lauantai 26. marraskuuta 2011

Betonitiilikaton tarkistusta

Päärakennuksen vanhaa betonitiilikattoa tarkistettiin aurinkoisena marraskuun päivänä. Muutamia rikkinäisiä tiiliä löytyi (jälleen kerran) ja ne korvattiin ehjillä. Myös sammalta rapsutettiin vähän vähemmäksi. Tiilikatolla liikkuminen vaatii varovaisuutta, koska katolla ei ole harjaa lukuunottamatta jäljellä kiinteitä tikkaita tai kulkureittejä. Riskinä on, että yhden tiilen vaihtaessaan rikkoo kaksi lisää.

Tiilikaton tarkistus on helpompaa nosturin avulla.


Katolla ehti ottamaan aurinkoakin!


























Talossa on aikoinaan ollut pärekatto, jonka päälle on tehty huopakatto. Betonitiilikate on 1950-luvulta ja sekin jo melko kulunut ja reikiä saa paikkailla tämän tästä. Edessä on siis kattoremontti lähivuosina ja olemme valinneet uudeksi katemateriaaliksi huovan. Kattoremontin yhteydessä aiomme palauttaa taloon jalkarännit (ainakin talon uuteen päätyyn), jotka on jostain syystä poistettu tiilikatteen laiton yhteydessä.

Musta huopakatto ja jalkarännit näkyvät 1930-luvun alussa otettussa kuvassa.

lauantai 12. marraskuuta 2011

Pärekatto harmaantuu

Aitan pärekaton valmistuttua se erottui kauas vaaleana ja jotenkin ympäristöönsä sopimattomana. Kauan ei tarvinnut huolehtia - nyt katto on jo harmaantunut, pari kuukautta valmistumisensa jälkeen.

Päreet ovat jo harmaantuneet, räystäs- ja harjalauta ovat sen sijaan säilyttäneet vielä vaalean värinsä.















Pärekaton historia on yllättävän nuori, se alkaa 1800-luvun alussa. Länsi-Suomeen pärekattoja tehtiin jo runsaasti 1850-luvusta eteenpäin, Itä-Suomeen vasta 1800-luvun lopulla. Se mikä myöskin yllättää, on pärekattojen aikakauden kesto jopa 1960-luvulle saakka. Aika monissa suomalaisissa maalaisrakennuksissa on pärekatto pohjalla, usein sen päällä huopa ja ehkä vielä huovan päällä sementtitiili.

Eri puulajien käytöstä päreeseen ja puiden kaatoajasta vallitsee ristiriitaisia näkemyksiä. Turun seudulla on käynnissä kiinnostava tutkimus aiheesta: Toijaisten vanhan tallin katolle on laitettu mäntyä, kuusta ja haapaa. Pärekaton vanhetessa nähdään, miten eri puulajit käyttäytyvät ja kestävät säätä ja aikaa. Voit lukea tästä projektista lisää Turun Sanomien artikkelista.

Pärehöylä on kookas vempain ja vaatii käyttäjältään taitoa.














Pöllien kuorintaa kuorimaraudalla pärehöylää varten.















Päreiden valmistustakin on tehty monella tavalla: kiskomalla, lohkomalla ja myöhemmin pärehöylällä. Kiskomalla tehdyt päreet kestivät parhaiten, jopa 40 vuotta. Yleensä pärekaton kesto on ainakin 15-25 vuotta, riippuen pärepuun laadusta. Jännityksellä seuraamme, miten oma kattomme kestää. Olemme ajatelleet laittaa sitten aikanaan päreen päälle huovan.



Aitta ja joki.

tiistai 1. marraskuuta 2011

Syksyn lehtiä ja vierailu vintillä

Pihamaalla oli syystunnelmaa lokakuussa. Innostuin kuvaamaan puita ja samalla tuli vertailtua lehtien kellastumista eri puulajeissa. Vaahtera oli ehdoton ykkönen ja lehmus piti perää.

Vaahteran lehdet olivat jo kauniin keltaisia.


Saarni vihersi vielä, mutta lehtiä oli pudonnut jo paljon pois.










 

Lehmus oli vielä lokakuussa kesäisen vihreä.














Kävimme myös vintillä tutkimassa mahdollisia katon vuotokohtia sadekauden jälkeen ja niitä löytyikin pari: yhden piipun juuresta oli tullut vettä vintille ja samoin isoimmasta paikkakohdasta. Tiedossa on siis jälleen paikkaamista isompaa kattoremonttia vielä odotellessa. Uusi katemateriaali on kuitenkin saatu päätettyä: se on huopa, sementtitiilistä luovutaan.

Vintillä käydessä jää helposti kaivelemaan vanhoja papereita ja tavaroita taskulampun valossa, niin kävi nytkin. Iloinen löytö oli tiluskartta vuodelta 1914. Kartassa todettiin, että se perustui vuosina 1905-1906 tehtyyn isonjaon täydentämiseen ja nyt kädessä oleva paperi oli tämän toimituksen tarkistusmittaus. Kartan laatija oli komisionmaanmittari Fredrik Hellsten, joka oli tehnytkin kartan huolella. Tilan koko on tuolloin ollut noin parisataa hehtaaria. Nyt tonttimme on kaksi hehtaaria.

Karttaa ihmeteltiin valoisalla pihamaalla.
Kartan kiinnostavinta antia ovat vanhat rakennusten paikat, joita olemme tähän saakka arvuutelleet maanmuotojen, sieltä täältä löytyvien nurkkakivien ja omenapuiden perusteella. 

Isosta kartasta napattu pihamaan osuus. Nykyään tallella olevat rakennukset on merkitty karttaan.