sunnuntai 4. joulukuuta 2022

Tallin rakentamissopimus vuodelta 1905

Tänä viikonloppuna oli vihdoin taas aikaa tutustua päärakennuksen ullakolla säilytettyihin paperiarkistoihin. Sieltä on löytynyt muun muassa vanhoja koulutodistuksia, kirjeitä, valokuvia ja muutama sopimuspaperi. Tänään osui silmään sopimus, jonka talon omistaja on tehnyt nykyisen tallin rakentamisesta vuonna 1905. Työstä rakennusmestari Rantaselle maksettiin 1 300 markkaa, joka nykyrahaksi muutettuna on noin 6 360 euroa. Näillä sanoilla kirjattiin tallin urakkatilaus 117 vuotta sitten:

Rakennusmestari F. Rantasen kanssa on allekirjoittanut tänään tehnyt tallinrakentamisurakkakaupan seuraavilla ehdoilla,

  1. Rakennus on tehtävä hyvin ja huolellisesti valmiille kivijalalle Ratamestari F. Nordlundin piirustuksen mukaan, kuitenkin sillä erotuksella, että katonkannattimien lukumäärä tulee olemaan 20 ja että jokainen kannatin varustetaan ristikitaorsilla, että myöskin seinä tuetaan tarpeellisilla seinäpilareilla.

  2. Kaiken rakennukseen menevän puuaineen, naulat, raudan, kivet y. m. hankkii rakennuttaja, mutta kaiken työn, sepän y. m. tekee ja valmistaa rakentaja F. Rantanen samaten hankkii myöskin sepäntyössä tarvittavat hiilet. Rakennusaineita on taidolla ja säästeliäästi käytettävä.
  3. F. Rantasen tulee kelvollisesti hajoittaa ja läjätä se rakennusrivi, joka nykyään sijaitsee sillä paikalla, johon tallirakennus tulee tehtäväksi.

  4. Rakentaja F. Rantanen tasottaa ja junttaa lujaksi koko rakennuksen sisäpuolen savella kivijalan tasalle, samoin asettaa paikoilleen kaikki pilari kivet, jotka hankkii rakennuttaja. Pilari kivien alle on pantava santaa tarpeen mukaan.

  5. Rakennuksen seinät ja nurkat on tehtävä tiiviit, suorat veistetyt, hammasnurkalla, kaikki lävet kaksinkertaisilla teräksillä, sisältä näkyväiset osat höylättynä, ylimalkaan rakennuttajan mieluinen ja että se tulee siinä syynissä hyväksytyksi työn hyvyyteen ja kunnollisuuteen nähden jommoinen rakennuttajalla on valta pitää rakennuksen piirustajan tai jokin muun rakentamiseen perehtyneen henkilön johdolla.

  6. Astuttavat ja sillat ovien alle tekee rakentaja aineesta josta rakennuttaja vaatii, kuin myöskin rakennuttajan tahdon mukaiset.

  7. Vesikaton kattamiseen antaa rakennuttaja puolet miehistä. Rakentaja tekee myöskin vesirännit joko asfalttivuorauksella tai erityisestä varta vasten hankitusta puusta.

  8. Jos talon piirissä olevassa rakennusaineessa on jotakin sellaista, jota ei ilman hevosta voi toimittaa rakennukseen saa rakennusmestari hevosen rakennuttajalta, ei kuitenkaan miestä.

  9. Urakan antajalla on oikeus rakennuksen suhteen tehdä sellaisia muutoksia, jotka eivät tuota rakentajalle lisäkustannuksia tai lisätyötä.

  10. Akkunain vesipenkit on rakentajan itse tukista sahattava samaten sahaa hän vanhoista hirsistä jos niin tarvitsee tallin ja myöskin ratassuojan lattiain palkit. Ikkunat on tehtävä kaksinkertaiset urakan antajan tahdon mukaiset.

  11. F. Rantasen on myöskin kivijalkaa vastaan tuleva hirsikerros alta siveltävä tervalla. Tervaa, jonka hankkii rakennuttaja on käytettävä muuallakin, jos niin tahdotaan, missä sen käyttäminen on sopivaa ja lisää rakennuksen kestävyyttä.

  12. Hirsien laskeminen kivijalalle saa alkaa viimeistään heinäk. 1 p.nä, ennemminkin jos vain kivijalka valmistuu ja tulee rakennuksen kokonaisuudessaan olla valmiina tulevan syysk, 15 p.nä. Jos niin sattuisi, että rakennusaineista tulee puute, eikä rakennusta voi täysin valmistaa tämän vuoden ajalla, saa se jäädä ensi kesään eli vuoteen 1906, jolloin rakentajan on tehtävä tekemättä jäänyt työ.

  13. Jos rakennusmestari F. Rantanen täyttää tehdyn urakkakauppa sitoumuksen, maksaa allekirjoittanut F. Rantaselle tuhannen kolmesataa (1300) Smk. Rahoja saa nostaa työn kulun mukaan.

  14. Työmaalla ynnä koko talon piirissä tulee urakoitsijan miehineen käyttäytyä raittiisti ja siivosti.

Loimaa 22/III 1905

Lopussa vielä allekirjoitukset.


Tallin paikalla on ollut rivi ulkorakennuksia, jotka on purettu ensin tieltä pois. Seudun maaperään näh-den perustusten tekemisestä puhutaan varsin ylimalkaisesti. Se valitettavasti näkyy myös nykyään kivi-jalan kunnossa. Kivet ovat sieltä täältä vääntyilleen varsin paljon. Olisi tarvittu vähän muutakin, kuin santaa tarpeen mukaan. Toki kyseessä oli vanha rakennuspaikka, joten maapohjan ajateltiin ehkä kan-tavan sellaisenaan tällaista savilattiaista tallirakennusta. Ja toki kivijalkakivien asentoja on aika ajoin joutunut joka tapauksessa näillä savimailla korjailemaan. Ehkä viime kerrasta on vain kulunut liian kauan aikaa.

Talli kuvattuna kesällä 2013.


Mielenkiintoisia nämä vanhat asiakirjat.

Ville


4 kommenttia:

  1. No kyllä todella kiinnostavaa lukea tuollaista kontrahtia. Omakin taloni sijaitsee savimaalla, ja santaa kyllä löytyy sekä ylimääräisiä kiviä kivijalan vierestä, mutta kyllähän ne liikkuvat edelleen, jonkinlaista paikoilleen kampeamista joutuu harva se vuosi tekemään, onneksi ei sentään nurkkakivien kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Sopimuksesta huomaa myös, että työvoima on ollut aikoinaan todella paljon edullisempaa kuin nykyään. Tallin kivijalka on tehty varsin järeistä lohkareista, joita ei ihan helpolla saa siirrettyä takaisin oikeaan asentoon. Suoristetaan niitä siinä vaiheessa, kun vaihdetaan alimpia hirsiä.

      Poista
  2. Vau, onpa hieno löytö. Työvoima oli tuolloin halpaa, ei tainnut mennä sivukuluja tai maksoiko työmies edes veroja. Minusta tuo lause, että materiaalia on käytettävä säästeliäästi ja taiten on ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno löytö tosiaan. Voi tosiaan olla, että veroja ei vielä tuossa vaiheessa juurikaan tällaisesta työstä maksettu. Sopimuksessa on hauskoja ilmauksia, ja varsinkin nykyajan näkökulmasta katsottuna sovitaan osittain pikkuasioista, mutta suurempia jätetään kokonaan pois (kuten katemateriaali).

      Poista