lauantai 3. toukokuuta 2014

Posliinin palasia


Teimme salaojaa viime syksynä tallin edustalle ja nyt keväällä talven routimisen myötä myllätystä maasta nousee esiin kaikenlaista, muun muassa runsaasti vanhan posliinin kappaleita. Otin talteen mielenkiintoisimmat yksilöt ja pari astiasarjaa oli helppo tunnistaakin. Yllä olevassa kuvassa  lienee kappale tanskalaisen Royal Copenhagenin Musselmalet-astiaa (Royal Copenhagen perustettiin jo 1775 ja Fiskars osti sen yllättäen vuonna 2012). Alla puolestaan näyttäisi olevan Arabian Fasaani-astiastoa. Fasaanin valmistu ajoittui vuosiin 1876-1950. Fasaania saa vielä melko hyvin antiikkiliikkeistä.


Sitten löytyi pari koristekuviota, jota en tunnista:



...ja saviastian palasia oli myös runsaasti.


Keräilen itse puuttuvia osia mummoni Diana-astiastoon, mutta toki olisi hauska ajatus keräillä myös talossa aikanaan käytössä olleita astioita. Arabian vanhan posliinin keräilijälle kätevä osoite on Laatutavara.com, joka on mielestäni laadukas ja myös edullinen kauppapaikka.

Tuovi


5 kommenttia:

  1. Meinasin juuri vinkata tuonne Laatutavaraan, että sinne tuli juuri uusimpiin tuotteisiin tuollainen turkoosiraitainen kahviastiasto, mutta ei tuo palanen kyllä taida sopia ainakaan niihin osiin joita nyt oli myynnissä. Ihastuin itse niihin kuppeihin ihan älyttömästi ja jos niitä olisi ollut vähän enemmän olisin ostanut ne heti juhlaserviisiksi :)

    VastaaPoista
  2. Voi mitä löytöjä! Ollessamme viimeksi maalla lasten kanssa, naapurin poika tuli esittelemään uutta metallinpaljastintaan. Oli kuulemma löytänyt vanhan kotitilansa pellolta kultasormuksen!

    VastaaPoista
  3. Ehkä mielenkiintoisin posliini löytyi talon vintiltä: osa ruoka-astiastoon kuulunutta paistivatia, jossa on vihreä kasviaiheinen koristelu ja mm. vihreä lintu. Pohjassa on Kuznetsovin tehtaan leima. Tätä astiastoa en ole onnistunut löytämään, mutta veikkaan sen olevan 1800-luvun puolelta.

    VastaaPoista
  4. Meillä on tuollainen samanlainen turkoosireunainen kahvikuppi tasseineen, mutten minäkään tiedä, mitä sarjaa tai miltä vuosikymmeneltä se on. Ihania häivähdyksiä menneistä ajoista nämä löydöt!

    VastaaPoista
  5. Niin ovat, tekisi mieli keräillä useita astiasarjoja, mutta ehkä paras keskittyä yhteen kerrallaan.

    VastaaPoista