Kesäpäivät kivijalan kimpussa

Päärakennuksen vanhemman puolen kivijalkaa korjattiin pahimmista vauriopaikoista jo muutama vuosi takaperin. Tuovi kirjoitti siitä täällä. Nyt heinäkuussa, kun sää oli parhaimmillaan (+ 28 astetta), oli hyvä sauma tarttua omakätisesti samaan hommaan.

Talomme sijaitsee kunnon savikakun päällä, joten maa routii kiitettävästi ja kivijalka keinuu sen mukana. Mutta ei hätää, kunhan nurkkakivet pysyvät paikoillaan niin kuin meillä on onneksi tilanne. Kohtuullisen kokoisista luonnonkivistä ladotuissa kivijaloissa on se hyvä puoli, että pienempiä vaurioita voi usein paikkailla kohtuullisen haban, pitkän pinnan, rautakangen ja sorkkaraudan avulla ilman konemiehen tai naapurin painonnostajan kutsumista apuun. Kivijalka on tehty perinteisesti latomalla päällekkäin isompia ja keskikokoisia lohkottuja kiviä, jotka on tuettu tasapainoon pienempien kiilakivien avulla. Pelkät kivet muodostavat siis kantavan rakenteen. Kivien välit on saumattu laastilla. Menetelmä on kutakuinkin sama, kuin keskiaikaisissa harmaakivikirkoissa tai linnoituksissa.

Vanhan kivijalan saumauksessa kivien välit täytetään laastilla, joka ei kuitenkaan saa olla kovettuessaan liian kovaa tai pehmeää. Valitsin työhön Fesconin 50/50/600 kalkkisementtilaastia (50 painoyksikköä kalkkia, 50 painoyksikköä sementtiä ja 600 painoyksikköä runkoainetta), joka on tarkoitettu käsirappaukseen. Laasti on samaa, jota käytimme rakennuskonservoinnin kurssilla Pälkäneen Pyhän Mikaelin kirkon muurien saumaukseen. Kannattaa muistaa, että laasti ärsyttää paljasta ihoa ja silmiä, joten tarvittavat suojavälineet ovat paikallaan. Myös erikokoista ja -muotoista kiveä on hyvä olla saatavilla riittävästi. Kun oma tonttimme on ollut asutettuna jo 1300-luvulta lähtien, putkahtelee maan sisältä joka kevät vanhoja kivijalkakiviä uusiokäyttöön. Voidaan melkein puhua uusiutuvasta luonnonvarasta.
 

 

 

Työ alkoi vanhan ja irtonaisen laastin sekä pikkukivien poistamisella. Tämän jälkeen suoristin isommat kivet ja kiilasin ne paikoilleen niin, että kiven yläpinta nousi kiinni alimman hirsikerroksen alapintaan. Jos taas kivi oli täysin ylivoimainen nostaa, kiilasin jäljelle jäävän raon yläpuolelta kantavaksi. Harjasin sen jälkeen saumat laastinrippeistä ja pienistä kivistä ja viimeistelin operaation muovipullosta (vanha Mäntysuopa-pullo) ruiskutetulla vedellä, joka poistaa hyvin irtonaisen kivimurun ja pölyn, jotka haittaavat uuden laastin kiinnittymistä.

 

Saumauksen aluksi sekoitin löysemmän laastin, jota kutsutaan runollisesti kuraksi. Kuraa on helppo levittää syvimpiin kolosiin käsien ja pienen saumausraudan avulla. Laastin tulee olla melko taikinamaista, mutta siitä pitää kuitenkin pystyä tekemään koossa pysyviä palloja. Kuralla voi kiinnittää myös pienempiä kiviä osaksi muuria. Varsinaiseen pintasaumaukseen käytin jäykempää, vähemmän vettä sisältävää laastia. Kun tätä laastia ottaa käteen ja puristaa, tulee sormien painaumien jäädä pintaan näkyviin.




Laastin hieman kuivuttua pyyhin saumojen pinnat pehmeällä harjalla, jolloin jäljestä tuli siistimpää. Lopuksi pesin kivien pinnat vedellä ja harjalla ylhäältä alaspäin, jolloin laastin valumat eivät jääneet värjäämään rumasti kivien pintoja kuivuessaan. Kun sää oli lämmin ja aurinko paistoi, kastelin saumoja jonkin ajan kuluttua, ettei laasti kuivunut liian nopeasti.

Ehdin puolessatoista työpäivässä korjata ja saumata noin kahdeksan metriä kivijalkaa. Eniten meni aikaa kivien liikutteluun, kiilaamiseen ja hammastenkiristelyyn. Sää oli kieltämättä turhankin hikinen tähän sinänsä mielenkiintoiseen puuhaan. Laastia kului tässä ajassa 75 kiloa ja hikeä saman verran litroissa. Työ jatkuu vielä kesän kuluessa, koska metrejä on vielä rutkasti jäljellä.

Jos työvaiheiden kuvaus herätti kysymyksiä, laita kommenttia tai lähetä vaikka sähköpostia (vihreakamari@gmail.com), niin vastaan niihin mielelläni. Toki muutkin kommentit ovat luonnollisesti tervetulleita.

Ville

Arkikuisti suoristui

Tämän kesän aikana Tuovi kirjoittikin jo uudemman kuistin eli arkikuistin kunnostuksesta. Käyn vähän vielä läpi kesän saldoa eri vaiheiden osalta.

Arkikuisti on siis osa vuoden 1907 laajennusta ja on muusta rakennuksesta poiketen rankorakenteinen. Sen alaosassa kiertää tosin kolme hirsikertaa, mutta yläosa on rakennettu pystytolppien varaan. Kuistin ongelmana ovat olleet mm. vuotava kattojiiri, vettä alahirsille juoksuttaneet lahonneet tippalistat sekä epäsuhta asento suhteessa muuhun rakennukseen. Kun päärakennus on pystytyksen jälkeen painunut, niin rankorakenteinen kuisti on sen sijaan pysynyt päädyn osalta samassa tasossa. Kuistin hieman keno ryhti on johtunut tästä.

Kesän aikana Puusuutari tyhjensi alapohjan vanhoista eristeistä, nosti kuistin ilmaan, korjasi alaosan hirsikerrat ja sen jälkeen laski rakennusosan päätyä yli kymmenen senttiä niin, että kattokulma tuli suurin piirtein vaakasuoraan. Hän kunnosti myös alapohjarakenteet siihen vaiheeseen, että jäljellä ovat enää kutteripurun lisääminen ja lattialaudoitus. Puusuutari korjasi vielä ulkolaudoituksen ja teki lahonneiden tippalistojen tilalle uudet. Lisäksi hän teki uudet karmit ja asensi vanhat pariovet paikoilleen. Työn jälki oli oikein hyvää. Lue työmaasta lisää Puusuutarin blogista.

Ongelmana ulkolaudoituksessa oli se, että ennen tämän kesän korjausta siinä oli käytetty vähintään kahden paksuista vuorilautaa. Kun tilasin uutta tavaraa korjaustarpeeksi, otin mallikappaleeksi epähuomiossa juuri sitä ohuempaa 19 mm:n lautaa. Tämä aiheutti hieman ongelmia joidenkin vanhojen ja uusien lautojen yhteen sovittamisessa. Muutenkin hieman paksummalla laudalla olisi helpompi oikoa seinän epätasaisuuksia. Myös säänkestävyys on paksummassa tavarassa täysin eri luokkaa.

Eräs lintuperhe asutti koko korjauksen ajan pesää kuistin päätyikkunan yläpuolella. Tämän vuoksi emme halunneet vielä ryhtyä korjaamaan sitä. Vaikka moottorisaha lauloi ja vasara nakutti, pesä säilyi paikoillaan. Nyt on menossa jo tämän kesän kolmas poikue samassa pesässä.

Seuraavassa postauksessa kerron päärakennuksen vanhemman osan kivisokkelin korjauksesta, jota aloittelin viime viikolla. Työn iloa kesän muillekin työmaille!

Ville

Sinivalkea vieraskuisti

Vieraskuistin maalausurakka on edennyt: maalasin listoja Gysingen valkealla pellavaöljymaalilla ja aloitin myös toista sinistä maalauskertaa, tällä kertaa selvästi tummemmalla sinisellä. En osaa sanoa, montako prosenttia ultramariininsinistä tässä värissä nyt on - hujautin sitä pari kertaa reilusti valkean sekaan ja kävin aina välillä kokeilemassa seinään vanhan maalin rinnalle. Lopulta pääsin sopivaan sävyyn. Vanha vaalea sävykin on kaunis, mutta jotenkin kaipasimme hieman reippaampaa väriä.

Uskon, että toinen kerros sinistä riittää siistiin lopputulokseen. Valkeat listat täytyy sen sijaan maalata vielä toiseen kertaan. Alla olevasta kuvasta näkyy, että ensimmäisen valkean kierroksen jäljiltä alta kuultaa vielä melko paljon vanha maali ja toisaalta uusissa listoissa puun väri.

Karmit ja ikkunapenkit jätin tietoisesti vielä maalaamatta, laitamme kuistin ikkunat kunnostettaviksi ehkä ensi kesänä ja samalla sitten pitää maalata karmit pokien poissaolon aikana.

Samalla kun maalasin kuistia, minulla oli talon sisällä kuivamassa myös maalattuja ikkunanpokia. Kuistilla ilmeisesti ilma vaihtuu sen verran hyvin, että siellä maali oli vuorokauden jälkeen riittävän kuivaa uudelleen maalausta varten. Ikkunat sen sijaan eivät sisällä olleet kuivuneet samassa ajassa juuri lainkaan.

Usein kuulee sanottavan, että pellavaöljymaalilla ei voi maalata kun se kuivuu niin hitaasti. Haluaisin vastustaa tätä näkemystä: pitää vain maalata riittävän ohuesti (eli hyväksyä 2-3 maalauskertaa) ja valita hyvä maalauskeli. En tiedä muutenkaan, mistä moinen kiire maalaustöissä tulee? Ja toinen asia on, kuinka peittävää maalista haluaa. On ihan hauskaa jättää pinta hieman läpikuultavaksi, se tuo elävyyttä lopputulokseen. Kolmeen kertaan maalattu on täysin peittävä ja välillä antaa hieman muovisen vaikutelman.

Sillä aikaa kun maalailin kuistin sisällä, jatkuivat ulkopuolella räystäiden viimeistely ja tippalistojen asennukset, jotka Ville saikin valmiiksi. Vielä puuttuu muutama koristelistan asennus ikkunoiden ympäriltä - eiköhän ne kesän kuluessa saada paikoilleen.

Tuovi