Sahasimme lahonneet lattialankut poikki noin metrin matkalta, yksi kerrallaan. Tarkistimme ensin, missä kohtaa ensimmäinen lattiavasa kulki lankkurivin alla, sen näki naularivistä lankuissa. Naulanpäitä oli muuten yllättävän hankalaa huomata paksun maalikerroksen alta. Yksi kerrallaan -menetelmällä varmistimme, että emme sahaa turhaan terveitä lankkuja. Niitä jäikin joitakin huoneen molempiin reunoihin. Onneksi laudoista ei ole lahonnut tuota metriä enempää eli aika pienellä paikkakorjauksella selvitään.
Alla olevan hiekan takia käsisaha ei työn jälkeen ole enää entisensä. |
Lankkujen alta paljastui mielenkiintoinen eristetäytekakku: reilusti hiekkaa, sen alla sammalta ja turvekerros hirsiseinän kohdalla. Arvelimme, että sammalen tehtävänä on estää hiekkaa valumasta rossipohjan alimman laudoituksen raoista maahan. Poistimme irtonaisen, lahonneen puuaineksen hiekan päältä ja löysimme joitakin sienikasvustoja, jotka otimme pois. Täytyy selvittää, mitä ne ovat.
Ehkä harmillisin vahinko löytyi hirsiseinästä ikkunan alapuolelta, pari hirsikertaa oli lahonnut - eivät kokonaan, mutta on epävarmaa, täytyykö ne kuitenkin vaihtaa kokonaan lahonneilta osin vai riittäisikö paikkaus. Tämä päätös jää hirsikorjaajalle. Hirsityö on kuitenkin tehtävä ensin, ennen kuin lattian paikkaus voidaan aloittaa.
Lattian alta paljastui harmillinen, joskaan ei yllättävä hirsivaurio. |
Huhkittuamme pölyn seassa muutaman tunnin menimme välillä ulos virkistäytymään ja teimme klapeja kesän saunanlämmitystä varten. Hankimme Savotta-telttasaunan viime kesänä, joka toimi tosi hyvin. Talon saunasta ei nimittäin ole jäljellä kuin kivijalka, se on purettu lahonneena jo kauan aikaa sitten. Haaveissa olisi rakentaa uusi sauna, ehkä jopa kaksi!