Lattia - viimeinen, muttei vähäinen

Viimeinkin kuistityömme on ehtinyt lattiavaiheeseen! Kattolautojen, seinäpaneelien ja lopulta lattian asennusjärjestys määräytyi sillä perusteella, miten se oli aiemminkin tehty. Näin jälkeenpäin on vaikea sanoa, olisi kuitenkin ollut fiksumpaa tehdä vain lattia ensin ja sitten sen päältä muut. Nyt olemme keikkuneet tikkailla ja rakennelleet väliaikaisia tukia - työturvallisuus on ollut välillä kaukana. Toisaalta, kun aiemmin olemme yrittäneet oikoa jossakin, olemme aina joutuneet jossain vaiheessa toteamaan, että olisi vain pitänyt tehdä kuten aiemmatkin rakentajat. Ja välillä on jouduttu purkamaankin ja palaamaan lähtöruutuun. 1800-luvun ja 1900-luvun alunnkin remontoijilla on ollut järki mukana useimmissa hankkeissaan.

Mutta eipä ollut lattian asennuskaan ihan helppo nakki! Laudat olivat - jälleen kerran - kaikki eri paksuisia ja aikoinaan paikallaan veistettyjä sopimaan juuri tientynlaisiin, vanhoihin tukihirsiin. Nyt meillä ei enää ole vanhoja tukirakenteita vaan uudet, joten paikalleen sovittelemista riitti. Jokainen lauta täytyi käytännössä mitata ja veistää uudelleen paikalleen sopivaksi.

Lisämaustetta työhön toivat kuistin sisäraput, joista toinen sivulaudoitus puuttui osittain. Kaikkia lautapaloja ei löydetty ja niinpä sovittelimme uudesta laudasta pieniä paloja puuttuviin kohtiin.

 Lattiatyö jatkuu toukokuussa. Samalla käynnistyy toinen kauan odottamani projekti: puutarhasuunnittelu! Olemme löytäneet vanhoihin pihoihin erikoistuneen tekijän, jonka avulla lähdemme palauttamaan 1900-luvun alun unohtunutta ja umpeen kasvanutta, taloa ympäröinyttä puutarhaa.

Nupinaulateatteri

Irrotin viikonloppuna joitakin satoja nupinauloja vieraseteisen katosta. Vanha lautakatto paljastui aikoinaan vesivahingoista kärsineen pinkopahvin alta. Pahvin ja nupinaulojen poistaminen oli helppoa mutta kovin aikaavievää. Naulat oli nyhdettävä yksi kerrallaan vuohenjalkaa muistuttavalla naulanpoistimella, joka lienee alunperin tarkoitettu verhoilunaulojen tai -nastojen poistamiseen huonekaluista. Kätevä työkalu se kuitenkin oli, voin suositella!

Tutustuin samalla erilaisiin nupinauloihin, joita kattoon oli eri vuosisadoilla lyöty. Vanhimmat olivat hyvin pieniä ja ruosteisia (nuppineulan kokoisia), osa hajosi irrotettaessa. Naulakoko näytti kasvaneen ajan myötä ja isommat olivat toki helpompia irrottaa. Kun naulankanta aina välillä napsahti poikki, vedin piikkiosan katosta hohtimilla, jota käytän ikkunaorjauksessa lasituslankojen poistamiseen.

Nyt kun naulat ovat katosta poissa, on seuraavaksi vuorossa maalaus. Aiomme jatkaa perinteitä ja maalata liimamaalilla. Pinkopahvituskin olisi yksi vaihtoehto, mutta tuntuu mukavalta jättää järeät laudat ja vanhat takorautanaulat näkyviin.

Piikainkamari odottaa uutta lattiaa

Tavallista pidemmän hiljaiselon jälkeen ehdin taas kertoa korjausprojektimme kuulumisia! Työrintamalla ei kuitenkaan ole ollut tällä välin hiljaista. Pääsiäinen sujui perinteen mukaisesti purkutöissä. Piikainkamarin lattia siirtyi lopullisesti ajasta ikuisuuteen. Lattiarakenteet olivat lahonneet 1960-luvulla rakennetun saunan ja pesuhuoneen alla ja jäljellä olivat vielä rossipohjan lankut ja täyteturve.Yllä on pari vuotta sitten otettu kuva, kun aloitimme urakan purkamalla väliseinät, yläpohjan lisäeristeet, kalusteet ja pintamateriaalit pois.

Tänä pääsiäisenä lapioitiin lattia ikkunasta pihalle aurinkoisessa säässä. Apunamme työssä oli tehokas Puusuutari-blogin pitäjä ja talkooapuakin oli jälleen paikalla.

Saunanrakennusporukalla oli ollut aikoinaan omintakeinen tekniikka: kamarin lattia oli avattu, turvetäyte oli poistettu ja alimmas pohjalle ladottu reipas satsi muovisia apulantasäkkejä. Säkkien päälle oli laitettu takaisin turve, sitten taas lattialankut paikoilleen ja lopuksi valettu lankkujen päälle betonilaatta. Laatan päälle vain perusmuovimattoa ja eikun saunaan ja suinkuun. Voi olla, että historiaa ei pitäisi arvostella nykyhetkestä käsin, mutta rakennustavan lopputulos oli tuhoisa: muovimatto tietenkin rikkoontui ennen pitkää  ja laski veden lattian alle, jossa taas muovisäkit sulkivat ilmanvaidon toiseen suuntaan. Lisäksi lattian alla oli ollut melko pitkäaikainen putkivuoto. Kosteus pääsi siis muhimaan mukavasti alapohjassa vuosikymmeniä.

Iloinen yllätys kuitenkin oli, että vain yksi alimmista kantavista hirsistä oli lahonnut poikki. Kaksi hirttä oli selvinnyt koetuksesta huolimatta ja niitä ei tarvitse vaihtaa. Kamarin seinien alimpia hirsiä joudutaan vaihtamaan ja saunan höyrynpoistoputken kohdalta hirsiä tasaisesti putken matkalta alhaalta ylös saakka.

Kun lattia oli kokonaan purettu, paljastuivat pönttöuunin perustukset. Aika mielenkiintoista nähdä ne kaikessa komeudessaan, en ole niitä aiemmin nähnyt. Ihan tukevalta rakennelmalta vaikuttaa.

Talon uudemmassa, 1907 rakennetussa jatko-osassa eivät märkätilat ole ainoa ongelma. Näyttää siltä, että vuosisadan alun rakennusmestari on tehnyt virhearvion alapohjan hirsien kantavuudessa ja tästä syystä talon pääty on vähitellen painunut alas tukihirren antaessa periksi. Tukihirsi on ilman kivitukia noin 9 metrin matkalla. Aikamoista optimismia rakentajilta. Samalla kun kamarin hirsivauriot korjataan, aiomme yrittää nostaa rakennuksen päätyä ylös ja tukea sen uudelleen alhaalta käsin. Saa nähdä kuinka käy. Tämä on vähän vastaava haaste kuin aiemmin aitan suoristuksen kanssa: työ joko onnistuu tai ei, mutta yritettävä on kuitenkin! Muutoin talon uudessa päädyssä sijaitsevassa isossa keittiössä voi laskea liukumäkeä jatkossakin.