maanantai 2. elokuuta 2021

1700-luvun vilja-aitan kunnostus jatkuu



Kirjoitimme kymmenen vuotta sitten täällä blogissa 1700-luvulta peräisin olevan vilja-aitan pelastusoperaatiosta. Rakennus oli vaarassa tuhoutua kokonaan, mutta 2010-luvun alussa sen runko onnistuttiin suoristamaan ja tukemaan. Samassa yhteydessä rakennukseen tehtiin pärekatto.
Aittaan kuuluu myös avokuisti, joka on todennäköisesti peräisin 1900-luvun alusta. Tämän kevään aikana olemme palanneet aitan kunnostuksen pariin ja restauroineet kuistin rakenteita. Uuden katon tekeminen tulee ajankohtaiseksi viimeistään ensi keväänä. Kirjoitin aiheesta myös tuoreimpaan Rakennusperinteen ystävien Tuuma-lehden numeroon, joka ilmestyi heinäkuussa.

Yllä näkyvässä kuvassa on lähes toivottomalta näyttänyt lähtötilanne kymmenen vuoden takaa.

Vilja-aitan kohdalla olemme tehneet asioita tarkassa tärkeysjärjestyksessä. Ensin korjattiin ja tuettiin rakennuksen runko ja tehtiin vettä pitävä kate. Aitan alaosa jäi tässä vaiheessa kuitenkin veistämättä. Kuisti peitettiin silloin väliaikaisesti pressulla, katoksen vaurioituneet pylväät otettiin talteen ja ne korvattiin väliaikaisten tukien avulla. Olemme tehneet tolppien kunnostusta vuosien varrella vähitellen. Toisesta koristeellisesti veistetystä tolpasta pystyttiin säästämään puolet, mutta toinen oli päässyt lahoamaan siten, että paikkaaminen ei ollut enää toimiva vaihtoehto. Veistin toisen tolpan alusta loppuun käsin vanhan mallin mukaan.

 


Rakensin talvikuukausina sisätiloissa kuistin lattiakehikon valmiiksi. Huhtikuussa suoristin katoksen tunkkien avulla, asensin lattiarungon sekä tolpat paikoilleen. Kuistin lattiassa käytin aikoinaan Tapani-myrskyssä kaatuneen lehtikuusen rungosta sahattuja leveitä lautoja, ja kiinnityksen tein takonauloilla. Syksyn aikana on tarkoitus jatkaa katoksen parissa niin, että korjaan katoksen aluslaudoituksen ja teen sille uuden vesikaton viimeistään keväällä. Tavoitteena olisi myös saada aitta kuisteineen maalattua ensi vuoden aikana. Seinät maalataan italianpunaisella keittomaalilla ja osa kuistista ja räystäslaudoista valkoisella pellavaöljymaalilla vanhan mallin mukaan. Aitan ovi ja yläluukku ovat olleet mustia, joten ne maalataan kimröökin sävyisellä maalilla kuten aikaisemminkin.


Jatkossa aitalle on tarkoitus veistää hirsistä salvottu jalusta, jolloin rakennus nousee pari hirsikertaa korkeammalle. Samassa yhteydessä voidaan kuisti korottaa lopulliselle tasolleen. Olen kiinnittänyt sen tässä vaiheessa kansiruuvien avulla kiinni seinähirsiin, jolloin sen saa nostovaiheessa helposti irrotettua rungosta ja taas kiinnitettyä takaisin paikoilleen lopulliseen korkoonsa.

Ville