perjantai 31. joulukuuta 2021

Humalasalkoja, kanukoita ja pähkinäpensaita

Uuden vuoden kunniaksi jatkan pihasuunnitelman kirjoituksiani. Paneudun tällä kertaa väentupamme toiseen päätyyn ja vanhan tallin ympäristöön. Haasteita tällä aluella ovat savimaan lisäksi paahtava aurinko ja kova tuuli sekä hiekkatie, josta kulkeutuu liikenteen myötä välillä paljon pölyä.

Teimme aiemmin hiekkatien väentuvan edustalle pienen parkkialueen kera. Tallin ja väentuvan väliin jäävälle alueelle suunnittelimme pienehköä kukkaniittyä, jonka valmisteluista kerroinkin jo aiemmassa kirjoituksessani. Istutimme myös tammia ja pihasyreeniä autotien laidoille - niistä tulee aikanaan hyvää pölysuojaa. Muutoin tämä tallin ja väentuvan välinen alue on kuitenkin edelleen hyvin aukea ja peltomainen. Olemme vain leikanneet siitä kesällä nurmikon lyhyeksi. Vähitellen valkoapila on vallannut alaa heinältä.



Saimme maisema-arkkitehti Saila Routiolta hyviä vinkkejä alueen kehittämiseen. Ensinnäkin kukkaniitylle voisi istuttaa päärynäpuun, kirsikkapuita ja pähkinälehdon. Ne toisivat lisäsuojaa ja kukkaniitty voisi silti kukoistaa niiden kanssa. Puut asettuisivat aikaa myöten kerroksittain suhteessa toisiinsa: tammet korkeimpina, sitten päärynäpuu, kirsikat ja pähkinäpensaat alimpina.

Naapurin peltoa rajaava kuusiaita saisi suunnitelman mukaan myös kaivatun jatkon autotiehen saakka. Saila ehdotti myös kanukoiden kasvattamista syreenipensaiden rinnalle - näin suoja tiepölyä vastaan entisestään paranisi. Otinkin jo kanukoita maljakoihin - ne kukkivat sopivasti joulun aikaan ja jälkikasvu ripusti oksiin joulupalloja :-) Saa nähdä, onnistuuko kanukoiden juurruttaminen.

Yksi ongelma väentuvan päädyssä ovat jätekaivojen kannet ja kaikenlaiset putkenpäät, jotka pistävät ikävästi näkyviin. Näitäkin mietimme Sailan kanssa ja hän ehdotti rusokuusamaa ja pikkujasmikkeita ympäröimään kaivoja. Tyhjennysautolle täytyy tietysti jättää jokin aukko.

Avaran tallineduskentän toiselle puolelle on suunnitelmassa laitettu humalasalkoja puolikaaren muotoon. Mietimme myös muita istutuksia, mutta koska talli on itsessään kaunis vanha hirsirakennus, tuntui turhalta peittää sitä kasvillisuuden taakse. Näkymät tallille ovat mukavia väentuvalta ja vanhalta päärakennukselta käsin. Humalasalot asettuvatkin lähemmäs tienvarsitammien ja syreenien rivistöä. 

Humalat ovat minusta hauska ja perinteitä vaaliva ajatus. Ennen vanhaan humaloita kasvatettiin kaikissa maalaispihoissa, ja aikoinaan niitä käytettiin myös oluen ja siman valmistamiseen. Suomessa humalan kasvatus alkoi 1300-luvulla, jolloin tälläkin pihalla oli jo elämää. Humala on rehevä ja nopeakasvuinen, ja se lakastuu kokonaan talveksi. Se kukkii myös kauniisti vaaleanvihreillä, käpymäisillä kukilla.

Reipasta uutta vuotta ja intoa pihasuunnitteluun!

Tuovi

maanantai 27. joulukuuta 2021

Puutarhasuunnitelma sai jatkoa



Tilasimme puutarhasuunniteman pihapohdintojemme tueksi kymmenisen vuotta sitten arkkitehti Viri Teppo-Pärnältä. Suunniteman mukaan onkin edetty monessa asiassa: pihaa on raivattu villiintyneestä kasvillisuudesta, vanha riukuuntunut kuusiaita on kaadettu ja uusi istutettu,  nurmikenttiä on lisätty ja toisaalla taas annettu heinän kasvaa niityksi. Pihan hiekkateitä olemme entisöineet vanhoille paikoilleen. Etupihan jalopuurivistöt ovat täydentyneet uusilla puilla ja syreeniaitaakin on tulossa lisää tien varteen. Olen myös perustanut kasvimaan, uuden perennapenkin ja houkutellut vanhoja kukkanpenkkejä esiin.

Pihatöiden haasteetkin olen ehtinyt huomaamaan vuosien varrella: savinen maa, nälkäisten peurojen ja jäniksien vierailut ja kesien paahtavat hellejaksot ja myrskytuulet. Aikaakaan ei ole loputtomasti. Ratkaisujen tulisi olla sellaisia, että ne ainakin jollakin aikajänteellä pysyvät hengissä pääosin omin voimin.

Niinpä pyysin apua kasvivalintoihin ja niiden sijoitteluun maisema-arkkitehti Saila Routiolta. Lähtökohdaksi otettiin aiemmin tehty oivallinen isojen linjojen suunnitelma, ja Saila pohti sen täydennykseksi joitakin täsmävinkkejä pihan eri puolille.

Aloitimme työn kiertämällä huolella piha-aluetta läpi Sailan kanssa viime kesänä. Samalla juttelimme toiveistamme ja kokemuksistamme tontilla. Sen jälkeen Saila piirsi luonnoksia ja höysti ne yksityiskohtaisilla ohjeistuksilla kasveista ja niiden hoidosta. Sitten onkin meidän vuoromme ryhtyä toteuttamaan ohjeita. Kukkaniittyä jo aloitinkin, josta kerroin viime kirjoituksessani.

Kerron pihaideoista useamman kirjoituksen sarjassa. Sarjan aloittaa pohdinta huvimajasta, grillauspaikasta ja kesäkeittiöstä vanhalla pihalla - tämä on tällä hetkellä ehkä vaikeimmalta tuntuva haaste meille, joten siitä sopii aloittaa :-)

Tuovi



sunnuntai 19. joulukuuta 2021

Kukkaniityn valmisteluja

Puutarhasuunnitelmassamme on katsottu paikka kukkaniitylle tontin kaakkoiskulmaan. Tuossa kohdin on reilut sata vuotta sitten ollut talousrakennusrivistö, joiden kivijaloista ja muuritiilistä näkyy vielä jäänteitä, kun maata vähän kaivelee. Pihan malli on 1800-luvun lopulla ollut umpipiha, josta on jäljellä enää pari alkuperäistä rakennusta myöhemmin rakennettujen lisäksi.

Tähän saakka alueella on kasvanut kesäisin pitkä heinä, jonka olemme aina syksyn tullen niittäneet alas ja kuskanneet pois. Heinänkasvu onkin vähitellen hidastunut ja maa köyhtynyt. Tänä syksynä rohkaistuin tilaamaan siemeniä luonnonkukkaniityn kylvöä varten. Valitsin savimaahan sopivia ja erityisesti perhosia miellyttäviä kukkia, joita sai kätevästi tilattua Suomen Niittysiemeneltä.

Odottelin hetkeä, jolloin maa oli sopivan kostea, mutta ei vielä liian märkä. Tein käsipelillä pienen muokkausoperaation, jonka avulla maan pinnasta tuli rikkonainen. Harkitsin myös alueen kyntämistä ja naapuri traktoreineen tarjoutuikin ystävällisesti siinä auttamaan, muta päädyin kuitenkin siihen, että kokeillaan ensin kevyempää käsittelyä. Kyntäminen kun tekee maasta hyvin epätasaisen pitkäksi aikaa.

Lopuksi sekoitin kukansiemenet hiekkaan ja levitin sitä alueelle. Siemeniä ei peitetä mitenkään ja talven kylmyys on niille eduksi. Jos kaikki käy hyvin, kasvit alkavat itää keväällä ja osa saattaa jo kukkiakin kesän mittaan.

Menneenä kesänä pihalla oli aiempaa enemmän mehiläisiä ja perhosia, ja uusia perhoslajejakin näkyi. Pihassa olikin runsaammin kukkia kun perennapenkki kasvoi täyteen mittaansa ja kukki läpi kesän. Jätimme myös tietoisesti ruohonleikkuuta vähemmälle vanhojen omenapuiden alla kukkivien alkukesän luonnonkukkien aikana. Valkoapilakin sai rehottaa etupihalla laajoina kenttinä ja ruohonleikkuri saapui paikalle vasta kukkien kuihduttua.

Pihan suunnittelu on edennyt tänä vuonna myös muilta osin, kun saimme maisema-arkkitehti Saila Roution vieraaksemme ja hän teki oivallista täydentävää suunnittelua valitsemalla kukkia ja kasveja eri paikkoihin. Palaan tähän suunnitelmaan useamman blogikirjoituksen jaksossa.

Iloista joulunodotusta!

Tuovi


maanantai 25. lokakuuta 2021

Ulkoporras päärakennuksen paraatipaikalle

Harvoin tulee ajatelleeksi, kuinka nerokas suoraan luonnosta lainattu keksintö portaat ovatkaan. Niiden avulla siirrytään eri korkeustasolla olevalta pinnalta toiselle, kuten maanpinnalta kuistin sisärapuille. Kaksi viimeistä viikonloppua kuluivat nopeasti periaatteessa yksinkertaisen, mutta käytännössä miettimistä ja sovittelemista vaativan porrastehtävän parissa. Kyseessä oli pienen portaikon rakentaminen vieraskuistin eteen. Ja koska lähtökohtana oli kasa tuppeensahattua lehtikuusta, kului pelkkään materiaalin sahaukseen suuri osa käytössä olevasta ajasta. Mutta valmista kuitenkin tuli. Ainoastaan muutaman naulan kiinnittäminen jäi seuraavaan kertaan.

Umpinaiset kuistit ilmestyivät täkäläiseen maalaismaisemaan 1800-luvun aikana. Meidän kuistissamme on tälle alueelle ja aikakaudelle tyypillinen ratkaisu sijoittaa pääosa portaista kuistin sisälle suojaan säärasitukselta. Vanhoista kuvista näkee vähän huonosti, onko kuistin edessä ollut alun perin porrasta lainkaan, koska kuistin alaosa on lähellä maanpintaa. Yhdessä kuvassa, joka on otettu joskus 1900-luvun puolivälissä, pilkistää ruohon seasta jonkinlainen puinen taso, joka on maanpintaa hieman korkeammalla. Toisaalta siinä on jossain vaiheessa voinut olla iso laakea kivi, joka aikanaan kaivettiin esiin maan sisästä kuistin edustalta. Kyseisen kiven otimme jälleen käyttöön uuden väentuvan portaikon edustalla. Joka tapauksessa nyt oli portaalle jälleen tarvetta, koska nousu maasta sisärapuille on sen verran korkea.



Kokosin portaiden rungon kahdesta osasta, korkeammasta keskiosasta eli ylärapusta ja matalammasta alarapusta. Materiaalina oli tuppeensahattu lehtikuusi eli sama puu, joka vuosikymmen sitten kaatui myrskyssä etupihalta. Karkeasti sahattu puutavara sopii höylättyä paremmin ulkoportaaseen, koska sen pinta ei ole kastuessaan niin liukas.


 

Sijoitin rungon palaset vuorotellen paikoilleen ja asemoinnin jälkeen kiinnitin ne yhteen. Ylemmän osan kiinnitin kuistin runkoon. Rakenteen alle tuli soraa ja hiekkaa, jonka päälle ladoin laakeita luonnonkiviä. Kiven ja puurakenteen väliin laitoin vielä kattohuovan palaset.

Portaan rakenteessa ja päällyslaudoituksessa mukailin kuistin vuorilaudoituksen jiiriin sahattuja kulmia. Jos aivan oikein muistan, niin portaan esikuvan näppäsin kameralla Pukkilan kartanon pihalta pari vuotta sitten. Se sopii muutenkin malliltaan hyvin paikoilleen, koska portaille saavutaan useasta eri suunnasta. Harkitsemme vielä, annammeko lehtikuusipinnan harmaantua itsestään vai käsittelemmekö sen ensi kesänä jollain maalilla tai Roslagin mahongilla. Nyt kelpaa astella ylös kuistille.

Aurinkoisia loppusyksyn päiviä!

Ville


maanantai 2. elokuuta 2021

1700-luvun vilja-aitan kunnostus jatkuu



Kirjoitimme kymmenen vuotta sitten täällä blogissa 1700-luvulta peräisin olevan vilja-aitan pelastusoperaatiosta. Rakennus oli vaarassa tuhoutua kokonaan, mutta 2010-luvun alussa sen runko onnistuttiin suoristamaan ja tukemaan. Samassa yhteydessä rakennukseen tehtiin pärekatto.
Aittaan kuuluu myös avokuisti, joka on todennäköisesti peräisin 1900-luvun alusta. Tämän kevään aikana olemme palanneet aitan kunnostuksen pariin ja restauroineet kuistin rakenteita. Uuden katon tekeminen tulee ajankohtaiseksi viimeistään ensi keväänä. Kirjoitin aiheesta myös tuoreimpaan Rakennusperinteen ystävien Tuuma-lehden numeroon, joka ilmestyi heinäkuussa.

Yllä näkyvässä kuvassa on lähes toivottomalta näyttänyt lähtötilanne kymmenen vuoden takaa.

Vilja-aitan kohdalla olemme tehneet asioita tarkassa tärkeysjärjestyksessä. Ensin korjattiin ja tuettiin rakennuksen runko ja tehtiin vettä pitävä kate. Aitan alaosa jäi tässä vaiheessa kuitenkin veistämättä. Kuisti peitettiin silloin väliaikaisesti pressulla, katoksen vaurioituneet pylväät otettiin talteen ja ne korvattiin väliaikaisten tukien avulla. Olemme tehneet tolppien kunnostusta vuosien varrella vähitellen. Toisesta koristeellisesti veistetystä tolpasta pystyttiin säästämään puolet, mutta toinen oli päässyt lahoamaan siten, että paikkaaminen ei ollut enää toimiva vaihtoehto. Veistin toisen tolpan alusta loppuun käsin vanhan mallin mukaan.

 


Rakensin talvikuukausina sisätiloissa kuistin lattiakehikon valmiiksi. Huhtikuussa suoristin katoksen tunkkien avulla, asensin lattiarungon sekä tolpat paikoilleen. Kuistin lattiassa käytin aikoinaan Tapani-myrskyssä kaatuneen lehtikuusen rungosta sahattuja leveitä lautoja, ja kiinnityksen tein takonauloilla. Syksyn aikana on tarkoitus jatkaa katoksen parissa niin, että korjaan katoksen aluslaudoituksen ja teen sille uuden vesikaton viimeistään keväällä. Tavoitteena olisi myös saada aitta kuisteineen maalattua ensi vuoden aikana. Seinät maalataan italianpunaisella keittomaalilla ja osa kuistista ja räystäslaudoista valkoisella pellavaöljymaalilla vanhan mallin mukaan. Aitan ovi ja yläluukku ovat olleet mustia, joten ne maalataan kimröökin sävyisellä maalilla kuten aikaisemminkin.


Jatkossa aitalle on tarkoitus veistää hirsistä salvottu jalusta, jolloin rakennus nousee pari hirsikertaa korkeammalle. Samassa yhteydessä voidaan kuisti korottaa lopulliselle tasolleen. Olen kiinnittänyt sen tässä vaiheessa kansiruuvien avulla kiinni seinähirsiin, jolloin sen saa nostovaiheessa helposti irrotettua rungosta ja taas kiinnitettyä takaisin paikoilleen lopulliseen korkoonsa.

Ville


sunnuntai 27. kesäkuuta 2021

Alkukesän maalaushommia


Pääsimme toukokuun lopulla väentuvan ulkomaalaustöiden kimppuun. Maalasimme rakennuksesta kaksi valmiiksi laudoitettua seinää sekä räystäiden alaosat samojen seinäpintojen yläpuolelta. Vuorilaudoille sivelimme Hangon värin italianpunaista keittomaalia ja räystään alaosaan kelon sävyistä Uulan Roslagin mahonkia.




Suojasimme ennen maalaustyön aloitusta ikkunat, ulko-oven, kuistin lattian ja kivijalan. Keittomaali, samoin kuin Roslagin mahonkikin, on sen verran juoksevaa ainetta, että sitä helposti valuu ja tippuu maalauksen aikana pensselistä. 

Vuokrasimme maalaustyön ajaksi läheisestä nostinvuokraamosta verkkovirralla ja tarvittaessa omalla moottorilla toimivan Dino 130T -nostimen, joka oli todella kätevä tähän työhön. Toinen kätevä apuväline oli maalipensselin teleskooppivarsi, jonka kanssa maalausapunamme ollut tuttava ylettyi seinän puoleen väliin asti. Koska ponttilaudat on asetettu seinässä pystysuoraan, täytyi maalaustyössäkin edetä aina muutamia lautoja ylhäältä alas saakka. Muuten väripintaan olisi voinut jäädä saumakohtia näkyviin. Homma sujui kätevästi niin, että nosturin kanssa yksi veteli yläosan, jonka toinen pystyi teleskooppivarrella maalaamaan loppuun maasta käsin. Tällä välin nosturin kanssa saattoi maalata eteenpäin jo seuraavan pätkän.


Ilman nosturia ei olisi voinut maalata myöskään räystäiden alaosia. Nosturistakin työasento oli välillä hankala puhumattakaan siitä, että olisi koettanut tehdä sitä tikkailta käsin. En ihan turvallisuussyistäkään lähtisi isompia pintoja maalaamaan ilman nosturia, enkä suosittele sitä muillekaan. Roslagin mahongin kanssa täytyi myös olla koko ajan tarkkana, ettei se päässyt valumaan kasvoille tai nosturin kylkiin. Valumista pystyi ehkäisemään jonkin verran sitomalla kankaanpalasen pensselin varteen

Seinän käsittely keittomaalilla oli todella helppoa ja nopeaa. Maalia sai levittää reippaalla kädellä ja leveällä pensselillä seinän pintaan. Keittomaalin maalaamiseen ei tarvita kalliita välineitä; kaupan halvimmat isot pensselit sopivat mainiosti tähän hommaan. Meillä sattui olemaan myös täydellinen maalaussää: noin 20 astetta, puolipilvistä, sateetonta ja melko tyyntä.


Saimme kahden kiireettömän työpäivän aikana maalattua kaksi seinää valmiiksi. Kunhan saamme tämän kesän aikana loputkin laudoitukset tehtyä, voidaan talo maalata valmiiksi viimeistään ensi keväänä.

Kesälomaa odotellessa,

Ville


perjantai 18. kesäkuuta 2021

Valaisinjahti



Olen käyttänyt melkoisen määrän aikaa ja energiaa väentupamme sopivien valaisimien etsimiseen. Kamarissa on edelleen väliaikaiset valaisimet, mutta muissa tiloissa valaisimet ovat "lopulliset". Ensin ajattelin, että valaisinten pitäisi olla vanhoja, ja niitä onkin hyvin tarjolla antiikkiliikkeissä ja muissa vanhan tavaran kaupoissa. Käytännössä kuitenkin vanhojen löytäminen kävi lopulta liian vaikeaksi, mikä oli minulle karvas pettymys ja siksi valaisinjahtiin kuluikin aivan liian pitkä aika, kun en antanut ajoissa periksi.

Aloitetaan tuvasta. Alusta asti pallovalaisimet tuntuivat parhaalta valinnalta. Mietin jossain kohtaa myös ns. kouluvalaisimia, mutta palloihin siis päädyttiin. Vanhoja pallovalaisimia on runsaasti tarjolla, mutta meidän tarpeemme oli neljä samanlaista ja vielä melko korkeaan tilaan. Luovuttuani vanhojen metsästyksetä tilasin jo yhden kirkkaan, puhalletun Hope-pallovalaisimen, joka on hyvin kaunis, mutta epäkäytännöllinen, koska siinä valo ohjautuu joka suuntaan. Kirkas pallovalaisin onkin enemmän koriste kuin arjen valaisin. Se löysi toistaiseksi uuden paikan kaupunkiasuntomme vierashuoneesta.

Koska kirkas pallovalaisin oli ulkonäöltään toimiva, tilasimme samanlaisia, mutta valkeita Hope-pallovalaisimia tuvan kattoon Nordic Nest -verkkokaupasta (linkki vie toiseen verkkokauppaan, koska Nordic Nestin valaisimet on myyty loppuun). Niissä on kangaspäällysteiset johdot, mutta hieman yllättäen tavallinen muovinen kattokuppi, joka on vähän eri maailmaa muun valaisimen kanssa. Löysimme kuitenkin posliinisen mustan kattokupin Domus Classicasta. Sellaiset voisi vaihtaa kaikkiin neljään pallovalaisimeen kun ehtii ja jaksaa.

Tupaan yhdistyy meillä myös keittiö ja keittiön työskentelyalueella valohaaste ratkaistiin lednauhalla, joka on asennettu piiloon kaapin alatasoon pienen listan taakse sekä huuvan sisäpuolelle. Huuvan sisälle tarvittiin erityinen korkeaakin lämpöä kestävä led, joka tuli markkinoille vasta äskettäin.

Eteisen valaisimet olivat vaikeimmat löytää, koska niiden tila on hyvin matala ylikorkeiden eteisen pariovien vuoksi. Tuplapariovista sisimmäiset kääntyvät eteisen puolelle ja niiden yläreunat ovat miltei katossa kiinni. Korkeusasia on virhe, jota en osannut ajatella ovia hankkiessa. Niissä olivat meillä lähtökohtana vanhat peiliovet, jotka ovat ulkopuolella. Niiden mukaan teetettiin kopiot lämpöoviksi sisäpuolelle.

Arkkitehti ajatteli tilaan kattoon upotettuja spottivalaisimia, mutta halusin jotain perinteisempää ja niinpä etsin sinnikkäästi riittävän matalaa valaisinmallia. Katselin plafondeja ja vaikka mitä - lopulta päädyin Domus Classican pelkistettyyn posliinivalaisimeen, jossa on vain musta kanta ja polttimo. Sen korkeuskin oli sopiva matalaan tilaan. Sen verran säätöä tarvittiin, että sähköasentajan kattoon laittamat muoviset nykyrasiat oli vaihdettava vanhoihin metallisiin suojalevyihin, jotka menevät katon pintaa pitkin eivätkä vie yhtään korkeutta valaisimelta. Vanhaa sähkötavaraa löytyy parhaiten Porvoon Wanhasta Rautakaupasta, josta levyt haettiin.



























Kylpyhuoneen ja saunan valaisimet olivat helppoja löytää. Nekin hankin hakki Domus Classicasta. Kylpyhuoneen sävyt ovat meillä mustavalkeat ja tyyli 1900-luvun alkua. Kattoon tuli Romano-riippuvalaisin ja peilin päälle seinään saman sarjan seinävalaisin. Saunaan asensimme oven päälle perinteisen seinävalaisimen, joka sopisi myös ulkokäyttöön.

Väentuvan ulko-oven päälle kuistia valaisemaan tuli posliininen seinäpallovalaisin.

Valaisinjahti jatkuu vielä kamarin kattovalaisimilla, joita tarvittaisiin kaksi. Tupaan ja kamariin voisivat sopia lisävaloksi myös lattiavalaisimet kangasvarjostimilla.

Tuovi

sunnuntai 13. kesäkuuta 2021

Vanhan kulmakaapin maalikerrokset




Ville sai äitinsä jäämistöstä vanhan talonpoikaiskulmakaapin Peräpohjolasta. Kaappi on todennäköisesti peräisin 1900-luvun alkupuolelta ja sen takana oleva teksti kertoo, että puolisoni äidinisä on sen aikoinaan ostanut tai teettänyt.

Kaapin tulo sattui hyvin, koska meillä onkin juuri tarve toiselle kulmakaapille väentuvassamme. Kaappiin on tarkoitus laittaa minikirjasto, elokuvakokoelma ja myös piilottaa pieni televisio kaapinovien taakse. Tuvassa on paljon ikkunoita ja vähän yhtenäistä seinätilaa, joten kulmakaapeilla saa ratkaistua säilytystilahaasteen.

Kaapissa on nyt tumman vihreä maali, joka on hieman liian reipas omaan makuumme. Meillä on tuvassa jo ennestään toinen kulmakaappi, joka on vähän vanhempi, 1800-luvulta. Siinä on vaalean harmaa maali. Ajattelimme, että tämä Perä-Pohjolan kaappikin voisi olla harmaan sävyinen.



Aloitin maalinpoiston keväällä ja ehdinkin siinä jo aika pitkälle. Käytin kuumailmapuhallinta ja kaavinta. Kuuman ilman puhallus kannattaa tehdä ulkona, jotta välttyy tulipaloriskiltä. Muutenkin puhaltimen kanssa saa olla tarkkana, ettei polta puuta. Vanha maali alkaa kuumassa vähitellen kuplimaan, jolloin sen saa työnnettyä irti kaapimella. Kaikki maalit eivät kuitenkaan tähän taivu: jotkut täytyy irrottaa mekaanisesti raaputtamalla, joihinkin pystyy vain maalinpoistoaine.



Maalinpoistoaineen kanssa pelaaminen on työlästä ja sotkuista enkä käytä sitä kuin pakon edessä. Maalinpoistoaine ottaa kerroksen kerrallaan, jolloin sen avulla voi toisaalta jättää johonkin kohtaan näkyviin kaikki vanhat kerrokset. Puhdistin kerran vanhan kustavilaistuolin maaleista ja siinä olikin kymmenkunta vanhaa kerrosta, joista sai jätettyä hauskan väripaletin näkyviin tuolin jalan taakse.



Tämän kaapin maali irtosi helposti ja sitä oli vain kolmen kerroksen verran: ennen turkoosia maalia kaapissa oli ollut harmaa sävy ja sitä ennen vaalean keltainen sävy. Lisäksi kaapin ovien koristepeileistä paljastuivat punaiset koristemaalaukset. Ajattelin uudistaa ne samalla sävyllä - punainen sopii hyvin harmaaseen.

Tuovi

lauantai 8. toukokuuta 2021

Keväistä kantojen jyrsintää



Vappuviikonloppuna käytimme yhden aurinkoisen päivän pihan kantojen jyrsintään. Vuokrasimme Avantin jyrsintäterällä varustettuna ja työ onnistui sillä yllättävän kätevästi. Vuosien varrella kannot ja maan pinnalle nousevat juuret ovat tulleet tutuiksi nurmikkoa leikatessa ja muita pihatöitä tehdessä. Kävimme ne läpi yksi kerrallaan - päivässä ehtii paljon.

Kun hankimme tämän talon pihapiireineen, kasvoi takapihalla melkoinen viidakko: lähinnä marja-aroniaa ja tuomia. Marja-aronia on todella vahvakasvuinen ja nopea leviämään. Sen vallatessa alaa muut kasvit antavat periksi ja lopulta jäljellä on vain riukuuntunut marja-aroniametsikkkö. Nyt kymmenen vuoden taistelun jälkeen olemme viimein finaalissa tässä raivaustyössä. Vuosien varrella pihamaalle on noussut vähitellen takaisin vanhoja kasveja kuten ruusupensaan alkuja ja muita vanhoja kukkia.



Pienten kantojen jyrsiminen on nopeaa: pari kertaa terällä edestakaisin ja se on siinä. Isompia joutuu jyrsimään kauemmin. Tasoittelin hakkeen osin samaan paikkaan kuopan täytteeksi ja keräsin isommat puupalat pois. Kärräsin haketta myös raparperipenkin laidoille ja kuusiaidan taimien juurille katteeksi.

Nyt kun on kokeiltu kantojen sahaamista raivaussahalla ja moottorisahalla sekä hakkaamista kirveellä, voi todeta kirkkain mielin, että koneapu on tässä asiassa ehdottoman järkevää. Säästyneen ajan voi käyttää johonkin muuhun mukavaan :-)



Työniloa kevätpäiviin!

Tuovi