Kaunis ja työläs hiekkatie

Hiekkatiet ja -polut ovat olennainen osa vanhan talon pihapiiriä. Talomme pihassa on aikoinaan risteillyt paljon hiekkateitä ja pienempiä polkuja. Osa on liittynyt maatilan työajoon, kun taas osa on ollut vain silmän iloksi korostamassa istutuksia tai kuljettamassa pihalla kävelijää sopivia reittejä pitkin eri puolille puutarhaa.

Tällä hetkellä hiekkatien reitistö on vielä vaatimaton. Tie kulkee maantieltä väentuvalle vanhaa reittiä lehmusrivien välistä. Tavoitteena on joskus laajentaa tie kääntymään myös päärakennuksen suuntaan, jossa se on ennen ollut.

Nykyinen hiekkatie perustettiin joitakin vuosia sitten. Tien pohjaa tasoitettiin, siihen laitettiin aluskangas ja sen päälle soraa. Päällyshiekka on melko hienoa ja punertavaa. Reunat tehtiin silmämääräisesti ja tien päätökseksi levennettiin pysäköintialue.

Olen kesäisin perannut hiekkatietä rikkaruohoista eri menetelmiä kokeillen, kerta tai pari kesässä. Kuivina aikoina tie pysyy siistinä ja sadekelillä rikkaruohot alkavat kukoistaa. Parhaaksi perkaustavaksi on osoittautunut mekaaninen raaputus rikkaruohoraudalla ja lopuksi haravointi. Rikkaruohorauta toimii juustohöylämäisesti vetämällä kasvit irti pinnasta. Laitoin ensin paremman puutteessa raudan varreksi oksasahan varren, joka on pitkä ja painava. Ajattelin, että vaihdan sen myöhemmin lyhyempään, mutta nyt tuntuu siltä, että juuri tuo pituus ja paino auttaa tuoden lisää voimaa työhön. Niinpä taidan pysyä oksasahan varressa.

Hiekkatien suurempaa kunnostusta olen suunnitellut tulevaan kesään. Tie kaipaa selkeämpiä reunoja ja enemmän ja karkeampaa päällyshiekkaa. Hieno hiekka kulkeutuu nyt turhan paljon sisätiloihin. Pysäköintialueesta luovuimme vuosi sitten, koska auto tuntui olevan aina jossain muualla. Alueella kasvaa nyt kukkaniityn laajennus.

Hiekkatie on työläs ylläpidettävä, mutta toisaalta kaunis ja vanhaan pihaan ehdottomasti kuuluva elementti. Mekaaninen raaputus tuntuu välillä tylsältä, mutta ajan saa kulumaan kuuntelemalla äänikirjoja tai podcasteja. Kun vuorottelee sopivasti raaputusta ja haravointia, ei kädetkään väsy liikaa.

Tuovi

Väentuvan perennapenkit

Väentupa sai kesällä perennapenkkinsä: niitä tuli kaksi, sisäänkäynnin molemmille puolille. Itse kukkapenkit oikeastaan tehtiin jo aiemmin maanpinnan kaatojen korjauksen yhteydessä, jolloin kaivuri kaivoi reippaan määrän savimaata pois ja laittoi tilalle multaa. Penkit ovat sen verran koholla, että niihin ei jää vesi seisomaan.

Penkkien reunustamista mietiskelin jonkin verran, mutta päädyin lopulta pyöreiksi hioutuneisiin luonnonkiviin. Laitoin niiden alle kaistaleen juuriestemattoa vähentämään rikkaruohojen hyökkäystä, ja ladoin kivet helminauhaksi kiertämään penkkejä. Talon seinustalla ja rapunpielissä on valmiiksi kivimursketta, jonka tasoittelin reunuskiviin kiinni. Muilta sivuilta penkkejä reunustaa hiekkatie ja nurmikko. Lopputulos on ihan kivan näköinen - luonnonkivet sopivat mukavasti punamultarakennuksen edustalle.

Sain paahteisen paikan perennojen valintaan hyvän vinkkilistan istutussuunnitelmat tehneet Saila Routiolta. Valitsin takariviin valkeita, vaaleanpunaisia ja punaisia pioneja, keskiriviin oransseja idänunikkoja ja eteen vaaleanpunaista isomaksaruohoa, aniliininpunaista verikurjenpolvea ja kultakärsämöitä. Tosin nyt kun kasvit ovat jo jonkin verran ehtineet kasvaa, näyttää siltä, että myös yksi valkea isomaksaruoho on eksynyt joukkoon mukaan.

Aika näyttää, miten eri kasvit ja värit toimivat yhdessä. Tänä kesänä ei ole paljoa joutunut kastelemaan, kun sadetta on ollut liiaksikin. Pionit ovat kärsineet liiasta märkyydestä, mutta nousevat onneksi keväällä taas uusin voimin. Muut sen sijaan ovat viihtyneet hyvin ja kasvaneet vauhdilla. Normaalisti kukkapenkit ovat paahteisia ja lajit on valittu sen mukaan.

Tuovi

Tervettä hirttä lahon tilalle

Viime syksynä irrotin päärakennuksen seinästä pari vuorilaudanpätkää, koska laudoitus oli pullistunut siinä kohden ikävästi ulos ponteistaan. Tämä tarkoittaa normaalisti sitä, että rungossa on siinä kohden lahovaurio. Näin oli tälläkin kertaa. Lahoa saattoi kauhoa käsillä seinästä pois. Tällaiset ikkunan alla olevat lahovauriot ovat yleisiä, koska ikkunan tippalistan vaurioiden, karmissa olevien rakosien tai yksinkertaisesti huonosti tehtyjen rakenteiden vuoksi vettä pääsee ajan myötä valumaan hirsirakenteeseen. Sikäli ei kyseinen vaurio ollut yllätys. Ikkunan karmi sisään rakenteeseen vuotavine tippalistoineen oli korjattu jo aiemmin. Vaurion aiheuttaja oli siis jo hoidettu kuntoon.

Tein viime syksynä ainoastaan nopean hätätoimenpiteen, koska syksyisin ei itselläni ole aikaa isompiin rakennustyömaihin. Kiinnitin lahokohtiin muutaman pystytuen, johon saatoin kiinnittää vuorilaudat väliaikaisesti takaisin odottamaan seinän korjausta.

 

Päätin korjata lahovaurion kesäloman aikana. Heinäkuun loppu ja elokuun alku olivat sään puolesta vähän hankalia. Vettä satoi ja tuuli yltyi välillä myrskylukemiin. Homma etenikin pienissä pätkissä, mutta eteni kuitenkin niin, että sain seinän nyt elokuun alkupuolella melkein valmiiksi. Ainoastaan muutama reuna-alueiden pintapaikkaus jäi odottelemaan tulevia viikonloppuja.

Vauriokohdan korjaus lähti liikkeelle siitä, että tutkin puukolla ja taltalla lahovaurion laajuutta. Lahoa löytyi kolmen ja puolen hirsikerran alueelta niin syvältä, että siitä kohtaa puun joutui poistamaan kokonaan. Sahasin alueen keskelle moottorisahalla tilaa pystytuelle, jolla varmistin, ettei seinä notkahda enempää ja työskentely on turvallisempaa. Tosin tällaisessa paikassa ikkunan alla ei ole niin suurta painokuormaa kuin seinän muissa kohdissa.

Hirsirunko on muutenkin varsin helppo korjattava, koska rakenne tukee itseään, ja pitkälle lahonneetkin seinä pysyvät kauan pystyssä. Tuen asentamisen jälkeen sahasin lahonneet kohdat pois. Seinään tuli noin 3,5 neliön kokoinen reikä. Sahasin sen jälkeen toiseen päähän liitoskohdan lapaliitosta varten ja toiseen päähän uran sormiliitokselle. Homma hoitui moottorisahalla, monitoimityökoneella, kirveellä, kulmahiomakoneen veistoterällä sekä taltalla ja vasaralla.

Varastossa oli valmiina muutamia korvaushirsiä. Ideaali tilanne olisi tietenkin se, että käytettävissä olisi vaihteleva määrä sopivan paksuisia hirsiä. Omat varastoni eivät ole kattavat, joten työssä joutui tyytymään siihen, mitä oli käytettävissä. Tämä tarkoitti suurempaa työmäärää korvaushirsien työstämisessä sopimaan yhteen seinähirsien kanssa.

Työ sujui kuitenkin melko joutuisasti, ja korvauspalat löysivät hyvin paikkansa osaksi päärakennuksen seinää. Käytin tilkkeenä pellavarivettä ja -nauhaa. Kiinnitin hirret toisiinsa ja muuhun runkoon puutapeilla. Tapitin myös lapaliitosten kohdat. Ennen viimeisen korvaushirsipalan asentamista nostin yläpuolista seinää kahdella 20 tonnin tunkilla hieman ylöspäin. Näin muu seinä lopulta laskeutui varsin tiiviisti korjauskohdan päälle.

Lahovauriokohtia on vielä muutamia jäljellä ympäri päärakennuksen runkoa. Niitä korjaillaan vähitellen ja toki osa teetetään ulkopuolisilla ammattilaisilla. Mutta näin saatiin ainakin yksi iso vauriokohta korjattua.

Ville

Humalasalkoja pihamaalla

Istutimme toukokuussa yhdeksän humalasalkoa pihamaalle, pihan ohi kulkevan tien vierustalle. Humalasalot sisältyvät maisema-arkkitehti Saila Roution tekemään suunnitelmaan, ja niiden tarkoitus on tuoda suojaa tien suuntaan siihen saakka, kunnes tien vierustalle istutetut syreenit ovat kasvaneet riittävän isoksi ja peittävät enemmän.

Humalat tarvitsevat jonkin tuen, jota myöten ne kasvavat. Toki ne paremman puutteessa voivat levitä myös maanmyötäisesti, jos pystytukea ei ole tarjolla. Sahasin kakkosnelosia puoliksi neljän metrin mittaisiksi saloiksi, joista veistin maahan lyötävät päät teräviksi. Kiinnitin myös jokaiseen salkoon kolme lyhyttä vaakapuuta, joiden tehtävänä on tukea korkeakasvuista humalaa tarttumaan tiukemmin salkoon. Tällä pyritään ehkäisemään erityisesti sitä, että korkeaksi kasvanut humala lysähtäisi tuulen voimasta kasaan.

 

Kaivoimme taimille noin 50 x 50 cm:n istutuskuopat, joihin istutuksen yhteydessä sekoitimme uutta puutarhamultaa, kaivuumaata ja lannoitetta. Juuri tässä kohdassa maa näyttäisi olevan jo valmiiksi hyvää kasvualustaa, jonka on huomannut myös viereen istutettujen syreenien ja tammien kasvuvauhdista.

Aikoinaan piti jokaisessa maatalossa olla vähintään 200 humalasalkoa. Jos ei ollut, niin sakkorangaistus uhkasi. Tähän oli syynä se, että humalaa tarvittiin raaka-aineeksi oluen panemiseen sekä vietäväksi ulkomaille. Sitä käytettiin myös verotuksessa maksuvälineenä. Hauskaa on, että vuoden 1734 maakaaressa määritelty velvoite on periaatteessa edelleen voimassa:

Jokaisessa talossa pitää olla humalisto, ja istuttakoon talonpoika joka vuosi hyviä juuria neljänkymmenen salon varalle, kunnes näitä tulee kaksisataa kokonaiseen taloon. Joka ei sitä tee, vetäköön sakkoa kultakin vuodelta [talarin], ja istuttakoon kuitenkin niinkuin on sanottu, jollei havaita, että humalistoa ei voi siihen istuttaa taikka siinä voimassa pitää.

Käytännössä velvoittavuus on kuitenkin kumottu muilla määräyksillä.

Hankimme taimet Puutarhamyymälä Flöristä. Kaikkien taimien pitäisi tehdä myyjän mukaan emikukintoja, joita käytetään esim. oluen maustamiseen. Kahdeksan taimista on perushumalaa (Humulus lupulus) ja yksi hieman kookkaampia käpyjä tuottavaa Magnum-lajiketta.

Humala on parhaimmillaan nopeakasvuinen: se saattaa kasvaa jopa viitisentoista senttiä vuorokaudessa. Istutuksen jälkeen menee kuitenkin oma aikansa, ennen kuin kasvi juurtuu ja intoutuu kasvamaan täydellä teholla. Istutimme taimet toukokuun lopulla, ja näin heinäkuun alussa nopeimmin kasvanut yksilö on ulottanut pisimmät kasvustot jo yli metrin korkeuteen maan pinnalta. Osa taimista on sen sijaan hitaampia kasvamaan, ja yksi niistä ei ole kasvanut pituutta juuri lainkaan. Taimissakin tuntuu olevan suuria eroja, kuten kasvupaikoissa.

Saa nähdä, miten tuuheiksi ne näin ensimmäisen vuoden aikana kasvavat. Ehkä ensi vuonna kasvu on nopeampaa, kun humalien juuret ovat tunkeutuneet syvemmälle maahan.

Hyvää kesän jatkoa!

Ville

Keväiset narsissit

Kevät on taas täällä ja kesäkin pian! Pistelimme syksyllä lehmusten alle melkoisen määrän narsissin sipuleita, ja kevättalvella jännitimme, miten niille käy. Edellinen yritys epäonnistui, koska huhtikuulla lumet sulivat kertalaakista ja sipulit jäivät vesi- ja jääkerroksen alle. Oletan, että ne paleltuivat tai homehtuivat, koska yksikään narsissi ei noussut esiin maan alta.

Tällä kertaa valitsimme toisen paikan, johon ei kerry lunta ja vettä samalla tavoin. Kääntöpuolena tietysti oli maan kuivuus. Narsisseja pitäisi ilmeisesti kastella jonkin verran, jota teimmekin vähän, mutta ehkä ei riittävästi. Kaikki narsissit kuitenkin itivät lopulta ja kukkivat yllättävän pitkään. Ehkä alkutoukokuun viileys pidensi kukintaa.

Narsissit on puutarhasuunnitelman hyvän idean mukaisesti laitettu vanhojen pihapuiden alle. Kukat ja puut muodostavat näin kauniin kokonaisuuden, ja narsissit tuovat väriä alkukevään keltaruskeaan pihamaahan. Istuttamamme lajike on melko pitkävartinen, mutta kesti kuitenkin hyvin tuulta, jota pihallamme riittää.

Jännitimme vähän, söisivätkö jänikset kukat, mutta eivät syöneet, vaikka kävivät niitä tutkimassa. Myyrillekään eivät taida narsissien sipulit maistua, tosin meidän savimaassamme myyrät eivät muutenkaan viihdy.

 

Narsissien istutuspaikoilta annetaan ruohon kasvaa vapaasti juhannukseen asti. Sen jälkeen voi halutessaan ajaa alueet ruohonleikkurilla ilman, että narsissit siitä kärsisivät.

Narsissit kasvattavat sivusipuleita eli ensi keväänä voi odotella tätäkin vuotta runsaampaa kukintaa. Harkinnan arvoista voisi olla myös lisätä joukkoon eri lajikkeiden sipuleita, jolloin kukinta-aikaa saisi ehkä venytettyä vielä pidemmäksi.

Värikästä kevättä!

Tuovi

Istutuslaatikoita pihalle ja tappeja naulakkoon

Pääsiäinen sujui mukavassa rakentelusäässä. Pari viikkoa aikaisemmin sataneet kinokset sulivat pihalta ja ensimmäiset krookukset puhkesivat talon lounaispäädyssä auringon rohkaisemina kukkaan. Vaikka pääsiäistä vietettiin pääsääntöisesti rauhallisissa merkeissä, oli vapaapäivinä hyvä edistää myös keskeneräisiä töitä.

Rakensin päärakennuksen koillispäätyyn kolmannen istutuslaatikon osittain tuppeensahatusta lehtikuusesta (sitä on vieläkin jäljellä!) ja varastossa olevasta jäännöslaudasta. Nyt saatiin siis raparperillekin oma laatikkonsa. Talon pääty on oivallinen paikka kasvattaa yrttejä ja vihanneksia. Siihen paistaa aamupäivällä aurinko, mutta iltapäiväksi se jää varjoon, jolloin etenkin heinäkuussa keskipäivän pahin kuumuus ei pääse siihen porottamaan. Päädyssä onkin selkeästi oma mikroilmastonsa. Kun siitä helteellä kävelee läpi, huomaa viileyden muutoinkin kuin vain päärakennuksesta lankeavan varjon vuoksi. Pohjavesi on tässä paikassa lähellä pintaa, joten vaikuttaisiko sekin asiaan.

Istutuslaatikoiden koko on meillä ollut 1 x 2 metriä ja laitojen korkeus on noin 33 senttiä. Koko on osoittautunut hyväksi. Siihen mahtuu riittävästi multaa ja kasvatettavaa. Laitojen korkeus tarjoaa sopivasti suojaa auringolta, jolloin multa säilyy laatikoissa pidempään kosteana.

Askartelin pääsiäisenä myös muutaman puuttuvan tapin vanhaan puiseen naulakkoon, joka meidän on tarkoitus ottaa käyttöön väentuvassa. Naulakko on tähän mennessä sijainnut päärakennuksen vintin eteisessä. Siihen on varmaan aikoinaan ripustettu työvaatteita tai muuta vastaavaa. Naulakosta oli vuosien varrella kadonnut kolme ripustustappia, joiden tilalle tein nyt uudet vanhan mallin mukaan. Tarkoitus on vielä maalata naulakko. Tein perinteisesti yhden tapin ilman sähkötyökaluja kokeen vuoksi ja loput kaksi lähes valmiiksi kulmahiomakoneen avulla. Yhden tapin vuolemiseen alusta loppuun meni tunti aikaa. Koneella sai kaksi valmiiksi puolessa tunnissa. Viimeistelin kaikki lopuksi puukolla ja viilalla. 

Nyt oli hyvää aikaa myös suunnitella tulevan kesän töitä. Luvassa on ainakin kuistin kattamista huovalla, räystäiden ja tikkaiden asentamista, hirsitöitä ja pihaistutuksia. Hauska päästä talven jälkeen myös vanhan talon restaurointitöihin.

Ville

Sonni nimeltään Jussi

Olemme talven aikana käyneet läpi päärakennuksen vintiltä löytyneitä vanhoja paperiarkistoja. Suuri osa säilyneistä dokumenteista liittyy tavalla tai toisella maatilan hoitoon, palvelusväen palkkaamiseen, vakuutusasioihin tai talon isännän moninaisiin luottamustoimiin.

Tilalla on ollut lypsykarjaa noin viidenkymmenen lehmän verran, kaksitoista hevosta, lampaita ja kanoja. Lehmiä ja hevosia on jalostettu, ja eläinten kehitystä on seurattu tarkan kirjanpidon avulla. Tilan isäntä on ollut yksi paikallisen osuusmeijerin perustajista ja emäntä puolestaan käynnistänyt munakunnan kananmunien myyntiä ja jakelua varten.

Maanviljely ja eläinten jalostus on selkeästi ollut edistyksellistä ja niihin on panostettu erityisesti 1800-1900-lukujen vaihteessa. Talon eläimet ovat keränneet runsaasti palkintoja maatalousnäyttelyistä, ja kunniakirjoja löytyykin vintiltä vino pino.

Karjanjalostuksen merkityksestä kertoo myös todistus Jussi-sonnin sukutaustasta:

Sonni nimeltään ”Jussi”.Syntynyt 14/11 1906

Isä
Matti synt. 2/2 1898
Isä Spiut – Emä Mummu

Isä: Matti kotoisin Haaroisten kartanosta, ollut käytännössä 11 vuotta allekirjoittaneella, uudempaa tyyppiä. Hyvä eksteriööri sekä hyvä indivitituoli potenssi (periytymiskyky).

Emä
Paija synt. 1899
Isä Kallu – Emä Ansio

Emä: Paija lypsänyt v. 1897
3472 kg maitoa, 142,72 kg voita
Emän emä: Ansio lypsänyt 2431 kg maitoa, 109,63 kg voita.
Emän keskirasva % 3,71
Emän emän keskirasva % 3,98

Todistaa Loimaan Karhulassa 21 p:nä Elok. 1910
Erkki Sarell

Tutkimukset paperiarkistojen parissa jatkuvat, ja raportoimme uusista löydöistä jälleen tulevissa postauksissa.

Ville

Joulun aarre

Seuraava uutissähke julkaistiin Wiipurin Sanomissa 18.1.1887:

Aarre löydettiin, Sanomia Turusta mukaan, jonakuna päivänä wiime joulun tienoilla Loimaan Wähäperän Wanhantohnan rusthollin aitan seinästä. Siitä oli irtaantunut puulasta, jonka takana seinäkomerossa olevassa paperikäärössä oli ollut 10 isoa hopearuplan kappaletta sekä joukko pienempiä hopearahoja. Wanhatohna on ollut ammoisista ajoista hyvin rikas talo, joten on mahdollista, että siellä muitakin sellaisia kätköjä on.

Kuka rahat piilotti naapuritalomme aittaan ja miksi? Ja miksi ne jäivät noutamatta? Tätä tarina ei kerro. Rahakätköt juontavat usein juurensa levottomuuksiin, jolloin omaa tai joskus varastettuakin rahaa ja arvoesineitä piiloteltiin rakennuksiin ja maahankin. Piilottajalla ei syystä tai toisesta ollut mahdollisuutta enää hakea rahoja eikä tieto aarteesta välittynyt eteenpäin.

Uusista löydöistä emme ole kuulleet, mutta ehkäpä oman talommekin aittojen seiniä kannattaisi käydä tutkimassa tarkemmin. Onneksi jouluiloitteluun ei tarvita aarteita, pienemmälläkin pärjää, kuten loimaalaisissa joulun ajan sanonnoissa todetaan:

Piäniä on silakat joulukaloiks - syän vielä toisenki silaka, kun kerran on joulu.

Tulis joulu, et sais yälläkin syärä ja paerallansa tanssata.

Iloista joulua!

Tuovi, Ville ja Venny

Kesämuistoja pihakaadoista ja sadevesikaivoista

Vaikka ajatukset alkavatkin jo suuntautua kohti seuraavan vuoden harrastuksia, kerron vielä yhdestä viime kesän työmaastamme, väentuvan ympäristön kaatojen korjaamisesta. Samalla parantelimme sadevesikaivoja ja varauduimme kevään kukka- ja pensasistutuksiin.

Talojen ympärillä olevat kaadot tuppaavat aina ajoittain katoamaan ja saattavat alkaa viettää jopa väärään suuntaan eli taloa kohti. Tällöin sade- ja lumien sulamisvesi ajautuu kivijalan lähelle, kun sen pitäisi mennä päinvastaiseen suuntaan. Märkä maa perustusten lähellä pahentaa routimista eikä kivijalkakaan kosteudesta pidä.

Kaadot tehtiin talon rakentamisen yhteydessä, mutta halusimme nyt parannella niitä. Ja samalla kun kerran ruvettiin kaivamaan, päätimme perustaa kunnolla myös talon edustan perennapenkit ja tehdä muutaman valmiin istutuskuopan ruusuille ja jasmikkeille luoteispäätyyn. Perennojen ja pensaiden paikat tarkentuivat aiemmin tehdyssä pihasuunnitelmassa, jonka avulla ne oli helppo merkitä kaivuria varten.

Pihatyöt teki Laarimäen puutarhan väki. Kivikovan savimaan kaivaminen ei käytännössä onnistu muuten kuin kunnon koneilla. Kaadot tehtiin ensin muotoilemalla maata ja pinnalle lisättiin puutarhamultaa. Sitten kaivettiin reilut istutuskuopat, täytettiin ne mullalla ja merkattiin kepeillä. Lopuksi kylvettiin nurmikko.

Myös sadevesikaivoja säädettiin uudelle korkeudelle, ja täytimme ne luonnonkivillä, jolloin kaivojen muovisuus hieman häipyi taustalle. Lopputuloksesta tuli aiempaa siistimpi ja toimivampi. Keväällä on helppoa tehdä istutukset, kun paikat ovat valmiina odottamassa.

Uusi nurmikko kasvoi yllättävän nopeasti loppukesällä, kun sattui satamaan sopivin väliajoin. Puutarhurit totesivatkin, että loppukesä on parasta aikaa nurmikon perustamiselle.

Tuovi

Tallin rakentamissopimus vuodelta 1905

Tänä viikonloppuna oli vihdoin taas aikaa tutustua päärakennuksen ullakolla säilytettyihin paperiarkistoihin. Sieltä on löytynyt muun muassa vanhoja koulutodistuksia, kirjeitä, valokuvia ja muutama sopimuspaperi. Tänään osui silmään sopimus, jonka talon omistaja on tehnyt nykyisen tallin rakentamisesta vuonna 1905. Työstä rakennusmestari Rantaselle maksettiin 1 300 markkaa, joka nykyrahaksi muutettuna on noin 6 360 euroa. Näillä sanoilla kirjattiin tallin urakkatilaus 117 vuotta sitten:

Rakennusmestari F. Rantasen kanssa on allekirjoittanut tänään tehnyt tallinrakentamisurakkakaupan seuraavilla ehdoilla,

1. Rakennus on tehtävä hyvin ja huolellisesti valmiille kivijalalle Ratamestari F. Nordlundin piirustuksen mukaan, kuitenkin sillä erotuksella, että katonkannattimien lukumäärä tulee olemaan 20 ja että jokainen kannatin varustetaan ristikitaorsilla, että myöskin seinä tuetaan tarpeellisilla seinäpilareilla.
   
   
2. Kaiken rakennukseen menevän puuaineen, naulat, raudan, kivet y. m. hankkii rakennuttaja, mutta kaiken työn, sepän y. m. tekee ja valmistaa rakentaja F. Rantanen samaten hankkii myöskin sepäntyössä tarvittavat hiilet. Rakennusaineita on taidolla ja säästeliäästi käytettävä.
3. F. Rantasen tulee kelvollisesti hajoittaa ja läjätä se rakennusrivi, joka nykyään sijaitsee sillä paikalla, johon tallirakennus tulee tehtäväksi.
   
   
4. Rakentaja F. Rantanen tasottaa ja junttaa lujaksi koko rakennuksen sisäpuolen savella kivijalan tasalle, samoin asettaa paikoilleen kaikki pilari kivet, jotka hankkii rakennuttaja. Pilari kivien alle on pantava santaa tarpeen mukaan.
   
   
5. Rakennuksen seinät ja nurkat on tehtävä tiiviit, suorat veistetyt, hammasnurkalla, kaikki lävet kaksinkertaisilla teräksillä, sisältä näkyväiset osat höylättynä, ylimalkaan rakennuttajan mieluinen ja että se tulee siinä syynissä hyväksytyksi työn hyvyyteen ja kunnollisuuteen nähden jommoinen rakennuttajalla on valta pitää rakennuksen piirustajan tai jokin muun rakentamiseen perehtyneen henkilön johdolla.
   
   
6. Astuttavat ja sillat ovien alle tekee rakentaja aineesta josta rakennuttaja vaatii, kuin myöskin rakennuttajan tahdon mukaiset.
   
   
7. Vesikaton kattamiseen antaa rakennuttaja puolet miehistä. Rakentaja tekee myöskin vesirännit joko asfalttivuorauksella tai erityisestä varta vasten hankitusta puusta.
   
   
8. Jos talon piirissä olevassa rakennusaineessa on jotakin sellaista, jota ei ilman hevosta voi toimittaa rakennukseen saa rakennusmestari hevosen rakennuttajalta, ei kuitenkaan miestä.
   
   
9. Urakan antajalla on oikeus rakennuksen suhteen tehdä sellaisia muutoksia, jotka eivät tuota rakentajalle lisäkustannuksia tai lisätyötä.
   
   
10. Akkunain vesipenkit on rakentajan itse tukista sahattava samaten sahaa hän vanhoista hirsistä jos niin tarvitsee tallin ja myöskin ratassuojan lattiain palkit. Ikkunat on tehtävä kaksinkertaiset urakan antajan tahdon mukaiset.
    
    
11. F. Rantasen on myöskin kivijalkaa vastaan tuleva hirsikerros alta siveltävä tervalla. Tervaa, jonka hankkii rakennuttaja on käytettävä muuallakin, jos niin tahdotaan, missä sen käyttäminen on sopivaa ja lisää rakennuksen kestävyyttä.
    
    
12. Hirsien laskeminen kivijalalle saa alkaa viimeistään heinäk. 1 p.nä, ennemminkin jos vain kivijalka valmistuu ja tulee rakennuksen kokonaisuudessaan olla valmiina tulevan syysk, 15 p.nä. Jos niin sattuisi, että rakennusaineista tulee puute, eikä rakennusta voi täysin valmistaa tämän vuoden ajalla, saa se jäädä ensi kesään eli vuoteen 1906, jolloin rakentajan on tehtävä tekemättä jäänyt työ.
    
    
13. Jos rakennusmestari F. Rantanen täyttää tehdyn urakkakauppa sitoumuksen, maksaa allekirjoittanut F. Rantaselle tuhannen kolmesataa (1300) Smk. Rahoja saa nostaa työn kulun mukaan.
    
    
14. Työmaalla ynnä koko talon piirissä tulee urakoitsijan miehineen käyttäytyä raittiisti ja siivosti.

Loimaa 22/III 1905

Lopussa vielä allekirjoitukset.

Tallin paikalla on ollut rivi ulkorakennuksia, jotka on purettu ensin tieltä pois. Seudun maaperään näh-den perustusten tekemisestä puhutaan varsin ylimalkaisesti. Se valitettavasti näkyy myös nykyään kivi-jalan kunnossa. Kivet ovat sieltä täältä vääntyilleen varsin paljon. Olisi tarvittu vähän muutakin, kuin santaa tarpeen mukaan. Toki kyseessä oli vanha rakennuspaikka, joten maapohjan ajateltiin ehkä kan-tavan sellaisenaan tällaista savilattiaista tallirakennusta. Ja toki kivijalkakivien asentoja on aika ajoin joutunut joka tapauksessa näillä savimailla korjailemaan. Ehkä viime kerrasta on vain kulunut liian kauan aikaa.

Talli kuvattuna kesällä 2013.

Mielenkiintoisia nämä vanhat asiakirjat.

Ville

Kakkua pöytään, talo täyttää 150 vuotta!

Kakkukahvit nautittiin kuistin restauroinnin jälkeen juhannuksena 2013.

Vasta nyt syksyllä palautui mieleemme, että päärakennushan täyttää 150-vuotta! Tätä olisi voinut juhlia kesällä isomminkin, mutta ehkä juhlavuosi kuittaantuu ainakin osittain tämän blogikirjoituksen kautta. Ja kakku pitää tietenkin viimeistään nyt nostaa kahvipöytään!

Tältä päärakennus näytti rakennusinventoinnin aikoihin 1999. Kuva: Varsinais-Suomen maakuntamuseo.

Kun hankimme talon 13 vuotta sitten, päärakennuksen ikä ei ollut tiedossa. Tila oli sijainnut tällä samalla joenrantatontilla vähintään 1500-luvulta alkaen, mutta rakennuksia oli tietysti välillä purettu ja rakennettu uudelleen, varmaankin omistajasuku oli myös vähintään kertaalleen vaihtunut.

Nykyisen päärakennuksen rakennusajan tarkka tieto ei ollut siirtynyt omistajasuvussa eteenpäin, joten aikoinaan 1999 tehdyssä maakuntamuseon rakennusinventoinnissa rakennusajankohdaksi oli merkitty viitteellisesti 1800-luku. Toki rakennustavasta pystyi päättelemään jonkin verran, mutta varmaa ajankohtaa ei ollut kirjattu muistiin eikä vanhoista arkistoista tai julkaisuista tätä tietoa löytynyt.

Ville kairaamassa ajoitusnäytettä ruokasalin sisäseinästä 2014.

Tuovi poistamassa nupinauloja vieraskuistin sisäkatosta 2013.

Venny poistamassa vanhoja päreitä vilja-aitan kuistin katolta 2021.

Ville teki rakennuskonservaattoriopintojen lopputyön päärakennuksen ajoituksesta. Keväällä 2014 otettiin rakennuksen kolmesta seinästä puulustonäytteet, jotka analysoitiin Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa. Näytehirret oli kaadettu talvikaudella 1870–71 tai 1871–72. Ja kun oletetaan, ettei rakennuspuita ole yleensä säilytetty pitkiä aikoja varastossa, voitiin rakennusajankohdaksi päätellä kesäkausi 1872. Tämä sopi yhteen myös vuodelta 1868 peräisin olevan asiakirjan kanssa, jossa on sovittu maavaihtokaupasta siten, että talomme silloinen omistaja oli saanut naapuriltaan vanhan tonttimaan kyläkeskuksesta ja naapuri taas palasen niittyä taas tämän talon mailta. Kyseisen naapurin päärakennus sijaitsi aiemmin nykyisen päärakennuksemme paikalla. Kaksi palasta loksahtivat noin sopivasti yhteen.

Tilan rakennuksia kuvattuna 1904 eli 32 vuotta päärakennuksen valmistumisen jälkeen.

Mutta mitä muuta tapahtui 1872? Vuoden aikana Wivi Lönn syntyi Tampereella ja Aleksis Kivi kuoli Tuusulassa. Turun Katedraalikoulusta tuli Svenska klassiska lyceum, jossa myös tämän tilan poika aloitti opintiensä. Loimaankin alueelle merkittävän Turku-Tampere-rautatien suunnittelu käynnistyi senaatin tekemällä linjauksella. Myös säätyvaltiopäivät pidettiin: fennomaanit ja svekomaanit olivat nyt vallitsevat puolueet, ja poliittinen kahtiajako alkoi voimistua.

Aivan vastikään oltiin hädin tuskin selvitty 1866-1868 nälkävuosista, jolloin kahden vuoden aikana menehtyi noin 13 prosenttia koko Suomen väestöstä. Loimaan seudun taloista autioitui tänä aikana viidesosa. Meidän talomme vaikuttaisi arkistojen mukaan selvinneen kuitenkin melko hyvin näistä koettelemuksista, kuten kylän muutkin talot. Tähän vaikutti kylän talojen keskimääräistä suurempi koko peltoineen, karjoineen ja metsineen. Talollamme oli 1800-luvulta alkaen myös kuusi torppaa. 

Nälkävuosista jäi kuitenkin muistuttamaan toinen pihamme vanhoista vilja-aitoista, jossa on kaksinkertainen hirsikehikko. Viljavarkaat kun porasivat hirsiseinään reiän ja laskivat sitten siitä suoraan säkkeihinsä viljaa. Kun hirsien takaa paljastuikin vajaan metrin tyhjä tila ja sen takana uusi hirsikehikko, muuttui varkaus huomattavasti hankalammaksi.

Mitä tulevaisuus tuo tullessaan? Vaikka paljon on saatu jo aikaan, on työtä tilan rakennusten restauroinnissa rutkasti vielä edessä. Ja senkin jälkeen rakennuksia on huollettava säännöllisesti. Elämä on puiden pilkkomista ja veden kantamista, jonka jälkeen elämä jatkuu puiden pilkkomisella ja veden kantamisella. Mutta aina sopivissa väleissä pitää osata juhlia ja nauttia, kuten nyt, kun päärakennuksemme täyttää pyöreitä vuosia!

Ville, Tuovi & Venny

Uusgotiikkaa ullakon ikkuna-aukkoon

Päärakennuksen ullakon ikkuna-aukko on ollut suojattuna muovilla koko sen yli 13 vuoden ajan, kun olemme rakennuksen omistaneet. Kyseinen pari-ikkuna on odottanut ullakolla sopivaa hetkeä asennettavaksi takaisin paikoilleen. Tänä kesänä hetki viimein koitti. Pari-ikkunan on kunnostanut aikoinaan sama naapuri, joka oli korjannut myös vieraskuistin ikkunat.

Uusgoottilaistyyliset ikkunat eivät ehkä ensikatsomalta sovi yksiin alakerran monimutkaisten ikkunanpäällyskoristeiden kanssa. Mutta uusgottilaiset piirteet itseasiassa kuuluvat etenkin maaseudun nikkarityyliseen koristeluun. Samanlaisia päätyikkunoita näkee tämän seudun lisäksi muuallakin samalta aikakaudelta peräisin olevissa rakennuksissa.

Ikkunoiden asentaminen ei ollut ihan yksinkertaista puuhaa. Aukko on maanpinnalta mitattuna aika korkealla, ja ikkunoiden asentaminen vaati ehdottomasti turvallista työskentelytasoa myös ulkopuolelle. Päädyin rakentamaan ulkopuolelle telineen, jonka avulla pääsi operoimaan ikkunaa ulkopuolelta käsin. Käytin aitan rakennustelineissä olleita kakkosnelosia tässä kohdin uudelleen.

Hieman päänvaivaa aiheutti myös se, ettei aukossa ole ollut karmia lainkaan. Vuorilaudoituksessa on ollut todella niukka huullos, jota vasten muuten irtonaiset pokat ovat nojanneet. Sisäpuolella ne on kiinnitetty hakasten avulla paikoilleen. Ei mikään kaikista varmin ratkaisu, ja epäilen, että vettä on saattanut kovalla sateella tulla ikkunoiden välistä ullakolle. Pyrin käyttämään vanhaa asennustapaa niin pitkälle kuin mahdollista, mutta asensin ullakon puolelle kuitenkin muutaman tukipuun ja saranat, jolloin ikkunat saa aina tarvittaessa myös avattua turvallisesti.

Päätimme maalata päätyikkunan koristelistat samalla vaivalla ennen telineiden purkamista. Käytimme Ottossonin vaalean englanninpunaista pellavaöljymaalia, joka on hyvin lähellä alkuperäistä sävyä. Nämä toimenpiteet muuttivat tielle näkyvän julkisivun ulkonäköä huomattavasti parempaan suuntaan. Joskus pieneltä tuntuvat edistysaskeleet vievät kokonaisuutta yllättävän paljon eteenpäin.

Ville

Vilja-aitan betonitiilikattoa korjaamassa

Tien vierustalla sijaitsevista vilja-aitoista nuoremman vesikatteena on betonitiili. Samanlainen on asennettu jossain vaiheessa muutamiin muihinkin tilan rakennuksista, kuten päärakennukseen sekä erilaisiin apurakennuksiin peltojen varsille, jotka nykyään ovat naapurien omistuksessa.

 

Betonitiiliä on aikoinaan ollut helppo itse valmistaa ja materiaalia on löytynyt lähistöltä runsaasti. Meidän rakennuksissamme tiilikate on asennettu ruoteiden varaan, edellisten katemateriaalikerrosten päälle. Tähän mennessä jokaisessa tällaisessa rakennuksessa on ollut päre alimmaisena ja sen päällä yksi tai useampia kerroksia huopaa. Myös vilja-aitassa on alimmaisen pärekerroksen päälle asennettu paksua huopaa, joka on myöhemmin toiminut tiilikaton aluskatteena. En tiedä, onko huopakatto ollut jo tiilien asennusvaiheessa huonossa kunnossa, mutta jokaisessa vastaan tulleessa katossa se on pahasti halkeillut ja osittain lähtenyt kokonaan irti. Siksi tiilien murtuessa tai liikkuessa pois paikoiltaan, on näillä katoilla aina ollut tiilien hajoamisen jälkeen seurauksena veden pääseminen sisälle rakennukseen.

Nuoremman vilja-aitan katto on kaivannut jo pidempään kunnostusta. Kunnostuksella tarkoitan lähinnä sitä, että katteen rikkoutuneet tiilet ja niiden alla hapertuneet ruoteet korjattaisiin. Aitan katon perusteellisempi kunnostus on syytä tehdä sen jälkeen, kun runkorakenteet aikanaan korjataan. Siinä vaiheessa rakennusta joudutaan nostamaan reippaasti ja katemateriaalit saattaisivat samalla vaurioitua. Rakennuksesta joudutaan lisäksi uusimaan tai tukemaan kattotuolien päitä sekä korjaamaan aluslaudoitusta, joten kaikki nämä on syytä tehdä myöhemmin samalla kertaa. 

Rakensin aitan vierustalle sahatavarasta telineet, joiden päältä oli helppo työskennellä katon parissa. Vaihdoin yhteensä lähes 40 tiiltä kahdelta lappeelta, ja korjasin kymmenisen metriä lahonnutta ruodetta tiilien alta. Vahvistin myös vaurioituneiden kattotuolien päitä naulaamalla niiden kylkiin tukipuut. Toisen lappeen keskelle jäi vielä hankala pullistuma, jonka korjaamiseen tarvittaisiin katon avaamista laajemmalta alueelta. Tähän ei tämän kesän aikana ollut mahdollisuutta, joten tyydyin ainoastaan siirtelemään tiilet parempiin asentoihin tästä kohdasta ja palaamaan myöhemmin asiaan. 

 

Vaihdoin kummaltakin lappeelta lopuksi räystäslaudat, mutta päätyjen otsalaudat ja katteen suuntaiset myrskylaudat jäivät tällä kertaa uusimatta. Syynä oli lähinnä se, että rakennuksen luokse ei pääse turvallisesti nosturilla, ja riittävän korkeiden telineiden rakentaminen olisi vienyt sen verran kauan. Katto pitää joka tapauksessa korjata perusteellisesti muutaman vuoden sisällä, joten ajattelin nyt tehtyjen toimenpiteiden riittävän sinne saakka.

Ville