maanantai 6. helmikuuta 2017

Kattolistoja noutamassa



Haimme jo viime vuoden puolella ison erän käytettyä jalka- ja kattolistaa Metsäkylän Navetasta. Jalkalistaa oli sopiva määrä, mutta kattolista ei olisi riittänyt enää kauttaaltaan suurimpaan huoneeseen. Löysimme käytettyä listaa netin kautta Wanhan Wallankumouksesta Turusta, ja viikonloppuna kävin hakemassa sieltä reilun 30 metrin satsin työmaalle.




Tämä oli ensimmäinen kerta, kun vierailin Wanhan Wallankumouksessa. Hieno paikka ja varsinkin käytettyjen ovien valikoima on vaikuttava! Täytyy käydä uudestaan paremmalla ajalla.



Tämä uusi erä listaa tulee tupaan eli korkeimpaan huoneeseen. Malli on hieman koristeellisempi kuin muissa huoneissa, mutta se ei haittaa ollenkaan. Listoissa on jonkin verran irtoavaa maalia, joka täytyy ensin poistaa. Maalaamme ne ensin pariin kertaan alhaalla ja vasta sitten asennamme ne paikoilleen. Jo tässä vaiheessa hieman mietityttää listoihin sahattavat jiirit, koska kolmilappeisessa katossa on kolme kertaa enemmän mietittävää oikeiden sahauskulmien osalta. Tämä uusi lista on myös jonkin verran järeämpää kuin vanha, joten saa nähdä, miten se taipuu hirsipintojen epätasaisuuksien mukaan.





Saunan lauteetkin edistyvät vähitellen. Runko on ympärihöylättyä kuusta, ja sitä minulla oli jo valmiiksi varastossa jonkin verran. Sen loputtua jouduin sahaamaan järeämmästä tavarasta sopivan kokoista. Laudepuuta pitää vielä ostaa erikseen sekä tarpeeksi paksua pyörölistaa, josta sahataan lauteiden eteen vaakaan asennettavat kaidepuut.



Tytär antoi minulle työmaalle lähtiessäni mukaan pari piirustusta seinään kiinnitettäväksi. Oli jo aikakin aloittaa sisustaminen.

Ville

2 kommenttia:

  1. Nykyään on ihanaa kun on saatavilla vanhaa rakennusmateriaalia. -70 luvulla ihmiset hävitti kamalasti kaikkea vanhaa. Onneksi nykyaikana ollaan jo hieman viisaampia edes noissa asioissa. Mutta osat puusepistä tekee myös vanhanajan listoja jos jää vain osa puuttumaan. Vie vain palan puusepälle niin tekee puuttuvat samanlaiset listat tai paneelit. Ihanaa kun on omasta takaa taidetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, paljon hyvää rakennusmateriaalia on aikaisemmin viety, ja viedään valitettavasti yhä vieläkin, kaatopaikalle. Tällä kertaa emme alkaneet teettämään listoja malliln mukaan, koska se olisi tullut maksamaan huomattavasti enemmän. Vanhaan päärakennukseen olemme kyllä teettäneet listoja vanhojen mallien mukaan.

      Ville

      Poista