sunnuntai 17. marraskuuta 2013
Ottakaat kiini! – vanhoja lehtileikkeitä
Netistä löytyvä Kansalliskirjaston Historiallinen sanomalehtikirjasto -tietokanta on varsinainen aarreaitta! Sen kautta voi lukea lähes kaikkia Suomessa vuosina 1771-1910 ilmestyneitä sanomalehtiä. Olemme itse onnistuneet löytämään useita taloamme koskevia lehtiartikkeleita ja -ilmoituksia, joista vanhin on vuoden 1827 Finlands Allmänna Tidning -lehdestä. Artikkelissa luetellaan talojen nimiä ja niiden osallistumista Turun palon uhrien auttamiseen. Silloinen talomme omistaja lahjoitti hätää kärsiville 10 kappaa herneitä.
Vanhoista lehdistä on selvinnyt, että talon pihapiirissä on pidetty 1800-luvun lopulla jopa maatalousnäyttelyitä, joissa on esitelty uusimpia maatalouskoneita, elintarvikkeita ja käsitöitä. Myös raittiusseurat ovat talossa kokoontuneet. Lisäksi bongasimme talon omistajan kustantamia ”ottakaa kiinni” -ilmoituksia, joissa pyydetään auttamaan laitumelta kadonneen hevosen etsimisessä. Eri lehdistä on löytynyt myös talon palvelusväkeä koskevia työpaikkailmoituksia.
Sanomalehtikirjastosta löytää varsinkin vanhempien lehtien numeroita, jotka eivät ole enää tekijänoikeuden piirissä. Tietokannasta voi etsiä esim. henkilön, talon, paikkakunnan tai vaikka tapahtuman nimellä. Pystyimme jopa jäljittämään oikean lehden sivunumeroineen eteisen kattoon liisteröidyn sanomalehtiarkin yhden lauseen perusteella, jonka syötimme sellaisenaan hakusarakkeeseen.
Hakukone tunnistaa yllättävän hyvin lehtien joskus hyvinkin koukeroista vanhahtavaa kirjoitusasua. Mutta ei pidä luovuttaa, jos osumia ei heti tulekaan. Kannattaa muutella hakusanoja ja käyttää tarvittaessa toista kotimaista.
Käy kokeilemassa osoitteessa:
http://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/secure/main.html?language=fi
lauantai 9. marraskuuta 2013
Iltapäivä arkistossa
Vietimme muutama viikko sitten mielenkiintoisen perjantai-iltapäivän Turun maakunta-arkistossa tutkimassa taloomme liittyviä vanhoja papereita. Löysimme kymmeniä sivuja lainhuudatusasiakirjoja 1800-1900-luvuilta, perunkirjoituspapereita ja rakennusmestari Onni Tourun laatimat uuden asuinrakennuksen piirustukset vuodelta 1917.
Rakennusta ei ole koskaan toteutettu pihapiiriin - liekö syynä ollut pian tämän jälkeen alkanut kansalaissota, joka koetteli talomme tuolloista omistajaperhettä monin tavoin. Paikkakunnan historiikeista käyvät ilmi muun muassa punaisten talon väelle järjestämä "kotiaresti" ja kaksi perheenjäsentä myös kuoli hämärissä olosuhteissa. Seutukunnalla käytiin kiivaita taisteluita punaisten ja valkoisten välillä. Vastakkainasetteluun johti varmasti toisaalta torppareiden runsas määrä ja myös selvä luokkaero varakkaiden tilallisten ja köyhän työväestön välillä.
Vanhat lainhuudatusasiakirjat ovat mielenkiintoista luettavaa! Ennen vanhaan koko tilaisuuden kulku ja eri henkilöiden esittämät puheenvuorot on kirjoitettu muistiin tarkasti. Tekstiä on sivukaupalla. Koska luettavaa olisi ollut liian paljon yhteen iltapäivään, laadimme etukäteen taktiikan: kävimme molemmat läpi omat paperinivaskamme ja etsimme taloamme koskevat kohdat paksuista, sidotuista kirjoista. Sitten kuvasimme sivu kerrallaan kaikki paperit. Näin lueskelua voi jatkaa myöhemmin kotisohvalla ruotsin kielen sanakirjan kanssa - 1800-luvun puoliväliä ennen asiakirjat on laadittu ruotsiksi.
Luettavaa jäi myös seuraavaan kertaan. Perunkirjoituspapereita emme ehtineet käydä läpi. Turun arkistossa vanhat asiakirjat noudetaan tilauksen mukaan tasatunnein. Seuraavalla kerralla kannattaakin varata koko päivä ja eväät mukaan.
lauantai 2. marraskuuta 2013
Vihreälle kamarille yllätysvoitto!
Vihreän kamarin voitto Gloria Blog Awards -kilpailun Vintage-sarjassa oli valtava yllätys! Pidin ja edelleen pidän kilpakumppanien blogeja eli Domargård - Villa Oliviaa, Villa Iduria, Retroaarteita ja 70-luvulta, päivää! niin superlaadukkaina, että ne olisivat mennen tullen ansainneet voiton. Otan siis tunnustuksen nöyrästi vastaan.
Ilta Katajanokalla sujui mukavissa tunnelmissa ja oli hauskaa pynttäytyä kerrankin kunnolla juhlavetimiin. Seurasimme palkintojenjakoa 70-luvulta päivää -blogin pitäjän hyvässä seurassa ja myös muita tuttuja löytyi. Ruokatarjoilusta jäi mieleen erityisesti Meri-Tuuli Lindströmin kokkaama hevosenliha-carpaccio, joka oli maukasta.
Tästä on hienoa jatkaa blogin pitoa ja talomme korjaustöitä! Iso kiitos kaikille lukijoille ja blogiani äänestäneille sekä uusille jäsenille.
Lue lisää juhlista ja palkituista Gloria-lehden tuoreesta nettijutusta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)