perjantai 3. joulukuuta 2010

Perinnerakentamisen blogini siirtyy verkon julkiselle puolelle

Olen pitänyt blogiani tähän saakka työpaikkani intranetissä eli sisäisessä verkossa. Nyt työn vaihtuessa olen innostunut siirtämään tekstini tänne julkiselle puolelle. Lisään vanhat kirjoitukseni vähitellen ja jatkan sitten uusilla - talo ei nimittäin ihan vielä ole valmis...

lauantai 20. marraskuuta 2010

51 ikkunaa tässä talossa on kaikkiaan

”Ikkuna on seinään, oveen tai kattoon asennettu lasitettu rakennusosa.

Ikkunan ensisijainen tarkoitus on päästää valoa lävitseen. Toinen tärkeä toiminnallinen merkitys ikkunalla on tuuletus eli (sisä)ilman vaihto. Ikkunalla on myös merkitystä läpinäkyvyyden ansiosta ympäristön ja toimintojen seuraamisessa.”
Wikipedia, 5.11.2010

Elämää nähnyt ikkuna
Varhaisimmat muistikuvani ikkunoista liittyvät lapsuudenkotini tupaan, jossa oli pienet kuusiruutuiset ikkunat. Tupa on rakennettu savupirttiin, joka on vähintään 1700-luvulta. Seinät ovat tummat eikä tuvassa oikeastaan ole kovin valoisaa edes kirkkaimpana kesäpäivänä. Vietin monta iltapäivää mummon kanssa tuvassa ja muistan millaista oli katsella ikkunoista pihalle - puhalletut lasit vääristivät näkymää ja vihreä ja valoisa luonto oli hauska kontrasti tummalle sisätilalle. Illansuussa pidimme aina hämärähetkeä: aurinko laski ja olimme hetken ilman valoja sisätiloissa. Jo silloin joku ymmärsi energiansäästön merkityksen.

Omasta talostamme puuttuu vanha tupa (mikä on harmi, mutta minkäs sille voi), mutta vanhoja ikkunoita on siitäkin edestä. Niitä on yhteensä 21, joiden lisäksi tulevat kuistin 14 ikkunaa ja ullakolla olevat 13 haukkaikkunaa ja kolme normaalikokoista ikkunaa. Yhteensä siis 51 ikkunaa.

Ikkunat olivatkin yksi asia, johon ihastuin kun kävimme katsomassa taloa ensimmäisen kerran. Lukumäärä ei ollut kuitenkaan ihastuksen syynä vaan ikkunoiden alkuperäisyys. Suurin osa niistä on 1800-luvun puolivälistä – vanhat kulmaraudat ja vihertävä, puhallettu lasi ovat kaunista katsottavaa. Alkuperäisyyden mukana tulee kuitenkin usein tuttuja lieveilmiöitä: huono kunto, lasisyövän harmaannuttamia ruutuja ja kiinni juuttuneet pokat, joiden irrottamista ei edes uskalla yrittää.

Kävin Rakennusapteekin ikkunaentisöintikurssin Billnäsissä joitakin vuosia sitten. Kurssista on ollut arvaamatonta hyötyä: opin kittaamaan, lasittamaan, poistamaan maalia ja leikkaamaan lasia. Ennen kaikkea opin, miten paljon työtä ja taitoa ikkunoiden kunnostaminen vaatii. Oman projektimme kohdalla ymmärsinkin luottaa ammattilaisen apuun ikkunoiden kunnostamisessa. Museoviraston myöntämällä avustuksella kunnostimme ensimmäisen kahdeksan ikkuna-aukon pokat (yhteensä siis 36 pokaa) – valitsimme vanhimmat ja huonokuntoisimmat, jotka paljastuivat itse asiassa varsin hyväkuntoisiksi. Puu oli kovaa ja miltei kaikki kulmaraudatkin kunnossa ruosteen poistamisen jälkeen. On uskomatonta, millaisen muodonmuutoksen vanhat ikkunat kokivat! Ainoa jäljelle jäänyt ongelma on lasisyöpä, jota ei voi millään poistaa vanhasta lasista. Se on asia, jonka kanssa on vain opittava elämään – vähän niin kuin ryppyjen ilmestyminen omaan naamaan.

1800-luvun lopulla, raittiin ilman terveyttä edistävien vaikutusten innoittamina, pokiin lisättiin fortuskoita eli tuuletusikkunoita. Nämä tehtiin korvaamalla yksi kiinteä ruutu avattavalla ruudulla. Tarkoitus oli mahdollistaa tuuletus myös talvisaikaan – kesällä tuuletus hoidettiin poistamalla sisäpokat, jolloin ulkopokat voitiin avata. Jokaisessa huoneessa on yksi fortuska – tässä huonokuntoinen sellainen.


Puupaikkauksella korvataan lahonneet puuosat
Kyllä tästä vielä hyvä tulee.
 
Ja tulihan siitä: kulmarauta on pellavaöljypoltettu, kiinnitetty takaisin paikoilleen ja poka odottaa maalausta.
Käsittelemätön poka
Harmaantunut puu on hiottu pois pokan pinnasta.
Ikkunakorjaajan välineistöä
Ikkunakorjauksen suoritti ikkunaentisöijä Anna Karamäki, jonka perustama Ikkuna-Aitta toimii Kemiössä. Karamäki haki ikkunat toukokuussa ja palautti ne elokuussa. Kuuma kesä pitkitti pellavaöljymaalin kuivumista, maalit kuivuivat vielä syyskuunkin ajan talomme sisätiloissa ja vasta loka-marraskuussa asensimme ikkunat paikoilleen. Ikkuna-aukot oli suojattu muovilla tällä välin.

Telineet olivat hyvä apu – tikapuilla taiteilu olisi ollut hankalaa.
Ikkunoiden ollessa Kemiössä puhdistin karmeja vanhoista maalikerroksista, niitä oli parhaimmillaan neljä: valkeaa, vaaleanvihreää, vaaleanpunaista ja jälleen alimpana valkeaa. Maalinpuhdistukseen on monia keinoja ja parhaimmat oppini olen saanut espoolaisen Hannu K. Rimpisen huonekaluentisöintikursseilla, joita järjestää TSL Helsingissä. Maalinpoistajan parhaat kaverit ovat kuumailmapuhallin, tylsä kaavin, teräsvilla ja Nitromors-maalinpoistoaine. Kuumailmapuhaltimen käyttö sisätiloissa ei ole periaatteessa suositeltavaa tulipalovaaran vuoksi (ainakaan viime kesän helteillä), mutta käytin sitä kuitenkin ja meinasin kerran sytyttääkin talon palamaan. Onneksi paikalla oli ripeäjalkaisia talkoolaisia ja vesiliittymäkin oli jo tuossa vaiheessa toiminnassa.

Vielä on maalia kaavittavaksi.
Karmien puhdistus jatkuu ensi kesänä – kuusi ikkuna-aukkoa valmistui ja kolme on vielä jäljellä. Maalinpoiston jälkeen vuorossa ovat kevyt hionta, saranatappien ruostesuojaus, ulkosalla olevien puuosien pellavaöljykyllästys ja kolme ohutta maalikerrosta pellavaöljymaalilla.

Tämän vuoden ikkunaprojektin tärkein opetus oli pokien merkitsemisen tärkeys. Vaikka kuvittelin merkinneeni pokat hyvin numeroilla, oli niiden tulkitseminen kuitenkin hankalaa kuukausien jälkeen. Kaikki numerot eivät enää näkyneet kunnolla ja jossain vaiheessa numerointi oli kuin olikin mennyt sekaisin. Kantelin pokia huoneesta toiseen ja kärsivällisyys oli koetuksella, kun yritin päätellä, mikä kuuluu minnekin. Vanhat pokat ovat kaikki erikokoisia ja sopivat yleensä vain juuri siihen aukkoon, mihin ne on tehty. Avuksi hädässä olivat vanhat, 1900-luvun alun peruskorjauksen merkinnät ikkunoissa: ”Vihreä kamari, puutarhan puoli, vasen”, ”Ruokasali, konttorin puoleinen nurkka, oikea”, ”Sali, harmooninurkka, vasen” ja niin edelleen. Taidan itsekin luopua numeroinnista jatkossa.

 Ikkunatyö jatkuu minulla vielä talvellakin – kunnostan tallin ikkunoiden puuosia Vantaan aikuisopiston puutyökurssilla. Toiveissa on päästä lasittamaan korjattuja pokia kevään tullen.


Valmiita pokia


Tässä vielä musaa ikkunankorjaajille:



lauantai 3. huhtikuuta 2010

Exodus märkätiloille

Talon märkätilat olivat märkiä vielä parinkymmenen vuoden jälkeen sitten viimeisen käyttökerran ja oli siis aika tehdä jotain. Kutsuimme koolle perinnepurkamisen pääsiäistalkoot kevättalvella 2010. Sää suosi ja sisätiloissa riitti pölyä ja vähän muutakin. Oheistöitä olivat vintin inventointi ja roskakokon polttaminen pellolla naapureiden iloksi.

Märkätilojen tarina alkaa 1960-luvulta, jolloin rakennettiin ensimmäinen versio wc:stä ja kylpyhuoneesta palvelusväen päädyssä olevaan suureen piikainkamariin. 1970-luvulla märkätiloja laajennettiin ja tehtiin sauna talon sisään. Lattiaan suihkun kautta päässyt kosteus ja saunan vesihöyry riittivät lahottamaan lattian ja osa seinähirsistä. Pesuhuoneen lattialaatta oli asennettu suoraan lankkulattian päälle, joka oli vähitellen romahtanut maata vasten. Ilmanvaihtokanava oli vuotanut höyryn suoraan seinään. Uuden lattian teko ja hirsien vaihto odottavat siis tekijöitään. Kamarin pönttöuuni oli edelleen tallella ja todisti purkutyötä ryhdikkäänä.

Piikainkamarista tuli valoisa huone ison ikkunan tultua esiin.














Kamari alkaa jo hahmottua.



















Pönttöuunin oikelta puolelta paljastui suora sisäänkäynti vanhaan keittiöön.



















Villaa, villaa ja villaa.



















Purkaminen vei talkooväen miehiltä pari päivää ja tuloksena oli valtava kasa vuorivillaa, jota oli ollut puolitoista metriä alaslasketun katon päällä. Rotilla oli ollut mukava pesimisalue villan seassa ja yhden eläimen jäännökset löytyivät saunan kiukaan muuntajan sisältä. Loppu oli epäilemättä ollut traaginen. Löysin myös kokonaisen muumioituneen hiiripoikueen yhden sähköpatterin sisältä. Perhe toimitettiin polttohautaukseen.

Naisväen työt olivat toisenlaisia: inventoin vinttiä sisareni kanssa ja raahasimme kokkoon vanhoja olkipatjoja ja vaatteita. Toisaalta vanhojen vaatteiden ja varsinkin kauniiden patjakankaiden pois heittäminen oli harmi, mutta ne olivat liian huonossa kunnossa kunnostamista ajatellen. Uuden päädyn tavarat ovat 1900-luvulta – odotan innolla inventoinnin etenemistä vanhaan päätyyn.

Äitini hoiteli roskakokon polttamista, joka paloikin koko päivän iloisesti. Käytimme sisätiloissa hengityssuojaimia ja välillä unohduimme niiden kanssa kokon äärelle. Myöhemmin tajusimme, että ohi ajavat naapurit olivat saattaneet pohtia, mitä jätteitä kokossa oikein poltetaan, kun lähellä olo vaatii hengityssuojaimia.

Pääsiäiskokko














Purkutyö oli tietysti rankkaa ja likaista puuhaa. Märkätilat tuli kuitenkin purettua, samoin 1960-luvulla tehty keittiö, joka oli sijoitettu vanhaan konttorihuoneeseen. Onnistuin myymään jääkaapin ja keittiön puukaapistot onnelliselle uudelle omistajalle, joka kävi hakemassa ne Kirkkonummelta saakka.