Uudet karmit, vanhat pokat

Vanhan pokan sovitusta uuteen karmiin. Kuva: Valtteri Lindblad

Hankimme aiemmin pari sarjaa vanhoja ikkunanpokia Metsäkylän Navetalta ja puuseppä Valtteri Lindblad nouti ne pajalleen helmikussa kunnostamista ja karmien tekoa varten. Työ on edennyt jo pitkälle. Ajattelinkin tässä vaiheessa kertoa muutaman sanan vanhojen pokien käyttämisestä uudisrakennuksessa, koska teemaa on tullut nyt mietittyä jonkin verran omassa projektissamme.

Ajattelimme aluksi, että hankimme kaikki ikkunat kierrätettyinä. Löysimmekin suurimman osan, mutta joitakin jäi puuttumaan. Ikkunoita metsästäessä huomasin, että on ensinnäkin hankalaa löytää monta samanlaista vanhaa pokaa eli samaa sarjaa olevia ikkunoita. Tähän varmaankin vaikuttaa se, että varaosapankit myyvät tavaraa kysynnän mukaan eivätkä välttämättä pyri säilyttämään sarjoja kokonaisina. Myöskin ostajilla on ehkä useimmin tarve vain parille varaosaikkunalle tai vaikka yhdelle sisustustarkoitukseen. Oma johtopäätökseni oli, että tarvitaan vähintään pari isoa pokasarjaa, joiden koot ovat lähellä toisiaan, jotta homma kannattaa.

Karmipuiden liimausta. Kuva: Valtteri Lindblad

Toiseksi, vanhojen ikkunoiden kunnostuksessa tulee aina yllätyksiä. Niitä oli tässäkin projektissa. Joko ikkuna näyttää hyvältä ja paljastuukin yllättävän huonokuntoiseksi tai näyttää huonolta ja paljastuu hyväkuntoiseksi. Mutta tämähän on perinnerakentamisen lainalaisuuksia muuallakin. Työläintä ikkunakorjauksessa on usein vanhojen maalien poisto. Se on hidasta, puuduttavaakin, mutta tärkeää työtä. Toisin sanottuna kustannuksia on hankala arvioida tarkasti etukäteen: ikkunat on hankittava pienellä riskillä, koska korjaustyön määrän näkee vasta verstaalla.

Kolmanneksi, vanhan ikkunan kunnostuttaminen saattaa olla yhtä kallista kuin uuden vastaavan teko. (Itse tekemällä tietysti säästää, mutta aina siihen ei ole aikaa.) Tässä vaikuttaa juuri tuo työmäärä vaikkapa maalinpoistossa tai yllättäen lahoksi paljastuvat alasarjat, jotka joutuu kokonaan vaihtamaan. Toki uuden tekemisessä malli on ratkaiseva: yksinkertainen malli, johon puusepältä löytyvät valmiit terät on melko nopea tehdä. Niinpä mekin taivuimme siihen, että puuttuvat pokat tehdään uusina, samalla mallilla kuin kierrätysikkunat.

Soppatauko töiden lomassa. Kuva: Valtteri Lindblad

Ja neljänneksi, käsityönä teetetyt ikkunat tuntuvat usein kalliilta, mutta kun katsoo uusien tehdasvalmisteisten ikkunoiden hintoja, eivätpä nekään ihan edullisia ole. Uskon myös, että elinkaari on käsityöikkunoilla pidempi, koska niitä voi huoltaa. Meillä vanhojen ikkunoiden käyttö oli myös periaate- ja tunnelmakysymys, tehdasvalmisteiset eivät olisi tulleet kysymykseen. Vanhan vaihtoehtona olivat uudet, käsityönä tehdyt ja niitäkin siis rakennukseen joitakin tulee.

Valmiita karmin osia. Kuva: Valtteri Lindblad

Ikkunoiden, kuten muunkin rakennustyön, teettäminen käsityönä on myös mahdollisuus työllistää alan ammattilaisia ja tukea ammattitaidon säilymistä: tämä on myös meille tärkeää. On hienoa löytää taitavia, paikallisia osaajia, joiden kanssa muodostuu vuosia kestävä yhteistyösuhde. Näenkin vanhan rakennuksen korjaamisessa toimittaja-tilaaja-suhteen enemmänkin kumppanuutena.

Tuovi

Husdrömmar

Sain Pirjolta jälleen mielenkiintoisen vinkin SVT:ssä pyörivästä Husdrömmar-sarjasta, jossa erityisesti yksi jakso käsittelee vanhan talon korjausta. Omistajat Therese ja Jens ovat kunnostaneet taloaan seitsemän vuotta. Pitikin heti laskea, että oma projektimme on nyt vienyt miltei saman verran. Tosin ensimmäinen vuosi meni enimmäkseen ihmettelyssä ja vähän taisimme kattoa paikkailla.

Jakso on katsottavissa 22.4. saakka osoitteessa
http://www.svtplay.se/video/2705212/husdrommar/husdrommar-sasong-2-avsnitt-5

Tuovi

Kadonnutta pihapiiriä etsimässä

Tila kuvattuna lounaasta vuonna 1904.

Olemme tilan hankkimisesta lähtien yrittäneet selvittää, minkälaisia rakennuksia pihapiiriin on aikoinaan kuulunut. Sen olemme tienneet, että rakennuksia on ollut useampia ja ne ovat muodostaneet eräänlaisen umpipihan. Entiseltä omistajalta ja hänen sukulaisiltaan olemmekin saaneet mielenkiintoisia vanhoja kuvia, mutta esimerkiksi tien vieressä 1900-luvun alkupuolella kohonneen, todennäköisesti väentupana toimineen rakennuksen ulkomuodosta ei tähän mennessä ole ollut tietoa.

Vähän aikaa sitten entiseen omistajasukuun kuuluva lähetti meille todella mielenkiintoisen kuvan, jossa on näkyvissä monta pihapiiristä myöhemmin hävinnyttä rakennusta. Kuva on vuodelta 1904 ja otettu naapurin puolelta, joen pientareelta. Siinä on vasemmalla näkyvissä tien vieressä seisovat aitat, päärakennuksen pääty niiden takana, tien vieressä sijainnut väentupa ja vanha sauna, joka purettiin käsittääksemme 1960-luvulla. Saunan kivijalka on edelleen näkyvissä samalla paikalla, tosin puolittain maan alle uponneena.

Kuvan etualalla näkyvissä vanha maakellari. Tien toisella puolella vanha väentupa ja sen vieressä talousrakennus.

Ylhäällä oikealla näkyy myös nykyisen tallin paikalla sijainnut talousrakennus, jonka siipeen johti kuvan mukaan myös ajosilta. Rakennus on todennäköisesti toiminut joko tallina tai navettana tai sitten näiden yhdistelmänä.

Keskipäivän lepotaukoa viettämässä.

Kuvassa on myös arkipäiväisen hauska yksityiskohta. Vasemmassa alakulmassa näkyy paanukattoinen maakellari, jota vasten mieshenkilö köllöttää ja pitää todennäköisesti hyvin ansaittua keskipäivän taukohetkeä.

Edessä vanha sauna ja sen takana naapurin jo tässä vaiheessa rapistunut asuinrakennus. Saunan edustalla näkyvät myös hevonen ja naishenkilö hameesta päätellen.

Nykyisen tonttimme kohdalla on sijainnut aikoinaan vanha kyläkeskus, joka hajosi käytännössä 1800-luvun aikana. Kuvassa näkyy vielä entisen naapurin jo huonoon kuntoon päässyt, todennäköisesti lautakattoinen, rakennus saunan takana. Myöhemmin sekin alue liitettiin meidän tilaamme ja paikalle kohosi parin kymmenen vuoden kuluttua betonitiilinen navetta.

Vanha kuva kertoo itse asiassa todella paljon sekä vanhoista rakennuksista että vanhasta asumistyylistä. Tässäkin vanhassa kyläkeskuksessa on ollut 1700-luvun lopulla neljä tilaa. Ihmisiä on siis asunut runsaasti pienellä alueella. Sosiaalinen elämä on varmaankin ollut tiiviissä yhteisössä vilkasta ja rakennuksia (ja myös koneita) on ollut viisaasti yhteiskäytössä. On mielenkiintoista miettiä, kuinka paljon kylien hajoaminen on vaikuttanut työntekemisen käytäntöihin ja ihmisten sosiaalisuuteen.

Ville 

Esillä Yhteishyvässä

Viime vuoden joulukuussa kävi toimittaja tekemässä meidän korjausprojektistamme juttua S-ryhmän asiakaslehti Yhteishyvään. Artikkeli ilmestyi tällä viikolla ja on painetun lehden lisäksi luettavissa nettiversiona täältä.

Uuden piharakennuksen pohjatöiden olisi tarkoitus alkaa huhtikuun aikana maaperän muokkauksella ja paalutuksella. Kevät on tullut tänä vuonna sen verran aikaisin, että ainakaan roudan vuoksi pohjatöitä ei tarvitse lykätä kauemmaksi kevääseen.

Pohjatöiden jälkeen ovat vuorossa anturan valaminen ja luonnonkivijalan latominen sen päälle. Hirsirungon pystytys alkaa sitten loppukesästä. Päärakennuksessa ja aitoissakin olisi paljon tekemistä rästissä, joten työt eivät tänäkään vuonna lopu kesken. Toivotaan hyviä korjaussäitä!

Ville ja Tuovi

Jäähyväiset kuusiaidalle

Viime viikonloppuna järjestimme pienimuotoiset talkoot ja kaadoimme vanhan kuusiaidan uuden tieltä. Mukana talkoissa oli hieman enemmän puunkaatoon perehtynyt tuttavamme, joka sai hoitaa vaikeimmat kaadot. Niiden puiden kohdalla, jotka olivat hieman kallellaan taloon päin, käytimme köyttä apuna. Vedimme kahden hengen voimin puuta kaatosuuntaan, ja kaikki sujuikin mallikkaasti. Myös traktori olisi tarvittaessa ollut käytössä, mutta sitä emme tällä kertaa tarvinneet.

Meidän ”kuusiaitamme” ei tosin ole enää pitkään aikaan ollut varsinainen aita, vaan pikemminkin rivi liian tiheään istutettuja täyskasvuisia kuusia. Samanlaisia kohoaa ympäri Suomea vanhojen pihapiirien laidoilla, usein pohjoisen puolella suojaamassa kylmiltä tuulilta. Sittemmin ne ovat säännöllisen hoidon puutteessa päässeet kasvamaan ylipitkiksi, jolloin tuloksena on ollut tiheä ja usein hieman epäsiistin näköinen puurivi.

Kaadoimme kaikki vanhat kuuset naapurin pellon puolelle, koska se oli turvallisempaa. Olimme sopineet toki järjestelystä etukäteen. Naapuri lupasi hakea puut pois omaan käyttöönsä. Itse otimme polttopuiksi kolmen samaan aikaan kuusiaidan kanssa kaadetun koivun rungot. Kuusien ja muutaman koivun lisäksi kaadoimme pari vaahteraa, jotka olivat kasvaneet kuusten lähistölle. Tarkoitus oli alun perin kaataa myös pari etupihan epäsiistiä ja muutenkin huonokuntoista lehtikuusta, mutta tuulen suunta oli sen verran hankala, että päätimme jättää sen touhun myöhempään ajankohtaan.

Kaadoimme yhteensä noin 30 puuta, ja aikamoinen kasa siitä tulikin. Onneksi runkoja ei tarvinnut karsia, ne sahattiin ainoastaan neljän metrin pätkiin naapurin toivomuksesta. Etukäteen hieman mietimme, näyttääkö talon ympäristö liiankin avaralta puiden kadottua se takaa. Kun latvoistaan rispaantuneet kuuset olivat poissa, näytti talokin kuitenkin jotenkin siistimmältä ja pihapiiri huomattavasti avarammalta. Uusi kuusiaita tarvitaan kuitenkin rajaamaan tonttia ja muodostamaan yhtenäinen oma alueensa.

Kaadetun kuusirivistön tilalle on tarkoitus kasvattaa uusi kuusiaita, jota pidetään säännöllisen leikkauksen avulla noin kahden metrin korkuisena. Siinä mitassa se suojaa, rajaa sopivasti pihapiiriä, eikä kuitenkaan varjosta naapurin peltoa liikaa. Kuusiaita voi jonkun mielessä olla hieman synkkäkin elementti pihalla, mutta se on kyllä kuulunut jo pitkään olennaiseksi osaksi vanhoja pihapiirejä, etenkin Varsinais-Suomen peltoaukeilla, jossa tuuli pääsee vapaasti puhaltamaan mereltä pitkälle sisämaahan.

Mietimme vielä kuusiaidan sijoitusta. Joka tapauksessa se tulee muodostamaan L:n muotoisen yhtenäisen linjan tontin luoteis- ja koillisladoille, päärakennuksen taakse. Yksi ajatus on jyrsiä vanhojen kuusien näkyvät kannot pois ja istuttaa uusi rivistö sen viereen, hieman enemmän pihan suuntaan, jolloin sen leikkaaminen myös ulkopuolelta onnistuu vaivattomasti. Aidan takanahan on heti oja ja sen toiselta puolelta alkaa naapurin viljelty pelto. Jos aidan istuttaisi samaan kohtaan kuin vanhat, olisi aidan leikkaaminen erittäin hankalaa. Samoin maanmuokkausta joutuisi tekemään todennäköisesti huomattavasti enemmän.

Uudet kuuset hankimme paikkakunnan omasta puutarhayrityksestä, jonka puutarhuri lupasi tulla paikan päälle katsomaan istutuspaikkaa. Savimaa ei ole helpoin kasvuympäristö, joten laji kannattaa valita huolella. Samalla voimme suunnitella taimien määrän ja istutustiheyden.

Vielä lopuksi pari sanaa vanhojen puiden kaatamisesta, mikä tuntuu usein haikealta ja vaikealta. Mekin mietimme kuusiaidan kaatoa pitkään, mutta viime talvien myrskyissä pihan huonokuntoisimpia puita on alkanut kaatua eikä aitakaan ollut enää mikään pihan kaunistus. Teetimme myös vuosi sitten puutarhasuunnitelman, jolloin pohdimme kuusien poistoa suunnittelijan kanssa. Nyt onkin helppoa edetä pihan kunnostuksessa kun on suunnitelma olemassa

Lisää kuusiaidasta ja muustakin puutarhasta myöhemmin keväällä.

Ville ja Tuovi

Mitä ikkunoille kuuluu?

Uuden "väentupamme" käytännön rakennustyöt ovat alkaneet kierrätysikkunoiden kunnostuksella, jota puuseppä, restaurointiartenomi Valtteri Lindblad tekee parhaillaan Raision verstaallaan. Kerroin aiemmassa kirjoituksessani hankkineeni kaksi miltei samankokoista sarjaa vanhoja ikkunanpokia ja eteisen pariovet Metsäkylän navetalta. Valtteri kävi hakemassa ikkunat ja ovet verstaalleen ja ikkunoista siis aloitetaan.

Työ alkoi vanhojen maalien poistolla, jota on tehty kuumailmapuhaltimen avulla. Jotkut pokista vaativat myös puukorjauksia, vaikka ovatkin pääosin hyvässä kunnossa. Seuraava vaihe on pokien sahaaminen samankokoisiksi, hiominen ja lasien pesu. Ikkunakitit olivat hyvin säilyneitä, joten niitä ei lähdetä uusimaan vaan ainoastaan paikkauskitataan tarpeen mukaan. Joissakin pokissa oli rikkinäisiä laseja ja outoja mustia väriraitoja - nämä vaihdetaan uuteen vedettyyn lasiin. Valtteri tekee myös ikkunoille uudet karmit mittojen mukaan ja saranoi pokat sekä kiinnittää sulkimet. Pokat maalataan valkoisella pellavaöljymaalilla.

Kuva: Valtteri Lindblad

Ikkunakorjaus voi kuulostaa monimutkaiselta ja onhan siinä toki monta vaihetta. Tässä projektissa kuitenkin päästään vähän vähemmällä kun puukorjauksia ja kittausta tehdään vain joihinkin pokiin - usein vanhoissa ikkunoissa uusitaan kaikki kitti eli lasiruudut poistetaan ja kiinnitetään sitten uudelleen.

Kuva: Valtteri Lindblad

Ikkunatyön lisäksi olemme viime aikoina pohtineet pariovien seuraksi tarvittavien tuplaovien ulkonäköä: tuplaovien tarkoitus on eristää lämpöä eteisessä erityisesti talviaikaan. Vaihtoehtoina on tällä hetkellä tehdä identtiset kopiot, yksinkertaistetut kopiot tai sitten ihan omannäköiset ovet esimerkiksi vaakaponttilaudasta. Ovihaastetta selvitetään arkkitehti Pekka Saatsin ja puuseppä Lindbladin kanssa.

LVI-suunnittelukin puhuttaa, jota tekee Mats Gerkman Raaseporin LVI-suunnittelu Oy:ssä. Ilmanvaihto ja jätevesien johtaminen ovat parhaillaan mietinnässä, myös lämminvesivaraajan kokoa olemme tuumailleet.

Mukavaa helmikuun jatkoa ja energiaa rakennusprojekteihin!

Tuovi

Hirsiä liikkeellä!

Piharakennuksen hirsirunkoon on tarkoitus käyttää vanhaa kierrätyshirttä. Pienen etsiskelyn jälkeen sain Metsäkylän Navetan Pia Kuurmalta vinkin henkilöstä, joka oli juuri myymässä ison kasan vanhoja ja suhteellisen hyväkuntoisia hirsiä. Otin yhteyttä myyjään ja kävin Parkanossa katsomassa tavaran ennen ostopäätöstä. Hirret ovat peräisin pari vuotta sitten puretusta vanhasta Pentin talosta ja soveltuivat hyvin uusiokäyttöön meidän piharakennukseemme.

Eilen lauantaina koko satsi kuljetettiin Parkanosta Laitilaan, jossa Jani Moilanen ja hänen Silon Piilukirves -yrityksensä alkaa veistää runkoa myöhemmin tämän vuoden aikana. Rungosta on tulossa varhopatsas-rakenteinen eli kulmissa ja väliseinien liitoskohdissa käytetään hirsien painumisen sallivia pystyparruja, joihin kiinnitetään karat. Parruun lovetaan toisesta päästä pyöristetyt soirot, jotka kiinnitetään parruihin joko nauloilla tai ruuveilla. Samantyyppinen rakenne on luonnollisesti myös aukkojen kohdalla, mutta niissä pyöristetyt soirot kiinnitetään ainoastaan toiselle sivulle.

Samankaltaista parru-soiro-kara-yhdistelmää olen nähnyt käytettävän myös joissain hankalimmissa rungonkorjauskohteissa. Karoilla varustettuja ja pystysuuntaan asetettuja parruja on käytetty varsinkin silloin, jos lamasalvoksen hirsikerrat ovat lahonneet räystäältä kivijalkaan saakka läheltä rakennuksen nurkkaa. Tämä korjaustapa säästää huomattavasti työaikaa ja soveltuu etenkin sellaisiin kohteisiin, jossa hirsirunko vuorataan ulkopuolelta laudoituksella.

Parhaillaan on piharakennuksen osalta monta asiaa kesken: tarjouspyynnöt, suunnitelmien hyväksyminen, sopivien tekijöiden etsiminen jne. Näistäkin asioista lisää myöhemmin.

Ville

Piharakennuksen sauna hahmottuu

Suurin tämän vuoden projekteista tulee olemaan uuden piharakennuksen pystyttäminen pihapiiriin. Yksi merkittävimmistä syistä piharakennuksen toteuttamiseen on talvikauden peseytymis- ja majoitustarve. Tähän mennessä olemme käyttäneet kesäisin telttasaunaa, joka on aina tarjonnut pehmeät ja miellyttävät löylyt. Peseytymistilana se ei kuitenkaan ole paras mahdollinen pienen kokonsa vuoksi. Talvisaikaan pesuhommat on hoidettu muualla.

Piharakennuksen pääsuunnittelija arkkitehti Pekka Saatsi on laatinut hyvät ja yksityiskohtaiset piirustukset erityisesti saunan osalle. Tämä mm. siksi, että sauna on rakennusteknisesti erittäin kinkkinen tila sen synnyttämän valtavan kosteuden takia. Ja koska se tulee samaan rakennukseen asuintilojen kanssa, täytyy kosteuden päästä kuivumaan rakenteita ylimääräisesti rasittamatta.
Saunamme seinät tulevat olemaan piiluttua hirttä ja osittain kalkkilaastilla rapattua tiilimuuria. Uloimmaksi lattiarakenteeksi tulee keraaminen laatta. Sisäkaton päällimmäinen pinta tulee olemaan höylätty lomalaudoitus. Tarkoitus on yhdistellä perinnettä ja uutta tekniikkaa harkitussa suhteessa.

Pesuvesi lämmitetään erillisessä padassa. Kylmän veden hana tulee padan viereen.

Lattiarakenne tulee olemaan ylhäältä alaspäin seuraava:

- keraaminen laatta ja kiinnityslaasti
- siveltävä vesieriste
- teräsbetonilaatta, johon lattialämmitys, paksuus 100 mm
- valumottina liittolevy
- eristekerros, 100 + 50 mm
- tuuletustila
- kapillaarikatko, tiivistetty sora
- suodatinkangas
- perusmaa

Teräsbetonilaatta on saanut huonon maineen etenkin osana vanhoihin rakennuksiin 70-luvulla toteutettuja märkätiloja. Ongelmana näissä ratkaisuissa on ollut se, että laatan päällä on vesieristeenä käytetty usein ainoastaan muovimattoa, joka on sitten jossain vaiheessa revennyt tai irronnut kiinnityksestään ja vesi on päässyt kostuttamaan laattaa. Laatta on lisäksi usein valettu suoraan kiinni hirsiseinään. Jos uusi saunamme olisi itsenäinen ja kantoveteen perustuva rakennus, emme siihen betonilaattaa tunnelmasyistä mielellään laittaisi, mutta ympärivuotisesti asuttavassa rakennuksessa se on yhdessä lattialämmityksen kanssa toiminnaltaan varmin ratkaisu. Betonilaatan vaihtoehtona olevat huolellisestikin toteutetut levyrakenteet pyrkivät ajan myötä liikkumaan saumakohdistaan, jolloin vesivahingon vaara kasvaa.

 

Yläpohjan rakenne on ylhäältä alaspäin seuraava:

- sullottu sahan-/kutteripuru 50/50 %, paksuus 400 mm
- ilmansulkupaperi
- ristiinkoolaus 22 + 22 mm
- höylätty lomalaudoitus 28 x 145 mm

Lauteet ja kaiteet tulevat olemaan käsittelemätöntä kuusta. Täytyy vain puutavaraa valitessa huomioida, ettei laudepuiden joukkoon tule pihkaista puuta :) Valaisimeksi on valittu perinteinen malli Domus Classican valikoimasta. Hankimme sen kierrätettynä tai uutena. Kiuasmallissa on hauska yksityiskohta: uuninluukussa olevat aukot muodostavat tulen palaessa hymyilevän naaman, jossa riittää varmaan perheen pienimmällekin ihmettelemistä.

Saatsi on piirtänyt detaljikuvan myös saunan tulevasta ovesta. Sen alle jätetään pieni tuuletusrako ilmanvaihdon vuoksi.

Palaamme piharakennuksen tuleviin yksityiskohtiin jatkossakin.

Ville

Uusi vuosi, uudet kuuset

Pian on uusi vuosi edessä ja listoillamme on taas uuusia piha- ja rakennustöitä. Ensimmäisenä tulee ajankohtaiseksi vanhan kuusiaidan kaataminen ja todennäköisesti kaadamme samalla myös etupihalla olevat huonokuntoiset, vanhat kuuset.

Kuusien kaatoa on harkittu pitkään ja viime aikojen myrskyt ja kuusien huononeva kunto helpottivat päätöksentekoa. Kuusiaita päätynee hakkeeksi ja vanhat pihakuuset sahautamme laudaksi. Aiemmin laaditussa puutarhasuunnitelmassa on vanhan aidan tilalle tulossa uusi rivi kuusia ja tällä kertaa ne ulottuvat miltei koko talon takasuoralle, jolloin takapihasta tulee suojaisa alue. Kuusiaitaa täytyy jatkossa hoitaa säännöllisesti ja tavoitteena on matala ja tuuhea aita. Etupihan kuusten tilalle on puolestaan tulossa lehmuksia, jotka täydentävät vanhojen lehmusten rivistöt.

Pihatöiden lisäksi luvassa on uudisrakentamista kun ryhdymme rakennuttamaan uutta pientä asuinrakennusta pihapiiriin. Parhaillaan kommentoimme detaljisuunnitelmia arkkitehdille. Ensi vuoden osalta työt alkavat alkutalvesta hirsirungon veistolla, jonka jälkeen keväällä ovat vuorossa rakennuspaikan perustustyöt ja loppukesästä hirsirungon pystytys. Tavoitteena olisi saada vesikatto valmiiksi ennen ensi talvea, jolloin sisätöitä voisi jatkaa talvella. Aiemminkin rakennus saa toki valmistua, jos on valmistuakseen.

Tässä vaiheessa emme ole suunnitelleet enempää töitä ensi vuodelle, koska uudisrakennus työllistää kuitenkin paljon. On kuitenkin todennäköistä, että innostumme kuitenkin kevään koitettua puuhailemaan taas kaikenlaista. Ja maalausta ja ikkunakorjausta on varmasti luvassa kuten jokaisena vuonna tähänkin saakka.

Iloa työ- ja vapaapäiviin vuodelle 2015!

Tuovi

Kassa kaapissa

Taas on tovi vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta ja remonttihommien ollessa talvitauolla kirjoitan välillä talon irtaimistosta, jota siirtyi meille kaupan mukana. Tutustutaan ensiksi kassakaappiin, joka on melko jykevä ilmestys yhdessä kamarissa. Sitä ei helposti sieltä siirretäkään ja olemme suosiolla jättäneet muovimaton vielä tuohon huoneeseen.

Selvittelin kaapin alkuperää sen merkin avulla ja kyseessä on tamperelaisen Grundströmin kassakaappitehtaan luomus 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä. On hauska ajatus, että kassakaappeja varten on ollut oma tehtaansa: kukoistuskausi olikin 1910-20-luvuilla, jonka jälkeen tehdas ajautui konkurssiin 1930-luvun alussa. Kun elinkeinoelämällä meni huonosti, ei kassakaappejakaan enää tarvittu.

Kassakaappimme itsessään ei ole kovin arvokas, niitä on paljon myynnissä vanhan tavaran liikkeissä ja sillä onkin meille etupäässä historiallista arvoa. Tarve kassakaapille talossa on varmastikin ollut, koska työväkeä oli paljon ja heille on maksettu palkkoja. Talossa on säilynyt laaja kirjanpito maataloudesta ja erilaisista luottamustoimista menneinä aikoina, jotka ovat myös vaatineet käteiskassaa ja kuittien pyörittelyä.

Meille siirtyessään kassakaappi oli miltei tyhjä, siellä oli vain yksi metallirasia täynnä vanhoja avaimia. Muutaman avaimen oven olemme onnistuneet paikallistamaan, suurin osa jäänee arvoituksiksi. Lisäksi kassakaapissa on avaamatta yksi lukollinen lokero, jonka avain on kadonnut. Avaaminen vaatii lukkoseppää ja emme ole vielä saaneet sitä aikaisiksi. Eletään siis vielä hetken aikaa jännityksessä!

Tuovi

Uusia työkaluja, vanhaa rakennustapaa

Perinnerakentajan työkalupakkiini soluttautui muutama vuosi sitten heräteostoksena kummajainen, jonka tarpeellisuutta alun perin epäilin. Monitoimityökalu kuulostaa nimenä siltä, että se mainosten mukaan soveltuu kaikkeen mutta käytännössä ei juuri mihinkään. Olin kuitenkin väärässä. Olen käyttänyt omaa laitettani jo lukuisia kertoja sellaisissa paikoissa, joihin eivät muut työkalut mahdu tai joissa tavallisten työkalujen käyttäminen kuluttaisi kohtuuttomasti työaikaa, vaivaa ja päreitä.

Jokin aika sitten korjasin kappaleen ulkovuorilaudoitusta. Monitoimityökalulla lahonneen laudan sai kätevästi sahattua keskeltä seinää niin, ettei muuta laudoitusta tarvinnut irrottaa ollenkaan. Uuden korvauslaudan sai paikoilleen poistamalla uuden laudan alaosasta takapuolen pontin pois. Monitoimikoneella sai saumakohtaan siistin jäljen ja viereiset laudat säästyivät ikäviltä ylimeneviltä sahausjäljiltä. Tosin sahauksen aikana täytyi muistaa, että pitää konetta tarpeeksi loivassa kulmassa, jolloin vanhan ja uuden laudan liitoksesta tulee tarpeeksi tiivis.

Olen käyttänyt samaa laitetta jo hirsiliitosten tekemisessä, vaarnojen katkaisussa, ikkuna- ja ovikarmien kiilojen katkaisussa sekä sisäseinäpaneelien ja sisäkattolautojen hankalissa paikkauksissa. Ilman konetta en enää oikein osaisi olla.

Toisaalta taitava tekijä saa kokonaisen talon rakennettua pelkällä kirveellä, mutta vanhoja rakenteita säästävät korjaukset ovat toinen juttu.

Vuorilaudan korjaamisen yhteydessä palasin pieneen hirsipaikkaukseen, joka pari vuotta sitten jäi minulta kesken. Yhden ikkunan alta oli lahonnut pala hirttä, mutta aiemmin tekemäni paikkaus ei ollut riittävä. Jouduin ottamaan hieman lisää lahonnutta puuta pois ja tekemään pienen jatkoksen paikkauskohtaan. Paikkojen kiinnityksessä suosin puutappeja naulojen sijaan. Ainoastaan pienimmissä paloissa saatan käyttää kiinnittämiseen naulaa, koska pikkupalat halkeavat helposti. Nauloilla kiinnittäminen on kyllä nopeampaa, mutta niiden käyttämiseen vanhemmissa rakennuksissa liittyy mielestäni yksi merkittävä heikkous.

Vanhoissa 1800-luvun puolivälin ja sitä vanhempien hirsirakennusten rungoissa ei nauloja käytetty lainkaan. 1800-luvun lopulla niitä saatettiin jo käyttää esimerkiksi kattotuolien liitoksissa tappien sijasta. Hirsien kiinnitys tapahtui kuitenkin pääasiassa puisilla vaarnoilla. Myöhemmin hirsirunkoon on toki saatettu lyödä esim. korjausten yhteydessä nauloja, mutta kuten sanottu, alun perin niitä ei juurikaan ole ollut.

Hirsirakennuksen korjaaminen on sitä miellyttävämpää, mitä vähemmän nauloja rakenteessa on käytetty. Lahonneiden osien korjauksessa voi tällöin vapaasti työstää seinää ilman, että kirves, taltta tai moottorisahan terä hajoaa osuttuaan naulaan. Perinnerakennuksen säilyttävän korjauksen ideaan kuuluu mielestäni myös se, että mahdollisimman hellävaraisen korjauksen lisäksi säilytetään myös vanhantyyppistä rakennustapaa. Toinen pointtini on, että naulaton seinä on kädenojennus seuraaville korjaajille, joita toivottavasti tulee vielä useita. Rakenne säilyy yhtä helppona korjata myös seuraaville omistajille.

Ville

Kuinka päädyimme tänne?

Kävimme katsomassa taloa ensimmäisen kerran joululomalla 2008 kirpeässä pakkassäässä.

Viimeinkin ehdin taas kirjoittaa Vihreään kamariin! Muutto- ja ristiäiskiireet veivät lokakuun, mutta nyt ollaan molemmissa voiton puolella.

Domargård - Villa Olivia -blogia toimittava Sanna haastoi jo jokin aika sitten meidät kertomaan, miksi hankimme juuri tämän talon aikoinaan eli talvella 2009. Muistan oikein hyvin, kun löysin talon myynti-ilmoituksen syksyllä 2008. Olimme jonkin aikaa tutkailleet vanhoja taloja netissä, ja tämä talo herätti huomion, koska se oli säilynyt hyvin alkuperäisessä asussaan niin ulkoa kuin sisältäkin. Myös sijainti Varsinais-Suomessa lähellä Turkua tuntui hyvältä ja ajomatka tuolloisesta kodistamme oli sopiva. Ilmoituksessa kerrottiin myös, että talo oli suojeltu, mikä oli myönteinen asia kiinteistön arvon ja korjausten rahoituksen kannalta. Selvitimme tontin rakennusten historiaa maakuntamuseosta ja saamamme tiedot lisäsivät kiinnostustamme.

Ostopäätös syntyi kuitenkin hitaasti, mikä lienee hyvä asia vanhojen, huonokuntoisten talojen kaupoissa. Kävimme katsomassa taloa useamman kerran, kuntotutkija tuli mukaamme konttamaan alapohjan ja juttelimme talon omistajan kanssa. Tärkeimpiä ostopäätökseen vaikuttaneita asioita olivat seuraavat:

Päärakennus alkuperäisessä asussaan
Tärkeimpiä meille olivat vanhat ikkunat puhallettuine lasiruutuineen, vanhat lattiat ja kattopaneloinnit, vanhat kaakeliuunit ja vanhat ovet. Mukava ylläys oli myös keskeissalikaava, vanhan mallin mukaan rakennetut "läpi talon -näkymät" peräkkäisillä sisäovilla ja kaksi kuistia.

Rakennukset eivät ole liian huonossa kunnossa
Moni vanha talo näyttää päältä huonommalta mitä todellisuudessa on, mutta välillä voi olla myös päinvastoin. Luulen, että jos esimerkiksi alapohjassa oli ollut lattiasieni valloillaan, emme olisi ostaneet taloa. Kuntotutkijan apu oli korvaamaton ostopäätöstä tehtäessä.

Vanha piha ja kylätontti
Piha on kaunis ja siellä aistii yhä vanhan kylätontin tunnelman. Etupihalla kasvaa paljon vanhoja jalopuita ja takapihalla on jäljellä vanhaa puutarhaa.

Vanhat talousrakennukset
On hienoa, että tontilla on säilynyt 1700-luvulta peräisin oleva vilja-aitta sekä muitakin vanhoja talousrakennuksia.

Jokivarsi ja maatalousmaisema
Tontti rajautuu pieneen jokeen ja sitä ympäröivät viljellyt pellot. On mukavaa, että ympärillä on vireää maa- ja karjataloutta. Lähellä on myös lukuisia tilamyyntipaikkoja, joista saa tuoreita elintarvikkeita paikallisilta tuottajilta.

Suojellut rakennukset ja sopiva hinta
Osa pihan rakennuksista on suojeltu eli voimme hakea tukea korjauksiin museovirastosta. Luonnollisesti tuki ei kata kuin murto-osan kustannuksista, jolloin kuvaan tulee sopiva myyntihinta: paikkaan on investoitava paljon, jotta se tulee kuntoon.

Vaikka vuosia on jo vierinyt ostohetkestä ja tontilla on huhkittu paljon, emme ole vielä kertaakaan kyllästyneet ja miettineet paikasta luopumista. Ajattelemme, että olemme enemmänkin talonmiehiä kuin omistajia: korjaamme ja kunnostamme sen minkä jaksamme ja aikanaan etsimme sitten paikalle uuden innokkaan omistajan, jos oma tyttäremme ei urakasta innostu.

Kiitos haasteesta Villa Oliviaan! Heitän haasteen eteenpäin Östermyran aurinko -blogille!

Tuovi

Ikkunoiden nikkarikoristelua

Talon vanhan päädyn ikkunat ovat aiheuttaneet tähän mennessä ehkä eniten päänvaivaa: niitä on ollut vaikeaa saada riittävän tiiviiksi sadetta ja lunta vastaan. Ikkunat ja karmit ovat kovalla säärasituksella: vettä tulee välillä vaakasuorassa seinään, katolta valuu vettä ikkunoille puuttuvien jalkarännien takia ja talvella tuuli painaa hienojakoista lunta pienimpiinkin rakosiin.

Luulimme jo kiinnittäneemme väliaikaiset listoitukset riittävän hyvin, mutta karmien väliin oli kuitenkin päässyt lunta ja vettä, ja sisällä pinkopahveihin ja tapetteihin saakka tuli märkiä läiskiä. Ei muuta kuin märät eristeet ja listat taas pois ja tiiviimmät viritykset tilalle. Ensi keväänä sitten viimeistään nähdään, ovatko uudet asennukset pitäneet kosteuden poissa.

Ikkunan tiivistystä pellavariveellä.

Ehdimme asentaa paikoilleen myös ikkunoiden uusia nikkarityylisiä koristelistoja. Osa vanhoista listoista oli sen verran lahoja, että teetimme ja osin teimme itse niiden tilalle vanhojen mallien mukaan uusia. Reastart ja Puusuutari tekivät ensimmäiset kopiot ja Ville jatkoi työtä. Osa vanhoista listoista puupaikattiin.

Listojen paikalleen asennus oli hidasta puuhaa juuri tuon tiiviyden takia. Seinät eivät ole suoria, ikkuna-aukotkaan eivät ole suorassa ja lopputuloksena pitäisi olla tiivis sauma listan ja seinän välissä. Vuorilautoja piti veistää ja toisaalta listoja hioa sopivista kohdista. Lähes jokainen lista piti siis käytännössä räätälöidä malliltaan juuri siihen kohtaan, missä se nyt on. Työtä jatketaan syksyn mittaan.

Takapihalla kasvaa vielä joitakin vanhoja omenapuita, jotka säilytetään.
Tavoitteena on täydentää omenapuurivi ja istuttaa sen viereen luumupuurivi.

Myös pihatöitä tuli tehtyä: nurmikko ajettiin viimeisen kerran ennen talvikautta ja työntelin pienemmällä ruohonleikkurilla myös takapihaa jonkin verran. Olemme raivanneet turhaa viidakkoa sieltä pois ja vähitelleen myös nurmikkoa pääsee ajamaan enemmän. Työtä hankaloittavat pajukon tyngät, jotka ovat liian korkeita ruohonleikkurille ja toisaalta liian järeitä sillä ajettavaksi. Olisiko jollakulla vinkkiä, millä tuollaisen piikkimaton saisi nujerrettua? Oksasaksilla yksitellen leikkaus on melko työlästä ja kaivinkoneella maanpinnan kuoriminen taas vie kaikki vanhat kukat mennessään. Raivaussahalla maata myöten ajaminen tylsyttää vääjäämättä terän kun välillä kuitenkin tökkää koneen maahan... Tai ehkäpä se on taidoista kiinni.

Valtava määrä pieniä hyttysiä parveili pihalla ilta-auringossa. Syksy on lempivuodenaikani: viileät, aurinkoiset kelit ovat parhaita ja puut kauniita ruskan väreissään.

Tuovi

Savi alla ja kivi päällä

Saimme tontille vähän aikaa sitten luonnonkivilastin tulevaa piharakennusta varten. Kivet ovat peräisin lähistöltä eräästä 1900-luvun alun rakennuksesta, joka purettiin muutama vuosi sitten. Löysimme nämä suhteellisen edulliset kivet netin kautta, ja kuljetusmatkaakin oli vain pari hassua kilometriä. Kaupan päälle tuli kuljetuksen lisäksi muutama kymmenen metriä vanhaa hirttä. Hyvä kauppa, koska pelkkä kivien kuljetus saattaa usein olla jo itsessään arvokasta touhua.

Tulevaa piharakennusta varten teetimme rakennuspaikalla maaperätutkimuksen, joka vahvisti ennakko-odotukset maanalaisten asioiden suhteen: tulevan talon alla on noin 20 metrin savikerrostuma. Tutkimuksen tehnyt SM Maanpää Oy antoi samalla suosituksen perustamistavalle. Käytännössä perustaminen toteutetaan niin, että alimmaiseksi tulevat maan sisään upotettavat kierrepaalut, joiden varaan betoniantura valetaan. Anturan päälle ladotaan näkyväksi sokkeliksi luonnonkivijalka ja sen varaan pystytetään hirsirunko.

Tämän tutkimuskohdan alla on 20 metriä puhdasta savea.

Aikoinaan näillä savimailla käytettiin hirsiarinoita, jollaiset ovat todennäköisesti myös meidänkin päärakennuksemme alimmaisena rakenteena. Hirsiarinat ovat jakaneet rakennuksen painoa isommalle alalle ja niiden säilyminen on perustunut siihen, että hapettomassa ja jatkuvasti kosteassa savessa puu on säilynyt lahoamatta. Kun 1900-luvun alussa päärakennusta jatkettiin ja maaperän olosuhteita todennäköisesti muutettiin, vajosi laajennuksen jälkeen vanhemman osan kivijalka läheltä liitoskohtaa. Toisin sanoen savimaa hirsiarinan ympärillä pääsi kuivumaan, hirret alkoivat lahota ja rakenteen kantavuus katosi. Tämän vuoksi vanhan päärakennuksen lähistöllä ei suurempia maaperätöitä kannata tehdä, salaojituksesta puhumattakaan.

Tällaisia hirsiarinoita ei nykyään enää tehdä kuin aivan museaalisissa poikkeustapauksissa, koska niiden säilymistä pidemmällä aikavälillä ei pysty takaamaan. Siksi pettäneiden hirsiarinoiden tilalle ei yleensä tehdä uutta samanlaista rakennetta, vaan hyödynnetään uudempaa tekniikkaa. Hyvissä ja muuttumattomissa olosuhteissa arinat ovat kuitenkin kestäneet maan sisällä satoja vuosia.

Saven mielenkiintoisesta olemuksesta, sen kantavuudesta ja yllättävistä koostumuksen muutoksista muistuu mieleeni entisen puurakenteiden opettajani kertomus siitä, miten kävi kuorma-autolavalliselle savea kuljetuksen aikana. Lastauksen jälkeen melko kiinteän oloinen savi muistutti liikkeelle lähdettäessä hieman sorakekoa. Kun auto oli taittanut kuoppaisella tiellä hyvän matkan, niin perille päästyään ei lavalla ollutkaan enää mitään. Savi oli pomppivan kyydin aikana muuttanut muotoaan juoksevaksi ja valunut lavan raoista tielle. Tällaisen maa-aineksen päälle pitäisi sitten rakennus perustaa…

Ville

Vanhojen ikkunoiden ja ovien metsästys

Uudisrakennuksen julkisivupiirustuksia tehtäessä eteen tuli ulko-oven ja ikkunoiden mallin valinta. Vaihtoehtona olisi ollut hankkia valmiit uudet rakennusosat, teettää uudet toiveiden mukaan tai käyttää vanhoja ja sovitella ne uuteen julkisivuun. Innostuimme vanhojen osien etsimisestä. Selailin netistä pariovia ja 1900-luvun alkupuolen ikkunanpokia. Ovet oli aika helppo löytää, pokia taas tarvitaan aika paljon (neljä pokaa yhteen ikkuna-aukkoon, jotta saadaan tuplalasit) ja niiden löytäminen oli hankalampaa: koon ja mallin kun pitäisi olla suurin piirtein sama. Löysin lopulta sekä ovet että ikkunat Metsäkylän Navetalta, jossa tuotteita mittoineen voi ensin kätevästi selata verkossa ja sitten käydä paikan päällä katsomassa.

Valitsemamme ikkunat ja ovet ovat kaikki melko hyvässä kunnossa, mutta aina jotain puupaikattavaa löytyy kittauksen ja maalauksen lisäksi. Ajattelimme ulkoistaa kunnostustyön, jolloin voimme samalla teettää puusepällä sopivankokoiset karmit. Pari pokaa jäi myös puuttumaan etsinnöistä huolimatta, jotka täytynee teettää mallin mukaan.

Ikkunamalleissa ehkä hieman jännittää erilainen jako kahteen isoon pystysuuntaiseen lasiin, kun piha on täynnä 1800- ja 1900-lukujen vaihteen rakennuksia, joissa on kuusi- tai kahdeksanruutuisia ikkunoita. Arkkitehti kuitenkin suositteli valitsemaan rohkeasti uudemman mallisen ikkunatyypin (kun talokin on uusi).

Pariovessa on isot ikkunat ja ajattelimme teettää sen kaveriksi tuplaovet sisäpuolelle. Kesäaikaan niitä voi pitää auki, jolloin ikkunat antavat valoa eteiseen, ja talvella ne antavat lisäeristyksen. Tällainen ratkaisu on nytkin vanhan päärakennuksen vieraskuistilla, tosin toisin päin. Ulkopuolella ovat umpipuiset pariovet ja sisäpuolella tuplaovet, joissa on lasit.

Pyrimme muutenkin käyttämään mahdollisimman paljon kierrätysosia ja -kalusteita uudisrakennuksessa. Vanhojen osien etsiminen on aikaa vievää, mutta ainakin ovien ja ikkunoiden osalta syntyy kustannussäästöä, koska uudet osat olisivat aika kalliita. On mukava antaa vanhoille osille uusi käyttötarkoitus ja myös työllistää paikallisia tekijöitä niiden kunnostuksen myötä.

Tuovi

Vesiasioiden äärellä

Viime aikoina ovat perheen pienimmän nukuttamisoperaatioiden ohella mietityttäneet tulevan piharakennuksen jätevesiasiat ja niiden suunnittelu. Jätevesisuunnitelmaa kun tarvitaan ainakin meidän kunnassamme rakennuslupaa varten.

Jätevesien käsittelyä joutuu miettimään monelta kantilta. Taustalla vaikuttavat rakennuksen tekniikkaan ja maaperään sekä taloudellisuuteen ja ympäristöön liittyvät jutut. Jos vieressä kulkisi kunnallinen viemäriverkosto, se olisi oiva valinta, mutta sellaista ei tässä tapauksessa ole. Naapureiden kanssa yhteinen järjestelmä olisi myös järkevä vaihtoehto, mutta lähimmät talot ovat liian kaukana. Myös imeytyskenttä täytyi jättää pois laskuista paksun savimaan vuoksi. Pelkkä umpisäiliö hylättiin epäekologisuutensa ja suurten käyttökustannusten perusteella.

Piharakennukseen on tulossa vesivessa, mutta sen käyttö aiotaan pitää varsinkin kesäaikoina niin vähällä kuin mahdollista. Pidättelyn sijaan tulemme käyttämään entiseen tapaan kompostoivaa ulkovessaa, joka on tehty vanhaan naisten ja lasten vessaan, joka sijaitsee tallin toisessa päädyssä. Suunnitelmissa on kunnostaa myös vieressä oleva entinen miesten vessa samaan käyttöön. Onpahan sitten valinnanvaraa.

Wc-vedet eli musta jätevesi muodostaa suurimman kustannuksen. Muut jätevedet kuten suihkusta, saunasta ja mahdollisista pesukoneista poistuvat vedet käsitellään harmaana jätevetenä, jonka käsittely on helpompaa ja edullisempaa. Vaihtoehtoja löytyy panospuhdistamosta maapuhdistamoon ja harmaavesisuodattimiin. Mökkikäyttöön löytyy omia pienempiä ratkaisuja.

Päädyimme itse seuraavaan yhdistelmään: Musta jätevesi johdetaan viiden kuution eli 5000 litraa vetävään umpisäiliöön, jonka joutuu aina silloin tällöin tyhjentämään eli kutsumaan loka-auton paikalle. Pienempikin olisi omassa käytössämme varmaan riittänyt, mutta lvi-suunnittelija suositteli isompaa mallia varmuuden vuoksi. Harmaat vedet johdetaan sen sijaan harmaavesisuodattimen kautta viereiseen avo-ojaan. Harmaavesisuodattajassa suodatusprosessin hoitaa joka 100. käyttöpäivä tai vähintään kerran kolmessa vuodessa vaihdettava turve.

Palaamme piakkoin muihin suunnitelmiin piharakennuksen osalta. Hyvää syksyn jatkoa!

Ville

Riu'uista aitaa

Osallistuin viime sunnuntaina mielenkiintoiselle Rakennusperinteen Ystävien ja Puufoorumi ry:n järjestämälle riukuaitakurssille. Kurssin tuotto meni Rakennusperinteen Ystävien toimitalon, Turussa sijatisevan Iso-Puolalan kauppasumman keräysrahastoon. Kurssi pidettiin Maskussa Lauri Leppäsen kotitalolla, mistä suuret kiitokset isäntäperheelle. Laurin firma Restart on käynyt meidän talollamme muutamaan otteeseen tekemässä Museoviraston rahoittamia korjaustöitä.

Kurssin vetäjäksi oli saapunut Puufoorumin toiminnanjohtaja Olavi Mäkinen, jolla on runsaasti tietoa puualasta yleensä ja myös tällaisista perinnerakentamiseen liittyvistä taidoista. Mäkisen kautta voi helposti löytää opastajan omiin riukuaitatalkoisiin. Puufoorumin kautta löytyy tarvittaessa tieto-taidon lisäksi myös aitaan tarvittava puumateriaali.

Kurssin aikana pystytetty riukuaita tehtiin pystyyn maan sisään lyödyistä seiväspareista ja niiden varaan viistoon asetetuista riu’uista. Riukuja tukemaan ja niitä yhteen sitomaan käytettiin nuorista kuusista eli näreistä käsin halkaistuja vitsaksia. Pystyseipäinä käytettiin joko katajaa tai kuusta ja riu’uissa lähinnä haapaa. Riu’ut tehtiin joko hieman paksummista puista, jotka halkaistiin eli särettiin puoliksi tai sitten ohuemmista rungoista, jotka käytettiin kokonaisena mutta kuorittuna.

Päivä oli aurinkoinen ja helteinen, mutta aitaa syntyi nopeasti. Ryhmäläiset pääsivät kokeilemaan jokaista työvaihetta ja neuvoja sai riittävästi aina tarvittaessa. Miehiltä ja naisilta työ sujui samaan tahtiin. Ainostaan riukujen halkaisu oli välillä sen verran riskiä hommaa, että se jätettiin suosiolla miespuolisille kurssilaisille.

 En tässä postauksessa käy sen tarkemmin eri työvaiheita läpi. Alla kuitenkin muutama vinkki hyviin ohjeisiin: Video riukuaiden tekemisestä Oppia perinteestä -hankkeen verkkosivuilta tai tekstimuodossa Puuproffan sivuilta. Rakennusperinteen Ystävillä on myös myynnissä ohjekirjanen, jonka avulla aidan tekeminen on helppoa.

Ehkä tulevaisuudessa meidänkin pihallemme syntyy pätkä kaunista riukuaitaa. Suosittelen muillekin lämpimästi!

Ville