Viime talven aikana päärakennuksen vintillä tapahtui merkittäviä edistysaskeleita. Suuri osa yläpohjan lahonneista rakenteista saatiin korjattua, ja työt jatkuvat siellä loppukesällä.
Vintin korjaustöiden yhteydessä poistettiin runsaasti lahonneita parruja ja niiden osia sekä kattopaneeleita. Lahon puutavaran kerääminen ja kasaaminen oli likaista ja pölyistä työtä. Meillä on jo jonkin aikaa ollut suunnitelmissa hankkia raitisilmamaski, joka helpottaisi tällaista kuumaa ja likaista työtä. Nyt oli sopiva hetki tehdä hankinta, sillä laitteelle tulee käyttöä jatkossakin.
Korjaustöiden jäljiltä kokosimme suuren kasan lahopuuta. Murentuneen puun sekä eristeenä olleen turpeen pakkasimme jätesäkkeihin, jotka jätimme vanhaan keittiöön odottamaan kuljetusta jäteasemalle.
Olen tilannut lahonneiden ja katosta poistettujen kattopaneelien tilalle uudet, vanhan mallin mukaiset paneelit. Aloitan niiden asentamisen kesän sateisina päivinä ja jatkan syksyllä.
Ville



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti