Kolmen tonnin imurointikeikka

Päärakennuksen 1900-luvun alussa rakennetun laajennusosan katto oli päässyt jo viime vuosituhannen puolella huonoon kuntoon. Katto oli vuotanut erityisesti jiirien kohdalta, mikä oli johtanut merkittäviin yläpohjan ja katon kannattajien lahovaurioihin. Koska suuri osa vaurioista oli piilossa turve-eristekerroksen sisällä, päätimme ennen varsinaisten korjausten aloittamista imuroida eristeet näiltä alueilta pois. Ennen imuroinnin tilaamista siivosimme itse alueelta pois ylimääräiset esineet, tiilet ja puunpalaset.

Tilasimme suurtehoimuroinnin Anpe Oy:ltä Kaarinasta. Yrityksen asiantuntija arvioi etukäteen, että noin 80 neliön alueen (eristekerros noin 30–40 cm) imurointi veisi kahdelta mieheltä yhden työpäivän. Alkuperäisen suunnitelman mukaan eristeet oli tarkoitus kipata talon entisen omistajan luvalla hänen metsäpalstalleen, jonka olimme jo etukäteen käyneet katsastamassa.

Työhön kului lopulta reilut kymmenen tuntia. Toinen työntekijöistä hoiti varsinaista imurointia ja toinen toimi apumiehenä. Haasteita aiheuttivat eristeen alle ladotut irtonaiset sanoma- ja aikakauslehdet, jotka tukkivat imuletkun suuta vähän väliä. Lehtiä oli runsaasti, ja ne olivat peräisin 1930- ja 1940-luvuilta. Niiden tarkoituksena on todennäköisesti ollut parantaa yläpohjan ilmatiiviyttä, sillä alkuperäisiä ne eivät olleet.

Työn suorituspäivänä satoi pari senttiä lunta. Kun työn valmistuttua lähdimme viemään turvekuormaa metsätien päähän, tuo vähäinenkin lumikerros aiheutti sen, että auto meinasi juuttua paikoilleen peruutettaessa kohti purkupaikkaa. Metsätie oli tasainen ja varsin kova, mutta siitä huolimatta pyörät sutivat. Auto saatiin lopulta liikkeelle laittamalla oksia renkaiden alle pitoa parantamaan. Kuorman purkaminen jäi kuitenkin tekemättä, sillä renkaiden pito ei yksinkertaisesti riittänyt. Kuljettajat kävivät myöhemmin viemässä lastin jäteasemalle, mistä aiheutui työn päälle vielä reilun 600 euron lisäkustannus.

Imuautokeikan kokonaiskustannus oli noin 3 200 euroa, eli suunnilleen sen verran kuin etukäteen arvioitiinkin. Samalla saimme ensimmäistä kertaa selkeän kuvan yläpohjan lahovaurioiden laajuudesta ja siitä, missä järjestyksessä korjauksiin kannattaa ryhtyä.

Ville

Harvinaisempi harmaa keittomaali

Vieraskuistin hirsiseinä on odottanut kauan maalaustaan. Seinässä on aiemmin ollut tumma kukkakuvioinen tapetti, mikä tuntuu hieman erikoiselta kylmällä ulkokuistilla, mutta näin on kuitenkin ollut. Tapetti ja pinkopahvi on jossain kohtaa poistettu, ja jäljelle ovat jääneet vain nupinaulat ja hirsien väliin lisätyt tasoitusrimat. Ennen tapettia hirsiseinä on rapattu savirappauksella, jossa on seassa myös olkisilppua. Rappauskerros on varmaankin 1800-luvun lopulta, kun taas tapetin aika on koittanut 1900-luvun alussa.

Päädyimme maalaamaan kuistin hirsiseinän harmaalla keittomaalilla eli etsimme saman sävyn, joka rappauksessa oli. Rappaus sai näin jäädä keittomaalin alle. Irrotimme ensin nupinaulat ja tasoitusrimat. Rimojen alta paljastui sammaltilke, joka sai jäädä näkyviin.

Tilasin Gysingen harmaan keittomaalin Domus Classicasta ja maalasin tarkasti hirret välttäen sammaleen maalamista. Kesti taas hetken päästä vauhtiin keittomaalin maalaamisessa: maalaus pitää tehdä nopeasti, runsaalla maalilla ja vain kerran eli pitää saada siistiä jälkeä heti kättelyssä. Maalasin lokakuun lopulla noin kymmenen asteen lämpötilassa, mikä toimi yllättävän hyvin maalin kuivuessa hitaasti.

Seuraavaksi odottaa oven maalaus, kun vain tietäisi, minkä väriseksi se pitäisi maalata. Kuistin seinät ovat vaaleansiniset, katto, ikkunanpielet ja -laudat valkeat kun taas lattiasta tulee vaalean ruskea. Oven vanhoja värikerroksia on useita eri aikakausilta, viimeisin väri on vaaleanvihreä 1900-luvun alusta. Täytyy haudutella valintaa talven yli ja päättää viimeistään keväällä.

Tuovi

Hevosmuurahaiset, helle ja hirsiseinä – kesän korjausurakka

Päärakennuksen vanhemman, 1870-luvulla rakennetun osan kulmissa on aikoinaan ollut syöksyrännit. Ne on sittemmin poistettu, eikä rakennuksessa ole tällä hetkellä lainkaan vesikouruja tai rännejä. Vanhan ja uuden osan liitoskohdissa on molemmin puolin rakennusta ollut mittavia kosteusvaurioita, jotka ovat todennäköisesti johtuneet rikkinäisistä syöksyränneistä. Ne ovat vuosikymmenten ajan johtaneet sadevettä suoraan seinälle.

Etupihan vaurioita on korjattu jo useampaan kertaan, ja tänä vuonna oli takaseinän vuoro. Poistin vauriokohdasta seinäpaneelit jo viime vuoden puolella, jolloin sain käsityksen vaurion laajuudesta. Ikkunan vierestä paljastui kohta, josta hevosmuurahaiset olivat tehneet selvää jälkeä. Siinä oli ollut pesä, ja sen lähistöllä näkyi hirsien pinnassa merkkejä muurahaisten kulkureiteistä. Pesän kohdalla puu oli niin pahasti syöty, että siitä saattoi työntää käden seinän läpi. Tämän lisäksi hirsissä oli lahovaurioita noin kahden metrin korkeudelta.

 

Aloitin korjaustyöt kesäloman aikana. Sää sattui juuri silloin olemaan todella lämmin, joten työ oli samaan aikaan sekä pölyistä että hikistä. Aamupäivisin työ sujui rivakammin, sillä työmaa oli silloin varjossa, mutta keskipäivän jälkeen aurinko paistoi takapihalle iltaan saakka.

Sain oman osuuteni valmiiksi loman aikana. Sen jälkeen pyysin Lintukorpi Oy:n kirvesmiehen viimeistelemään työn, ja hän hoitikin tehtävänsä ripeästi. Seuraavaksi oli enää jäljellä seinäpaneelien asentaminen paikoilleen. Vanhat paneelit olivat pahasti lahonneet, joten olin jo keväällä tilannut Tecdoma Oy:ltä uutta puutavaraa alkuperäisen mallin mukaan. Asensin myös lahonneen tippalistan tilalle uuden pätkän.

Ensi vuonna aion siirtyä korjaamaan uuden ja vanhan osan liitoskohtaa, jossa vanhemman osan kivijalka on päässyt painumaan melkoisesti. Samalta seinustalta täytyy uusia tippalistaa vielä muutamasta kohdasta. Toivottavasti seinästä ei enää paljastu laajempia lahovaurioita – mutta eihän sitä koskaan tiedä.

Ville

Oodi pellavaöljysuovalle

Olen aina pitänyt siivoamisesta. Samalla olen minimalisti: pyrin jatkuvasti vähentämään tavaran määrää ja siivouskaappikin on yksi kohteeni. Mitä vähemmän purkkeja, sen parempi. Pellavaöljysuopa on auttanut tässä tavoitteessa, koska se on niin ihanan monikäyttöinen.

Aluksi käytin pellavaöljysuopaa vain maalipensselien pesuun, johon on se sopiikin erinomaisesti. Sitten ymmärsin, että samaa suopaa voi käyttää miltei kaikkeen siivoukseen. Rasvaisella suovalla saa helposti puhdistettua hankalatkin paikat ja likatahrat. Kaupan päälle jää hyvä tuoksu. Suopa on myös riittoisaa ja ekologista.

Siivoan pellavaöljysuovalla lattiat, työtasot, ovet, uunit, lavuaarit ja wc:n, kaakelit ja ulkohuonekalut. Autonkin voisi kuulemma pestä, mutta sitä en ole kokeillut. Myös mattopyykille suopa sopii. Suopa on lisäksi täydellinen käsisaippua: puhdistaa kuivattamatta.

Sen sijaan pellavaöljyllä maalatuille pinnoille en sitä suosittele: suopa pyrkii irrottamaan maalia. Toinen vältettävä kohde ovat ikkunalasit, joille se on liian rasvainen.

Parhaillaan liotan suovassa ruostuneita ikkunan heloja. Ruoste lähtee liottamalla ilman työlästä hankaamista. Olen lopuksi pessyt suovan pois heloista ja viimeistellyt hienorakenteisella teräsvillalla. Liotusaika riippuu ruosteen määrästä - jos ruostetta on paksulti, voi liotusta jatkaa pitempään.

Pellavaöljysuopaa voi ostaa ainakin perinnerakentamisen kaupoista, kuten Rakennusperinteen Ystävien puodista, Domus Classicasta, Rakennusapteekista ja Roseborgista. Varmasti muitakin paikkoja löytyy.

Iloa siivouspäiviin!

Tuovi

Savupiippujen uusi ilme

Kesän aikana on blogin päivittäminen omalta kohdaltani siirtynyt syystä tai toisesta aina eteenpäin, vaikka töitä on tehty eripuolilla pihaa ja rakennuksia vaikka kuinka paljon. Nyt elokuun lopulla oli syytä viimein korjata tämä epäkohta.

Meille myönnettiin viime vuonna Museoviraston entistämisavustusta muun muassa päärakennuksen savupiippujen kunnostamiseen. Restart Oy aloitti ensimmäisen piipun vesikaton yläpuolisen osan korjauksen jo viime vuoden syksyllä, mutta huonot kelit keskeyttivät työn talven ajaksi. Suunnitelmana oli vaihtaa piipuista ainoastaan käyttökelvottomat tiilet, korvata ne kierrätetyillä savitiilillä ja käyttää muuten käyttökelpoiset tiilet uudestaan. 

Keskimmäinen rakennuksen kolmesta piipuista on muurattu uudelleen mahdollisesti 1960-80-lukujen korjausten yhteydessä. Silloin on jätetty piipun juuren paksumpi osa ja yläosan kruunu tekemättä kokonaan. Kaksi muuta piippua olivat alkuperäisen malliset, mutta niissä tiilien saumat olivat pahasti rapautuneita ja kruunut kärsineet isoja vaurioita.

Korjaustyötä jatkettiin kesäkuussa. Restartin kautta tullut muurari Onni Heikkinen teki hyvää työtä. Kaksi laitimmaista piippua palautettiin entiseen muotoonsa, mutta keskimmäisen kohdalla tehtiin poikkeus. Piipun saumaukset olivat sen verran hyvässä kunnossa, että sitä ei haluttu purkaa turhaan. Kompromissina kyljet jätettiin suoriksi, mutta päälle muurattiin kruunu. Ainakin omasta mielestämme ratkaisu oli onnistunut, ja piippuun jäi näin muisto edellisestä korjausvaiheesta. 

Piippujen päälle asennettiin lopuksi vielä lintuverkot. Jossain vaiheessa täytyy vielä teettää ja asentaa niiden päälle hatut.

Ville

Puisen ikkunanpokan voi kuntouttaa pellavaöljyllä

Vanhat ikkunat ovat kauniita ja kunnostettuna myös erittäin toimivia! Meillä on pihan eri rakennuksissa valtava määrä erilaisia ja erikuntoisia pokia, joita olen kunnostanut vuosien varrella osin itse ja myös ulkoistanut vaativampia yksilöitä, lähinnä vanhimpia 1800-luvun ikkunoita, joissa on hyvin ohut suupuhallettu lasi.

Tällä kertaa minulla on työn alla päärakennuksen uudemman, 1900-luvun alussa rakennetun päädyn pokia.

Aloitin ikkunankorjausurani aikoinaan Rakennusapteekin entisöintikurssilla, jossa opin monenlaista. Niillä opeilla olenkin sitten pärjännyt melko hyvin. Yksi mielenkiintoinen ja kätevä oppi oli puuosien pellavaöljykyllästys: kuluneisiin puuosiin imeytetetään pellavaöljyä niin paljon, kuin ne suostuvat ottamaan vastaan. Tämä kuntouttaa puun. Sitten vain pellavaöljymaalia pintaan, ja ikkuna on taas kuin uuden veroinen!

Käytän kyllästämiseen raakaa pellavaöljyä, jonka kiehautan puun pinnassa kuumailmapuhaltimella: sivelen pensselillä öljyä puupintaan ja kuumennan sen kiehumispisteeseen. Kiehumisen näkee käytännössä pienenä kuplimisena, jonka jälkeen öljy imeytyy nopeasti puun sisään. Jatkan kyllästämistä niin kauan, kunnes puu ei enää ime öljyä. Sitten kuivaan rätillä liiat öljyt pois pinnasta.

Pellavaöljyrättien kanssa pitää olla varovainen, koska niissä on itsesyttymisvaara. Pidän niitä metallisangossa työn aikana ja poissa auringosta. Kun lopetan, huuhtelen rätit runsaalla vedellä ja laitan muovipusissa poltettaviin jätteisiin, suoraan ulkona olevaan jäteastiaan.

Varoituksen sana myös kuumailmapuhaltimesta: sitä voi käyttää vain ulkotiloissa kauempana rakennuksista tulipaloriskin vuoksi. Kannattaa myös olla tarkkana puhaltaessaan puuosia: kuuma ilma alkaa nopeasti hiillyttää puuta - puhallinta ei voi pitää samassa kohdassa kauan aikaa. Jäähdytän kuuman puhaltimen laittamalla sen maahan kuuma suutin taivasta kohti.

Mukavaa kesän jatkoa, toivottavasti helle pian hellittää!

Tuovi

Profiloitua alasarjaa

Päärakennuksen ikkunat on tehty kahdessa vaiheessa. Vanhemmassa osassa ne ovat 1870-luvulta ja uudemmassa 1900-luvun alusta. Olemme teettäneet kunnostustöitä ulkopuolisilla ammattilaisilla, ja osan töistä olemme säästäneet itsellemme. Tämän vuoden aikana aloitimme uudemman osan huonokuntoisten ikkunoiden kunnostamisen. Ikkunoiden parissa on puuhasteltu verkkaiseen tahtiin lähinnä silloin, kun sää ei ole suosinut ulkotöitä. 

Uudemmassa osassa on t-malliset ikkunat, joissa pokien alasarjan tippalista on profiililtaan pyöristetty. Myöhemmin yksittäisiä ikkunoita korjatttu, jolloin tippalistoja on vaihdettu yksinkertaisempaan malliin. Tilasimme itse Aurassa sijaitsevalta Tecdomalta vanhan mallin mukaista alasarjapuuta sen verran, että voimme sillä korjata kaikki loput huonokuntoiset pokat. 

Aikaa syövin osuus työssä on ehdottomasti liitosten sahaaminen. Hommaa hankaloittaa sama asia kuin muissakin vapaa-ajan harrastuksissa; heti kun työ alkaa luistamaan, niin aika loppuu ja täytyy lopettaa. Sitten seuraavalla kerralla menee taas oma aikansa, ennen kuin pääsee jälleen vauhtiin.

Kesäloma lähenee ja hirsityöt odottavat jälleen!

Ville

Tulppaanit, raparperit ja kasvimaa

Tänä vuonna kasvimaan laittoi jäi myöhään - osin ehkä viileän kevään ja osin matkailun vuoksi, joka vei pari toukokuun viikonloppua. Nyt on kuitenkin pari laatikkoa istutettu täyteen vaikka mitä yrttejä, ja tilaa jäi vielä: olen hankalimmat kasvatettavat ostanut yleensä kaupasta ruukuissa ja pistänyt sitten kasvamaan loma-ajaksi: ainakin basilikaa, rosmariinia ja timjamia. Oregano, viinisuolaheinä ja ruohosipuli nousivatkin monivuotisina esiin omin voimin. Kylvin laatikoihin lisäksi korianteria, rucolaa, pinaattia, tilliä, lehtipersiljaa, pieniä sipuleita, porkkanaa, retiisiä ja paria erilaista salaattia.

Raparperi on jo pitkällä ja sitä voisi jo leikata - tai oikeammin vetää - käyttöön. Opin jokin aika sitten, että raparpereja ei pidä leikata veitsellä, kuten olen aiemmin tehnyt, vaan vetää varresta, jolloin ne irtoavat kätevästi alaosastaan.

Tulppaanien väriloistokin ilahdutti väentuvan edustalla. Tilasin reilun määrän erivärisiä tulppaaneja ruotsalaisesta Impecta Fröhandelista viime syksynä, ja pistelin ne maahan melko myöhään. Hyvin lähtivät kuitenkin miltei kaikki kasvamaan, ja värisekoitus oli toimiva. Näiden tulpaanien pitäisi nyt olla pohjoiseen ilmanalaan sopivia, perinteisiä ja monivuotisia. Jännittävää nähdä, miten ne nousevat ensi keväänä.

Tuovi

Lukusuositus: Erika Åbergin Byggnadsvård

Kirjahyllyyn on kertynyt vuosien varrella melkoinen määrä vanhoja rakennuksia ja perinnerakentamista käsittelevää kirjallisuutta. Varsinkin taloprojektimme alkuaikoina kirjoja tuli hankittua runsaasti, myöhemmin ostokset ovat harventuneet ja useimmat varteenotettavat teokset ovatkin jo meillä. Kiinnostavia teoksia on tehty paljon Suomessa, mutta myös Ruotsissa, josta alan osaaminen on Suomeen useimmin tullutkin ja jossa rakennussuojelu on joitakin askelia edellä.

Viimeisimpiä hankintojani on Erika Åbergin kirjoittama Byggnadsvård - hur får du tid, råd och kraft att restaurera ditt hem. Kirja on ollut kaupoissa jo jonkin aikaa, ja ajattelin ensin sen olevan yleisteos, jollaista emme enää tarvitsisi. Tuttava kuitenkin suositteli kirjaa, jonka jälkeen kävin sen ostamassa eikä ostosta ole tarvinnut katua.

Kirjaa voi hyödyntää monella tapaa: se on ensinnäkin hyvä ostos, jos vanhan talon hankinta on vasta suunnitteilla. Åberg kuvaa vanhan talon kunnostusta hyvin rehellisesti hyvine ja huonoine puolineen, ja antaa monia vinkkejä talon hankintaan liittyen.

Kirja sopii myös meille, joilla talo on jo hankittu ja kunnostusvuosiakin takana päin. Kirjaan on osattu valita juuri sellaisia teemoja, joista tietoa on vähemmän saatavilla, kuten rajanveto tilojen käytettävyyden ja vanhan säilyttämisen välillä, kevyitä tapoja korjata pieniä vikoja, taito hankkia materiaaleja ja tekijöitä taloudellisesti sekä kyky suunnitella pitkäjänteisesti ja budjetoiden, mutta toisaalta saada työvaiheita välillä myös maaliin.

Hienointa on, että kirja käsittelee myös vanhan talon omistajan elämänhallintaa: suurta iloa ja innostusta sekä merkityksellisyyden tunnetta kauniiden vanhojen yksityiskohtien keskellä, mutta toisaalta myös kärsimättömyyttä ja väsymystä loputtomalta tuntuvalla työmaalla, ikuista materiaali- ja tekijäjahtia sekä tolkutonta rahanmenoa.

Åberg on paitsi restauroija, myös innokas sisustaja, ja kirja käsittelee myös vanhan talon sisustamista ja antaa vinkkejä kirpputori- ja huutokauppavierailuille. Arvokasta tietoa ovat myös Åbergin oman taloprojektin korjaustapa- ja materiaalivirheet, joita kirjassa kuvataan avoimesti taustoittaen valintojen syitä ja myös ratkaisuja, joilla virheistä on selvitty.

Erika Åbergin kirja on saatavilla vain ruotsiksi. Yle Areenassa on kuitenkin nähtävillä ainakin toistaiseksi suomeksi tekstitettyjä Vanhat talot huokuvat historiaa -sarjan jaksoja, joissa Åberg on mukana. Erika Åbergilla on myös oma kotisivu ja verkkokauppa.

Antoisia luku- ja katseluhetkiä!

Tuovi

Ikkuna-aukkojen pellitystä

Olemme kirjoittaneet aiemmin  päärakennuksen ikkuna-aukkojen tiivistämisen ongelmista. Meidän kohdallamme on kyse lämmittämättömästä talosta, jolloin kosteuden pääseminen eristeisiin ja rakenteisiin on ollut suuri haaste. 

Päärakennuksessa ongelmakohtina ovat erityisesti lounaan- ja kaakonpuoleiset ikkunat, joita tuuli, sade ja aurinko rasittavat eniten. Näiden julkisivujen ikkunoiden pielistä sadevesi ja lumi ovat päässeet silloin tällöin sisälle kastelemaan rakenteita ja värjäämään pinkopahvi- ja tapettipintoja. Erityisen hankalia ovat kovan tuulen sekä räntäsateen tai puuterilumen yhdistelmät. Räntäsateella kova tuuli painaa kosteutta helposti rakenteiden läpi, jolloin sisäosiin päässyt kosteus näkyy nopeammin pinnoilla. Puuterilumi taas kostuttaa rakenteita pienellä viiveellä sitten, kun se lämpimämmän sään aikana pääsee sulamaan. 

Olemme jo pellittäneet muutamien ikkunoiden ylä- ja alatippalistoja, mutta tämä on ollut vasta pellitysurakan ensimmäinen vaihe. Olimme aiemmin sitä mieltä, että emme tekisi ikkunoihin pellityksiä, koska niitä ei tämän ajan rakennuksissa ole ennenkään ollut. Mutta nyt mieli on käytännön kokemusten myötä muuttunut.

Yksi suurimmista ongelmista on kuitenkin julkisivun vaakaponttilaudoituksen profiili, jota ei saa koskaan naulaamalla tiiviiksi. Profiilin syvennyksistä kosteus pääsee helposti koristelaudoituksen alle sekä siitä julkisivulaudoituksen ja karmin välistä eristeisiin ja lopulta sisäpintoihin. Olemme koettaneet tiivistää näitä kohtia pellavaöljykitillä, joka varmaan jonkin aikaa on auttanutkin. Kirjoitimme tästä toimenpiteestä vuonna 2025 postauksessa Pellavaöljykittiä ja rautaoksidipunaista. Kitti ei kuitenkaan pysty pitämään tiiviinä ilmankosteuden vaihteluiden mukaan liikkuvia puurakenteiden saumoja. Kittiä pitäisi myös uusia usein ja toisaalta huoltomaalata, että se toimisi kunnolla ja pysyisi paikoillaan.

Julkisivujen vaakaponttilaudoitus on yleinen rakenne etenkin 1800-luvun asuinrakennuksissa, ja se toimii varmasti hyvin paikoilla, joissa tuuliolosuhteet ovat maltillisemmat. Jos sisätilat on pysyvästi lämmitetty, kuivattaa lämmin sisäilma  osaltaan rakenteita, eikä kosteus pääse välttämättä niin helposti tunkeutumaan sisälle asti. Meillä asia on kuitenkin toisin.

Seuraavaksi kokeilemme muutamassa  ikkunassa koristelistojen sivujen pellitystä siten, että upotamme pellit osittain julkisivulautojen sisään ja peitämme siten pontin profiilin synnyttämät aukot. Käytännössä tulemme käyttämään noin 30 mm leveitä ikkunapellistä leikattuja soiroja, jotka naulataan koristelistojen kylkiin kiinni. Pellit voidaan sitten jossain vaiheessa maalata samalla sävyllä kuin koristelistatkin. Asensin jo kokeeksi pienen palasen tällaista peltiä yhden ikkunan kylkeen alkusyksystä. Keväällä on tarkoitus jatkaa työtä kokonaisten ikkunoiden osalta. Jännityksellä jäämme sitten odottamaan, miten uusi kokeilu käytännössä toimii.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Ville