Kesäpäivät kivijalan kimpussa

Päärakennuksen vanhemman puolen kivijalkaa korjattiin pahimmista vauriopaikoista jo muutama vuosi takaperin. Tuovi kirjoitti siitä täällä. Nyt heinäkuussa, kun sää oli parhaimmillaan (+ 28 astetta), oli hyvä sauma tarttua omakätisesti samaan hommaan.

Talomme sijaitsee kunnon savikakun päällä, joten maa routii kiitettävästi ja kivijalka keinuu sen mukana. Mutta ei hätää, kunhan nurkkakivet pysyvät paikoillaan niin kuin meillä on onneksi tilanne. Kohtuullisen kokoisista luonnonkivistä ladotuissa kivijaloissa on se hyvä puoli, että pienempiä vaurioita voi usein paikkailla kohtuullisen haban, pitkän pinnan, rautakangen ja sorkkaraudan avulla ilman konemiehen tai naapurin painonnostajan kutsumista apuun. Kivijalka on tehty perinteisesti latomalla päällekkäin isompia ja keskikokoisia lohkottuja kiviä, jotka on tuettu tasapainoon pienempien kiilakivien avulla. Pelkät kivet muodostavat siis kantavan rakenteen. Kivien välit on saumattu laastilla. Menetelmä on kutakuinkin sama, kuin keskiaikaisissa harmaakivikirkoissa tai linnoituksissa.

Vanhan kivijalan saumauksessa kivien välit täytetään laastilla, joka ei kuitenkaan saa olla kovettuessaan liian kovaa tai pehmeää. Valitsin työhön Fesconin 50/50/600 kalkkisementtilaastia (50 painoyksikköä kalkkia, 50 painoyksikköä sementtiä ja 600 painoyksikköä runkoainetta), joka on tarkoitettu käsirappaukseen. Laasti on samaa, jota käytimme rakennuskonservoinnin kurssilla Pälkäneen Pyhän Mikaelin kirkon muurien saumaukseen. Kannattaa muistaa, että laasti ärsyttää paljasta ihoa ja silmiä, joten tarvittavat suojavälineet ovat paikallaan. Myös erikokoista ja -muotoista kiveä on hyvä olla saatavilla riittävästi. Kun oma tonttimme on ollut asutettuna jo 1300-luvulta lähtien, putkahtelee maan sisältä joka kevät vanhoja kivijalkakiviä uusiokäyttöön. Voidaan melkein puhua uusiutuvasta luonnonvarasta.
 

 

 

Työ alkoi vanhan ja irtonaisen laastin sekä pikkukivien poistamisella. Tämän jälkeen suoristin isommat kivet ja kiilasin ne paikoilleen niin, että kiven yläpinta nousi kiinni alimman hirsikerroksen alapintaan. Jos taas kivi oli täysin ylivoimainen nostaa, kiilasin jäljelle jäävän raon yläpuolelta kantavaksi. Harjasin sen jälkeen saumat laastinrippeistä ja pienistä kivistä ja viimeistelin operaation muovipullosta (vanha Mäntysuopa-pullo) ruiskutetulla vedellä, joka poistaa hyvin irtonaisen kivimurun ja pölyn, jotka haittaavat uuden laastin kiinnittymistä.

 

Saumauksen aluksi sekoitin löysemmän laastin, jota kutsutaan runollisesti kuraksi. Kuraa on helppo levittää syvimpiin kolosiin käsien ja pienen saumausraudan avulla. Laastin tulee olla melko taikinamaista, mutta siitä pitää kuitenkin pystyä tekemään koossa pysyviä palloja. Kuralla voi kiinnittää myös pienempiä kiviä osaksi muuria. Varsinaiseen pintasaumaukseen käytin jäykempää, vähemmän vettä sisältävää laastia. Kun tätä laastia ottaa käteen ja puristaa, tulee sormien painaumien jäädä pintaan näkyviin.




Laastin hieman kuivuttua pyyhin saumojen pinnat pehmeällä harjalla, jolloin jäljestä tuli siistimpää. Lopuksi pesin kivien pinnat vedellä ja harjalla ylhäältä alaspäin, jolloin laastin valumat eivät jääneet värjäämään rumasti kivien pintoja kuivuessaan. Kun sää oli lämmin ja aurinko paistoi, kastelin saumoja jonkin ajan kuluttua, ettei laasti kuivunut liian nopeasti.

Ehdin puolessatoista työpäivässä korjata ja saumata noin kahdeksan metriä kivijalkaa. Eniten meni aikaa kivien liikutteluun, kiilaamiseen ja hammastenkiristelyyn. Sää oli kieltämättä turhankin hikinen tähän sinänsä mielenkiintoiseen puuhaan. Laastia kului tässä ajassa 75 kiloa ja hikeä saman verran litroissa. Työ jatkuu vielä kesän kuluessa, koska metrejä on vielä rutkasti jäljellä.

Jos työvaiheiden kuvaus herätti kysymyksiä, laita kommenttia tai lähetä vaikka sähköpostia (vihreakamari@gmail.com), niin vastaan niihin mielelläni. Toki muutkin kommentit ovat luonnollisesti tervetulleita.

Ville