Uusi yritys istuttaa omenapuita! Edelliset menivät parempiin suihin eli peura söi ne. Peurat ovat melkoinen riesa pihoilla, ja nuoret omenapuut vaikuttavat olevan niiden suurinta herkkua. Tällä kertaa toimin viisaammin: puut on heti istutuksen jälkeen suojattu korkeilla verkoilla.
Uudet omenapuut ovat olleet pitkään suunnitelmissa. Takapihalla on aiemmin kasvanut niitä enemmän, ja kolme vanhaa puuta on jäljellä. Ne tuottavat omenoita vaihtelevasti. Nyt oli yllättävän hyvä vuosi, ja sato oli runsas. Yhdestä puusta saa talviomenoita hilloon ja leivonnaisiin, kun kaksi muuta kelpaavat lähinnä mehuun. Mehusta tulee kyllä hyvää ja kirpeää. Joka tapauksessa on mukavaa saada myös omenoita, joita voi syödä. Talviomenat käyvät toki syötäväksi sellaisenaan, mutta todella kirpeitä ne ovat.
Kävimme hakemassa uudet puut Hongiston taimistolta: Huvituksen, Pirjan ja Sariolan. Huvitus ja Pirja ovat kesäomenia ja Sariola syysomena. Huvituksella on mielenkiintoinen historia: se on peräisin Yläneeltä 1800-luvulta ja on monen suomalaisen omenalajikkeen risteytysvanhempi, myös Pirjan.
Meillä on savimaa, joten yritin tehdä istutuspaikat huolella: kaivinkone teki kuopat ja sekoitin alkuperäistä maata puutarhamultaan. Tein kohopenkit, jotta omenapuun juuret eivät kostealla kelillä seisoisi vedessä. Kohopenkkiä on vaikea kastella, joten lisäsin uran vettä varten. Sitä ei ole nyt tarvittu, sillä syksy on ollut todella märkä. Tuultakin riittää, joten puut on tuettu varrestaan tervanauhan avulla.
Saapa nähdä, milloin uusien puiden satoa saadaan :-)
Tuovi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti