maanantai 19. syyskuuta 2011

Löydettyä ja kadotettua

Vanhaa taloa korjatessa tekee aina välillä ilahduttavia löytöjä - ja välillä taas huomaa harmikseen, että jotakin on hävinnyt ehkä pysyvästi. Tämän kesän löytö on ehdottomasti salin kattomaalaus, joka löytyi yllättäen pinkopahvin alta. Kattomaalauksessa on kirkkaat värit ja huonetta kiertävä ornamenttikuvio. Oletamme, että salin keskellä olevan kattorosetin ympärillä kuvio toistuu, tuosta kohdasta emme vielä ole pahvia avanneet.

Kattomaalaus paljastui hyväkuntoisena valkoiseksi maalatun pinkopahvikaton alta.














Löydön myötä saimme tietysti heti uutta päänvaivaa: miten reipashenkinen kattomaalaus sopii tyyliltään tai väreiltään salin tummaan ja arvokkaaseen 1900-luvun alun tapettiin, joka on säilynyt erittäin hyvin ja olisi myös säilyttämisen arvoinen? Tätä sopii miettiä. Onneksi päätöksenteolla ei ole kiirettä.

Näkymä salista. Tapetit ovat tummaa 1900-luvun alun tyyliä. Parkettia jäljittelevä lattiamaalaus on 1930-luvulta.














Kadotettujen osien sarjaan kiilaa puolestaan kärkisijalle vieraseteisen jugend-vedin, joka on ollut kuistille vievässä pariovessa. Koska ovia siis on kaksi, on malli siis olemassa. Tämä on tietysti hyvä asia, toisaalta taas tuo vieressä oleva oikeanmallinen kahva tekee vaikeaksi aivan erilaisen vetimen käyttämisen ovessa. Olisi hienoa löytää samanlainen, jota ei toistaiseksi ole tullut vastaan missään varaosapankissa. Samanlaisia kahvoja olen nähnyt kuitenkin käytössä parissakin paikassa: Helsingin pitäjän kirkon pappilassa ja Kuortaneella sijaitsevassa Haapaniemen hiippakuntakartanossa. Ei auta kuin jatkaa etsintöjä.

Wanted: tällainen ovenvedin

torstai 1. syyskuuta 2011

Elämän ensimmäinen pärekatto


Katto on valmis!














Viimeinkin se on valmis, nimittäin aitan pärekatto! Kirjoittelin aiemmin vilja-aitan ryhdistysprojektista, joka toteutettiin keväällä. Kesäkuun ajan aitta oli pressun alla käytännössä osittain ilman kattoa, koska vanha pärekatto oli aivan finaalissa ja rapsuttelimme toukokuussa loputkin vanhat päreet katolta alas. Osa ruodelaudoista oli kunnossa, osa vaihdettiin uusiin.

Pärekaton teko oli aika työläs operaatio: teimme osin itse päreet Puufoorumi ry:n avustuksella. Päreisiin käytettiin kuusta, jota saimme lähimetsästä. Kuuset pätkittiin lyhyiksi pölleiksi, jotka kuorittiin käsin. Tämän jälkeen pöllit höylättiin päreiksi pärehöylällä. Päreet merkattiin yläpäästään (puun "suomujen" mukaan) spraymaalilla ja sidottiin nipuiksi.

Punainen maali merkkaa päreen asentoa katolla: punainen väri ylös.














Ja sitten olikin vuorossa vain loputonta naulaamista katolle. Pärekattonauloja ei löydetty muualta kuin Domus Classicasta. Nauloja kului enemmän kuin ohjeissa ja samoin päreitä. En tiedä olimmeko liian tarkkoja päreiden valinnassa: välttelimme oksaisia päreitä ja rosopintaisia yksilöitä.

Päreiden naulaus on tarkkaa puuhaa: päre on oltava oikein päin ja mentävä sopivan verran edellisen päälle sekä pysty- että vaakasuunnassa.
 

Täydellisiä päreitä?














Taistelu räystäiden kanssa



















Kattotyön loppuhuipennus oli räystäs- ja harjalautojen asentaminen. Sekään ei ollut ihan helppoa, koska rakennuksessa ei ollut yhtään ainoata suoraa linjaa.

Nyt on katto kuitenkin paikoillaan. Kuistin katon jätimme suosiolla ensi kesään - kuistin osalta on enemmänkin nikkarointia luvassa, koska pylväisiin joudutaan tekemään puupaikkaa ja katto on käytännössä tehtävä kokonaan uusiksi.

On jännittävää seurata, kuinka kauan pärekatto yleensä kestää. Julkaisen myöhemmin pitemmän artikkelin tästä aittaprojektista kokonaisuudessaan, kunhan se ensin näkee päivänvalon syksyn Tuuma-lehdessä.