Pellavaöljykittiä ja rautaoksidinpunaista

Ikkunan vuorilaudat maalattuna yhteen kertaan. Kuvassa aurinko hieman vääristää värejä.

Päärakennuksen lounaanpuoleiset ikkunat ovat aina olleet kovilla auringon, mereltä päin puhaltavan tuulen ja sen mukana tulevan sateen ja lumen rasituksesta. Suomessahan muutenkin lounaistuulet ovat vallitseva ilmiö eli etelän ja lännen väliseltä suunnalta puhaltaa keskimääräisesti eniten. Varsinkin toissa vuonna syksy ja talvi olivat todella kosteita, ja vettä satoi oikein urakalla. Sadevesi – samoin kun pienirakeinen lumi – tulee sisään pienimmästäkin raosta ja jos vielä tuulee navakasti, kosteus pääsee tunkeutumaan syvälle rakenteiden sisään. Tämä on ollut ongelmamme alusta lähtien.

Viime syksynä ikkunoiden uusia vuorilautoja asentaessani luulin tekeväni priimalaatua. Talvella arvosana tipahti välttävään. Pienenpieniä rakoja jäi ikkunoiden ja seinien vuorilautojen väliin, samoin karmin puolelle. Niistä on ilmeisesti vesi päässyt sisään karmin ja rungon väliseen pellavaeristekerrokseen. Kun eristeet ovat sitten imeneet kosteutta kunnolla, on vesi imeytynyt sisäpinnoille saakka. Uusia kosteusjälkiä on ilmestynyt molempien ikkunoiden alapuolelle pinkopahviin ja vanhaan tapettiin. Ikkunoiden ympärystät olisi saatava paremmin vettä pitäviksi ennen uusien tapettien asentamista. Vai löytyisikö Tapettitalon mallistoista vesivaluma-aiheista kuosia?

Levitin kitin sormilla suurempiin rakosiin. Hion ylimääräiset pois, kun kitin pinta on kuivunut.

Kävin viime viikonloppuna päädyn ikkunoiden vuorilaudat läpi ja kittasin pellavaöljykitillä kaikki pienetkin aukot umpeen. Pellavaöljykitin kokeilemista ehdotti puuseppä Valtteri Lindblad, jonka kanssa puhuimme ikkunaongelmasta aiemmin tänä kesänä. Aloitin kitin levittämisen pienellä lastalla, mutta pienen tuskailun jälkeen siirryin käyttämään pelkästään sormia. Sormilla kitin sai paremmin levitettyä ahtaisiin paikkoihin eikä hintana ollut kuin yksi tikku toiseen etusormeen. Tukin myös seinän vuorilautojen profiiliurien jättämät aukot kittipalloilla. Kokeilin työssä sekä Dana Limin Glarmesterkitiä että Tikkurilan pellavaöljykittiä. Glarmesterkit on muiden vinkkien ja oman kokemuksen kautta osoittautunut parhaimmaksi vanhojen ikkunoiden kunnostamisessa. Sää oli nyt kohtalaisen lämmin, joten Dana Limin kitti öljyyntyi nopeasti. Tikkurilan kitti taas liituuntui samaa vauhtia. Lisäliidun tai -öljyn kanssa pelaamisen sijasta selvisin työstä siten, että pidin aina toista purkkia kylmälaukussa, kun toinen oli käytössä. Kokemuksen mukaan Dana Limin kitti oli loppujen lopuksi koostumukseltaan helpompikäyttöisempää tähänkin työhön. Aion vielä hioa ylimääräiset kittialueet pois, kunhan aine on kuivahtanut tarpeeksi.

Kittiurakan jälkeen maalasin ikkunoiden vuorilaudat ja yläpuolisen koristeaiheen pinnat, samoin ikkuna-aukkojen ylä- ja alapuoliset tippalistat. Jätin ainoastaan vastakitatut kohdat myöhempään maalauskertaan. Maalina käytin rautaoksidinpunaista pellavaöljymaalia, jota tilasin Antiikkiverstaan nettikaupasta. Rautaoksidinpunainen on lähellä edellisen maalauskerran sävyä, joka on suhteellisen hyvin säilynyt rakennuksen luoteisseinustalla. Tosin aivan alkuperäinen pintakäsittely vaikuttaisi olevan italianpunaista keittomaalia.

Ensin oli tarkoituksena maalata ainoastaan tippalistat. Omaksi ja naapureiden piristykseksi maalasin vauhtiin päästyäni kuitenkin ikkunoiden vuorilaudat ja koristeaiheet kokonaan. Näin saamme selkeämmän vaikutelman värisävyn toimivuudesta. Pellavaöljymaalin riittoisuus yllätti jälleen: kahteen ikkunaan meni ainoastaan kaksi desiä maalia. Toki ne pitää maalata vielä kerran tai kahdesti uudestaan.

Maalausta vaikeutti hieman liian aurinkoinen sää, jonka seurauksena koristelautojen lisäksi myös maalarin niska hehkui samaa sävyä. Tämä ilmansuuta on siitä hankala, että aurinko pääsee porottamaan seinälle näin elokuussa aamusta illansuuhun saakka. Ainoastaan yksi koivu varjostaa seinustaa osan päivästä. Paras sää tähänkin työhön olisi toki ollut pilvipouta.

Viimeistään syksyllä nähdään, miten kittaus toimii käytännössä.

Ville