sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Uusrokokoota, uusrokokoota!

Saimme viikonloppuna huikean lahjoituksen entisestä kotikaupungistamme Hyvinkäältä. Kyseessä on 1800-luvun jälkipuoliskolta peräisin oleva uusrokokootyylinen sohvakalusto, johon kuuluu pieni sohva, kaksi nojatuolia, neljä tuolia ja pöytä. Ja mikä hienointa, kaluston historiakin on hyvin tiedossa.

Alun perin kalusto on sijainnut Uukuniemen kanttorilassa ja yllä oleva vanha kuva onkin otettu sen salista. Hauska yhteensattuma oli se, että sama kanttorila on sisarentyttären ja -pojan isoisän entinen kotitalo.

Uukuniemen jälkeen huonekalut ovat olleet Puu-Käpylässä, josta ne siirtyivät jossain vaiheessa Hyvinkäälle. Viime vuodet ne ovat olleet hyvinkääläisen teatteriryhmän käytössä. Nyt niitä tarjottiin meille ja kahta kertaa ei tarvinnut miettiä, otetaanko vastaan vai ei. Kalusto on upea ja hienossa kunnossa, tervetuloa taloon!


 

Tämän tyyppisiä kalustesettejä on aikoinaan ollut etenkin isompien säätyläistalojen saleissa. Suurissa saleissa niitä on voinut olla jopa useampia sijoitettuna eri puolille huonetta. Lähes täysin samanlainen kertaustyylinen kalusto on myös Minna Canthin salongissa Kuopiossa. Olisiko peräti saman puusepän valmistama? Täytyykin jossain vaiheessa tutkia kaluston rakenteita ja mahdollisia merkintöjä tarkemmin.


Hauskaa joulunalusaikaa kaikille!

Ville

sunnuntai 15. marraskuuta 2020

Kertomus kukkakuvioisesta arkusta

Olemme jo pitkään suosineet uusien kalusteiden sijaan vanhoja ja käsintehtyjä huonekaluja, joihin liittyy jokin kiinnostava tarina ja joilla on myös käyttöä arjessa. Syyskuussa meille tarjottiin upeaa koristemaalattua säilytysarkkua. Myös arkun historia on tavallista mielenkiintoisempi. Hankintapäätös oli varsin helppo tehdä.

Arkku on peräisin yhdestä Helsingin Linnunlaulun huviloista ja aikoinaan sijainnut Johan Philip Palménin kotona. Palménista löytyy runsaasti tietoa mm. Wikipediasta, ja Eero Järnefelt on maalannut hänestä muotokuvan.

Arkun sisälle on kirjoitettu muistiin teksti sen alkuperästä ja restauroinnista vuodelta 1939. Tällaiset kalusteiden historiaan liittyvät merkinnät ovat melko harvinaisia, mutta sitäkin arvokkaampia. Pelkästään niihin ei toki voi täysin luottaa, mutta tässä tapauksessa suullinen perintötieto tukee kertomusta. Arkku on valmistettu alun perin 1811 eli samana vuonna kuin Palmén on syntynyt. Ehkä se on jopa tehty hänen vaatteidensa säilyttämistä varten, kuka tietää. On hauska miettiä, mitä kaikkea arkku on vuosien varrella kokenut.

Arkun alimpana maalikerroksena näyttäisi olevan hyvin tummaa, mahdollisesti kimröökin sävyistä maalia. Sen päälle on sivelty hieno kukkakuvioinen koristemaalaus. Arkun sisällä värisävyt ovat kirkkaita ja pinnassa tummemmat. Ehkä pintakuviotkin ovat alun perin olleet yhtä kirkkaita, ennen kuin ne ovat parin sadan vuoden kuluessa tummuneet.

Tällaisia arkkuja käytettiin aikoinaan mm. vaatteiden, liinavaatteiden tai pientavaroiden säilytykseen. Pientavaroille arkut soveltuvat edelleen hyvin ja lisäksi niissä voi pitää vaikkapa kausileluja ja aikakauslehtiä. Arkut ovat edelleen käteviä säilytyshuonekaluja ja käsin taotut metalliosat ja taitavat koristemaalaukset ovat myös kauniita katsella.

Ville ja Tuovi