sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Vierailu vanhan jääkaapin luona



Kävimme jokin aika sitten tutustumassa talomme vanhaan jääkaappiin naapurikylässä. Talon isäntä on hankkinut sen 1900-luvun alkupuolella räätälöitynä tilaustyönä Auran Rautateollisuus Oy:ltä. Selvittelin kaapin taustaa Suomen Jäähdytystekniikan Museolta, joka sijaitsee Ylöjärvellä. Samanlaista mallia ei ole valmistettu sarjatuotantona, mutta löysin tehtaan vanhasta katalogista tarjouksen tilata myös omien toiveiden mukaisia jääkaappeja - oletan tämän olevan sellainen. Kaapin takana on merkintä Aurasta tai Auraste 406.



Jääkaappi on melko kookas, reilun metrin leveä ja puolitoista metriä korkea. Se on myös todella raskas, vaatii useamman kantajan, jotta liikahtaa paikaltaan. Yläosassa on metalliset kaukalot jäälohkareille ja kaukaloista johtaa putki sulavaa vettä varten alas ja kaapin pohjasta läpi. Talossamme on parissakin paikassa lattiassa näkyvillä poratut mystiset reiät alapohjan läpi. Nämä voisivat olla tuon jääkaapin putken paikkoja. Kaappi on perimätiedon mukaan kätevästi laskenut sulat vedet suoraan talon alle maahan.



Vanhat jääkaapit eivät ole rahallisesti arvokkaita vaan enemmänkin mielenkiintoisia historiallisia kapineita ja sisustuselementtejä. Me varmaankin voisimme käyttää kaappia tavarasäilytykseen tai sitten vain koristeena. On kuitenkin hienoa, että talomme vanha irtaimisto alkaa vähitellen löytää tiensä kotiin.

Aurinkoista kevättä!

Tuovi

maanantai 28. tammikuuta 2019

Super 10-vuotisjuhlapäivitys. Osa I

Uskomatonta mutta totta! Nyt on kulunut tasan kymmenen vuotta siitä, kun hankimme tilan Varsinais-Suomesta. Saman verran aikaa on blogin perustamisesta. Tänä vuonna on siis syytä juhlaan. Suurkiitokset kaikille sukulaisille, ystäville ja yrittäjille, jotka ovat olleet vuosien varrella korvaamattomana apuna urakan eri vaiheissa!

Päätimme tehdä kaksi juhlapäivitystä näin heti vuoden alkuun. Ensimmäisessä käymme läpi lähinnä kuvien kautta, mitä tuli tehdyksi 2009-2013. Näin jälkeenpäin katsottuna on suorastaan hengästyttävää, mitä kaikkea on saatu aikaiseksi, vaikka vieläkin tuntuu, että oikein mikään ei ole edennyt valmiiksi saakka. Paljon on toki tehty, mutta paljon on jäljelläkin. Sinänsä toki hyvä, että tekemistä riittää seuraavaksikin kymmeneksi vuodeksi.

2009


Ensimmäinen vierailu ja kuntotarkastuskeikka loppuvuodesta 2008 tarjosivat samalla kertaa kauhistelun aiheita, mutta myös mahdollisuuksien löytämistä lievästi ilmaistuna rosoisen pinnan alta. Kaupanteon jälkeen 2009 hommat aloitettiin pidemmän tähtäimen suunnittelulla, tutustumalla talon historiaan ja tärkeysjärjestyksessä kiireellisimmistä töistä. Korjasimme päärakennuksen vuotavaa kattoa, korjautimme sisäkattovaurioita, teimme kompostoivan ulkovessan tallin päätyyn ja siivosimme pihaa puukasoista ja jätteestä. Syksymmällä kaadoimme liian lähellä rakennusta olevia puita ja kaivautimme pihan kallistukset kohdilleen talon ympäriltä.


 

2010


Vuonna 2010 majailtiin kesällä pienenpienessä asuntovaunussa talon pihalla, purettiin lastulevytyksiä ja 70-luvun märkätiloja sekä korjautettiin iso osa päärakennuksen vanhemman osan ikkunoista. Suurin yksittäinen urakka oli jo ennen meidän aikaamme osittain puretun ja luhistumassa olevan vieraskuistin uudelleen rakentaminen. Vanhasta kuistista säästettiin kaikki mahdollinen alkuperäinen materiaali, joka sitten käytettiin uudelleen vanhan mallin mukaan rakennetussa uudisversiossa.





2011


2011 käytiin viimein käsiksi pihapiirin vanhimman rakennuksen, 1700-luvulta peräisin olevan vilja-aitan pelastusoperaatioon. Ulkopuolinen firma suoristi rakennuksen ja teki hirsikorjaukset. Jatkoimme itse vesikaton osalta tekemällä rakennukseen uuden pärekaton. Päärakennuksen sisällä ja tallissa jatkettiin sisätilojen kunnostamista.



2012


Seuraavana vuonna 2012 korjattiin muun muassa päärakennuksen tapettipintoja, aloitettiin huoneiden pinkopahvitus, korjattiin ja maalattiin lattioita, jatkettiin kuistin kunnostamista, korjattiin seinien lahovaurioita ja asennettiin uutta vuorilautaa.



2013


Vuoden 2013 aikana tehtiin muutama isompi urakka. Purimme vanhojen märkätilojen alta lahonneen alapohjan. Seinien ja muiden rakenteiden lahovaurioiden korjaus päästiin aloittamaan sen jälkeen. Vieraskuistin viimeistelyä jatkettiin ja tallin ikkunoita korjattiin. Kesä kului nopeasti tallin lahonneen kulman hirsikorjauksissa. Pihalta katosi syksyn aikana vanha ja huonokuntoinen autotalli sekä betoniportaat toisen kuistin edestä.



Tässä tiivistetysti se, mitä saatiin aikaan ensimmäisen viiden vuoden kuluessa. Joka vuosi oma aikansa on toki mennyt nurmikon leikkaukseen, lehtien haravointiin ja risusavottaan, joiden avulla on saatu pidettyä viihtyisyyttä yllä eri työmaiden keskellä.

Ensi kerralla käymme läpi seuraavien viiden vuoden vaiheita ja kerromme vuosista 2014-2018.

Tuovi ja Ville

sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Ajatuksia vajoamisesta


Näin talvisaikaan on hyvä suunnitella tulevia töitä, joita meidänkin tilallamme riittää yllin kyllin. Yksi listalla oleva tehtävä on päärakennuksen takapihan puolella näkyvä kivijalan ja rungon vajoaman suoristaminen. 

Rakennuksen vanhemman ja uudemman osan liitoskohdasta ovat perustuskivet ja niiden mukana vanhemman osan nurkka vajonneet parikymmentä senttiä alaspäin. Tätä kohtaa on aikoinaan ”korjattu” esteettisesti niin, että paikan yläpuolista ikkuna-aukkoa koristeineen on siirretty vajoaman verran ylöspäin, jolloin ikkunalinja on saatu suoraan. Seinässä näkyy edelleen koristelistojen vanhat paikat, koska rakennusta ei operaation jälkeen ole enää maalattu.




On hyvin mahdollista, että ongelma on saanut alkunsa jo 1907, jolloin päärakennuksen L-kirjaimen muotoinen laajennusosa on pystytetty paikoilleen. Samassa yhteydessä ovat maaperän olosuhteet, esimerkiksi kosteuden osalta, ilmeisesti muuttuneet niin, että kyseinen kohta on alkanut vajota. Tässä kohdassa pohjavesi on myös hyvin lähellä maan pintaa, mikä saattaa vaikuttaa oleellisesti asiaan. Rakennuksen vanhasta keittiöstä onkin kulkenut putki alas maahan, jonka avulla on pystytty kätevästi pumppaamaan käyttövettä suoraa sisälle.

Olen itse seurannut vauriokohtaa siitä lähtien, kun hankimme tilan kymmenen vuotta sitten. Vajoamista ei siinä ajassa ole juurikaan enää tapahtunut. 1950-luvulla betonitiilikaton asennusvaiheessa tätä painumaa on nähtävästi jonkin verran korjattu paikallisilla korotuksilla, koska kattolinjassa tätä vajoamista ei niin selkeästi huomannut.



Liitoskohdan korjaamiseksi on pari vaihtoehtoa, joista olemme päätymässä kevyempään ratkaisuun nimenomaan sen vuoksi, että maaperän vajoaminen näyttäisi pysähtyneen. Suunnitelma on seuraava: Vuorilaudat ja tippalista irrotetaan kyseiseltä alueelta ja korjataan mahdolliset lahovauriot ja/tai paikataan vajoamisen seurauksena syntyneet raot hirsirungossa. Sitten merkitään pitkän laudan avulla vaakasuora linja vanhan osan kivijalan painauman alkukohdasta uudemman osan painumattomaan tasoon. Tämän jälkeen vanhan osan nurkan alimmasta hirrestä sahataan alareuna linjalaudan mukaisesti suoraan. Tämä on mahdollista, koska kivijalan yläpinnasta alapojan alapintaan on jätetty sen verran tilaa. Sitten täytetään syntynyt aukkokohta kiilakivillä, jolloin kivijalan yläpinnasta kulkee jälleen samassa linjassa. Lopuksi kiinnitetään vuorilaudat takaisin paikoilleen. Korjauksen jälkeen pitää tarkkailla kyseistä kohtaa aktiivisesti, ettei kivijalka ala uudelleen painua samasta kohtaa. Jos näin käy, on edessä suurempi ja kalliimpi toimenpide. Vaikka vajoaminen jatkuisikin, ei yllä mainittu operaatio ole turha, koska esteettinen suoristaminen pitäisi tehdä joka tapauksessa perustusten tukemisen lisäksi.

Jää nähtäväksi, minkä vuoden ohjelmaan tämän operaation saa mahtumaan.

Ville

perjantai 4. tammikuuta 2019

Ikuisuusprojekti: hirsiseinien tilkitseminen



Pakkasella ja kovalla tuulella huomaa hirsitalossa seinien tilkitsemisen tärkeyden. Olenkin tilkitsemistä tehnyt jo useamman vuoden ajan aina silloin tällöin kun muuta kiireisempää tehtävää ei ole ollut. Tilkitseminen on myös mukavaa työtä huonolla säällä ja helppoakin se on, joskin välillä hieman puuduttavaa. Kuuntelen usein tilkitessäni Yle Areenan radiotallenteita ja podcasteja niin työ sujuu joutuisammin.

Tilkitsemiseen olen käyttänyt pellavariveestä kudottuja valmiita nauhoja. Tuoteselosteesta kannattaa tarkistaa, että tuote on 100 prosenttisesti pellavaa ilman muovia. Pellavarivettä löytyy hyvin erilaisissa muodoissa. Meillä taitaa olla varastossa nyt kolmea eri laatua. Useimmiten hirren raot ovat kuitenkin aika kapeita, jolloin tuo 5 cm:n nauha on ollut monikäyttöisin. Monesti puolitan vielä nauhan paksuuden, joka onnistuu vetämällä varovasti nauhan päästä kaksi kerrosta erilleen. Nauhan voi pyöritellä sormilla pötköksi, jonka sullominen hirren rakoon on helpompaa ja näin nauha myös tiivistää paremmin.



Olen samalla tehnyt esteettistä näpertelyä hirsissä olevien naulanreikien osalta (väentupamme on tehty kierrätyshirsistä) eli työntänyt pieniin reikiin pellavaa, jolloin reiät katoavat kauempaa katsottuna. Kierrätyshirsissä on myös jonkin verran jäljellä vanhoja eristeitä hirsien halkeamissa kuten matonkuteita muistuttavia kangassuikaleita ja sammalta. Olen antanut niiden jäädä ja työntänyt vain niiden päälle lisää pellavaa.

Työkaluina tilkitsemisessä olen käyttänyt kahta erikokoista talttapäämeisseliä, pientä ja hyvin pientä. Tilkitsemisrautojakin on ja välillä olen rautakaupoissa niitä tutkaillut, mutta ne ovat tuntuneet liian isoilta omaan projektiini.

Hyvää alkanutta vuotta!

Tuovi


Pellavaeristeitä (100 % pellavaa) löydät muun muassa Domus Classicasta ja Rakennusapteekista.









tiistai 4. joulukuuta 2018

Kylpyhuoneen ovi sai näkösuojan



Väentuvassamme on kierrätysovet ja kylpyhuoneen ovessa on kaksi ikkunalasia. Valitsin aikanaan ikkunallisen oven, koska kylpyhuoneessa ei ole muuta ikkunaa ja ajattelin, että ovi toisi luonnonvaloa eteisestä. Niin se tuokin, mutta ikkunat vaativat tietysti jonkinlaista näkösuojaa. Pohdin verhon ja ikkunakalvon välillä ja kalvo tuntui yksinkertaisemmalta.

Sopivaa ikkunakalvoa ei ollut kuitenkaan ihan helppo löytää. Halusin mallin, jossa olisi jotain vanhanhenkistä ja löysin lopulta sellaisen Clas Ohlsonin valikoimasta. Ikkunakalvon kuvion nimi on Marokko eli sen taustalla ei taida olla suomalainen perinnerakennus, mutta minusta se muistuttaa pitsiliinaa, joten kelpuutin sen.



Ostin kalvoa yhden rullan ja sen asentaminen oli yllättävän helppoa. Leikkasin kalvosta sopivat palat, kastelin ne pesuainevedessä ja asettelin sitten ikkunoihin. Vedin ikkunalastalla ilmakuplat pois ja kalvoja pystyi vielä varovasti vetämään paikoilleen, jos jostain pilkotti paljasta lasia. Sitten jätin ne kuivamaan paikoilleen ja hyvin ovat pysyneet.

Seuraava operaatio kylpyhuoneessa on uuden kaapiston asentaminen paikoilleen. Tilasimme Puuneuvokselta puukaapin, joka on mitoiltaan räätälöity piilottamaan sisäänsä lämminvesivaraaja ja pyykkikone. Mukavaa kun sisustustyöt vähitellen edistyvät!

Tuovi

lauantai 13. lokakuuta 2018

Iloinen kotiinpaluu



Saimme jokin aika sitten suureksi iloksemme tilan entiseltä omistajalta lahjoituksena peräkärryllisen aikoinaan taloon kuulunutta irtaimistoa. Se on sikälikin hieno asia, koska ainakin omasta mielestäni vanhojen rakennusten kalustus on ikään kuin osa rakennusta ja sen historiallista arvoa. Vähän sama kuin että rakennus on arvokkaimmillaan juuri siinä paikassa, mihin se on alun perin rakennettu. Autenttisuus tuo aina oman lisänsä asiaan kuin asiaan. Esineet ja kalusteet pääsivät takaisin kotiin.



Lahjoitukseen kuului paljon mielenkiintoisia esineitä. Yksi hienoimmista on puinen kampikirnu, jolla on siis tehty kermasta voita kampea pyörittämällä. En aluksi tunnistanut sen käyttötarkoitusta. Aavistus kyllä oli, koska pyykin pesemiseen se olisi ollut liian pieni. Sitten pitikin kysyä sosiaalisen median kautta neuvoa. Asia selvisi jo saman päivän aikana. Saimme myös uudemman aitan avaimen, jonka toinen kappale oli katkennut lukkoon sisään. Todella mielenkiintoinen ja kunnioitusta herättävä käsityötaidonnäyte on yhdestä puusta veistetty lapio!








Pitäisi vielä lähiaikoina ehtiä katsastamaan aikoinaan taloon kuulunutta puista jääkaappia, jota meille eräs naapuri on myös tarjonnut. Kuulin tänään, että viimeksi sen siirtämiseen tarvittiin neljä miestä. Mistään heppoisesta muuttajan unelmasta ei siis ole kyse. Se on kuulemma aikoinaan seisonut arkikuistin porrashuoneessa. Viilennys on hoidettu jäällä, ja sulamisvedet on johdettu putken kautta alapohjan läpi maahan. Katsotaan, mistä löydetään neljä tarpeeksi raavasta ja vapaaehtoista kantajaa aikanaan tuomaan kaappi takaisin alkuperäiselle paikalleen.

Ville

sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Rakennusten arvotusta ja aikataulutusta



Me teimme jokin aika sitten Tuovin kanssa tilan tulevista töistä jaottelun, joka perustuu kolmeen lohkoon: rakennusten käytettävyyden parantaminen, reaaliarvon kohottaminen ja ulkoasun kohentaminen. Tämän jaottelun mukaan mietimme tulevien töiden aikataulutusta ja priorisointia. Omaisuuden hoidon kannalta reaaliarvon kohottaminen on tärkein näkökulma, mutta tämä on samalla lomanviettopaikkamme, jossa haluamme myös viihtyä, jolloin estetiikkaa ei voi sivuuttaa. Huomaatte varmaan, että kyseinen lokerointi ei suoranaisesti ratkaise kaikkien töiden järjestystä. Se on kuitenkin auttanut arvottamaan ja aikatauluttamaan suunnitelmia useammasta näkökulmasta käsin. Kaikista tärkeimpänä pidämme joka tapauksessa tuhoutumisvaarassa olevien puurakennusten korjaamista ja niiden säilymisen turvaamista. Tämä on siirtänyt samalla betonitiilisen ja seinärakenteeltaan huonokuntoisen navetan listamme häntäpäähän.

Nyt kun päärakennuksen vesikattoremontti on viety maaliin, on aika jälleen miettiä tulevia töitä. Päärakennuksen vesikatto on varmaan yksittäisenä kohteena isoin koko pihapiirissä, mutta se ei tarkoita, ettei suurempia ja melko kiireellisiä töitä olisi rutkasti edessä tulevina vuosina. Yksi kiireellisimmistä on pariaitan uudemman puoliskon kunnostus.




Aitta näyttää kauempaa pieneltä, mutta itse asiassa tämä kaksikerroksinen hirsirakennus on pienen omakotitalon kokoinen. Lattiapinta-alaa on kahdessa kerroksessa lähes 100 neliötä. Suurimpana ongelmana aitassa ovat elinkaarensa lopussa oleva vesikatto sekä mittavat lahovauriot hirsirungossa. Etenkin takanurkassa ja -seinustalla hirsivauriot ulottuvat lähes kivijalasta räystäälle asti. Katto on jossain vaiheessa vuotanut kauan aikaa takanurkan kohdalla. Lattiarakennetta kannatteleva alapalkki näyttää myös vetelevän viimeisiään. Ainakin sen päät näyttävät lahonneen perusteellisesti. Lisäksi perustuskivet ovat vajonneet niin, että rakennuksen alimmat hirret makaavat joka seinällä maata vasten.







Viimeistään ensi keväänä vesikattoa on paikattava ennen kattorakenteen isompia korjauksia. Paikkauksen jälkeen rakennusta täytyy nostaa ja korjata rungon hirsivauriot. Vasta tämän jälkeen kannattaa siirtyä vesikatteen kimppuun kunnolla. Katon alusrakenteissa on myös lahovaurioita. Nykyisen betonitiilikaton alla on todennäköisesti huopakate, joka on kuitenkin repeillyt sieltä täältä. Ja päärakennuksen kattoremontin perusteella kuvittelisin, että ainakin jostain huopakerroksesta löytyy asbestia. Vesikatteen osalta suunnitelmia täytyy tarkentaa sen jälkeen, kun tiilikatetta on avattu ja sen alla oleva rakenne selvillä.






Aitta on mahdollisesti 1800-luvun puolivälistä. Nykyiset koristelistat ovat todennäköisesti päärakennuksen ikäisiä eli peräisin 1870-luvulta. Tämä uudempi aitta on voitu tehdä varta vasten tälle paikalle. Sen sijaan vanhempi aitta on jossain vaiheessa siirretty nykyiseen paikkaan, koska sitä ei ole merkitty 1700-luvun lopun karttaan tähän kohtaan.



Uudemman aitan edessä on ollut samanlainen kuistirakenne, kuin vanhemmassakin aitassa. Se on kuitenkin jossain vaiheessa purettu pois. Tavoitteena olisi, että kuistin voisi palauttaa aitan oven suojaksi tulevaisuudessa.

Aikataulu korjauksen suhteen on vielä hieman avoinna, mutta katon paikkaus on pikaisesti edessä, samoin takanurkan tukeminen. Aitta, kuten myös sen vanhempi pari, on seutukaavassa suojeltu. Senkin vuoksi rakennus täytyy melko pian ottaa työn alle. Lopullisen silauksen molemmille aitoille tulevat antamaan seinien punamultaus sekä listojen ja ovien maalaaminen pellavaöljymaalilla.

Ville

maanantai 1. lokakuuta 2018

Tervaa ja öljyä eli Roslagin mahonkia



Olen käsitellyt väentupamme ulkorapun sisäkaton ja pylväät Uulan Roslagin mahongilla kahteen kertaan. Käytin Hiili-sävyä, josta lopputuloksena on hiiltyneen oloinen puupinta, miltei musta. Puun syyt jäävät kuitenkin kauniisti näkyviin. Roslagin mahonki kuivaa nopeasti, päivässä, ja tervan tuoksu on mukava lisämauste, josta voi nauttia jonkin aikaa käsittelyn jälkeen.


Työ oli käytännössä helppo, joskin pään yläpuolelle maalaaminen on aina vähän rankkaa ja Roslagin mahonki on ohutta ja valuvaa. Se kannattaa myös sekoittaa tai ravistaa purkissaan kannen alla todella hyvin. Muuten väripigmentti jää pohjalle eikä sävy ole tasainen. Valumiselle ei hirveästi voi tehdä mitään paitsi yrittää suojautua vaatteilla. Olinkin yleensä yltä päältä tervassa maalauskertojen jälkeen. Asiaa helpotti hieman kaulurin teko pensselin ympärille. Kaulurina toimi vanha sukka pensselin varren ympäri solmittuna. Tällaiset märät maalausrätit pitää muistaa aina kastella vedellä tai polttaa, koska niissä on itsesyttymisvaara.


Väentuvan kuistin käsittely jatkuu keväällä rappuosan maalauksella. Siihen tulee ruskeaa Roslagin mahonkia. Ja vielä räystään alusetkin pitäisi käsitellä, mutta sen taidan jättää Villelle, koska siinä pitää roikkua tikkailla jo melko korkealla.


Tuovi

keskiviikko 1. elokuuta 2018

Ikkunalistojen laittoa ja värikokeiluita



Kun huopakattotyömaa on päärakennuksessa edelleen kesken, olemme itse koettaneet edistää muita keskeneräisiä projekteja. Tuovi on maalannut uuden väentuvan katoksen puuosia Uulan Roslagin mahongilla ja itse olen keskittynyt heinäkuun loppupuolella päärakennuksen vanhemman osan puuttuvien ikkunoiden koristelistojen valmistukseen ja kiinnittämiseen paikoilleen. Kiinnitin samalla vieraskuistin viimeiset puuttuvat ikkunalistat paikoilleen.



Olemme jo aikaisemmin kokeilleet kahta eri pellavaöljymaalin sävyä päärakennuksen ikkunoiden koristelistoihin: tummaa englanninpunaista, rautaoksidinpunaista ja nyt vaaleaa englanninpunaista. Viimeksi mainittu vaikuttaisi meidän mielestämme olevan tarpeeksi lähellä alkuperäistä sävyä, väriltään raikasta ja lämpimänpunaista. Ostimme ensin pienen purkin vaaleaa englanninpunaista Ottossonin maalia Domus Classicasta. Se vaikutti kokeilun jälkeen hyvältä sekä sävyn että maalattavuuden puolesta, joten ostimme sitä hieman isomman purkillisen.



Keli on ollut lievästi ilmaistuna haastava maalaamiseen(kin), mutta olen yrittänyt edetä siinä varjon puolella niin, ettei kuivuva maali joutuisi heti suoraan auringon porotukseen. Maalikin muuttuu tässä säässä helposti turhan juoksevaksi. Kesäloma on vain kerran vuodessa, joten joskus täytyy vähän tinkiä täydellisistä olosuhteista.

Olen kattotyömaan telineiltä käsin pystynyt maalaamaan myös osan vanhemman osan haukkaikkunoista, joihin muuten olisi vähän hankala päästä helposti käsiksi. Maali riitti tällä kertaa etupihanpuoleisiin ikkunoihin, takapihan osalta jatkamme hieman myöhemmin tätä työtä.

Katon osalta ovat jäljellä vielä noin kolmasosa kaistalistojen naulaamisesta, piippujen ylösvedot sekä harjalle päällimmäiseksi tulevat kaistat. Vieraskuistin punahuopaisen katon päällystän mustalla itse jossain sopivassa välissä ja säässä.

Ville

keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Hellettä ja huopaa



Päärakennuksen kattoremontti on jonkin verran myöhästynyt alkuperäisestä aikataulusta. Nyt työ on kuitenkin loppusuoralla. Uuden kolmiorimahuopakatteen pitäisi valmistua tämän viikon loppuun mennessä. Toki kattosillat ja tikapuut kuuluvat kokonaisuuteen, mutta ne ovat ensi vuoden ohjelmistossa.




Vanhojen savupiippujen kohtaloa on pyöritelty suuntaan ja toiseen projektin aikana. Ensin ne oli tarkoitus purkaa vesikaton alapuolelle, sen jälkeen vaihtoehtona oli muurata ne kattotyön yhteydessä uudelleen. Nyt ne päätettiin kuitenkin kustannussyistä jättää paikoilleen, koska niiden juuret olivat kuitenkin sen verran kohtalaisessa kunnossa, että huovan voi vetää parikymmentä senttiä ylöspäin kiinni piippujen kylkeen. Sitten kun ne muurataan lähitulevaisuudessa uudestaan alkuperäiseen muotoonsa, voidaan huopa vetää juuren osalta uudemman kerran ylös. Piippujen päälle on tarkoitus tulla myös hatut ja juurelle pellitykset, kuten uudessa väentuvassakin.



Hellettä on meilläkin riittänyt lähes koko remontin ajan. Vaikka se ei ihanteellinen sää olekaan, on tämä parempi kuin sateinen kesä, jota vähän itse ennalta pelkäsin. Huopakaton asennus kuumassa säässä on tarkkaa puuhaa, koska lämpimänä se venyy ja menee helposti rypylle. Sen vuoksi suoraan huovan päällä ei ole tässä säässä hyvä kävellä, vaan on syytä käyttää lapetikkaita.

Olemme Tuovin kanssa tyytyväisiä siihen, että päätimme teettää nimenomaan kolmiorimahuopakaton rakennukseen. Se näyttää hyvältä, sopii perinteiseen hirsirakennukseen paremmin kuin hyvin, eikä sen korjaaminen tulevaisuudessa ole vaikeaa. Toki tiili- tai peltikate olisi ollut pidempiaikaisempi vaihtoehto, mutta jotenkin tuntuu, että huopa istuu pihapiiriin parhaiten. Eikä toki sekään ole huono asia, että huopa on vaihtoehdoista edullisin :)

Sopivasti aurinkoa ja sadetta toivottaen,

Ville