sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Uusi vuosi, uudet kuuset

Pian on uusi vuosi edessä ja listoillamme on taas uuusia piha- ja rakennustöitä. Ensimmäisenä tulee ajankohtaiseksi vanhan kuusiaidan kaataminen ja todennäköisesti kaadamme samalla myös etupihalla olevat huonokuntoiset, vanhat kuuset.

Kuusien kaatoa on harkittu pitkään ja viime aikojen myrskyt ja kuusien huononeva kunto helpottivat päätöksentekoa. Kuusiaita päätynee hakkeeksi ja vanhat pihakuuset sahautamme laudaksi. Aiemmin laaditussa puutarhasuunnitelmassa on vanhan aidan tilalle tulossa uusi rivi kuusia ja tällä kertaa ne ulottuvat miltei koko talon takasuoralle, jolloin takapihasta tulee suojaisa alue. Kuusiaitaa täytyy jatkossa hoitaa säännöllisesti ja tavoitteena on matala ja tuuhea aita. Etupihan kuusten tilalle on puolestaan tulossa lehmuksia, jotka täydentävät vanhojen lehmusten rivistöt.

Pihatöiden lisäksi luvassa on uudisrakentamista kun ryhdymme rakennuttamaan uutta pientä asuinrakennusta pihapiiriin. Parhaillaan kommentoimme detaljisuunnitelmia arkkitehdille. Ensi vuoden osalta työt alkavat alkutalvesta hirsirungon veistolla, jonka jälkeen keväällä ovat vuorossa rakennuspaikan perustustyöt ja loppukesästä hirsirungon pystytys. Tavoitteena olisi saada vesikatto valmiiksi ennen ensi talvea, jolloin sisätöitä voisi jatkaa talvella. Aiemminkin rakennus saa toki valmistua, jos on valmistuakseen.

Tässä vaiheessa emme ole suunnitelleet enempää töitä ensi vuodelle, koska uudisrakennus työllistää kuitenkin paljon. On kuitenkin todennäköistä, että innostumme kuitenkin kevään koitettua puuhailemaan taas kaikenlaista. Ja maalausta ja ikkunakorjausta on varmasti luvassa kuten jokaisena vuonna tähänkin saakka.

Iloa työ- ja vapaapäiviin vuodelle 2015!

Tuovi

torstai 11. joulukuuta 2014

Kassa kaapissa


Taas on tovi vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta ja remonttihommien ollessa talvitauolla kirjoitan välillä talon irtaimistosta, jota siirtyi meille kaupan mukana. Tutustutaan ensiksi kassakaappiin, joka on melko jykevä ilmestys yhdessä kamarissa. Sitä ei helposti sieltä siirretäkään ja olemme suosiolla jättäneet muovimaton vielä tuohon huoneeseen.

Selvittelin kaapin alkuperää sen merkin avulla ja kyseessä on tamperelaisen Grundströmin kassakaappitehtaan luomus 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä. On hauska ajatus, että kassakaappeja varten on ollut oma tehtaansa: kukoistuskausi olikin 1910-20-luvuilla, jonka jälkeen tehdas ajautui konkurssiin 1930-luvun alussa. Kun elinkeinoelämällä meni huonosti, ei kassakaappejakaan enää tarvittu.

Kassakaappimme itsessään ei ole kovin arvokas, niitä on paljon myynnissä vanhan tavaran liikkeissä ja sillä onkin meille etupäässä historiallista arvoa. Tarve kassakaapille talossa on varmastikin ollut, koska työväkeä oli paljon ja heille on maksettu palkkoja. Talossa on säilynyt laaja kirjanpito maataloudesta ja erilaisista luottamustoimista menneinä aikoina, jotka ovat myös vaatineet käteiskassaa ja kuittien pyörittelyä.

Meille siirtyessään kassakaappi oli miltei tyhjä, siellä oli vain yksi metallirasia täynnä vanhoja avaimia. Muutaman avaimen oven olemme onnistuneet paikallistamaan, suurin osa jäänee arvoituksiksi. Lisäksi kassakaapissa on avaamatta yksi lukollinen lokero, jonka avain on kadonnut. Avaaminen vaatii lukkoseppää ja emme ole vielä saaneet sitä aikaisiksi. Eletään siis vielä hetken aikaa jännityksessä!

Tuovi

perjantai 21. marraskuuta 2014

Uusia työkaluja, vanhaa rakennustapaa


Perinnerakentajan työkalupakkiini soluttautui muutama vuosi sitten heräteostoksena kummajainen, jonka tarpeellisuutta alun perin epäilin. Monitoimityökalu kuulostaa nimenä siltä, että se mainosten mukaan soveltuu kaikkeen mutta käytännössä ei juuri mihinkään. Olin kuitenkin väärässä. Olen käyttänyt omaa laitettani jo lukuisia kertoja sellaisissa paikoissa, joihin eivät muut työkalut mahdu tai joissa tavallisten työkalujen käyttäminen kuluttaisi kohtuuttomasti työaikaa, vaivaa ja päreitä.

Jokin aika sitten korjasin kappaleen ulkovuorilaudoitusta. Monitoimityökalulla lahonneen laudan sai kätevästi sahattua keskeltä seinää niin, ettei muuta laudoitusta tarvinnut irrottaa ollenkaan. Uuden korvauslaudan sai paikoilleen poistamalla uuden laudan alaosasta takapuolen pontin pois. Monitoimikoneella sai saumakohtaan siistin jäljen ja viereiset laudat säästyivät ikäviltä ylimeneviltä sahausjäljiltä. Tosin sahauksen aikana täytyi muistaa, että pitää konetta tarpeeksi loivassa kulmassa, jolloin vanhan ja uuden laudan liitoksesta tulee tarpeeksi tiivis.

Olen käyttänyt samaa laitetta jo hirsiliitosten tekemisessä, vaarnojen katkaisussa, ikkuna- ja ovikarmien kiilojen katkaisussa sekä sisäseinäpaneelien ja sisäkattolautojen hankalissa paikkauksissa. Ilman konetta en enää oikein osaisi olla.

Toisaalta taitava tekijä saa kokonaisen talon rakennettua pelkällä kirveellä, mutta vanhoja rakenteita säästävät korjaukset ovat toinen juttu.



Vuorilaudan korjaamisen yhteydessä palasin pieneen hirsipaikkaukseen, joka pari vuotta sitten jäi minulta kesken. Yhden ikkunan alta oli lahonnut pala hirttä, mutta aiemmin tekemäni paikkaus ei ollut riittävä. Jouduin ottamaan hieman lisää lahonnutta puuta pois ja tekemään pienen jatkoksen paikkauskohtaan. Paikkojen kiinnityksessä suosin puutappeja naulojen sijaan. Ainoastaan pienimmissä paloissa saatan käyttää kiinnittämiseen naulaa, koska pikkupalat halkeavat helposti. Nauloilla kiinnittäminen on kyllä nopeampaa, mutta niiden käyttämiseen vanhemmissa rakennuksissa liittyy mielestäni yksi merkittävä heikkous.

Vanhoissa 1800-luvun puolivälin ja sitä vanhempien hirsirakennusten rungoissa ei nauloja käytetty lainkaan. 1800-luvun lopulla niitä saatettiin jo käyttää esimerkiksi kattotuolien liitoksissa tappien sijasta. Hirsien kiinnitys tapahtui kuitenkin pääasiassa puisilla vaarnoilla. Myöhemmin hirsirunkoon on toki saatettu lyödä esim. korjausten yhteydessä nauloja, mutta kuten sanottu, alun perin niitä ei juurikaan ole ollut.

Hirsirakennuksen korjaaminen on sitä miellyttävämpää, mitä vähemmän nauloja rakenteessa on käytetty. Lahonneiden osien korjauksessa voi tällöin vapaasti työstää seinää ilman, että kirves, taltta tai moottorisahan terä hajoaa osuttuaan naulaan. Perinnerakennuksen säilyttävän korjauksen ideaan kuuluu mielestäni myös se, että mahdollisimman hellävaraisen korjauksen lisäksi säilytetään myös vanhantyyppistä rakennustapaa. Toinen pointtini on, että naulaton seinä on kädenojennus seuraaville korjaajille, joita toivottavasti tulee vielä useita. Rakenne säilyy yhtä helppona korjata myös seuraaville omistajille.

Ville

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Kuinka päädyimme tänne?

Kävimme katsomassa taloa ensimmäisen kerran joululomalla 2008 kirpeässä pakkassäässä.


Viimeinkin ehdin taas kirjoittaa Vihreään kamariin! Muutto- ja ristiäiskiireet veivät lokakuun, mutta nyt ollaan molemmissa voiton puolella.

Domargård - Villa Olivia -blogia toimittava Sanna haastoi jo jokin aika sitten meidät kertomaan, miksi hankimme juuri tämän talon aikoinaan eli talvella 2009. Muistan oikein hyvin, kun löysin talon myynti-ilmoituksen syksyllä 2008. Olimme jonkin aikaa tutkailleet vanhoja taloja netissä, ja tämä talo herätti huomion, koska se oli säilynyt hyvin alkuperäisessä asussaan niin ulkoa kuin sisältäkin. Myös sijainti Varsinais-Suomessa lähellä Turkua tuntui hyvältä ja ajomatka tuolloisesta kodistamme oli sopiva. Ilmoituksessa kerrottiin myös, että talo oli suojeltu, mikä oli myönteinen asia kiinteistön arvon ja korjausten rahoituksen kannalta. Selvitimme tontin rakennusten historiaa maakuntamuseosta ja saamamme tiedot lisäsivät kiinnostustamme.

Ostopäätös syntyi kuitenkin hitaasti, mikä lienee hyvä asia vanhojen, huonokuntoisten talojen kaupoissa. Kävimme katsomassa taloa useamman kerran, kuntotutkija tuli mukaamme konttamaan alapohjan ja juttelimme talon omistajan kanssa. Tärkeimpiä ostopäätökseen vaikuttaneita asioita olivat seuraavat:

Päärakennus alkuperäisessä asussaan
Tärkeimpiä meille olivat vanhat ikkunat puhallettuine lasiruutuineen, vanhat lattiat ja kattopaneloinnit, vanhat kaakeliuunit ja vanhat ovet. Mukava ylläys oli myös keskeissalikaava, vanhan mallin mukaan rakennetut "läpi talon -näkymät" peräkkäisillä sisäovilla ja kaksi kuistia.

Rakennukset eivät ole liian huonossa kunnossa
Moni vanha talo näyttää päältä huonommalta mitä todellisuudessa on, mutta välillä voi olla myös päinvastoin. Luulen, että jos esimerkiksi alapohjassa oli ollut lattiasieni valloillaan, emme olisi ostaneet taloa. Kuntotutkijan apu oli korvaamaton ostopäätöstä tehtäessä.

Vanha piha ja kylätontti
Piha on kaunis ja siellä aistii yhä vanhan kylätontin tunnelman. Etupihalla kasvaa paljon vanhoja jalopuita ja takapihalla on jäljellä vanhaa puutarhaa.

Vanhat talousrakennukset
On hienoa, että tontilla on säilynyt 1700-luvulta peräisin oleva vilja-aitta sekä muitakin vanhoja talousrakennuksia.

Jokivarsi ja maatalousmaisema
Tontti rajautuu pieneen jokeen ja sitä ympäröivät viljellyt pellot. On mukavaa, että ympärillä on vireää maa- ja karjataloutta. Lähellä on myös lukuisia tilamyyntipaikkoja, joista saa tuoreita elintarvikkeita paikallisilta tuottajilta.

Suojellut rakennukset ja sopiva hinta
Osa pihan rakennuksista on suojeltu eli voimme hakea tukea korjauksiin museovirastosta. Luonnollisesti tuki ei kata kuin murto-osan kustannuksista, jolloin kuvaan tulee sopiva myyntihinta: paikkaan on investoitava paljon, jotta se tulee kuntoon.

Vaikka vuosia on jo vierinyt ostohetkestä ja tontilla on huhkittu paljon, emme ole vielä kertaakaan kyllästyneet ja miettineet paikasta luopumista. Ajattelemme, että olemme enemmänkin talonmiehiä kuin omistajia: korjaamme ja kunnostamme sen minkä jaksamme ja aikanaan etsimme sitten paikalle uuden innokkaan omistajan, jos oma tyttäremme ei urakasta innostu.

Kiitos haasteesta Villa Oliviaan! Heitän haasteen eteenpäin Östermyran aurinko -blogille!

Tuovi

perjantai 3. lokakuuta 2014

Ikkunoiden nikkarikoristelua



Talon vanhan päädyn ikkunat ovat aiheuttaneet tähän mennessä ehkä eniten päänvaivaa: niitä on ollut vaikeaa saada riittävän tiiviiksi sadetta ja lunta vastaan. Ikkunat ja karmit ovat kovalla säärasituksella: vettä tulee välillä vaakasuorassa seinään, katolta valuu vettä ikkunoille puuttuvien jalkarännien takia ja talvella tuuli painaa hienojakoista lunta pienimpiinkin rakosiin.




Luulimme jo kiinnittäneemme väliaikaiset listoitukset riittävän hyvin, mutta karmien väliin oli kuitenkin päässyt lunta ja vettä, ja sisällä pinkopahveihin ja tapetteihin saakka tuli märkiä läiskiä. Ei muuta kuin märät eristeet ja listat taas pois ja tiiviimmät viritykset tilalle. Ensi keväänä sitten viimeistään nähdään, ovatko uudet asennukset pitäneet kosteuden poissa.

Ikkunan tiivistystä pellavariveellä.

Ehdimme asentaa paikoilleen myös ikkunoiden uusia nikkarityylisiä koristelistoja. Osa vanhoista listoista oli sen verran lahoja, että teetimme ja osin teimme itse niiden tilalle vanhojen mallien mukaan uusia. Reastart ja Puusuutari tekivät ensimmäiset kopiot ja Ville jatkoi työtä. Osa vanhoista listoista puupaikattiin.


Listojen paikalleen asennus oli hidasta puuhaa juuri tuon tiiviyden takia. Seinät eivät ole suoria, ikkuna-aukotkaan eivät ole suorassa ja lopputuloksena pitäisi olla tiivis sauma listan ja seinän välissä. Vuorilautoja piti veistää ja toisaalta listoja hioa sopivista kohdista. Lähes jokainen lista piti siis käytännössä räätälöidä malliltaan juuri siihen kohtaan, missä se nyt on. Työtä jatketaan syksyn mittaan.

Takapihalla kasvaa vielä joitakin vanhoja omenapuita, jotka säilytetään.
Tavoitteena on täydentää omenapuurivi ja istuttaa sen viereen luumupuurivi.


Myös pihatöitä tuli tehtyä: nurmikko ajettiin viimeisen kerran ennen talvikautta ja työntelin pienemmällä ruohonleikkurilla myös takapihaa jonkin verran. Olemme raivanneet turhaa viidakkoa sieltä pois ja vähitelleen myös nurmikkoa pääsee ajamaan enemmän. Työtä hankaloittavat pajukon tyngät, jotka ovat liian korkeita ruohonleikkurille ja toisaalta liian järeitä sillä ajettavaksi. Olisiko jollakulla vinkkiä, millä tuollaisen piikkimaton saisi nujerrettua? Oksasaksilla yksitellen leikkaus on melko työlästä ja kaivinkoneella maanpinnan kuoriminen taas vie kaikki vanhat kukat mennessään. Raivaussahalla maata myöten ajaminen tylsyttää vääjäämättä terän kun välillä kuitenkin tökkää koneen maahan... Tai ehkäpä se on taidoista kiinni.



Valtava määrä pieniä hyttysiä parveili pihalla ilta-auringossa. Syksy on lempivuodenaikani: viileät, aurinkoiset kelit ovat parhaita ja puut kauniita ruskan väreissään.

Tuovi

maanantai 15. syyskuuta 2014

Savi alla ja kivi päällä



Saimme tontille vähän aikaa sitten luonnonkivilastin tulevaa piharakennusta varten. Kivet ovat peräisin lähistöltä eräästä 1900-luvun alun rakennuksesta, joka purettiin muutama vuosi sitten. Löysimme nämä suhteellisen edulliset kivet netin kautta, ja kuljetusmatkaakin oli vain pari hassua kilometriä. Kaupan päälle tuli kuljetuksen lisäksi muutama kymmenen metriä vanhaa hirttä. Hyvä kauppa, koska pelkkä kivien kuljetus saattaa usein olla jo itsessään arvokasta touhua.


Tulevaa piharakennusta varten teetimme rakennuspaikalla maaperätutkimuksen, joka vahvisti ennakko-odotukset maanalaisten asioiden suhteen: tulevan talon alla on noin 20 metrin savikerrostuma. Tutkimuksen tehnyt SM Maanpää Oy antoi samalla suosituksen perustamistavalle. Käytännössä perustaminen toteutetaan niin, että alimmaiseksi tulevat maan sisään upotettavat kierrepaalut, joiden varaan betoniantura valetaan. Anturan päälle ladotaan näkyväksi sokkeliksi luonnonkivijalka ja sen varaan pystytetään hirsirunko.


Tämän tutkimuskohdan alla on 20 metriä puhdasta savea.

Aikoinaan näillä savimailla käytettiin hirsiarinoita, jollaiset ovat todennäköisesti myös meidänkin päärakennuksemme alimmaisena rakenteena. Hirsiarinat ovat jakaneet rakennuksen painoa isommalle alalle ja niiden säilyminen on perustunut siihen, että hapettomassa ja jatkuvasti kosteassa savessa puu on säilynyt lahoamatta. Kun 1900-luvun alussa päärakennusta jatkettiin ja maaperän olosuhteita todennäköisesti muutettiin, vajosi laajennuksen jälkeen vanhemman osan kivijalka läheltä liitoskohtaa. Toisin sanoen savimaa hirsiarinan ympärillä pääsi kuivumaan, hirret alkoivat lahota ja rakenteen kantavuus katosi. Tämän vuoksi vanhan päärakennuksen lähistöllä ei suurempia maaperätöitä kannata tehdä, salaojituksesta puhumattakaan.

Tällaisia hirsiarinoita ei nykyään enää tehdä kuin aivan museaalisissa poikkeustapauksissa, koska niiden säilymistä pidemmällä aikavälillä ei pysty takaamaan. Siksi pettäneiden hirsiarinoiden tilalle ei yleensä tehdä uutta samanlaista rakennetta, vaan hyödynnetään uudempaa tekniikkaa. Hyvissä ja muuttumattomissa olosuhteissa arinat ovat kuitenkin kestäneet maan sisällä satoja vuosia.

Saven mielenkiintoisesta olemuksesta, sen kantavuudesta ja yllättävistä koostumuksen muutoksista muistuu mieleeni entisen puurakenteiden opettajani kertomus siitä, miten kävi kuorma-autolavalliselle savea kuljetuksen aikana. Lastauksen jälkeen melko kiinteän oloinen savi muistutti liikkeelle lähdettäessä hieman sorakekoa. Kun auto oli taittanut kuoppaisella tiellä hyvän matkan, niin perille päästyään ei lavalla ollutkaan enää mitään. Savi oli pomppivan kyydin aikana muuttanut muotoaan juoksevaksi ja valunut lavan raoista tielle. Tällaisen maa-aineksen päälle pitäisi sitten rakennus perustaa…

Ville

maanantai 8. syyskuuta 2014

Vanhojen ikkunoiden ja ovien metsästys


Uudisrakennuksen julkisivupiirustuksia tehtäessä eteen tuli ulko-oven ja ikkunoiden mallin valinta. Vaihtoehtona olisi ollut hankkia valmiit uudet rakennusosat, teettää uudet toiveiden mukaan tai käyttää vanhoja ja sovitella ne uuteen julkisivuun. Innostuimme vanhojen osien etsimisestä. Selailin netistä pariovia ja 1900-luvun alkupuolen ikkunanpokia. Ovet oli aika helppo löytää, pokia taas tarvitaan aika paljon (neljä pokaa yhteen ikkuna-aukkoon, jotta saadaan tuplalasit) ja niiden löytäminen oli hankalampaa: koon ja mallin kun pitäisi olla suurin piirtein sama. Löysin lopulta sekä ovet että ikkunat Metsäkylän Navetalta, jossa tuotteita mittoineen voi ensin kätevästi selata verkossa ja sitten käydä paikan päällä katsomassa.



Valitsemamme ikkunat ja ovet ovat kaikki melko hyvässä kunnossa, mutta aina jotain puupaikattavaa löytyy kittauksen ja maalauksen lisäksi. Ajattelimme ulkoistaa kunnostustyön, jolloin voimme samalla teettää puusepällä sopivankokoiset karmit. Pari pokaa jäi myös puuttumaan etsinnöistä huolimatta, jotka täytynee teettää mallin mukaan.

Ikkunamalleissa ehkä hieman jännittää erilainen jako kahteen isoon pystysuuntaiseen lasiin, kun piha on täynnä 1800- ja 1900-lukujen vaihteen rakennuksia, joissa on kuusi- tai kahdeksanruutuisia ikkunoita. Arkkitehti kuitenkin suositteli valitsemaan rohkeasti uudemman mallisen ikkunatyypin (kun talokin on uusi).

Pariovessa on isot ikkunat ja ajattelimme teettää sen kaveriksi tuplaovet sisäpuolelle. Kesäaikaan niitä voi pitää auki, jolloin ikkunat antavat valoa eteiseen, ja talvella ne antavat lisäeristyksen. Tällainen ratkaisu on nytkin vanhan päärakennuksen vieraskuistilla, tosin toisin päin. Ulkopuolella ovat umpipuiset pariovet ja sisäpuolella tuplaovet, joissa on lasit.

Pyrimme muutenkin käyttämään mahdollisimman paljon kierrätysosia ja -kalusteita uudisrakennuksessa. Vanhojen osien etsiminen on aikaa vievää, mutta ainakin ovien ja ikkunoiden osalta syntyy kustannussäästöä, koska uudet osat olisivat aika kalliita. On mukava antaa vanhoille osille uusi käyttötarkoitus ja myös työllistää paikallisia tekijöitä niiden kunnostuksen myötä.

Tuovi

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Vesiasioiden äärellä


Viime aikoina ovat perheen pienimmän nukuttamisoperaatioiden ohella mietityttäneet tulevan piharakennuksen jätevesiasiat ja niiden suunnittelu. Jätevesisuunnitelmaa kun tarvitaan ainakin meidän kunnassamme rakennuslupaa varten.



Jätevesien käsittelyä joutuu miettimään monelta kantilta. Taustalla vaikuttavat rakennuksen tekniikkaan ja maaperään sekä taloudellisuuteen ja ympäristöön liittyvät jutut. Jos vieressä kulkisi kunnallinen viemäriverkosto, se olisi oiva valinta, mutta sellaista ei tässä tapauksessa ole. Naapureiden kanssa yhteinen järjestelmä olisi myös järkevä vaihtoehto, mutta lähimmät talot ovat liian kaukana. Myös imeytyskenttä täytyi jättää pois laskuista paksun savimaan vuoksi. Pelkkä umpisäiliö hylättiin epäekologisuutensa ja suurten käyttökustannusten perusteella.

Piharakennukseen on tulossa vesivessa, mutta sen käyttö aiotaan pitää varsinkin kesäaikoina niin vähällä kuin mahdollista. Pidättelyn sijaan tulemme käyttämään entiseen tapaan kompostoivaa ulkovessaa, joka on tehty vanhaan naisten ja lasten vessaan, joka sijaitsee tallin toisessa päädyssä. Suunnitelmissa on kunnostaa myös vieressä oleva entinen miesten vessa samaan käyttöön. Onpahan sitten valinnanvaraa.

Wc-vedet eli musta jätevesi muodostaa suurimman kustannuksen. Muut jätevedet kuten suihkusta, saunasta ja mahdollisista pesukoneista poistuvat vedet käsitellään harmaana jätevetenä, jonka käsittely on helpompaa ja edullisempaa. Vaihtoehtoja löytyy panospuhdistamosta maapuhdistamoon ja harmaavesisuodattimiin. Mökkikäyttöön löytyy omia pienempiä ratkaisuja.

Päädyimme itse seuraavaan yhdistelmään: Musta jätevesi johdetaan viiden kuution eli 5000 litraa vetävään umpisäiliöön, jonka joutuu aina silloin tällöin tyhjentämään eli kutsumaan loka-auton paikalle. Pienempikin olisi omassa käytössämme varmaan riittänyt, mutta lvi-suunnittelija suositteli isompaa mallia varmuuden vuoksi. Harmaat vedet johdetaan sen sijaan harmaavesisuodattimen kautta viereiseen avo-ojaan. Harmaavesisuodattajassa suodatusprosessin hoitaa joka 100. käyttöpäivä tai vähintään kerran kolmessa vuodessa vaihdettava turve.

Palaamme piakkoin muihin suunnitelmiin piharakennuksen osalta. Hyvää syksyn jatkoa!

Ville

torstai 14. elokuuta 2014

Riu'uista aitaa



Osallistuin viime sunnuntaina mielenkiintoiselle Rakennusperinteen Ystävien ja Puufoorumi ry:n järjestämälle riukuaitakurssille. Kurssin tuotto meni Rakennusperinteen Ystävien toimitalon, Turussa sijatisevan Iso-Puolalan kauppasumman keräysrahastoon. Kurssi pidettiin Maskussa Lauri Leppäsen kotitalolla, mistä suuret kiitokset isäntäperheelle. Laurin firma Restart on käynyt meidän talollamme muutamaan otteeseen tekemässä Museoviraston rahoittamia korjaustöitä.




Kurssin vetäjäksi oli saapunut Puufoorumin toiminnanjohtaja Olavi Mäkinen, jolla on runsaasti tietoa puualasta yleensä ja myös tällaisista perinnerakentamiseen liittyvistä taidoista. Mäkisen kautta voi helposti löytää opastajan omiin riukuaitatalkoisiin. Puufoorumin kautta löytyy tarvittaessa tieto-taidon lisäksi myös aitaan tarvittava puumateriaali.





Kurssin aikana pystytetty riukuaita tehtiin pystyyn maan sisään lyödyistä seiväspareista ja niiden varaan viistoon asetetuista riu’uista. Riukuja tukemaan ja niitä yhteen sitomaan käytettiin nuorista kuusista eli näreistä käsin halkaistuja vitsaksia. Pystyseipäinä käytettiin joko katajaa tai kuusta ja riu’uissa lähinnä haapaa. Riu’ut tehtiin joko hieman paksummista puista, jotka halkaistiin eli särettiin puoliksi tai sitten ohuemmista rungoista, jotka käytettiin kokonaisena mutta kuorittuna.

Päivä oli aurinkoinen ja helteinen, mutta aitaa syntyi nopeasti. Ryhmäläiset pääsivät kokeilemaan jokaista työvaihetta ja neuvoja sai riittävästi aina tarvittaessa. Miehiltä ja naisilta työ sujui samaan tahtiin. Ainostaan riukujen halkaisu oli välillä sen verran riskiä hommaa, että se jätettiin suosiolla miespuolisille kurssilaisille.

 En tässä postauksessa käy sen tarkemmin eri työvaiheita läpi. Alla kuitenkin muutama vinkki hyviin ohjeisiin: Video riukuaiden tekemisestä Oppia perinteestä -hankkeen verkkosivuilta tai tekstimuodossa Puuproffan sivuilta. Rakennusperinteen Ystävillä on myös myynnissä ohjekirjanen, jonka avulla aidan tekeminen on helppoa.

Ehkä tulevaisuudessa meidänkin pihallemme syntyy pätkä kaunista riukuaitaa. Suosittelen muillekin lämpimästi!

Ville

tiistai 5. elokuuta 2014

Uusi piharakennus hahmottuu


Olemme kesän mittaan luonnostelleet arkkitehti Pekka Saatsin kanssa kompaktin kokoista piharakennusta, josta oli jo aikaisemminkin puhetta. Kun kyseessä on vanha kylätontti ja ympärillä maakuntakaavassa suojeltuja rakennuksia, vaaditaan uudisrakennukselta kykyä istua tähän ympäristöön pomppaamatta silmille mutta olematta kuitenkaan mikään rekonstruktio tai pastissi vanhasta tällainen-tässä-olisi-ihan-hyvin-voinut-olla-rakennuksesta. Siksi se on myös tarkoitus viedä hieman kauemmaksi päärakennuksesta lähemmäs tallia ja siten korostaa sen toisarvoista asemaa pihapiirissä.

Jo alusta lähtien on ollut selvää, että haluamme pihaan rakennuksen, jossa voi kätevästi majoittua ja peseytyä myös talvisaikaan. Viikko sitten perheeseen syntyneen lapsukaisenkin hoitoon pitää olla asianmukaiset tilat. Päärakennuksessa on vielä niin monia ja isoja asioita kesken, että sen saattaminen siedettävään majoituskuntoon vie vielä muutamia vuosia. Talomme on samalla myös loma-asuntomme, joten siltäkin kantilta majoittumisen järkeistämistä ja yleistä viihtyvyyttä on hyvä edistää.



Piharakennuksesta on tarkoitus tulla varhopatsasrakenteinen hirsitalo. Tässä vanhassa ja melko harvinaisessa rakenteessa rakennuksen paino lepää nurkissa ja väliseinien kohdalla sijaitsevien pystytolppien päällä. Tolppien välit täytetään vaakahirsillä, jotka varataan ylä ja alapinnaltaan normaaliin tapaan. Pysty- ja vaakahirret liittyvät toisiinsa sormiliitoksilla eli samaan tapaan kuin ikkuna- ja oviaukkojen pielien karapuutkin.

Ulkoseinät tulevat todennäköisesti aluksi olemaan hirsipinnalla, mutta muutaman vuoden päästä valmistumisesta pintaan laitetaan pystyponttilaudoitus ja sen pintaan punainen keittomaali. Kattomateriaalina tulee olemaan kolmiorimahuopa. Perustukset koostuvat anturasta ja sen päälle ladottavasta luonnonkivisokkelista. Rakennukseen tulee tuulettuva alapohja.

Pohjakuvassa nähdään, että se perustuu vanhalle paritupa-ajatukselle. Meidän toiveissamme oli, että saadaan erillistä nukkumatilaa myös vieraille. Siksi pukuhuoneesta on tehty niin kookas. Ja sehän voi olla normaalisti myös meidänkin makuuhuoneemme. Näin tupa jää enemmän ruuanlaittoa ja seurustelua varten varatuksi tilaksi. Tupaan on sijoitettu puuliesi osaksi keittiökalustusta, joka toimii samalla myös tilan lämmittäjänä tarpeen mukaan.

Käytämme piharakennuksessa mahdollisimman paljon kierrätystavaraa. Olemmekin jo bongailleet mm. Metsäkylän navetasta ja navetta.com-sivustolta sopivia ovia ja ikkunoita tulevaa varten. Myös esim. keittiökalusteet aiomme hankkia käytettynä.

Tästä se alkaa. Vielä ei tiedä, milloin on valmista.

Ville

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Kesäpäivät kivijalan kimpussa

Päärakennuksen vanhemman puolen kivijalkaa korjattiin pahimmista vauriopaikoista jo muutama vuosi takaperin. Tuovi kirjoitti siitä täällä. Nyt heinäkuussa, kun sää oli parhaimmillaan (+ 28 astetta), oli hyvä sauma tarttua omakätisesti samaan hommaan.



Talomme sijaitsee kunnon savikakun päällä, joten maa routii kiitettävästi ja kivijalka keinuu sen mukana. Mutta ei hätää, kunhan nurkkakivet pysyvät paikoillaan niin kuin meillä on onneksi tilanne. Kohtuullisen kokoisista luonnonkivistä ladotuissa kivijaloissa on se hyvä puoli, että pienempiä vaurioita voi usein paikkailla kohtuullisen haban, pitkän pinnan, rautakangen ja sorkkaraudan avulla ilman konemiehen tai naapurin painonnostajan kutsumista apuun. Kivijalka on tehty perinteisesti latomalla päällekkäin isompia ja keskikokoisia lohkottuja kiviä, jotka on tuettu tasapainoon pienempien kiilakivien avulla. Pelkät kivet muodostavat siis kantavan rakenteen. Kivien välit on saumattu laastilla. Menetelmä on kutakuinkin sama, kuin keskiaikaisissa harmaakivikirkoissa tai linnoituksissa.

Vanhan kivijalan saumauksessa kivien välit täytetään laastilla, joka ei kuitenkaan saa olla kovettuessaan liian kovaa tai pehmeää. Valitsin työhön Fesconin 50/50/600 kalkkisementtilaastia (50 painoyksikköä kalkkia, 50 painoyksikköä sementtiä ja 600 painoyksikköä runkoainetta), joka on tarkoitettu käsirappaukseen. Laasti on samaa, jota käytimme rakennuskonservoinnin kurssilla Pälkäneen Pyhän Mikaelin kirkon muurien saumaukseen. Kannattaa muistaa, että laasti ärsyttää paljasta ihoa ja silmiä, joten tarvittavat suojavälineet ovat paikallaan. Myös erikokoista ja -muotoista kiveä on hyvä olla saatavilla riittävästi. Kun oma tonttimme on ollut asutettuna jo 1300-luvulta lähtien, putkahtelee maan sisältä joka kevät vanhoja kivijalkakiviä uusiokäyttöön. Voidaan melkein puhua uusiutuvasta luonnonvarasta.
 

 

 

Työ alkoi vanhan ja irtonaisen laastin sekä pikkukivien poistamisella. Tämän jälkeen suoristin isommat kivet ja kiilasin ne paikoilleen niin, että kiven yläpinta nousi kiinni alimman hirsikerroksen alapintaan. Jos taas kivi oli täysin ylivoimainen nostaa, kiilasin jäljelle jäävän raon yläpuolelta kantavaksi. Harjasin sen jälkeen saumat laastinrippeistä ja pienistä kivistä ja viimeistelin operaation muovipullosta (vanha Mäntysuopa-pullo) ruiskutetulla vedellä, joka poistaa hyvin irtonaisen kivimurun ja pölyn, jotka haittaavat uuden laastin kiinnittymistä.


 

Saumauksen aluksi sekoitin löysemmän laastin, jota kutsutaan runollisesti kuraksi. Kuraa on helppo levittää syvimpiin kolosiin käsien ja pienen saumausraudan avulla. Laastin tulee olla melko taikinamaista, mutta siitä pitää kuitenkin pystyä tekemään koossa pysyviä palloja. Kuralla voi kiinnittää myös pienempiä kiviä osaksi muuria. Varsinaiseen pintasaumaukseen käytin jäykempää, vähemmän vettä sisältävää laastia. Kun tätä laastia ottaa käteen ja puristaa, tulee sormien painaumien jäädä pintaan näkyviin.




Laastin hieman kuivuttua pyyhin saumojen pinnat pehmeällä harjalla, jolloin jäljestä tuli siistimpää. Lopuksi pesin kivien pinnat vedellä ja harjalla ylhäältä alaspäin, jolloin laastin valumat eivät jääneet värjäämään rumasti kivien pintoja kuivuessaan. Kun sää oli lämmin ja aurinko paistoi, kastelin saumoja jonkin ajan kuluttua, ettei laasti kuivunut liian nopeasti.




Ehdin puolessatoista työpäivässä korjata ja saumata noin kahdeksan metriä kivijalkaa. Eniten meni aikaa kivien liikutteluun, kiilaamiseen ja hammastenkiristelyyn. Sää oli kieltämättä turhankin hikinen tähän sinänsä mielenkiintoiseen puuhaan. Laastia kului tässä ajassa 75 kiloa ja hikeä saman verran litroissa. Työ jatkuu vielä kesän kuluessa, koska metrejä on vielä rutkasti jäljellä.

Jos työvaiheiden kuvaus herätti kysymyksiä, laita kommenttia tai lähetä vaikka sähköpostia (vihreakamari@gmail.com), niin vastaan niihin mielelläni. Toki muutkin kommentit ovat luonnollisesti tervetulleita.

Ville

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Arkikuisti suoristui




Tämän kesän aikana Tuovi kirjoittikin jo uudemman kuistin eli arkikuistin kunnostuksesta. Käyn vähän vielä läpi kesän saldoa eri vaiheiden osalta.

Arkikuisti on siis osa vuoden 1907 laajennusta ja on muusta rakennuksesta poiketen rankorakenteinen. Sen alaosassa kiertää tosin kolme hirsikertaa, mutta yläosa on rakennettu pystytolppien varaan. Kuistin ongelmana ovat olleet mm. vuotava kattojiiri, vettä alahirsille juoksuttaneet lahonneet tippalistat sekä epäsuhta asento suhteessa muuhun rakennukseen. Kun päärakennus on pystytyksen jälkeen painunut, niin rankorakenteinen kuisti on sen sijaan pysynyt päädyn osalta samassa tasossa. Kuistin hieman keno ryhti on johtunut tästä.



Kesän aikana Puusuutari tyhjensi alapohjan vanhoista eristeistä, nosti kuistin ilmaan, korjasi alaosan hirsikerrat ja sen jälkeen laski rakennusosan päätyä yli kymmenen senttiä niin, että kattokulma tuli suurin piirtein vaakasuoraan. Hän kunnosti myös alapohjarakenteet siihen vaiheeseen, että jäljellä ovat enää kutteripurun lisääminen ja lattialaudoitus. Puusuutari korjasi vielä ulkolaudoituksen ja teki lahonneiden tippalistojen tilalle uudet. Lisäksi hän teki uudet karmit ja asensi vanhat pariovet paikoilleen. Työn jälki oli oikein hyvää. Lue työmaasta lisää Puusuutarin blogista.



Ongelmana ulkolaudoituksessa oli se, että ennen tämän kesän korjausta siinä oli käytetty vähintään kahden paksuista vuorilautaa. Kun tilasin uutta tavaraa korjaustarpeeksi, otin mallikappaleeksi epähuomiossa juuri sitä ohuempaa 19 mm:n lautaa. Tämä aiheutti hieman ongelmia joidenkin vanhojen ja uusien lautojen yhteen sovittamisessa. Muutenkin hieman paksummalla laudalla olisi helpompi oikoa seinän epätasaisuuksia. Myös säänkestävyys on paksummassa tavarassa täysin eri luokkaa.



Eräs lintuperhe asutti koko korjauksen ajan pesää kuistin päätyikkunan yläpuolella. Tämän vuoksi emme halunneet vielä ryhtyä korjaamaan sitä. Vaikka moottorisaha lauloi ja vasara nakutti, pesä säilyi paikoillaan. Nyt on menossa jo tämän kesän kolmas poikue samassa pesässä.

Seuraavassa postauksessa kerron päärakennuksen vanhemman osan kivisokkelin korjauksesta, jota aloittelin viime viikolla. Työn iloa kesän muillekin työmaille!

Ville

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Sinivalkea vieraskuisti



Vieraskuistin maalausurakka on edennyt: maalasin listoja Gysingen valkealla pellavaöljymaalilla ja aloitin myös toista sinistä maalauskertaa, tällä kertaa selvästi tummemmalla sinisellä. En osaa sanoa, montako prosenttia ultramariininsinistä tässä värissä nyt on - hujautin sitä pari kertaa reilusti valkean sekaan ja kävin aina välillä kokeilemassa seinään vanhan maalin rinnalle. Lopulta pääsin sopivaan sävyyn. Vanha vaalea sävykin on kaunis, mutta jotenkin kaipasimme hieman reippaampaa väriä.


Uskon, että toinen kerros sinistä riittää siistiin lopputulokseen. Valkeat listat täytyy sen sijaan maalata vielä toiseen kertaan. Alla olevasta kuvasta näkyy, että ensimmäisen valkean kierroksen jäljiltä alta kuultaa vielä melko paljon vanha maali ja toisaalta uusissa listoissa puun väri.

Karmit ja ikkunapenkit jätin tietoisesti vielä maalaamatta, laitamme kuistin ikkunat kunnostettaviksi ehkä ensi kesänä ja samalla sitten pitää maalata karmit pokien poissaolon aikana.


Samalla kun maalasin kuistia, minulla oli talon sisällä kuivamassa myös maalattuja ikkunanpokia. Kuistilla ilmeisesti ilma vaihtuu sen verran hyvin, että siellä maali oli vuorokauden jälkeen riittävän kuivaa uudelleen maalausta varten. Ikkunat sen sijaan eivät sisällä olleet kuivuneet samassa ajassa juuri lainkaan.

Usein kuulee sanottavan, että pellavaöljymaalilla ei voi maalata kun se kuivuu niin hitaasti. Haluaisin vastustaa tätä näkemystä: pitää vain maalata riittävän ohuesti (eli hyväksyä 2-3 maalauskertaa) ja valita hyvä maalauskeli. En tiedä muutenkaan, mistä moinen kiire maalaustöissä tulee? Ja toinen asia on, kuinka peittävää maalista haluaa. On ihan hauskaa jättää pinta hieman läpikuultavaksi, se tuo elävyyttä lopputulokseen. Kolmeen kertaan maalattu on täysin peittävä ja välillä antaa hieman muovisen vaikutelman.


Sillä aikaa kun maalailin kuistin sisällä, jatkuivat ulkopuolella räystäiden viimeistely ja tippalistojen asennukset, jotka Ville saikin valmiiksi. Vielä puuttuu muutama koristelistan asennus ikkunoiden ympäriltä - eiköhän ne kesän kuluessa saada paikoilleen.

Tuovi

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Vieraskuisti sai maalipeitteen


Vieraskuisti on nyt maalattu ensimmäiseen kertaan! Saimme maalaukseen tehokasta talkooapua. Katto-, ikkuna- ja lattialistat ovat vielä maalaamatta kuten kuvassa näkyy. Osa niistä on vanhoja ja osa vanhan mallin mukaan teetettyjä uusia. Ikkunat laseineen ja puitteineen ovat alkuperäiset 1800-luvun lopulta. Samoin lattia (joitakin paikkalautoja lukuunottamatta), ovet, katto- ja seinäpaneelit. Rungon ja suurimman osan vuorilaudoitusta jouduimme aiemmin uusimaan, voit lukea kuistin pystytyksestä lisää parin vuoden takaisesta kirjoituksestani.



Maalaus sujui mukavasti Gysingen pellavaöljymaalilla, jossa käytimme 40 prosenttista ultramariininsinistä. Meillä oli tavoitteena jonkin verran toteutuneesta tummempi sävy, joka kuistin seinissä on alunperin ollut. Todennäköisesti 50 prosenttinen olisi oikea sävy - yritän tehdä tällaisen sekoituksen toisella maalauskerralla.



Huomasin, että maaliseosta tehdessä kannattaa sen antaa tekeytyä pari päivää purkissa. Sininen sävy ikään kuin liukenee lopullisesti valkeaan ja todellinen sävy paljastuu. Maalasin muutaman seinäpaneelin hetin sekoituksen jälkeen ja työ jatkui juhannuksen jälkeen. Huomasimme, että maali oli vaalentunut merkittävästi.


Tässä valokuvassa sävyero ei ehkä näy ihan niin selvästi kuin luonnonvalossa kuistilla. Aina näistä oppii - seuraavalla kerralla annan maalin muhia purkissa parin yön yli.

Ylempänä olevassa kuvassa näkyy rappauksen jäljiltä harmaa hirsiseinä. Olemme pohtineet, mitä sille tehtäisiin ja taidamme vain poistaa hirsien välissä olevat tasotusrimat (käytetty tasoittamaan seinää ennen pinkopahvitusta) ja ehostaa piiloon vesivuotojen aiheuttamat jäljet. Alkuperäinen harmaa hirsiseinä saa siis jäädä näkyviin päätyyn.

Tuovi