perjantai 21. marraskuuta 2014

Uusia työkaluja, vanhaa rakennustapaa


Perinnerakentajan työkalupakkiini soluttautui muutama vuosi sitten heräteostoksena kummajainen, jonka tarpeellisuutta alun perin epäilin. Monitoimityökalu kuulostaa nimenä siltä, että se mainosten mukaan soveltuu kaikkeen mutta käytännössä ei juuri mihinkään. Olin kuitenkin väärässä. Olen käyttänyt omaa laitettani jo lukuisia kertoja sellaisissa paikoissa, joihin eivät muut työkalut mahdu tai joissa tavallisten työkalujen käyttäminen kuluttaisi kohtuuttomasti työaikaa, vaivaa ja päreitä.

Jokin aika sitten korjasin kappaleen ulkovuorilaudoitusta. Monitoimityökalulla lahonneen laudan sai kätevästi sahattua keskeltä seinää niin, ettei muuta laudoitusta tarvinnut irrottaa ollenkaan. Uuden korvauslaudan sai paikoilleen poistamalla uuden laudan alaosasta takapuolen pontin pois. Monitoimikoneella sai saumakohtaan siistin jäljen ja viereiset laudat säästyivät ikäviltä ylimeneviltä sahausjäljiltä. Tosin sahauksen aikana täytyi muistaa, että pitää konetta tarpeeksi loivassa kulmassa, jolloin vanhan ja uuden laudan liitoksesta tulee tarpeeksi tiivis.

Olen käyttänyt samaa laitetta jo hirsiliitosten tekemisessä, vaarnojen katkaisussa, ikkuna- ja ovikarmien kiilojen katkaisussa sekä sisäseinäpaneelien ja sisäkattolautojen hankalissa paikkauksissa. Ilman konetta en enää oikein osaisi olla.

Toisaalta taitava tekijä saa kokonaisen talon rakennettua pelkällä kirveellä, mutta vanhoja rakenteita säästävät korjaukset ovat toinen juttu.



Vuorilaudan korjaamisen yhteydessä palasin pieneen hirsipaikkaukseen, joka pari vuotta sitten jäi minulta kesken. Yhden ikkunan alta oli lahonnut pala hirttä, mutta aiemmin tekemäni paikkaus ei ollut riittävä. Jouduin ottamaan hieman lisää lahonnutta puuta pois ja tekemään pienen jatkoksen paikkauskohtaan. Paikkojen kiinnityksessä suosin puutappeja naulojen sijaan. Ainoastaan pienimmissä paloissa saatan käyttää kiinnittämiseen naulaa, koska pikkupalat halkeavat helposti. Nauloilla kiinnittäminen on kyllä nopeampaa, mutta niiden käyttämiseen vanhemmissa rakennuksissa liittyy mielestäni yksi merkittävä heikkous.

Vanhoissa 1800-luvun puolivälin ja sitä vanhempien hirsirakennusten rungoissa ei nauloja käytetty lainkaan. 1800-luvun lopulla niitä saatettiin jo käyttää esimerkiksi kattotuolien liitoksissa tappien sijasta. Hirsien kiinnitys tapahtui kuitenkin pääasiassa puisilla vaarnoilla. Myöhemmin hirsirunkoon on toki saatettu lyödä esim. korjausten yhteydessä nauloja, mutta kuten sanottu, alun perin niitä ei juurikaan ole ollut.

Hirsirakennuksen korjaaminen on sitä miellyttävämpää, mitä vähemmän nauloja rakenteessa on käytetty. Lahonneiden osien korjauksessa voi tällöin vapaasti työstää seinää ilman, että kirves, taltta tai moottorisahan terä hajoaa osuttuaan naulaan. Perinnerakennuksen säilyttävän korjauksen ideaan kuuluu mielestäni myös se, että mahdollisimman hellävaraisen korjauksen lisäksi säilytetään myös vanhantyyppistä rakennustapaa. Toinen pointtini on, että naulaton seinä on kädenojennus seuraaville korjaajille, joita toivottavasti tulee vielä useita. Rakenne säilyy yhtä helppona korjata myös seuraaville omistajille.

Ville

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Kuinka päädyimme tänne?

Kävimme katsomassa taloa ensimmäisen kerran joululomalla 2008 kirpeässä pakkassäässä.


Viimeinkin ehdin taas kirjoittaa Vihreään kamariin! Muutto- ja ristiäiskiireet veivät lokakuun, mutta nyt ollaan molemmissa voiton puolella.

Domargård - Villa Olivia -blogia toimittava Sanna haastoi jo jokin aika sitten meidät kertomaan, miksi hankimme juuri tämän talon aikoinaan eli talvella 2009. Muistan oikein hyvin, kun löysin talon myynti-ilmoituksen syksyllä 2008. Olimme jonkin aikaa tutkailleet vanhoja taloja netissä, ja tämä talo herätti huomion, koska se oli säilynyt hyvin alkuperäisessä asussaan niin ulkoa kuin sisältäkin. Myös sijainti Varsinais-Suomessa lähellä Turkua tuntui hyvältä ja ajomatka tuolloisesta kodistamme oli sopiva. Ilmoituksessa kerrottiin myös, että talo oli suojeltu, mikä oli myönteinen asia kiinteistön arvon ja korjausten rahoituksen kannalta. Selvitimme tontin rakennusten historiaa maakuntamuseosta ja saamamme tiedot lisäsivät kiinnostustamme.

Ostopäätös syntyi kuitenkin hitaasti, mikä lienee hyvä asia vanhojen, huonokuntoisten talojen kaupoissa. Kävimme katsomassa taloa useamman kerran, kuntotutkija tuli mukaamme konttamaan alapohjan ja juttelimme talon omistajan kanssa. Tärkeimpiä ostopäätökseen vaikuttaneita asioita olivat seuraavat:

Päärakennus alkuperäisessä asussaan
Tärkeimpiä meille olivat vanhat ikkunat puhallettuine lasiruutuineen, vanhat lattiat ja kattopaneloinnit, vanhat kaakeliuunit ja vanhat ovet. Mukava ylläys oli myös keskeissalikaava, vanhan mallin mukaan rakennetut "läpi talon -näkymät" peräkkäisillä sisäovilla ja kaksi kuistia.

Rakennukset eivät ole liian huonossa kunnossa
Moni vanha talo näyttää päältä huonommalta mitä todellisuudessa on, mutta välillä voi olla myös päinvastoin. Luulen, että jos esimerkiksi alapohjassa oli ollut lattiasieni valloillaan, emme olisi ostaneet taloa. Kuntotutkijan apu oli korvaamaton ostopäätöstä tehtäessä.

Vanha piha ja kylätontti
Piha on kaunis ja siellä aistii yhä vanhan kylätontin tunnelman. Etupihalla kasvaa paljon vanhoja jalopuita ja takapihalla on jäljellä vanhaa puutarhaa.

Vanhat talousrakennukset
On hienoa, että tontilla on säilynyt 1700-luvulta peräisin oleva vilja-aitta sekä muitakin vanhoja talousrakennuksia.

Jokivarsi ja maatalousmaisema
Tontti rajautuu pieneen jokeen ja sitä ympäröivät viljellyt pellot. On mukavaa, että ympärillä on vireää maa- ja karjataloutta. Lähellä on myös lukuisia tilamyyntipaikkoja, joista saa tuoreita elintarvikkeita paikallisilta tuottajilta.

Suojellut rakennukset ja sopiva hinta
Osa pihan rakennuksista on suojeltu eli voimme hakea tukea korjauksiin museovirastosta. Luonnollisesti tuki ei kata kuin murto-osan kustannuksista, jolloin kuvaan tulee sopiva myyntihinta: paikkaan on investoitava paljon, jotta se tulee kuntoon.

Vaikka vuosia on jo vierinyt ostohetkestä ja tontilla on huhkittu paljon, emme ole vielä kertaakaan kyllästyneet ja miettineet paikasta luopumista. Ajattelemme, että olemme enemmänkin talonmiehiä kuin omistajia: korjaamme ja kunnostamme sen minkä jaksamme ja aikanaan etsimme sitten paikalle uuden innokkaan omistajan, jos oma tyttäremme ei urakasta innostu.

Kiitos haasteesta Villa Oliviaan! Heitän haasteen eteenpäin Östermyran aurinko -blogille!

Tuovi