Valmistautumista kesän kattoremonttiin

Vanhan, 1872 valmistuneen, päärakennuksen vesikatteen suhteellisen heikko kunto oli selvillä jo tilan hankkimisen aikaan yhdeksän vuotta sitten. Teimmekin heti hankintavuonna muutamia hätäpaikkauksia eri puolille kattoa, koska vesi oli vuotojen seurauksena päässyt tekemään tuhojaan välipohjan rakenteissa. Sieltä täältä jouduimme korjaamaan myös vesikaton puisia alusrakenteita. Samalla selvisi aluskatteen kunto, joka on vedenpitävyyden osalta lähes koko katon alueella suorastaan heikko. Olemme suunnitelleetkin kattoremonttia jo jonkin aikaa, koska vettä pitävä kate on kuitenkin tärkein tekijä rakennuksen säilymisen kannalta. Ratkaiseva asia remontin toteuttamiselle oli Museoviraston myöntämä entistämisavustus, jolla pystymme kattamaan ison osan kustannuksista.

Päärakennuksen veiskattoa hätäpaikattiin useammasta kohdasta jo 2009.

Talon vanhemman osan kohdalla vesikaton kerroksina ovat alhaalta ylöspäin päre, kaksinkertainen huopa ja nykyisenä katteena betonitiili. Tiilien alla on siis kaksinkertainen aluskate, joka toimisi hyvin, jos huopa olisi vielä edes suhteellisen hyvässä kunnossa. Mutta kun ei. Aina kun tiili menee katolta rikki, tulee vesi pian sisään ullakolle. Jos ei täysin samasta kohtaa, niin ainakin metri pari rikkoontuneen tiilen alapuolelta.

Harkitsimme aikoinaan ensimmäisenä vaihtoehtona vanhojen betonitiilien pinnoituskäsittelyä ja latomista takaisin paikoilleen. Ongelmana on kuitenkin aluskatteen huono kunto. Se pitää siis joka tapauksessa uusia koko katon alueelta. Toinen ongelma on betonitiilien laatu, mikä ei valitettavasti päätä huimaa. Vaikka käsittelyllä niiden käyttöikää saataisiinkin jatkettua, olisi kestävyys jatkossa täysi kysymysmerkki. Katon tiilien valmistuksessa on käytetty melko paljon suurirakeista hiekkaa ja vähän sementtiä, minkä vuoksi tiilet rapautuvat ja murenevat varsinkin reunoiltaan helposti. Pakkasrapautumisen huomaa keväisin, jolloin katolta on pitänyt vaihtaa joka vuosi 10-15 tiiltä. Lisäksi niiden vaihtamisen yhteydessä rikkoontuu aina muutamia lisää, vaikka olisi kuinka varovainen. Ja kuten yllä mainitsin, aina kun yksikin tiili rikkoutuu, tulee vettä sisään…

Talossa on ollut huopakate jo ainakin 1900-luvun alusta saakka. Tämä kuva on 1930-luvun alusta.

Koska rahaa ei kuitenkaan ole kuin rakennusmestarilla, korjauskustannukset täytyy kohdistaa ja harkita tarkkaan. Konesaumattu peltikatto olisi toki kestävin vaihtoehto ja vähintään hyvänä kakkosena savitiilikate. Maakuntamuseon rakennustutkija suositteli jälkimmäistä, mutta ei toki vastustanut huopakatetta, koska sellainen rakennuksessa on ennen nykyistä katetta ollut. Me päädyimmekin perinteiseen kolmiorimahuopakattoon, osittain kustannussyistä, mutta osittain myös kulttuurihistoriallisista ja esteettisistä syistä. Huopakaton käyttöikä on lyhyt suhteessa kahteen ensin mainittuun, mutta sen pystyy myös tulevaisuudessa korjaamaan tai uusimaan tarvittaessa helposti. Ja sen päälle pystyy myös tekemään myöhemmin savitiilikaton, jos siltä tuntuu. Aikoinaan suurin osa tämän seudun isommistakin taloista oli huopakattoisia, joten on myös mukava ajatella tuovansa pienen palan kulttuurihistoriallista ilmettä takaisin seudulle. Vaikka ihan kuriositeettina itsensä ja ohi ajavien iloksi.

Ison katon remontissa on paljon suunnittelemista, kun on laskenut tekevänsä osan purkutöistä itse ja vielä ennen kesälomaa. Aloitin pääsiäisenä kattotelineiden rakentamisen päärakennuksen uudempaan päätyyn. Ajatuksena on, että puramme itse vanhat tiilet, ruoteet ja repaleiset huopakerrokset pois uudemmasta päädystä toukokuun aikana. Samalla voi korjata mahdolliset vauriot aluslaudoituksessa ja lopuksi suojata pressuilla puretut osat väliaikaisesti. Varsinaisen kattotyön tekijät saavat jatkaa purkamista vanhemman osan kohdalta, jossa muutenkin alusrakenne on erilainen. He tuovat luonnollisesti paikalle omat telineensä. Uudemman pään puisia telineitä tarvitaan jonkin aikaa myös syksymmällä, joten on hyvä, että niitä voidaan huoletta käyttää niin pitkään kuin on tarpeen.

Koko vesikaton aluskatteeksi tullaan asentamaan todennäköisesti öljykarkaistut kovalevyt, joiden päälle tehdään kolmiorimahuopakate. Rakennuksen savupiiput ovat aika huonossa hapessa, joten ne joudutaan samalla muuraamaan uudelleen vesikaton yläpuolisilta osiltaan. Meillä ovat naakat tehneet pesiään piippuihin jo vuosikausien ajan. Pääsiäisenä asensin kuitenkin väliaikaiset puiset suojat piippujen päälle niin, etteivät linnut tänä vuonna ennättäisi munimaan pesiin ennen työn aloittamista. Uudet piiput suojataan sitten naakkojen varalta pysyvämmin.

Jonkin verran on vielä suunnittelemista ja aikatauluttamista, mutta eiköhän se siitä, kun vauhtiin on päästy. Toivotaan, että säät suosivat tulevana kesänä kaikkia rakentajia ja talojensa korjaajia.


Ville