keskiviikko 12. lokakuuta 2016
Pöntöt piiloon ja vesi sisälle
Uuden väentuvan työmaalla on tällä viikolla asennettu maahan mustan ja harmaan jäteveden käsittelylaitteistoja. Varsinkin mustan jäteveden umpisäiliölle täytyi kaivaa järjettömän kokoinen kuoppa, johon se kuitenkin mukavasti upposi. Säiliö ankkuroitiin kiinni betonipainoilla ja sen sisälle laskettiin muutama kuutio vettä painoksi. Jotenkin tuo lvi-suunnittelijan suosittama pöntön koko tuntuu liioittelulta. Meidän perheemme mahtuisi asumaan tuon kokoisessa säiliössä.
Harmaan jäteveden varalle asennettiin umpisäiliön viereen In-drän moduuleilla toimiva suodatuskenttä. Koska tontti on niin tasainen, jouduttiin järjestelmän viimeiseksi osaksi asentamaan pumppu, jonka tarkoituksena on huolehtia siitä, että vesi kulkee oikeaan suuntaan ja lopulta puhdistettuna viereiseen avo-ojaan. Nyt pihalla sojottaa useampikin putki, joten seuraavaksi täytyy miettiä, miten ne saadaan parhaiten maisemoitua pois näkyvistä. Ehkä sopiva pensasrivistö ajaa hyvin asian.
Saman rupeaman aikana vedettiin vesi sisälle taloon. Tähän asti ainoa vesipiste on ollut pihahana, joka nyt otettiin pois käytöstä. Jatkossa ulkohanan paikka tulee olemaan väentuvan ulko-oven vieressä. Vesijohtoa varten oli sokkelin alle jätetty yhdysputki, jonka kautta liitäntä voitiin vetää ensin ryömintätilaan ja sieltä ylös kylpyhuoneeseen. Vesiputken sisään asennettiin lämmityskaapeli pahimpia pakkasia varten. Putki tullaan vielä eristämään koko ryömintätilan matkalta.
Tuvan puuhellan kokeilu on viivästynyt useammalla kuukaudella. Nyt kuitenkin laitoin kokeeksi pienen pesällisen palamaan ja korkkasin hellan. Siitä tulee vielä hyvä tunnelman luoja ja lämmön lähde. Ja toki sitä voi joskus käyttää ruuanlaittoonkin.
Ville
sunnuntai 2. lokakuuta 2016
Karmia, kytkimiä ja pistorasioita
Uuden väentuvan saunan ovi on odotellut paikoilleen asentamista. Oveen viime vuonna teetetty karmi oli valitettavasti tehty profiililtaan liian matalaksi. Ja koska karmi jää käsittelemättömäksi, en halunnut saumojen vuoksi jatkaa entistä karmia, vaan päätin tehdä kokonaan uuden 50 x 200 mm:n lankusta. Tein huullokset sirkkelillä ja viimeistelin pinnat hiomakoneella.
Saunan oveen on tulossa takorautaiset pitkäsaranat, jotka asennan seuraavaksi. Vetimen valinta on meillä vielä vaiheessa. Valurautainen vedin sopisi ulkopuolelle, mutta mietimme, kuumeneeko se liikaa sisäpuolella? Toisaalta sauna on melko iso, joten luulisin, että vedin ei todennäköisesti pääse kuumenemaan liikaa. Tätä pitää miettiä hieman.
Piakkoin on vuorossa sähkökytkimien ja pistorasioiden asennus. Suunnitelmissa oli alun perin hankkia posliiniset pinta-asennettavat laitteet. Halusimme tupaan liiallisen kytkinmäärän karsimiseksi kruunukytkimet, mutta niitä ei löytynyt posliinisena. Päädyimme mustaan bakeliittiin, ja hankimme ne Domus Classicasta. Olen kuullut puhuttavan, että posliiniset kestäisivät käytössä hieman paremmin, mutta tällä kertaa valitsimme edellä mainitusta syystä bakeliittiset rasiat. Niiden lisäksi tulee kaksi posliinista R+TV-rasiaa. Näitä taas ei löytynyt bakeliittisten puolelta.
Reilun viikon kuluttua tuodaan vesi sisälle rakennukseen ja asennetaan jätevesilaitteistot pihalle. Sen jälkeen alamme pitää rakennuksessa peruslämpöä päällä. Se onnistuu, koska patterit ja lattialämmitystermostaatit ovat jo paikoillaan.
Lisää tunnelmia työmaalta myöhemmin.
Ville
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)