Mitä kuuluu kuistille?

Kuisti on elänyt pääasiassa hiljaiseloa kesän ajan. Koska ulko-osat ovat miltei valmiina ja vesikatto kunnossa, ei projektilla ole ollut suurta kiirettä. Nyt syksyn tullen alkaa taas aherrus kuistin parissa. Vanhoista osista kokoaminen on hidasta askartelua - sisäkattoa olemme ehtineet tekemään parina viikonloppuna ja se on miltei valmis.

Nuo kattolaudat olivat jääneet purkamisen huumassa numeroimatta, mutta onneksi vanhat maalijäljet ja naulanreiät auttoivat palapelin kokoamisessa: asettelimme laudat pihamaalle rinnakkain ja ryhdyimme sitten etsimään rinnakkaisia pareja. Yllättävän helposti ne löytyivät! Pariin lautaan teimme puupaikkaa lahojen kohtien takia, mutta yhtäkään emme kokonaan korvanneet uudella.

Tapitus käynnissä

Koska laudat olivat olleet aiemmin kiinni järeillä takorautanauloilla, jätti niiden poistaminen ampiaisen mentävät reiät lautoihin. Tapitin reiät umpeen puutapeilla ja liimalla. Porasin ensin reiät puhtaaksi naulojen ruosteesta ja vuolin tapit puukolla. Käytin mäntyä tapeissa, koska ne eivät sisätiloissa joudu mitenkään erityiseen prässiin kosteuden takia.

Vanhojen ponttilautojen laittaminen kattoon oli välillä vähän haastavaa: laudat olivat kieroja ja pontit piti vain väkisin vääntää paikalleen. Sinne ne kuitenkin menivät ja ehkä hämmästyttävänkin tiiviisti. Löimme laudat kiinni ensin tavallisilla nauloilla, jotka korvaamme lopuksi konetaotuilla nauloilla. Niistä jää mukavan vanhanmallinen kanta näkyviin. Tällaisen kaksiosaisen naulaamisen teimme siitä syystä, että vanhoja ponttilautoja asentaessa välillä joutui joitakin nauloja irrottamaan ja uusien naulojen irrotus on huomattavasti helpompaa kuin järeiden takorautanaulojen. Luulen, että naulanpäät on syytä suojata Rostexilla ennen varsinaista maalikerrosta.

Puolet katosta tehtynä

Kuistin sisäpanelointien palauttamisen erikoispiirre on, että ne on aikoinaan tehty hieman erikoisessa järjestyksessä: ensin katto, sitten seinät ja lopuksi vasta lattia. Helpompaa olisi kai ollut tehdä ensin lattia ja sitten operoida kattoa ja seiniä sen päältä. Nyt olemme laittaneet väliaikaisen lattian kasaan työtä varten.

Sisäkaton työstämisen lisäksi olemme saaneet vanhat ulko-ovet paikalleen. Se olikin kaikkien säätöjen isä ja äiti, johon meni kaksi päivää. Emme olleet mitään saranoinnin ihmelapsia ja ovet olivat vielä niin painavat ja isot, että pelkästään niiden nostaminen oli työ sinänsä. Ostimme vanhanmalliset, vahvat saranat Domus Classicasta ja vaihdoimme ovien 1990-luvun saranat niihin. Jos ovi on massiivinen niin ovat saranatkin!

Kiinnitimme saranat vanhanmallisilla talttapäisillä ruuveilla.

Vastinkappaleet kiinnitettiin karmeihin.

Kuistin ulko-ovia on jossain vaiheessa korjailtu hieman omaperäisesti: niihin on lisätty uusia peilinosia, ehkä peittämään kuluneita vanhoja pintoja. Ovet oli myös maalattu ruskeiksi. Voi olla, että jossain vaiheessa vaihdamme väriä ja samalla entisöimme ovet takaisin entiselleen. Yksi käytännön ongelmakin tässä ovien paksuntamisessa on: vanha avain ei yllä enää ulkopuolelta lukkoon saakka. Täytyy varmaan teettää kopio pidemmällä kaulalla.

Ovet paikoillaan!

Vessan ikkuna valmistui

Sain viimeinkin valmiiksi ulkovessan ikkunakorjauksen. Sikäli tämä oli helppo projekti, ettei puuosia tarvinnut vaihtaa tai paikata, hioa kylläkin tuntikausia. Puu oli kovasti kulunut ja harmaantunut - tuo harmaa puu pitäisi periaatteessa hioa pois ennen maalausta. Vaihdoin osan tapeista uusiin ja tein myös pellavaöljykyllästyksen, sitten kolme kerrosta pellavaöljymaalia. Yksi lasi piti korvata, muut säilyivät samoina. Mukavaa kun ei tarvitse enää katsella muovisuojaa ikkunan paikalla!

Vessan sisustusta

Aikaa on vierähtänyt viime kirjoituksesta ja tällä välin on ehtinyt taas tapahtumaan paljon. Aloitetaan vaikka ulkovessan kunnostuksesta. Pidimme grillijuhlat sukulaisille heinäkuussa ja päätin kunnianhimoisesti, että vessan sisäosat valmistuvat siihen mennessä. Aika hyvin tavoite piti, vaikka jotain jäikin vielä työlistalle.

Ulkovessa on siis 1900-luvun alun tuotantoa ja siellä oli alunperin valkealla liimamaalilla maalattu katto ja keltaista keittomaalia seinissä. Lattiassa puolestaan oli vihertävä öljymaali, jonka päälle oli vedetty se pakollinen ruskea lattiamaali jossain vaiheessa. Päätin, että alkuperäisiin sävyihin pyritään. Lattian osaltakin päätös oli helppo, koska ruskea ei kuulu lempiväreihin ainakaan sisustuksessa.

Operaatio pellavaöljymaalia hiomattomalle lankulle

Katto oli tehty pääosin käsin sahatusta leveästä lankusta, jossa oli paikka paikoin todella rosoinen pinta. Liimamaali oli siinä vielä hatarasti jäljellä ja vedin Allbäckin pellavaöljymaalia siihen päälle kaksi kerrosta. Maali sai rauhassa kuivaa välillä. Ensimmäisen kierroksen jälkeen pinta oli kuultava ja tässä oli lähinnä ongelmana se, että liimamaali sen alla teki laikukkaan vaikutelman. Muutoin tuollainen kuultavakin jälki voisi olla ihan hyvä. Toinen kerros teki pinnasta miltei peittävän ja se riitti minulle.

Katto ensimmäisen maalikerroksen jälkeen

Pellavaöljyllä maalaaminen rosoiselle pinnalle oli kova homma, joka vaati hyvän silveltimen ja pitkää pinnaa. Maalin sai todella hartiavoimin työstää lankkuun. Allbäckin maali sen sijaan oli ihan loistava enkä enää muulla maalaakaan. Maali oli myös maagisen riittoisaa eli vaikka hinta on vähän kalliinpuoleinen niin lunastaa kyllä paikkansa. Hankin maalin Antiikkiverstaasta.


Keittomaalin helppous ja mystinen hilseily

Seiniin tulevan keltaisen keittomaalin itse keittämistä harkitsin hetken verran. Tarvittava määrä oli kuitenkin pieni ja keittourakka ja tarvikkeiden hankkiminen (mm. pata) sitä varten tuntui hankalalta. Niinpä ostin keltaisen keittomaalipönikän Domus Classicasta Hämeenlinnasta.

Keittomaalilla maalaaminen oli ihanan helppoa kattourakan jälkeen! Maalasin suoraan vanhan keittomaalin päälle. Luin ohjeista, että kannattaa maalata runsaalla kädellä ja näin toiminkin. Ensimmäinen seinäpinta alkoi kuitenkin joistakin kohdin hilseillä jo seuraavana päivänä. Seinä ikäänkuin hylki maalia. Hioin seinän ja maalasin uudelleen pienemmällä maalimäärällä, koska luulin laittaneeni maalia liikaa. Tällä ei kuitenkaan ollut vaikutusta lopputulokseen. Surffasin hermostuneena netissä ja löysin joitakin kommentteja pohjalla olevasta öljymaalista, joka aiheuttaisi hilseilyn. Tuollaista maalia ei kuitenkaan tässä seinässä ainakaan silmämääräisesti voinut havaita.

Valmista seinää

Kun sain kaikki neljä seinää valmiiksi, oli selvää, että tuossa yhdessä seinässä oli jokin käsittely pohjalla, jota muissa ei ollut. Ei auttanut muu kuin jättää hilseilevät kohdat sikseen. Joskus takaseinän voisi maalata keltaisella öljymaalilla, mutta toistaiseksi menköön tuollaisenaan. Esteettinen haitta on kuitenkin aika pieni.

Ikkunaverho vanhasta pitsilakanasta, seinille vanhoja mainoksia

Vessan ikkunaan tehtiin kaunis valkea verho vanhasta pitsilakanasta. Sen ompeli äitini ja kiinnitimme verhon juhlapäivän aattona. Siitä tuli oikein kaunis! Juhlan ajaksi ikkunalaudalle laitettiin vanha Arabian kannu kukkamaljakoksi. Vielä kun ikkunakin valmistuisi, valitettavasti se on vieläkin telakalla ja ikkunassa oli muovisuoja. Minulla ei vielä ole kuvaa verhosta, mutta lisään sen sitten, kun ikkunakin on valmis ja molemmat dokumentoitu.

Seinätaulut ostin Seinäjoelta antikvariaatista ja kehystin ne. Vanhat mainokset tuntuivat sopivalta teemalta ja sekoittelimme niitä vanhoihin valokuvakopioihin, jotka tehtiin kirpputorilta hankitusta kuva-albumista. Taulukollaasin teko oli haastavaa: levitimme kaikki taulut vessan lattialle ja siirtelimme niitä kuin shakkinappuloita paikasta toiseen. Lopulta paikat vaikuttivat löytyvän.

Taulukollaasia

Suomen Kuvalehtiä ja Kotiliesiä

Vessassa pitäisi aina olla luettavaa ja olen keräillyt jo parin vuoden ajan vanhoja lehtiä tätä tarkoitusta varten. Kelpuutin vessan lehtikoriin 1920-30-luvun aikakauslehtiä ja pääasiassa kokoelmassa on Suomen Kuvalehtiä ja Kotiliesiä. Yhden Pellervo-lehdenkin olen löytänyt. Lehtiä olen ostellut lähinnä kirpputoreilta Lahdesta ja Porvoosta. Erityisesti Porvoossa on erinomaiset vanhojen lehtien markkinat!

Lehti- ja vessapaperikorit ostin rohkeasti IKEAsta ja kuivikeastia löytyi Tuurista. Kuivikeastian kuppia (otinta) oli vaikea löytää ja lopulta tilasin sen Anno.fi-antiikkikaupasta - se on 1930-luvun leimalla varustettu pläkkimitta.

Sisustustavaroita. Istuinosa odottaa vielä maalaamista.

Ja se jäljellä oleva työlista

Vessan ikkuna on jo melkein finaalissa: olen parhaillaan puhdistamassa lasiruutuja maalista ja tämän jälkeen päästäänkin laittamaan se paikoilleen. Sitten on jäljellä vielä lattian ja istuinosan maalaus, jota varten olen ostanut pienen purkin Allbäckin maanvihreää. Koemaalauksen jo teinkin ja hyvältä näyttää!

Kivijalkaa korjaamassa

Lue myös tuorein kivijalkajuttumme (16.7.2014).

Kivijalan liikkuminen on savimailla ikuinen ongelma, jota pitää kai vain korjailla ajoittain. Talon nurkat ovat kriittisin piste kantavuuden osalta, välit suurimmaksi osaksi estetiikkaa. Talon vanhassa päädyssä on luonnonkivistä tehty kivijalka, jossa on siellä täällä todella isoja kivenlohkareita, toisaalla taas hyvinkin pientä silppua. Kiviä oli joskus kiinnitetty laastilla toisiinsa, mutta laasti oli aikaa sitten rapissut pois. Kivet olivat liikkuneet melko paljon, yksi iso lohkare käytännössä siirtynyt kokonaan pois paikoiltaan. Päädyn kamareissa seisoessa ohi ajava liikenne tärisytti lattiaa melkoisesti. Tässä siis lähtötilanne.

Kivijalka ennen korjausta,

 Kivijalan korjaus ei tuntunut työltä, jota kannattaisi lähteä itse harjoittelemaan, varsinkin kun kivet olivat niin suuria. Pyysimme hätiin Rakennuskorjaus MaKi Oy:n, joka korjasi tässä vaiheessa vanhan päädyn kivijalan aina kuistiin saakka - työ vei viikon kahdelta mieheltä. Ulkopuolen lisäksi korjauksia tehtiin alapohjassa ja päätyyn ja takapihan puolelle lisättiin tuuletusaukkoja.

Korjaus käynnissä.

Korjattua kivijalkaa ja uusi tuuletusaukko.

Olimme jo aiemmin todenneet alapohjan aika kosteksi. Näyttää siltä, että pohjavesi on aika korkealla, mikä on tietysti hyvä asia hirsiarinan puolesta. No nyt tuuli puhaltaa alapohjassa, mutta siitä huolimatta maa oli kostea heinäkuun pahimmilla helteilläkin. Alapohjan puurakenteet ovat kuitenkin vanhassa päädyssä hyvässä kunnossa, vaikka ovatkin reilusti toistasataa vuotta vanhoja. Uudessa päädyssä vahingot ovatkin tulleet ylhäältä käsin.

Paljon korjattavia kivijalkametrejä jäi vielä tulevia kertoja varten. Varmaan siinä vaiheessa kun koko kivijalka on korjattu, voidaankin aloittaa taas uudestaan toisesta päästä.

Innokasta yleisöä

Aitan uusi iloinen ilme

Aittatyömaa on nyt edennyt siihen vaiheeseen, että hirsityöt on tehty ja aitta on nostettu pystyyn - uskomatonta, että se onnistui näin hyvin! Nyt on pihan vanhin rakennus pelastettu (oletamme, että se on tämä aitta - päärakennuksen rakennusvuottahan ei tiedetä) ja ennen kaikkea pariaittakokonaisuus säilyy.

Vanha ilme

Uusi ilme. Pystytuet jäävät muistoksi korjauksesta, mutta maalaus varmasti häivyttää niiden näkymistä jonkin verran.

 


Kävimme peittämässä aitan katon ja siinäkin oli meille amatööreille haastetta. Poistimme päreet toiselta puolelta ja pistimme sitten peitteet päälle. Katto on paikoin niin huonossa kunnossa, että siellä oleilu oli melkoista taiteilua. Aitan ovikatos kaipaa vielä nikkarointia ja suoristusta, jonka ajattelimme tehdä itse.

Päreiden poistoa petkeleellä.

Katon peittämistä

Nyt sitten odotellaan seuraavaksi kattotalkoita, jotka ajattelimme pitää heinäkuussa. Saa nähdä ehditäänkö vielä maalaamaan aitta kesällä vai jääkö sitten ensi vuoteen.

Vilja-aitan pelastusoperaatio

Pihapiirissämme on kaksi vanhaa vilja-aittaa, joista toinen on erityisen huonossa kunnossa. Moni tontilla poikennut piti sen kunnostamista mahdottomana tai ainakin järjettömänä operaationa. Päätimme silti yrittää pelastaa aitan, koska se on pihan vanhin rakennus - rakennettu 1700-luvun lopulla. Työ käynnistyi viikko sitten Restart-nimisen firman hoitamana ja museoviraston myöntämällä tuella. Nyt pääsiäisenä työ on tuentavaiheessa ja rakennus on jo suoristunut jonkin verran. Eikä operaatio enää tunnukaan niin mahdottomalta.

Aitta tammikuussa 2011.

Aitta tuettuna pääsiäisenä.

Aitta sisältä - vasen takakulma on huonoimmassa kunnossa.

Pääsiäisenä talon pihalla kukkivat sinivuokot ja perhosia oli jo runsaasti liikkeellä.

Aurinkoista kevättä kaikille!

Kuistin uusi elämä

Kuisti on suomalaisissa puutaloissa tyypillinen pääovea suojaava rakennelma. Kuistin pääasiallinen tehtävä on suojata kulkua, mutta se on ollut perinteisesti myös omistajan aseman ja varallisuuden osoitin. Nykyisenkaltaisia kuisteja jotka ovat kuin huone talon edessä, rakennettiin ensimmäisen kerran virkataloihin 1600-luvulla. Maalaistaloissa umpinainen kuisti yleistyi 1800-luvulla. Kuistista voidaan käyttää myös nimitystä "porstua". Veranta on kuistin tapainen, lähinnä oleskeluun, ei läpikulkuun, tarkoitettu rakennelma.

Wikipedia 20.4.2011

Meidän talossamme kuisti on rakennettu todennäköisesti 1800-luvun lopulla ja se oli erityisen huonossa kunnossa ostohetkellä, suorastaan masentava ilmestys: ikkunat ja ovet oli poistettu, perustukset oli purettu ja tuettu pölleillä, kuistin alla oli kaivanto täynnä seisovaa sadevettä, sisällä paneloinnit likosivat osin sateessa. Kuistia peittivät revenneet pressut, jotka toki myös jonkin verran suojasivat sitä vielä. Tämän tilan taustalla oli keskeytynyt kunnostusyritys paikallisen oppilaitoksen restaurointilinjalta. Huono puoli oli, että kattokin oli purettu ja jätetty sitten kuisti sellaisenaan sään armoille.

Kuistin tilanne talokauppojen aikaan.

Peitimme kuistin paremmin ensimmäisenä kesänä ja seuraavana pääsimme kunnostamaan sitä. Kuistin korjaaminen ilman purkamista olisi ollut mahdotonta - tai ainakin erittäin aikaa vievää ja kallista. Päätimme numeroida jäljellä olevat osat ja purkaa sen uudelleen kokoamista varten. Kuistin perustukset ja kantavat rakenteet teki Selkäveitti Oy, jonka jälkeen jatkoimme työtä omin voimin.

Pystyimme käyttämään uudelleen pienen osan vuorilaudoista ja teetimme uusia vanhalla mallilla Arolan Höyläämössä. Vanhat ikkunakarmit kunnostettiin raisiolaisella puuseppä Lindbladilla ja talon sisältä löytyneet vanhat ikkunat pääsivät niihin takaisin. Vanhat pariovetkin löytyivät ja niiden asentaminen paikoilleen odottaa kesää.

Kuistin purkaminen alkamassa. Katto oli purettu jo aiemmin muiden toimesta, samoin päädyn ikkuna- ja ovikarmit.

Vanha kuisti sisäpuolelta.

Sisäpuolella olevat raput pystyimme käyttämään uudelleen sellaisenaan. Näkyvin vanha osa kuistia on sen päätykolmio, joka käytettiin sellaisenaan ja nostettiin paikalleen avuliaiden naapureiden avulla. Ikkunoita reunustavista koristelaudoista osa on käyttökelpoisia, osa joudutaan teettämään uudelleen. Hyväksi pienten erikoiserien sahaksi on osoittautunut Helsingin Erikoishöyläys Oy.

Rakenteet valmiina

Vuorilautojen asennus alkaa

Jotakin on jo valmistunut

Näkymä sisältä - päätyikkunat jo paikoillaan

 
















Kuistin sisäosat ovat vielä tekemättä: kattolaudat ja seinäpaneelit olemme puhdistaneet ja ne odottavat asennusta takaisin paikoilleen. Lattialaudoissa ei juuri maalia ollut jäljellä, joten ne ajattelimme hioa lattiaan laiton jälkeen.

Julkisivu loppusuoralla

Kuisti on jo nyt valoisa ja kaunis paikka - ikkunoita on viisi molemmilla sivustoilla ja edessä vielä kolme lisää. Työnä se on ollut tähän mennessä haasteellisin: koska kuisti oli osin purettu, meillä ei ollut valmista mallia tekemiseen. Onneksi joitakin vanhoja valokuvia löytyi 1900-luvun alusta ja myös kymmenisen vuotta sitten otettuja, joissa kattoa ei vielä ollut purettu. Näiden pohjalta teimme rakennuspiirustukset ja arviot mitoista. Näin jälkeenpäin ajateltuna parannettavaa olisi ollut purkamisessa - se olisi pitänyt tehdä hitaammin ja huolellisemmin ja merkitä eri osat vieläkin tarkemmin. Kiirehtiminen on vanhan korjaamisessa aina huono lähtökohta.

Kuistin kattolautojen skrabaamista

Vietimme aurinkoisen ja tuulisen lauantain puhdistamalla kuistin vanhoja sisäkattolautoja tallin edustalla. Ehdimme käydä myös kahvilla naapurissa (ja kuulla, että läheisessä pappilassa kummittelee!) ja poistaa lunta kriittisistä paikoista talon seinustoilta.

Yritän pian ehtiä kirjoittamaan pitemmästi kuistin kunnostuksesta :-)

Lattian päällä ja alla

Tammikuussa teimme lattiatutkimusta päätykamarissa. Kamarin lattia vietti huoneen päätyä kohden ja lankut olivat ikäänkuin irronneet seinän reunasta ja painuneet alaspäin. Seinässä oli jälkiä vesivahingosta ja ikkunapenkkikin oli huonossa kunnossa. On helppo päätellä, että vettä oli tullut jossain vaiheessa reilummin sisään.

Sahasimme lahonneet lattialankut poikki noin metrin matkalta, yksi kerrallaan. Tarkistimme ensin, missä kohtaa ensimmäinen lattiavasa kulki lankkurivin alla, sen näki naularivistä lankuissa. Naulanpäitä oli muuten yllättävän hankalaa huomata paksun maalikerroksen alta. Yksi kerrallaan -menetelmällä varmistimme, että emme sahaa turhaan terveitä lankkuja. Niitä jäikin joitakin huoneen molempiin reunoihin. Onneksi laudoista ei ole lahonnut tuota metriä enempää eli aika pienellä paikkakorjauksella selvitään.

Alla olevan hiekan takia käsisaha ei työn jälkeen ole enää entisensä.

Lankkujen alta paljastui mielenkiintoinen eristetäytekakku: reilusti hiekkaa, sen alla sammalta ja turvekerros hirsiseinän kohdalla. Arvelimme, että sammalen tehtävänä on estää hiekkaa valumasta rossipohjan alimman laudoituksen raoista maahan. Poistimme irtonaisen, lahonneen puuaineksen hiekan päältä ja löysimme joitakin sienikasvustoja, jotka otimme pois. Täytyy selvittää, mitä ne ovat.

Ehkä harmillisin vahinko löytyi hirsiseinästä ikkunan alapuolelta, pari hirsikertaa oli lahonnut - eivät kokonaan, mutta on epävarmaa, täytyykö ne kuitenkin vaihtaa kokonaan lahonneilta osin vai riittäisikö paikkaus. Tämä päätös jää hirsikorjaajalle. Hirsityö on kuitenkin tehtävä ensin, ennen kuin lattian paikkaus voidaan aloittaa.

Lattian alta paljastui harmillinen, joskaan ei yllättävä hirsivaurio.

Huhkittuamme pölyn seassa muutaman tunnin menimme välillä ulos virkistäytymään ja teimme klapeja kesän saunanlämmitystä varten. Hankimme Savotta-telttasaunan viime kesänä, joka toimi tosi hyvin. Talon saunasta ei nimittäin ole jäljellä kuin kivijalka, se on purettu lahonneena jo kauan aikaa sitten. Haaveissa olisi rakentaa uusi sauna, ehkä jopa kaksi!

Pakkaskelin tunnelmaa

Pihan vanhoja puita pakkassäällä viikkoa ennen joulua.

Perinnerakentamisen blogini siirtyy verkon julkiselle puolelle

Olen pitänyt blogiani tähän saakka työpaikkani intranetissä eli sisäisessä verkossa. Nyt työn vaihtuessa olen innostunut siirtämään tekstini tänne julkiselle puolelle. Lisään vanhat kirjoitukseni vähitellen ja jatkan sitten uusilla - talo ei nimittäin ihan vielä ole valmis...

51 ikkunaa tässä talossa on kaikkiaan

”Ikkuna on seinään, oveen tai kattoon asennettu lasitettu rakennusosa.

Ikkunan ensisijainen tarkoitus on päästää valoa lävitseen. Toinen tärkeä toiminnallinen merkitys ikkunalla on tuuletus eli (sisä)ilman vaihto. Ikkunalla on myös merkitystä läpinäkyvyyden ansiosta ympäristön ja toimintojen seuraamisessa.”
Wikipedia, 5.11.2010

Elämää nähnyt ikkuna

Varhaisimmat muistikuvani ikkunoista liittyvät lapsuudenkotini tupaan, jossa oli pienet kuusiruutuiset ikkunat. Tupa on rakennettu savupirttiin, joka on vähintään 1700-luvulta. Seinät ovat tummat eikä tuvassa oikeastaan ole kovin valoisaa edes kirkkaimpana kesäpäivänä. Vietin monta iltapäivää mummon kanssa tuvassa ja muistan millaista oli katsella ikkunoista pihalle - puhalletut lasit vääristivät näkymää ja vihreä ja valoisa luonto oli hauska kontrasti tummalle sisätilalle. Illansuussa pidimme aina hämärähetkeä: aurinko laski ja olimme hetken ilman valoja sisätiloissa. Jo silloin joku ymmärsi energiansäästön merkityksen.

Omasta talostamme puuttuu vanha tupa (mikä on harmi, mutta minkäs sille voi), mutta vanhoja ikkunoita on siitäkin edestä. Niitä on yhteensä 21, joiden lisäksi tulevat kuistin 14 ikkunaa ja ullakolla olevat 13 haukkaikkunaa ja kolme normaalikokoista ikkunaa. Yhteensä siis 51 ikkunaa.

Ikkunat olivatkin yksi asia, johon ihastuin kun kävimme katsomassa taloa ensimmäisen kerran. Lukumäärä ei ollut kuitenkaan ihastuksen syynä vaan ikkunoiden alkuperäisyys. Suurin osa niistä on 1800-luvun puolivälistä – vanhat kulmaraudat ja vihertävä, puhallettu lasi ovat kaunista katsottavaa. Alkuperäisyyden mukana tulee kuitenkin usein tuttuja lieveilmiöitä: huono kunto, lasisyövän harmaannuttamia ruutuja ja kiinni juuttuneet pokat, joiden irrottamista ei edes uskalla yrittää.

Kävin Rakennusapteekin ikkunaentisöintikurssin Billnäsissä joitakin vuosia sitten. Kurssista on ollut arvaamatonta hyötyä: opin kittaamaan, lasittamaan, poistamaan maalia ja leikkaamaan lasia. Ennen kaikkea opin, miten paljon työtä ja taitoa ikkunoiden kunnostaminen vaatii. Oman projektimme kohdalla ymmärsinkin luottaa ammattilaisen apuun ikkunoiden kunnostamisessa. Museoviraston myöntämällä avustuksella kunnostimme ensimmäisen kahdeksan ikkuna-aukon pokat (yhteensä siis 36 pokaa) – valitsimme vanhimmat ja huonokuntoisimmat, jotka paljastuivat itse asiassa varsin hyväkuntoisiksi. Puu oli kovaa ja miltei kaikki kulmaraudatkin kunnossa ruosteen poistamisen jälkeen. On uskomatonta, millaisen muodonmuutoksen vanhat ikkunat kokivat! Ainoa jäljelle jäänyt ongelma on lasisyöpä, jota ei voi millään poistaa vanhasta lasista. Se on asia, jonka kanssa on vain opittava elämään – vähän niin kuin ryppyjen ilmestyminen omaan naamaan.

1800-luvun lopulla, raittiin ilman terveyttä edistävien vaikutusten innoittamina, pokiin lisättiin fortuskoita eli tuuletusikkunoita. Nämä tehtiin korvaamalla yksi kiinteä ruutu avattavalla ruudulla. Tarkoitus oli mahdollistaa tuuletus myös talvisaikaan – kesällä tuuletus hoidettiin poistamalla sisäpokat, jolloin ulkopokat voitiin avata. Jokaisessa huoneessa on yksi fortuska – tässä huonokuntoinen sellainen.

Puupaikkauksella korvataan lahonneet puuosat

Kyllä tästä vielä hyvä tulee.

 

Ja tulihan siitä: kulmarauta on pellavaöljypoltettu, kiinnitetty takaisin paikoilleen ja poka odottaa maalausta.

Käsittelemätön poka

Harmaantunut puu on hiottu pois pokan pinnasta.

Ikkunakorjaajan välineistöä

Ikkunakorjauksen suoritti ikkunaentisöijä Anna Karamäki, jonka perustama Ikkuna-Aitta toimii Kemiössä. Karamäki haki ikkunat toukokuussa ja palautti ne elokuussa. Kuuma kesä pitkitti pellavaöljymaalin kuivumista, maalit kuivuivat vielä syyskuunkin ajan talomme sisätiloissa ja vasta loka-marraskuussa asensimme ikkunat paikoilleen. Ikkuna-aukot oli suojattu muovilla tällä välin.

Telineet olivat hyvä apu – tikapuilla taiteilu olisi ollut hankalaa.

Ikkunoiden ollessa Kemiössä puhdistin karmeja vanhoista maalikerroksista, niitä oli parhaimmillaan neljä: valkeaa, vaaleanvihreää, vaaleanpunaista ja jälleen alimpana valkeaa. Maalinpuhdistukseen on monia keinoja ja parhaimmat oppini olen saanut espoolaisen Hannu K. Rimpisen huonekaluentisöintikursseilla, joita järjestää TSL Helsingissä. Maalinpoistajan parhaat kaverit ovat kuumailmapuhallin, tylsä kaavin, teräsvilla ja Nitromors-maalinpoistoaine. Kuumailmapuhaltimen käyttö sisätiloissa ei ole periaatteessa suositeltavaa tulipalovaaran vuoksi (ainakaan viime kesän helteillä), mutta käytin sitä kuitenkin ja meinasin kerran sytyttääkin talon palamaan. Onneksi paikalla oli ripeäjalkaisia talkoolaisia ja vesiliittymäkin oli jo tuossa vaiheessa toiminnassa.

Vielä on maalia kaavittavaksi.

Karmien puhdistus jatkuu ensi kesänä – kuusi ikkuna-aukkoa valmistui ja kolme on vielä jäljellä. Maalinpoiston jälkeen vuorossa ovat kevyt hionta, saranatappien ruostesuojaus, ulkosalla olevien puuosien pellavaöljykyllästys ja kolme ohutta maalikerrosta pellavaöljymaalilla.

Tämän vuoden ikkunaprojektin tärkein opetus oli pokien merkitsemisen tärkeys. Vaikka kuvittelin merkinneeni pokat hyvin numeroilla, oli niiden tulkitseminen kuitenkin hankalaa kuukausien jälkeen. Kaikki numerot eivät enää näkyneet kunnolla ja jossain vaiheessa numerointi oli kuin olikin mennyt sekaisin. Kantelin pokia huoneesta toiseen ja kärsivällisyys oli koetuksella, kun yritin päätellä, mikä kuuluu minnekin. Vanhat pokat ovat kaikki erikokoisia ja sopivat yleensä vain juuri siihen aukkoon, mihin ne on tehty. Avuksi hädässä olivat vanhat, 1900-luvun alun peruskorjauksen merkinnät ikkunoissa: ”Vihreä kamari, puutarhan puoli, vasen”, ”Ruokasali, konttorin puoleinen nurkka, oikea”, ”Sali, harmooninurkka, vasen” ja niin edelleen. Taidan itsekin luopua numeroinnista jatkossa.

 Ikkunatyö jatkuu minulla vielä talvellakin – kunnostan tallin ikkunoiden puuosia Vantaan aikuisopiston puutyökurssilla. Toiveissa on päästä lasittamaan korjattuja pokia kevään tullen.

Valmiita pokia

Tässä vielä musaa ikkunankorjaajille:

Exodus märkätiloille

Talon märkätilat olivat märkiä vielä parinkymmenen vuoden jälkeen sitten viimeisen käyttökerran ja oli siis aika tehdä jotain. Kutsuimme koolle perinnepurkamisen pääsiäistalkoot kevättalvella 2010. Sää suosi ja sisätiloissa riitti pölyä ja vähän muutakin. Oheistöitä olivat vintin inventointi ja roskakokon polttaminen pellolla naapureiden iloksi.

Märkätilojen tarina alkaa 1960-luvulta, jolloin rakennettiin ensimmäinen versio wc:stä ja kylpyhuoneesta palvelusväen päädyssä olevaan suureen piikainkamariin. 1970-luvulla märkätiloja laajennettiin ja tehtiin sauna talon sisään. Lattiaan suihkun kautta päässyt kosteus ja saunan vesihöyry riittivät lahottamaan lattian ja osa seinähirsistä. Pesuhuoneen lattialaatta oli asennettu suoraan lankkulattian päälle, joka oli vähitellen romahtanut maata vasten. Ilmanvaihtokanava oli vuotanut höyryn suoraan seinään. Uuden lattian teko ja hirsien vaihto odottavat siis tekijöitään. Kamarin pönttöuuni oli edelleen tallella ja todisti purkutyötä ryhdikkäänä.

Piikainkamarista tuli valoisa huone ison ikkunan tultua esiin.

Kamari alkaa jo hahmottua.

Pönttöuunin oikelta puolelta paljastui suora sisäänkäynti vanhaan keittiöön.

Villaa, villaa ja villaa.

Purkaminen vei talkooväen miehiltä pari päivää ja tuloksena oli valtava kasa vuorivillaa, jota oli ollut puolitoista metriä alaslasketun katon päällä. Rotilla oli ollut mukava pesimisalue villan seassa ja yhden eläimen jäännökset löytyivät saunan kiukaan muuntajan sisältä. Loppu oli epäilemättä ollut traaginen. Löysin myös kokonaisen muumioituneen hiiripoikueen yhden sähköpatterin sisältä. Perhe toimitettiin polttohautaukseen.

Naisväen työt olivat toisenlaisia: inventoin vinttiä sisareni kanssa ja raahasimme kokkoon vanhoja olkipatjoja ja vaatteita. Toisaalta vanhojen vaatteiden ja varsinkin kauniiden patjakankaiden pois heittäminen oli harmi, mutta ne olivat liian huonossa kunnossa kunnostamista ajatellen. Uuden päädyn tavarat ovat 1900-luvulta – odotan innolla inventoinnin etenemistä vanhaan päätyyn.

Äitini hoiteli roskakokon polttamista, joka paloikin koko päivän iloisesti. Käytimme sisätiloissa hengityssuojaimia ja välillä unohduimme niiden kanssa kokon äärelle. Myöhemmin tajusimme, että ohi ajavat naapurit olivat saattaneet pohtia, mitä jätteitä kokossa oikein poltetaan, kun lähellä olo vaatii hengityssuojaimia.

Pääsiäiskokko

Purkutyö oli tietysti rankkaa ja likaista puuhaa. Märkätilat tuli kuitenkin purettua, samoin 1960-luvulla tehty keittiö, joka oli sijoitettu vanhaan konttorihuoneeseen. Onnistuin myymään jääkaapin ja keittiön puukaapistot onnelliselle uudelle omistajalle, joka kävi hakemassa ne Kirkkonummelta saakka.