keskiviikko 23. helmikuuta 2022

Yrttiympyrä ja mustikkakaari

Pihasuunnitelmien purku jatkuu! Otan tässä kirjoituksessani käsittelyyn kasvimaata koskevan suunnitelman, jonka maisema-arkkitehti Saila Routio teki meille viime kesänä. Voit lukea aiemmat kirjoitukseni Sailan työstä pihan konseptia sekä väentuvan ja tallin alueita koskevista bloggauksistani.

Tähän saakka kasvimaa on tarkoittanut muutamaa viljelylaatikollista salaattia ja yrttejä, joita olen kasvatellut vanhan talon päädyssä. Perustin myös raparperipenkin lavojen viereen. Sailan suunnitelmassa kunnianhimon tasoa on nostettu kuitenkin korkeammalle - hyvä niin.

Ensinnäkin marjapensaiden määrää lisätään noin kymmeneen, mikä olikin joka tapauksessa tarkoitus. Nyt meillä on niitä muutama jäljellä vanhan talon takapihalla, jossa on sata vuotta sitten ollut ilmeisen mallikas puutarha. Kun pensaiden määrä kasvaa, niistä muodostuu neliömäinen kokonaisuus omenapuiden läheisyyteen.

Vanhin omenapuu on keskellä takapihaa, ja sen juurelle suunniteltiin yrttiympyrä eli puun ympärille tuleva pyöreä alue, jossa voisi lohkoittain kasvattaa esimerkiksi timjamia, ruohosipulia, salviaa, mäkimeiramia, iisoppia, laventelia ja minttuja. Kukin yrtti omassa lohkossaan.

Yksi omenapuista sijaitsee muista erillään vähitellen esiin nousevan, istutetun kuusiaidan vieressä. Tämän omenapuun juurelle on suunniteltu puoliympyrän muotoista aluetta (rajautuen kuusiaitaan), jonka reunukset olisivat pensasmustikkaa, ja sisäpuolella voisi kasvattaa erilaisia vihanneksia. Vaihtoehtoisesti vihannekset voisivat jäädä poiskin, ja aluetta voisi hyödyntää oleskeluun.

Ja vielä yksi vaihtoehto puoliympyrälle: pyöreä oleskelualue marjapensaiden lomaan, josta nurmikon voi leikata ympäröivää aluetta lyhemmäksi. Tämä on vähiten työläs, ja voikin olla, että tätä kokeilemme ensin.



Sitten eteenpäin kohti viljelylaatikkojen aluetta. Saila totesi osuvasti, että laatikot kannattaa tehdä reilun kokoisiksi. Isolla pihalla pienet laatikot näyttävät orvoilta. Niinpä suurennamme niitä, mutta ne saavat jäädä samaan paikkaan raparperien kaveriksi. Leveys metrin verran, jotta keskellekin ulottuu, mutta pituutta reilusti enemmän. Samoille paikoille sijoittuvat myös verkkokompostit kuiville lehdille.

Seuraavalla kerralla kerron huvimaja- ja grillipaikkasuunnitelmasta, joka osoittautui yllättävän vaikeaksi pähkinäksi vanhalla pihalla.

Aurinkoisia talvipäiviä!

Tuovi



3 kommenttia:

  1. Minustakin tuntuu, että jälkimmäinen, vähemmän maankaivuuta ja kitkentätyötä vaativa juttu olisi teille kivempi. Joka tapauksessa olisi kiva, että tuolla ilta-aurinkoisella pihan kulmalla olisi pysähdyspaikka, aukio, eikä vain kasvirivejä, jotka tavallaan ohjaavat kulkemaan läpi, mutta eivät pysähtymään. Yrttiympyrä katkaisee alueen rivimäisyyttä (tavallaan käytävä) ja kannustaa pysähtymään, ja aukio tarjoaa vielä konkreettisemman pysähdyspaikan, siihen riittää vain yksi tai kaksi tuolia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, tällä vaihtoehdolla mennään! Voin jo kuvitella mielessäni tuon ilta-auringossa istuskelun. Tuolta kulmalta näkyy muuten sopivasti myös kirkon torni ja kellon äänikin kuuluu tyynellä säällä :-)

      Tuovi

      Poista
  2. I have seen that every person wants to express his feelings well but he is not able to express his feelings properly in words but the content you have written in your post is very beautiful, it seems that you have written your own words. feelings are expressed. Hi, you are a very beautiful post writer, similarly keep writing new posts in your life, our best wishes are with you. Manesar VIP Photos Girl

    VastaaPoista