Pellavaöljykittiä ja rautaoksidinpunaista

Ikkunan vuorilaudat maalattuna yhteen kertaan. Kuvassa aurinko hieman vääristää värejä.

Päärakennuksen lounaanpuoleiset ikkunat ovat aina olleet kovilla auringon, mereltä päin puhaltavan tuulen ja sen mukana tulevan sateen ja lumen rasituksesta. Suomessahan muutenkin lounaistuulet ovat vallitseva ilmiö eli etelän ja lännen väliseltä suunnalta puhaltaa keskimääräisesti eniten. Varsinkin toissa vuonna syksy ja talvi olivat todella kosteita, ja vettä satoi oikein urakalla. Sadevesi – samoin kun pienirakeinen lumi – tulee sisään pienimmästäkin raosta ja jos vielä tuulee navakasti, kosteus pääsee tunkeutumaan syvälle rakenteiden sisään. Tämä on ollut ongelmamme alusta lähtien.

Viime syksynä ikkunoiden uusia vuorilautoja asentaessani luulin tekeväni priimalaatua. Talvella arvosana tipahti välttävään. Pienenpieniä rakoja jäi ikkunoiden ja seinien vuorilautojen väliin, samoin karmin puolelle. Niistä on ilmeisesti vesi päässyt sisään karmin ja rungon väliseen pellavaeristekerrokseen. Kun eristeet ovat sitten imeneet kosteutta kunnolla, on vesi imeytynyt sisäpinnoille saakka. Uusia kosteusjälkiä on ilmestynyt molempien ikkunoiden alapuolelle pinkopahviin ja vanhaan tapettiin. Ikkunoiden ympärystät olisi saatava paremmin vettä pitäviksi ennen uusien tapettien asentamista. Vai löytyisikö Tapettitalon mallistoista vesivaluma-aiheista kuosia?

Levitin kitin sormilla suurempiin rakosiin. Hion ylimääräiset pois, kun kitin pinta on kuivunut.

Kävin viime viikonloppuna päädyn ikkunoiden vuorilaudat läpi ja kittasin pellavaöljykitillä kaikki pienetkin aukot umpeen. Pellavaöljykitin kokeilemista ehdotti puuseppä Valtteri Lindblad, jonka kanssa puhuimme ikkunaongelmasta aiemmin tänä kesänä. Aloitin kitin levittämisen pienellä lastalla, mutta pienen tuskailun jälkeen siirryin käyttämään pelkästään sormia. Sormilla kitin sai paremmin levitettyä ahtaisiin paikkoihin eikä hintana ollut kuin yksi tikku toiseen etusormeen. Tukin myös seinän vuorilautojen profiiliurien jättämät aukot kittipalloilla. Kokeilin työssä sekä Dana Limin Glarmesterkitiä että Tikkurilan pellavaöljykittiä. Glarmesterkit on muiden vinkkien ja oman kokemuksen kautta osoittautunut parhaimmaksi vanhojen ikkunoiden kunnostamisessa. Sää oli nyt kohtalaisen lämmin, joten Dana Limin kitti öljyyntyi nopeasti. Tikkurilan kitti taas liituuntui samaa vauhtia. Lisäliidun tai -öljyn kanssa pelaamisen sijasta selvisin työstä siten, että pidin aina toista purkkia kylmälaukussa, kun toinen oli käytössä. Kokemuksen mukaan Dana Limin kitti oli loppujen lopuksi koostumukseltaan helpompikäyttöisempää tähänkin työhön. Aion vielä hioa ylimääräiset kittialueet pois, kunhan aine on kuivahtanut tarpeeksi.

Kittiurakan jälkeen maalasin ikkunoiden vuorilaudat ja yläpuolisen koristeaiheen pinnat, samoin ikkuna-aukkojen ylä- ja alapuoliset tippalistat. Jätin ainoastaan vastakitatut kohdat myöhempään maalauskertaan. Maalina käytin rautaoksidinpunaista pellavaöljymaalia, jota tilasin Antiikkiverstaan nettikaupasta. Rautaoksidinpunainen on lähellä edellisen maalauskerran sävyä, joka on suhteellisen hyvin säilynyt rakennuksen luoteisseinustalla. Tosin aivan alkuperäinen pintakäsittely vaikuttaisi olevan italianpunaista keittomaalia.

Ensin oli tarkoituksena maalata ainoastaan tippalistat. Omaksi ja naapureiden piristykseksi maalasin vauhtiin päästyäni kuitenkin ikkunoiden vuorilaudat ja koristeaiheet kokonaan. Näin saamme selkeämmän vaikutelman värisävyn toimivuudesta. Pellavaöljymaalin riittoisuus yllätti jälleen: kahteen ikkunaan meni ainoastaan kaksi desiä maalia. Toki ne pitää maalata vielä kerran tai kahdesti uudestaan.

Maalausta vaikeutti hieman liian aurinkoinen sää, jonka seurauksena koristelautojen lisäksi myös maalarin niska hehkui samaa sävyä. Tämä ilmansuuta on siitä hankala, että aurinko pääsee porottamaan seinälle näin elokuussa aamusta illansuuhun saakka. Ainoastaan yksi koivu varjostaa seinustaa osan päivästä. Paras sää tähänkin työhön olisi toki ollut pilvipouta.

Viimeistään syksyllä nähdään, miten kittaus toimii käytännössä.

Ville

8 x uudistunut puutalo

Minulta pyydettiin jo viime keväänä kirja-arviota tästä hauskasta puutalokirjasta ja kirjoittaminen hautautui muiden kiireiden jalkoihin. Nyt lunastan lupaukseni ja kerron ajatuksiani. Seuraan melko tarkasti perinnerakentamisen uutta kirjallisuutta, lähinnä suomalaista ja ruotsalaista. Omaan hyllyyn on myös karttunut kymmeniä teoksia. Kirjat voi jakaa karkeasti muutamaan lajiin: faktaoppaat, jotka keskittyvät tiukasti työmenetelmiin ja materiaalehin, dokumentoivat teokset tiettyjen rakennusten kunnostamisesta ja/tai niiden historiasta sekä vanhojen puutalojen estetiikkaan ja sisustamiseen keskittyvät tunnelmointikirjat.

Suvi ja Sebastian Segercrantzin 8 x uudistunut puutalo asettuu mielestäni jälkimmäiseen lajiin: se on sisustuskirja, joka kertoo myös jonkin verran talojen kunnostustavoista. Nimensä mukaisesti kirjassa pääsee tutustumaan kahdeksaan erilaiseen taloon ja myös niiden asukkaisiin. Kirja kertoo raikkaasti asukkaiden arjesta, talon hankintapäätöksestä ja kunnostuksen eri vaiheista. Joissakin artikkeleissa syvennytään myös enemmän työmenetelmiin.

Virkistävää on, että kirjaan on otettu persoonallisiakin koteja eikä kaikkia ole stailattu liikaa kuvauksia varten. Sain kirjasta monia sisustusideoita juuri tästä syystä: kovin valkeiksi muuttuneet maalaishenkiset sisustuslehdet eivät oikein tarjoa enää mitään uutta. (Miksi muuten kaikki pitäisi maalata valkeaksi?)

Tarkan lukijan silmään pisti myös joitakin virheellisiä tietoja: museoviraston mainittiin suojelevan rakennuksia - näinhän ei ole, suojelumääräykset ovat kaavassa tai laissa. Joissakin työmenetelmissä olisi ollut myös tarkentamisen varaa tai valittuja tapoja olisi voinut hieman perustella.

Minusta yksi kirjan pääteemoista oli kuitenkin rohkaiseminen vanhan ja huonokuntoisen talon hankintaan. Artikkeleissa kerrottiin hankinnan taustalla olleista toiveista ja päätöksen syntymisestä. Usein korjattavaa oli enemmän kuin aluksi luultiin, mutta silti kaikesta selvitiin. Perheet tekivät paljon korjaustöitä myös itse ja asuivat myös taloissa samaan aikaan. Lapsetkin hoidettiin korjausten keskellä.

Joudun usein perustelemaan omaa taloprojektiamme ja selittämään, miksi ihmeessä teemme tällaista. Kirjaa lukiessa tulikin hyvä mieli siitä, että niin moni jaksaa ryhtyä tähän työhön. Olisiko niin, että vanhan talon korjaaminen onkin suurten vastakohtien hanke: välillä suurta riemua ja välillä suurta epätoivoa? Se on välillä hyvin raskasta, mutta valtavan palkitsevaa ja mielekästä.

Meidän suuri epätoivomme kohdistuu tällä hetkellä vanhan päärakennuksen päätyikkunoihin, jotka vieläkin päästävät vettä ja lunta sisään kovalla tuulella. Meillä on menossa nyt kolmas korjauskierros, kokeilemme kaikkien rakojen kittausta. Talvella nähdään, toimiiko tämäkään konsti. Ville kirjoittaa pian työstä lisää.

Suurta riemua olen viimeksi tuntenut poimiessani marjoja omalla pihalla: vadelmia, karviaisia, viinimarjoja ja mansikoita sekä ihaillessani kaunista ilta-aurinkoa takapihalla.

Ja vielä puutalokirjasta: pidin paljon sen graafisesta ilmeestä, joka oli raikas ja moderni, sopien kuitenkin hyvin aiheeseen. Taiton on tehnyt Suvi Segercrantz.

Lämpimiä elokuun iltoja hyvän kirjallisuuden parissa!

Tuovi

P.S. Voisinkin aloittaa tästä kirjoitussarjan, jossa esittelisin hyllyymme karttuneita perinnerakentamisen teoksia - rakennusjuttujen lomassa.

Viivästyksiä ja edistymistä työmaalla

Kuva: Silon Piilukirves

Uuden väentuvan rungon veistotyöhön tuli pieni tauko, koska jouduimme etsimään lisähirsiä kehikon yläosaa varten. Sopivaa materiaalia eli vanhoja ja tarpeeksi pitkiä hirsiä löytyi lehti-ilmoituksen perusteella.  Kunhan hirret saadaan työmaalle, voi veistotyö taas jatkua. Hieman tämä toki viivästyttää rakennusaikataulua. Toisaalta olemme laatineet niin väljän aikataulun, että pieni viivästys ei haittaa. Tavoitteemme on, että saamme talon syksyn aikana talvehtimiskuntoon ja peruslämmölle, jolloin sisätöitä voidaan jatkaa rauhassa talven aikana.

Kuva: Silon Piilukirves

Kuva: Silon Piilukirves

Kuva: Silon Piilukirves

Runko on edennyt ikkunoiden yläosiin, eli noin kolmasosa on vielä jäljellä. Toivotaan, että loppukesästä ja syksystä tulee lämmin ja kuiva, niin rungon pystytys ja vesikaton teko sujuvat joutuisasti.

Kulunut kesä on kyllä säiden puolesta ollut melkoisen hankala: vettä sataa vaikka Forecan ennustus näyttää netissä aurinkoa ja seuraavana päivänä toisin päin. Onneksi meillä ei ole ollut kuitenkaan ulkomaalaushommia tai katon korjausta tekeillä. Niiden kanssa olisi voinut mennä hermot useampaan otteeseen.

Kivijalkatyö etenee tontilla. Kivet on ladottu paikoilleen ja täyttövalut ovat seuraavana vuorossa. Kuvissa näkyvät kivien alaosaan laudoista tehdyt muotit. Kivien paikoilleen asettelu oli kovaa työtä. Työ olisi sujunut varmasti joutuisammin, jos kivet olisi aikoinaan purkuvaiheessa jollain tavalla merkitty. Näin aikaisemmin vierekkäin olleet lohkareet olisi voitu suoraan sijoittaa sopiville paikoille. Toisaalta uuteen järjestykseen vaikuttavat myös tuuletusaukot, joille jätettiin sopivat välit piirustusten mukaan. Kissanluukkujen sijainti on ollut varmasti erilainen siinä rakennuksessa, josta nämä kivet ovat peräisin. Sovittamista olisi joutunut tekemään joka tapauksessa.

Luonnonkivijalka näyttää jo tässä vaiheessa istuvan hyvin ympäristön muihin rakennuksiin. Sekä päärakennuksen uudemman päädyn että tallin kivijaloissa on käytetty samanlaista materiaalia. Hieman jännittää, miten tuleva rakennusmassa vaikuttaa vanhan pihapiirin luonteeseen. Aluksi muutos vaikuttaa varmaan suurelta, koska uusi rakennus tullaan maalaamaan ensimmäisenä ja pihan painopiste siirtyy tämän vuoksi uudisrakennuksen suuntaan. Jatkossa harmonia palautuu, kunhan päärakennus, talli ja aitat saavat maalikerroksen yllensä.

Ville