sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Palmusunnuntain risusavotta



Päärakennuksen takapihan risukon raivaus sai tänään päätöksensä aurinkoisessa kevätsäässä - ainakin siihen saakka, kunnes risut kasvavat uudelleen. No toivottavasti eivät kasvaisi ihan heti. Nyt takapihalla on piikkimattoa ja risukasoja raivausurakan jäljiltä. Viimeistely tehdään vielä erikseen lumen sulamisen jälkeen.



Risukasat saamme pääsiäislomalla kasattua kokkoon, mutta sitten alkaakin se varsinainen harjoitus eli maaston muuttaminen sellaiseksi, että ruohonleikkuu onnistuu ruohonleikkurilla ilman terien tylsymistä ja renkaiden puhkeamista. Paikoittain piha on hyvin epätasaista, kuoppaista, kivistä ja täynnä vanhoja kantoja. Luulen, että työn loppuun saattaminen vaatii lapiota, kirvestä, järeitä puutarhasaksia ja lehmän hermoja.



Lauantain kovan tuulen aikana huomasimme sattumalta, että väentuvan piipusta oli yksi tiili irrallaan. Kun tuuli heilutti piipunhattua, liikkui tiili samaan tahtiin. Ville kävi kiinnittämässä sen väliaikaisesti rautalangan avulla. Tiili täytyy muurata takaisin paikoilleen, kunhan ilmat vähän lämpenevät.

Ulkotyöt ovat kyllä mukavaa vaihtelua pitkän pimeän (ja aika kylmänkin) talven jälkeen, jolloin ne jäivät väkisinkin vähemmälle. Illat ovat muuttuneet kuin huomaamatta valoisammiksi. Iloista kesän odotusta!

Tuovi