Kylpyhuoneen ovi sai näkösuojan

Väentuvassamme on kierrätysovet ja kylpyhuoneen ovessa on kaksi ikkunalasia. Valitsin aikanaan ikkunallisen oven, koska kylpyhuoneessa ei ole muuta ikkunaa ja ajattelin, että ovi toisi luonnonvaloa eteisestä. Niin se tuokin, mutta ikkunat vaativat tietysti jonkinlaista näkösuojaa. Pohdin verhon ja ikkunakalvon välillä ja kalvo tuntui yksinkertaisemmalta.

Sopivaa ikkunakalvoa ei ollut kuitenkaan ihan helppo löytää. Halusin mallin, jossa olisi jotain vanhanhenkistä ja löysin lopulta sellaisen Clas Ohlsonin valikoimasta. Ikkunakalvon kuvion nimi on Marokko eli sen taustalla ei taida olla suomalainen perinnerakennus, mutta minusta se muistuttaa pitsiliinaa, joten kelpuutin sen.

Ostin kalvoa yhden rullan ja sen asentaminen oli yllättävän helppoa. Leikkasin kalvosta sopivat palat, kastelin ne pesuainevedessä ja asettelin sitten ikkunoihin. Vedin ikkunalastalla ilmakuplat pois ja kalvoja pystyi vielä varovasti vetämään paikoilleen, jos jostain pilkotti paljasta lasia. Sitten jätin ne kuivamaan paikoilleen ja hyvin ovat pysyneet.

Seuraava operaatio kylpyhuoneessa on uuden kaapiston asentaminen paikoilleen. Tilasimme Puuneuvokselta puukaapin, joka on mitoiltaan räätälöity piilottamaan sisäänsä lämminvesivaraaja ja pyykkikone. Mukavaa kun sisustustyöt vähitellen edistyvät!

Tuovi

Iloinen kotiinpaluu

Saimme jokin aika sitten suureksi iloksemme tilan entiseltä omistajalta lahjoituksena peräkärryllisen aikoinaan taloon kuulunutta irtaimistoa. Se on sikälikin hieno asia, koska ainakin omasta mielestäni vanhojen rakennusten kalustus on ikään kuin osa rakennusta ja sen historiallista arvoa. Vähän sama kuin että rakennus on arvokkaimmillaan juuri siinä paikassa, mihin se on alun perin rakennettu. Autenttisuus tuo aina oman lisänsä asiaan kuin asiaan. Esineet ja kalusteet pääsivät takaisin kotiin.

Lahjoitukseen kuului paljon mielenkiintoisia esineitä. Yksi hienoimmista on puinen kampikirnu, jolla on siis tehty kermasta voita kampea pyörittämällä. En aluksi tunnistanut sen käyttötarkoitusta. Aavistus kyllä oli, koska pyykin pesemiseen se olisi ollut liian pieni. Sitten pitikin kysyä sosiaalisen median kautta neuvoa. Asia selvisi jo saman päivän aikana. Saimme myös uudemman aitan avaimen, jonka toinen kappale oli katkennut lukkoon sisään. Todella mielenkiintoinen ja kunnioitusta herättävä käsityötaidonnäyte on yhdestä puusta veistetty lapio!

Pitäisi vielä lähiaikoina ehtiä katsastamaan aikoinaan taloon kuulunutta puista jääkaappia, jota meille eräs naapuri on myös tarjonnut. Kuulin tänään, että viimeksi sen siirtämiseen tarvittiin neljä miestä. Mistään heppoisesta muuttajan unelmasta ei siis ole kyse. Se on kuulemma aikoinaan seisonut arkikuistin porrashuoneessa. Viilennys on hoidettu jäällä, ja sulamisvedet on johdettu putken kautta alapohjan läpi maahan. Katsotaan, mistä löydetään neljä tarpeeksi raavasta ja vapaaehtoista kantajaa aikanaan tuomaan kaappi takaisin alkuperäiselle paikalleen.

Ville

Rakennusten arvotusta ja aikataulutusta

Me teimme jokin aika sitten Tuovin kanssa tilan tulevista töistä jaottelun, joka perustuu kolmeen lohkoon: rakennusten käytettävyyden parantaminen, reaaliarvon kohottaminen ja ulkoasun kohentaminen. Tämän jaottelun mukaan mietimme tulevien töiden aikataulutusta ja priorisointia. Omaisuuden hoidon kannalta reaaliarvon kohottaminen on tärkein näkökulma, mutta tämä on samalla lomanviettopaikkamme, jossa haluamme myös viihtyä, jolloin estetiikkaa ei voi sivuuttaa. Huomaatte varmaan, että kyseinen lokerointi ei suoranaisesti ratkaise kaikkien töiden järjestystä. Se on kuitenkin auttanut arvottamaan ja aikatauluttamaan suunnitelmia useammasta näkökulmasta käsin. Kaikista tärkeimpänä pidämme joka tapauksessa tuhoutumisvaarassa olevien puurakennusten korjaamista ja niiden säilymisen turvaamista. Tämä on siirtänyt samalla betonitiilisen ja seinärakenteeltaan huonokuntoisen navetan listamme häntäpäähän.

Nyt kun päärakennuksen vesikattoremontti on viety maaliin, on aika jälleen miettiä tulevia töitä. Päärakennuksen vesikatto on varmaan yksittäisenä kohteena isoin koko pihapiirissä, mutta se ei tarkoita, ettei suurempia ja melko kiireellisiä töitä olisi rutkasti edessä tulevina vuosina. Yksi kiireellisimmistä on pariaitan uudemman puoliskon kunnostus.

Aitta näyttää kauempaa pieneltä, mutta itse asiassa tämä kaksikerroksinen hirsirakennus on pienen omakotitalon kokoinen. Lattiapinta-alaa on kahdessa kerroksessa lähes 100 neliötä. Suurimpana ongelmana aitassa ovat elinkaarensa lopussa oleva vesikatto sekä mittavat lahovauriot hirsirungossa. Etenkin takanurkassa ja -seinustalla hirsivauriot ulottuvat lähes kivijalasta räystäälle asti. Katto on jossain vaiheessa vuotanut kauan aikaa takanurkan kohdalla. Lattiarakennetta kannatteleva alapalkki näyttää myös vetelevän viimeisiään. Ainakin sen päät näyttävät lahonneen perusteellisesti. Lisäksi perustuskivet ovat vajonneet niin, että rakennuksen alimmat hirret makaavat joka seinällä maata vasten.

Viimeistään ensi keväänä vesikattoa on paikattava ennen kattorakenteen isompia korjauksia. Paikkauksen jälkeen rakennusta täytyy nostaa ja korjata rungon hirsivauriot. Vasta tämän jälkeen kannattaa siirtyä vesikatteen kimppuun kunnolla. Katon alusrakenteissa on myös lahovaurioita. Nykyisen betonitiilikaton alla on todennäköisesti huopakate, joka on kuitenkin repeillyt sieltä täältä. Ja päärakennuksen kattoremontin perusteella kuvittelisin, että ainakin jostain huopakerroksesta löytyy asbestia. Vesikatteen osalta suunnitelmia täytyy tarkentaa sen jälkeen, kun tiilikatetta on avattu ja sen alla oleva rakenne selvillä.

Aitta on mahdollisesti 1800-luvun puolivälistä. Nykyiset koristelistat ovat todennäköisesti päärakennuksen ikäisiä eli peräisin 1870-luvulta. Tämä uudempi aitta on voitu tehdä varta vasten tälle paikalle. Sen sijaan vanhempi aitta on jossain vaiheessa siirretty nykyiseen paikkaan, koska sitä ei ole merkitty 1700-luvun lopun karttaan tähän kohtaan.



Uudemman aitan edessä on ollut samanlainen kuistirakenne, kuin vanhemmassakin aitassa. Se on kuitenkin jossain vaiheessa purettu pois. Tavoitteena olisi, että kuistin voisi palauttaa aitan oven suojaksi tulevaisuudessa.

Aikataulu korjauksen suhteen on vielä hieman avoinna, mutta katon paikkaus on pikaisesti edessä, samoin takanurkan tukeminen. Aitta, kuten myös sen vanhempi pari, on seutukaavassa suojeltu. Senkin vuoksi rakennus täytyy melko pian ottaa työn alle. Lopullisen silauksen molemmille aitoille tulevat antamaan seinien punamultaus sekä listojen ja ovien maalaaminen pellavaöljymaalilla.

Ville

Tervaa ja öljyä eli Roslagin mahonkia

Olen käsitellyt väentupamme ulkorapun sisäkaton ja pylväät Uulan Roslagin mahongilla kahteen kertaan. Käytin Hiili-sävyä, josta lopputuloksena on hiiltyneen oloinen puupinta, miltei musta. Puun syyt jäävät kuitenkin kauniisti näkyviin. Roslagin mahonki kuivaa nopeasti, päivässä, ja tervan tuoksu on mukava lisämauste, josta voi nauttia jonkin aikaa käsittelyn jälkeen.


Työ oli käytännössä helppo, joskin pään yläpuolelle maalaaminen on aina vähän rankkaa ja Roslagin mahonki on ohutta ja valuvaa. Se kannattaa myös sekoittaa tai ravistaa purkissaan kannen alla todella hyvin. Muuten väripigmentti jää pohjalle eikä sävy ole tasainen. Valumiselle ei hirveästi voi tehdä mitään paitsi yrittää suojautua vaatteilla. Olinkin yleensä yltä päältä tervassa maalauskertojen jälkeen. Asiaa helpotti hieman kaulurin teko pensselin ympärille. Kaulurina toimi vanha sukka pensselin varren ympäri solmittuna. Tällaiset märät maalausrätit pitää muistaa aina kastella vedellä tai polttaa, koska niissä on itsesyttymisvaara.


Väentuvan kuistin käsittely jatkuu keväällä rappuosan maalauksella. Siihen tulee ruskeaa Roslagin mahonkia. Ja vielä räystään alusetkin pitäisi käsitellä, mutta sen taidan jättää Villelle, koska siinä pitää roikkua tikkailla jo melko korkealla.


Tuovi

Ikkunalistojen laittoa ja värikokeiluita

Kun huopakattotyömaa on päärakennuksessa edelleen kesken, olemme itse koettaneet edistää muita keskeneräisiä projekteja. Tuovi on maalannut uuden väentuvan katoksen puuosia Uulan Roslagin mahongilla ja itse olen keskittynyt heinäkuun loppupuolella päärakennuksen vanhemman osan puuttuvien ikkunoiden koristelistojen valmistukseen ja kiinnittämiseen paikoilleen. Kiinnitin samalla vieraskuistin viimeiset puuttuvat ikkunalistat paikoilleen.

Olemme jo aikaisemmin kokeilleet kahta eri pellavaöljymaalin sävyä päärakennuksen ikkunoiden koristelistoihin: tummaa englanninpunaista, rautaoksidinpunaista ja nyt vaaleaa englanninpunaista. Viimeksi mainittu vaikuttaisi meidän mielestämme olevan tarpeeksi lähellä alkuperäistä sävyä, väriltään raikasta ja lämpimänpunaista. Ostimme ensin pienen purkin vaaleaa englanninpunaista Ottossonin maalia Domus Classicasta. Se vaikutti kokeilun jälkeen hyvältä sekä sävyn että maalattavuuden puolesta, joten ostimme sitä hieman isomman purkillisen.

Keli on ollut lievästi ilmaistuna haastava maalaamiseen(kin), mutta olen yrittänyt edetä siinä varjon puolella niin, ettei kuivuva maali joutuisi heti suoraan auringon porotukseen. Maalikin muuttuu tässä säässä helposti turhan juoksevaksi. Kesäloma on vain kerran vuodessa, joten joskus täytyy vähän tinkiä täydellisistä olosuhteista.

Olen kattotyömaan telineiltä käsin pystynyt maalaamaan myös osan vanhemman osan haukkaikkunoista, joihin muuten olisi vähän hankala päästä helposti käsiksi. Maali riitti tällä kertaa etupihanpuoleisiin ikkunoihin, takapihan osalta jatkamme hieman myöhemmin tätä työtä.

Katon osalta ovat jäljellä vielä noin kolmasosa kaistalistojen naulaamisesta, piippujen ylösvedot sekä harjalle päällimmäiseksi tulevat kaistat. Vieraskuistin punahuopaisen katon päällystän mustalla itse jossain sopivassa välissä ja säässä.

Ville

Hellettä ja huopaa

Päärakennuksen kattoremontti on jonkin verran myöhästynyt alkuperäisestä aikataulusta. Nyt työ on kuitenkin loppusuoralla. Uuden kolmiorimahuopakatteen pitäisi valmistua tämän viikon loppuun mennessä. Toki kattosillat ja tikapuut kuuluvat kokonaisuuteen, mutta ne ovat ensi vuoden ohjelmistossa.

Vanhojen savupiippujen kohtaloa on pyöritelty suuntaan ja toiseen projektin aikana. Ensin ne oli tarkoitus purkaa vesikaton alapuolelle, sen jälkeen vaihtoehtona oli muurata ne kattotyön yhteydessä uudelleen. Nyt ne päätettiin kuitenkin kustannussyistä jättää paikoilleen, koska niiden juuret olivat kuitenkin sen verran kohtalaisessa kunnossa, että huovan voi vetää parikymmentä senttiä ylöspäin kiinni piippujen kylkeen. Sitten kun ne muurataan lähitulevaisuudessa uudestaan alkuperäiseen muotoonsa, voidaan huopa vetää juuren osalta uudemman kerran ylös. Piippujen päälle on tarkoitus tulla myös hatut ja juurelle pellitykset, kuten uudessa väentuvassakin.

Hellettä on meilläkin riittänyt lähes koko remontin ajan. Vaikka se ei ihanteellinen sää olekaan, on tämä parempi kuin sateinen kesä, jota vähän itse ennalta pelkäsin. Huopakaton asennus kuumassa säässä on tarkkaa puuhaa, koska lämpimänä se venyy ja menee helposti rypylle. Sen vuoksi suoraan huovan päällä ei ole tässä säässä hyvä kävellä, vaan on syytä käyttää lapetikkaita.

Olemme Tuovin kanssa tyytyväisiä siihen, että päätimme teettää nimenomaan kolmiorimahuopakaton rakennukseen. Se näyttää hyvältä, sopii perinteiseen hirsirakennukseen paremmin kuin hyvin, eikä sen korjaaminen tulevaisuudessa ole vaikeaa. Toki tiili- tai peltikate olisi ollut pidempiaikaisempi vaihtoehto, mutta jotenkin tuntuu, että huopa istuu pihapiiriin parhaiten. Eikä toki sekään ole huono asia, että huopa on vaihtoehdoista edullisin :)

Sopivasti aurinkoa ja sadetta toivottaen,

Ville

Vessan oven ehostus

Ulkovessamme ovat olleet pitkään keskeneräisinä ja toinen vessoista nytkähti vähän eteenpäin kun ovi sai ensimmäisen maalikerroksen pintaansa. Vessat ovat tallin toisessa päädyssä ja säilyneet käytännössä alkuperäisinä 1900-luvun alkupuolelta, jolloin rakennus rakennettiin. Otimme toisen niistä käyttöön kun hankimme talon ja sijoitimme vanhoihin rakenteisiin Biolanin kompostoivan käymälän (joka muuten toimii aivan erinomaisesti, voin suositella!).

Talli on maalattu aikoinaan puna- ja keltamullalla. Vessojen ovissa on ollut aikanaan keltainen öljymaali ja tämän toisen vessan sisäseinissä keltamultaa. Niinpä jatkoin keltaista perinnettä ja maalasin oven Gysingen rautaoksidinkeltaisella (järnoxidgul) pellavaöljymaalilla. Väri on aika kirkas ja mietimme nyt, onko se liiankin kirkas. Pitää vähän haudutella asiaa ja jatkaa sitten toinen ja kolmas maalikerros. Sisäpuolella maalaan myös uudelleen seiniä keltaisella, koska ensimmäinen keltamultamaalini hilseilee pois osasta seinää - laudoissa on varmaankin jokin öljykäsittely, joka aiheuttaa maalin irtoamisen. Harmillista lisätyötä, mutta pellavaöljymaali sitten kestänee niissäkin.

Myös toisen vessan oven korjaus on työn alla ja valmistunee Villeltä tänä kesänä. Sitten senkin voi maalata. Mukavaa saada näitä joitakin yksityiskohtia kuntoon pihapiirissä.

Muutakin maalausta olen tehnyt: huoltomaalasin kaikki väentuvan ikkunat ja kunnostetut tallin ikkunat valkealla Gysingen pellavaöljymaalilla. Nyt niiden pitäisi taas kestää jonkin aikaa aurinkoa ja sadetta. Päärakennuksen ikkunatkin pitäisi huoltomaalata, kun vain ensin kattoremontti valmistuisi alta pois.

Helteet haittaavat maalaustöitä ja myös kattohuovan laittoa. Toivottavasti pian lämpötilat hieman laskisivat, näin perinnerakentajan näkökulmasta.

Rentoa heinäkuun jatkoa!

Tuovi

Tiiltä, huopaa ja asbestia

Blogimme elänyt hiljaiseloa jonkin aikaa. Päivätyökiireet ja hellekausi ovat verottaneet voimia. Nyt on kuitenkin aika kertoa taas, mitä tontilla on tapahtunut tällä välin: päärakennuksen kattoremontti nimittäin on alkanut ja edennyt jo ohi purkuvaiheen.

Toukokuussa purettiin vanhat betonikattotiilet pois ja samoin kävi tiiliruoteille ja kolmelle kerrokselle kattohuopaa. Suurin osa huopakatteen purusta jouduttiin teettämään asbestipurkuna, koska talon vanhasta päädystä löytyi asbestia sisältävää huopaa. Huopakattoja purkavien kannattaakin teettää asbestikartoitus hyvissä ajoin ennakkoon. Kartoitus on ollut pakollista vuodesta 2016 lähtien ja koskee kaikkia ennen vuotta 1994 valmistuneita rakennuksia. Purkutyön teki Varsinais-Suomen Erikoispurku Oy.

Osa vanhoista tiilistä otettiin talteen, mutta suurin osa meni täyttömaaksi naapurille, kattohuopa jäteasemalle. Tiiliruoteet ovat vielä pihassa ja päätynevät jäteaseman puunkeräykseen. Tiilien purku oli helppoa, mutta huovan purku kova homma - huopakerrokset olivat tiukassa. Jiirien sekä harjan läheisyyteen oli kaadettu paksu kerros pikeä, jonka irrottaminen piti tehdä vasaralla ja rautakangella hakaten. Paras työkalu olisi ollut vanhanmallinen petkele, mutta sitä ei lähikaupoista tähän hätään löytynyt. Näistäkin haasteista kuitenkin selvittiin.

Nyt on alkanut uusi vaihe: alusrakenteiden korjaaminen ja levyttäminen uuden huovan asennusta varten. Kattoonhan jäi jäljelle vanha päre, joka on asennettu 1800-luvun puolella. Se on etupihan puolella huonokuntoinen, jonka syynä lienee lähinnä auringon kuluttava vaikutus. Varjoisalla takapihalla se on taas huomattavasti paremmassa kunnossa.

Päreiden päälle asennetaan pystysuuntaan kulkevia 32 x 100 mm:n lautoja, joiden päälle tulee pontattu havuvaneri. Levyjen päälle tulee uusi kattohuopa kolmiorimoineen. Siellä täällä katossa on enemmänkin korjattavaa, etenkin uuden päädyn puolella jiireissä. Niihin tehdään rakennekorjaukset ennen uutta vesikatetta. Kattotyön valvonnasta ja kattotuolien korjauksesta huolehtii Restart  ja Kattoparoni uuden huopakaton teosta. Museovirasto rahoittaa puolet korjauksesta.

Vesikatemateriaalin valinta ei ollut meille mitenkään itsestään selvä juttu vaan mietimme sitä aika pitkään. Vaihtoehtoja olisivat periaatteessa olleet pelti, tiili ja huopa. Maakuntamuseon rakennustutkija ei kuitenkaan suositellut peltikattoa, koska sitä ei talossa ole aiemmin ollut. Huopakate on edullisempi, vaikka onkin lyhytikäisempi. Toisaalta se on myös meistä sympaattinen ja talossamme on ollut huopakatto 1900-luvun alussa, jonka ajan asuun palautamme rakennusta monilta osin. Huopakaton päälle voi myös myöhemmin asentaa tiilet, jos tulee katumapäälle.

Mukavaa kesäkuun jatkoa!

Tuovi ja Ville

Valmistautumista kesän kattoremonttiin

Vanhan, 1872 valmistuneen, päärakennuksen vesikatteen suhteellisen heikko kunto oli selvillä jo tilan hankkimisen aikaan yhdeksän vuotta sitten. Teimmekin heti hankintavuonna muutamia hätäpaikkauksia eri puolille kattoa, koska vesi oli vuotojen seurauksena päässyt tekemään tuhojaan välipohjan rakenteissa. Sieltä täältä jouduimme korjaamaan myös vesikaton puisia alusrakenteita. Samalla selvisi aluskatteen kunto, joka on vedenpitävyyden osalta lähes koko katon alueella suorastaan heikko. Olemme suunnitelleetkin kattoremonttia jo jonkin aikaa, koska vettä pitävä kate on kuitenkin tärkein tekijä rakennuksen säilymisen kannalta. Ratkaiseva asia remontin toteuttamiselle oli Museoviraston myöntämä entistämisavustus, jolla pystymme kattamaan ison osan kustannuksista.

Päärakennuksen veiskattoa hätäpaikattiin useammasta kohdasta jo 2009.

Talon vanhemman osan kohdalla vesikaton kerroksina ovat alhaalta ylöspäin päre, kaksinkertainen huopa ja nykyisenä katteena betonitiili. Tiilien alla on siis kaksinkertainen aluskate, joka toimisi hyvin, jos huopa olisi vielä edes suhteellisen hyvässä kunnossa. Mutta kun ei. Aina kun tiili menee katolta rikki, tulee vesi pian sisään ullakolle. Jos ei täysin samasta kohtaa, niin ainakin metri pari rikkoontuneen tiilen alapuolelta.

Harkitsimme aikoinaan ensimmäisenä vaihtoehtona vanhojen betonitiilien pinnoituskäsittelyä ja latomista takaisin paikoilleen. Ongelmana on kuitenkin aluskatteen huono kunto. Se pitää siis joka tapauksessa uusia koko katon alueelta. Toinen ongelma on betonitiilien laatu, mikä ei valitettavasti päätä huimaa. Vaikka käsittelyllä niiden käyttöikää saataisiinkin jatkettua, olisi kestävyys jatkossa täysi kysymysmerkki. Katon tiilien valmistuksessa on käytetty melko paljon suurirakeista hiekkaa ja vähän sementtiä, minkä vuoksi tiilet rapautuvat ja murenevat varsinkin reunoiltaan helposti. Pakkasrapautumisen huomaa keväisin, jolloin katolta on pitänyt vaihtaa joka vuosi 10-15 tiiltä. Lisäksi niiden vaihtamisen yhteydessä rikkoontuu aina muutamia lisää, vaikka olisi kuinka varovainen. Ja kuten yllä mainitsin, aina kun yksikin tiili rikkoutuu, tulee vettä sisään…

Talossa on ollut huopakate jo ainakin 1900-luvun alusta saakka. Tämä kuva on 1930-luvun alusta.

Koska rahaa ei kuitenkaan ole kuin rakennusmestarilla, korjauskustannukset täytyy kohdistaa ja harkita tarkkaan. Konesaumattu peltikatto olisi toki kestävin vaihtoehto ja vähintään hyvänä kakkosena savitiilikate. Maakuntamuseon rakennustutkija suositteli jälkimmäistä, mutta ei toki vastustanut huopakatetta, koska sellainen rakennuksessa on ennen nykyistä katetta ollut. Me päädyimmekin perinteiseen kolmiorimahuopakattoon, osittain kustannussyistä, mutta osittain myös kulttuurihistoriallisista ja esteettisistä syistä. Huopakaton käyttöikä on lyhyt suhteessa kahteen ensin mainittuun, mutta sen pystyy myös tulevaisuudessa korjaamaan tai uusimaan tarvittaessa helposti. Ja sen päälle pystyy myös tekemään myöhemmin savitiilikaton, jos siltä tuntuu. Aikoinaan suurin osa tämän seudun isommistakin taloista oli huopakattoisia, joten on myös mukava ajatella tuovansa pienen palan kulttuurihistoriallista ilmettä takaisin seudulle. Vaikka ihan kuriositeettina itsensä ja ohi ajavien iloksi.

Ison katon remontissa on paljon suunnittelemista, kun on laskenut tekevänsä osan purkutöistä itse ja vielä ennen kesälomaa. Aloitin pääsiäisenä kattotelineiden rakentamisen päärakennuksen uudempaan päätyyn. Ajatuksena on, että puramme itse vanhat tiilet, ruoteet ja repaleiset huopakerrokset pois uudemmasta päädystä toukokuun aikana. Samalla voi korjata mahdolliset vauriot aluslaudoituksessa ja lopuksi suojata pressuilla puretut osat väliaikaisesti. Varsinaisen kattotyön tekijät saavat jatkaa purkamista vanhemman osan kohdalta, jossa muutenkin alusrakenne on erilainen. He tuovat luonnollisesti paikalle omat telineensä. Uudemman pään puisia telineitä tarvitaan jonkin aikaa myös syksymmällä, joten on hyvä, että niitä voidaan huoletta käyttää niin pitkään kuin on tarpeen.

Koko vesikaton aluskatteeksi tullaan asentamaan todennäköisesti öljykarkaistut kovalevyt, joiden päälle tehdään kolmiorimahuopakate. Rakennuksen savupiiput ovat aika huonossa hapessa, joten ne joudutaan samalla muuraamaan uudelleen vesikaton yläpuolisilta osiltaan. Meillä ovat naakat tehneet pesiään piippuihin jo vuosikausien ajan. Pääsiäisenä asensin kuitenkin väliaikaiset puiset suojat piippujen päälle niin, etteivät linnut tänä vuonna ennättäisi munimaan pesiin ennen työn aloittamista. Uudet piiput suojataan sitten naakkojen varalta pysyvämmin.

Jonkin verran on vielä suunnittelemista ja aikatauluttamista, mutta eiköhän se siitä, kun vauhtiin on päästy. Toivotaan, että säät suosivat tulevana kesänä kaikkia rakentajia ja talojensa korjaajia.


Ville

Palmusunnuntain risusavotta

Päärakennuksen takapihan risukon raivaus sai tänään päätöksensä aurinkoisessa kevätsäässä - ainakin siihen saakka, kunnes risut kasvavat uudelleen. No toivottavasti eivät kasvaisi ihan heti. Nyt takapihalla on piikkimattoa ja risukasoja raivausurakan jäljiltä. Viimeistely tehdään vielä erikseen lumen sulamisen jälkeen.

Risukasat saamme pääsiäislomalla kasattua kokkoon, mutta sitten alkaakin se varsinainen harjoitus eli maaston muuttaminen sellaiseksi, että ruohonleikkuu onnistuu ruohonleikkurilla ilman terien tylsymistä ja renkaiden puhkeamista. Paikoittain piha on hyvin epätasaista, kuoppaista, kivistä ja täynnä vanhoja kantoja. Luulen, että työn loppuun saattaminen vaatii lapiota, kirvestä, järeitä puutarhasaksia ja lehmän hermoja.

Lauantain kovan tuulen aikana huomasimme sattumalta, että väentuvan piipusta oli yksi tiili irrallaan. Kun tuuli heilutti piipunhattua, liikkui tiili samaan tahtiin. Ville kävi kiinnittämässä sen väliaikaisesti rautalangan avulla. Tiili täytyy muurata takaisin paikoilleen, kunhan ilmat vähän lämpenevät.

Ulkotyöt ovat kyllä mukavaa vaihtelua pitkän pimeän (ja aika kylmänkin) talven jälkeen, jolloin ne jäivät väkisinkin vähemmälle. Illat ovat muuttuneet kuin huomaamatta valoisammiksi. Iloista kesän odotusta!

Tuovi

Maalia lattiaan

Lattioiden maalausurakka on alkanut väentuvassa! Aloitin kamarista, johon tulee Uulan Sade-sävyistä sinertävänharmaata pellavaöljymaalia. Maalaan samalla kertaa jalkalistat.

Koska asumme jo väentuvalla, täytyy maalausta tehdä osissa, kalusteita alta pois siirrellen. Raivasimme puolet huoneesta tyhjäksi, maalaan puolikkaan lattian kolmeen kertaan ja annan kuivaa välillä. Oksankohdat suojasin ensin shellakalla, joka onneksi kuivaa nopeasti. Se varmistaa, etteivät oksat ala puskemaan pihkaa kuivuneen maalin läpi myöhemmin. Olen pari kertaa nähnyt tällaisen lattian ja se on aika karua katsottavaa. Täytyy siis olla tarkkana pihkasuojauksessa.

Uulan maali on juoksevampaa kuin Gysingen pellavaöljymaali, jolla olen päätynyt useimmiten maalaamaan. Uulan kanssa pitää muistaa sivellä maali ohuesti juoksevuudesta huolimatta. Maalia ei pysty ihan samalla tavalla työstämään puun pintaan kuin paksumpaa Gysingeä. Toisaalta Uula myös kuivaa pinnastaan nopeammin, mutta vaatii silti melko pitkän kuivatuksen ollakseen oikeasti kuivaa. Lattia oli ensimmäisen maalauskerran viikon verran kuivamassa ja oli edelleen vähän nihkeää pinnasta. Maalasin kuitenkin jo päälle toisen kerroksen. Mitä enemmän kerroksia, sitä hitaampaa kuivuminen. Pellavaöljymaalaus ei ole hätäisten hommaa.

Itse lattialaudat ovat jonkin verran asentamisen jälkeen kuivuessaan kutistuneet. Pieniä rakoja on ilmestynyt lautojen väliin. Meidän piti alun perin myös tilata laudat ilman kuvissakin näkyvää sivuviistettä eli lautojen päällyspuolelle sivujen yläreunaan tehtävää pientä viistettä. Sahalla viiste tehtiin lautoihin tilaamatta, eli olisi pitänyt tilauksen yhteydessä muistuttaa erikseen niiden pois jättämisestä. Eri sahalta tilatuissa, kattoon asennetuissa, laudoissa niitä taas ei ollut. Viisteet ovat uuden ajan ilmiö.

Voin raportoida myöhemmin, miten Uulan maalipinnat kestivät kulutusta lattiassa. Sävyt ovat kyllä kauniita ja hirsitaloon sopivia.

Tuovi