maanantai 14. lokakuuta 2024

Kepparitalli tuli pihaan


Keppihevosten kanssa oleilu alkoi, kun olin 9-vuotias. Siitä lähtien keppihevoset oli yksi osa elämää. Joka ilta ja aamu kesällä lähdin niiden kanssa lenkille. Ja hypin niitten kanssa esteitä. Sitten rupesin haaveilemaan, että niille tulisi oma talli. Ja eräänä päivänä äiti ja isä sanoi, että talli voisi olla kiva. Talli ostettiin nettikaupasta. Minä valitsin tallin, joka oli samalla värillä maalattu kuin väentupa. Ja katto oli musta. Talli on hyvässä kunnossa ja sitä käytetään paljon.

Olin ihan unohtanut antaa hevosille nimet. Yhdelle olin jo antanut nimen Hilma, koska hän oli ollut jo kanssani 8 vuotta. Mutta siitä lähti pohtiminen: kahdelle hevoselle nimet! Nimiä tuli esille, mutta mikään ei sopinut. Mutta sitten tuli Risku-nimi vastaan, ja se oli minusta niin kiva nimi, että ajattelin antaa sen ruskealle hevoselle nimeksi. Sitten oli yksi hevonen jäljellä vielä, ja sille tuli nimeksi Holger.

Sitten ostettiin vähitellen tavaroita ja varusteita keppihevosille. Monia päiviä myöhemmin oli minun syntymäpäivä. Äiti osti lahjaksi minulle heinäpussit, jotka voisin ripustaa talliin. Ja taas yksi plussa talliin!





Voin kertoa vähän hevosten taustoista. Hilman sain, kun olin 1-vuotias. Hän on rauhallinen ja oppivainen. Risku taas on tullut iltapäiväkerhosta, kun olin 9-vuotias. Meidän iltapäiväkerho oli muuttamassa toiseen paikkaan, ja heillä oli hirveästi tavaraa. Olin ulkona menossa kotiin iltapäiväkerhosta, kun huomasin puun juurella makaavan keppihevosen. Se oli yltä päältä lehdissä ja liassa. Kampasin sitä vähän ja laitoin sen tukkaan letin. Sitten oli vielä yksi keppihevonen ilman omistajaa. Se oli Risku. Otin molemmat kotiin ja hoidin niitä. Niistä tuli hyvät ystävät Hilman kanssa. Siitä lähtien ne ovat olleet minulla.

Kirjoittanut: Venny

lauantai 5. lokakuuta 2024

Vintin aarteita




Vanhan päärakennuksen vintin siivous on yksi ikuisuusprojekteista, mutta niin ehkä saa ollakin. Vintti on iso paikka, ja vaikka tavaraa ei lopulta ole kovin paljoa, on sitä kuitenkin ihan riittävästi, kun se on ripoteltu sinne tänne irrallaan tai laatikoissa. Hauskaa on tavaran kerroksellisuus: uudemmassa päädyssä on tavaraa 1900-1950-luvuilta ja vanhassa päädyssä 1800-luvun lopulta 1900-luvun alkuun.

Olemme siivonneet aiemmin erityisesti uutta päätyä, kun vesikaton kunnostus on vaatinut tavaran raivaamista alta pois. Uudessa päädyssä on myös kesähuone. Uudemmat tavarat ovat kaikenlaista arjen irtaimistoa kuten astioita, ruuanlaittovälineitä, kenkiä ja käsityötarvikkeita.










Vanhassa osassa on puolestaan paljon kirjeitä, kirjoja, karttoja, karjanjalostukseen ja -hoitoon liittyviä muistiinpanoja, piikojen työtodistuksia, maakauppojen asiakirjoja ja valokuviakin. Talon isäntä on toiminut tavallaan kunnan viranhaltijana ja hoidellut monenlaisia asioita aina palovakuutusten korvauksista vaivaisten hoidon maksutilityksiin. Paperiarkisto näistä toimista on runsas.

Vintti on kaikessa kaaoksessaan myös kaunis paikka. Vintin päädyssä on koristeellinen ikkuna, josta siivilöityy tunnelmallinen valo vanhan tavaran keskelle. Yksi syy siivousprojektin pitkään kestoon onkin ehkä se, että niin helposti unohtuu ihailemaan vanhoja astioita tai lukemaan vanhoja kirjoituksia. Aika pysähtyy ja raksuttaa hitaasti taaksepäin.

Joskus mietin, mitä meidän ajastamme jää jäjelle, kun emme kirjoita enää juuri mitään paperille, kaikki tieto on verkossa ja kirjahyllyjäkään ei enää monissa kodeissa taida olla. Sahanpurulta ja vanhalta tavaralta tuoksuvaa vinttiä enää harvemmin jää, mutta toivottavasti jokin digitaalinen ullakko kuitenkin.

Tuovi