Väentuvan perennapenkit

Väentupa sai kesällä perennapenkkinsä: niitä tuli kaksi, sisäänkäynnin molemmille puolille. Itse kukkapenkit oikeastaan tehtiin jo aiemmin maanpinnan kaatojen korjauksen yhteydessä, jolloin kaivuri kaivoi reippaan määrän savimaata pois ja laittoi tilalle multaa. Penkit ovat sen verran koholla, että niihin ei jää vesi seisomaan.

Penkkien reunustamista mietiskelin jonkin verran, mutta päädyin lopulta pyöreiksi hioutuneisiin luonnonkiviin. Laitoin niiden alle kaistaleen juuriestemattoa vähentämään rikkaruohojen hyökkäystä, ja ladoin kivet helminauhaksi kiertämään penkkejä. Talon seinustalla ja rapunpielissä on valmiiksi kivimursketta, jonka tasoittelin reunuskiviin kiinni. Muilta sivuilta penkkejä reunustaa hiekkatie ja nurmikko. Lopputulos on ihan kivan näköinen - luonnonkivet sopivat mukavasti punamultarakennuksen edustalle.

Sain paahteisen paikan perennojen valintaan hyvän vinkkilistan istutussuunnitelmat tehneet Saila Routiolta. Valitsin takariviin valkeita, vaaleanpunaisia ja punaisia pioneja, keskiriviin oransseja idänunikkoja ja eteen vaaleanpunaista isomaksaruohoa, aniliininpunaista verikurjenpolvea ja kultakärsämöitä. Tosin nyt kun kasvit ovat jo jonkin verran ehtineet kasvaa, näyttää siltä, että myös yksi valkea isomaksaruoho on eksynyt joukkoon mukaan.

Aika näyttää, miten eri kasvit ja värit toimivat yhdessä. Tänä kesänä ei ole paljoa joutunut kastelemaan, kun sadetta on ollut liiaksikin. Pionit ovat kärsineet liiasta märkyydestä, mutta nousevat onneksi keväällä taas uusin voimin. Muut sen sijaan ovat viihtyneet hyvin ja kasvaneet vauhdilla. Normaalisti kukkapenkit ovat paahteisia ja lajit on valittu sen mukaan.

Tuovi

Tervettä hirttä lahon tilalle

Viime syksynä irrotin päärakennuksen seinästä pari vuorilaudanpätkää, koska laudoitus oli pullistunut siinä kohden ikävästi ulos ponteistaan. Tämä tarkoittaa normaalisti sitä, että rungossa on siinä kohden lahovaurio. Näin oli tälläkin kertaa. Lahoa saattoi kauhoa käsillä seinästä pois. Tällaiset ikkunan alla olevat lahovauriot ovat yleisiä, koska ikkunan tippalistan vaurioiden, karmissa olevien rakosien tai yksinkertaisesti huonosti tehtyjen rakenteiden vuoksi vettä pääsee ajan myötä valumaan hirsirakenteeseen. Sikäli ei kyseinen vaurio ollut yllätys. Ikkunan karmi sisään rakenteeseen vuotavine tippalistoineen oli korjattu jo aiemmin. Vaurion aiheuttaja oli siis jo hoidettu kuntoon.

Tein viime syksynä ainoastaan nopean hätätoimenpiteen, koska syksyisin ei itselläni ole aikaa isompiin rakennustyömaihin. Kiinnitin lahokohtiin muutaman pystytuen, johon saatoin kiinnittää vuorilaudat väliaikaisesti takaisin odottamaan seinän korjausta.

 

Päätin korjata lahovaurion kesäloman aikana. Heinäkuun loppu ja elokuun alku olivat sään puolesta vähän hankalia. Vettä satoi ja tuuli yltyi välillä myrskylukemiin. Homma etenikin pienissä pätkissä, mutta eteni kuitenkin niin, että sain seinän nyt elokuun alkupuolella melkein valmiiksi. Ainoastaan muutama reuna-alueiden pintapaikkaus jäi odottelemaan tulevia viikonloppuja.

Vauriokohdan korjaus lähti liikkeelle siitä, että tutkin puukolla ja taltalla lahovaurion laajuutta. Lahoa löytyi kolmen ja puolen hirsikerran alueelta niin syvältä, että siitä kohtaa puun joutui poistamaan kokonaan. Sahasin alueen keskelle moottorisahalla tilaa pystytuelle, jolla varmistin, ettei seinä notkahda enempää ja työskentely on turvallisempaa. Tosin tällaisessa paikassa ikkunan alla ei ole niin suurta painokuormaa kuin seinän muissa kohdissa.

Hirsirunko on muutenkin varsin helppo korjattava, koska rakenne tukee itseään, ja pitkälle lahonneetkin seinä pysyvät kauan pystyssä. Tuen asentamisen jälkeen sahasin lahonneet kohdat pois. Seinään tuli noin 3,5 neliön kokoinen reikä. Sahasin sen jälkeen toiseen päähän liitoskohdan lapaliitosta varten ja toiseen päähän uran sormiliitokselle. Homma hoitui moottorisahalla, monitoimityökoneella, kirveellä, kulmahiomakoneen veistoterällä sekä taltalla ja vasaralla.

Varastossa oli valmiina muutamia korvaushirsiä. Ideaali tilanne olisi tietenkin se, että käytettävissä olisi vaihteleva määrä sopivan paksuisia hirsiä. Omat varastoni eivät ole kattavat, joten työssä joutui tyytymään siihen, mitä oli käytettävissä. Tämä tarkoitti suurempaa työmäärää korvaushirsien työstämisessä sopimaan yhteen seinähirsien kanssa.

Työ sujui kuitenkin melko joutuisasti, ja korvauspalat löysivät hyvin paikkansa osaksi päärakennuksen seinää. Käytin tilkkeenä pellavarivettä ja -nauhaa. Kiinnitin hirret toisiinsa ja muuhun runkoon puutapeilla. Tapitin myös lapaliitosten kohdat. Ennen viimeisen korvaushirsipalan asentamista nostin yläpuolista seinää kahdella 20 tonnin tunkilla hieman ylöspäin. Näin muu seinä lopulta laskeutui varsin tiiviisti korjauskohdan päälle.

Lahovauriokohtia on vielä muutamia jäljellä ympäri päärakennuksen runkoa. Niitä korjaillaan vähitellen ja toki osa teetetään ulkopuolisilla ammattilaisilla. Mutta näin saatiin ainakin yksi iso vauriokohta korjattua.

Ville

Humalasalkoja pihamaalla

Istutimme toukokuussa yhdeksän humalasalkoa pihamaalle, pihan ohi kulkevan tien vierustalle. Humalasalot sisältyvät maisema-arkkitehti Saila Roution tekemään suunnitelmaan, ja niiden tarkoitus on tuoda suojaa tien suuntaan siihen saakka, kunnes tien vierustalle istutetut syreenit ovat kasvaneet riittävän isoksi ja peittävät enemmän.

Humalat tarvitsevat jonkin tuen, jota myöten ne kasvavat. Toki ne paremman puutteessa voivat levitä myös maanmyötäisesti, jos pystytukea ei ole tarjolla. Sahasin kakkosnelosia puoliksi neljän metrin mittaisiksi saloiksi, joista veistin maahan lyötävät päät teräviksi. Kiinnitin myös jokaiseen salkoon kolme lyhyttä vaakapuuta, joiden tehtävänä on tukea korkeakasvuista humalaa tarttumaan tiukemmin salkoon. Tällä pyritään ehkäisemään erityisesti sitä, että korkeaksi kasvanut humala lysähtäisi tuulen voimasta kasaan.

 

Kaivoimme taimille noin 50 x 50 cm:n istutuskuopat, joihin istutuksen yhteydessä sekoitimme uutta puutarhamultaa, kaivuumaata ja lannoitetta. Juuri tässä kohdassa maa näyttäisi olevan jo valmiiksi hyvää kasvualustaa, jonka on huomannut myös viereen istutettujen syreenien ja tammien kasvuvauhdista.

Aikoinaan piti jokaisessa maatalossa olla vähintään 200 humalasalkoa. Jos ei ollut, niin sakkorangaistus uhkasi. Tähän oli syynä se, että humalaa tarvittiin raaka-aineeksi oluen panemiseen sekä vietäväksi ulkomaille. Sitä käytettiin myös verotuksessa maksuvälineenä. Hauskaa on, että vuoden 1734 maakaaressa määritelty velvoite on periaatteessa edelleen voimassa:

Jokaisessa talossa pitää olla humalisto, ja istuttakoon talonpoika joka vuosi hyviä juuria neljänkymmenen salon varalle, kunnes näitä tulee kaksisataa kokonaiseen taloon. Joka ei sitä tee, vetäköön sakkoa kultakin vuodelta [talarin], ja istuttakoon kuitenkin niinkuin on sanottu, jollei havaita, että humalistoa ei voi siihen istuttaa taikka siinä voimassa pitää.

Käytännössä velvoittavuus on kuitenkin kumottu muilla määräyksillä.

Hankimme taimet Puutarhamyymälä Flöristä. Kaikkien taimien pitäisi tehdä myyjän mukaan emikukintoja, joita käytetään esim. oluen maustamiseen. Kahdeksan taimista on perushumalaa (Humulus lupulus) ja yksi hieman kookkaampia käpyjä tuottavaa Magnum-lajiketta.

Humala on parhaimmillaan nopeakasvuinen: se saattaa kasvaa jopa viitisentoista senttiä vuorokaudessa. Istutuksen jälkeen menee kuitenkin oma aikansa, ennen kuin kasvi juurtuu ja intoutuu kasvamaan täydellä teholla. Istutimme taimet toukokuun lopulla, ja näin heinäkuun alussa nopeimmin kasvanut yksilö on ulottanut pisimmät kasvustot jo yli metrin korkeuteen maan pinnalta. Osa taimista on sen sijaan hitaampia kasvamaan, ja yksi niistä ei ole kasvanut pituutta juuri lainkaan. Taimissakin tuntuu olevan suuria eroja, kuten kasvupaikoissa.

Saa nähdä, miten tuuheiksi ne näin ensimmäisen vuoden aikana kasvavat. Ehkä ensi vuonna kasvu on nopeampaa, kun humalien juuret ovat tunkeutuneet syvemmälle maahan.

Hyvää kesän jatkoa!

Ville

Keväiset narsissit

Kevät on taas täällä ja kesäkin pian! Pistelimme syksyllä lehmusten alle melkoisen määrän narsissin sipuleita, ja kevättalvella jännitimme, miten niille käy. Edellinen yritys epäonnistui, koska huhtikuulla lumet sulivat kertalaakista ja sipulit jäivät vesi- ja jääkerroksen alle. Oletan, että ne paleltuivat tai homehtuivat, koska yksikään narsissi ei noussut esiin maan alta.

Tällä kertaa valitsimme toisen paikan, johon ei kerry lunta ja vettä samalla tavoin. Kääntöpuolena tietysti oli maan kuivuus. Narsisseja pitäisi ilmeisesti kastella jonkin verran, jota teimmekin vähän, mutta ehkä ei riittävästi. Kaikki narsissit kuitenkin itivät lopulta ja kukkivat yllättävän pitkään. Ehkä alkutoukokuun viileys pidensi kukintaa.

Narsissit on puutarhasuunnitelman hyvän idean mukaisesti laitettu vanhojen pihapuiden alle. Kukat ja puut muodostavat näin kauniin kokonaisuuden, ja narsissit tuovat väriä alkukevään keltaruskeaan pihamaahan. Istuttamamme lajike on melko pitkävartinen, mutta kesti kuitenkin hyvin tuulta, jota pihallamme riittää.

Jännitimme vähän, söisivätkö jänikset kukat, mutta eivät syöneet, vaikka kävivät niitä tutkimassa. Myyrillekään eivät taida narsissien sipulit maistua, tosin meidän savimaassamme myyrät eivät muutenkaan viihdy.

 

Narsissien istutuspaikoilta annetaan ruohon kasvaa vapaasti juhannukseen asti. Sen jälkeen voi halutessaan ajaa alueet ruohonleikkurilla ilman, että narsissit siitä kärsisivät.

Narsissit kasvattavat sivusipuleita eli ensi keväänä voi odotella tätäkin vuotta runsaampaa kukintaa. Harkinnan arvoista voisi olla myös lisätä joukkoon eri lajikkeiden sipuleita, jolloin kukinta-aikaa saisi ehkä venytettyä vielä pidemmäksi.

Värikästä kevättä!

Tuovi

Istutuslaatikoita pihalle ja tappeja naulakkoon

Pääsiäinen sujui mukavassa rakentelusäässä. Pari viikkoa aikaisemmin sataneet kinokset sulivat pihalta ja ensimmäiset krookukset puhkesivat talon lounaispäädyssä auringon rohkaisemina kukkaan. Vaikka pääsiäistä vietettiin pääsääntöisesti rauhallisissa merkeissä, oli vapaapäivinä hyvä edistää myös keskeneräisiä töitä.

Rakensin päärakennuksen koillispäätyyn kolmannen istutuslaatikon osittain tuppeensahatusta lehtikuusesta (sitä on vieläkin jäljellä!) ja varastossa olevasta jäännöslaudasta. Nyt saatiin siis raparperillekin oma laatikkonsa. Talon pääty on oivallinen paikka kasvattaa yrttejä ja vihanneksia. Siihen paistaa aamupäivällä aurinko, mutta iltapäiväksi se jää varjoon, jolloin etenkin heinäkuussa keskipäivän pahin kuumuus ei pääse siihen porottamaan. Päädyssä onkin selkeästi oma mikroilmastonsa. Kun siitä helteellä kävelee läpi, huomaa viileyden muutoinkin kuin vain päärakennuksesta lankeavan varjon vuoksi. Pohjavesi on tässä paikassa lähellä pintaa, joten vaikuttaisiko sekin asiaan.

Istutuslaatikoiden koko on meillä ollut 1 x 2 metriä ja laitojen korkeus on noin 33 senttiä. Koko on osoittautunut hyväksi. Siihen mahtuu riittävästi multaa ja kasvatettavaa. Laitojen korkeus tarjoaa sopivasti suojaa auringolta, jolloin multa säilyy laatikoissa pidempään kosteana.

Askartelin pääsiäisenä myös muutaman puuttuvan tapin vanhaan puiseen naulakkoon, joka meidän on tarkoitus ottaa käyttöön väentuvassa. Naulakko on tähän mennessä sijainnut päärakennuksen vintin eteisessä. Siihen on varmaan aikoinaan ripustettu työvaatteita tai muuta vastaavaa. Naulakosta oli vuosien varrella kadonnut kolme ripustustappia, joiden tilalle tein nyt uudet vanhan mallin mukaan. Tarkoitus on vielä maalata naulakko. Tein perinteisesti yhden tapin ilman sähkötyökaluja kokeen vuoksi ja loput kaksi lähes valmiiksi kulmahiomakoneen avulla. Yhden tapin vuolemiseen alusta loppuun meni tunti aikaa. Koneella sai kaksi valmiiksi puolessa tunnissa. Viimeistelin kaikki lopuksi puukolla ja viilalla. 

Nyt oli hyvää aikaa myös suunnitella tulevan kesän töitä. Luvassa on ainakin kuistin kattamista huovalla, räystäiden ja tikkaiden asentamista, hirsitöitä ja pihaistutuksia. Hauska päästä talven jälkeen myös vanhan talon restaurointitöihin.

Ville

Sonni nimeltään Jussi

Olemme talven aikana käyneet läpi päärakennuksen vintiltä löytyneitä vanhoja paperiarkistoja. Suuri osa säilyneistä dokumenteista liittyy tavalla tai toisella maatilan hoitoon, palvelusväen palkkaamiseen, vakuutusasioihin tai talon isännän moninaisiin luottamustoimiin.

Tilalla on ollut lypsykarjaa noin viidenkymmenen lehmän verran, kaksitoista hevosta, lampaita ja kanoja. Lehmiä ja hevosia on jalostettu, ja eläinten kehitystä on seurattu tarkan kirjanpidon avulla. Tilan isäntä on ollut yksi paikallisen osuusmeijerin perustajista ja emäntä puolestaan käynnistänyt munakunnan kananmunien myyntiä ja jakelua varten.

Maanviljely ja eläinten jalostus on selkeästi ollut edistyksellistä ja niihin on panostettu erityisesti 1800-1900-lukujen vaihteessa. Talon eläimet ovat keränneet runsaasti palkintoja maatalousnäyttelyistä, ja kunniakirjoja löytyykin vintiltä vino pino.

Karjanjalostuksen merkityksestä kertoo myös todistus Jussi-sonnin sukutaustasta:

Sonni nimeltään ”Jussi”.Syntynyt 14/11 1906

Isä
Matti synt. 2/2 1898
Isä Spiut – Emä Mummu

Isä: Matti kotoisin Haaroisten kartanosta, ollut käytännössä 11 vuotta allekirjoittaneella, uudempaa tyyppiä. Hyvä eksteriööri sekä hyvä indivitituoli potenssi (periytymiskyky).

Emä
Paija synt. 1899
Isä Kallu – Emä Ansio

Emä: Paija lypsänyt v. 1897
3472 kg maitoa, 142,72 kg voita
Emän emä: Ansio lypsänyt 2431 kg maitoa, 109,63 kg voita.
Emän keskirasva % 3,71
Emän emän keskirasva % 3,98

Todistaa Loimaan Karhulassa 21 p:nä Elok. 1910
Erkki Sarell

Tutkimukset paperiarkistojen parissa jatkuvat, ja raportoimme uusista löydöistä jälleen tulevissa postauksissa.

Ville