sunnuntai 24. elokuuta 2025

Savupiippujen uusi ilme

Kesän aikana on blogin päivittäminen omalta kohdaltani siirtynyt syystä tai toisesta aina eteenpäin, vaikka töitä on tehty eripuolilla pihaa ja rakennuksia vaikka kuinka paljon. Nyt elokuun lopulla oli syytä viimein korjata tämä epäkohta.

Meille myönnettiin viime vuonna Museoviraston entistämisavustusta muun muassa päärakennuksen savupiippujen kunnostamiseen. Restart Oy aloitti ensimmäisen piipun vesikaton yläpuolisen osan korjauksen jo viime vuoden syksyllä, mutta huonot kelit keskeyttivät työn talven ajaksi. Suunnitelmana oli vaihtaa piipuista ainoastaan käyttökelvottomat tiilet, korvata ne kierrätetyillä savitiilillä ja käyttää muuten käyttökelpoiset tiilet uudestaan. 

Keskimmäinen rakennuksen kolmesta piipuista on muurattu uudelleen mahdollisesti 1960-80-lukujen korjausten yhteydessä. Silloin on jätetty piipun juuren paksumpi osa ja yläosan kruunu tekemättä kokonaan. Kaksi muuta piippua olivat alkuperäisen malliset, mutta niissä tiilien saumat olivat pahasti rapautuneita ja kruunut kärsineet isoja vaurioita.

Korjaustyötä jatkettiin kesäkuussa. Restartin kautta tullut muurari Onni Heikkinen teki hyvää työtä. Kaksi laitimmaista piippua palautettiin entiseen muotoonsa, mutta keskimmäisen kohdalla tehtiin poikkeus. Piipun saumaukset olivat sen verran hyvässä kunnossa, että sitä ei haluttu purkaa turhaan. Kompromissina kyljet jätettiin suoriksi, mutta päälle muurattiin kruunu. Ainakin omasta mielestämme ratkaisu oli onnistunut, ja piippuun jäi näin muisto edellisestä korjausvaiheesta. 

Piippujen päälle asennettiin lopuksi vielä lintuverkot. Jossain vaiheessa täytyy vielä teettää ja asentaa niiden päälle hatut.

Ville

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti