maanantai 31. elokuuta 2026

Tihkuletku on kuivien aikojen pelastus!

Tihkuletku


Puutarha on jälleen saanut uusia tulokkaita, kun kuusiaita laajeni lopulliseen pituuteensa ja sain lahjaksi myös kaksi pensasmustikan tainta. Ensi kesänä on kastelulistalla myös aiempaa paljon isompi perennapenkki vanhan päärakennuksen päädyssä.

Tämä kesä ja kevätkin olivat hyvin vaihtelevia sään puolesta: välillä oli pitkiä kuivia jaksoja ja sitten taas satoi paljon. Uusien istutusten osalta kuivat jaksot ovat niitä vaikeimpia ja on jaksettava kastella, jotta taimien kasvu lähtee hyvin alkuun. Ostin keväällä useamman tihkuletkun, joita laitoin kukkapenkkeihin pysyvästi kasvien lomaan. Lisäksi minulla on yksi irtoletku, jolla kastelen uutta kuusiaitaa.

Tihkuletku on ollut mahtava apu kastelussa. Yhdistän siihen vesijohtokelan ja laitan veden päälle. Sitten voin unohtaa sen kastelemaan pariksi kolmeksi tunniksi. Se tihkuttaa veden suoraan oikeaan paikkaan kasvin juurelle ja niin hitaasti, että vesi imeytyy eikä valu muualle. Puutarhurin työaikaa säästyy valtavasti ja vettäkin.

Tihkuletku


Mustat mattapintaiset letkut piiloutuvat kätevästi kukkapenkkeihin. Talveksi ajattelin kuitenkin ottaa ne varastoon, vaikka ilmeisesti pakkanenkaan ei niitä vahingoita. Luulenpa ostavani ensi keväänä lisää tihkuletkuja!

Tuovi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti