perjantai 5. elokuuta 2022

Väentuvan uusi pariovi

Olemme painineet jo useamman vuoden ajan väentuvan ulko-ovien kanssa. Alun perin rakennukseen asennettiin uloimmaksi parioveksi vanhat kunnostetut kierrätysovet, ja sisäpuolelle teetettiin paksummat ovet lämmöneristyksen vuoksi. Ulompien ovien kanssa on ollut syksyisin ja keväisin ongelmana, että niitä on turpoamisen vuoksi ollut välillä lähes mahdotonta saada suljettua. Tyttäremme ei ole pystynyt käyttämään niitä itsenäisesti, vaan hänen on täytynyt jättää ovi vähän raolleen. Kesäisin ongelmana on ollut ovien kutistuminen niin, että niitä ei ole meinannut saada lukkoon lainkaan. 

Olemme keskustelleet tästä ongelmasta eri tahojen kanssa. Suurimpana syynä on ulko-ovien sijoittuminen kovimman säärasituksen puolelle ja toisaalta myös se, ettei niille ole tarjolla riittävästi suojaa auringonvalolta, tuulelta ja sateelta. Rakennuksen eteen istutetut puut varmaan jossain vaiheessa antavat enemmän suojaa, mutta siihen asti ja tulevaisuudessa myös lehdettömänä aikana sama ongelma säilyy edelleen.

Pitkän pohdinnan ja eri vaihtoehtojen läpikäymisen tuloksena päädyimme tilaamaan uudet, rakenteeltaan jäykistetyt, pariovet karmeineen edellisten tilalle. Tämä oli toki harmillista, koska kierrätysovet olivat sinänsä todella kauniita ja niissä oli käytetty vanhaa puhallettua lasia. Tarkoituksena olisi kuitenkin ottaa vanhat ovet uusiokäyttöön päärakennuksessa. Väentuvan uusissa ovissa on käytetty nykyaikaista lasia lähinnä teknisen toimivuuden vuoksi. Oven mittasuhteet ja peilien sijainti säilyivät samana, mutta nyt ei ole enää erillisiä sisäovia lainkaan. Ovet maalattiin neljään kertaan Gysingen pellavaöljymaalilla, jonka hankimme Rakennusperinteen ystävät ry:n kaupasta. Mielenkiintoista nähdä myös pinnan kestävyys suhteessa edelliseen, Uulan pellavaöljymaaliin.

Tilasimme pariovet tuttavien suosituksen perusteella Lindystä, joka sijaitsee Kristiinankaupungin Skaftungissa. Firman omistaja Thomas kävi ennen työn aloitusta ottamassa mitat ja myöhemmin asentamassa uuden karmin ja ovet paikoilleen. Hienoa puusepäntyötä, ja asennuskin sujui vaivattomasti puolen työpäivän aikana. Tähän mennessä ovet ovat toimineet erinomaisesti, mutta seuraavaksi on edessä todellinen testi, kun syyssateet ja sen myötä puun turpoaminen alkaa.

Ville

lauantai 28. toukokuuta 2022

Huvimaja-ajatuksia


Olemme jo pitkään miettineet kesäkeittiön rakentamista pihaamme. Pohdintaan yhdistyy myös huvimajasta haaveilu. Tähän mennessä kesäkeittiön virkaa ovat toimittaneet puutarhakalusteryhmä ja grilli sen vierellä. Kesäkeittiö ei kovin luontevasti kuulu vanhaan pihaan, ja onkin ollut vaikeaa hahmottaa, millainen siitä kannattaisi tehdä.

Maisema-arkkitehti Saila Routio vieraili meillä viime kesänä tehden tarkempaa pihasuunnitelmaa kasvivalintoineen. Otimme tietysti kesäkeittiön ja huvimajan puheeksi, ja Saila hamottelikin meille ajatuksia siihen liittyen. Hän suositteli avointa huvimajaa vanhojen puiden katveeseen pihan keskialueelle. Huvimajan sisällä voisi touhuta tiskien ja ruuan valmistuksen kanssa, kun taas grilli sijoittuisi ulkopuolelle. Majan ympärillä voisi kasvattaa ruusuja. Pihamme eri puolilla kasvaa erilaisia ruusuja hieman irtonaisesti vanhan puutarhan jäljiltä - ruusut voisi näin keskittää yhteen paikkaan eli huvimajan ympärille ihaltavaksi.

Sailan kuvassa näkyvät myös väentupamme länsipäätyyn suunnitellut pensaat, neilikkaruusu ja jasmike. Alue on tällä hetkellä pelkällä nurmikolla. Länsipäädyssä on kaunis ilta-aurinko, jota voisi katsella puutarhapenkiltä käsin, pensaiden katveesta.

Näkymät ovat tärkeä osa pihasuunnittelua ja keskeisessä roolissa myös kesäkeittiön, huvimajan ja länsipäädyn pensaiden osalta. Lisärakennuksilla ei saisi tukkia mukavaa näkymää väentuvan ja vanhan päärakennuksen välillä. Pensaat taas eivät saisi estää ilta-auringon valoa väentuvassa.

Toteutamme pihan muutostöitä vähitellen. Tänään laitoimme kaksi uutta kasvimaalaatikkoa paikoilleen Sailan suunnitelman mukaisesti. Ajattelin reunustaa myös raparperipenkin tänä kesänä. Elokuulla korjaamme sadevesikaivoja väentuvan ympärillä, istutamme länsipäädyn pensaat ja laitamme myös rapun viereiset paahteiset perennapenkit valmiiksi.

Kauniita kesäpäiviä pihapuuhailun parissa!

Tuovi

tiistai 12. huhtikuuta 2022

Painovoimaista ilmanvaihtoa

Väentupamme ilmanvaihto toimii perinteisesti painovoiman avulla. Rakennuksen suunnitteluvaiheessa alkuvuodesta 2015 lvi-suunnittelijamme oli lähtökohtaisesti koneellisen ilmanvaihdon kannalla. Hän perusteli tätä sillä, että kesäaikana painovoimainen ilmanvaihto ei toimisi tehokkaasti ja talvella taas liiankin tehokkaasti, jolloin tulisi tarpeettomasti lämpöhukkaa. Kolmantena perusteena oli, että jatkossa olisi mahdollista muuttaa rakennus helpommin pysyvään asuinkäyttöön. Ilman koneita toimiva painovoimainen ilmanvaihto oli kuitenkin alun perin yksi suunnittelun lähtökohdista, siksi siitä haluttiin pitää ehdottomasti kiinni. Emmekä ole joutuneet tätä ratkaisua katumaan.

Painovoimaisella ilmanvaihdolla tarkoitetaan systeemiä, jonka toiminta perustuu suurimmaksi osaksi korkeus- ja lämpötilaerojen sekä tuulen aiheuttamiin paine-eroihin. Paine-erojen ansiosta sisäilma liikkuu ulos rakennuksesta, ja sisälle tulee ulkoilmaa juuri tähän tarkoitukseen suunniteltujen ottoaukkojen kautta. Sekä poisto- että tuloilma-aukkoja tulisi kuitenkin pystyä säätelemään ulkoilman lämpötilan ja esimerkiksi tuulen voimakkuuden ja suunnan mukaan. Ilman kiertoa pitäisi pystyä tehostamaan myös ruuanlaiton aikana, jotta paistokäryt saadaan johdettua talosta ulos. Väentupamme ilmanvaihto toimii juuri tällä tavalla.

Rakennuksen kahdessa suurimmassa huoneessa on kummassakin kaksi alasaranoitua kippiventtiiliä (kutsutaan myös läppäventtiileiksi), jotka sijaitsevat ikkuna-aukkojen vieressä, huonetilojen yläosassa. Venttiilien sisällä on kangassuodatin, joka ehkäisee hyvin etenkin tiepölyn kulkeutumista aukkojen kautta sisälle taloon. Suodattimet täytyy kuitenkin muistaa vaihtaa säännöllisesti. Rakennuksen ulkopuolella tuloilma-akkojen suojaksi on laitettu venttiiliritilät, jotka suojaavat läpivientejä sekä sateelta että hyönteisiltä. Hankimme rakennuksen venttiilit ja ritilät Domus Classicasta

Rakennuksen suurimman huoneen eli tuvan poistoilma-aukko sijaitsee puu- ja sähköhellojen yläpuolelle asennetun huuvan yläosassa. Huuvan poistoilma-aukkoa pystyy myös säätämään ulkoilman lämpötilan vaihteluiden mukaan ja toisaalta ruuanlaiton yhteydessä. Kun ruokaa laitettaesssa pitää tehostaa ilmanvaihtoa, avaamme tuvan tuloilmaventtiileitä hieman isommalle, samoin huuvan sisällä olevaa poistoilma-aukkoa. Ja jälkeen päin taas pienennämme niitä normaaliin asentoon. Kamarissa meillä ei ole erillistä poistoilma-aukkoa, vaan ilma kulkee oven alaosaan jätetyn raon kautta wc:hen ja saunaan, ja niistä hormien kautta ulos.

Painovoimainen ilmanvaihto toimii väentuvassa oikein hyvin. Tulo- ja poistoaukkoja pystyy riittävästi säätämään, ja olemme myös oppineet niitä käyttämään oikealla tavalla. Kuumimpina kesäpäivinä ikkunatuuletus on ehdoton lisä ilmanvaihdon tehostamiseksi ja toki myös viilennyksen vuoksi. Väentuvassamme olisi tosin ollut hyvä olla erilliset pienemmät tuuletusikkunat, koska isot ikkunat ja niiden myrskyhaat ovat todella kovalla koetuksella tuulisina päivinä, joita täällä riittää yllin kyllin. Isoja ikkunoita ei oikein pysty pitämään tuulisella säällä öisin avoinna niiden liikkeen aiheuttaman äänen vuoksi. Ikkunoiden rakenteeseen ja toimintaan onkin hyvä kiinnittää riittävästi huomiota osana painovoimaista ilmanvaihtoa. 1800-luvulta peräisin olevassa päärakennuksessa asia on hoidettu näppärästi pienten tuuletusikkunoiden, fortuskojen, avulla.

Ehkä paras asia painovoimaisessa ilmanvaihdossa on, ettei se ole riippuvainen sähköä kuluttavista koneista eikä näin ollen mene epäkuntoon, vaikka huolto unohtuisi joksikin aikaa. Vähintään yhtä tärkeä asia on, että se toimii myös käytännössä.

Kevään työmaita odotellessa,

Ville

keskiviikko 23. helmikuuta 2022

Yrttiympyrä ja mustikkakaari

Pihasuunnitelmien purku jatkuu! Otan tässä kirjoituksessani käsittelyyn kasvimaata koskevan suunnitelman, jonka maisema-arkkitehti Saila Routio teki meille viime kesänä. Voit lukea aiemmat kirjoitukseni Sailan työstä pihan konseptia sekä väentuvan ja tallin alueita koskevista bloggauksistani.

Tähän saakka kasvimaa on tarkoittanut muutamaa viljelylaatikollista salaattia ja yrttejä, joita olen kasvatellut vanhan talon päädyssä. Perustin myös raparperipenkin lavojen viereen. Sailan suunnitelmassa kunnianhimon tasoa on nostettu kuitenkin korkeammalle - hyvä niin.

Ensinnäkin marjapensaiden määrää lisätään noin kymmeneen, mikä olikin joka tapauksessa tarkoitus. Nyt meillä on niitä muutama jäljellä vanhan talon takapihalla, jossa on sata vuotta sitten ollut ilmeisen mallikas puutarha. Kun pensaiden määrä kasvaa, niistä muodostuu neliömäinen kokonaisuus omenapuiden läheisyyteen.

Vanhin omenapuu on keskellä takapihaa, ja sen juurelle suunniteltiin yrttiympyrä eli puun ympärille tuleva pyöreä alue, jossa voisi lohkoittain kasvattaa esimerkiksi timjamia, ruohosipulia, salviaa, mäkimeiramia, iisoppia, laventelia ja minttuja. Kukin yrtti omassa lohkossaan.

Yksi omenapuista sijaitsee muista erillään vähitellen esiin nousevan, istutetun kuusiaidan vieressä. Tämän omenapuun juurelle on suunniteltu puoliympyrän muotoista aluetta (rajautuen kuusiaitaan), jonka reunukset olisivat pensasmustikkaa, ja sisäpuolella voisi kasvattaa erilaisia vihanneksia. Vaihtoehtoisesti vihannekset voisivat jäädä poiskin, ja aluetta voisi hyödyntää oleskeluun.

Ja vielä yksi vaihtoehto puoliympyrälle: pyöreä oleskelualue marjapensaiden lomaan, josta nurmikon voi leikata ympäröivää aluetta lyhemmäksi. Tämä on vähiten työläs, ja voikin olla, että tätä kokeilemme ensin.



Sitten eteenpäin kohti viljelylaatikkojen aluetta. Saila totesi osuvasti, että laatikot kannattaa tehdä reilun kokoisiksi. Isolla pihalla pienet laatikot näyttävät orvoilta. Niinpä suurennamme niitä, mutta ne saavat jäädä samaan paikkaan raparperien kaveriksi. Leveys metrin verran, jotta keskellekin ulottuu, mutta pituutta reilusti enemmän. Samoille paikoille sijoittuvat myös verkkokompostit kuiville lehdille.

Seuraavalla kerralla kerron huvimaja- ja grillipaikkasuunnitelmasta, joka osoittautui yllättävän vaikeaksi pähkinäksi vanhalla pihalla.

Aurinkoisia talvipäiviä!

Tuovi



perjantai 31. joulukuuta 2021

Humalasalkoja, kanukoita ja pähkinäpensaita

Uuden vuoden kunniaksi jatkan pihasuunnitelman kirjoituksiani. Paneudun tällä kertaa väentupamme toiseen päätyyn ja vanhan tallin ympäristöön. Haasteita tällä aluella ovat savimaan lisäksi paahtava aurinko ja kova tuuli sekä hiekkatie, josta kulkeutuu liikenteen myötä välillä paljon pölyä.

Teimme aiemmin hiekkatien väentuvan edustalle pienen parkkialueen kera. Tallin ja väentuvan väliin jäävälle alueelle suunnittelimme pienehköä kukkaniittyä, jonka valmisteluista kerroinkin jo aiemmassa kirjoituksessani. Istutimme myös tammia ja pihasyreeniä autotien laidoille - niistä tulee aikanaan hyvää pölysuojaa. Muutoin tämä tallin ja väentuvan välinen alue on kuitenkin edelleen hyvin aukea ja peltomainen. Olemme vain leikanneet siitä kesällä nurmikon lyhyeksi. Vähitellen valkoapila on vallannut alaa heinältä.



Saimme maisema-arkkitehti Saila Routiolta hyviä vinkkejä alueen kehittämiseen. Ensinnäkin kukkaniitylle voisi istuttaa päärynäpuun, kirsikkapuita ja pähkinälehdon. Ne toisivat lisäsuojaa ja kukkaniitty voisi silti kukoistaa niiden kanssa. Puut asettuisivat aikaa myöten kerroksittain suhteessa toisiinsa: tammet korkeimpina, sitten päärynäpuu, kirsikat ja pähkinäpensaat alimpina.

Naapurin peltoa rajaava kuusiaita saisi suunnitelman mukaan myös kaivatun jatkon autotiehen saakka. Saila ehdotti myös kanukoiden kasvattamista syreenipensaiden rinnalle - näin suoja tiepölyä vastaan entisestään paranisi. Otinkin jo kanukoita maljakoihin - ne kukkivat sopivasti joulun aikaan ja jälkikasvu ripusti oksiin joulupalloja :-) Saa nähdä, onnistuuko kanukoiden juurruttaminen.

Yksi ongelma väentuvan päädyssä ovat jätekaivojen kannet ja kaikenlaiset putkenpäät, jotka pistävät ikävästi näkyviin. Näitäkin mietimme Sailan kanssa ja hän ehdotti rusokuusamaa ja pikkujasmikkeita ympäröimään kaivoja. Tyhjennysautolle täytyy tietysti jättää jokin aukko.

Avaran tallineduskentän toiselle puolelle on suunnitelmassa laitettu humalasalkoja puolikaaren muotoon. Mietimme myös muita istutuksia, mutta koska talli on itsessään kaunis vanha hirsirakennus, tuntui turhalta peittää sitä kasvillisuuden taakse. Näkymät tallille ovat mukavia väentuvalta ja vanhalta päärakennukselta käsin. Humalasalot asettuvatkin lähemmäs tienvarsitammien ja syreenien rivistöä. 

Humalat ovat minusta hauska ja perinteitä vaaliva ajatus. Ennen vanhaan humaloita kasvatettiin kaikissa maalaispihoissa, ja aikoinaan niitä käytettiin myös oluen ja siman valmistamiseen. Suomessa humalan kasvatus alkoi 1300-luvulla, jolloin tälläkin pihalla oli jo elämää. Humala on rehevä ja nopeakasvuinen, ja se lakastuu kokonaan talveksi. Se kukkii myös kauniisti vaaleanvihreillä, käpymäisillä kukilla.

Reipasta uutta vuotta ja intoa pihasuunnitteluun!

Tuovi

maanantai 27. joulukuuta 2021

Puutarhasuunnitelma sai jatkoa



Tilasimme puutarhasuunniteman pihapohdintojemme tueksi kymmenisen vuotta sitten arkkitehti Viri Teppo-Pärnältä. Suunniteman mukaan onkin edetty monessa asiassa: pihaa on raivattu villiintyneestä kasvillisuudesta, vanha riukuuntunut kuusiaita on kaadettu ja uusi istutettu,  nurmikenttiä on lisätty ja toisaalla taas annettu heinän kasvaa niityksi. Pihan hiekkateitä olemme entisöineet vanhoille paikoilleen. Etupihan jalopuurivistöt ovat täydentyneet uusilla puilla ja syreeniaitaakin on tulossa lisää tien varteen. Olen myös perustanut kasvimaan, uuden perennapenkin ja houkutellut vanhoja kukkanpenkkejä esiin.

Pihatöiden haasteetkin olen ehtinyt huomaamaan vuosien varrella: savinen maa, nälkäisten peurojen ja jäniksien vierailut ja kesien paahtavat hellejaksot ja myrskytuulet. Aikaakaan ei ole loputtomasti. Ratkaisujen tulisi olla sellaisia, että ne ainakin jollakin aikajänteellä pysyvät hengissä pääosin omin voimin.

Niinpä pyysin apua kasvivalintoihin ja niiden sijoitteluun maisema-arkkitehti Saila Routiolta. Lähtökohdaksi otettiin aiemmin tehty oivallinen isojen linjojen suunnitelma, ja Saila pohti sen täydennykseksi joitakin täsmävinkkejä pihan eri puolille.

Aloitimme työn kiertämällä huolella piha-aluetta läpi Sailan kanssa viime kesänä. Samalla juttelimme toiveistamme ja kokemuksistamme tontilla. Sen jälkeen Saila piirsi luonnoksia ja höysti ne yksityiskohtaisilla ohjeistuksilla kasveista ja niiden hoidosta. Sitten onkin meidän vuoromme ryhtyä toteuttamaan ohjeita. Kukkaniittyä jo aloitinkin, josta kerroin viime kirjoituksessani.

Kerron pihaideoista useamman kirjoituksen sarjassa. Sarjan aloittaa pohdinta huvimajasta, grillauspaikasta ja kesäkeittiöstä vanhalla pihalla - tämä on tällä hetkellä ehkä vaikeimmalta tuntuva haaste meille, joten siitä sopii aloittaa :-)

Linkit Sailan suunnitelmasta kertoviin kirjoituksiin:

Tuovi



sunnuntai 19. joulukuuta 2021

Kukkaniityn valmisteluja

Puutarhasuunnitelmassamme on katsottu paikka kukkaniitylle tontin kaakkoiskulmaan. Tuossa kohdin on reilut sata vuotta sitten ollut talousrakennusrivistö, joiden kivijaloista ja muuritiilistä näkyy vielä jäänteitä, kun maata vähän kaivelee. Pihan malli on 1800-luvun lopulla ollut umpipiha, josta on jäljellä enää pari alkuperäistä rakennusta myöhemmin rakennettujen lisäksi.

Tähän saakka alueella on kasvanut kesäisin pitkä heinä, jonka olemme aina syksyn tullen niittäneet alas ja kuskanneet pois. Heinänkasvu onkin vähitellen hidastunut ja maa köyhtynyt. Tänä syksynä rohkaistuin tilaamaan siemeniä luonnonkukkaniityn kylvöä varten. Valitsin savimaahan sopivia ja erityisesti perhosia miellyttäviä kukkia, joita sai kätevästi tilattua Suomen Niittysiemeneltä.

Odottelin hetkeä, jolloin maa oli sopivan kostea, mutta ei vielä liian märkä. Tein käsipelillä pienen muokkausoperaation, jonka avulla maan pinnasta tuli rikkonainen. Harkitsin myös alueen kyntämistä ja naapuri traktoreineen tarjoutuikin ystävällisesti siinä auttamaan, muta päädyin kuitenkin siihen, että kokeillaan ensin kevyempää käsittelyä. Kyntäminen kun tekee maasta hyvin epätasaisen pitkäksi aikaa.

Lopuksi sekoitin kukansiemenet hiekkaan ja levitin sitä alueelle. Siemeniä ei peitetä mitenkään ja talven kylmyys on niille eduksi. Jos kaikki käy hyvin, kasvit alkavat itää keväällä ja osa saattaa jo kukkiakin kesän mittaan.

Menneenä kesänä pihalla oli aiempaa enemmän mehiläisiä ja perhosia, ja uusia perhoslajejakin näkyi. Pihassa olikin runsaammin kukkia kun perennapenkki kasvoi täyteen mittaansa ja kukki läpi kesän. Jätimme myös tietoisesti ruohonleikkuuta vähemmälle vanhojen omenapuiden alla kukkivien alkukesän luonnonkukkien aikana. Valkoapilakin sai rehottaa etupihalla laajoina kenttinä ja ruohonleikkuri saapui paikalle vasta kukkien kuihduttua.

Pihan suunnittelu on edennyt tänä vuonna myös muilta osin, kun saimme maisema-arkkitehti Saila Roution vieraaksemme ja hän teki oivallista täydentävää suunnittelua valitsemalla kukkia ja kasveja eri paikkoihin. Palaan tähän suunnitelmaan useamman blogikirjoituksen jaksossa.

Iloista joulunodotusta!

Tuovi


maanantai 25. lokakuuta 2021

Ulkoporras päärakennuksen paraatipaikalle

Harvoin tulee ajatelleeksi, kuinka nerokas suoraan luonnosta lainattu keksintö portaat ovatkaan. Niiden avulla siirrytään eri korkeustasolla olevalta pinnalta toiselle, kuten maanpinnalta kuistin sisärapuille. Kaksi viimeistä viikonloppua kuluivat nopeasti periaatteessa yksinkertaisen, mutta käytännössä miettimistä ja sovittelemista vaativan porrastehtävän parissa. Kyseessä oli pienen portaikon rakentaminen vieraskuistin eteen. Ja koska lähtökohtana oli kasa tuppeensahattua lehtikuusta, kului pelkkään materiaalin sahaukseen suuri osa käytössä olevasta ajasta. Mutta valmista kuitenkin tuli. Ainoastaan muutaman naulan kiinnittäminen jäi seuraavaan kertaan.

Umpinaiset kuistit ilmestyivät täkäläiseen maalaismaisemaan 1800-luvun aikana. Meidän kuistissamme on tälle alueelle ja aikakaudelle tyypillinen ratkaisu sijoittaa pääosa portaista kuistin sisälle suojaan säärasitukselta. Vanhoista kuvista näkee vähän huonosti, onko kuistin edessä ollut alun perin porrasta lainkaan, koska kuistin alaosa on lähellä maanpintaa. Yhdessä kuvassa, joka on otettu joskus 1900-luvun puolivälissä, pilkistää ruohon seasta jonkinlainen puinen taso, joka on maanpintaa hieman korkeammalla. Toisaalta siinä on jossain vaiheessa voinut olla iso laakea kivi, joka aikanaan kaivettiin esiin maan sisästä kuistin edustalta. Kyseisen kiven otimme jälleen käyttöön uuden väentuvan portaikon edustalla. Joka tapauksessa nyt oli portaalle jälleen tarvetta, koska nousu maasta sisärapuille on sen verran korkea.



Kokosin portaiden rungon kahdesta osasta, korkeammasta keskiosasta eli ylärapusta ja matalammasta alarapusta. Materiaalina oli tuppeensahattu lehtikuusi eli sama puu, joka vuosikymmen sitten kaatui myrskyssä etupihalta. Karkeasti sahattu puutavara sopii höylättyä paremmin ulkoportaaseen, koska sen pinta ei ole kastuessaan niin liukas.


 

Sijoitin rungon palaset vuorotellen paikoilleen ja asemoinnin jälkeen kiinnitin ne yhteen. Ylemmän osan kiinnitin kuistin runkoon. Rakenteen alle tuli soraa ja hiekkaa, jonka päälle ladoin laakeita luonnonkiviä. Kiven ja puurakenteen väliin laitoin vielä kattohuovan palaset.

Portaan rakenteessa ja päällyslaudoituksessa mukailin kuistin vuorilaudoituksen jiiriin sahattuja kulmia. Jos aivan oikein muistan, niin portaan esikuvan näppäsin kameralla Pukkilan kartanon pihalta pari vuotta sitten. Se sopii muutenkin malliltaan hyvin paikoilleen, koska portaille saavutaan useasta eri suunnasta. Harkitsemme vielä, annammeko lehtikuusipinnan harmaantua itsestään vai käsittelemmekö sen ensi kesänä jollain maalilla tai Roslagin mahongilla. Nyt kelpaa astella ylös kuistille.

Aurinkoisia loppusyksyn päiviä!

Ville


maanantai 2. elokuuta 2021

1700-luvun vilja-aitan kunnostus jatkuu



Kirjoitimme kymmenen vuotta sitten täällä blogissa 1700-luvulta peräisin olevan vilja-aitan pelastusoperaatiosta. Rakennus oli vaarassa tuhoutua kokonaan, mutta 2010-luvun alussa sen runko onnistuttiin suoristamaan ja tukemaan. Samassa yhteydessä rakennukseen tehtiin pärekatto.
Aittaan kuuluu myös avokuisti, joka on todennäköisesti peräisin 1900-luvun alusta. Tämän kevään aikana olemme palanneet aitan kunnostuksen pariin ja restauroineet kuistin rakenteita. Uuden katon tekeminen tulee ajankohtaiseksi viimeistään ensi keväänä. Kirjoitin aiheesta myös tuoreimpaan Rakennusperinteen ystävien Tuuma-lehden numeroon, joka ilmestyi heinäkuussa.

Yllä näkyvässä kuvassa on lähes toivottomalta näyttänyt lähtötilanne kymmenen vuoden takaa.

Vilja-aitan kohdalla olemme tehneet asioita tarkassa tärkeysjärjestyksessä. Ensin korjattiin ja tuettiin rakennuksen runko ja tehtiin vettä pitävä kate. Aitan alaosa jäi tässä vaiheessa kuitenkin veistämättä. Kuisti peitettiin silloin väliaikaisesti pressulla, katoksen vaurioituneet pylväät otettiin talteen ja ne korvattiin väliaikaisten tukien avulla. Olemme tehneet tolppien kunnostusta vuosien varrella vähitellen. Toisesta koristeellisesti veistetystä tolpasta pystyttiin säästämään puolet, mutta toinen oli päässyt lahoamaan siten, että paikkaaminen ei ollut enää toimiva vaihtoehto. Veistin toisen tolpan alusta loppuun käsin vanhan mallin mukaan.

 


Rakensin talvikuukausina sisätiloissa kuistin lattiakehikon valmiiksi. Huhtikuussa suoristin katoksen tunkkien avulla, asensin lattiarungon sekä tolpat paikoilleen. Kuistin lattiassa käytin aikoinaan Tapani-myrskyssä kaatuneen lehtikuusen rungosta sahattuja leveitä lautoja, ja kiinnityksen tein takonauloilla. Syksyn aikana on tarkoitus jatkaa katoksen parissa niin, että korjaan katoksen aluslaudoituksen ja teen sille uuden vesikaton viimeistään keväällä. Tavoitteena olisi myös saada aitta kuisteineen maalattua ensi vuoden aikana. Seinät maalataan italianpunaisella keittomaalilla ja osa kuistista ja räystäslaudoista valkoisella pellavaöljymaalilla vanhan mallin mukaan. Aitan ovi ja yläluukku ovat olleet mustia, joten ne maalataan kimröökin sävyisellä maalilla kuten aikaisemminkin.


Jatkossa aitalle on tarkoitus veistää hirsistä salvottu jalusta, jolloin rakennus nousee pari hirsikertaa korkeammalle. Samassa yhteydessä voidaan kuisti korottaa lopulliselle tasolleen. Olen kiinnittänyt sen tässä vaiheessa kansiruuvien avulla kiinni seinähirsiin, jolloin sen saa nostovaiheessa helposti irrotettua rungosta ja taas kiinnitettyä takaisin paikoilleen lopulliseen korkoonsa.

Ville


sunnuntai 27. kesäkuuta 2021

Alkukesän maalaushommia


Pääsimme toukokuun lopulla väentuvan ulkomaalaustöiden kimppuun. Maalasimme rakennuksesta kaksi valmiiksi laudoitettua seinää sekä räystäiden alaosat samojen seinäpintojen yläpuolelta. Vuorilaudoille sivelimme Hangon värin italianpunaista keittomaalia ja räystään alaosaan kelon sävyistä Uulan Roslagin mahonkia.




Suojasimme ennen maalaustyön aloitusta ikkunat, ulko-oven, kuistin lattian ja kivijalan. Keittomaali, samoin kuin Roslagin mahonkikin, on sen verran juoksevaa ainetta, että sitä helposti valuu ja tippuu maalauksen aikana pensselistä. 

Vuokrasimme maalaustyön ajaksi läheisestä nostinvuokraamosta verkkovirralla ja tarvittaessa omalla moottorilla toimivan Dino 130T -nostimen, joka oli todella kätevä tähän työhön. Toinen kätevä apuväline oli maalipensselin teleskooppivarsi, jonka kanssa maalausapunamme ollut tuttava ylettyi seinän puoleen väliin asti. Koska ponttilaudat on asetettu seinässä pystysuoraan, täytyi maalaustyössäkin edetä aina muutamia lautoja ylhäältä alas saakka. Muuten väripintaan olisi voinut jäädä saumakohtia näkyviin. Homma sujui kätevästi niin, että nosturin kanssa yksi veteli yläosan, jonka toinen pystyi teleskooppivarrella maalaamaan loppuun maasta käsin. Tällä välin nosturin kanssa saattoi maalata eteenpäin jo seuraavan pätkän.


Ilman nosturia ei olisi voinut maalata myöskään räystäiden alaosia. Nosturistakin työasento oli välillä hankala puhumattakaan siitä, että olisi koettanut tehdä sitä tikkailta käsin. En ihan turvallisuussyistäkään lähtisi isompia pintoja maalaamaan ilman nosturia, enkä suosittele sitä muillekaan. Roslagin mahongin kanssa täytyi myös olla koko ajan tarkkana, ettei se päässyt valumaan kasvoille tai nosturin kylkiin. Valumista pystyi ehkäisemään jonkin verran sitomalla kankaanpalasen pensselin varteen

Seinän käsittely keittomaalilla oli todella helppoa ja nopeaa. Maalia sai levittää reippaalla kädellä ja leveällä pensselillä seinän pintaan. Keittomaalin maalaamiseen ei tarvita kalliita välineitä; kaupan halvimmat isot pensselit sopivat mainiosti tähän hommaan. Meillä sattui olemaan myös täydellinen maalaussää: noin 20 astetta, puolipilvistä, sateetonta ja melko tyyntä.


Saimme kahden kiireettömän työpäivän aikana maalattua kaksi seinää valmiiksi. Kunhan saamme tämän kesän aikana loputkin laudoitukset tehtyä, voidaan talo maalata valmiiksi viimeistään ensi keväänä.

Kesälomaa odotellessa,

Ville


perjantai 18. kesäkuuta 2021

Valaisinjahti



Olen käyttänyt melkoisen määrän aikaa ja energiaa väentupamme sopivien valaisimien etsimiseen. Kamarissa on edelleen väliaikaiset valaisimet, mutta muissa tiloissa valaisimet ovat "lopulliset". Ensin ajattelin, että valaisinten pitäisi olla vanhoja, ja niitä onkin hyvin tarjolla antiikkiliikkeissä ja muissa vanhan tavaran kaupoissa. Käytännössä kuitenkin vanhojen löytäminen kävi lopulta liian vaikeaksi, mikä oli minulle karvas pettymys ja siksi valaisinjahtiin kuluikin aivan liian pitkä aika, kun en antanut ajoissa periksi.

Aloitetaan tuvasta. Alusta asti pallovalaisimet tuntuivat parhaalta valinnalta. Mietin jossain kohtaa myös ns. kouluvalaisimia, mutta palloihin siis päädyttiin. Vanhoja pallovalaisimia on runsaasti tarjolla, mutta meidän tarpeemme oli neljä samanlaista ja vielä melko korkeaan tilaan. Luovuttuani vanhojen metsästyksetä tilasin jo yhden kirkkaan, puhalletun Hope-pallovalaisimen, joka on hyvin kaunis, mutta epäkäytännöllinen, koska siinä valo ohjautuu joka suuntaan. Kirkas pallovalaisin onkin enemmän koriste kuin arjen valaisin. Se löysi toistaiseksi uuden paikan kaupunkiasuntomme vierashuoneesta.

Koska kirkas pallovalaisin oli ulkonäöltään toimiva, tilasimme samanlaisia, mutta valkeita Hope-pallovalaisimia tuvan kattoon Nordic Nest -verkkokaupasta (linkki vie toiseen verkkokauppaan, koska Nordic Nestin valaisimet on myyty loppuun). Niissä on kangaspäällysteiset johdot, mutta hieman yllättäen tavallinen muovinen kattokuppi, joka on vähän eri maailmaa muun valaisimen kanssa. Löysimme kuitenkin posliinisen mustan kattokupin Domus Classicasta. Sellaiset voisi vaihtaa kaikkiin neljään pallovalaisimeen kun ehtii ja jaksaa.

Tupaan yhdistyy meillä myös keittiö ja keittiön työskentelyalueella valohaaste ratkaistiin lednauhalla, joka on asennettu piiloon kaapin alatasoon pienen listan taakse sekä huuvan sisäpuolelle. Huuvan sisälle tarvittiin erityinen korkeaakin lämpöä kestävä led, joka tuli markkinoille vasta äskettäin.

Eteisen valaisimet olivat vaikeimmat löytää, koska niiden tila on hyvin matala ylikorkeiden eteisen pariovien vuoksi. Tuplapariovista sisimmäiset kääntyvät eteisen puolelle ja niiden yläreunat ovat miltei katossa kiinni. Korkeusasia on virhe, jota en osannut ajatella ovia hankkiessa. Niissä olivat meillä lähtökohtana vanhat peiliovet, jotka ovat ulkopuolella. Niiden mukaan teetettiin kopiot lämpöoviksi sisäpuolelle.

Arkkitehti ajatteli tilaan kattoon upotettuja spottivalaisimia, mutta halusin jotain perinteisempää ja niinpä etsin sinnikkäästi riittävän matalaa valaisinmallia. Katselin plafondeja ja vaikka mitä - lopulta päädyin Domus Classican pelkistettyyn posliinivalaisimeen, jossa on vain musta kanta ja polttimo. Sen korkeuskin oli sopiva matalaan tilaan. Sen verran säätöä tarvittiin, että sähköasentajan kattoon laittamat muoviset nykyrasiat oli vaihdettava vanhoihin metallisiin suojalevyihin, jotka menevät katon pintaa pitkin eivätkä vie yhtään korkeutta valaisimelta. Vanhaa sähkötavaraa löytyy parhaiten Porvoon Wanhasta Rautakaupasta, josta levyt haettiin.



























Kylpyhuoneen ja saunan valaisimet olivat helppoja löytää. Nekin hankin hakki Domus Classicasta. Kylpyhuoneen sävyt ovat meillä mustavalkeat ja tyyli 1900-luvun alkua. Kattoon tuli Romano-riippuvalaisin ja peilin päälle seinään saman sarjan seinävalaisin. Saunaan asensimme oven päälle perinteisen seinävalaisimen, joka sopisi myös ulkokäyttöön.

Väentuvan ulko-oven päälle kuistia valaisemaan tuli posliininen seinäpallovalaisin.

Valaisinjahti jatkuu vielä kamarin kattovalaisimilla, joita tarvittaisiin kaksi. Tupaan ja kamariin voisivat sopia lisävaloksi myös lattiavalaisimet kangasvarjostimilla.

Tuovi

sunnuntai 13. kesäkuuta 2021

Vanhan kulmakaapin maalikerrokset




Ville sai äitinsä jäämistöstä vanhan talonpoikaiskulmakaapin Peräpohjolasta. Kaappi on todennäköisesti peräisin 1900-luvun alkupuolelta ja sen takana oleva teksti kertoo, että puolisoni äidinisä on sen aikoinaan ostanut tai teettänyt.

Kaapin tulo sattui hyvin, koska meillä onkin juuri tarve toiselle kulmakaapille väentuvassamme. Kaappiin on tarkoitus laittaa minikirjasto, elokuvakokoelma ja myös piilottaa pieni televisio kaapinovien taakse. Tuvassa on paljon ikkunoita ja vähän yhtenäistä seinätilaa, joten kulmakaapeilla saa ratkaistua säilytystilahaasteen.

Kaapissa on nyt tumman vihreä maali, joka on hieman liian reipas omaan makuumme. Meillä on tuvassa jo ennestään toinen kulmakaappi, joka on vähän vanhempi, 1800-luvulta. Siinä on vaalean harmaa maali. Ajattelimme, että tämä Perä-Pohjolan kaappikin voisi olla harmaan sävyinen.



Aloitin maalinpoiston keväällä ja ehdinkin siinä jo aika pitkälle. Käytin kuumailmapuhallinta ja kaavinta. Kuuman ilman puhallus kannattaa tehdä ulkona, jotta välttyy tulipaloriskiltä. Muutenkin puhaltimen kanssa saa olla tarkkana, ettei polta puuta. Vanha maali alkaa kuumassa vähitellen kuplimaan, jolloin sen saa työnnettyä irti kaapimella. Kaikki maalit eivät kuitenkaan tähän taivu: jotkut täytyy irrottaa mekaanisesti raaputtamalla, joihinkin pystyy vain maalinpoistoaine.



Maalinpoistoaineen kanssa pelaaminen on työlästä ja sotkuista enkä käytä sitä kuin pakon edessä. Maalinpoistoaine ottaa kerroksen kerrallaan, jolloin sen avulla voi toisaalta jättää johonkin kohtaan näkyviin kaikki vanhat kerrokset. Puhdistin kerran vanhan kustavilaistuolin maaleista ja siinä olikin kymmenkunta vanhaa kerrosta, joista sai jätettyä hauskan väripaletin näkyviin tuolin jalan taakse.



Tämän kaapin maali irtosi helposti ja sitä oli vain kolmen kerroksen verran: ennen turkoosia maalia kaapissa oli ollut harmaa sävy ja sitä ennen vaalean keltainen sävy. Lisäksi kaapin ovien koristepeileistä paljastuivat punaiset koristemaalaukset. Ajattelin uudistaa ne samalla sävyllä - punainen sopii hyvin harmaaseen.

Tuovi

lauantai 8. toukokuuta 2021

Keväistä kantojen jyrsintää



Vappuviikonloppuna käytimme yhden aurinkoisen päivän pihan kantojen jyrsintään. Vuokrasimme Avantin jyrsintäterällä varustettuna ja työ onnistui sillä yllättävän kätevästi. Vuosien varrella kannot ja maan pinnalle nousevat juuret ovat tulleet tutuiksi nurmikkoa leikatessa ja muita pihatöitä tehdessä. Kävimme ne läpi yksi kerrallaan - päivässä ehtii paljon.

Kun hankimme tämän talon pihapiireineen, kasvoi takapihalla melkoinen viidakko: lähinnä marja-aroniaa ja tuomia. Marja-aronia on todella vahvakasvuinen ja nopea leviämään. Sen vallatessa alaa muut kasvit antavat periksi ja lopulta jäljellä on vain riukuuntunut marja-aroniametsikkkö. Nyt kymmenen vuoden taistelun jälkeen olemme viimein finaalissa tässä raivaustyössä. Vuosien varrella pihamaalle on noussut vähitellen takaisin vanhoja kasveja kuten ruusupensaan alkuja ja muita vanhoja kukkia.



Pienten kantojen jyrsiminen on nopeaa: pari kertaa terällä edestakaisin ja se on siinä. Isompia joutuu jyrsimään kauemmin. Tasoittelin hakkeen osin samaan paikkaan kuopan täytteeksi ja keräsin isommat puupalat pois. Kärräsin haketta myös raparperipenkin laidoille ja kuusiaidan taimien juurille katteeksi.

Nyt kun on kokeiltu kantojen sahaamista raivaussahalla ja moottorisahalla sekä hakkaamista kirveellä, voi todeta kirkkain mielin, että koneapu on tässä asiassa ehdottoman järkevää. Säästyneen ajan voi käyttää johonkin muuhun mukavaan :-)



Työniloa kevätpäiviin!

Tuovi

torstai 31. joulukuuta 2020

Ajatuksia uuteen vuoteen


"Kesällä tehdään ja talvella tuumataan", sanoi tuttavani joskus kun juttelimme vanhojen talojen kunnostamisesta. Kesäkeleillä moni tekeminen onkin helpompaa, ja talvella taas on rauhaa ajatella asioita. Kesäkausi tosin venyy nykyään jo aika pitkäksi, kun maaliskuulta marraskuulle voi touhuta kaikenlaista sisällä ja ulkonakin pakkasajan kutistuessa pienemmäksi.

Joka tapauksessa juuri nyt on hyvä aika miettiä ensi vuoden kuvioita, ja ne alkavatkin olla jo selvillä. Pihan osalta on tavoitteena päästä käsiksi päärakennuksen takapihan puutarhaan ja istuttamaan sinne uusia puita: omenaa, luumua ja kirsikkaa. Kuusiaidasta on jokunen taimi kuollut, jotka pitäisi uudistaa. Myös siellä täällä sijaitsevat marjapensaat on tarkoitus siirrellä omaan lohkoonsa ja lisätä uusiakin tulokkaita joukkoon. Väentuvan edessä on puolestaan tilaa parille kukkapensaalle - ehkä ruusua tai jotakin muuta, tämä pohdinta on vielä kesken. Samalla kun istutuksia tehdään, saatamme myös palauttaa etupihan hiekkatieverkoston, joka on kulkenut aikoinaan myös päärakennuksen edestä.

Aloitimme syksyllä kukkaniityn teon väentuvan ja tallin välimaastoon. Työtä voisi jatkaa keväällä kylvämällä perhosille sopivia lajikkeita.

Päärakennuksessa tehdään lounaan puoleisten ikkunoiden pellitykset. Taistelu karmien välistä myrskysäillä sisään tulevaa vettä vastaan jatkuu tällä uudella täsmäiskulla. Vesiongelma olisi pakko ensin ratkaista ennen kuin sisätiloissa kannattaa edistää pinkopahvituksia ja maalauksia. Tavoitteena on myös jatkaa ikkunanpokien kunnostamista rakennuksen uudemmassa päädyssä.

Väentuvan kaksi julkisivua punamullataan ja kaksi julkisivua paneloidaan. Näin uudisrakennuksen ulkoasukin alkaa viimein valmistua.

Myös talousrakennusten korjaustyöt ovat mielessä, mutta täytyy katsoa, mihin kaikkeen rahkeet riittävät. Suunnitelmat ovat aina suunnitelmia ja niitä on mukava tehdä.

Työniloa uuteen vuoteen!

Tuovi


sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Ovi turvoksissa joulun viettoon

Väentupamme kokopuiset ulko-ovet ovat aiheuttaneet harmaita hiuksia ja hampaiden kiristelyä lähes alusta alkaen. Pariovista sisimmät ovat uustuotantoa ja paremmin lämpöä eristäviä. Ulommat pariovet ovat sen sijaan yli sata vuotta vanhat ja kunnostettu uudisrakennustamme varten. Erityisesti muutaman viime vuoden ajan syksystä alkukevääseen ulommat ovet ovat ilman kosteuden vuosi turvonneet leveyssuunnassa 5-8 milliä niin, että niitä on välillä lähes mahdotonta saada ilman väkivaltaa kunnolla kiinni. Kesällä kuivimpaan ja aurinkoisimpaan aikaan ne taas kutistuvat liikaa.

Ilman korkean kosteuspitoisuuden lisäksi ongelmana on avonainen kuisti, joka päästää sateen tuulen mukana lähes aina suoraan oven pintaan ja melkein koko oven korkeudelta. Vaikka katos on kohtalaisen suuri, niin se ei tässä tapauksessa auta. Enää emme ihmettele, miksi tällä seudulla ei avokuisteja ole juurikaan suosittu. Vaikka ajatuksena avokuisti on periaatteessa hyvä: siinä voi istuskella lämpimällä ja aurinkoisella säällä sopivasti varjossa ja saunan jälkeen vilvoittelemassa, mutta tonttimme tuuliolosuhteiden osalta umpikuisti olisi ollut toimivampi ratkaisu. Umpikuisti olisi säästänyt varsinaista ulko-ovea säärasitukselta paremmin ja lapsiperheen kenkä- ja kuravaateshow olisi myös ollut aavistuksen helpompaa kuin avokuistilla, jonka lattia on aina sateella märkä. Toki uloimmat ovet olisivat umpikuistissakin kovalla koetuksella, mutta ne taas voisi tehdä sen verran väljemmäksi, koska vasta sisemmät ovet olivat paremmin lämpöä eristävät ja kunnolla lukittavissa.

Olemme miettineet erilaisia vaihtoehtoja ongelman ratkaisemiseksi ja lukeneet muiden kokemuksia vastaavista tilanteista. Umpipuuovi on kyllä ongelmallinen rakenne tämän tyyppisten syksyjen ja talvien aikana. Toisaalta esimerkiksi alumiiniovet tuntuisivat vähän karulta ratkaisulta vanhaan pihapiiriin. Jonkinlaiset säädettävät saranat voisivat toimiakin, mutta niitä ei taida saada ulkonäöltään vanhanmallisina. Ainakaan omalle kohdalleni ei sellaisia ole vielä sattunut. Kolmantena vaihtoehtona olemme pohtineet ikkunaluukkutyyppistä ratkaisua, jossa ulommaisien ovien eteen voisi laittaa väliaikaiset ovilehdet tai levyt, jotka suojaisivat varsinaisia lukittavia ulko-ovia sateelta ja kovalta paisteelta. Talolta lähdettäessä ne voisi laittaa kiinni ja paikalla ollessa ne voisi lukita hakasilla tai vastaavilla auki ulkoseiniä vasten tai nostaa vaikka varastoon. Toki näidenkin ulkonäköä pitäisi miettiä tarkkaan. Onkohan teillä lukijoilla ehdottaa jotain jo hyväksi koettua ratkaisua tähän pulmaan, koska jotain meidän täytyy asialle tehdä?

Hyvää joulunalusaikaa kaikille!

T: Ville

sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Uusrokokoota, uusrokokoota!

Saimme viikonloppuna huikean lahjoituksen entisestä kotikaupungistamme Hyvinkäältä. Kyseessä on 1800-luvun jälkipuoliskolta peräisin oleva uusrokokootyylinen sohvakalusto, johon kuuluu pieni sohva, kaksi nojatuolia, neljä tuolia ja pöytä. Ja mikä hienointa, kaluston historiakin on hyvin tiedossa.

Alun perin kalusto on sijainnut Uukuniemen kanttorilassa ja yllä oleva vanha kuva onkin otettu sen salista. Hauska yhteensattuma oli se, että sama kanttorila on sisarentyttären ja -pojan isoisän entinen kotitalo.

Uukuniemen jälkeen huonekalut ovat olleet Puu-Käpylässä, josta ne siirtyivät jossain vaiheessa Hyvinkäälle. Viime vuodet ne ovat olleet hyvinkääläisen teatteriryhmän käytössä. Nyt niitä tarjottiin meille ja kahta kertaa ei tarvinnut miettiä, otetaanko vastaan vai ei. Kalusto on upea ja hienossa kunnossa, tervetuloa taloon!


 

Tämän tyyppisiä kalustesettejä on aikoinaan ollut etenkin isompien säätyläistalojen saleissa. Suurissa saleissa niitä on voinut olla jopa useampia sijoitettuna eri puolille huonetta. Lähes täysin samanlainen kertaustyylinen kalusto on myös Minna Canthin salongissa Kuopiossa. Olisiko peräti saman puusepän valmistama? Täytyykin jossain vaiheessa tutkia kaluston rakenteita ja mahdollisia merkintöjä tarkemmin.


Hauskaa joulunalusaikaa kaikille!

Ville