keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Ulkovessan ovi kuntoon



Uuden vuoden aikoihin tartuin pitkästä aikaa vanhojen rakennusosien korjaustöihin. Vuonna 1906 rakennetun tallimme toisessa päädyssä on kaksi vanhaa ulkovessaa, joista toinen on otettu jo takaisin alkuperäiseen käyttöön. Tuovi on kirjoittanut vessan kunnostuksesta ja sisustuksesta parissa päivityksessä aiemmin. Vessojen huoltoa kaipaaville ulko-oville emme vielä tähän mennessä olleet ehtineet tehdä mitään. Toinen niistä on periaatteessa toiminut tähän asti välttävästi, mutta sen alaosassa on lahovaurioita, eikä sitä ole saanut kunnolla kiinni. Toisen vessan ovi on taas pahemmin vaurioitunut, ja sen pariin pääsen käsiksi vasta myöhemmin. Olen joutunut kiinnittämään sen väliaikaisesti kahdella laudalla paikoilleen.



Vessojen ovet ovat kieltämättä hienon mallisia: ulkopuolella on viisto helmiponttiverhous ja sisäpuolella sileä vaakasuora ponttilaudoitus. Itse asiassa sisäpuolikin on helmiponttipaneelia, mutta asennettu vain väärinpäin niin, että paneelin sileä sisäpuoli on jätetty näkyviin. Tämä ratkaisu helpotti minua korjaustyössä, koska sain sisäpuolelta siirrettyä hyväkuntoista paneelia ulkopuolelle lahonneiden osien tilalle. Sileää ponttilautaa on paljon helpompi tehdä itse myöhemmin sisäpuolelle, eikä tarvitse tämän vuoksi lähteä paneeliostoksille.




Ennen lahonneiden puuosien vaihtoa täytyi pystypuista irrottaa rutkasti ruosteisia nauloja. Ne oli lyöty poistamisen kannalta pirullisesti niin, että naulojen ulostulopäät oli käännetty kaarelle ja lyöty takaisin sisään. Tämä oli tehty osittain pidon varmistamiseksi, mutta varmasti myös esteettisistä syistä. Näiden leikattujen ja ruosteisten naulojen varovaiseen irrottamiseen meni kuitenkin lähes kolmasosa käytetystä ajasta. Irrotinkin korjauksen ajaksi ainostaan toisen pystypuun, koska toinen oli hyvässä kunnossa, eikä korjaus irrottamista vaatinut. Alapuu oli lahonnut ja irronnut itsestään jo aiemmin.



Alaosien lahovaurioiden lisäksi oven kiinnitys on pettänyt ajan kuluessa. Takorautasaranat on alun perin kiinnitetty nauloilla ja todennäköisesti myöhemmin osa niistä on vaihdettu ruuveihin. Kumpikaan kiinnitystapa ei ole pitänyt, minkä seurauksena parikymmentä kiloa painava ovi on vääntynyt kieroon. Korjauksen aikana tämä vääntymä piti ennen puuosien korjausta suoristaa, mikä ei ollutkaan niin helppo tehtävä.

Olen tutkinut tilamme eri rakennuksissa vanhojen takosaranoiden toimintaa ja huomannut, että varmin tapa on kiinnittää ne ovilehteen pulttien ja muttereiden avulla. Karmiin kiinnitettävät vastakappaleet eli tapit ovat sen sijaan meillä pysyneet kyllä ruuvienkin ja jopa naulojen avulla paikoillaan. Vanhemmat taotut mallit vastatapista, jotka on lyöty suoraan karmiin kiinni ja naulattu alaosastaan, ovat aitoissamme pysyneet ainakin 150 vuotta paikoillaan. Mutta pitkän saranan kiinnityksessä etenkin kokopuisen oven paino tahtoo pidemmän ajan kuluessa olla liikaa ohuille nauloille ja ruuveille.



Sain puolessatoista työpäivässä ensimmäisen oven puukorjaukset melkein valmiiksi. Ainoastaan sisäpuolen pari alinta korvauspaneelia jäi vielä tekemättä. Otimme takosaranat mukaan kotiin ruosteenpoistoa varten. Sen jälkeen on tarkoitus tervakarkaista ne ruostetta vastaan ennen kiinnittämistä ja oven asentamista paikoilleen. Hiomme oven ja maalaamme sen pellavaöljymaalilla hieman myöhemmin alkuperäisen sävyn mukaan. Toisen vessan ovessa on sen verran enemmän tekemistä, että sen korjaukselle täytyy varata enemmän aikaa ja hommata valmiiksi lisää helmiponttipaneelia.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Ville

Ps. Ihan vaan uuden vuoden vinkkinä, että Kansalliskirjasto on julkaissut juuri lisää digitoituja sanomalehtiä nettiin. Nyt palvelu kattaa vuodet 1771-1929. Sieltä löytyy paljon historiatietoa myös vanhoista rakennuksista ja niiden asukkaista, jos vain jaksaa etsiä. Kirjoitimme palvelusta muutaman vuoden takaisessa päivityksessä.

8 kommenttia:

  1. Hienot ovet. Odotan muita korjaustöitä pieniä ja suuria. Yksi suurimmista taitaa olla päärakennuksen katto. Otatteko apuvoimia siihen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Päärakennuksen katon uusiminen on sen verran iso urakka, että siihen on varattu ulkopuolisia tekijöitä. Ville

      Poista
  2. Hienot ovet. Odotan että saan lukea muistakin korjaustöistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Päivityksiä muistakin töistä on kyllä luvassa. Ville

      Poista
  3. Mahtavaa työtä, ja miten paljon kauniimpi kuin uusi! Meillä on myös muutama ulkorakennuksen ovi kallellaan, taidanpa näyttää nämä eteenpäin "inspiraationa"..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Aina kannattaa säästää ja hyödyntää mahdollisimman pitkälle vanhoja ja hyväkuntoisia rakennusosia. Hienoa, jos meidän puuhastelumme innostavat toisiakin. :) Ville

      Poista
  4. Moi! Huomasin että teillä on huoneissa, seinissä, vissiin korvausilma-luukut, olettekö ne itse asentaneet ? Mistä olete hommaneet? Toimivatko? Terveisiin Janno

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Itse olen asentanut ja Domus Classicasta hankittu (korvausilmaventtiili sisäpuolelle ja venttiiliritilät ulos). Hyvin ne toimivat, mutta sisäpuolen säädettävät venttiilit ovat uutena melko kalliit. Ville

      Poista