torstai 19. heinäkuuta 2018

Vessan oven ehostus



Ulkovessamme ovat olleet pitkään keskeneräisinä ja toinen vessoista nytkähti vähän eteenpäin kun ovi sai ensimmäisen maalikerroksen pintaansa. Vessat ovat tallin toisessa päädyssä ja säilyneet käytännössä alkuperäisinä 1900-luvun alkupuolelta, jolloin rakennus rakennettiin. Otimme toisen niistä käyttöön kun hankimme talon ja sijoitimme vanhoihin rakenteisiin Biolanin kompostoivan käymälän (joka muuten toimii aivan erinomaisesti, voin suositella!).




Talli on maalattu aikoinaan puna- ja keltamullalla. Vessojen ovissa on ollut aikanaan keltainen öljymaali ja tämän toisen vessan sisäseinissä keltamultaa. Niinpä jatkoin keltaista perinnettä ja maalasin oven Gysingen rautaoksidinkeltaisella (järnoxidgul) pellavaöljymaalilla. Väri on aika kirkas ja mietimme nyt, onko se liiankin kirkas. Pitää vähän haudutella asiaa ja jatkaa sitten toinen ja kolmas maalikerros. Sisäpuolella maalaan myös uudelleen seiniä keltaisella, koska ensimmäinen keltamultamaalini hilseilee pois osasta seinää - laudoissa on varmaankin jokin öljykäsittely, joka aiheuttaa maalin irtoamisen. Harmillista lisätyötä, mutta pellavaöljymaali sitten kestänee niissäkin.



Myös toisen vessan oven korjaus on työn alla ja valmistunee Villeltä tänä kesänä. Sitten senkin voi maalata. Mukavaa saada näitä joitakin yksityiskohtia kuntoon pihapiirissä.

Muutakin maalausta olen tehnyt: huoltomaalasin kaikki väentuvan ikkunat ja kunnostetut tallin ikkunat valkealla Gysingen pellavaöljymaalilla. Nyt niiden pitäisi taas kestää jonkin aikaa aurinkoa ja sadetta. Päärakennuksen ikkunatkin pitäisi huoltomaalata, kun vain ensin kattoremontti valmistuisi alta pois.

Helteet haittaavat maalaustöitä ja myös kattohuovan laittoa. Toivottavasti pian lämpötilat hieman laskisivat, näin perinnerakentajan näkökulmasta.

Rentoa heinäkuun jatkoa!

Tuovi

maanantai 25. kesäkuuta 2018

Tiiltä, huopaa ja asbestia



Blogimme elänyt hiljaiseloa jonkin aikaa. Päivätyökiireet ja hellekausi ovat verottaneet voimia. Nyt on kuitenkin aika kertoa taas, mitä tontilla on tapahtunut tällä välin: päärakennuksen kattoremontti nimittäin on alkanut ja edennyt jo ohi purkuvaiheen.





Toukokuussa purettiin vanhat betonikattotiilet pois ja samoin kävi tiiliruoteille ja kolmelle kerrokselle kattohuopaa. Suurin osa huopakatteen purusta jouduttiin teettämään asbestipurkuna, koska talon vanhasta päädystä löytyi asbestia sisältävää huopaa. Huopakattoja purkavien kannattaakin teettää asbestikartoitus hyvissä ajoin ennakkoon. Kartoitus on ollut pakollista vuodesta 2016 lähtien ja koskee kaikkia ennen vuotta 1994 valmistuneita rakennuksia. Purkutyön teki Varsinais-Suomen Erikoispurku Oy.




Osa vanhoista tiilistä otettiin talteen, mutta suurin osa meni täyttömaaksi naapurille, kattohuopa jäteasemalle. Tiiliruoteet ovat vielä pihassa ja päätynevät jäteaseman puunkeräykseen. Tiilien purku oli helppoa, mutta huovan purku kova homma - huopakerrokset olivat tiukassa. Jiirien sekä harjan läheisyyteen oli kaadettu paksu kerros pikeä, jonka irrottaminen piti tehdä vasaralla ja rautakangella hakaten. Paras työkalu olisi ollut vanhanmallinen petkele, mutta sitä ei lähikaupoista tähän hätään löytynyt. Näistäkin haasteista kuitenkin selvittiin.



Nyt on alkanut uusi vaihe: alusrakenteiden korjaaminen ja levyttäminen uuden huovan asennusta varten. Kattoonhan jäi jäljelle vanha päre, joka on asennettu 1800-luvun puolella. Se on etupihan puolella huonokuntoinen, jonka syynä lienee lähinnä auringon kuluttava vaikutus. Varjoisalla takapihalla se on taas huomattavasti paremmassa kunnossa.

Päreiden päälle asennetaan pystysuuntaan kulkevia 32 x 100 mm:n lautoja, joiden päälle tulee pontattu havuvaneri. Levyjen päälle tulee uusi kattohuopa kolmiorimoineen. Siellä täällä katossa on enemmänkin korjattavaa, etenkin uuden päädyn puolella jiireissä. Niihin tehdään rakennekorjaukset ennen uutta vesikatetta. Kattotyön valvonnasta ja kattotuolien korjauksesta huolehtii Restart  ja Kattoparoni uuden huopakaton teosta. Museovirasto rahoittaa puolet korjauksesta.

Vesikatemateriaalin valinta ei ollut meille mitenkään itsestään selvä juttu vaan mietimme sitä aika pitkään. Vaihtoehtoja olisivat periaatteessa olleet pelti, tiili ja huopa. Maakuntamuseon rakennustutkija ei kuitenkaan suositellut peltikattoa, koska sitä ei talossa ole aiemmin ollut. Huopakate on edullisempi, vaikka onkin lyhytikäisempi. Toisaalta se on myös meistä sympaattinen ja talossamme on ollut huopakatto 1900-luvun alussa, jonka ajan asuun palautamme rakennusta monilta osin. Huopakaton päälle voi myös myöhemmin asentaa tiilet, jos tulee katumapäälle.

Mukavaa kesäkuun jatkoa!

Tuovi ja Ville



sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Valmistautumista kesän kattoremonttiin



Vanhan, 1872 valmistuneen, päärakennuksen vesikatteen suhteellisen heikko kunto oli selvillä jo tilan hankkimisen aikaan yhdeksän vuotta sitten. Teimmekin heti hankintavuonna muutamia hätäpaikkauksia eri puolille kattoa, koska vesi oli vuotojen seurauksena päässyt tekemään tuhojaan välipohjan rakenteissa. Sieltä täältä jouduimme korjaamaan myös vesikaton puisia alusrakenteita. Samalla selvisi aluskatteen kunto, joka on vedenpitävyyden osalta lähes koko katon alueella suorastaan heikko. Olemme suunnitelleetkin kattoremonttia jo jonkin aikaa, koska vettä pitävä kate on kuitenkin tärkein tekijä rakennuksen säilymisen kannalta. Ratkaiseva asia remontin toteuttamiselle oli Museoviraston myöntämä entistämisavustus, jolla pystymme kattamaan ison osan kustannuksista.

Päärakennuksen veiskattoa hätäpaikattiin useammasta kohdasta jo 2009.


Talon vanhemman osan kohdalla vesikaton kerroksina ovat alhaalta ylöspäin päre, kaksinkertainen huopa ja nykyisenä katteena betonitiili. Tiilien alla on siis kaksinkertainen aluskate, joka toimisi hyvin, jos huopa olisi vielä edes suhteellisen hyvässä kunnossa. Mutta kun ei. Aina kun tiili menee katolta rikki, tulee vesi pian sisään ullakolle. Jos ei täysin samasta kohtaa, niin ainakin metri pari rikkoontuneen tiilen alapuolelta.

Harkitsimme aikoinaan ensimmäisenä vaihtoehtona vanhojen betonitiilien pinnoituskäsittelyä ja latomista takaisin paikoilleen. Ongelmana on kuitenkin aluskatteen huono kunto. Se pitää siis joka tapauksessa uusia koko katon alueelta. Toinen ongelma on betonitiilien laatu, mikä ei valitettavasti päätä huimaa. Vaikka käsittelyllä niiden käyttöikää saataisiinkin jatkettua, olisi kestävyys jatkossa täysi kysymysmerkki. Katon tiilien valmistuksessa on käytetty melko paljon suurirakeista hiekkaa ja vähän sementtiä, minkä vuoksi tiilet rapautuvat ja murenevat varsinkin reunoiltaan helposti. Pakkasrapautumisen huomaa keväisin, jolloin katolta on pitänyt vaihtaa joka vuosi 10-15 tiiltä. Lisäksi niiden vaihtamisen yhteydessä rikkoontuu aina muutamia lisää, vaikka olisi kuinka varovainen. Ja kuten yllä mainitsin, aina kun yksikin tiili rikkoutuu, tulee vettä sisään…

Talossa on ollut huopakate jo ainakin 1900-luvun alusta saakka. Tämä kuva on 1930-luvun alusta.


Koska rahaa ei kuitenkaan ole kuin rakennusmestarilla, korjauskustannukset täytyy kohdistaa ja harkita tarkkaan. Konesaumattu peltikatto olisi toki kestävin vaihtoehto ja vähintään hyvänä kakkosena savitiilikate. Maakuntamuseon rakennustutkija suositteli jälkimmäistä, mutta ei toki vastustanut huopakatetta, koska sellainen rakennuksessa on ennen nykyistä katetta ollut. Me päädyimmekin perinteiseen kolmiorimahuopakattoon, osittain kustannussyistä, mutta osittain myös kulttuurihistoriallisista ja esteettisistä syistä. Huopakaton käyttöikä on lyhyt suhteessa kahteen ensin mainittuun, mutta sen pystyy myös tulevaisuudessa korjaamaan tai uusimaan tarvittaessa helposti. Ja sen päälle pystyy myös tekemään myöhemmin savitiilikaton, jos siltä tuntuu. Aikoinaan suurin osa tämän seudun isommistakin taloista oli huopakattoisia, joten on myös mukava ajatella tuovansa pienen palan kulttuurihistoriallista ilmettä takaisin seudulle. Vaikka ihan kuriositeettina itsensä ja ohi ajavien iloksi.



Ison katon remontissa on paljon suunnittelemista, kun on laskenut tekevänsä osan purkutöistä itse ja vielä ennen kesälomaa. Aloitin pääsiäisenä kattotelineiden rakentamisen päärakennuksen uudempaan päätyyn. Ajatuksena on, että puramme itse vanhat tiilet, ruoteet ja repaleiset huopakerrokset pois uudemmasta päädystä toukokuun aikana. Samalla voi korjata mahdolliset vauriot aluslaudoituksessa ja lopuksi suojata pressuilla puretut osat väliaikaisesti. Varsinaisen kattotyön tekijät saavat jatkaa purkamista vanhemman osan kohdalta, jossa muutenkin alusrakenne on erilainen. He tuovat luonnollisesti paikalle omat telineensä. Uudemman pään puisia telineitä tarvitaan jonkin aikaa myös syksymmällä, joten on hyvä, että niitä voidaan huoletta käyttää niin pitkään kuin on tarpeen.



Koko vesikaton aluskatteeksi tullaan asentamaan todennäköisesti öljykarkaistut kovalevyt, joiden päälle tehdään kolmiorimahuopakate. Rakennuksen savupiiput ovat aika huonossa hapessa, joten ne joudutaan samalla muuraamaan uudelleen vesikaton yläpuolisilta osiltaan. Meillä ovat naakat tehneet pesiään piippuihin jo vuosikausien ajan. Pääsiäisenä asensin kuitenkin väliaikaiset puiset suojat piippujen päälle niin, etteivät linnut tänä vuonna ennättäisi munimaan pesiin ennen työn aloittamista. Uudet piiput suojataan sitten naakkojen varalta pysyvämmin.

Jonkin verran on vielä suunnittelemista ja aikatauluttamista, mutta eiköhän se siitä, kun vauhtiin on päästy. Toivotaan, että säät suosivat tulevana kesänä kaikkia rakentajia ja talojensa korjaajia.


Ville

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Palmusunnuntain risusavotta



Päärakennuksen takapihan risukon raivaus sai tänään päätöksensä aurinkoisessa kevätsäässä - ainakin siihen saakka, kunnes risut kasvavat uudelleen. No toivottavasti eivät kasvaisi ihan heti. Nyt takapihalla on piikkimattoa ja risukasoja raivausurakan jäljiltä. Viimeistely tehdään vielä erikseen lumen sulamisen jälkeen.



Risukasat saamme pääsiäislomalla kasattua kokkoon, mutta sitten alkaakin se varsinainen harjoitus eli maaston muuttaminen sellaiseksi, että ruohonleikkuu onnistuu ruohonleikkurilla ilman terien tylsymistä ja renkaiden puhkeamista. Paikoittain piha on hyvin epätasaista, kuoppaista, kivistä ja täynnä vanhoja kantoja. Luulen, että työn loppuun saattaminen vaatii lapiota, kirvestä, järeitä puutarhasaksia ja lehmän hermoja.



Lauantain kovan tuulen aikana huomasimme sattumalta, että väentuvan piipusta oli yksi tiili irrallaan. Kun tuuli heilutti piipunhattua, liikkui tiili samaan tahtiin. Ville kävi kiinnittämässä sen väliaikaisesti rautalangan avulla. Tiili täytyy muurata takaisin paikoilleen, kunhan ilmat vähän lämpenevät.

Ulkotyöt ovat kyllä mukavaa vaihtelua pitkän pimeän (ja aika kylmänkin) talven jälkeen, jolloin ne jäivät väkisinkin vähemmälle. Illat ovat muuttuneet kuin huomaamatta valoisammiksi. Iloista kesän odotusta!

Tuovi

maanantai 12. helmikuuta 2018

Maalia lattiaan




Lattioiden maalausurakka on alkanut väentuvassa! Aloitin kamarista, johon tulee Uulan Sade-sävyistä sinertävänharmaata pellavaöljymaalia. Maalaan samalla kertaa jalkalistat.

Koska asumme jo väentuvalla, täytyy maalausta tehdä osissa, kalusteita alta pois siirrellen. Raivasimme puolet huoneesta tyhjäksi, maalaan puolikkaan lattian kolmeen kertaan ja annan kuivaa välillä. Oksankohdat suojasin ensin shellakalla, joka onneksi kuivaa nopeasti. Se varmistaa, etteivät oksat ala puskemaan pihkaa kuivuneen maalin läpi myöhemmin. Olen pari kertaa nähnyt tällaisen lattian ja se on aika karua katsottavaa. Täytyy siis olla tarkkana pihkasuojauksessa.


Uulan maali on juoksevampaa kuin Gysingen pellavaöljymaali, jolla olen päätynyt useimmiten maalaamaan. Uulan kanssa pitää muistaa sivellä maali ohuesti juoksevuudesta huolimatta. Maalia ei pysty ihan samalla tavalla työstämään puun pintaan kuin paksumpaa Gysingeä. Toisaalta Uula myös kuivaa pinnastaan nopeammin, mutta vaatii silti melko pitkän kuivatuksen ollakseen oikeasti kuivaa. Lattia oli ensimmäisen maalauskerran viikon verran kuivamassa ja oli edelleen vähän nihkeää pinnasta. Maalasin kuitenkin jo päälle toisen kerroksen. Mitä enemmän kerroksia, sitä hitaampaa kuivuminen. Pellavaöljymaalaus ei ole hätäisten hommaa.

Itse lattialaudat ovat jonkin verran asentamisen jälkeen kuivuessaan kutistuneet. Pieniä rakoja on ilmestynyt lautojen väliin. Meidän piti alun perin myös tilata laudat ilman kuvissakin näkyvää sivuviistettä eli lautojen päällyspuolelle sivujen yläreunaan tehtävää pientä viistettä. Sahalla viiste tehtiin lautoihin tilaamatta, eli olisi pitänyt tilauksen yhteydessä muistuttaa erikseen niiden pois jättämisestä. Eri sahalta tilatuissa, kattoon asennetuissa, laudoissa niitä taas ei ollut. Viisteet ovat uuden ajan ilmiö.

Voin raportoida myöhemmin, miten Uulan maalipinnat kestivät kulutusta lattiassa. Sävyt ovat kyllä kauniita ja hirsitaloon sopivia.

Tuovi

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Ulkovessan ovi taas paikoillaan



Sain viikonloppuna tallin päädyn ulkovessojen ensimmäisen oven kunnostuksen hyvään vaiheeseen. Asensin sen sunnuntaina takaisin paikoilleen ja otin toisen ja paljon huonokuntoisemman seuraavaksi työn alle.




Olimme ottaneet ovilehdestä irrotetut saranat mukaan kotiin ruosteen poistamista varten. Luulin niitä alun perin käsin taotuiksi saranoiksi, mutta ruosteenpoiston jälkeen saattoi helposti huomata, että kyse oli konetaotusta mallista. Saranoiden takapuolelta löytyi sitä paitsi merkintä Eskilstuna Jernbolaget eli ne olivat ruotsalaista tehdastuotantoa. Ne ovat todennäköisesti myös alkuperäiset eli asennettu vuonna 1906 paikoilleen. Ennen asentamista teimme niihin tervakarkaisun ruostetta vastaan.



Saranat sain asennettu helposti paikoilleen niin, että tuin ensin oven paikoilleen oviaukkoon ja laitoin pienet korokkeet sen alle. Kiinnitin tämän jälkeen saranat parilla ruuvilla oikeille paikoilleen ja asentoon. Sen jälkeen nostin oven irti ja porasin reijät pultteja varten saranassa olevien reikien läpi. Näin saranat sai kätevästi heti oikealle paikalleen. Kiinnitin saranat lopulta pulttien ja muttereiden avulla tiukasti kiinni. Ovi istui hyvin aukkoonsa.




Irrotin lopuksi vielä viereisen vessan oven, joka oli paljon huonommassa kunnossa kuin tämä ensimmäinen. Sen puuosien korjauksessa menee hieman enemmän aikaa. Toisaalta ovi on saman mallinen, joten menetelmä on sama kuin ensimmäisenkin oven kohdalla. Tavoitteena olisi, että molemmat ovet olisi maalauskunnossa keväällä. Maalaamme ne pellavaöljymaalilla, ja sävy tulee olemaan lähellä keltamultaa, jolla navetan ylemmän osan ulkovuoraus on aikoinaan sivelty.

Ville

keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Ulkovessan ovi kuntoon



Uuden vuoden aikoihin tartuin pitkästä aikaa vanhojen rakennusosien korjaustöihin. Vuonna 1906 rakennetun tallimme toisessa päädyssä on kaksi vanhaa ulkovessaa, joista toinen on otettu jo takaisin alkuperäiseen käyttöön. Tuovi on kirjoittanut vessan kunnostuksesta ja sisustuksesta parissa päivityksessä aiemmin. Vessojen huoltoa kaipaaville ulko-oville emme vielä tähän mennessä olleet ehtineet tehdä mitään. Toinen niistä on periaatteessa toiminut tähän asti välttävästi, mutta sen alaosassa on lahovaurioita, eikä sitä ole saanut kunnolla kiinni. Toisen vessan ovi on taas pahemmin vaurioitunut, ja sen pariin pääsen käsiksi vasta myöhemmin. Olen joutunut kiinnittämään sen väliaikaisesti kahdella laudalla paikoilleen.



Vessojen ovet ovat kieltämättä hienon mallisia: ulkopuolella on viisto helmiponttiverhous ja sisäpuolella sileä vaakasuora ponttilaudoitus. Itse asiassa sisäpuolikin on helmiponttipaneelia, mutta asennettu vain väärinpäin niin, että paneelin sileä sisäpuoli on jätetty näkyviin. Tämä ratkaisu helpotti minua korjaustyössä, koska sain sisäpuolelta siirrettyä hyväkuntoista paneelia ulkopuolelle lahonneiden osien tilalle. Sileää ponttilautaa on paljon helpompi tehdä itse myöhemmin sisäpuolelle, eikä tarvitse tämän vuoksi lähteä paneeliostoksille.




Ennen lahonneiden puuosien vaihtoa täytyi pystypuista irrottaa rutkasti ruosteisia nauloja. Ne oli lyöty poistamisen kannalta pirullisesti niin, että naulojen ulostulopäät oli käännetty kaarelle ja lyöty takaisin sisään. Tämä oli tehty osittain pidon varmistamiseksi, mutta varmasti myös esteettisistä syistä. Näiden leikattujen ja ruosteisten naulojen varovaiseen irrottamiseen meni kuitenkin lähes kolmasosa käytetystä ajasta. Irrotinkin korjauksen ajaksi ainostaan toisen pystypuun, koska toinen oli hyvässä kunnossa, eikä korjaus irrottamista vaatinut. Alapuu oli lahonnut ja irronnut itsestään jo aiemmin.



Alaosien lahovaurioiden lisäksi oven kiinnitys on pettänyt ajan kuluessa. Takorautasaranat on alun perin kiinnitetty nauloilla ja todennäköisesti myöhemmin osa niistä on vaihdettu ruuveihin. Kumpikaan kiinnitystapa ei ole pitänyt, minkä seurauksena parikymmentä kiloa painava ovi on vääntynyt kieroon. Korjauksen aikana tämä vääntymä piti ennen puuosien korjausta suoristaa, mikä ei ollutkaan niin helppo tehtävä.

Olen tutkinut tilamme eri rakennuksissa vanhojen takosaranoiden toimintaa ja huomannut, että varmin tapa on kiinnittää ne ovilehteen pulttien ja muttereiden avulla. Karmiin kiinnitettävät vastakappaleet eli tapit ovat sen sijaan meillä pysyneet kyllä ruuvienkin ja jopa naulojen avulla paikoillaan. Vanhemmat taotut mallit vastatapista, jotka on lyöty suoraan karmiin kiinni ja naulattu alaosastaan, ovat aitoissamme pysyneet ainakin 150 vuotta paikoillaan. Mutta pitkän saranan kiinnityksessä etenkin kokopuisen oven paino tahtoo pidemmän ajan kuluessa olla liikaa ohuille nauloille ja ruuveille.



Sain puolessatoista työpäivässä ensimmäisen oven puukorjaukset melkein valmiiksi. Ainoastaan sisäpuolen pari alinta korvauspaneelia jäi vielä tekemättä. Otimme takosaranat mukaan kotiin ruosteenpoistoa varten. Sen jälkeen on tarkoitus tervakarkaista ne ruostetta vastaan ennen kiinnittämistä ja oven asentamista paikoilleen. Hiomme oven ja maalaamme sen pellavaöljymaalilla hieman myöhemmin alkuperäisen sävyn mukaan. Toisen vessan ovessa on sen verran enemmän tekemistä, että sen korjaukselle täytyy varata enemmän aikaa ja hommata valmiiksi lisää helmiponttipaneelia.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Ville

Ps. Ihan vaan uuden vuoden vinkkinä, että Kansalliskirjasto on julkaissut juuri lisää digitoituja sanomalehtiä nettiin. Nyt palvelu kattaa vuodet 1771-1929. Sieltä löytyy paljon historiatietoa myös vanhoista rakennuksista ja niiden asukkaista, jos vain jaksaa etsiä. Kirjoitimme palvelusta muutaman vuoden takaisessa päivityksessä.

perjantai 22. joulukuuta 2017

Kynttilälyhtyjä ostamassa



Olen etsinyt jonkin aikaa vanhanhenkistä kynttilälyhtyä väentupaamme. Haussa oli lyhty, joka on mahdollisimman turvallinen, helposti siirreltävä, sisälle saa ison kynttilän, lyhty valaisee kunnolla ja sopii hirsitupaan tyyliltään. Kiertelin vanhan tavaran myyntipaikkoja verkossa, mutta en löytänyt oikein sopivaa. Uustuotannossa on monenlaista ja useimmat ovat vähän turhan romanttisia makuuni. Lopulta löysin Pentikiltä kivan Juventus-lyhdyn.



Lyhdyt toimivat hyvin varsinkin sen jälkeen kun poistin niistä metallisen kynttilätelineen sisäpuolelta, jolloin kynttilän tila väljenee ja lyhty valaiseekin paremmin. Miinusta on se, että lasiastia on kiinteä eli sitä ei voi irrottaa pesua varten. Lyhdyn ohjeessa lukee, että metalliosat voivat ruostua kosteissa tiloissa eli lyhtyä ei voi sellaisenaan upottaa pesuvatiin. Lyhdyn puhdistuksessa auttaisi tietysti valumaton kynttilä.







Seuraavana ostoslistalla ovat punainen retrojääkaappi ja tuvan kattovalaisimet. Molempien etsintöihin on käytetty jo runsaasti aikaa. Paljastan valinnat heti kun ne on saatu tehtyä.


Tunnelmallista joulunaikaa!



Tuovi

lauantai 2. joulukuuta 2017

Takapihan valo ja vanhat omenapuut


Päärakennuksen takana on aikoinaan ollut hieno puutarha: hedelmäpuita, marjapensaita, perennoja, syreeniaitaa ja koivuja. Iltaisin takapihalla on kaunis valo kun aurinko laskee vähitellen kirkon tornin taakse. Meille on muodostunut tapa tehdä iltakävely aina talon ympäri ennen nukkumaan menoa: nauttia rauhasta, valosta ja aukeista peltomaisemista. Vaikka viime aikoina aurinkoiset päivät ovat harvassa, yllättää takapihan hieno valo aina uudelleen. Se heijastuu myös talon sisälle puutarhan puoleisiin huoneisiin.

Vaikka puutarhan loiston päivät ovat takana (ja toivottavasti edessä?), siellä on jäljellä kuitenkin paljon puita, pensaita ja nurmikonleikkuun kasvuun innostamia perennoja. On hauska huomata, miten perennoja nousee esiin sitä mukaa kun saamme aluetta raivattua. Ne ovat jopa siisteissä geometrisissä penkeissä. Osoittaa melkoista sinnikkyyttä nousta esiin vuosikymmenien unohduksen jälkeen!

Sinnikäs on myös vanha, keskeltä haljennut omenapuu. Se tuntuu pysyvän elossa vain kapean runkokaistaleen avulla. Suurin osa rungosta on ontto ja tyhjensin sen pari vuotta sitten kävyistä, joita oravat olivat sinne piilotelleet. Omenapuu kukkii joka kevät ja tekee pieniä kitkeriä omenia. Ajattelen, että se saa kasvaa paikoillaan niin kauan kuin haluaa. Istutamme uusia omenapuita sen ympärille puutarhasuunnitelmamme mukaan.

Puuvanhuksen lisäksi takapihalla on kaksi muutakin vanhaa omenapuuta. Toinen niistä on vuosien mittaan elpynyt ja tänä syksynä saimme siitä ensimmäisen kunnon omenasadon, josta keitin arki-iltaisin väsyksiin asti hilloja ja soseita. Toinen puu tuottaa kitkeriä omenia, jotka olen kiikuttanut kompostiin.

Olen pohtinut sopivia omenalajikkeita uusia puita varten. Yksi mahdollisuus olisi Huvitus, jonka kantapuu löytyy naapurikunnasta Yläneeltä. Puun tarina on mielenkiintoinen - se on tunnistettu alkuperäislajikkeeksi DNA-testauksen avulla. Puun arvellaan olevan peräisin vuodelta 1895. Aika vanha omenapuuksi!

Tuovi

lauantai 11. marraskuuta 2017

Jugendsängyt palasivat kotiin


Pari vuotta sitten kun päärakennuksen ikkunoita korjattiin ja irrottelimme pokia paikoiltaan, huomasimme niiden taakse kirjoitetut huoneiden nimet. Huoneet oli nimetty usein joko yleisvärityksen tai käyttötarkoituksen mukaan: konttori, vieraseteinen, sali, ruokasali ja niin edelleen. Päärakennuksen tien puoleisen päädyn kahdesta kamarista toinen oli nimetty vihreäksi kamariksi ja toinen valkoiseksi kamariksi. Vihreän kamarin tapettikerroksista yksi onkin ollut voimakkaan vihreä. Valkeasta kamarista sen sijaan ei ole löytynyt valkeaa tapettia, sen sijaan huoneeseen sijoitetut kalusteet ovat olleet vanhoista valokuvista päätellen valkeita. Molemmissa kamareissa on myös kaakeliuunit: valkeassa kamarissa täysvalkea, vihreässä  kamarissa malli, jossa on vihreää lehtikoristelua yläosan kruunussa.

Talossamme on säilynyt meille saakka vain vähän alkuperäisiä kalusteita. Syksyllä saimme talon entiseltä omistajalta hyvän vihjeen kolmesta sängystä, jotka olivat myynnissä. Otimme yhteyttä myyjään, ja saimme hankittua sängyt, joista kaksi on valkoista ja yksi ruskea. Valkeat sängyt ovat samat, jotka vanhoissa valokuvissa on sijoitettu valkoiseen kamariin. Nyt ne palasivat siis takaisin kotiin!

Saimme sänkyjen oston yhteydessä vinkin myös talon vanhasta jääkaapista (= kaappi, jossa on voinut pitää jäätä ja viileyttä kaipaavia tarvikkeita), joka toivottavasti myös päätyy takaisin kotikonnuilleen. Kirjoitamme siitä sitten erikseen.

Vielä lopuksi kannustuspuheenvuoro vanhojen täyspuisten kalusteiden hankintaan: olemme siirtyneet vähitellen kierrätyskalusteisiin ei vain vapaa-ajan asunnollamme vaan myös vakituisessa kerrostalokodissamme. Ne vaan ovat niin kestäviä, kauniita ja kunnostettavia. Pinnat voi aina hioa ja lakata tai maalata uudelleen ja rikkoontuneet osat voi vaihtaa tai korjata.

Vanhoja kalusteita voi myös helposti tuunata itselle sopiviksi. Esimerkiksi vanhat sängyt on usein tehty meidän aikaamme lyhemmille ihmisille. Sänkyihin voi kuitenkin melko helposti kehitellä jatko-osia, joilla pituus saadaan riittämään. Meillä on väentuvassa tällaiset jatketut vanhat 1800-luvun "parisängyt" eli kaksi samanlaista sänkyä vierekkäin. Ensin mietin, ovatko ne liian kapeita, mutta räätälöidyillä patjoilla ne toimivat hienosti. Nukun tuossa vanhassa sängyssä paremmin kuin missään muualla :-)

Tuovi

tiistai 31. lokakuuta 2017

Mitä tehdä navetalle, joka murenee käsiin?



Olemme kirjoittaneet jo aiemminkin 1924 valmistuneen navettarakennuksen nykykunnosta ja sen tulevaisuudennäkymistä. Viime viikonloppuna oli jotenkin sopivan kolea ja kostea sää palata tähän mieltä askarruttavaan asiaan. Kiersin rakennuksen, kuvasin pahimpia ongelmakohtia ja koetin samalla löytää nykytilasta myös positiivisia piirteitä. Tässä päivityksessä on mukana myös parin vuoden takaisia ja vanhoja valokuvia rakennuksesta 1920-luvun lopulta.




Puolitoistakerroksisen navetan runko on rakennettu sementtitiilistä (eli betonitiilistä). Rakennuksen yläosa on sen sijaan laudoitettu. Alimmaisena vesikatekerroksena on päre, ja sen päälle on hieman myöhemmin tehty kolmiorimahuopa. Nykyisenä katemateriaalina on aaltopelti. Perustukset on valettu betonista. Navetta on ollut aikoinaan komea ja moderni rakennus. Talousrakennukset muutenkin ovat olleet parhaimmillaan suuria ylpeydenaiheita omistajilleen. Tähän liittyen kuulimme eräältä naapuriltamme taannoin huvittavan muistitiedon siitä, että naapurikylän suurtalon emäntä olisi käynyt selvittämässä täällä navetan mittoja, jonka jälkeen oli ohjeistanut rakentajia tekemään omastaan hieman pidemmän.




Navettamme suurimmat ongelmat löytyvät rakennusmateriaalin laadusta ja rungon muuraustavasta. Sementtitiili on suhteellisen vanha keksintö. Teollisesti sitä alettiin valmistaa 1800-luvun lopulla ja Suomeen se saapui seuraavan vuosisadan alussa. Aluksi tiilistä tehtiin onttoja ja suurikokoisia. Tällä pyrittiin kustannusten säästöön ja parempaan lämmöneristyskykyyn. Myöhemmin siirryttiin käyttämään samankokoisia muotteja kuin punatiilenkin kohdalla, jolloin tiilistä tuli myös umpinaisia.




Meidän navetassamme on käytetty pääsääntöisesti suurehkoja noin 35 cm pitkiä ja keskeltä onttoja sementtitiiliä. Valmistusvaiheessa on ilmeisesti säästetty väärässä kohdassa eli sementin määrässä, koska tiilet murenevat käsiin, jos niitä hiemankin raaputtaa pinnasta. Onkin sinänsä ihme, että rakennus on linjoiltaan noin ryhdikäs vielä yli 90 vuoden jälkeen. Tiilirunko on jostain syystä muurattu niin, että rakenteessa ei ole käytetty koko seinän läpi meneviä sidetiiliä lainkaan. Näin kolmea tiilikerrosta pitävät yhdessä ainoastaan heikot laastisaumat. Tästä syystä seinät pullistelevat, ja kerran alkanutta murtumaa tai sortumaa ei oikein pysäytä mikään. Sinne tänne rakennusta on asennettu ilmeisesti jälkikäteen muutamia puisia ja metallisia följareita tukemaan seinää. Niistä ei käytännössä ole tällaisessa rakenteessa juurikaan hyötyä. En ole myöskään löytänyt merkkejä raudoituksesta ovi- ja ikkuna-aukkojen päällä.



Mutta mitä rakennuksen pelastamiseksi voisi tehdä? Ja jos jotain tehdään, mihin tasoon pyritään? Meidän mielestämme olisi luonnollisesti todella sääli, jos rakennus jouduttaisiin purkamaan. Vaikka navetta ei olekaan suojeltu rakennus, sen sijainti osana pihapiiriä on tärkeä ja sen poistuminen muuttaisi oleellisesti ympäristöä ja eri rakennusten muodostamaa kokonaisuutta. Meille riittäisi täysin, jos navetta saataisiin ulkokuoreltaan hieman siistimpään kuntoon ja katon kannatus varmistettua. Sisäosiin emme tuskin koskisi lainkaan. Näin rakennusta voisi jatkossa käyttää esimerkiksi varastona.




Yksi rakennuksen säilymisen kannalta merkittävimpiä tekijöitä on, että katto pysyy ryhdissä ja katon painon kannattajat ovat kunnossa. Onkin sinänsä positiivista, että katto on tähän mennessä pysynyt varsin ryhdikkäänä. Vintillä näkyvissä olevat kattorakenteet ovatkin suhteellisen hyvässä kunnossa. Rakennuksen sisälle alakertaan voisi katon painon vastaanottajaksi pystyttää tukirakenteet joko puusta tai betonista, jolloin paino saataisiin nykyisen seinän päältä pois. Navetan mureneva runko on sen sijaan paljon ongelmallisempi korjauskohde. Yksi vaihtoehto olisi muurata kriittiset aukot umpeen uusilla betonitiilillä ja valaa rungon ympärille verkkoraudoitettu betonikuori. Myös betoniperustuksissa on muutamissa paikoissa halkeamia, mikä on yläpuolella johtanut seinien halkeiluun. Perustusten kantavuutta tulisi siis parantaa tavalla tai toisella. On selvää, että jo pelkästään nämä työvaiheet nostavat kustannukset korkeiksi. Lisäksi korjaustoimenpiteiden onnistuminen on varsinkin rungon osalta epävarmaa. Ja kyseessä on kuitenkin vain yksi monista korjausta vaativista rakennuksista tontilla.



Navetan kohdalla jäämme kuitenkin vielä hauduttelemaan asiaa ja selvittämään eri vaihtoehtoja ja niiden kustannuksia. Toivon mukaan löydämme vielä keinot rakennuksen säilyttämiseksi ja ulkoasun siistimiseksi.

Ville