lauantai 23. huhtikuuta 2016

Syreenimajan harvennus



Olen pitkään pohtinut, mitä tehdä vanhalle syreenimajalle, joka on päässyt venähtämään pituutta ja samalla harventunut alaosistaan. Ensin ajattelin, että vedetään se kokonaan alas matalaan kantoon. Sitten tulin varovaisempiin aatoksiin ja päädyin vain harventamaan sen.

Puiksi muuttuneita syreenin varsia poistettiin kuitenkin aika reilulla kädellä. Yritin jättää jäljelle ne, joissa oli vielä elämää myös alaosissaan. Nyt seuraan mielenkiinnolla, lähteekö tuuheneminen käyntiin kun tilaa ja valoa on enemmän.



Olen miettinyt myös, millainen alusta syreenimajassa pitäisi olla. Sinne on kuitenkin kiva laittaa aikanaan pöytäryhmä päiväkahvin juomista varten. Usein tietysti majassa on normaali nurmikko, mutta olen nähnyt myös hiekkapintaa ja tiilestä tai liuskekivistä ladottuja alustoja.

Syreeniin liittyy myös lapsuusmuistoja: kukinta ajoittui usein koulun loppumisen aikaan alkukesään. Oli mukavaa aloittaa kesäloma syreenin tuoksuessa. Poimin myös syreenikimppuja, mutta muistan, että se ei kestänyt maljakossa vaan lehdet alkoivat nopeasti kuihtua.

Syreeni on näyttävä kukka kaukaa katsottuna, mutta myös läheltä katsottuna sen pienet kukat ovat hyvin kauniita.

Tuovi

4 kommenttia:

  1. Sireeni maja on ihana ja kukat tuoksuvat aivan ihanasti.

    VastaaPoista
  2. Sireenit pitää laittaa niin kuumaan veteen kuin maljakko kestää niin eivät kuihdu.

    VastaaPoista