lauantai 2. joulukuuta 2017

Takapihan valo ja vanhat omenapuut


Päärakennuksen takana on aikoinaan ollut hieno puutarha: hedelmäpuita, marjapensaita, perennoja, syreeniaitaa ja koivuja. Iltaisin takapihalla on kaunis valo kun aurinko laskee vähitellen kirkon tornin taakse. Meille on muodostunut tapa tehdä iltakävely aina talon ympäri ennen nukkumaan menoa: nauttia rauhasta, valosta ja aukeista peltomaisemista. Vaikka viime aikoina aurinkoiset päivät ovat harvassa, yllättää takapihan hieno valo aina uudelleen. Se heijastuu myös talon sisälle puutarhan puoleisiin huoneisiin.

Vaikka puutarhan loiston päivät ovat takana (ja toivottavasti edessä?), siellä on jäljellä kuitenkin paljon puita, pensaita ja nurmikonleikkuun kasvuun innostamia perennoja. On hauska huomata, miten perennoja nousee esiin sitä mukaa kun saamme aluetta raivattua. Ne ovat jopa siisteissä geometrisissä penkeissä. Osoittaa melkoista sinnikkyyttä nousta esiin vuosikymmenien unohduksen jälkeen!

Sinnikäs on myös vanha, keskeltä haljennut omenapuu. Se tuntuu pysyvän elossa vain kapean runkokaistaleen avulla. Suurin osa rungosta on ontto ja tyhjensin sen pari vuotta sitten kävyistä, joita oravat olivat sinne piilotelleet. Omenapuu kukkii joka kevät ja tekee pieniä kitkeriä omenia. Ajattelen, että se saa kasvaa paikoillaan niin kauan kuin haluaa. Istutamme uusia omenapuita sen ympärille puutarhasuunnitelmamme mukaan.

Puuvanhuksen lisäksi takapihalla on kaksi muutakin vanhaa omenapuuta. Toinen niistä on vuosien mittaan elpynyt ja tänä syksynä saimme siitä ensimmäisen kunnon omenasadon, josta keitin arki-iltaisin väsyksiin asti hilloja ja soseita. Toinen puu tuottaa kitkeriä omenia, jotka olen kiikuttanut kompostiin.

Olen pohtinut sopivia omenalajikkeita uusia puita varten. Yksi mahdollisuus olisi Huvitus, jonka kantapuu löytyy naapurikunnasta Yläneeltä. Puun tarina on mielenkiintoinen - se on tunnistettu alkuperäislajikkeeksi DNA-testauksen avulla. Puun arvellaan olevan peräisin vuodelta 1895. Aika vanha omenapuuksi!

Tuovi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti