Savi alla ja kivi päällä

Saimme tontille vähän aikaa sitten luonnonkivilastin tulevaa piharakennusta varten. Kivet ovat peräisin lähistöltä eräästä 1900-luvun alun rakennuksesta, joka purettiin muutama vuosi sitten. Löysimme nämä suhteellisen edulliset kivet netin kautta, ja kuljetusmatkaakin oli vain pari hassua kilometriä. Kaupan päälle tuli kuljetuksen lisäksi muutama kymmenen metriä vanhaa hirttä. Hyvä kauppa, koska pelkkä kivien kuljetus saattaa usein olla jo itsessään arvokasta touhua.

Tulevaa piharakennusta varten teetimme rakennuspaikalla maaperätutkimuksen, joka vahvisti ennakko-odotukset maanalaisten asioiden suhteen: tulevan talon alla on noin 20 metrin savikerrostuma. Tutkimuksen tehnyt SM Maanpää Oy antoi samalla suosituksen perustamistavalle. Käytännössä perustaminen toteutetaan niin, että alimmaiseksi tulevat maan sisään upotettavat kierrepaalut, joiden varaan betoniantura valetaan. Anturan päälle ladotaan näkyväksi sokkeliksi luonnonkivijalka ja sen varaan pystytetään hirsirunko.

Tämän tutkimuskohdan alla on 20 metriä puhdasta savea.

Aikoinaan näillä savimailla käytettiin hirsiarinoita, jollaiset ovat todennäköisesti myös meidänkin päärakennuksemme alimmaisena rakenteena. Hirsiarinat ovat jakaneet rakennuksen painoa isommalle alalle ja niiden säilyminen on perustunut siihen, että hapettomassa ja jatkuvasti kosteassa savessa puu on säilynyt lahoamatta. Kun 1900-luvun alussa päärakennusta jatkettiin ja maaperän olosuhteita todennäköisesti muutettiin, vajosi laajennuksen jälkeen vanhemman osan kivijalka läheltä liitoskohtaa. Toisin sanoen savimaa hirsiarinan ympärillä pääsi kuivumaan, hirret alkoivat lahota ja rakenteen kantavuus katosi. Tämän vuoksi vanhan päärakennuksen lähistöllä ei suurempia maaperätöitä kannata tehdä, salaojituksesta puhumattakaan.

Tällaisia hirsiarinoita ei nykyään enää tehdä kuin aivan museaalisissa poikkeustapauksissa, koska niiden säilymistä pidemmällä aikavälillä ei pysty takaamaan. Siksi pettäneiden hirsiarinoiden tilalle ei yleensä tehdä uutta samanlaista rakennetta, vaan hyödynnetään uudempaa tekniikkaa. Hyvissä ja muuttumattomissa olosuhteissa arinat ovat kuitenkin kestäneet maan sisällä satoja vuosia.

Saven mielenkiintoisesta olemuksesta, sen kantavuudesta ja yllättävistä koostumuksen muutoksista muistuu mieleeni entisen puurakenteiden opettajani kertomus siitä, miten kävi kuorma-autolavalliselle savea kuljetuksen aikana. Lastauksen jälkeen melko kiinteän oloinen savi muistutti liikkeelle lähdettäessä hieman sorakekoa. Kun auto oli taittanut kuoppaisella tiellä hyvän matkan, niin perille päästyään ei lavalla ollutkaan enää mitään. Savi oli pomppivan kyydin aikana muuttanut muotoaan juoksevaksi ja valunut lavan raoista tielle. Tällaisen maa-aineksen päälle pitäisi sitten rakennus perustaa…

Ville

Vanhojen ikkunoiden ja ovien metsästys

Uudisrakennuksen julkisivupiirustuksia tehtäessä eteen tuli ulko-oven ja ikkunoiden mallin valinta. Vaihtoehtona olisi ollut hankkia valmiit uudet rakennusosat, teettää uudet toiveiden mukaan tai käyttää vanhoja ja sovitella ne uuteen julkisivuun. Innostuimme vanhojen osien etsimisestä. Selailin netistä pariovia ja 1900-luvun alkupuolen ikkunanpokia. Ovet oli aika helppo löytää, pokia taas tarvitaan aika paljon (neljä pokaa yhteen ikkuna-aukkoon, jotta saadaan tuplalasit) ja niiden löytäminen oli hankalampaa: koon ja mallin kun pitäisi olla suurin piirtein sama. Löysin lopulta sekä ovet että ikkunat Metsäkylän Navetalta, jossa tuotteita mittoineen voi ensin kätevästi selata verkossa ja sitten käydä paikan päällä katsomassa.

Valitsemamme ikkunat ja ovet ovat kaikki melko hyvässä kunnossa, mutta aina jotain puupaikattavaa löytyy kittauksen ja maalauksen lisäksi. Ajattelimme ulkoistaa kunnostustyön, jolloin voimme samalla teettää puusepällä sopivankokoiset karmit. Pari pokaa jäi myös puuttumaan etsinnöistä huolimatta, jotka täytynee teettää mallin mukaan.

Ikkunamalleissa ehkä hieman jännittää erilainen jako kahteen isoon pystysuuntaiseen lasiin, kun piha on täynnä 1800- ja 1900-lukujen vaihteen rakennuksia, joissa on kuusi- tai kahdeksanruutuisia ikkunoita. Arkkitehti kuitenkin suositteli valitsemaan rohkeasti uudemman mallisen ikkunatyypin (kun talokin on uusi).

Pariovessa on isot ikkunat ja ajattelimme teettää sen kaveriksi tuplaovet sisäpuolelle. Kesäaikaan niitä voi pitää auki, jolloin ikkunat antavat valoa eteiseen, ja talvella ne antavat lisäeristyksen. Tällainen ratkaisu on nytkin vanhan päärakennuksen vieraskuistilla, tosin toisin päin. Ulkopuolella ovat umpipuiset pariovet ja sisäpuolella tuplaovet, joissa on lasit.

Pyrimme muutenkin käyttämään mahdollisimman paljon kierrätysosia ja -kalusteita uudisrakennuksessa. Vanhojen osien etsiminen on aikaa vievää, mutta ainakin ovien ja ikkunoiden osalta syntyy kustannussäästöä, koska uudet osat olisivat aika kalliita. On mukava antaa vanhoille osille uusi käyttötarkoitus ja myös työllistää paikallisia tekijöitä niiden kunnostuksen myötä.

Tuovi

Vesiasioiden äärellä

Viime aikoina ovat perheen pienimmän nukuttamisoperaatioiden ohella mietityttäneet tulevan piharakennuksen jätevesiasiat ja niiden suunnittelu. Jätevesisuunnitelmaa kun tarvitaan ainakin meidän kunnassamme rakennuslupaa varten.

Jätevesien käsittelyä joutuu miettimään monelta kantilta. Taustalla vaikuttavat rakennuksen tekniikkaan ja maaperään sekä taloudellisuuteen ja ympäristöön liittyvät jutut. Jos vieressä kulkisi kunnallinen viemäriverkosto, se olisi oiva valinta, mutta sellaista ei tässä tapauksessa ole. Naapureiden kanssa yhteinen järjestelmä olisi myös järkevä vaihtoehto, mutta lähimmät talot ovat liian kaukana. Myös imeytyskenttä täytyi jättää pois laskuista paksun savimaan vuoksi. Pelkkä umpisäiliö hylättiin epäekologisuutensa ja suurten käyttökustannusten perusteella.

Piharakennukseen on tulossa vesivessa, mutta sen käyttö aiotaan pitää varsinkin kesäaikoina niin vähällä kuin mahdollista. Pidättelyn sijaan tulemme käyttämään entiseen tapaan kompostoivaa ulkovessaa, joka on tehty vanhaan naisten ja lasten vessaan, joka sijaitsee tallin toisessa päädyssä. Suunnitelmissa on kunnostaa myös vieressä oleva entinen miesten vessa samaan käyttöön. Onpahan sitten valinnanvaraa.

Wc-vedet eli musta jätevesi muodostaa suurimman kustannuksen. Muut jätevedet kuten suihkusta, saunasta ja mahdollisista pesukoneista poistuvat vedet käsitellään harmaana jätevetenä, jonka käsittely on helpompaa ja edullisempaa. Vaihtoehtoja löytyy panospuhdistamosta maapuhdistamoon ja harmaavesisuodattimiin. Mökkikäyttöön löytyy omia pienempiä ratkaisuja.

Päädyimme itse seuraavaan yhdistelmään: Musta jätevesi johdetaan viiden kuution eli 5000 litraa vetävään umpisäiliöön, jonka joutuu aina silloin tällöin tyhjentämään eli kutsumaan loka-auton paikalle. Pienempikin olisi omassa käytössämme varmaan riittänyt, mutta lvi-suunnittelija suositteli isompaa mallia varmuuden vuoksi. Harmaat vedet johdetaan sen sijaan harmaavesisuodattimen kautta viereiseen avo-ojaan. Harmaavesisuodattajassa suodatusprosessin hoitaa joka 100. käyttöpäivä tai vähintään kerran kolmessa vuodessa vaihdettava turve.

Palaamme piakkoin muihin suunnitelmiin piharakennuksen osalta. Hyvää syksyn jatkoa!

Ville

Riu'uista aitaa

Osallistuin viime sunnuntaina mielenkiintoiselle Rakennusperinteen Ystävien ja Puufoorumi ry:n järjestämälle riukuaitakurssille. Kurssin tuotto meni Rakennusperinteen Ystävien toimitalon, Turussa sijatisevan Iso-Puolalan kauppasumman keräysrahastoon. Kurssi pidettiin Maskussa Lauri Leppäsen kotitalolla, mistä suuret kiitokset isäntäperheelle. Laurin firma Restart on käynyt meidän talollamme muutamaan otteeseen tekemässä Museoviraston rahoittamia korjaustöitä.

Kurssin vetäjäksi oli saapunut Puufoorumin toiminnanjohtaja Olavi Mäkinen, jolla on runsaasti tietoa puualasta yleensä ja myös tällaisista perinnerakentamiseen liittyvistä taidoista. Mäkisen kautta voi helposti löytää opastajan omiin riukuaitatalkoisiin. Puufoorumin kautta löytyy tarvittaessa tieto-taidon lisäksi myös aitaan tarvittava puumateriaali.

Kurssin aikana pystytetty riukuaita tehtiin pystyyn maan sisään lyödyistä seiväspareista ja niiden varaan viistoon asetetuista riu’uista. Riukuja tukemaan ja niitä yhteen sitomaan käytettiin nuorista kuusista eli näreistä käsin halkaistuja vitsaksia. Pystyseipäinä käytettiin joko katajaa tai kuusta ja riu’uissa lähinnä haapaa. Riu’ut tehtiin joko hieman paksummista puista, jotka halkaistiin eli särettiin puoliksi tai sitten ohuemmista rungoista, jotka käytettiin kokonaisena mutta kuorittuna.

Päivä oli aurinkoinen ja helteinen, mutta aitaa syntyi nopeasti. Ryhmäläiset pääsivät kokeilemaan jokaista työvaihetta ja neuvoja sai riittävästi aina tarvittaessa. Miehiltä ja naisilta työ sujui samaan tahtiin. Ainostaan riukujen halkaisu oli välillä sen verran riskiä hommaa, että se jätettiin suosiolla miespuolisille kurssilaisille.

 En tässä postauksessa käy sen tarkemmin eri työvaiheita läpi. Alla kuitenkin muutama vinkki hyviin ohjeisiin: Video riukuaiden tekemisestä Oppia perinteestä -hankkeen verkkosivuilta tai tekstimuodossa Puuproffan sivuilta. Rakennusperinteen Ystävillä on myös myynnissä ohjekirjanen, jonka avulla aidan tekeminen on helppoa.

Ehkä tulevaisuudessa meidänkin pihallemme syntyy pätkä kaunista riukuaitaa. Suosittelen muillekin lämpimästi!

Ville

Uusi piharakennus hahmottuu

Olemme kesän mittaan luonnostelleet arkkitehti Pekka Saatsin kanssa kompaktin kokoista piharakennusta, josta oli jo aikaisemminkin puhetta. Kun kyseessä on vanha kylätontti ja ympärillä maakuntakaavassa suojeltuja rakennuksia, vaaditaan uudisrakennukselta kykyä istua tähän ympäristöön pomppaamatta silmille mutta olematta kuitenkaan mikään rekonstruktio tai pastissi vanhasta tällainen-tässä-olisi-ihan-hyvin-voinut-olla-rakennuksesta. Siksi se on myös tarkoitus viedä hieman kauemmaksi päärakennuksesta lähemmäs tallia ja siten korostaa sen toisarvoista asemaa pihapiirissä.

Jo alusta lähtien on ollut selvää, että haluamme pihaan rakennuksen, jossa voi kätevästi majoittua ja peseytyä myös talvisaikaan. Viikko sitten perheeseen syntyneen lapsukaisenkin hoitoon pitää olla asianmukaiset tilat. Päärakennuksessa on vielä niin monia ja isoja asioita kesken, että sen saattaminen siedettävään majoituskuntoon vie vielä muutamia vuosia. Talomme on samalla myös loma-asuntomme, joten siltäkin kantilta majoittumisen järkeistämistä ja yleistä viihtyvyyttä on hyvä edistää.

Piharakennuksesta on tarkoitus tulla varhopatsasrakenteinen hirsitalo. Tässä vanhassa ja melko harvinaisessa rakenteessa rakennuksen paino lepää nurkissa ja väliseinien kohdalla sijaitsevien pystytolppien päällä. Tolppien välit täytetään vaakahirsillä, jotka varataan ylä ja alapinnaltaan normaaliin tapaan. Pysty- ja vaakahirret liittyvät toisiinsa sormiliitoksilla eli samaan tapaan kuin ikkuna- ja oviaukkojen pielien karapuutkin.

Ulkoseinät tulevat todennäköisesti aluksi olemaan hirsipinnalla, mutta muutaman vuoden päästä valmistumisesta pintaan laitetaan pystyponttilaudoitus ja sen pintaan punainen keittomaali. Kattomateriaalina tulee olemaan kolmiorimahuopa. Perustukset koostuvat anturasta ja sen päälle ladottavasta luonnonkivisokkelista. Rakennukseen tulee tuulettuva alapohja.

Pohjakuvassa nähdään, että se perustuu vanhalle paritupa-ajatukselle. Meidän toiveissamme oli, että saadaan erillistä nukkumatilaa myös vieraille. Siksi pukuhuoneesta on tehty niin kookas. Ja sehän voi olla normaalisti myös meidänkin makuuhuoneemme. Näin tupa jää enemmän ruuanlaittoa ja seurustelua varten varatuksi tilaksi. Tupaan on sijoitettu puuliesi osaksi keittiökalustusta, joka toimii samalla myös tilan lämmittäjänä tarpeen mukaan.

Käytämme piharakennuksessa mahdollisimman paljon kierrätystavaraa. Olemmekin jo bongailleet mm. Metsäkylän navetasta ja navetta.com-sivustolta sopivia ovia ja ikkunoita tulevaa varten. Myös esim. keittiökalusteet aiomme hankkia käytettynä.

Tästä se alkaa. Vielä ei tiedä, milloin on valmista.

Ville

Kesäpäivät kivijalan kimpussa

Päärakennuksen vanhemman puolen kivijalkaa korjattiin pahimmista vauriopaikoista jo muutama vuosi takaperin. Tuovi kirjoitti siitä täällä. Nyt heinäkuussa, kun sää oli parhaimmillaan (+ 28 astetta), oli hyvä sauma tarttua omakätisesti samaan hommaan.

Talomme sijaitsee kunnon savikakun päällä, joten maa routii kiitettävästi ja kivijalka keinuu sen mukana. Mutta ei hätää, kunhan nurkkakivet pysyvät paikoillaan niin kuin meillä on onneksi tilanne. Kohtuullisen kokoisista luonnonkivistä ladotuissa kivijaloissa on se hyvä puoli, että pienempiä vaurioita voi usein paikkailla kohtuullisen haban, pitkän pinnan, rautakangen ja sorkkaraudan avulla ilman konemiehen tai naapurin painonnostajan kutsumista apuun. Kivijalka on tehty perinteisesti latomalla päällekkäin isompia ja keskikokoisia lohkottuja kiviä, jotka on tuettu tasapainoon pienempien kiilakivien avulla. Pelkät kivet muodostavat siis kantavan rakenteen. Kivien välit on saumattu laastilla. Menetelmä on kutakuinkin sama, kuin keskiaikaisissa harmaakivikirkoissa tai linnoituksissa.

Vanhan kivijalan saumauksessa kivien välit täytetään laastilla, joka ei kuitenkaan saa olla kovettuessaan liian kovaa tai pehmeää. Valitsin työhön Fesconin 50/50/600 kalkkisementtilaastia (50 painoyksikköä kalkkia, 50 painoyksikköä sementtiä ja 600 painoyksikköä runkoainetta), joka on tarkoitettu käsirappaukseen. Laasti on samaa, jota käytimme rakennuskonservoinnin kurssilla Pälkäneen Pyhän Mikaelin kirkon muurien saumaukseen. Kannattaa muistaa, että laasti ärsyttää paljasta ihoa ja silmiä, joten tarvittavat suojavälineet ovat paikallaan. Myös erikokoista ja -muotoista kiveä on hyvä olla saatavilla riittävästi. Kun oma tonttimme on ollut asutettuna jo 1300-luvulta lähtien, putkahtelee maan sisältä joka kevät vanhoja kivijalkakiviä uusiokäyttöön. Voidaan melkein puhua uusiutuvasta luonnonvarasta.
 

 

 

Työ alkoi vanhan ja irtonaisen laastin sekä pikkukivien poistamisella. Tämän jälkeen suoristin isommat kivet ja kiilasin ne paikoilleen niin, että kiven yläpinta nousi kiinni alimman hirsikerroksen alapintaan. Jos taas kivi oli täysin ylivoimainen nostaa, kiilasin jäljelle jäävän raon yläpuolelta kantavaksi. Harjasin sen jälkeen saumat laastinrippeistä ja pienistä kivistä ja viimeistelin operaation muovipullosta (vanha Mäntysuopa-pullo) ruiskutetulla vedellä, joka poistaa hyvin irtonaisen kivimurun ja pölyn, jotka haittaavat uuden laastin kiinnittymistä.

 

Saumauksen aluksi sekoitin löysemmän laastin, jota kutsutaan runollisesti kuraksi. Kuraa on helppo levittää syvimpiin kolosiin käsien ja pienen saumausraudan avulla. Laastin tulee olla melko taikinamaista, mutta siitä pitää kuitenkin pystyä tekemään koossa pysyviä palloja. Kuralla voi kiinnittää myös pienempiä kiviä osaksi muuria. Varsinaiseen pintasaumaukseen käytin jäykempää, vähemmän vettä sisältävää laastia. Kun tätä laastia ottaa käteen ja puristaa, tulee sormien painaumien jäädä pintaan näkyviin.




Laastin hieman kuivuttua pyyhin saumojen pinnat pehmeällä harjalla, jolloin jäljestä tuli siistimpää. Lopuksi pesin kivien pinnat vedellä ja harjalla ylhäältä alaspäin, jolloin laastin valumat eivät jääneet värjäämään rumasti kivien pintoja kuivuessaan. Kun sää oli lämmin ja aurinko paistoi, kastelin saumoja jonkin ajan kuluttua, ettei laasti kuivunut liian nopeasti.

Ehdin puolessatoista työpäivässä korjata ja saumata noin kahdeksan metriä kivijalkaa. Eniten meni aikaa kivien liikutteluun, kiilaamiseen ja hammastenkiristelyyn. Sää oli kieltämättä turhankin hikinen tähän sinänsä mielenkiintoiseen puuhaan. Laastia kului tässä ajassa 75 kiloa ja hikeä saman verran litroissa. Työ jatkuu vielä kesän kuluessa, koska metrejä on vielä rutkasti jäljellä.

Jos työvaiheiden kuvaus herätti kysymyksiä, laita kommenttia tai lähetä vaikka sähköpostia (vihreakamari@gmail.com), niin vastaan niihin mielelläni. Toki muutkin kommentit ovat luonnollisesti tervetulleita.

Ville

Arkikuisti suoristui

Tämän kesän aikana Tuovi kirjoittikin jo uudemman kuistin eli arkikuistin kunnostuksesta. Käyn vähän vielä läpi kesän saldoa eri vaiheiden osalta.

Arkikuisti on siis osa vuoden 1907 laajennusta ja on muusta rakennuksesta poiketen rankorakenteinen. Sen alaosassa kiertää tosin kolme hirsikertaa, mutta yläosa on rakennettu pystytolppien varaan. Kuistin ongelmana ovat olleet mm. vuotava kattojiiri, vettä alahirsille juoksuttaneet lahonneet tippalistat sekä epäsuhta asento suhteessa muuhun rakennukseen. Kun päärakennus on pystytyksen jälkeen painunut, niin rankorakenteinen kuisti on sen sijaan pysynyt päädyn osalta samassa tasossa. Kuistin hieman keno ryhti on johtunut tästä.

Kesän aikana Puusuutari tyhjensi alapohjan vanhoista eristeistä, nosti kuistin ilmaan, korjasi alaosan hirsikerrat ja sen jälkeen laski rakennusosan päätyä yli kymmenen senttiä niin, että kattokulma tuli suurin piirtein vaakasuoraan. Hän kunnosti myös alapohjarakenteet siihen vaiheeseen, että jäljellä ovat enää kutteripurun lisääminen ja lattialaudoitus. Puusuutari korjasi vielä ulkolaudoituksen ja teki lahonneiden tippalistojen tilalle uudet. Lisäksi hän teki uudet karmit ja asensi vanhat pariovet paikoilleen. Työn jälki oli oikein hyvää. Lue työmaasta lisää Puusuutarin blogista.

Ongelmana ulkolaudoituksessa oli se, että ennen tämän kesän korjausta siinä oli käytetty vähintään kahden paksuista vuorilautaa. Kun tilasin uutta tavaraa korjaustarpeeksi, otin mallikappaleeksi epähuomiossa juuri sitä ohuempaa 19 mm:n lautaa. Tämä aiheutti hieman ongelmia joidenkin vanhojen ja uusien lautojen yhteen sovittamisessa. Muutenkin hieman paksummalla laudalla olisi helpompi oikoa seinän epätasaisuuksia. Myös säänkestävyys on paksummassa tavarassa täysin eri luokkaa.

Eräs lintuperhe asutti koko korjauksen ajan pesää kuistin päätyikkunan yläpuolella. Tämän vuoksi emme halunneet vielä ryhtyä korjaamaan sitä. Vaikka moottorisaha lauloi ja vasara nakutti, pesä säilyi paikoillaan. Nyt on menossa jo tämän kesän kolmas poikue samassa pesässä.

Seuraavassa postauksessa kerron päärakennuksen vanhemman osan kivisokkelin korjauksesta, jota aloittelin viime viikolla. Työn iloa kesän muillekin työmaille!

Ville

Sinivalkea vieraskuisti

Vieraskuistin maalausurakka on edennyt: maalasin listoja Gysingen valkealla pellavaöljymaalilla ja aloitin myös toista sinistä maalauskertaa, tällä kertaa selvästi tummemmalla sinisellä. En osaa sanoa, montako prosenttia ultramariininsinistä tässä värissä nyt on - hujautin sitä pari kertaa reilusti valkean sekaan ja kävin aina välillä kokeilemassa seinään vanhan maalin rinnalle. Lopulta pääsin sopivaan sävyyn. Vanha vaalea sävykin on kaunis, mutta jotenkin kaipasimme hieman reippaampaa väriä.

Uskon, että toinen kerros sinistä riittää siistiin lopputulokseen. Valkeat listat täytyy sen sijaan maalata vielä toiseen kertaan. Alla olevasta kuvasta näkyy, että ensimmäisen valkean kierroksen jäljiltä alta kuultaa vielä melko paljon vanha maali ja toisaalta uusissa listoissa puun väri.

Karmit ja ikkunapenkit jätin tietoisesti vielä maalaamatta, laitamme kuistin ikkunat kunnostettaviksi ehkä ensi kesänä ja samalla sitten pitää maalata karmit pokien poissaolon aikana.

Samalla kun maalasin kuistia, minulla oli talon sisällä kuivamassa myös maalattuja ikkunanpokia. Kuistilla ilmeisesti ilma vaihtuu sen verran hyvin, että siellä maali oli vuorokauden jälkeen riittävän kuivaa uudelleen maalausta varten. Ikkunat sen sijaan eivät sisällä olleet kuivuneet samassa ajassa juuri lainkaan.

Usein kuulee sanottavan, että pellavaöljymaalilla ei voi maalata kun se kuivuu niin hitaasti. Haluaisin vastustaa tätä näkemystä: pitää vain maalata riittävän ohuesti (eli hyväksyä 2-3 maalauskertaa) ja valita hyvä maalauskeli. En tiedä muutenkaan, mistä moinen kiire maalaustöissä tulee? Ja toinen asia on, kuinka peittävää maalista haluaa. On ihan hauskaa jättää pinta hieman läpikuultavaksi, se tuo elävyyttä lopputulokseen. Kolmeen kertaan maalattu on täysin peittävä ja välillä antaa hieman muovisen vaikutelman.

Sillä aikaa kun maalailin kuistin sisällä, jatkuivat ulkopuolella räystäiden viimeistely ja tippalistojen asennukset, jotka Ville saikin valmiiksi. Vielä puuttuu muutama koristelistan asennus ikkunoiden ympäriltä - eiköhän ne kesän kuluessa saada paikoilleen.

Tuovi

Vieraskuisti sai maalipeitteen

Vieraskuisti on nyt maalattu ensimmäiseen kertaan! Saimme maalaukseen tehokasta talkooapua. Katto-, ikkuna- ja lattialistat ovat vielä maalaamatta kuten kuvassa näkyy. Osa niistä on vanhoja ja osa vanhan mallin mukaan teetettyjä uusia. Ikkunat laseineen ja puitteineen ovat alkuperäiset 1800-luvun lopulta. Samoin lattia (joitakin paikkalautoja lukuunottamatta), ovet, katto- ja seinäpaneelit. Rungon ja suurimman osan vuorilaudoitusta jouduimme aiemmin uusimaan, voit lukea kuistin pystytyksestä lisää parin vuoden takaisesta kirjoituksestani.

Maalaus sujui mukavasti Gysingen pellavaöljymaalilla, jossa käytimme 40 prosenttista ultramariininsinistä. Meillä oli tavoitteena jonkin verran toteutuneesta tummempi sävy, joka kuistin seinissä on alunperin ollut. Todennäköisesti 50 prosenttinen olisi oikea sävy - yritän tehdä tällaisen sekoituksen toisella maalauskerralla.

Huomasin, että maaliseosta tehdessä kannattaa sen antaa tekeytyä pari päivää purkissa. Sininen sävy ikään kuin liukenee lopullisesti valkeaan ja todellinen sävy paljastuu. Maalasin muutaman seinäpaneelin hetin sekoituksen jälkeen ja työ jatkui juhannuksen jälkeen. Huomasimme, että maali oli vaalentunut merkittävästi.

Tässä valokuvassa sävyero ei ehkä näy ihan niin selvästi kuin luonnonvalossa kuistilla. Aina näistä oppii - seuraavalla kerralla annan maalin muhia purkissa parin yön yli.

Ylempänä olevassa kuvassa näkyy rappauksen jäljiltä harmaa hirsiseinä. Olemme pohtineet, mitä sille tehtäisiin ja taidamme vain poistaa hirsien välissä olevat tasotusrimat (käytetty tasoittamaan seinää ennen pinkopahvitusta) ja ehostaa piiloon vesivuotojen aiheuttamat jäljet. Alkuperäinen harmaa hirsiseinä saa siis jäädä näkyviin päätyyn.

Tuovi

Vaaleansininen vieraskuisti

Kerron välillä toisen kuistin eli vieraskuistin töistä. Tämä kuisti on ollut pitkä projekti ja nyt ollaan seinien maalausvaiheessa. Mietimme pitkään sopivaa väriä ja valitsimme vanhimman seinistä löytyneen vaaleansinisen sävyn. Kävimme Antiikkiverstaassa vertailemassa seinästä otettua näytettä Gysingen maaleihin ja päädyimme 40 prosenttiseen ultramariininsiniseen: 4 osaa sinistä, 6 osaa valkeaa pellavaöljymaalia. Nyt kun on maalattu pieni pätkä seinää, vaikuttaa siltä, että maali voisi olla vähän tummempaa (kuvissa näkyvä hallitseva turkoosi sävy on myöhempiä kerroksia eli ei se sävy, johon pyrimme). Aiomme toisella maalauskerralla lisätä 5 prosenttia sinistä väriä.

Jätimme seinään muistoksi joitakin vanhoja pinkopahvinauloja ja suojasin niiden kannat Rostexilla, ettei ruoste tule uuden maalipinnan läpi. Löimme paneelit ja listat paikoilleen leikatuilla nauloilla ja tein niille saman suojauksen. Toki sisätiloissa kosteuden määrä ei ole sama kuin ulkona, mutta parempi vara kuin vahinko.

Suurin osa vanhoista koristelistoista oli tallella ja käytimme niitä. Joitakin puuttui ja niiden tilalle teetimme vastaavat listat Helsingin Erikoishöyläyksessä, jolla on kätevä rahtipalvelu suoraan rakennuspaikalle. Yllä olevassa kuvassa oleva kulmalista on vakiomallistoa, jota sai suoraan varastosta. Se sopi hyvin takakulmiin, joissa paneeliseinä ja hirsiseinä kohtaavat. Käytimme sitä myös holkkalistaksi eli katon rajaan. Katon rajassa ja kulmissa oli aiemmin hyvin karkeatekoiset listat, jotka oli jätetty pinkopahvin ja tapetin alle. Niitä ei kuitenkaan voinut käyttää enää, koska emme aio tapetoida kuistia.

Takapihan raivauksen jäljiltä vanhat kukat ovat innostuneet taas kasvamaan: erityisen runsaana kukkii parhaillaan Siperiankurjenmiekka.

Valoisaa juhannusta - sateesta huolimatta!

Tuovi

Edistystä kuistilla

Kuva: Puusuutari

Arkikuistin korjaus etenee huimaa vauhtia Puusuutarin hoidossa. Alimmaisia hirsiä on jo vaihdettu useampi ja kulma näyttää paremmalta kuin viime kirjoituksessani. Ensi viikolla on edessä yritys suoristaa runkoa suhteessa muuhun taloon. Lue lisää ajatuksia tästä Puusuutarin omasta blogista.

Kuva: Puusuutari

Kuistin ja talon uudemman päädyn kivijalka on tehty veistetyistä kivistä. Vanhan päädyn kivijalka on luonnonkivistä. Uusi kivijalka on tehty samalla tavoin parin kilometrin päässä sijaitsevan kirkon kivijalan kanssa. Kissanluukkujen päällä olevat kivet on veistetty vinoiksi. Kiviä ei ole kiinnitetty toisiinsa mitenkään ja kuistin kohdalla näkyykin niiden liikkuminen.

Kuva: Puusuutari

Tuovi

Arkikuistin kimpussa

Kesäkuun alussa alkoi arkikuistin korjaus: kuisti on ollut huonossa kunnossa ja odottanut vuoroaan pitkään. Korjausta tuli tekemään Puusuutari ja työ on edennyt viikossa vauhdikkaasti jo kengitysvaiheeseen.

Kuisti on rankorakenteinen eli pääosin pystyparruista ja vaakalaudasta rakennettu, vain alhaalla kulkee kauttaaltaan kolme hirsikertaa perustuskivien päällä. Kuisti on rakennettu osana uutta laajennusosaa 1907. Se on kokenut myös joitakin muodonmuutoksia: lattiaa on korotettu lämpöeristyksen vuoksi, kahdet pariovet (uloskäynti ja käynti kuistilta taloon sisälle) on vaihdettu yksittäisiin oviin ja ulko-oven päälle on lisätty katos, jota ei alunperin ole ollut lainkaan. Myös puurappu oli vaihdettu betoniseksi.

Kuisti jakautuu kahteen huoneeseen: tilavaan kuistiosaan kiinteine polttopuulaatikoineen ja oven takana olevaan pieneen porrashuoneeseen, josta nousevat jyrkät raput toiseen kerrokseen (ks. pohjapiirros). Puulaatikot olivat huonossa kunnossa ja ne poistimme kokonaan. Ensinnäkin ne olivat lahoja osittain ja toiseksi ne oli jyrsitty piloille kutsumattomien vieraiden toimesta, joita oli houkutellut paikalle lämmön lisäksi runsaat auringonkukansiemenvarastot, joita oli pidetty laatikoissa. Laatikot oli rakennettu helmiponttipaneelista ja ne ovat toki rakennettavissa uudelleen joskus. Meillä ei tosin liene tarvetta yhtä valtaisille klapivarastoille kuin talossa on aikanaan ollut, epäilemättä lähinnä talvilämmityksen vuoksi.

Kuistin puulaatikoista tulee aina mieleen kertomus huutolaispojasta, joka joutui nukkumaan puulaatikon päällä kesät talvet ollakseen aamulla heti valmiina täyttämään laatikoita. Kuisti oli talvella todella kylmä paikka ja kertomus tuntuu karmealta. Olen kuullut tarinan jonkun muistelemana, se ei liity meidän taloomme vaan johonkin muuhun isoon taloon.

Sitten takaisin kuistille: vintin eteisessä oli puulaatikoiden kanssa samassa jamassa kaksi kiinteää helmiponttipaneelikaappia, jotka myös poistettiin. Sen sijaan yhden irtokaapin kunto kuistilla oli melko hyvä ja sen säilytämme, toki sekin vaatii korjausta.

Korjauksen yhteydessä suoristamme kuistin rakenteita ja palautamme lattian alkuperäiselle tasolleen. Lattialankut ja täytteenä ollut olki (melkoinen määrä sitä olikin!) ja hiekka on jo kärrätty ulos. Vaikka olki oli yli 100 vuotta vanhaa, se tuoksui edelleen viljanpuinnilta - nostalginen tuoksu lapsuudesta, jolloin olin usein mukana puinnissa ja välillä puimurin jyvälaatikossakin ajon aikana.

Yllä olevassa kuvassa näkyy olkea hiekan alla: tässä järjestyksessä laitettuna hiekka on tiivistänyt oljen ja lämpöeristys on parantunut. Kuvassa oikealla olevan seinän varrella olivat kiinteät laatikot. Takana näkyy ovi vintin eteiseen.

Rossipohjaa korjataan ja aikanaan väli täytetään uudelleen, nyt ehkä kutteripurulla. Lattialankkuja uusitaan. Pariovet palautetaan ja betonirapun poistimme jo viime syksyllä. Sen tilalle tulee puurappu. Katoksen vaihdamme jossain vaiheessa hieman perinteisempään malliin, olemme miettineet sellaista pyöreää peltikatosta. Vaikka kuistin sisäänkäynnin päällä ei alunperin ole katosta ollut, puoltaa se paikkaansa, koska katolla on juuri tällä kohdin jiirirakenne, joka syöttää melkoisen määrän vettä oven päälle.

Samalla kun Puusuutari korjasi arkikuistia, Ville viimeisteli vieraskuistin sisätöitä: nyt on viimeinkin kaikki listat paikoillaan. Pääosin selvisimme vanhoilla listoilla ja teetimme lisäksi mallin mukaan uutta listaa puuttuviin kohtiin. Kerron tästä lisää toisessa kirjoituksessa.

Tuovi