Puisen ikkunanpokan voi kuntouttaa pellavaöljyllä

Vanhat ikkunat ovat kauniita ja kunnostettuna myös erittäin toimivia! Meillä on pihan eri rakennuksissa valtava määrä erilaisia ja erikuntoisia pokia, joita olen kunnostanut vuosien varrella osin itse ja myös ulkoistanut vaativampia yksilöitä, lähinnä vanhimpia 1800-luvun ikkunoita, joissa on hyvin ohut suupuhallettu lasi.

Tällä kertaa minulla on työn alla päärakennuksen uudemman, 1900-luvun alussa rakennetun päädyn pokia.

Aloitin ikkunankorjausurani aikoinaan Rakennusapteekin entisöintikurssilla, jossa opin monenlaista. Niillä opeilla olenkin sitten pärjännyt melko hyvin. Yksi mielenkiintoinen ja kätevä oppi oli puuosien pellavaöljykyllästys: kuluneisiin puuosiin imeytetetään pellavaöljyä niin paljon, kuin ne suostuvat ottamaan vastaan. Tämä kuntouttaa puun. Sitten vain pellavaöljymaalia pintaan, ja ikkuna on taas kuin uuden veroinen!

Käytän kyllästämiseen raakaa pellavaöljyä, jonka kiehautan puun pinnassa kuumailmapuhaltimella: sivelen pensselillä öljyä puupintaan ja kuumennan sen kiehumispisteeseen. Kiehumisen näkee käytännössä pienenä kuplimisena, jonka jälkeen öljy imeytyy nopeasti puun sisään. Jatkan kyllästämistä niin kauan, kunnes puu ei enää ime öljyä. Sitten kuivaan rätillä liiat öljyt pois pinnasta.

Pellavaöljyrättien kanssa pitää olla varovainen, koska niissä on itsesyttymisvaara. Pidän niitä metallisangossa työn aikana ja poissa auringosta. Kun lopetan, huuhtelen rätit runsaalla vedellä ja laitan muovipusissa poltettaviin jätteisiin, suoraan ulkona olevaan jäteastiaan.

Varoituksen sana myös kuumailmapuhaltimesta: sitä voi käyttää vain ulkotiloissa kauempana rakennuksista tulipaloriskin vuoksi. Kannattaa myös olla tarkkana puhaltaessaan puuosia: kuuma ilma alkaa nopeasti hiillyttää puuta - puhallinta ei voi pitää samassa kohdassa kauan aikaa. Jäähdytän kuuman puhaltimen laittamalla sen maahan kuuma suutin taivasta kohti.

Mukavaa kesän jatkoa, toivottavasti helle pian hellittää!

Tuovi

Profiloitua alasarjaa

Päärakennuksen ikkunat on tehty kahdessa vaiheessa. Vanhemmassa osassa ne ovat 1870-luvulta ja uudemmassa 1900-luvun alusta. Olemme teettäneet kunnostustöitä ulkopuolisilla ammattilaisilla, ja osan töistä olemme säästäneet itsellemme. Tämän vuoden aikana aloitimme uudemman osan huonokuntoisten ikkunoiden kunnostamisen. Ikkunoiden parissa on puuhasteltu verkkaiseen tahtiin lähinnä silloin, kun sää ei ole suosinut ulkotöitä. 

Uudemmassa osassa on t-malliset ikkunat, joissa pokien alasarjan tippalista on profiililtaan pyöristetty. Myöhemmin yksittäisiä ikkunoita korjatttu, jolloin tippalistoja on vaihdettu yksinkertaisempaan malliin. Tilasimme itse Aurassa sijaitsevalta Tecdomalta vanhan mallin mukaista alasarjapuuta sen verran, että voimme sillä korjata kaikki loput huonokuntoiset pokat. 

Aikaa syövin osuus työssä on ehdottomasti liitosten sahaaminen. Hommaa hankaloittaa sama asia kuin muissakin vapaa-ajan harrastuksissa; heti kun työ alkaa luistamaan, niin aika loppuu ja täytyy lopettaa. Sitten seuraavalla kerralla menee taas oma aikansa, ennen kuin pääsee jälleen vauhtiin.

Kesäloma lähenee ja hirsityöt odottavat jälleen!

Ville

Tulppaanit, raparperit ja kasvimaa

Tänä vuonna kasvimaan laittoi jäi myöhään - osin ehkä viileän kevään ja osin matkailun vuoksi, joka vei pari toukokuun viikonloppua. Nyt on kuitenkin pari laatikkoa istutettu täyteen vaikka mitä yrttejä, ja tilaa jäi vielä: olen hankalimmat kasvatettavat ostanut yleensä kaupasta ruukuissa ja pistänyt sitten kasvamaan loma-ajaksi: ainakin basilikaa, rosmariinia ja timjamia. Oregano, viinisuolaheinä ja ruohosipuli nousivatkin monivuotisina esiin omin voimin. Kylvin laatikoihin lisäksi korianteria, rucolaa, pinaattia, tilliä, lehtipersiljaa, pieniä sipuleita, porkkanaa, retiisiä ja paria erilaista salaattia.

Raparperi on jo pitkällä ja sitä voisi jo leikata - tai oikeammin vetää - käyttöön. Opin jokin aika sitten, että raparpereja ei pidä leikata veitsellä, kuten olen aiemmin tehnyt, vaan vetää varresta, jolloin ne irtoavat kätevästi alaosastaan.

Tulppaanien väriloistokin ilahdutti väentuvan edustalla. Tilasin reilun määrän erivärisiä tulppaaneja ruotsalaisesta Impecta Fröhandelista viime syksynä, ja pistelin ne maahan melko myöhään. Hyvin lähtivät kuitenkin miltei kaikki kasvamaan, ja värisekoitus oli toimiva. Näiden tulpaanien pitäisi nyt olla pohjoiseen ilmanalaan sopivia, perinteisiä ja monivuotisia. Jännittävää nähdä, miten ne nousevat ensi keväänä.

Tuovi

Lukusuositus: Erika Åbergin Byggnadsvård

Kirjahyllyyn on kertynyt vuosien varrella melkoinen määrä vanhoja rakennuksia ja perinnerakentamista käsittelevää kirjallisuutta. Varsinkin taloprojektimme alkuaikoina kirjoja tuli hankittua runsaasti, myöhemmin ostokset ovat harventuneet ja useimmat varteenotettavat teokset ovatkin jo meillä. Kiinnostavia teoksia on tehty paljon Suomessa, mutta myös Ruotsissa, josta alan osaaminen on Suomeen useimmin tullutkin ja jossa rakennussuojelu on joitakin askelia edellä.

Viimeisimpiä hankintojani on Erika Åbergin kirjoittama Byggnadsvård - hur får du tid, råd och kraft att restaurera ditt hem. Kirja on ollut kaupoissa jo jonkin aikaa, ja ajattelin ensin sen olevan yleisteos, jollaista emme enää tarvitsisi. Tuttava kuitenkin suositteli kirjaa, jonka jälkeen kävin sen ostamassa eikä ostosta ole tarvinnut katua.

Kirjaa voi hyödyntää monella tapaa: se on ensinnäkin hyvä ostos, jos vanhan talon hankinta on vasta suunnitteilla. Åberg kuvaa vanhan talon kunnostusta hyvin rehellisesti hyvine ja huonoine puolineen, ja antaa monia vinkkejä talon hankintaan liittyen.

Kirja sopii myös meille, joilla talo on jo hankittu ja kunnostusvuosiakin takana päin. Kirjaan on osattu valita juuri sellaisia teemoja, joista tietoa on vähemmän saatavilla, kuten rajanveto tilojen käytettävyyden ja vanhan säilyttämisen välillä, kevyitä tapoja korjata pieniä vikoja, taito hankkia materiaaleja ja tekijöitä taloudellisesti sekä kyky suunnitella pitkäjänteisesti ja budjetoiden, mutta toisaalta saada työvaiheita välillä myös maaliin.

Hienointa on, että kirja käsittelee myös vanhan talon omistajan elämänhallintaa: suurta iloa ja innostusta sekä merkityksellisyyden tunnetta kauniiden vanhojen yksityiskohtien keskellä, mutta toisaalta myös kärsimättömyyttä ja väsymystä loputtomalta tuntuvalla työmaalla, ikuista materiaali- ja tekijäjahtia sekä tolkutonta rahanmenoa.

Åberg on paitsi restauroija, myös innokas sisustaja, ja kirja käsittelee myös vanhan talon sisustamista ja antaa vinkkejä kirpputori- ja huutokauppavierailuille. Arvokasta tietoa ovat myös Åbergin oman taloprojektin korjaustapa- ja materiaalivirheet, joita kirjassa kuvataan avoimesti taustoittaen valintojen syitä ja myös ratkaisuja, joilla virheistä on selvitty.

Erika Åbergin kirja on saatavilla vain ruotsiksi. Yle Areenassa on kuitenkin nähtävillä ainakin toistaiseksi suomeksi tekstitettyjä Vanhat talot huokuvat historiaa -sarjan jaksoja, joissa Åberg on mukana. Erika Åbergilla on myös oma kotisivu ja verkkokauppa.

Antoisia luku- ja katseluhetkiä!

Tuovi

Ikkuna-aukkojen pellitystä

Olemme kirjoittaneet aiemmin  päärakennuksen ikkuna-aukkojen tiivistämisen ongelmista. Meidän kohdallamme on kyse lämmittämättömästä talosta, jolloin kosteuden pääseminen eristeisiin ja rakenteisiin on ollut suuri haaste. 

Päärakennuksessa ongelmakohtina ovat erityisesti lounaan- ja kaakonpuoleiset ikkunat, joita tuuli, sade ja aurinko rasittavat eniten. Näiden julkisivujen ikkunoiden pielistä sadevesi ja lumi ovat päässeet silloin tällöin sisälle kastelemaan rakenteita ja värjäämään pinkopahvi- ja tapettipintoja. Erityisen hankalia ovat kovan tuulen sekä räntäsateen tai puuterilumen yhdistelmät. Räntäsateella kova tuuli painaa kosteutta helposti rakenteiden läpi, jolloin sisäosiin päässyt kosteus näkyy nopeammin pinnoilla. Puuterilumi taas kostuttaa rakenteita pienellä viiveellä sitten, kun se lämpimämmän sään aikana pääsee sulamaan. 

Olemme jo pellittäneet muutamien ikkunoiden ylä- ja alatippalistoja, mutta tämä on ollut vasta pellitysurakan ensimmäinen vaihe. Olimme aiemmin sitä mieltä, että emme tekisi ikkunoihin pellityksiä, koska niitä ei tämän ajan rakennuksissa ole ennenkään ollut. Mutta nyt mieli on käytännön kokemusten myötä muuttunut.

Yksi suurimmista ongelmista on kuitenkin julkisivun vaakaponttilaudoituksen profiili, jota ei saa koskaan naulaamalla tiiviiksi. Profiilin syvennyksistä kosteus pääsee helposti koristelaudoituksen alle sekä siitä julkisivulaudoituksen ja karmin välistä eristeisiin ja lopulta sisäpintoihin. Olemme koettaneet tiivistää näitä kohtia pellavaöljykitillä, joka varmaan jonkin aikaa on auttanutkin. Kirjoitimme tästä toimenpiteestä vuonna 2025 postauksessa Pellavaöljykittiä ja rautaoksidipunaista. Kitti ei kuitenkaan pysty pitämään tiiviinä ilmankosteuden vaihteluiden mukaan liikkuvia puurakenteiden saumoja. Kittiä pitäisi myös uusia usein ja toisaalta huoltomaalata, että se toimisi kunnolla ja pysyisi paikoillaan.

Julkisivujen vaakaponttilaudoitus on yleinen rakenne etenkin 1800-luvun asuinrakennuksissa, ja se toimii varmasti hyvin paikoilla, joissa tuuliolosuhteet ovat maltillisemmat. Jos sisätilat on pysyvästi lämmitetty, kuivattaa lämmin sisäilma  osaltaan rakenteita, eikä kosteus pääse välttämättä niin helposti tunkeutumaan sisälle asti. Meillä asia on kuitenkin toisin.

Seuraavaksi kokeilemme muutamassa  ikkunassa koristelistojen sivujen pellitystä siten, että upotamme pellit osittain julkisivulautojen sisään ja peitämme siten pontin profiilin synnyttämät aukot. Käytännössä tulemme käyttämään noin 30 mm leveitä ikkunapellistä leikattuja soiroja, jotka naulataan koristelistojen kylkiin kiinni. Pellit voidaan sitten jossain vaiheessa maalata samalla sävyllä kuin koristelistatkin. Asensin jo kokeeksi pienen palasen tällaista peltiä yhden ikkunan kylkeen alkusyksystä. Keväällä on tarkoitus jatkaa työtä kokonaisten ikkunoiden osalta. Jännityksellä jäämme sitten odottamaan, miten uusi kokeilu käytännössä toimii.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Ville

Hevosmuurahaisten työtä

Päärakennuksen takajulkisivulla ei ole vielä tehty hirsikorjauksia lainkaan, mutta sielläkin korjattavaa toki löytyy. Kyseinen julkisivu on valtaosan päivää varjossa, ja kovat sateet ja tuulet tulevat yleensä toiselta suunnalta, joten siinäkin mielessä tämä puoli on lähtökohtaisesti säilynyt paremmin. Rakennuksen vanhemman osan koillispäädyn kulmissa aikoinaan olleet syöksyrännit on laajennusosan rakentamisen yhteydessä jätetty paikoilleen, jolloin ne ovat jääneet vähän hassuihin paikkoihin keskelle seinää. Rännit ovat jossain vaiheessa 1900-lukua vioittuneet ja alkaneet johtaa sadevettä katolta suoraan rakenteisiin. Tästä on ollut seurauksena isoja lahovaurioita erityisesti rännien alaosien kohdalla. Vauriot ovat syntyneet jo ennen betonitiilikatteen asentamista eli noin 70 vuotta sitten, jolloin myös vaurioituneet syöksytorvet on viimein poistettu paikoiltaan.

Etupihan lahovaurioita rännien kohdalta on korjattu jo pariin otteeseen. Tänä vuonna otin viimein esille jo aiemmin tiedossa olleen vauriokohdan rakennuksen toiselta puolelta. Kun aloin poistamaan vuorilautoja kivijalasta ylöspäin, ihmettelin paneelien taakse kertyneen puupurun määrää. Kun rakennuksessa ei ole käytetty sahanpurua eristeenä, niin tämä antoi viitteen siitä, mitä ylempää seinästä saattaisi löytyä. Ikkunan vierestä löytyikin alue, jossa todennäköisesti hevosmuurahaiset ovat saaneet temmeltää ja pesiä vapaasti. Tällä kohdalla seinähirsi oli puhkottu niin pahasti, että siitä saattoi työntää käden vaivatta läpi. Tämä on ainut kohta rakennuksessa, josta olen tällaisen esiintymän löytänyt. Muurahaisia ei todennäköisesti ole asunut kohdassa enää vuosikymmeniin, mutta muuten jäljet eivät jätä aihetta epäilyyn.

Tämä hirsivaurio on tarkoitus korjauttaa ensi keväänä. Käytämme siihen Museoviraston entistämisavustusta, jota meille viime keväänä myönnettiin. Saadaan jälleen yksi vauriokohta korjattua ja askel kokonaisurakkaa eteenpäin.

Ville

Ruokasalin yläpohjaa korjaamassa

Päärakennuksen välipohjan tukirakenteita ja kattopaneeleita on korjattu jo aiemmin muutamaan otteeseen, mutta korjauskohteita on toki vielä jäljelläkin. Muutaman vuoden takaisen kattoremontin jälkeen sadevettä ei ole enää päässyt vuotamaan yläpohjaan, joten puumateriaalin kuivumisen seurauksena jotkin yläpohjan tukirakenteet eivät enää kanna yläpohjan painoa. Ruokasalin katossa on ollut jo kuntotarkastuksesta lähtien tiedossa yksi vauriokohta, joka kuivuttuaan on lahottanut tukirakenteita jonkin verran enemmän, kuin mitä alun perin ajattelin.

Tänä vuonna pääsin viimein ruokasalin katon kimppuun. Työ alkoi kesällä, jolloin rakensin vauriokohdan alapuolelle tukikehikon, jotta lahonneet välinpohjan kannatinpalkit eivät pääse lopullisesti pettämään oman painoni alla.

Alapuolisen varmistuksen jälkeen lapioin ullakolla vauriokohdasta eristekerrokset sivuun. Se oli todella hikistä ja pölyistä hommaa, koska eristeenä ja sen painona on käytetty sammalta, turvetta ja hiekkaa, joka lennätti lapioinnin aikana ullakon ilmatilaan sakean pölypilven. Työpäivien jälkeen naamataulu oli maskikohtaa lukuunottamatta täysin mustana. Pärjäsin työssä tavallisilla hengityssuojaimilla. Raitisilmamaski olisi ollut kova sana tässä työssä ja tehnyt hommasta muutenkin miellyttävämpää. Sellaisen hankkiminen on ollut jo jonkin aikaa suunnitelmissa, ja investointi on varmaan ensi vuonna ajankohtainen.

 

Seuraavana työvaiheena oli lahonneiden kannatinpalkkien tukeminen. Korjasin kohdan kiinnittämällä lahovaurioisen kohdan yli tukiparrut molemmin puolin ja pulttasin ne kiinni kohdasta, jossa oli jo tervettä puuta. Tämän jälkeen ei ollut enää pelkoa tukirakenteiden pettämisestä. Näitä lahokohtia ei mielestäni tarvitse veistää puusta kokonaan pois silloin, kun kyseessä on ullakko eikä huonetila ja vesikatto on kunnossa.  

 

Viimeisenä työvaiheena oli vaurioituneiden kattopaneelien uusiminen. Korjattava kohta oli noin kahden neliön kokoinen. Sahasin monitoimityökalulla paneeleista yksi kerrallaan sopivan pätkän pois. Osa paneeleista oli todella huonossa kunnossa. Tässä työssä sai olla tarkkana lautojen välistä tippuvan hiekan kanssa. Sitten sahasin varastossa olevista vanhoista ja uusista paneeleista sopivat paikkapalat, ja naulasin ne kiinni leikatuilla nauloilla kannatinpalkkeihin.

Maalaamme kattopaneelit jossain vaiheessa joko liimamaalilla tai mattapellavaöljymaalilla, koska ainakaan tässä vaiheessa ei ole suunnitelmassa katon pinkopahvitusta, vaikka toki sekin olisi yksi vaihtoehto ja ehkäisisi eristeiden tippumisen paneelien välistä alas huonetilaan.

Ville

Kepparitalli tuli pihaan

Keppihevosten kanssa oleilu alkoi, kun olin 9-vuotias. Siitä lähtien keppihevoset oli yksi osa elämää. Joka ilta ja aamu kesällä lähdin niiden kanssa lenkille. Ja hypin niitten kanssa esteitä. Sitten rupesin haaveilemaan, että niille tulisi oma talli. Ja eräänä päivänä äiti ja isä sanoi, että talli voisi olla kiva. Talli ostettiin nettikaupasta. Minä valitsin tallin, joka oli samalla värillä maalattu kuin väentupa. Ja katto oli musta. Talli on hyvässä kunnossa ja sitä käytetään paljon.

Olin ihan unohtanut antaa hevosille nimet. Yhdelle olin jo antanut nimen Hilma, koska hän oli ollut jo kanssani 8 vuotta. Mutta siitä lähti pohtiminen: kahdelle hevoselle nimet! Nimiä tuli esille, mutta mikään ei sopinut. Mutta sitten tuli Risku-nimi vastaan, ja se oli minusta niin kiva nimi, että ajattelin antaa sen ruskealle hevoselle nimeksi. Sitten oli yksi hevonen jäljellä vielä, ja sille tuli nimeksi Holger.

Sitten ostettiin vähitellen tavaroita ja varusteita keppihevosille. Monia päiviä myöhemmin oli minun syntymäpäivä. Äiti osti lahjaksi minulle heinäpussit, jotka voisin ripustaa talliin. Ja taas yksi plussa talliin!

Voin kertoa vähän hevosten taustoista. Hilman sain, kun olin 1-vuotias. Hän on rauhallinen ja oppivainen. Risku taas on tullut iltapäiväkerhosta, kun olin 9-vuotias. Meidän iltapäiväkerho oli muuttamassa toiseen paikkaan, ja heillä oli hirveästi tavaraa. Olin ulkona menossa kotiin iltapäiväkerhosta, kun huomasin puun juurella makaavan keppihevosen. Se oli yltä päältä lehdissä ja liassa. Kampasin sitä vähän ja laitoin sen tukkaan letin. Sitten oli vielä yksi keppihevonen ilman omistajaa. Se oli Risku. Otin molemmat kotiin ja hoidin niitä. Niistä tuli hyvät ystävät Hilman kanssa. Siitä lähtien ne ovat olleet minulla.

Kirjoittanut: Venny

Vintin aarteita

Vanhan päärakennuksen vintin siivous on yksi ikuisuusprojekteista, mutta niin ehkä saa ollakin. Vintti on iso paikka, ja vaikka tavaraa ei lopulta ole kovin paljoa, on sitä kuitenkin ihan riittävästi, kun se on ripoteltu sinne tänne irrallaan tai laatikoissa. Hauskaa on tavaran kerroksellisuus: uudemmassa päädyssä on tavaraa 1900-1950-luvuilta ja vanhassa päädyssä 1800-luvun lopulta 1900-luvun alkuun.

Olemme siivonneet aiemmin erityisesti uutta päätyä, kun vesikaton kunnostus on vaatinut tavaran raivaamista alta pois. Uudessa päädyssä on myös kesähuone. Uudemmat tavarat ovat kaikenlaista arjen irtaimistoa kuten astioita, ruuanlaittovälineitä, kenkiä ja käsityötarvikkeita.

Vanhassa osassa on puolestaan paljon kirjeitä, kirjoja, karttoja, karjanjalostukseen ja -hoitoon liittyviä muistiinpanoja, piikojen työtodistuksia, maakauppojen asiakirjoja ja valokuviakin. Talon isäntä on toiminut tavallaan kunnan viranhaltijana ja hoidellut monenlaisia asioita aina palovakuutusten korvauksista vaivaisten hoidon maksutilityksiin. Paperiarkisto näistä toimista on runsas.

Vintti on kaikessa kaaoksessaan myös kaunis paikka. Vintin päädyssä on koristeellinen ikkuna, josta siivilöityy tunnelmallinen valo vanhan tavaran keskelle. Yksi syy siivousprojektin pitkään kestoon onkin ehkä se, että niin helposti unohtuu ihailemaan vanhoja astioita tai lukemaan vanhoja kirjoituksia. Aika pysähtyy ja raksuttaa hitaasti taaksepäin.

Joskus mietin, mitä meidän ajastamme jää jäjelle, kun emme kirjoita enää juuri mitään paperille, kaikki tieto on verkossa ja kirjahyllyjäkään ei enää monissa kodeissa taida olla. Sahanpurulta ja vanhalta tavaralta tuoksuvaa vinttiä enää harvemmin jää, mutta toivottavasti jokin digitaalinen ullakko kuitenkin.

Tuovi

Hiekkatien saneeraus

Saneeraus-sana ei kuulu yleensä sanastooni eikä sitä toivoisi juuri kuulevansa vanhojen talojen kohdalla. Sen sijaan hiekkatiehen se minusta sopii, koska kohennus oli tällä kertaa kokonaisvaltainen. Hiekkatie siis saneerattiin! Käytännössä teimme sen, mitä olisi pitänyt tehdä jo alun perinkin eli perustaa tie kunnolla. Viime kesinä ylläpito on nimittäin käynyt melko tuskaiseksi, kun karkea sora on tunkenut esiin hiekan alta, ja rikkaruohot ovat viisaasti soluttautuneet kasvamaan soran sekaan.

Niinpä vuokrasimme Avantin kauhalla varustettuna, pienen maantiivistäjän ja tilasimme kaksi kuorma-autollista hiekan ja soran sekoitusta. Aines oli tällä kertaa hieman aiempaa karkeampaa. Ajoimme hiekkakuopalle ennakkoon katsomaan sopivia raekokoja ja valikoimme sellaisen, joka ehkä hieman vähemmän kulkeutuisi kengissä sisätiloihin. Näin jälkikäteen arvioituna valinta onnistui hyvin.

Aloitimme työt hiekkakuormia edeltävänä päivänä: ensin mittasimme tien leveydet kohdilleen, vedimme linjanarut ja lopuksi merkkasimme reunat spraymaalilla. Sitten oli Avantin vuoro: jyrsimme kauhalla hiekkatien keskellä rehottavat kasvustot pois ja vedimme reunat merkkausten avulla suoriksi. Vanhan hiekan ajattelimme laittaa myöhemmin istutuskuoppiin mullan sekaan.

Sitten odoteltiin hiekkakuormia. Kuorma-auton kuski levitti hiekan parhaansa mukaan suoraan lavalta, ja loput työstä teimme Avantilla ja käsipelillä. Hiekkaa leviteltiin lapioilla, lehtiharavilla, rikkaruohoraudalla ja lopuksi myös laudoista rakennetulla tasoituslanalla. Työtä tehdessä tuli mieleen, että vanhan ajan heinäharava nurin päin käännettynä olisi ollut kätevä. Sitä tarvittaisiin myös kukkaniityn hoidossa eli pitänee laittaa hankintalistalle.

Pinnan tiivistäminen oli viimeinen toimenpide, ja vaikka ensin epäilimme 60 kilon maantiivistäjää liian pieneksi, se hoiti homman erinomaisesti ja nopeasti, kun vain jaksoi kävellä perässä. Rankat ukkoskuurot osoittivat, että kaadot ovat kunnossa - lätäköitä ei käytännössä syntynyt lainkaan.

Nyt on siis hiekkatie saneerattu, ja siirrytään ylläpitoon. Reunoihin emme tietoisesti laittaneet lautoja tai muita reunuksia, koska ne eivät vanhan ajan pihoihin ole kuuluneet. Ajattelin kokeilla etikkaliuosta, jos se hillitsisi vähän nurmikon valtausyrityksiä. 

Tuovi

Ikkunahaka, jota voi säätää

Välillä törmää yksinkertaisiin, mutta nerokkaisiin tuotteisiin, jotka helpottavat arkea. Erityisen paljon näitä löytyy vanhoista ja vanhan mallin mukaan tehdyistä tavaroista ja työkaluista, niin nytkin. Löysin nimittäin jokin aika sitten tällaiset säädettävät ikkunahaat. Ne on tehty rautalangasta, ja niiden avulla saa napakasti ikkunat auki kovemmallakin tuulella.

Laitan hakoja kaksi peri ikkuna, ylös ja alas. Haan pituutta pystyy säätämään melko paljon, ja säätämisen avulla saa myös kiinnitettyä ikkunan tiukasti paikoilleen, mikä on tärkeää tuulisella säällä. Väentuvassamme on kierrätysikkunat, joissa on valmiiksi yksi kiinteä myrskyhaka. Käytäntö on osoittanut, että tuulisella kelillä yksi haka ei riitä. Kiinteät haat myös aina lonksuvat jonkin verran ja vähitellen irrottavat itsensä tuulen voimasta. Mietimme ensin, lisätäänkö toinen haka, mutta nyt sille ei ole tarvetta.

Säädettäviä hakoja olen ostanut Rakennusperinteen Ystävien puodista Turussa. Niitä saa myös verkkokaupasta. Muualla en ole niihin vielä törmännytkään.

Sitten vain tuulettamaan!

Tuovi

Uusi väentupa on virallisesti valmistunut!

Uuden väentuvan viimeisetkin työt on saatettu loppuun (muutamaa ikkunapellitystä lukuun ottamatta), ja lopputarkastus on nyt pidetty. Yhdeksän vuotta siinä vierähti, mutta toki talo on ollut asumiskunnossa kutakuinkin jo seitsemän vuoden ajan. Kahdesti jouduimme hakemaan jatkoaikaa rakennusluvalle, joka oli alun perin viisi vuotta voimassa. Syitä pitkälle rakennusajalle on useampia. Oleellisin syy on ollut alkuperäistä suunnitelmaa suuremmat rakentamiskustannukset, jonka vuoksi hankintoja ja töiden teettämistä on pitänyt jakaa useammalle vuodelle. Toinen syy olivat akuutit korjaustarpeet tontin muissa rakennuksissa, joista suurin oli päärakennuksen katon uusiminen 2018.

 

Olemme todella viihtyneet uudessa väentuvassa. Ikkunoista avautuvat näkymät eri vuodenaikoina ovat upeat ja neliöitäkin on meidän perheellemme tarpeeksi. Pari asiaa suunnitelmissa ja toteutuksessa olisi kuitenkin voinut tehdä toisella tavalla. Alapohjan rakenne on tehty kertopuupalkeista (45 x 300 mm), joiden mitta ilman välikannatusta on 6 metriä. Keskelle alapohjarakennetta olisi varmaakin tarvittu yksi parista pisteestä alas maanpintaan tuettu kannatinpalkki, joka olisi tukevoittanut lattiaa ja ehkäissyt sen tärinää kävellessä. Sama piirre toistuu myös pienemmän huoneen eli kamarin puolella. Tämä ominaisuus ei asumista haittaa, mutta se korostuu helposti vilkasliikkeisen ja kenguruna paikasta toiseen pomppivan lapsen kanssa asuessa.

Toisen asian ratkaisimme jo aiemmin eli ulko-oven toimintaongelmat. Alun perin meillä oli uloimpana ovena kunnostettu vanha pariovi ja sisempänä oli vielä erillinen uusi parilämpöovi. Vanha ovi ei vain soveltunut noin kovaan säärasituspaikkaan, vaan sitä oli käytännössä vaikeata, joskus jopa mahdotonta käyttää. Syksyllä ja keväällä lukkoa ei tahtonut saada kiinni lainkaan, ja kesällä ovien kutistuessa sitä ei saanut ilman kepulikonsteja ulkopuolelta lukkoon. Pitkän harkinnan ja eri vaihtoehtojen punninnan jälkeen päädyimme tilaamaan uuden parioven, ja samalla poistettiin tuplaovi sisäpuolelta. Toistaiseksi uusi pariovi on toiminut erinomaisesti. Tosin yksi ikkuna hajosi toissa vuonna ruohonleikkauksen vuoksi. Päältä ajettava leikkuri heitti talon etuosan hiekkatien laidasta terävän kiven ikkunaan, johon sen seurauksena tuli pieni reikä ja lasi jouduttiin vaihtamaan.

Kesäloma on vielä onneksi kokonaan edessä. Seuraavaksi siirrymme jälleen vanhan talon pariin ja siinä sivussa edistetään pihatöitä. Hyvää kesän jatkoa!

Ville

Kulmakaapin uudet värit

Peräpohjalaisen kulmakaapin entisöinti on edennyt hitaasti muiden hommien rinnalla. Maalinpoisto oli kova työ, kun kerroksia oli monta ja vanhat muovimaalit aika tiukasti kiinni. Syksyn tullen maalit olivat kuitenkin poissa. Sitten hioin kaapin pinnat, ensin karkeammalla ja lopuksi hyvin hienolla hiekkapaperilla. Karkealla saa loput maaliläikät pois tai ainakin tasoitettua niiden reunoja. Hienolla sitten viimeistellään pinta. Pölyjen pyyhinnän jälkeen alkoi maalaus.

Mietimme sopivaa maalia jonkin aikaa ja päädyimme vaaleanvihreään Ottossonin Övedsgröniin, joka on vaalennettu titaaninvalkealla suhteessa 1:3. Tämä vihreä sointuu väentuvan keittiökaapiston sävyyn. Kaapin alkuperäinen väri on ollut vaaleanharmaa, mutta koska meillä on jo tuvassa yksi harmaa kulmakaappi, ajattelimme valita jonkin toisen värin.

Kaapin ovissa on koristepeilit, jotka ovat alunperin olleet ruskeanpunaiset. Palautin punaisen värin, mutta valitsin hieman kirkkaamman sävyn, Ottossonin vaalean englanninpunaisen. Testasin myös tummempaa Gysingen englanninpunaista, mutta vaalea tuntui keveämmältä ja sopivammalta vihreän kanssa.

Pellavaöljymaalin merkillä ei tässä kohtaa ollut merkitystä - kunhan on pellavaöljymaalia! Varastossa alkaa olla jo melkoinen määrä eri sävyjä, joten löysin sieltä suoraan nämä maalit, jotka olen aikoinaan ostanut Domus Classicasta. Pellavaöljymaaleissa on loistavaa myös niiden loputon säilyminen: lisään vain muovikelmua maalin pintaan tiivisti ja purkin kansi tiukasti kiinni: maali ei kuivu purkissa eikä pintaan synny turhaan kuivaa, poistettavaa pintaa. Purkit voi pitää kylmässä varastossa talvellakin, pakkanen ei haittaa.

Tämä mennyt talvi oli oikeastaan ensimmäinen, kun maalasin läpi koko talven erinäisiä kohteita, osaa myös kylmissä tiloissa. Työ sujui ihan hyvin ja maalit kuivuivatkin - tosin hitaasti, mutta kiirettähän ei ole. Uhrasin vain yhden toppatakin maalitakiksi niin tarkeni. Valon kanssa oli välillä haasteita, mutta otsalamppu oli hyvä apu. Nyt onkin sitten jo kevät tullut ja valoa ihan eri tavalla :-)

Tuovi

Puuhellaa aina tarvitaan

Väentupamme isoimmassa huoneessa eli tuvassa on puuhella, joka on ollut kovassa käytössä pakkaspäivien aikana. Sitä on nykyään helppo käyttää, mutta muistan hyvin alkuajat, jolloin ikkunoita täytyi ulkolämpötilasta huolimatta availla, kun savua alkoi työntyä sytytysvaiheessa valurautalevyjen rakosista ylöspäin. Joskus tuulisella säällä veto piipusta alas sisätiloihin oli niin voimakas, että oli turha kuvitella hellan sytyttämistä.

Kaikki helpottui kun huomasimme, että ratkaisu oli yksinkertainen – kuumailmapuhallin. Nykyään lämmitämme hormin kuumailmapuhaltimella nuohousluukun kautta puhaltamalla. Laitamme puhaltimen päälle noin 10-15 minuuttia ennen hellan sytyttämistä. Sytytysvaiheessa puhallin on vielä päällä, mutta heti kun tuli syttyy kunnolla ja hormi alkaa vetämään, suljemme puhaltimen ja laitamme tuhkaluukun kiinni. Systeemin käyttöön ottamisen jälkeen ei ole tullut kertaakaan enää savua sisälle tupaan.

Tänä talvena hankimme viimein myös kamiinapuhaltimen, koska halusimme levittää hellan lämpöä tehokkaammin tilan muihin osiin. Ennen hankintaa kävin läpi nettikeskusteluja, joista ei juurikaan kostunut mitään. Aihe kuin aihe, niin mielipiteet ja käytännön kokemukset antavat aina toinen toisensa kumoavia kokemuksia: ”Toimii meillä hyvin!”, ”Turha härpäke!”, ”Ei ole riittävän tehokas”, ”Ihan ok, mutta käytä rahasi sähkötuulettimeen” ja niin edelleen… 

Hankimme tuulettimen joulukuussa pahimpien pakkasten aikaan. Ajatus ilman sähköä toimivasta tuulettimesta oli tärkeä. Vajaalla 50 eurolla ostamamme malli on sellainen, että tietyn lämpötilan saavutettuaan sen myös kääntyy puolelta toiselle ja muuttaa ilmavirran suuntaa. Oma kokemuksemme laitteesta on ollut ihan positiivinen. Ainoastaan oikean kohdan löytäminen hellan päällä vei vähän aikaa. Kohta ei saa olla liian kuuma ettei laite vaurioidu, mutta sen täytyy olla kuitenkin tarpeeksi kuuma, että tuuletin pyörii riittävän nopeasti. Meillä pienen lämpimän ilmavirran tuntee useiden metrien päässä hellasta, joten ilmaa se tuntuu kierrättävän kohtuullisesti ja lämpöä leviää kauemmas hellasta. Meidän mallimme on myös melko äänetön, mutta sen kestävyydestä pidempiaikaisen käytön jälkeen ei vielä ole kokemusta. Tähän mennessä emme ole katuneet tuulettimen hankintaa.

Hyvää alkanutta vuotta ja tunnelmallisia hellatulia kaikille!

Ville

Uudenvuoden kuulumiset

Tämä on ensimmäinen kirjoitukseni tässä blogissa.

Minä olen ehtinyt tehdä paljon töitä täällä Sorossa. Leikkasin toissa kesänä marja-aronian alas ja olen auttanut äitiä maalaustöissä. Lehtiä on haravoitu ja siivottu pihaa. Ollaan nosteltu klapeja varastoon. Talvella on ehditty tehdä aika paljon asioita. Lumi on ollut melkein koko ajan puuterilunta. Illalla lumi muuttui suojalumeksi kun pakkanen lauhtui. Ehdittiin tehdä yksi lumilyhty. Jouluna oltiin mummin luona.  

Hyvää uutta vuotta kaikille!   

Terveisin,
Venny

Sipulit jäivät lumen alle

Minun piti jo aiemmin kirjoittaa kukkasipuleista, mutta lumi ehti tulla ensin. Haittaa siitä ei toki ole, koska kevätkukkien aika koittaa vasta keväällä. Aikainen talvi ja lumi tosin haittasivat kukkapenkkien suojausta: ehdin tehdä lehtikatteet vain osalle penkeistä. Sitten maa jäätyi ja lehdet siinä samalla eikä niitä saanut enää haravoitua. Mutta näillä mennään ja katsotaan sitten keväämmällä, miten penkit jakselevat.

Tein kesällä isot kukkapenkit väentuvan eteen ja ajattelin, että pitäisihän niissä olla jo keväällä jotain kukkaloistoa. Niinpä ostin punaisten ja keltaisten tulppaanien sipuleja runsain mitoin, ja pistelimme ne multaan lokakuulla. Levitimme sipulit sekalaisessa järjestyksessä molempiin penkkeihin ja käytin pienen istutuslapion vartta työkaluna. Sillä sai mukavasti painettua kuopan sipulille. Huomasin, että myynnissä on myös sipulien istutukseen tarkoitettuja työkaluja, ehkä sellainen sitten ensi kerralla.

Lisäsimme myös narsissien määrää lehmusten juurilla. Narsissit ja tulppaanit taitavat kyllä levitä itsekin vähitellen. Joka tapauksessa keväällä on toivottavasti luvassa punakeltaista väriloistoa!

Rauhallista joulun odotusta

Tuovi

Verkot veteen, avustushakemus sisään

Muutaman vuoden tauon jälkeen päätimme hakea Museoviraston entistämisavustusta päärakennuksen korjaustöihin, savupiippujen uudelleen muuraukseen ja kivijalja- ja hirsikorjauksiin. Haku päättyi marraskuun loppuun, mutta tällä kertaa saimme oman hakemuksemme tehtyä ja jätettyä sisään jo muutamaa päivää aikaisemmin. Edistystä sekin.

Hakulomakkeen täytettävät osiot olivat jonkin verran muuttuneet muutaman vuoden takaisesta, joten jouduimme kirjoittamaan taustaselvityksiä uuteen muotoon. Korjaustöiden kustannusarviokohta oli tällä kertaa melko yksinkertaista laatia, koska olimme jo aiemmin kysyneet alustavia tarjouksia näille töille. Muutenkin itse hakemuslomake oli helppo täyttää ja lähettää verkkopalvelun kautta.

Entistämisavustusta voi saada enintään 40 prosenttia toteutuneista kulusta 8 000 euroon saakka ja siitä ylöspäin menevistä kustannuksista tukea voi saada 25 prosenttia. Enimmillään avustusta voi saada 30 000 euroa. Päätökset avustuksen saajista tulevat maaliskuun loppuun mennessä. Siispä jännittävät kuukaudet edessä.

Tällä kertaa haemme avustusta päärakennuksen savupiippujen, rungon lahovaurioiden ja kivijalan korjaukseen. Vaikka hirsirunkoa on korjattu jo useampaan otteeseen, siellä täällä rakennusta löytyy vielä suurempiakin lahovauriokohtia. Yksi näistä on rakennuksen takaseinustalla vanhan ja uuden rakennusosan liitoskohdassa, jossa on aikoinaan sijainnut syöksytorvi. Se on jossain vaiheessa johtanut pitkän aikaa vettä vuorilaudoituksen sisään. Samalla kohdalla on myös rakennuksen kivijalka vajonnut, joka olisi tarkoitus laittaa tässä yhteydessä kuntoon.

Kyseiset työt ovat laajuudeltaan ja toisaalta myös toteutukseltaan sellaisia, että niihin en itse tohtisi ilman kokeneiden ammattilaisten apua ryhtyä. Olemme nykyään aika tarkkaan aina miettineet, mihin töihin kannattaa vähäinen vapaa-aika käyttää ja mikä kannattaa suosiolla jättää restaurointitöitä ammatikseen tekevien tahojen harteille.

Hyvää alkanutta joulukuuta kaikille!

Ville

Vanhat ilmakuvat kertovat

Maanmittauslaitoksen vanhoja ilmakuvia voi selailla karttapohjalta Paikkatietoikkuna-palvelussa. Vanhimmat ilmakuvat ovat 1930-luvulta, ja niiden saatavuus vaihtelee jonkin verran paikkakuntien välillä. Meidän tonttimme kohdalla vanhin kuva on vuodelta 1948, ja sen jälkeiseltä ajalta niitä on yhteensä seisemän: 1949, 1996, 2005, 2010, 2015, 2017 ja 2022.

Materiaalia on hauska tarkastella etenkin jo purettujen rakennusten, pihaistutusten, viljelysten ja kulkureittien osalta. Meidän tonttimme vanhimmissa kuvissa näkyvät vielä toinen vanhoista väentuvista, savusauna ja maakellari, jotka purettiin jossain vaiheessa 1960- tai 1970-luvuilla. Väentupia on ollut tontilla 1900-luvun alussa kaksi, mutta toinen niistä on näköjään purettu tien varresta jo ennen 1948 otettua kuvaa. Kuvista pystyy päättelemään myös pihakaivojen paikat. Olemme jossain vaiheessa palauttamassa ainakin yhden niistä uudelleen käyttöön, jos vettä vaan vielä riittää entisillä paikoilla tai niiden läheisyydessä.

 

Yksi meitä erityisesti kiinnostava seikka kuvissa ovat hiekkakäytävien alkuperäiset linjaukset, joita meidän on tarkoitus palauttaa ennalleen niiltä osin, kun ne palvelevat pihan eri alueiden nykyistä käyttöä.

Vanhimmista kuvista löytyy selitys myös sille, miksi tien riestys on melkein kiinni tallirakennuksen nurkassa. Aikoinaan talon kulkuvälineillä on ajettu kaakon ja koillisen suunnassa kulkevalta tieltä suoraan tallin päädyn vierestä pihamaalle. Varsinainen tien risteys on ollut kauempana rakennuksesta. Teiden leventämisen myötä risteysalue on nykyään jokseenkin hankala, koska ajaminen tallin päädystä sisään ja ulos ei ole täysin riskitöntä huonon näkyvyyden ja ahtaan tilan vuoksi. On sinänsä mielenkiintoista, että teitä on levennetty juuri talon tontin suuntaan eikä toiselle puolelle.

Vanhat ilmakuvat tarjoavat yllättävän paljon tietoa alueiden historiasta kiinnostuneille. Mekin saimme näistä selville asioita, joita ei muista dokumenteista ole löytynyt.

Ville