sunnuntai 27. marraskuuta 2022

Kakkua pöytään, talo täyttää 150 vuotta!

Kakkukahvit nautittiin kuistin restauroinnin jälkeen juhannuksena 2013.

Vasta nyt syksyllä palautui mieleemme, että päärakennushan täyttää 150-vuotta! Tätä olisi voinut juhlia kesällä isomminkin, mutta ehkä juhlavuosi kuittaantuu ainakin osittain tämän blogikirjoituksen kautta. Ja kakku pitää tietenkin viimeistään nyt nostaa kahvipöytään!

Tältä päärakennus näytti rakennusinventoinnin aikoihin 1999. Kuva: Varsinais-Suomen maakuntamuseo.

Kun hankimme talon 13 vuotta sitten, päärakennuksen ikä ei ollut tiedossa. Tila oli sijainnut tällä samalla joenrantatontilla vähintään 1500-luvulta alkaen, mutta rakennuksia oli tietysti välillä purettu ja rakennettu uudelleen, varmaankin omistajasuku oli myös vähintään kertaalleen vaihtunut.

Nykyisen päärakennuksen rakennusajan tarkka tieto ei ollut siirtynyt omistajasuvussa eteenpäin, joten aikoinaan 1999 tehdyssä maakuntamuseon rakennusinventoinnissa rakennusajankohdaksi oli merkitty viitteellisesti 1800-luku. Toki rakennustavasta pystyi päättelemään jonkin verran, mutta varmaa ajankohtaa ei ollut kirjattu muistiin eikä vanhoista arkistoista tai julkaisuista tätä tietoa löytynyt.

Ville kairaamassa ajoitusnäytettä ruokasalin sisäseinästä 2014.


Tuovi poistamassa nupinauloja vieraskuistin sisäkatosta 2013.
Venny poistamassa vanhoja päreitä vilja-aitan kuistin katolta 2021.
Ville teki rakennuskonservaattoriopintojen lopputyön päärakennuksen ajoituksesta. Keväällä 2014 otettiin rakennuksen kolmesta seinästä puulustonäytteet, jotka analysoitiin Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa. Näytehirret oli kaadettu talvikaudella 1870–71 tai 1871–72. Ja kun oletetaan, ettei rakennuspuita ole yleensä säilytetty pitkiä aikoja varastossa, voitiin rakennusajankohdaksi päätellä kesäkausi 1872. Tämä sopi yhteen myös vuodelta 1868 peräisin olevan asiakirjan kanssa, jossa on sovittu maavaihtokaupasta siten, että talomme silloinen omistaja oli saanut naapuriltaan vanhan tonttimaan kyläkeskuksesta ja naapuri taas palasen niittyä taas tämän talon mailta. Kyseisen naapurin päärakennus sijaitsi aiemmin nykyisen päärakennuksemme paikalla. Kaksi palasta loksahtivat noin sopivasti yhteen.

Tilan rakennuksia kuvattuna 1904 eli 32 vuotta päärakennuksen valmistumisen jälkeen.


Mutta mitä muuta tapahtui 1872? Vuoden aikana Wivi Lönn syntyi Tampereella ja Aleksis Kivi kuoli Tuusulassa. Turun Katedraalikoulusta tuli Svenska klassiska lyceum, jossa myös tämän tilan poika aloitti opintiensä. Loimaankin alueelle merkittävän Turku-Tampere-rautatien suunnittelu käynnistyi senaatin tekemällä linjauksella. Myös säätyvaltiopäivät pidettiin: fennomaanit ja svekomaanit olivat nyt vallitsevat puolueet, ja poliittinen kahtiajako alkoi voimistua.

Aivan vastikään oltiin hädin tuskin selvitty 1866-1868 nälkävuosista, jolloin kahden vuoden aikana menehtyi noin 13 prosenttia koko Suomen väestöstä. Loimaan seudun taloista autioitui tänä aikana viidesosa. Meidän talomme vaikuttaisi arkistojen mukaan selvinneen kuitenkin melko hyvin näistä koettelemuksista, kuten kylän muutkin talot. Tähän vaikutti kylän talojen keskimääräistä suurempi koko peltoineen, karjoineen ja metsineen. Talollamme oli 1800-luvulta alkaen myös kuusi torppaa. 

Nälkävuosista jäi kuitenkin muistuttamaan toinen pihamme vanhoista vilja-aitoista, jossa on kaksinkertainen hirsikehikko. Viljavarkaat kun porasivat hirsiseinään reiän ja laskivat sitten siitä suoraan säkkeihinsä viljaa. Kun hirsien takaa paljastuikin vajaan metrin tyhjä tila ja sen takana uusi hirsikehikko, muuttui varkaus huomattavasti hankalammaksi.

Mitä tulevaisuus tuo tullessaan? Vaikka paljon on saatu jo aikaan, on työtä tilan rakennusten restauroinnissa rutkasti vielä edessä. Ja senkin jälkeen rakennuksia on huollettava säännöllisesti. Elämä on puiden pilkkomista ja veden kantamista, jonka jälkeen elämä jatkuu puiden pilkkomisella ja veden kantamisella. Mutta aina sopivissa väleissä pitää osata juhlia ja nauttia, kuten nyt, kun päärakennuksemme täyttää pyöreitä vuosia!

Ville, Tuovi & Venny


lauantai 1. lokakuuta 2022

Uusgotiikkaa ullakon ikkuna-aukkoon

Päärakennuksen ullakon ikkuna-aukko on ollut suojattuna muovilla koko sen yli 13 vuoden ajan, kun olemme rakennuksen omistaneet. Kyseinen pari-ikkuna on odottanut ullakolla sopivaa hetkeä asennettavaksi takaisin paikoilleen. Tänä kesänä hetki viimein koitti. Pari-ikkunan on kunnostanut aikoinaan sama naapuri, joka oli korjannut myös vieraskuistin ikkunat.


Uusgoottilaistyyliset ikkunat eivät ehkä ensikatsomalta sovi yksiin alakerran monimutkaisten ikkunanpäällyskoristeiden kanssa. Mutta uusgottilaiset piirteet itseasiassa kuuluvat etenkin maaseudun nikkarityyliseen koristeluun. Samanlaisia päätyikkunoita näkee tämän seudun lisäksi muuallakin samalta aikakaudelta peräisin olevissa rakennuksissa.


Ikkunoiden asentaminen ei ollut ihan yksinkertaista puuhaa. Aukko on maanpinnalta mitattuna aika korkealla, ja ikkunoiden asentaminen vaati ehdottomasti turvallista työskentelytasoa myös ulkopuolelle. Päädyin rakentamaan ulkopuolelle telineen, jonka avulla pääsi operoimaan ikkunaa ulkopuolelta käsin. Käytin aitan rakennustelineissä olleita kakkosnelosia tässä kohdin uudelleen.

Hieman päänvaivaa aiheutti myös se, ettei aukossa ole ollut karmia lainkaan. Vuorilaudoituksessa on ollut todella niukka huullos, jota vasten muuten irtonaiset pokat ovat nojanneet. Sisäpuolella ne on kiinnitetty hakasten avulla paikoilleen. Ei mikään kaikista varmin ratkaisu, ja epäilen, että vettä on saattanut kovalla sateella tulla ikkunoiden välistä ullakolle. Pyrin käyttämään vanhaa asennustapaa niin pitkälle kuin mahdollista, mutta asensin ullakon puolelle kuitenkin muutaman tukipuun ja saranat, jolloin ikkunat saa aina tarvittaessa myös avattua turvallisesti.




Päätimme maalata päätyikkunan koristelistat samalla vaivalla ennen telineiden purkamista. Käytimme Ottossonin vaalean englanninpunaista pellavaöljymaalia, joka on hyvin lähellä alkuperäistä sävyä. Nämä toimenpiteet muuttivat tielle näkyvän julkisivun ulkonäköä huomattavasti parempaan suuntaan. Joskus pieneltä tuntuvat edistysaskeleet vievät kokonaisuutta yllättävän paljon eteenpäin.

Ville

lauantai 17. syyskuuta 2022

Vilja-aitan betonitiilikattoa korjaamassa

Tien vierustalla sijaitsevista vilja-aitoista nuoremman vesikatteena on betonitiili. Samanlainen on asennettu jossain vaiheessa muutamiin muihinkin tilan rakennuksista, kuten päärakennukseen sekä erilaisiin apurakennuksiin peltojen varsille, jotka nykyään ovat naapurien omistuksessa.

 

Betonitiiliä on aikoinaan ollut helppo itse valmistaa ja materiaalia on löytynyt lähistöltä runsaasti. Meidän rakennuksissamme tiilikate on asennettu ruoteiden varaan, edellisten katemateriaalikerrosten päälle. Tähän mennessä jokaisessa tällaisessa rakennuksessa on ollut päre alimmaisena ja sen päällä yksi tai useampia kerroksia huopaa. Myös vilja-aitassa on alimmaisen pärekerroksen päälle asennettu paksua huopaa, joka on myöhemmin toiminut tiilikaton aluskatteena. En tiedä, onko huopakatto ollut jo tiilien asennusvaiheessa huonossa kunnossa, mutta jokaisessa vastaan tulleessa katossa se on pahasti halkeillut ja osittain lähtenyt kokonaan irti. Siksi tiilien murtuessa tai liikkuessa pois paikoiltaan, on näillä katoilla aina ollut tiilien hajoamisen jälkeen seurauksena veden pääseminen sisälle rakennukseen.

Nuoremman vilja-aitan katto on kaivannut jo pidempään kunnostusta. Kunnostuksella tarkoitan lähinnä sitä, että katteen rikkoutuneet tiilet ja niiden alla hapertuneet ruoteet korjattaisiin. Aitan katon perusteellisempi kunnostus on syytä tehdä sen jälkeen, kun runkorakenteet aikanaan korjataan. Siinä vaiheessa rakennusta joudutaan nostamaan reippaasti ja katemateriaalit saattaisivat samalla vaurioitua. Rakennuksesta joudutaan lisäksi uusimaan tai tukemaan kattotuolien päitä sekä korjaamaan aluslaudoitusta, joten kaikki nämä on syytä tehdä myöhemmin samalla kertaa. 

Rakensin aitan vierustalle sahatavarasta telineet, joiden päältä oli helppo työskennellä katon parissa. Vaihdoin yhteensä lähes 40 tiiltä kahdelta lappeelta, ja korjasin kymmenisen metriä lahonnutta ruodetta tiilien alta. Vahvistin myös vaurioituneiden kattotuolien päitä naulaamalla niiden kylkiin tukipuut. Toisen lappeen keskelle jäi vielä hankala pullistuma, jonka korjaamiseen tarvittaisiin katon avaamista laajemmalta alueelta. Tähän ei tämän kesän aikana ollut mahdollisuutta, joten tyydyin ainoastaan siirtelemään tiilet parempiin asentoihin tästä kohdasta ja palaamaan myöhemmin asiaan. 


 



Vaihdoin kummaltakin lappeelta lopuksi räystäslaudat, mutta päätyjen otsalaudat ja katteen suuntaiset myrskylaudat jäivät tällä kertaa uusimatta. Syynä oli lähinnä se, että rakennuksen luokse ei pääse turvallisesti nosturilla, ja riittävän korkeiden telineiden rakentaminen olisi vienyt sen verran kauan. Katto pitää joka tapauksessa korjata perusteellisesti muutaman vuoden sisällä, joten ajattelin nyt tehtyjen toimenpiteiden riittävän sinne saakka.

Ville

tiistai 30. elokuuta 2022

Pärettä vilja-aitan kuistin katteeksi

Tonttimme molempien vanhojen vilja-aittojen edessä on ollut suojana pienet kuistit, joissa on aluksi ollut pärekatto ja myöhemmin huopakate. Kuistit ovat tyylinsä ja rakennustapansa perusteella nuorempia kuin itse rakennukset. Ne ovat varsin todennäköisesti 1800-luvun lopulta tai 1900-luvun alusta. Vanhemman aitan kuisti oli vielä siinä kunnossa, että alkuperäisiä rakenteita saattoi jättää melko paljonkin paikoilleen. Uudemman aitan kuisti on sen sijaan tuhoutunut lähes kokonaan. Sen edessä on ainoastaan yksi seinään kiinnitetty kannatinpalkki jäljellä.

Olen korjannut vanhemman aitan kuistia vähitellen vuosien varrella. Tein mm. toiseen kannatinpylvääseen puupaikkauksen, ja toisen veistin uudestaan vanhan mallin mukaan. Tänä kesänä oli viimein edessä pärekaton tekeminen kuistin katteeksi. Tarvittavien päreiden määrä oli todella pieni, noin 5-6 neliötä, joten yritin etsiä työmaata, jota varten olisi joka tapauksessa tehty päreitä. Pienen kyselykierroksen jälkeen löytyi pieni erä kuusipäreitä, jotka olivat jääneet eräästä kattotyömaasta jäljelle. Ne löytyivät Restart-yrityksestä, joka restauroi vilja-aitan rungon ja kattorakenteet kymmenisen vuotta sitten. Valitettavasti arvioin tarvittavan päremäärän hieman alakanttiin. Onneksi omista varastoista löytyi sen verran vanhempia päreitä, jotka olivat vuorokauden vedessä liottamisen jälkeen sopivan taipuisia käytettäväksi. Niiden avulla sain tehtyä katteen valmiiksi.

Pärekaton tekeminen on vielä tuoreessa muistissa samaisen aitan vesikatteen uusimisen jäljiltä, samoin tuhansien päreiden naulaamisesta silloin ilmaantunut tenniskyynärpää. Nyt työ sujui ongelmitta, koska katteen koko oli sopivan pieni. 

Jossain vaiheessa olisi tavoitteena saada palautettua samanlainen kate myös uudemman aitan edustalle. Uudempi aitta vaatii tosin sitä ennen paljon työtä, koska sen perustukset ovat vajonneet suurelta osin maan sisälle ja alimman hirsikerran lisäksi erityisesti takaseinä vaatii korjaamista ja seinän tukemista. Lisäksi aitan katto pitää kunnostaa kauttaaltaan. Mutta näihin töihin palataan sitten tuonnempana uudestaan.

Ville

tiistai 16. elokuuta 2022

Halkokatos väentuvan takaseinustalle

Kevään ja kesän aikana ovat työt edenneet hienosti, joten bloggausaiheita on rästissä useampia julkaistavaksi loppukesän ja syksyn aikana. Aloitin toukokuussa pienen katoksen rakentamisen väentuvan takaseinustalle. Se kuuluu alkuperäisiin suunnitelmiin halkokatoksen nimellä, ja sen tarkoituksena on toimia tulevaisuudessa myös mm. ilmalämpöpumpun ulkoyksikön suojana. 

Rakensin katoksen rungon toukokuussa osittain uudella puulla ja osittain käyttämällä varastossa jäljellä olevaa lehtikuusta. Maalasimme sen sivuseinät juhannuksen aikoihin italianpunaisella keittomaalilla, samalla kertaa, kun käsittelimme rakennuksen kaksi viime kesänä laudoitettua julkisivua. Tuovin on tarkoitus maalata loput puuosat kastanjanruskean ja mustan sävyisellä Roslagin mahongilla. Tällä hetkellä katoksessa on katteena vasta alushuopa, jonka päälle tulee vielä erillinen päällyshuopakerros.

Asennan todennäköisesti katoksen etupuolelle vesikourun, josta sadevesi ohjataan alas kourujen päistä riiputettavia kettinkejä pitkin. Alun perin kaikkiin rakennuksen nurkkiin piti tulla samanlainen systeemi, mutta rakennusvaiheessa suunnitelmat muuttuivat siten, että kattovedet ohjataan kaivoihin perinteisesti syöksyrännejä pitkin.

Ville

perjantai 5. elokuuta 2022

Väentuvan uusi pariovi

Olemme painineet jo useamman vuoden ajan väentuvan ulko-ovien kanssa. Alun perin rakennukseen asennettiin uloimmaksi parioveksi vanhat kunnostetut kierrätysovet, ja sisäpuolelle teetettiin paksummat ovet lämmöneristyksen vuoksi. Ulompien ovien kanssa on ollut syksyisin ja keväisin ongelmana, että niitä on turpoamisen vuoksi ollut välillä lähes mahdotonta saada suljettua. Tyttäremme ei ole pystynyt käyttämään niitä itsenäisesti, vaan hänen on täytynyt jättää ovi vähän raolleen. Kesäisin ongelmana on ollut ovien kutistuminen niin, että niitä ei ole meinannut saada lukkoon lainkaan. 

Olemme keskustelleet tästä ongelmasta eri tahojen kanssa. Suurimpana syynä on ulko-ovien sijoittuminen kovimman säärasituksen puolelle ja toisaalta myös se, ettei niille ole tarjolla riittävästi suojaa auringonvalolta, tuulelta ja sateelta. Rakennuksen eteen istutetut puut varmaan jossain vaiheessa antavat enemmän suojaa, mutta siihen asti ja tulevaisuudessa myös lehdettömänä aikana sama ongelma säilyy edelleen.

Pitkän pohdinnan ja eri vaihtoehtojen läpikäymisen tuloksena päädyimme tilaamaan uudet, rakenteeltaan jäykistetyt, pariovet karmeineen edellisten tilalle. Tämä oli toki harmillista, koska kierrätysovet olivat sinänsä todella kauniita ja niissä oli käytetty vanhaa puhallettua lasia. Tarkoituksena olisi kuitenkin ottaa vanhat ovet uusiokäyttöön päärakennuksessa. Väentuvan uusissa ovissa on käytetty nykyaikaista lasia lähinnä teknisen toimivuuden vuoksi. Oven mittasuhteet ja peilien sijainti säilyivät samana, mutta nyt ei ole enää erillisiä sisäovia lainkaan. Ovet maalattiin neljään kertaan Gysingen pellavaöljymaalilla, jonka hankimme Rakennusperinteen ystävät ry:n kaupasta. Mielenkiintoista nähdä myös pinnan kestävyys suhteessa edelliseen, Uulan pellavaöljymaaliin.

Tilasimme pariovet tuttavien suosituksen perusteella Lindystä, joka sijaitsee Kristiinankaupungin Skaftungissa. Firman omistaja Thomas kävi ennen työn aloitusta ottamassa mitat ja myöhemmin asentamassa uuden karmin ja ovet paikoilleen. Hienoa puusepäntyötä, ja asennuskin sujui vaivattomasti puolen työpäivän aikana. Tähän mennessä ovet ovat toimineet erinomaisesti, mutta seuraavaksi on edessä todellinen testi, kun syyssateet ja sen myötä puun turpoaminen alkaa.

Ville

lauantai 28. toukokuuta 2022

Huvimaja-ajatuksia


Olemme jo pitkään miettineet kesäkeittiön rakentamista pihaamme. Pohdintaan yhdistyy myös huvimajasta haaveilu. Tähän mennessä kesäkeittiön virkaa ovat toimittaneet puutarhakalusteryhmä ja grilli sen vierellä. Kesäkeittiö ei kovin luontevasti kuulu vanhaan pihaan, ja onkin ollut vaikeaa hahmottaa, millainen siitä kannattaisi tehdä.

Maisema-arkkitehti Saila Routio vieraili meillä viime kesänä tehden tarkempaa pihasuunnitelmaa kasvivalintoineen. Otimme tietysti kesäkeittiön ja huvimajan puheeksi, ja Saila hamottelikin meille ajatuksia siihen liittyen. Hän suositteli avointa huvimajaa vanhojen puiden katveeseen pihan keskialueelle. Huvimajan sisällä voisi touhuta tiskien ja ruuan valmistuksen kanssa, kun taas grilli sijoittuisi ulkopuolelle. Majan ympärillä voisi kasvattaa ruusuja. Pihamme eri puolilla kasvaa erilaisia ruusuja hieman irtonaisesti vanhan puutarhan jäljiltä - ruusut voisi näin keskittää yhteen paikkaan eli huvimajan ympärille ihaltavaksi.

Sailan kuvassa näkyvät myös väentupamme länsipäätyyn suunnitellut pensaat, neilikkaruusu ja jasmike. Alue on tällä hetkellä pelkällä nurmikolla. Länsipäädyssä on kaunis ilta-aurinko, jota voisi katsella puutarhapenkiltä käsin, pensaiden katveesta.

Näkymät ovat tärkeä osa pihasuunnittelua ja keskeisessä roolissa myös kesäkeittiön, huvimajan ja länsipäädyn pensaiden osalta. Lisärakennuksilla ei saisi tukkia mukavaa näkymää väentuvan ja vanhan päärakennuksen välillä. Pensaat taas eivät saisi estää ilta-auringon valoa väentuvassa.

Toteutamme pihan muutostöitä vähitellen. Tänään laitoimme kaksi uutta kasvimaalaatikkoa paikoilleen Sailan suunnitelman mukaisesti. Ajattelin reunustaa myös raparperipenkin tänä kesänä. Elokuulla korjaamme sadevesikaivoja väentuvan ympärillä, istutamme länsipäädyn pensaat ja laitamme myös rapun viereiset paahteiset perennapenkit valmiiksi.

Kauniita kesäpäiviä pihapuuhailun parissa!

Tuovi

tiistai 12. huhtikuuta 2022

Painovoimaista ilmanvaihtoa

Väentupamme ilmanvaihto toimii perinteisesti painovoiman avulla. Rakennuksen suunnitteluvaiheessa alkuvuodesta 2015 lvi-suunnittelijamme oli lähtökohtaisesti koneellisen ilmanvaihdon kannalla. Hän perusteli tätä sillä, että kesäaikana painovoimainen ilmanvaihto ei toimisi tehokkaasti ja talvella taas liiankin tehokkaasti, jolloin tulisi tarpeettomasti lämpöhukkaa. Kolmantena perusteena oli, että jatkossa olisi mahdollista muuttaa rakennus helpommin pysyvään asuinkäyttöön. Ilman koneita toimiva painovoimainen ilmanvaihto oli kuitenkin alun perin yksi suunnittelun lähtökohdista, siksi siitä haluttiin pitää ehdottomasti kiinni. Emmekä ole joutuneet tätä ratkaisua katumaan.

Painovoimaisella ilmanvaihdolla tarkoitetaan systeemiä, jonka toiminta perustuu suurimmaksi osaksi korkeus- ja lämpötilaerojen sekä tuulen aiheuttamiin paine-eroihin. Paine-erojen ansiosta sisäilma liikkuu ulos rakennuksesta, ja sisälle tulee ulkoilmaa juuri tähän tarkoitukseen suunniteltujen ottoaukkojen kautta. Sekä poisto- että tuloilma-aukkoja tulisi kuitenkin pystyä säätelemään ulkoilman lämpötilan ja esimerkiksi tuulen voimakkuuden ja suunnan mukaan. Ilman kiertoa pitäisi pystyä tehostamaan myös ruuanlaiton aikana, jotta paistokäryt saadaan johdettua talosta ulos. Väentupamme ilmanvaihto toimii juuri tällä tavalla.

Rakennuksen kahdessa suurimmassa huoneessa on kummassakin kaksi alasaranoitua kippiventtiiliä (kutsutaan myös läppäventtiileiksi), jotka sijaitsevat ikkuna-aukkojen vieressä, huonetilojen yläosassa. Venttiilien sisällä on kangassuodatin, joka ehkäisee hyvin etenkin tiepölyn kulkeutumista aukkojen kautta sisälle taloon. Suodattimet täytyy kuitenkin muistaa vaihtaa säännöllisesti. Rakennuksen ulkopuolella tuloilma-akkojen suojaksi on laitettu venttiiliritilät, jotka suojaavat läpivientejä sekä sateelta että hyönteisiltä. Hankimme rakennuksen venttiilit ja ritilät Domus Classicasta

Rakennuksen suurimman huoneen eli tuvan poistoilma-aukko sijaitsee puu- ja sähköhellojen yläpuolelle asennetun huuvan yläosassa. Huuvan poistoilma-aukkoa pystyy myös säätämään ulkoilman lämpötilan vaihteluiden mukaan ja toisaalta ruuanlaiton yhteydessä. Kun ruokaa laitettaesssa pitää tehostaa ilmanvaihtoa, avaamme tuvan tuloilmaventtiileitä hieman isommalle, samoin huuvan sisällä olevaa poistoilma-aukkoa. Ja jälkeen päin taas pienennämme niitä normaaliin asentoon. Kamarissa meillä ei ole erillistä poistoilma-aukkoa, vaan ilma kulkee oven alaosaan jätetyn raon kautta wc:hen ja saunaan, ja niistä hormien kautta ulos.

Painovoimainen ilmanvaihto toimii väentuvassa oikein hyvin. Tulo- ja poistoaukkoja pystyy riittävästi säätämään, ja olemme myös oppineet niitä käyttämään oikealla tavalla. Kuumimpina kesäpäivinä ikkunatuuletus on ehdoton lisä ilmanvaihdon tehostamiseksi ja toki myös viilennyksen vuoksi. Väentuvassamme olisi tosin ollut hyvä olla erilliset pienemmät tuuletusikkunat, koska isot ikkunat ja niiden myrskyhaat ovat todella kovalla koetuksella tuulisina päivinä, joita täällä riittää yllin kyllin. Isoja ikkunoita ei oikein pysty pitämään tuulisella säällä öisin avoinna niiden liikkeen aiheuttaman äänen vuoksi. Ikkunoiden rakenteeseen ja toimintaan onkin hyvä kiinnittää riittävästi huomiota osana painovoimaista ilmanvaihtoa. 1800-luvulta peräisin olevassa päärakennuksessa asia on hoidettu näppärästi pienten tuuletusikkunoiden, fortuskojen, avulla.

Ehkä paras asia painovoimaisessa ilmanvaihdossa on, ettei se ole riippuvainen sähköä kuluttavista koneista eikä näin ollen mene epäkuntoon, vaikka huolto unohtuisi joksikin aikaa. Vähintään yhtä tärkeä asia on, että se toimii myös käytännössä.

Kevään työmaita odotellessa,

Ville

keskiviikko 23. helmikuuta 2022

Yrttiympyrä ja mustikkakaari

Pihasuunnitelmien purku jatkuu! Otan tässä kirjoituksessani käsittelyyn kasvimaata koskevan suunnitelman, jonka maisema-arkkitehti Saila Routio teki meille viime kesänä. Voit lukea aiemmat kirjoitukseni Sailan työstä pihan konseptia sekä väentuvan ja tallin alueita koskevista bloggauksistani.

Tähän saakka kasvimaa on tarkoittanut muutamaa viljelylaatikollista salaattia ja yrttejä, joita olen kasvatellut vanhan talon päädyssä. Perustin myös raparperipenkin lavojen viereen. Sailan suunnitelmassa kunnianhimon tasoa on nostettu kuitenkin korkeammalle - hyvä niin.

Ensinnäkin marjapensaiden määrää lisätään noin kymmeneen, mikä olikin joka tapauksessa tarkoitus. Nyt meillä on niitä muutama jäljellä vanhan talon takapihalla, jossa on sata vuotta sitten ollut ilmeisen mallikas puutarha. Kun pensaiden määrä kasvaa, niistä muodostuu neliömäinen kokonaisuus omenapuiden läheisyyteen.

Vanhin omenapuu on keskellä takapihaa, ja sen juurelle suunniteltiin yrttiympyrä eli puun ympärille tuleva pyöreä alue, jossa voisi lohkoittain kasvattaa esimerkiksi timjamia, ruohosipulia, salviaa, mäkimeiramia, iisoppia, laventelia ja minttuja. Kukin yrtti omassa lohkossaan.

Yksi omenapuista sijaitsee muista erillään vähitellen esiin nousevan, istutetun kuusiaidan vieressä. Tämän omenapuun juurelle on suunniteltu puoliympyrän muotoista aluetta (rajautuen kuusiaitaan), jonka reunukset olisivat pensasmustikkaa, ja sisäpuolella voisi kasvattaa erilaisia vihanneksia. Vaihtoehtoisesti vihannekset voisivat jäädä poiskin, ja aluetta voisi hyödyntää oleskeluun.

Ja vielä yksi vaihtoehto puoliympyrälle: pyöreä oleskelualue marjapensaiden lomaan, josta nurmikon voi leikata ympäröivää aluetta lyhemmäksi. Tämä on vähiten työläs, ja voikin olla, että tätä kokeilemme ensin.



Sitten eteenpäin kohti viljelylaatikkojen aluetta. Saila totesi osuvasti, että laatikot kannattaa tehdä reilun kokoisiksi. Isolla pihalla pienet laatikot näyttävät orvoilta. Niinpä suurennamme niitä, mutta ne saavat jäädä samaan paikkaan raparperien kaveriksi. Leveys metrin verran, jotta keskellekin ulottuu, mutta pituutta reilusti enemmän. Samoille paikoille sijoittuvat myös verkkokompostit kuiville lehdille.

Seuraavalla kerralla kerron huvimaja- ja grillipaikkasuunnitelmasta, joka osoittautui yllättävän vaikeaksi pähkinäksi vanhalla pihalla.

Aurinkoisia talvipäiviä!

Tuovi



perjantai 31. joulukuuta 2021

Humalasalkoja, kanukoita ja pähkinäpensaita

Uuden vuoden kunniaksi jatkan pihasuunnitelman kirjoituksiani. Paneudun tällä kertaa väentupamme toiseen päätyyn ja vanhan tallin ympäristöön. Haasteita tällä aluella ovat savimaan lisäksi paahtava aurinko ja kova tuuli sekä hiekkatie, josta kulkeutuu liikenteen myötä välillä paljon pölyä.

Teimme aiemmin hiekkatien väentuvan edustalle pienen parkkialueen kera. Tallin ja väentuvan väliin jäävälle alueelle suunnittelimme pienehköä kukkaniittyä, jonka valmisteluista kerroinkin jo aiemmassa kirjoituksessani. Istutimme myös tammia ja pihasyreeniä autotien laidoille - niistä tulee aikanaan hyvää pölysuojaa. Muutoin tämä tallin ja väentuvan välinen alue on kuitenkin edelleen hyvin aukea ja peltomainen. Olemme vain leikanneet siitä kesällä nurmikon lyhyeksi. Vähitellen valkoapila on vallannut alaa heinältä.



Saimme maisema-arkkitehti Saila Routiolta hyviä vinkkejä alueen kehittämiseen. Ensinnäkin kukkaniitylle voisi istuttaa päärynäpuun, kirsikkapuita ja pähkinälehdon. Ne toisivat lisäsuojaa ja kukkaniitty voisi silti kukoistaa niiden kanssa. Puut asettuisivat aikaa myöten kerroksittain suhteessa toisiinsa: tammet korkeimpina, sitten päärynäpuu, kirsikat ja pähkinäpensaat alimpina.

Naapurin peltoa rajaava kuusiaita saisi suunnitelman mukaan myös kaivatun jatkon autotiehen saakka. Saila ehdotti myös kanukoiden kasvattamista syreenipensaiden rinnalle - näin suoja tiepölyä vastaan entisestään paranisi. Otinkin jo kanukoita maljakoihin - ne kukkivat sopivasti joulun aikaan ja jälkikasvu ripusti oksiin joulupalloja :-) Saa nähdä, onnistuuko kanukoiden juurruttaminen.

Yksi ongelma väentuvan päädyssä ovat jätekaivojen kannet ja kaikenlaiset putkenpäät, jotka pistävät ikävästi näkyviin. Näitäkin mietimme Sailan kanssa ja hän ehdotti rusokuusamaa ja pikkujasmikkeita ympäröimään kaivoja. Tyhjennysautolle täytyy tietysti jättää jokin aukko.

Avaran tallineduskentän toiselle puolelle on suunnitelmassa laitettu humalasalkoja puolikaaren muotoon. Mietimme myös muita istutuksia, mutta koska talli on itsessään kaunis vanha hirsirakennus, tuntui turhalta peittää sitä kasvillisuuden taakse. Näkymät tallille ovat mukavia väentuvalta ja vanhalta päärakennukselta käsin. Humalasalot asettuvatkin lähemmäs tienvarsitammien ja syreenien rivistöä. 

Humalat ovat minusta hauska ja perinteitä vaaliva ajatus. Ennen vanhaan humaloita kasvatettiin kaikissa maalaispihoissa, ja aikoinaan niitä käytettiin myös oluen ja siman valmistamiseen. Suomessa humalan kasvatus alkoi 1300-luvulla, jolloin tälläkin pihalla oli jo elämää. Humala on rehevä ja nopeakasvuinen, ja se lakastuu kokonaan talveksi. Se kukkii myös kauniisti vaaleanvihreillä, käpymäisillä kukilla.

Reipasta uutta vuotta ja intoa pihasuunnitteluun!

Tuovi

maanantai 27. joulukuuta 2021

Puutarhasuunnitelma sai jatkoa



Tilasimme puutarhasuunniteman pihapohdintojemme tueksi kymmenisen vuotta sitten arkkitehti Viri Teppo-Pärnältä. Suunniteman mukaan onkin edetty monessa asiassa: pihaa on raivattu villiintyneestä kasvillisuudesta, vanha riukuuntunut kuusiaita on kaadettu ja uusi istutettu,  nurmikenttiä on lisätty ja toisaalla taas annettu heinän kasvaa niityksi. Pihan hiekkateitä olemme entisöineet vanhoille paikoilleen. Etupihan jalopuurivistöt ovat täydentyneet uusilla puilla ja syreeniaitaakin on tulossa lisää tien varteen. Olen myös perustanut kasvimaan, uuden perennapenkin ja houkutellut vanhoja kukkanpenkkejä esiin.

Pihatöiden haasteetkin olen ehtinyt huomaamaan vuosien varrella: savinen maa, nälkäisten peurojen ja jäniksien vierailut ja kesien paahtavat hellejaksot ja myrskytuulet. Aikaakaan ei ole loputtomasti. Ratkaisujen tulisi olla sellaisia, että ne ainakin jollakin aikajänteellä pysyvät hengissä pääosin omin voimin.

Niinpä pyysin apua kasvivalintoihin ja niiden sijoitteluun maisema-arkkitehti Saila Routiolta. Lähtökohdaksi otettiin aiemmin tehty oivallinen isojen linjojen suunnitelma, ja Saila pohti sen täydennykseksi joitakin täsmävinkkejä pihan eri puolille.

Aloitimme työn kiertämällä huolella piha-aluetta läpi Sailan kanssa viime kesänä. Samalla juttelimme toiveistamme ja kokemuksistamme tontilla. Sen jälkeen Saila piirsi luonnoksia ja höysti ne yksityiskohtaisilla ohjeistuksilla kasveista ja niiden hoidosta. Sitten onkin meidän vuoromme ryhtyä toteuttamaan ohjeita. Kukkaniittyä jo aloitinkin, josta kerroin viime kirjoituksessani.

Kerron pihaideoista useamman kirjoituksen sarjassa. Sarjan aloittaa pohdinta huvimajasta, grillauspaikasta ja kesäkeittiöstä vanhalla pihalla - tämä on tällä hetkellä ehkä vaikeimmalta tuntuva haaste meille, joten siitä sopii aloittaa :-)

Linkit Sailan suunnitelmasta kertoviin kirjoituksiin:

Tuovi



sunnuntai 19. joulukuuta 2021

Kukkaniityn valmisteluja

Puutarhasuunnitelmassamme on katsottu paikka kukkaniitylle tontin kaakkoiskulmaan. Tuossa kohdin on reilut sata vuotta sitten ollut talousrakennusrivistö, joiden kivijaloista ja muuritiilistä näkyy vielä jäänteitä, kun maata vähän kaivelee. Pihan malli on 1800-luvun lopulla ollut umpipiha, josta on jäljellä enää pari alkuperäistä rakennusta myöhemmin rakennettujen lisäksi.

Tähän saakka alueella on kasvanut kesäisin pitkä heinä, jonka olemme aina syksyn tullen niittäneet alas ja kuskanneet pois. Heinänkasvu onkin vähitellen hidastunut ja maa köyhtynyt. Tänä syksynä rohkaistuin tilaamaan siemeniä luonnonkukkaniityn kylvöä varten. Valitsin savimaahan sopivia ja erityisesti perhosia miellyttäviä kukkia, joita sai kätevästi tilattua Suomen Niittysiemeneltä.

Odottelin hetkeä, jolloin maa oli sopivan kostea, mutta ei vielä liian märkä. Tein käsipelillä pienen muokkausoperaation, jonka avulla maan pinnasta tuli rikkonainen. Harkitsin myös alueen kyntämistä ja naapuri traktoreineen tarjoutuikin ystävällisesti siinä auttamaan, muta päädyin kuitenkin siihen, että kokeillaan ensin kevyempää käsittelyä. Kyntäminen kun tekee maasta hyvin epätasaisen pitkäksi aikaa.

Lopuksi sekoitin kukansiemenet hiekkaan ja levitin sitä alueelle. Siemeniä ei peitetä mitenkään ja talven kylmyys on niille eduksi. Jos kaikki käy hyvin, kasvit alkavat itää keväällä ja osa saattaa jo kukkiakin kesän mittaan.

Menneenä kesänä pihalla oli aiempaa enemmän mehiläisiä ja perhosia, ja uusia perhoslajejakin näkyi. Pihassa olikin runsaammin kukkia kun perennapenkki kasvoi täyteen mittaansa ja kukki läpi kesän. Jätimme myös tietoisesti ruohonleikkuuta vähemmälle vanhojen omenapuiden alla kukkivien alkukesän luonnonkukkien aikana. Valkoapilakin sai rehottaa etupihalla laajoina kenttinä ja ruohonleikkuri saapui paikalle vasta kukkien kuihduttua.

Pihan suunnittelu on edennyt tänä vuonna myös muilta osin, kun saimme maisema-arkkitehti Saila Roution vieraaksemme ja hän teki oivallista täydentävää suunnittelua valitsemalla kukkia ja kasveja eri paikkoihin. Palaan tähän suunnitelmaan useamman blogikirjoituksen jaksossa.

Iloista joulunodotusta!

Tuovi


maanantai 25. lokakuuta 2021

Ulkoporras päärakennuksen paraatipaikalle

Harvoin tulee ajatelleeksi, kuinka nerokas suoraan luonnosta lainattu keksintö portaat ovatkaan. Niiden avulla siirrytään eri korkeustasolla olevalta pinnalta toiselle, kuten maanpinnalta kuistin sisärapuille. Kaksi viimeistä viikonloppua kuluivat nopeasti periaatteessa yksinkertaisen, mutta käytännössä miettimistä ja sovittelemista vaativan porrastehtävän parissa. Kyseessä oli pienen portaikon rakentaminen vieraskuistin eteen. Ja koska lähtökohtana oli kasa tuppeensahattua lehtikuusta, kului pelkkään materiaalin sahaukseen suuri osa käytössä olevasta ajasta. Mutta valmista kuitenkin tuli. Ainoastaan muutaman naulan kiinnittäminen jäi seuraavaan kertaan.

Umpinaiset kuistit ilmestyivät täkäläiseen maalaismaisemaan 1800-luvun aikana. Meidän kuistissamme on tälle alueelle ja aikakaudelle tyypillinen ratkaisu sijoittaa pääosa portaista kuistin sisälle suojaan säärasitukselta. Vanhoista kuvista näkee vähän huonosti, onko kuistin edessä ollut alun perin porrasta lainkaan, koska kuistin alaosa on lähellä maanpintaa. Yhdessä kuvassa, joka on otettu joskus 1900-luvun puolivälissä, pilkistää ruohon seasta jonkinlainen puinen taso, joka on maanpintaa hieman korkeammalla. Toisaalta siinä on jossain vaiheessa voinut olla iso laakea kivi, joka aikanaan kaivettiin esiin maan sisästä kuistin edustalta. Kyseisen kiven otimme jälleen käyttöön uuden väentuvan portaikon edustalla. Joka tapauksessa nyt oli portaalle jälleen tarvetta, koska nousu maasta sisärapuille on sen verran korkea.



Kokosin portaiden rungon kahdesta osasta, korkeammasta keskiosasta eli ylärapusta ja matalammasta alarapusta. Materiaalina oli tuppeensahattu lehtikuusi eli sama puu, joka vuosikymmen sitten kaatui myrskyssä etupihalta. Karkeasti sahattu puutavara sopii höylättyä paremmin ulkoportaaseen, koska sen pinta ei ole kastuessaan niin liukas.


 

Sijoitin rungon palaset vuorotellen paikoilleen ja asemoinnin jälkeen kiinnitin ne yhteen. Ylemmän osan kiinnitin kuistin runkoon. Rakenteen alle tuli soraa ja hiekkaa, jonka päälle ladoin laakeita luonnonkiviä. Kiven ja puurakenteen väliin laitoin vielä kattohuovan palaset.

Portaan rakenteessa ja päällyslaudoituksessa mukailin kuistin vuorilaudoituksen jiiriin sahattuja kulmia. Jos aivan oikein muistan, niin portaan esikuvan näppäsin kameralla Pukkilan kartanon pihalta pari vuotta sitten. Se sopii muutenkin malliltaan hyvin paikoilleen, koska portaille saavutaan useasta eri suunnasta. Harkitsemme vielä, annammeko lehtikuusipinnan harmaantua itsestään vai käsittelemmekö sen ensi kesänä jollain maalilla tai Roslagin mahongilla. Nyt kelpaa astella ylös kuistille.

Aurinkoisia loppusyksyn päiviä!

Ville


maanantai 2. elokuuta 2021

1700-luvun vilja-aitan kunnostus jatkuu



Kirjoitimme kymmenen vuotta sitten täällä blogissa 1700-luvulta peräisin olevan vilja-aitan pelastusoperaatiosta. Rakennus oli vaarassa tuhoutua kokonaan, mutta 2010-luvun alussa sen runko onnistuttiin suoristamaan ja tukemaan. Samassa yhteydessä rakennukseen tehtiin pärekatto.
Aittaan kuuluu myös avokuisti, joka on todennäköisesti peräisin 1900-luvun alusta. Tämän kevään aikana olemme palanneet aitan kunnostuksen pariin ja restauroineet kuistin rakenteita. Uuden katon tekeminen tulee ajankohtaiseksi viimeistään ensi keväänä. Kirjoitin aiheesta myös tuoreimpaan Rakennusperinteen ystävien Tuuma-lehden numeroon, joka ilmestyi heinäkuussa.

Yllä näkyvässä kuvassa on lähes toivottomalta näyttänyt lähtötilanne kymmenen vuoden takaa.

Vilja-aitan kohdalla olemme tehneet asioita tarkassa tärkeysjärjestyksessä. Ensin korjattiin ja tuettiin rakennuksen runko ja tehtiin vettä pitävä kate. Aitan alaosa jäi tässä vaiheessa kuitenkin veistämättä. Kuisti peitettiin silloin väliaikaisesti pressulla, katoksen vaurioituneet pylväät otettiin talteen ja ne korvattiin väliaikaisten tukien avulla. Olemme tehneet tolppien kunnostusta vuosien varrella vähitellen. Toisesta koristeellisesti veistetystä tolpasta pystyttiin säästämään puolet, mutta toinen oli päässyt lahoamaan siten, että paikkaaminen ei ollut enää toimiva vaihtoehto. Veistin toisen tolpan alusta loppuun käsin vanhan mallin mukaan.

 


Rakensin talvikuukausina sisätiloissa kuistin lattiakehikon valmiiksi. Huhtikuussa suoristin katoksen tunkkien avulla, asensin lattiarungon sekä tolpat paikoilleen. Kuistin lattiassa käytin aikoinaan Tapani-myrskyssä kaatuneen lehtikuusen rungosta sahattuja leveitä lautoja, ja kiinnityksen tein takonauloilla. Syksyn aikana on tarkoitus jatkaa katoksen parissa niin, että korjaan katoksen aluslaudoituksen ja teen sille uuden vesikaton viimeistään keväällä. Tavoitteena olisi myös saada aitta kuisteineen maalattua ensi vuoden aikana. Seinät maalataan italianpunaisella keittomaalilla ja osa kuistista ja räystäslaudoista valkoisella pellavaöljymaalilla vanhan mallin mukaan. Aitan ovi ja yläluukku ovat olleet mustia, joten ne maalataan kimröökin sävyisellä maalilla kuten aikaisemminkin.


Jatkossa aitalle on tarkoitus veistää hirsistä salvottu jalusta, jolloin rakennus nousee pari hirsikertaa korkeammalle. Samassa yhteydessä voidaan kuisti korottaa lopulliselle tasolleen. Olen kiinnittänyt sen tässä vaiheessa kansiruuvien avulla kiinni seinähirsiin, jolloin sen saa nostovaiheessa helposti irrotettua rungosta ja taas kiinnitettyä takaisin paikoilleen lopulliseen korkoonsa.

Ville