Uuden väentuvan hirsirunko alkaa viimein olla pystyssä. Tänään Silon Piilukirveen tekijät asensivat viimeisiä väliseinähirsiä pakoilleen. Sen
verran viivytystä tuli vielä, että kattotuolien asennus siirtyi ensi
viikon puolelle. Ensi viikon aikana aloittaa työmaalla myös muurari,
joka tulee tekemään osan märkätilojen väliseinistä ja piipun
paikoilleen. Tiiliset väliseinät on tarkoitus kalkkirapata hieman
myöhemmin.
Tänään oli työn alla myös rakennustelineiden
kokoaminen, joita tarvitaan sekä kattotuolien asennukseen että vesikaton
tekoa varten. Rakennustelineiden parissa työskenteli Puusuutari, joka
aloittaa ensi viikolla huopakaton tekemisen.
Ville
keskiviikko 16. syyskuuta 2015
sunnuntai 13. syyskuuta 2015
Väentupa nousee kerros kerrokselta
Uuden väentuvan työmaalla ovat työt edenneet rauhalliseen tahtiin. Muutamia viivästyksiä on jälleen tullut eteen, mutta niistä on selvitty yksi kerrallaan. Täytyy sanoa, että itse pidän paljon enemmän vanhan korjaamisesta vaihe vaiheelta kuin kokonaan uuden rakentamisesta alusta loppuun. Sen verran on tässäkin hankkeessa työvaiheita, jotka täytyy sovittaa kohdalleen sekä suunnitelmien että aikataulun osalta, ja säätöä riittää. Joitakin virheitä suunnittelussa ja rakennusvaiheessa on tullut eteen, jotka ovat lisänneet kustannuksia alkuperäisistä laskelmista ja venyttäneet aikataulua. Syyskuun aikana pitäisi rakennus kuitenkin olla jo siinä vaiheessa, että voisimme edetä rauhallisempaan tahtiin talven aikana: runko pystyssä, vesikatto suojaamassa sateelta, ikkunat ja ulko-ovet paikoillaan.
Tämän viikon aikana on runko kohonnut jo hyvää vauhtia perustusten päälle. Kehikon pystytyksen aloitusta viivästytti kuitenkin se, että rakennuksen keskiosaan valetun betonilaatan pinta oli eri tasolla, kuin mitä se veistäjän piirustusten mukaan oli. Rungon alimmasta hirsikerrasta jouduttiin näin veistämään osa pois, jotta ovien ja ikkunoiden aukot säilyttivät oikean tasonsa.
Ensi viikon lopulla pitäisi runko olla kokonaisuudessaan pystyssä, kattotuolit paikoillaan ja vesikaton teko jo hyvässä vauhdissa. Kattotuolit tulevat suoraan tehtaalta ja ne asennetaan saman tien paikoilleen. Vesikatteeksi tulee kaksinkertainen huopa kolmiorimalla.
Toinen havaittu virhe liittyy sade- ja salaojakaivoihin ja niiden myötä ränneihin. Lvi-piirustuksissa oli laitettu sadevesikaivot perinteiseen kohtaan aivan rakennuksen nurkkiin kiinni ja salaojakaivot katon lappeiden nurkkakohtiin. Meidän rakennuksessamme oli kuitenkin arkkitehdin suunnitelmien mukaan tarkoitus ohjata sadevesi rännin päistä riippuvien ketjujen avulla alas sadevesikaivoihin. Sadevesi- ja salaojakaivot olivat siis vaihtaneet paikkaansa piirustuksissa. Huomasin tämän itse vasta siinä vaiheessa, kun salaojakaivot ja -putket oli asennettu piirustusten mukaan eli vääriin kohtiin. Joudumme nyt käyttämään ketjujen sijasta perinteisiä syöksyrännejä, jotka lisäävät osaltaan kustannuksia suunnitelmiin verrattuna.
Joka tapauksessa tuntuu mukavalta, että seinät ovat viimein kohoamassa oikeille paikoilleen. Kokoaminen käy rivakasti, kun hirret on merkitty hyvin ja ne nostetaan kuorma-auton nosturilla paikoilleen. Hirsien välissä käytetään pellavaeristettä.
Tästä taas jatketaan.
Ville
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)