perjantai 14. lokakuuta 2011

Huomioita vilja-aitassa

Siivosimme aitan ja sen ympäristön pärekattotyömaan jäljiltä. Siinä olikin hommaa yhdelle viikonlopulle: rakennustelineiden purkaminen, kaiken maailman lahonneiden lautojen kuljetus kokkoon, käyttökelpoinen puutavara suojaan talliin ja roskien keräily.

Välipohjan käsin veistetyt lankut olivat painavaa tavaraa, mutta nekin jaksoimme saada suojaan ulkosalta. Ennen kaikki on tehty järeämmäksi kuin nykyään - veistäminen on ollut vähemmän automaattista puuhaa ja turhaa työtä on haluttu välttää. Puustakaan ei ole ollut pulaa.

Siivouksen jälkeen unohduimme pimeään aittaan (ennen katon laittoa se oli valoisa, ehkä mieluummin kuitenkin pimeys ja katto kuin valo ja katottomuus!) ihmettelemään vanhoja rakenteita ja niihin tehtyjä merkintöjä. Tukkimiehen kirjanpitoa on aitan seinissä runsaasti ja myös viljalaarien tukihirret on numeroitu. Mielenkiintoinen yksityiskohta on vanha puukoppalukko aitan ovessa, joka on valitettavasti haljennut, mutta ehkä korjattavissa.
 
Aitan puukoppalukko sisäpuolelta


Aitan perustuksiakin olemme ehtineet miettimään. Olisi hauskaa palauttaa hirsikehikko aitan alle, malleja löytyi Hämeen Härkätien varrelta siellä ajellessamme. Täytyy joskus pysähtyä ja käydä jututtamassa aittojen omistajia. Perustusten myötä aitta nouseekin huomattavasti korkeammaksi rakennukseksi, jollainen se on joskus ollut.

On hassua ajatella, miten moni vanhoista rakennuksista on ennen ollut "korkeammalla", mutta maanpinnan nousun myötä "madaltunut". Onko maanpinnan nousu rakennusten ympärillä vääjäämätöntä vai olisiko se jotenkin estettävissä?



Aitan ovessa on hauska taottu vedin ulkopuolella.














Vanhaa ja vähän uudempaa aitan seinää.

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Kalikoita eli klapeja

Pilkottuja polttopuita sanotaan pilkkeiksi. Länsi-Suomessa pilkottu polttopuu on useimmiten nimeltään klapi, klappi, lapi, klapu tai lapu. Tämä äänneasultaan vaihteleva nimityssikermä perustuu ruotsin sanaan klabb. Siellä täällä murteissa ja myös arkisessa puhekielessä pieniksi pilkottuja polttopuita nimitetään haloiksi. (Kotimaisten kielten tutkimuskeskus).

Kalikka eli klapi saadaan kun halko katkotaan kahteen, kolmeen tai neljään osaan ja saadut pätkät vielä halkaistaan pienemmiksi paloiksi. Niitä voidaan tehdä myös rankoja katkomalla ja saatuja pölkkyjä pilkkomalla. Polttopuuksi tarkoitettujen klapien pituus on siis 25–50 cm. Klapipölkkyjen pilkkominen voidaan suorittaa perinteisillä käsityökaluilla tai klapikoneella. (Wikipedia, 5.10.2011)

Itäsuomalaisia klapeja eli pitäisikö sanoa halkoja? Teimme klapeja klapikoneella, johon paksuimmat puut eivät mahtuneet. Käsityön aikakaan ei siis vielä ole ohi.





Klapien teossa olennaisia asioita vaikuttivat olevan ainakin toimiva klapikone, sen terän teroittaminen aika ajoin ja joustava tuotantoketju: yksi latoo runkoja pinoon sopivalle etäisyydelle koneesta, toinen työntää rungot koneeseen ja valvoo muutenkin koneen käyttöä ja kolmas vastaanottaa klapit ja mättää niitä pois konetasolta, jotta se ei tukkeudu. Tästä lopputuotoksena on huikea keko klapeja, jotka joku joutuu sitten vielä tarvittaessa kuljettamaan tai pinoamaan.

Valmistavina töinä oli runkojen pätkiminen sopiviin paloihin moottorisahalla. Klapikoneen siirtely paikasta toiseen oli kätevää, koska se kulki vetokoukulla auton perässä. Toki pitemmät matka kannattaa kuljettaa konetta peräkärryssä.


Vielä niitä honkia humisee.