Vuorilautaa konttorin kohdalle

Talomme toinen pääty on rakennettu todennäköisesti 1800-luvun puolivälin tienoilla, toinen 1900-luvun alussa (vanha valokuva Suomen sukutilat -julkaisusta, talo kuvattu tässä 1930-luvun alussa). Korjaustöitä on luvassa eniten uudemmassa päädyssä, jossa vaurioita ovat aiheuttaneet katon aikanaan muodikkaat, mutta kovin epäkäytännöllisiksi osoittautuneet jiirit, sisälle rakennettu sauna ja pesuhuone sekä talon vanhan ja uuden osan liitoskohta, joka on vuosien saatossa painunut huomattavasti.

Olemme korjanneet toista kahdesta jiiristä, joka on pihan puolella ja vuotanut pahasti lahottaen konttorihuoneen seinän. Hirsikorjaukset tehtiin keväällä ja vuorilaudatkin on nyt saatu hirsiseinän suojaksi. Teetimme vuorilaudat Jase Puu Oy:ssä Marttilassa, jossa onnistui lautojen teettäminen vanhan mallin mukaan.

Seinästä puretut vuorilaudat olivat valitettavasti lahonneet pahasti ja lisäksi suuri osa niistä oli höylätty väärinpäin niin, että sydänpuu oli jäänyt sisäpuolelle. Nämä todennäköisesti 1970-luvulta peräisin olevat  laudat olivat vääntyneet ponteistaan irti ja vesi oli päässyt lahottamaan hirttä myös tätä kautta. Vanhat laudat kannattaa kuitenkin aina käyttää uudelleen, jos vain mahdollista.

Vanhan talon seinä ei koskaan ole suora eikä se ollut sitä tälläkään kertaa. Vuorilautoja asentaessa kannattaakin seurata seinän muotoa myös kauempaa, muutoin pinnasta saattaa tulla liiankin elävä. Suurempia kupruja voi koettaa suoristaa esim. ohuilla rimoilla. Suoristimme seinän paikattuja osia myös veistämällä hirsiä kirveellä. Tässä työssä havaitsi tarpeen kunnon veistokirveelle, joka päätettiin hankkia vastaisuuden varalle.

Vintillä olevan haukkaikkunan kohta teetti työtä, koska ikkunalla ei ollut karmeja vaan se oli suoraan kiinni vuorilaudoissa. Mitat pitikin ottaa tarkasti ja sovitella välillä ikkunanpokaa paikoilleen. Aion samalla kunnostaa ikkunan ja kitata lasit uudelleen paikoilleen. Konttorin varsinaisen ikkunan neljä pokaa ovat sen sijaan hyvässä kunnossa, koska ne on uusittu todennäköisesti 1960-luvulla. Tämä ikkuna onkin ainoa uusittu, kaikki muut ovat säilyneet alkuperäisinä. Konttorin ikkuna-aukossa on aiemmin ollut korkeampi malli, jota löytyy muualta talon uudemmasta päästä. Aiomme jossain vaiheessa vaihtaa tämänkin ikkunan takaisin vanhaan malliin.

Vielä on syksyä jäljellä!

Viikonloppu lähestyy ja aiomme rohkeasti tehdä pihatöitä sateesta huolimatta! Tarkoituksena on raivata talomme takapihan viidakkoa, joka on päässyt valloilleen. Puutarhasuunnitelma odottaa edelleen teettämistään, uskaltaudumme silti raivaamaan pahimpia risukoita.

Tällä välin myös konttorin hirsikorjausjäljet ovat peittyneet uuden ponttilaudan alle. Kerron pian tästä projektista, jossa jälleen opimme joitakin asioita kantapään kautta.

Reipasta syksyn jatkoa (ja pian joulun odotusta) kaikille!

Kurkistus kuistille

Kuistin restaurointi jatkuu! Viime aikoina on sadetta riittänyt, joten olemme tehneet töitä sisätiloissa, seinien paneloinnin parissa. Käytämme mahdollisimman paljon vanhoja kuistista purettuja ponttilautoja. Ne merkattiin purun yhteydessä ja hioimme niistä aiemmin irtoilevat maalit pois. Se, mikä ei irronnut, saa jäädä uuden maalin alle.

Osa laudoista on liian huonossa kunnossa uudelleen asennettavaksi: ne ovat lahoja jommasta kummasta päästä tai purkamisessa rikkoontuneita. Vanhoja takorautanauloilla naulattuja lautoja purkaessa olemme oppineet, että irrotukseen tarvitaan aina kiila ja kosolti varoivaisuutta - pelkällä sorkkaraudalla laudat halkeilevat. Siististi keskeltä haljennut lauta voidaan toki vielä käyttää seinässä naulaamalla molemmat puolikkaat tarkasti rinnakkainen, mutta usein halkeamisen yhteydessä häviää myös puuainesta, jolloin lopputulos ei enää ole tiivis.

Kuistin sisäpaneloinnissa emme ole onnistuneet ratkaisemaan asennusjärjestyksen mysteeriä: onko aikoinaan asennettu ensin katto-, seinä- vai lattialaudat? Harmittaa, että emme kuvanneet tarkemmin sisätiloja ennen purkua. Kuvia on paljon, mutta tätä ongelmaa ne eivät auta ratkaisemaan. Nyt sitten edetään parhaaksi katsotulla tavalla ja tyydytään siihen.

Hauska yksityiskohta ponttilaudoissa on, että ne on osittain sahattu, osittain halkaistu. En tiedä, mikä tässä on ollut taustalla - tekniikka joka tapauksessa tekee laudoista vaihtelevan paksuisia. Myös leveys vaihtelee, laudat saakin sovitella tarkkaan oikeaan järjestykseen, muutoin ne eivät asetu paikoilleen. Laudat on aikoinaan veistämällä sovitettu toisiinsa ja kuistin rakenteisiin.

Yksi seinä on valmiina, vielä kaksi jäljellä! Sisäänkäyntiseinälle aiomme jättää hirret näkyviin.

Pari sanaa vanhasta syreenimajasta

Talomme pihalla on vanha syreenimaja, jossa tosin syreenit ovat vuosikymmenien aikana päässeet villiintymään ja riukuuntumaan. Luulen, että maja on ollut (kuten muukin puutarha) kukoistuksessaan 1930-luvulla, jonka jälkeen se on vähitellen alkanut rapistua hoidon puutteessa.

Mietimme, olisiko koko syreeni pitänyt leikata maan tasalle ja kasvattaa kokonaan uudestaan. En hennonut tehdä tätä - kokeilen, jos maja kuitenkin saataisiin kuosiin harventamalla. Majan jäänteissä kasvaa nyt valtavan korkeaa syreeniä, jossa lehtiä on lähinnä yläosassa. Juuresta nousee uutta alkua, joka on kuitenkin ollut vanhemman varjossa. Harventamalla tuo uusi alku ehkä innostuu kasvamaan ja muodostaa vähitellen tiheämmän kasvuston vanhan rinnalle.

Jäämme jännityksellä odottamaan, miten syreenimajalle käy! Olemme ajatelleet sijoittaa majaan puutarhakalusteet ja ehkä pohjan voisi kattaa liuskekivillä.

Maalari maalasi harmaata lattiaa

Valkean kamarin lattia on nyt maalattu ensimmäiseen kertaan! Toinen kerta odottaakin sitten ensi kevääseen. Olen maalannut aiemmin huonekaluja, seiniä ja kattoa, mutta lattiaa nyt ensimmäistä kertaa.

Kamarin lattia oli maalattu viimeksi ehkä 1930-luvulla - ruskea maali oli pääosin hyvässä kunnossa, vain kynnysten edustalla oli enemmän kulumaa. Halusimme kuitenkin tehdä huoneestta valoisamman, koska seiniin jäävät vanhat, melko tummasävyiset tapetit. Valitsimme maaliksi vaaleanharmaan sävyn, joka löytyy valmiina sekoituksena Gysingen pellavaöljymaaleista. Gysingen maalit ovat osoittautuneet aivan lyömättömiksi - en maalaakaan enää muilla kuin niillä aina kun pellavaöljymaali vain sopii kohteeseen. Gysingen maaleja myy Antiikkiverstas.

Hioin ensin lattian kevyesti käsin keskikarkealla hiekkapaperilla. Tällä sain pahimmat rosot pois ja lisäksi tasoittelin kulumakohtien reunoja. Tarkoitus ei ollut poistaa vanhoja maalikerroksia vaan jättää ne alle. Maalaaminen on myös kevyempää maalatulle pinnalle kuin puhtaalle puulle ja maalia tarvitaan vähemmän, todennäköisesti kaksi kerrosta riittää tähänkin lattiaan.

Ennen maalausta imuroin ja moppasin lattian, annoin kuivua ja sitten vain maalaamaan. Ohensin maalia vähän balsamitärpätillä, jotta sen maalaaminen olisi vähän kevyempää. Pellavaöljymaalin maalaaminen on työläämpää kuin monissa muissa maalityypeissä - maalia saa hangata hartiavoimin pintaan, mutta lopputulos kyllä palkitsee.

Lattiaa maalatessa huomaa, miten paljon pölyä huoneilmassa on. Aina jostakin ilmaantuu roskia lattialle, vaikka kuinka siivoaisi. Käytin maalauksessa apuna nihkeää pyyhettä, jolla pyyhin aina pienen pätkän lattiaa kerrallaan ja maalasin heti perään kun uusi pöly ei ollut ehtinyt laskeutua. Tärkeää on myös pitää ikkunat ja ovet kiinni maalauksen ajan.

Ja vielä pari sanaa pensseleistä: pellavaöljymaali vaatii kunnon pensselit. Käytin maalin levittämiseen pyöreää pensseliä, jolla maalin levittäminen on helpompaa. Lopuksi tasoitin maalatun kohdan tasoituspensselillä. Pellavaöljymaalin hyvä puoli on myös pensselien helppo puhdistus, maali lähtee mäntysuovalla tai pellavaöljysaippualla, jotka ovat paljon tärpättiä miellyttävämpiä. Olen ostanut pensseleitä Rakennusapteekista ja Antiikkiverstaasta - kaupan päälle saa hyvät ohjeet pensselihuoltoon.

Lehtikuusta!

Sahautimme lautaa ja lankkua Tapaninpäivän myrskyssä kaatuneesta vanhasta lehtikuusesta paikallisella sahalla. Nyt sitten pitäisi keksiä käyttöä laudoille! Ajattelimme tehdä niistä ainakin ulkorapun kuistille, koska lehtikuusi kestää hyvin kosteutta pihkaisuutensa vuoksi. Laudoissa on oikeita "pihkataskuja", kuten sahanomistaja niitä nimitti. Siellä täällä on isojakin koloja täynnä pihkaa. En ole ennen tuollaista nähnyt laudoissa.

Kesälomat onkin nyt pidetty ja loman aikana pääsimme viimeinkin nukkumaan talon vanhaan päätyyn, valkeaan kamariin! Ensimmäisen yön jälkeen nukutti jo ihan hyvin. Talo on yllättävän hiljainen ja sisäilma raikasta.

Valkean kamarin lattia on nyt maalattu ensimmäiseen kertaan ja pinkopahvitus jatkuu vihreässä kamarissa. Myös vuorilaudoitusta on aloitettu konttorin ulkoseinässä ja vanhojen sisäpaneelien asennus takaisin paikoilleen kuistin sisällä. Palaan näihin töihin seuraavissa kirjoituksissani. Aurinkoista elokuuta!

Pinkopahvia ja nupinauloja

Vihreän kamarin remontti on edennyt pinkopahvivaiheeseen: valmiina on yksi seinä ja tästä työ jatkuu vähitellen. Pinkopahvin laittoon löytyy lukuisia ohjeita netistä ja alan oppaista - yhdistelimme näitä, koska yksittäiset ohjeet poikkesivat toisistaan.

Ennen pinkopahvitusta naulasimme vanhat jäljellä olevat pahvit tapetteineen suoriksi hirsiseiniin kiinni. Ne jätetään uuden pinkopahvin ja tapetin alle talteen. Vesivauriot ovat vieneet osan vanhoja tapetteja, mutta osa on jäljellä ja ne on mukava säästää.Lisäsimme myös tilkerimat niiden hirsien väliin, joista ne syystä tai toisesta puuttuivat. Tämä helpottaa nupinaulojen naulaamista, kun pahvin takana ei ole isompia tyhjiä välejä.

Katosta poistettiin samalla vanhat nupinaulat - katon aiomme maalata valkeaksi liimamaalilla, jolla se on alunperin maalattu. Nupinauloissakin on tapahtunut kehitystä vuosisadan aikana: 1800-luvun taotut nupinaulat ovat huomattavasti pienempiä kuin 2000-luvun naulat. Nupinaulat ostimme Domus Classicasta, pinkopahvia löytyi Rautiasta.

Pahvien kostuttelu ja kiinnitys ei ollut erityisen vaikeaa, huomasimme tosin, että aika vikkelästi pahvit täytyy naulata seinään, koska ne alkavat nopeasti kuivua niiden esiin ottamisen jälkeen (pidimme kostutetut pahvit rullalla muovisäkissä yön yli). Säällä on tähän aika suuri vaikutus - lämpimällä kelillä pahvit kuivuvat todella nopeasti. Ja ideahan on, että pinkopahvi naulataan seinälle kosteana ja kuivuessaan se kiristyy ja suoristuu seinällä.

Pahvien mittaus ja palasten sovittelu seinälle vaatii myös tarkkuutta: pahvipalat pitää merkitä huolella, jotta nopeassa naulausvaiheessa oikeat palat menevät heti oikeaan kohtaan. Toinen tärkeä vinkki ohjeissa oli, että pahvipalojen asennusjärjestys on mietittävä etukäteen ja ladottava palat sitten kostutuksen ajaksi käänteiseen järjestykseen. Näin on helppo ottaa palat esiin järjestyksessä purkamatta koko rullaa.

Pinkopahvin kostutus tulee tehdä pahvin harmaalle puolelle. Tätä ei useimmissa ohjeissa mainittu lainkaan ja kostutimme ensin valkeaa puolta. Hyvin näytti pahvi tästäkin huolimatta kiristyvän seinällä. Toki tuo harmaa puoli on se huokoisempi, joten sikäli sen kostuttaminen on varmasti järkevämpää.

Nurkkien saaminen kulmikkaiksi oli hankalaa: hirret ovat seinässä usein vähän eri tasoissa ja nurkasta tahtoo tulla pakostikin pyöreä. Nurkkiin laitetaan ensin pahvivahvikkeet, joita voi ostaa valmiina esimerkiksi Domus Classicasta tai Antiikkiverstaasta. Me teimme kulmapalat kaksinkertaisesta pinkopahvista - katsotaan miten ne toimivat.

Vanhat tapetit ja pinkopahvikatot kuntoon

Entisöitävässä kunnossa olevia tapetti- tai pinkopahvipintoja on talossamme jäljellä vain kahdessa huoneessa: valkeassa kamarissa ja salissa. Muissa tiloissa tapetit ja niiden alla olevat pinkopahvit on joko poistettu aiemmin tai ne ovat menneet liian huonoon kuntoon. 1900-luvun puolivälissä tehty remontti on vienyt mukanaan vanhat tapetit ja pinkopahvit suurimmasta osasta taloa.

Pohjapiirustuksesta katsottuna ruokasalista oikealle, toiseen päätyyn saakka on aluetta, jossa on asuttu 1980-luvulle asti ja samalla nykyaikaistettu huoneita levytyksillä ja muovimatoilla. Kaikissa huoneissa on kuitenkin levytyksien alla jäljellä kaistaleita vanhoista tapeteista, joten voimme vähitellen etsiä korvaavia uusia tapetteja samassa hengessä. Vanhassa päädyssä (vieraseteinen, sali sekä vihreä ja valkea kamari) huoneet taas ovat säilyneet vanhemmassa asussa. Siellä kuitenkin vesivauriot ovat pilanneet vieraseteisen ja vihreän kamarin tapetit. Salissa ja valkeassa kamarissa vanhat tapetit ovat onneksi hyvässä kunnossa.

Liimamaalilla painettujen, perinteisten tapettipintojen konservoinnissa on kyse arkikielellä sanottuna kuivapuhdistuksesta ja paikkaamisesta. Valkeassa kamarissa pinnat ovat säilyneet hyvin, mutta siellä täällä on repeämiä sekä katon valkeaksi maalatussa pinkopahvissa että seinien harmaasävyisessä kukkatapetissa. Lisäksi katossa sekä seinissä on tahroja, joista osa on selvästi vesivaurioiden aiheuttamaa ja osa vain likaa.

Puhdistimme katon ja seinät kauttaaltaan. Aloitimme harjaamalla pinnat pehmeällä harjalla. Pidimme imuria lähellä harjaa, jolloin se veti enimmät pölyt saman tien. Harjaaminen poistaa irtopölyn, -lian ja hämähäkinseitit. Harjauksen jälkeen jatkoimme puhdistusta sienellä. Kuivapuhdistussieni oli tässä oivallinen väline - sientä voi ostaa ainakin Divan konservointi Oy:n -nettikaupasta. Paloittelimme isokokoiset sienet pieniin osiin, jolloin "sienipinta-alaa" tuli moninkertaisesti enemmän. Sienipalat likaantuvat tietysti puhdistuksessa, mutta onneksi ne voi pestä ja käyttää kuivatuksen jälkeen uudelleen. Sienet kestivät hyvin varovaista hankaamista ilman murenemista.

Puhdistuksen jälkeen paikkasimme pahimmat repeämät. Kattoon liimasimme japaninpaperipaloja repeämien päälle selluloosaliisterillä (japaninpaperia saa ainakin taiteilijantarvikekaupoista, liisteriainekset mm. Domus Classicasta). Pahimmissa repeämissä sekoitimme liisterin joukkoon tartunnan parantamiseksi hieman puuliimaa (vesiliukoista Erikeeperiä). Kun paperipalat ovat kuivuneet, maalaamme ne valkealla liimamaalilla, jolloin paikkoja tuskin huomaa.

Tapetin repeämät korjasimme siten, että kohdan alle liisteröitiin vahvempaa (noin 40 g/m2) paperia siten, että liisteripuoli tuli vasten vanhaa pinkopahvia. Liimauksen jälkeen päälle laitettiin ensin palanen polyesterikuitukangasta ja sitten tavallista paperia, jotka nidottiin tulemaan liisteröintiä kuivumisen ajaksi. Nämä irrotettiin sitten varovasti liisterin kuivumisen jälkeen. Suurempien repeämien päälle naulasimme nupinauloilla kuivumisen ajaksi palasen kovalevyä.

Jos tapettipinta on enemmän vaurioitunut, voi vaurion päälle liisteröidä palan ohuempaa japaninpaperia, jonka päälle voi tehdä mahdollisen restaurointimaalauksen.

Tasoitimme myös tapettikupruja: pinkopahvit tapetteineen irrotettiin lattianrajasta ja ovien reunoista, joissa ne ovat kiinni nupinauloilla. Suoristimme ja kiristimme kohdan paikoilleen uusilla nupinauloilla reunoista, jotka jäävät ovi- ja lattialistojen alle.

Seuraavaksi vuorossa onkin tapetin restaurointi eli suomeksi sanottuna vesivalumien ja muiden tahrojen häivyttäminen pastelliliidulla värittämällä. Sisäpintojen entisöinti tuntuu välillä melkoiselta askartelulta verrattuna puutöihin, mutta kyllä puhtaan ja korjatun lopputuloksen erottaa aiemmasta!

Lankkua lattiaan

Vihreän kamarin lattia on ollut jonkin aikaa osittain auki odottamassa seinän hirsikorjausta. Sen valmistuttua pääsimme viimeinkin korjaamaan lattian valmiiksi. Poistimme aiemmin lattialankkuja huoneen toisesta päästä reilun metrin matkalta, koko huoneen leveydeltä, koska niiden päät olivat lahonneet ja alapuolella näkyi merkkejä sienikasvustosta. Myös alla oleva alusparru oli lähes kokonaan lahonnut ja lattia notkui tästä syystä toisessa päädyssä kävellessä.

Vahingon oli aiheuttanut ikkunan  lasien rikkoontuminen joskus aiemmin - vettä oli tullut ilmeisesti jonkin aikaa sisään ennen kuin ikkuna oli korjattu. Kosteutta ei enää lattiassa tai sen alla ollut, mutta teimme kuitenkin paikkakorjauksen vanhan lankun mitoilla tehdyllä uudella puutavaralla. Ei ollut helppoa löytää höyläämöä, joka suostui tekemään pienen erän räätälöityä lattialankkua: tilaus onnistui Helsingin Erikoishöyläyksessä.

Toisessa päädyssä lankkujen alla oleva alusparru lepää (tai käytännössä kelluu) enimmäkseen hiekkaa sisältävän eristekerroksen päällä. Meillä oli vanha, lahonnut malli, joten teimme uuden samanlaisen. Vanhaa lattialankkua oli poistettu sen verran, että myös seuraava kannatin tuli puoliksi näkyviin. Uudet lankut mitattiin oikeaan pituuteen, jolloin ne asettuivat päistään molempien kannatinparrujen päälle.

Koska vanhojen, käsin sahattujen lattialankkujen paksuus vaihtelee ja uuden, konehöylätyn lankun paksuus taas on vakio, vaati vanhan ja uuden lankun saumakohdan korkeuden sovittaminen vähän kikkailua. Välillä poistimme hieman puuta kannatinparrusta ja välillä lisäsimme aitan kattoremontista jäänyttä pärettä uuden laudan alle. Näin pidettiin korkeusero kurissa ja saumakohdasta tuli siisti.

Naulaamisessa toimimme samoin kuin vieraseteisen katon kohdalla: ensin tavallisilla nauloilla, jolloin irrottelu ja sovittelu onnistuu helpommin. Lopuksi viimeistely leikatuilla nauloilla, jotka sopivat paremmin vanhaan lattiaan. Leikattujen naulojen kiinnilyömistä helpottaa, jos naulauskohtiin poraa avausreiät hieman nauloja pienemmällä terällä. Kuulostaa työläältä, mutta helpottaa naulausta huomattavasti.
































































Lattiatöiden ohella ehdimme kesäkuussa leikkamaan myös valtavan määrän koiranputkea pihamaalta. Ruohikonleikkuuta riittääkin koko kesän. Sisätöiden osalta seuraavana on vuorossa valkean kamarin pinkopahvikaton ja tapettien konservointi ja restaurointi.

Vieraseteisen katto valmistui

Vieraseteisen välipohja on ollut pitkään osittain auki - viimeinkin hirsikorjaukset valmistuivat kantaviin rakenteisiin ja saimme myös välipohjan laudoitettua umpeen. Hirsikorjaukset teki Restart ja laudoitimme katon itse. Käytimme vanhoja lautoja, jotka otettiin aikanaan talteen vihreän kamarin korjauksesta. Silloin korvasimme noin kolmanneksen kamarin katosta (jossa oli paha vaurio katon vuotamisesta johtuen) kokonaan uusilla, samalla mitalla tehdyillä uusilla laudoilla. Samalla säästimme kymmenkunta vajaamittaista vanhaa lautaa, jotka sopivat hyvin vieraseteisen katossa olleeseen pienempään aukkoon.

Paikkauksessa vaikeinta oli lautojen sovitus leveyssuunnassa, koska paikoillaan olevat entiset laudat kulkivat osittain vinoon. Vanhat laudat olivat myös käsin sahattuja ja jokainen omia yksilöitään mittoineen päivineen Jatkoimme paikkalautoja samassa asennuskulmassa ja tasasimme viimeisen kohdalla vinouden suhteessa seinään. Olimme kerrankin lopputulokseen melko tyytyväisiä - on oikeastaan vaikea havaita, että kattoa on korjattu. Tämä etu on vanhojen materiaalien käytössä.

Naulasimme laudat ensin tavallisilla nauloilla. Tämän jälkeen poistimme naulat yksi kerrallaan ja korvasimme ne konetaotuilla nauloilla. Katossa paikoillaan olevat laudat on kiinnitetty käsin taotuilla nauloilla, joten lopputuloksesta tulee näin yhtenäisempi. Taotut naulat on helpompi lyödä valmiisiin reikiin - naulaaminen on kevyempää ja ne pysyvät myös helpommin suorassa. Konetaotuissa nauloissa ei ole terävää kärkeä, jolloin niiden lyöminen ilman valmista reikää johtaa usein naulan vääntymiseen. Naulojen laadulla on myös väliä maalaamisen kannalta: perinnemaalit eivät oikein pysy uusien, sinkittyjen naulojen päällä.

Takorautanaulat hankimme Rakennusapteekista, joka myy useita eri kokoja. Naulojen naulaaminen ylöspäin on kova työ - taotut naulat eivät järeämpinä painu yhtä sujuvasti puuhun. Niiden naulaaminen pitää myös sujua kertaheitolla, koska poistaminen on vaikeata ilman naulojen katkeamista. Tätä harjoittelin itse poistaessani vanhoja nauloja puretuista lattialaudoista, kumma kyllä tässäkin oppi vähitellen taktiikan, jolla naulat saa suostuteltua irti puusta ilman niiden rikkomista.

Katto on maalattu aikoinaan liimamaalilla ja aiomme kokeilla uutta maalikerrosta samalla aineella. Mukavaa, että katto on nyt lopultakin kiinni - huomasimme jo seuraavana päivänä, että ilmasta eteisessä oli tullut raikkaampi kuin aiemmin, koska ilma vintiltä ei pääse enää eteiseen ainakaan yhtä suoraan.

Oma kuriositeettinsa vieraseteisen katossa on suorakulmainen tapetoitu kaistale, joka sijoittuu ulko-oven ja ruokasalin oven väliin. Olemme vanhoista valokuvista päätelleet, että tuosta kohtaa on 1800-luvun lopulla ollut sisäänkäynti vintille (nyt tuo sisäänkäynti on talon toisessa päädyssä). Tapettikerrosten välissä on 1800-luvun lopun Uusi Suometar -sanomalehtiä ja myös tapetit ovat 1800-luvun puolelta, itse asiassa vanhimpia näin isoina pintoina säilyneitä tapetteja. Täytyy miettiä, voisiko tapetit jättää kattoon näkyviin.