maanantai 2. elokuuta 2021

1700-luvun vilja-aitan kunnostus jatkuu



Kirjoitimme kymmenen vuotta sitten täällä blogissa 1700-luvulta peräisin olevan vilja-aitan pelastusoperaatiosta. Rakennus oli vaarassa tuhoutua kokonaan, mutta 2010-luvun alussa sen runko onnistuttiin suoristamaan ja tukemaan. Samassa yhteydessä rakennukseen tehtiin pärekatto.
Aittaan kuuluu myös avokuisti, joka on todennäköisesti peräisin 1900-luvun alusta. Tämän kevään aikana olemme palanneet aitan kunnostuksen pariin ja restauroineet kuistin rakenteita. Uuden katon tekeminen tulee ajankohtaiseksi viimeistään ensi keväänä. Kirjoitin aiheesta myös tuoreimpaan Rakennusperinteen ystävien Tuuma-lehden numeroon, joka ilmestyi heinäkuussa.

Yllä näkyvässä kuvassa on lähes toivottomalta näyttänyt lähtötilanne kymmenen vuoden takaa.

Vilja-aitan kohdalla olemme tehneet asioita tarkassa tärkeysjärjestyksessä. Ensin korjattiin ja tuettiin rakennuksen runko ja tehtiin vettä pitävä kate. Aitan alaosa jäi tässä vaiheessa kuitenkin veistämättä. Kuisti peitettiin silloin väliaikaisesti pressulla, katoksen vaurioituneet pylväät otettiin talteen ja ne korvattiin väliaikaisten tukien avulla. Olemme tehneet tolppien kunnostusta vuosien varrella vähitellen. Toisesta koristeellisesti veistetystä tolpasta pystyttiin säästämään puolet, mutta toinen oli päässyt lahoamaan siten, että paikkaaminen ei ollut enää toimiva vaihtoehto. Veistin toisen tolpan alusta loppuun käsin vanhan mallin mukaan.

 


Rakensin talvikuukausina sisätiloissa kuistin lattiakehikon valmiiksi. Huhtikuussa suoristin katoksen tunkkien avulla, asensin lattiarungon sekä tolpat paikoilleen. Kuistin lattiassa käytin aikoinaan Tapani-myrskyssä kaatuneen lehtikuusen rungosta sahattuja leveitä lautoja, ja kiinnityksen tein takonauloilla. Syksyn aikana on tarkoitus jatkaa katoksen parissa niin, että korjaan katoksen aluslaudoituksen ja teen sille uuden vesikaton viimeistään keväällä. Tavoitteena olisi myös saada aitta kuisteineen maalattua ensi vuoden aikana. Seinät maalataan italianpunaisella keittomaalilla ja osa kuistista ja räystäslaudoista valkoisella pellavaöljymaalilla vanhan mallin mukaan. Aitan ovi ja yläluukku ovat olleet mustia, joten ne maalataan kimröökin sävyisellä maalilla kuten aikaisemminkin.


Jatkossa aitalle on tarkoitus veistää hirsistä salvottu jalusta, jolloin rakennus nousee pari hirsikertaa korkeammalle. Samassa yhteydessä voidaan kuisti korottaa lopulliselle tasolleen. Olen kiinnittänyt sen tässä vaiheessa kansiruuvien avulla kiinni seinähirsiin, jolloin sen saa nostovaiheessa helposti irrotettua rungosta ja taas kiinnitettyä takaisin paikoilleen lopulliseen korkoonsa.

Ville


sunnuntai 27. kesäkuuta 2021

Alkukesän maalaushommia


Pääsimme toukokuun lopulla väentuvan ulkomaalaustöiden kimppuun. Maalasimme rakennuksesta kaksi valmiiksi laudoitettua seinää sekä räystäiden alaosat samojen seinäpintojen yläpuolelta. Vuorilaudoille sivelimme Hangon värin italianpunaista keittomaalia ja räystään alaosaan kelon sävyistä Uulan Roslagin mahonkia.




Suojasimme ennen maalaustyön aloitusta ikkunat, ulko-oven, kuistin lattian ja kivijalan. Keittomaali, samoin kuin Roslagin mahonkikin, on sen verran juoksevaa ainetta, että sitä helposti valuu ja tippuu maalauksen aikana pensselistä. 

Vuokrasimme maalaustyön ajaksi läheisestä nostinvuokraamosta verkkovirralla ja tarvittaessa omalla moottorilla toimivan Dino 130T -nostimen, joka oli todella kätevä tähän työhön. Toinen kätevä apuväline oli maalipensselin teleskooppivarsi, jonka kanssa maalausapunamme ollut tuttava ylettyi seinän puoleen väliin asti. Koska ponttilaudat on asetettu seinässä pystysuoraan, täytyi maalaustyössäkin edetä aina muutamia lautoja ylhäältä alas saakka. Muuten väripintaan olisi voinut jäädä saumakohtia näkyviin. Homma sujui kätevästi niin, että nosturin kanssa yksi veteli yläosan, jonka toinen pystyi teleskooppivarrella maalaamaan loppuun maasta käsin. Tällä välin nosturin kanssa saattoi maalata eteenpäin jo seuraavan pätkän.


Ilman nosturia ei olisi voinut maalata myöskään räystäiden alaosia. Nosturistakin työasento oli välillä hankala puhumattakaan siitä, että olisi koettanut tehdä sitä tikkailta käsin. En ihan turvallisuussyistäkään lähtisi isompia pintoja maalaamaan ilman nosturia, enkä suosittele sitä muillekaan. Roslagin mahongin kanssa täytyi myös olla koko ajan tarkkana, ettei se päässyt valumaan kasvoille tai nosturin kylkiin. Valumista pystyi ehkäisemään jonkin verran sitomalla kankaanpalasen pensselin varteen

Seinän käsittely keittomaalilla oli todella helppoa ja nopeaa. Maalia sai levittää reippaalla kädellä ja leveällä pensselillä seinän pintaan. Keittomaalin maalaamiseen ei tarvita kalliita välineitä; kaupan halvimmat isot pensselit sopivat mainiosti tähän hommaan. Meillä sattui olemaan myös täydellinen maalaussää: noin 20 astetta, puolipilvistä, sateetonta ja melko tyyntä.


Saimme kahden kiireettömän työpäivän aikana maalattua kaksi seinää valmiiksi. Kunhan saamme tämän kesän aikana loputkin laudoitukset tehtyä, voidaan talo maalata valmiiksi viimeistään ensi keväänä.

Kesälomaa odotellessa,

Ville


perjantai 18. kesäkuuta 2021

Valaisinjahti



Olen käyttänyt melkoisen määrän aikaa ja energiaa väentupamme sopivien valaisimien etsimiseen. Kamarissa on edelleen väliaikaiset valaisimet, mutta muissa tiloissa valaisimet ovat "lopulliset". Ensin ajattelin, että valaisinten pitäisi olla vanhoja, ja niitä onkin hyvin tarjolla antiikkiliikkeissä ja muissa vanhan tavaran kaupoissa. Käytännössä kuitenkin vanhojen löytäminen kävi lopulta liian vaikeaksi, mikä oli minulle karvas pettymys ja siksi valaisinjahtiin kuluikin aivan liian pitkä aika, kun en antanut ajoissa periksi.

Aloitetaan tuvasta. Alusta asti pallovalaisimet tuntuivat parhaalta valinnalta. Mietin jossain kohtaa myös ns. kouluvalaisimia, mutta palloihin siis päädyttiin. Vanhoja pallovalaisimia on runsaasti tarjolla, mutta meidän tarpeemme oli neljä samanlaista ja vielä melko korkeaan tilaan. Luovuttuani vanhojen metsästyksetä tilasin jo yhden kirkkaan, puhalletun Hope-pallovalaisimen, joka on hyvin kaunis, mutta epäkäytännöllinen, koska siinä valo ohjautuu joka suuntaan. Kirkas pallovalaisin onkin enemmän koriste kuin arjen valaisin. Se löysi toistaiseksi uuden paikan kaupunkiasuntomme vierashuoneesta.

Koska kirkas pallovalaisin oli ulkonäöltään toimiva, tilasimme samanlaisia, mutta valkeita Hope-pallovalaisimia tuvan kattoon Nordic Nest -verkkokaupasta (linkki vie toiseen verkkokauppaan, koska Nordic Nestin valaisimet on myyty loppuun). Niissä on kangaspäällysteiset johdot, mutta hieman yllättäen tavallinen muovinen kattokuppi, joka on vähän eri maailmaa muun valaisimen kanssa. Löysimme kuitenkin posliinisen mustan kattokupin Domus Classicasta. Sellaiset voisi vaihtaa kaikkiin neljään pallovalaisimeen kun ehtii ja jaksaa.

Tupaan yhdistyy meillä myös keittiö ja keittiön työskentelyalueella valohaaste ratkaistiin lednauhalla, joka on asennettu piiloon kaapin alatasoon pienen listan taakse sekä huuvan sisäpuolelle. Huuvan sisälle tarvittiin erityinen korkeaakin lämpöä kestävä led, joka tuli markkinoille vasta äskettäin.

Eteisen valaisimet olivat vaikeimmat löytää, koska niiden tila on hyvin matala ylikorkeiden eteisen pariovien vuoksi. Tuplapariovista sisimmäiset kääntyvät eteisen puolelle ja niiden yläreunat ovat miltei katossa kiinni. Korkeusasia on virhe, jota en osannut ajatella ovia hankkiessa. Niissä olivat meillä lähtökohtana vanhat peiliovet, jotka ovat ulkopuolella. Niiden mukaan teetettiin kopiot lämpöoviksi sisäpuolelle.

Arkkitehti ajatteli tilaan kattoon upotettuja spottivalaisimia, mutta halusin jotain perinteisempää ja niinpä etsin sinnikkäästi riittävän matalaa valaisinmallia. Katselin plafondeja ja vaikka mitä - lopulta päädyin Domus Classican pelkistettyyn posliinivalaisimeen, jossa on vain musta kanta ja polttimo. Sen korkeuskin oli sopiva matalaan tilaan. Sen verran säätöä tarvittiin, että sähköasentajan kattoon laittamat muoviset nykyrasiat oli vaihdettava vanhoihin metallisiin suojalevyihin, jotka menevät katon pintaa pitkin eivätkä vie yhtään korkeutta valaisimelta. Vanhaa sähkötavaraa löytyy parhaiten Porvoon Wanhasta Rautakaupasta, josta levyt haettiin.



























Kylpyhuoneen ja saunan valaisimet olivat helppoja löytää. Nekin hankin hakki Domus Classicasta. Kylpyhuoneen sävyt ovat meillä mustavalkeat ja tyyli 1900-luvun alkua. Kattoon tuli Romano-riippuvalaisin ja peilin päälle seinään saman sarjan seinävalaisin. Saunaan asensimme oven päälle perinteisen seinävalaisimen, joka sopisi myös ulkokäyttöön.

Väentuvan ulko-oven päälle kuistia valaisemaan tuli posliininen seinäpallovalaisin.

Valaisinjahti jatkuu vielä kamarin kattovalaisimilla, joita tarvittaisiin kaksi. Tupaan ja kamariin voisivat sopia lisävaloksi myös lattiavalaisimet kangasvarjostimilla.

Tuovi

sunnuntai 13. kesäkuuta 2021

Vanhan kulmakaapin maalikerrokset




Ville sai äitinsä jäämistöstä vanhan talonpoikaiskulmakaapin Peräpohjolasta. Kaappi on todennäköisesti peräisin 1900-luvun alkupuolelta ja sen takana oleva teksti kertoo, että puolisoni äidinisä on sen aikoinaan ostanut tai teettänyt.

Kaapin tulo sattui hyvin, koska meillä onkin juuri tarve toiselle kulmakaapille väentuvassamme. Kaappiin on tarkoitus laittaa minikirjasto, elokuvakokoelma ja myös piilottaa pieni televisio kaapinovien taakse. Tuvassa on paljon ikkunoita ja vähän yhtenäistä seinätilaa, joten kulmakaapeilla saa ratkaistua säilytystilahaasteen.

Kaapissa on nyt tumman vihreä maali, joka on hieman liian reipas omaan makuumme. Meillä on tuvassa jo ennestään toinen kulmakaappi, joka on vähän vanhempi, 1800-luvulta. Siinä on vaalean harmaa maali. Ajattelimme, että tämä Perä-Pohjolan kaappikin voisi olla harmaan sävyinen.



Aloitin maalinpoiston keväällä ja ehdinkin siinä jo aika pitkälle. Käytin kuumailmapuhallinta ja kaavinta. Kuuman ilman puhallus kannattaa tehdä ulkona, jotta välttyy tulipaloriskiltä. Muutenkin puhaltimen kanssa saa olla tarkkana, ettei polta puuta. Vanha maali alkaa kuumassa vähitellen kuplimaan, jolloin sen saa työnnettyä irti kaapimella. Kaikki maalit eivät kuitenkaan tähän taivu: jotkut täytyy irrottaa mekaanisesti raaputtamalla, joihinkin pystyy vain maalinpoistoaine.



Maalinpoistoaineen kanssa pelaaminen on työlästä ja sotkuista enkä käytä sitä kuin pakon edessä. Maalinpoistoaine ottaa kerroksen kerrallaan, jolloin sen avulla voi toisaalta jättää johonkin kohtaan näkyviin kaikki vanhat kerrokset. Puhdistin kerran vanhan kustavilaistuolin maaleista ja siinä olikin kymmenkunta vanhaa kerrosta, joista sai jätettyä hauskan väripaletin näkyviin tuolin jalan taakse.



Tämän kaapin maali irtosi helposti ja sitä oli vain kolmen kerroksen verran: ennen turkoosia maalia kaapissa oli ollut harmaa sävy ja sitä ennen vaalean keltainen sävy. Lisäksi kaapin ovien koristepeileistä paljastuivat punaiset koristemaalaukset. Ajattelin uudistaa ne samalla sävyllä - punainen sopii hyvin harmaaseen.

Tuovi

lauantai 8. toukokuuta 2021

Keväistä kantojen jyrsintää



Vappuviikonloppuna käytimme yhden aurinkoisen päivän pihan kantojen jyrsintään. Vuokrasimme Avantin jyrsintäterällä varustettuna ja työ onnistui sillä yllättävän kätevästi. Vuosien varrella kannot ja maan pinnalle nousevat juuret ovat tulleet tutuiksi nurmikkoa leikatessa ja muita pihatöitä tehdessä. Kävimme ne läpi yksi kerrallaan - päivässä ehtii paljon.

Kun hankimme tämän talon pihapiireineen, kasvoi takapihalla melkoinen viidakko: lähinnä marja-aroniaa ja tuomia. Marja-aronia on todella vahvakasvuinen ja nopea leviämään. Sen vallatessa alaa muut kasvit antavat periksi ja lopulta jäljellä on vain riukuuntunut marja-aroniametsikkkö. Nyt kymmenen vuoden taistelun jälkeen olemme viimein finaalissa tässä raivaustyössä. Vuosien varrella pihamaalle on noussut vähitellen takaisin vanhoja kasveja kuten ruusupensaan alkuja ja muita vanhoja kukkia.



Pienten kantojen jyrsiminen on nopeaa: pari kertaa terällä edestakaisin ja se on siinä. Isompia joutuu jyrsimään kauemmin. Tasoittelin hakkeen osin samaan paikkaan kuopan täytteeksi ja keräsin isommat puupalat pois. Kärräsin haketta myös raparperipenkin laidoille ja kuusiaidan taimien juurille katteeksi.

Nyt kun on kokeiltu kantojen sahaamista raivaussahalla ja moottorisahalla sekä hakkaamista kirveellä, voi todeta kirkkain mielin, että koneapu on tässä asiassa ehdottoman järkevää. Säästyneen ajan voi käyttää johonkin muuhun mukavaan :-)



Työniloa kevätpäiviin!

Tuovi

torstai 31. joulukuuta 2020

Ajatuksia uuteen vuoteen


"Kesällä tehdään ja talvella tuumataan", sanoi tuttavani joskus kun juttelimme vanhojen talojen kunnostamisesta. Kesäkeleillä moni tekeminen onkin helpompaa, ja talvella taas on rauhaa ajatella asioita. Kesäkausi tosin venyy nykyään jo aika pitkäksi, kun maaliskuulta marraskuulle voi touhuta kaikenlaista sisällä ja ulkonakin pakkasajan kutistuessa pienemmäksi.

Joka tapauksessa juuri nyt on hyvä aika miettiä ensi vuoden kuvioita, ja ne alkavatkin olla jo selvillä. Pihan osalta on tavoitteena päästä käsiksi päärakennuksen takapihan puutarhaan ja istuttamaan sinne uusia puita: omenaa, luumua ja kirsikkaa. Kuusiaidasta on jokunen taimi kuollut, jotka pitäisi uudistaa. Myös siellä täällä sijaitsevat marjapensaat on tarkoitus siirrellä omaan lohkoonsa ja lisätä uusiakin tulokkaita joukkoon. Väentuvan edessä on puolestaan tilaa parille kukkapensaalle - ehkä ruusua tai jotakin muuta, tämä pohdinta on vielä kesken. Samalla kun istutuksia tehdään, saatamme myös palauttaa etupihan hiekkatieverkoston, joka on kulkenut aikoinaan myös päärakennuksen edestä.

Aloitimme syksyllä kukkaniityn teon väentuvan ja tallin välimaastoon. Työtä voisi jatkaa keväällä kylvämällä perhosille sopivia lajikkeita.

Päärakennuksessa tehdään lounaan puoleisten ikkunoiden pellitykset. Taistelu karmien välistä myrskysäillä sisään tulevaa vettä vastaan jatkuu tällä uudella täsmäiskulla. Vesiongelma olisi pakko ensin ratkaista ennen kuin sisätiloissa kannattaa edistää pinkopahvituksia ja maalauksia. Tavoitteena on myös jatkaa ikkunanpokien kunnostamista rakennuksen uudemmassa päädyssä.

Väentuvan kaksi julkisivua punamullataan ja kaksi julkisivua paneloidaan. Näin uudisrakennuksen ulkoasukin alkaa viimein valmistua.

Myös talousrakennusten korjaustyöt ovat mielessä, mutta täytyy katsoa, mihin kaikkeen rahkeet riittävät. Suunnitelmat ovat aina suunnitelmia ja niitä on mukava tehdä.

Työniloa uuteen vuoteen!

Tuovi


sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Ovi turvoksissa joulun viettoon

Väentupamme kokopuiset ulko-ovet ovat aiheuttaneet harmaita hiuksia ja hampaiden kiristelyä lähes alusta alkaen. Pariovista sisimmät ovat uustuotantoa ja paremmin lämpöä eristäviä. Ulommat pariovet ovat sen sijaan yli sata vuotta vanhat ja kunnostettu uudisrakennustamme varten. Erityisesti muutaman viime vuoden ajan syksystä alkukevääseen ulommat ovet ovat ilman kosteuden vuosi turvonneet leveyssuunnassa 5-8 milliä niin, että niitä on välillä lähes mahdotonta saada ilman väkivaltaa kunnolla kiinni. Kesällä kuivimpaan ja aurinkoisimpaan aikaan ne taas kutistuvat liikaa.

Ilman korkean kosteuspitoisuuden lisäksi ongelmana on avonainen kuisti, joka päästää sateen tuulen mukana lähes aina suoraan oven pintaan ja melkein koko oven korkeudelta. Vaikka katos on kohtalaisen suuri, niin se ei tässä tapauksessa auta. Enää emme ihmettele, miksi tällä seudulla ei avokuisteja ole juurikaan suosittu. Vaikka ajatuksena avokuisti on periaatteessa hyvä: siinä voi istuskella lämpimällä ja aurinkoisella säällä sopivasti varjossa ja saunan jälkeen vilvoittelemassa, mutta tonttimme tuuliolosuhteiden osalta umpikuisti olisi ollut toimivampi ratkaisu. Umpikuisti olisi säästänyt varsinaista ulko-ovea säärasitukselta paremmin ja lapsiperheen kenkä- ja kuravaateshow olisi myös ollut aavistuksen helpompaa kuin avokuistilla, jonka lattia on aina sateella märkä. Toki uloimmat ovet olisivat umpikuistissakin kovalla koetuksella, mutta ne taas voisi tehdä sen verran väljemmäksi, koska vasta sisemmät ovet olivat paremmin lämpöä eristävät ja kunnolla lukittavissa.

Olemme miettineet erilaisia vaihtoehtoja ongelman ratkaisemiseksi ja lukeneet muiden kokemuksia vastaavista tilanteista. Umpipuuovi on kyllä ongelmallinen rakenne tämän tyyppisten syksyjen ja talvien aikana. Toisaalta esimerkiksi alumiiniovet tuntuisivat vähän karulta ratkaisulta vanhaan pihapiiriin. Jonkinlaiset säädettävät saranat voisivat toimiakin, mutta niitä ei taida saada ulkonäöltään vanhanmallisina. Ainakaan omalle kohdalleni ei sellaisia ole vielä sattunut. Kolmantena vaihtoehtona olemme pohtineet ikkunaluukkutyyppistä ratkaisua, jossa ulommaisien ovien eteen voisi laittaa väliaikaiset ovilehdet tai levyt, jotka suojaisivat varsinaisia lukittavia ulko-ovia sateelta ja kovalta paisteelta. Talolta lähdettäessä ne voisi laittaa kiinni ja paikalla ollessa ne voisi lukita hakasilla tai vastaavilla auki ulkoseiniä vasten tai nostaa vaikka varastoon. Toki näidenkin ulkonäköä pitäisi miettiä tarkkaan. Onkohan teillä lukijoilla ehdottaa jotain jo hyväksi koettua ratkaisua tähän pulmaan, koska jotain meidän täytyy asialle tehdä?

Hyvää joulunalusaikaa kaikille!

T: Ville

sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Uusrokokoota, uusrokokoota!

Saimme viikonloppuna huikean lahjoituksen entisestä kotikaupungistamme Hyvinkäältä. Kyseessä on 1800-luvun jälkipuoliskolta peräisin oleva uusrokokootyylinen sohvakalusto, johon kuuluu pieni sohva, kaksi nojatuolia, neljä tuolia ja pöytä. Ja mikä hienointa, kaluston historiakin on hyvin tiedossa.

Alun perin kalusto on sijainnut Uukuniemen kanttorilassa ja yllä oleva vanha kuva onkin otettu sen salista. Hauska yhteensattuma oli se, että sama kanttorila on sisarentyttären ja -pojan isoisän entinen kotitalo.

Uukuniemen jälkeen huonekalut ovat olleet Puu-Käpylässä, josta ne siirtyivät jossain vaiheessa Hyvinkäälle. Viime vuodet ne ovat olleet hyvinkääläisen teatteriryhmän käytössä. Nyt niitä tarjottiin meille ja kahta kertaa ei tarvinnut miettiä, otetaanko vastaan vai ei. Kalusto on upea ja hienossa kunnossa, tervetuloa taloon!


 

Tämän tyyppisiä kalustesettejä on aikoinaan ollut etenkin isompien säätyläistalojen saleissa. Suurissa saleissa niitä on voinut olla jopa useampia sijoitettuna eri puolille huonetta. Lähes täysin samanlainen kertaustyylinen kalusto on myös Minna Canthin salongissa Kuopiossa. Olisiko peräti saman puusepän valmistama? Täytyykin jossain vaiheessa tutkia kaluston rakenteita ja mahdollisia merkintöjä tarkemmin.


Hauskaa joulunalusaikaa kaikille!

Ville

sunnuntai 15. marraskuuta 2020

Kertomus kukkakuvioisesta arkusta

Olemme jo pitkään suosineet uusien kalusteiden sijaan vanhoja ja käsintehtyjä huonekaluja, joihin liittyy jokin kiinnostava tarina ja joilla on myös käyttöä arjessa. Syyskuussa meille tarjottiin upeaa koristemaalattua säilytysarkkua. Myös arkun historia on tavallista mielenkiintoisempi. Hankintapäätös oli varsin helppo tehdä.

Arkku on peräisin yhdestä Helsingin Linnunlaulun huviloista ja aikoinaan sijainnut Johan Philip Palménin kotona. Palménista löytyy runsaasti tietoa mm. Wikipediasta, ja Eero Järnefelt on maalannut hänestä muotokuvan.

Arkun sisälle on kirjoitettu muistiin teksti sen alkuperästä ja restauroinnista vuodelta 1939. Tällaiset kalusteiden historiaan liittyvät merkinnät ovat melko harvinaisia, mutta sitäkin arvokkaampia. Pelkästään niihin ei toki voi täysin luottaa, mutta tässä tapauksessa suullinen perintötieto tukee kertomusta. Arkku on valmistettu alun perin 1811 eli samana vuonna kuin Palmén on syntynyt. Ehkä se on jopa tehty hänen vaatteidensa säilyttämistä varten, kuka tietää. On hauska miettiä, mitä kaikkea arkku on vuosien varrella kokenut.

Arkun alimpana maalikerroksena näyttäisi olevan hyvin tummaa, mahdollisesti kimröökin sävyistä maalia. Sen päälle on sivelty hieno kukkakuvioinen koristemaalaus. Arkun sisällä värisävyt ovat kirkkaita ja pinnassa tummemmat. Ehkä pintakuviotkin ovat alun perin olleet yhtä kirkkaita, ennen kuin ne ovat parin sadan vuoden kuluessa tummuneet.

Tällaisia arkkuja käytettiin aikoinaan mm. vaatteiden, liinavaatteiden tai pientavaroiden säilytykseen. Pientavaroille arkut soveltuvat edelleen hyvin ja lisäksi niissä voi pitää vaikkapa kausileluja ja aikakauslehtiä. Arkut ovat edelleen käteviä säilytyshuonekaluja ja käsin taotut metalliosat ja taitavat koristemaalaukset ovat myös kauniita katsella.

Ville ja Tuovi

sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Rossipohjan tuuletusluukkujen muurausta

Uudessa väentuvassa on ollut tähän mennessä jo kahdenlaisia väliaikaisia rossipohjan tuuletusluukkuja. Ensimmäiset olivat nopea hätäratkaisu ja seuraavat tarkoitettu odottelemaan pysyvien luukkujen valmistumista. Askartelin luukkuja vähitellen muiden töiden sivussa, ja nyt ne ovat odottaneetkin jo puolitoista vuotta varastossa asentamista paikoilleen. Syyskuussa oli viimein sopiva hetki muiden töiden ja sään osalta: oli sopivan lämmin, mutta ei liian kuuma. Näin muurauslaasti pääsee kuivumaan, mutta ei liian nopeasti.

Luukkujen kehykset, eräänlaiset karmit siis, on tehty tiheäsyisestä kuusesta. Alun perin oli tarkoitus käyttää mäntyä, mutta tekovaiheessa varastosta löytyi sopivan vahvuisena ainoastaan kuusta. Luukkujen kansissa on sen sijaan käytetty paljon sydänpuuta sisältävää mäntyä, jota jäi aikoinaan väentuvan lattialankkujen asentamisen yhteydessä sopivasti yli. Olen käyttänyt lattialankkujen jäännöspaloja luukkujen lisäksi myös päärakennuksen ikkunoiden koristelistojen uusimisessa. 

Luukkujen aukkojen peitoksi ruuvasin sopivan kokoiset palaset apilapeltiä, jonka taakse niittasin vielä pienemmästä verkosta varmistukset, etteivät pienetkään hiiret pääsisi siitä läpi alapohjaan. Suojapelti käsiteltiin ruosteensuojalla ennen kiinnitystä paikoilleen. Kiinnitin kehysten ulkosivuille vielä kaistaleet kattohuopaa, ettei kosteus pääse imeytymään laastista puuhun ja lahottamaan sitä. Lopullinen kiinnittäminen paikoilleen tapahtui kiilakivien ja laastin avulla.

Luukut tullaan vielä maalamaan samalla kuin kuistin portaatkin eli keitettyä pellavaöljyä ja tervaa sisältävän Roslagin mahongin kastanjan sävyllä. Maalaus menee ensi kevääseen.  
Saa nähdä tuleeko talvella sellaisia pakkasia, että suojaluukut kannattaa kiinnittää paikoilleen. Viime talvena sitä tarvetta ei tullut lainkaan, koska oli sen verran lauhaa ja kosteaa. 

Ville

lauantai 10. lokakuuta 2020

Kesämuistoja perennapenkistä


 
Menneenä kesänä tapahtui yllättävän paljon pihapiirissä: istutimme tammia ja vähän muitakin puita sekä syreenipensaita. Vanha, salaman iskun lahottama koivu lähti viimeiselle matkalleen klapivarastoon, ja kasvimaa laajeni yhdellä lavallisella. Päärakennuksen takana kasvava marja-aroniaviidakko on jälleen pienentynyt, ja perustimme niin sanotun näyttökukkapenkin päärakennuksen edustalle, paraatipaikalle.

Piha-alue on melko laaja, ja teetimme aiemmin puutarhasuunnitelman, josta on ollut iso apu näissä viherpäätöksissä. Suunnitelma on yleisellä tasolla: esimerkiksi kukkapenkkien paikat on mietitty, mutta kasvien valinnan saa tehdä itse. Tunnustan, että olemme ottaneet joitakin irtiottoja suunnitelmasta. Esimerkiksi tammia ei siinä ollut, mutta ottaen huomioon nykymaailman kovat tuulet ja puiden kaatumisriskin, tammet tuntuivat parhaalta valinnalta juteltuani paikallisen puutarhurin kanssa.

Mutta sitten asiaan eli kukkapenkkiin. Penkin paikka on päärakennuksen päädyssä, joka näkyy hyvin ohi kulkevalle tielle. Puutarhasuunnittelijamme oli piirtänyt siihen näyttökukkapenkin, jossa ajatuksena on luoda vaikutus katsojaan kukkaloistolla. Paikalla oli ennestään nurmikkoa, joten käänsimme lapiolla siitä pinnan pois noin yhdeksän neliön kokoiselta, soikealta alueelta. Kärräsin penkkiin paljon multaa ja levitimme sekaan myös hiekkaa. Reunat reunustimme luonnonkivillä.
 

 
Rima oli siis korkealla, kun lähdin tyttäreni kanssa ajelemaan lähistöllä sijaitsevaan Seijan Perennatarhaan. Seijan tarha osoittautui onneksi aivan loistavaksi paikaksi: valtavasti erilaisia perennoja ja tietoa ja neuvoja - juuri sitä, mitä tarvittiin.
 

 
Kiersimme tunnin verran Seijan tarhaa läpi aikamoisessa helteessä (nuorempi polvi söi tällä välin tomaatteja ja rypäleitä kasvihuoneessa), ja valitsimme perinteisiä, tuulta ja aurinkoa kestäviä perennoja. Valinnat tehtiin myös niin, että penkissä olisi kukkivia kasveja koko kesän aina syksyyn saakka. Yritimme väistellä lajeja, jotka ovat erityisesti rusakoiden suosiossa.

Lopputulos on minusta hyvä: takariviin tuli tarhaukonhattua, ruusumalvaa ja rantatädykettä. Keskiriviin istutimme syyskaunosilmää, prinsessankakkaraa, palavaarakkautta ja punapietaryrttiä. Eturivissä tuoksuu ihanasti loistosalvia, ja sen vierellä ovat verikurjenpolvi ja kultatyräkki. 

Kukkapenkki on toistaiseksi menestynyt hyvin. Ruusumalva kukkii vieläkin ja tekee uusia nuppuja. Monet kasveista ovat jo alkaneet kasvattaa vauhdilla uusia alkuja mullan alta. Rusakko kävi maistelemassa prinsessankakkaroita, mutta jätti muut rauhaan. Voikukkien kitkemistä on ollut jonkin verran, mutta se vähenee varmaankin sitä mukaa, kun kukat ottavat vapaan multatilan haltuunsa.

Ajattelin katsoa, miten tämä kukkapenkki lähtee käyntiin talven jälkeen, ja jatkaa sitten vähitellen muiden penkkien perustamiseen. Takapihan vanhaan, villiintyneeseen puutarhaan nousee kukkia myös omin voimin: siperiankurjenmiekka on voimaantunut muodostamaan täysin geometrisen kukkaloiston, ja kaksi uutta ruusupensaan alkuakin on noussut esiin.

Aurinkoisia syyspäiviä!

Tuovi

sunnuntai 9. elokuuta 2020

Laatoitusta hirren päälle



Väentuvan viimeistelytyöt ovat edenneet rauhalliseen tahtiin, mutta koko ajan mennään eteenpäin. Viime syksyn ja talven aikana saimme tuvan keittiöseinämää harppauksen eteenpäin. Keittiökaapiston tilasimme Puuneuvokselta ja huuvan Perinnepelliltä, ja ne asennettiin syksyn aikana paikoilleen. Tuovi ehti talven ja kevään aikana maalata huuvan kolmeen kertaan ja aloitti myös kaapiston pintakäsittelyn Allbeckin pellavaöljymaalin vihreään taittavalla Skärgårdsgrå-sävyllä. Kaapiston kädensijat käsiteltiin sen sijaan lakalla, jotta ne hylkisivät paremmin kädestä irtoavaa rasvaa ja likaa.





Keittiöseinämän välitilaan tuli laatoitus tilliladonnalla. Laatoitustyön teki Raleka Oy. Etukäteen hieman enemmän mietintää aiheutti se seikka, että osa laatoituksen taustasta on tiiliseinää ja osa hirttä. Hirsiseinä ei lisäksi ollut mikään suorin mahdollinen, koska se on rakennettu kierrätyshirsistä, eikä hirsien pintaa rungon kokoamisen yhteydessä tasoitettu. Homma hoitui loppuen lopuksi suhteellisen helposti. Tasoitin itse hirsiseinän kulmahiomakoneella ja siihen kiinnitetyllä puun muotoiluun ja veistoon tarkoitetulla höyläterällä sekä taltalla. Oma panokseni jatkui vielä kahden uran jyrsimisellä hirsiseinään pystytukia varten. Tähän työhön käytin käsisirkkeliä, talttaa ja monitoimityökalua. Laatoitusta ei voi tehdä suoraan puupinnalle, vaan väliin tarvittiin ohuehko kipsilevy, joka kiinnitettiin osittain tiilimuurin ja hirsiseinän liitoskohdassa olevaan pystyparruun ja osittain jyrsittyihin uriin sijoitettuihin ohuempiin pystytukiin. Tuet ruuvattiin paikoilleen liukukiinnityksellä niin, että taustalla oleva hirsiseinä pääsee painumaan.




Tiiliseinän ja hirsiseinän päälle kiinnitetyn kipsilevyn saumakohdan laatoituksessa oli kaksi vaihtoehtoa: joko tehdä selkeä suora sauma liitoskohtaan tai kiinnittää sauman kohdalle tulevat laatat levyn päältä hieman löysemmällä pistekiinnityksellä, jonka pitäisi ehkäistä taustamateriaalien hieman erilaista elämistä ja siten liitosten halkeamista. Emme halunneet laatoituksen keskelle suoraa saumaa vaan yhtenäisen tiililadonnan koko pinnalle. Estetiikka edellä siis mennään. Ajan mittaan saadaan nähdä, onko ratkaisu ollut toimiva. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin hyvältä!

Ville

lauantai 1. elokuuta 2020

Vessan puukaapiston työstöä


Väentuvan kylpyhuone-wc:n puinen allaskaappi kätkee sisäänsä lämminvesivaraajan, paikan pyykkikoneelle ja keskellä on muutaman hyllyllisen verran säilytystilaa. Se on ollut yllättävän toimiva ja tilava. Alun perin suunnittelimme kaapinovien tilalle verhoa, mutta muutin mieltäni ja puuovet ovat nyt maalattuina paikoillaan. Sain vinkin värisävyihin Lundagårdin kylpyhuoneesta.



Talon suunnitelmissa oli varattu altaalle musta kivitaso, mutta vaihdoimme kiven puuhun. Mustalla pellavaöljymaalilla maalattu allastaso on kuitenkin tuottanut päänvaivaa, koska sille tippuva vesi jättää kuivaessaan jälkiä pintaan. Selvittelin ratkaisua tähän asiaan ja olen nyt kokeillut pinnan vahaamista pellavaöljyvahalla, jonka ostin Domus Classicasta. Tein vahauksen kolmeen kertaan ja kuivattelin vahaa välillä aina vuorokauden verran. Lopuksi kiillotin pinnan kuivalla rätillä. Vahaus oli helppoa ja mukavaa puuhaa.



Nyt olemme testanneet tason toimivuutta vesiräiskeiden kera ja hieman tilanne tuntuu parantuneen, mutta ei kokonaan. Voi olla, että pinta pitäisi vielä maalata uudelleen pariin kertaan, kuivatella kunnolla ja sitten vahata uudelleen. Vahan vaihtoehtona olisi lakkaus. Pitää katsoa missä vaiheessa maalausoperaatio on mahdollinen - maali kun kuivuu todella hitaasti tilassa, jossa ei ole suoraa luonnonvaloa ja riskinä on, että joku innokas perheenjäsen käy käpälöimässä pintaa märkänä :-)

Tuovi

torstai 9. heinäkuuta 2020

Yhdeksän tammea, yksi lehmus ja yksi vaahtera




Olen jo monta vuotta suunnitellut pihan puurivistöjen täydentämistä uusilla yksilöillä. Nyt saimme tämän viimeinkin aikaiseksi. Aiemmin tehtyä puutarhasuunnitelmaa mukaillen Laarimäen puutarhan väki istutti pihallemme tammia reunustamaan teiden laitoja. Pihatien lehmuskujaan täydennettiin yksi puuttuva metsälehmus ja päärakennuksen edustan vaahtera sai parin toiselle puolelleen, josta aiemmin jouduimme kaatamaan vanhan koristemännyn pois.

Teiden varsille tulevaa puulajia mietimme jonkin aikaa, mutta päädyimme sitten tammeen. Tällä pihalla kun riittää tuulta ja myrskytuuliakin, ja tammi lienee yksi parhaiten kovaa tuiverrusta kestäviä puita. Tammia ei myöskään ennestään ole yhtään, ja maa sopii niille hyvin. Istutuspaikat ovat yllättävänkin rehevää maata, johon varmaankin vaikuttaa osaltaan vanha laidunmaa. Jospa hitaasti kasvaviksi mielletyt tammet kasvaisivatkin vähän nopeammin tällä kertaa.




Puiden istutus sujui ammattilaisilta joutuisasti: kaivuri kaivoi reilut kuopat, joiden paikat mittasimme periaatteella kolme metriä tienvarsiojan keskikohdasta ja noin kahdeksan metriä tilaa tammien välille. Lehmuksen paikka olikin olemassa jo ennestään lehmusrivissä, ja vaahteran paikan katsoimme riittävän kauas päärakennuksesta ja siten, että vaahteroiden väliin voimme joskus palauttaa siinä olleen hiekkatien. Kuoppaan vaihdettiin multaa ja lisättiin lannoitetta. Sitten vain taimi mullan sekaan ja kottikärryllinen vettä päälle. Kuoppiin laitettiin myös kasteluputket pitkien hellekausien varalta.


Tällä seudulla peurasuojaus on erittäin tärkeää. Peurat partioivat pihallamme harva se ilta ja syövät jopa kuusiaitamme taimia. Vihreä peuraverkko maastoutuu hyvin, ja se kiinnitettiin tukevilla tolpilla tuulta vastaan. Puuntaimet puolestaan saivat pari matalampaa tolppaa ympärilleen. Mataluuden ajatuksena on, että taimea ei tueta liikaa, jotta se oppii vähitellen pitämään itse itseään pystyssä.



Tammien väleihin tuli pihasyreenin taimiryhmiä, joista muodostuu aikanaan lisäsuojaa tuulelle ja tieltä nousevalle pölylle. Syreeniä pihalla onkin jo runsaasti ennestään ja myös yksi syreenimaja etupihalla. Toinen on ollut takapihalla, josta on jäljellä maassa oleva hevosenkengän muotoinen kohouma yksittäisine taimineen. Haaveilen uuden syreenimajan istuttamisesta etupihalle väentuvan päätyyn. Siitä saisi myös varjoisan oleilupaikan suunnittelemamme kesäkeittiön yhteyteen.

Pihatöitä on ollut mukavaa tehdä säiden salliessa. Sateella olen edistänyt väentuvan keittiökaapiston maalausta, ja tehnyt vahaustestin kylpyhuoneen pöytätasoa varten. Villellä on jatkunut väentuvan julkisivun laudoitus, joka on osoittautunut hitaaksi ja haastavaksi hommaksi. Palaamme näihin aiheisiin seuraavissa kirjoituksissa.

Valoisaa kesän jatkoa!

Tuovi