita juuri tästä syystä: kovin valkeiksi muuttuneet maalaishenkiset sisustuslehdet eivät oikein tarjoa enää mitään uutta. (Miksi muuten kaikki pitäisi maalata valkeaksi?)

Tarkan lukijan silmään pisti myös joitakin virheellisiä tietoja: museoviraston mainittiin suojelevan rakennuksia - näinhän ei ole, suojelumääräykset ovat kaavassa tai laissa. Joissakin työmenetelmissä olisi ollut myös tarkentamisen varaa tai valittuja tapoja olisi voinut hieman perustella.

Minusta yksi kirjan pääteemoista oli kuitenkin rohkaiseminen vanhan ja huonokuntoisen talon hankintaan. Artikkeleissa kerrottiin hankinnan taustalla olleista toiveista ja päätöksen syntymisestä. Usein korjattavaa oli enemmän kuin aluksi luultiin, mutta silti kaikesta selvitiin. Perheet tekivät paljon korjaustöitä myös itse ja asuivat myös taloissa samaan aikaan. Lapsetkin hoidettiin korjausten keskellä.

Joudun usein perustelemaan omaa taloprojektiamme ja selittämään, miksi ihmeessä teemme tällaista. Kirjaa lukiessa tulikin hyvä mieli siitä, että niin moni jaksaa ryhtyä tähän työhön. Olisiko niin, että vanhan talon korjaaminen onkin suurten vastakohtien hanke: välillä suurta riemua ja välillä suurta epätoivoa? Se on välillä hyvin raskasta, mutta valtavan palkitsevaa ja mielekästä.

Meidän suuri epätoivomme kohdistuu tällä hetkellä vanhan päärakennuksen päätyikkunoihin, jotka vieläkin päästävät vettä ja lunta sisään kovalla tuulella. Meillä on menossa nyt kolmas korjauskierros, kokeilemme kaikkien rakojen kittausta. Talvella nähdään, toimiiko tämäkään konsti. Ville kirjoittaa pian työstä lisää.

Suurta riemua olen viimeksi tuntenut poimiessani marjoja omalla pihalla: vadelmia, karviaisia, viinimarjoja ja mansikoita sekä ihaillessani kaunista ilta-aurinkoa takapihalla.

Ja vielä puutalokirjasta: pidin paljon sen graafisesta ilmeestä, joka oli raikas ja moderni, sopien kuitenkin hyvin aiheeseen. Taiton on tehnyt Suvi Segercrantz.

Lämpimiä elokuun iltoja hyvän kirjallisuuden parissa!

Tuovi

P.S. Voisinkin aloittaa tästä kirjoitussarjan, jossa esittelisin hyllyymme karttuneita perinnerakentamisen teoksia - rakennusjuttujen lomassa.

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Viivästyksiä ja edistymistä työmaalla


Kuva: Silon Piilukirves

Uuden väentuvan rungon veistotyöhön tuli pieni tauko, koska jouduimme etsimään lisähirsiä kehikon yläosaa varten. Sopivaa materiaalia eli vanhoja ja tarpeeksi pitkiä hirsiä löytyi lehti-ilmoituksen perusteella.  Kunhan hirret saadaan työmaalle, voi veistotyö taas jatkua. Hieman tämä toki viivästyttää rakennusaikataulua. Toisaalta olemme laatineet niin väljän aikataulun, että pieni viivästys ei haittaa. Tavoitteemme on, että saamme talon syksyn aikana talvehtimiskuntoon ja peruslämmölle, jolloin sisätöitä voidaan jatkaa rauhassa talven aikana.

Kuva: Silon Piilukirves


Kuva: Silon Piilukirves

Kuva: Silon Piilukirves

Runko on edennyt ikkunoiden yläosiin, eli noin kolmasosa on vielä jäljellä. Toivotaan, että loppukesästä ja syksystä tulee lämmin ja kuiva, niin rungon pystytys ja vesikaton teko sujuvat joutuisasti.

Kulunut kesä on kyllä säiden puolesta ollut melkoisen hankala: vettä sataa vaikka Forecan ennustus näyttää netissä aurinkoa ja seuraavana päivänä toisin päin. Onneksi meillä ei ole ollut kuitenkaan ulkomaalaushommia tai katon korjausta tekeillä. Niiden kanssa olisi voinut mennä hermot useampaan otteeseen.


Kivijalkatyö etenee tontilla. Kivet on ladottu paikoilleen ja täyttövalut ovat seuraavana vuorossa. Kuvissa näkyvät kivien alaosaan laudoista tehdyt muotit. Kivien paikoilleen asettelu oli kovaa työtä. Työ olisi sujunut varmasti joutuisammin, jos kivet olisi aikoinaan purkuvaiheessa jollain tavalla merkitty. Näin aikaisemmin vierekkäin olleet lohkareet olisi voitu suoraan sijoittaa sopiville paikoille. Toisaalta uuteen järjestykseen vaikuttavat myös tuuletusaukot, joille jätettiin sopivat välit piirustusten mukaan. Kissanluukkujen sijainti on ollut varmasti erilainen siinä rakennuksessa, josta nämä kivet ovat peräisin. Sovittamista olisi joutunut tekemään joka tapauksessa.



Luonnonkivijalka näyttää jo tässä vaiheessa istuvan hyvin ympäristön muihin rakennuksiin. Sekä päärakennuksen uudemman päädyn että tallin kivijaloissa on käytetty samanlaista materiaalia. Hieman jännittää, miten tuleva rakennusmassa vaikuttaa vanhan pihapiirin luonteeseen. Aluksi muutos vaikuttaa varmaan suurelta, koska uusi rakennus tullaan maalaamaan ensimmäisenä ja pihan painopiste siirtyy tämän vuoksi uudisrakennuksen suuntaan. Jatkossa harmonia palautuu, kunhan päärakennus, talli ja aitat saavat maalikerroksen yllensä.

Ville