Huomioita vilja-aitassa

Siivosimme aitan ja sen ympäristön pärekattotyömaan jäljiltä. Siinä olikin hommaa yhdelle viikonlopulle: rakennustelineiden purkaminen, kaiken maailman lahonneiden lautojen kuljetus kokkoon, käyttökelpoinen puutavara suojaan talliin ja roskien keräily.

Välipohjan käsin veistetyt lankut olivat painavaa tavaraa, mutta nekin jaksoimme saada suojaan ulkosalta. Ennen kaikki on tehty järeämmäksi kuin nykyään - veistäminen on ollut vähemmän automaattista puuhaa ja turhaa työtä on haluttu välttää. Puustakaan ei ole ollut pulaa.

Siivouksen jälkeen unohduimme pimeään aittaan (ennen katon laittoa se oli valoisa, ehkä mieluummin kuitenkin pimeys ja katto kuin valo ja katottomuus!) ihmettelemään vanhoja rakenteita ja niihin tehtyjä merkintöjä. Tukkimiehen kirjanpitoa on aitan seinissä runsaasti ja myös viljalaarien tukihirret on numeroitu. Mielenkiintoinen yksityiskohta on vanha puukoppalukko aitan ovessa, joka on valitettavasti haljennut, mutta ehkä korjattavissa.
 

Aitan puukoppalukko sisäpuolelta

Aitan perustuksiakin olemme ehtineet miettimään. Olisi hauskaa palauttaa hirsikehikko aitan alle, malleja löytyi Hämeen Härkätien varrelta siellä ajellessamme. Täytyy joskus pysähtyä ja käydä jututtamassa aittojen omistajia. Perustusten myötä aitta nouseekin huomattavasti korkeammaksi rakennukseksi, jollainen se on joskus ollut.

On hassua ajatella, miten moni vanhoista rakennuksista on ennen ollut "korkeammalla", mutta maanpinnan nousun myötä "madaltunut". Onko maanpinnan nousu rakennusten ympärillä vääjäämätöntä vai olisiko se jotenkin estettävissä?

Aitan ovessa on hauska taottu vedin ulkopuolella.

Vanhaa ja vähän uudempaa aitan seinää.

Kalikoita eli klapeja

Pilkottuja polttopuita sanotaan pilkkeiksi. Länsi-Suomessa pilkottu polttopuu on useimmiten nimeltään klapi, klappi, lapi, klapu tai lapu. Tämä äänneasultaan vaihteleva nimityssikermä perustuu ruotsin sanaan klabb. Siellä täällä murteissa ja myös arkisessa puhekielessä pieniksi pilkottuja polttopuita nimitetään haloiksi. (Kotimaisten kielten tutkimuskeskus).

Kalikka eli klapi saadaan kun halko katkotaan kahteen, kolmeen tai neljään osaan ja saadut pätkät vielä halkaistaan pienemmiksi paloiksi. Niitä voidaan tehdä myös rankoja katkomalla ja saatuja pölkkyjä pilkkomalla. Polttopuuksi tarkoitettujen klapien pituus on siis 25–50 cm. Klapipölkkyjen pilkkominen voidaan suorittaa perinteisillä käsityökaluilla tai klapikoneella. (Wikipedia, 5.10.2011)

Itäsuomalaisia klapeja eli pitäisikö sanoa halkoja? Teimme klapeja klapikoneella, johon paksuimmat puut eivät mahtuneet. Käsityön aikakaan ei siis vielä ole ohi.

Klapien teossa olennaisia asioita vaikuttivat olevan ainakin toimiva klapikone, sen terän teroittaminen aika ajoin ja joustava tuotantoketju: yksi latoo runkoja pinoon sopivalle etäisyydelle koneesta, toinen työntää rungot koneeseen ja valvoo muutenkin koneen käyttöä ja kolmas vastaanottaa klapit ja mättää niitä pois konetasolta, jotta se ei tukkeudu. Tästä lopputuotoksena on huikea keko klapeja, jotka joku joutuu sitten vielä tarvittaessa kuljettamaan tai pinoamaan.

Valmistavina töinä oli runkojen pätkiminen sopiviin paloihin moottorisahalla. Klapikoneen siirtely paikasta toiseen oli kätevää, koska se kulki vetokoukulla auton perässä. Toki pitemmät matka kannattaa kuljettaa konetta peräkärryssä.

Vielä niitä honkia humisee.

Löydettyä ja kadotettua

Vanhaa taloa korjatessa tekee aina välillä ilahduttavia löytöjä - ja välillä taas huomaa harmikseen, että jotakin on hävinnyt ehkä pysyvästi. Tämän kesän löytö on ehdottomasti salin kattomaalaus, joka löytyi yllättäen pinkopahvin alta. Kattomaalauksessa on kirkkaat värit ja huonetta kiertävä ornamenttikuvio. Oletamme, että salin keskellä olevan kattorosetin ympärillä kuvio toistuu, tuosta kohdasta emme vielä ole pahvia avanneet.

Kattomaalaus paljastui hyväkuntoisena valkoiseksi maalatun pinkopahvikaton alta.

Löydön myötä saimme tietysti heti uutta päänvaivaa: miten reipashenkinen kattomaalaus sopii tyyliltään tai väreiltään salin tummaan ja arvokkaaseen 1900-luvun alun tapettiin, joka on säilynyt erittäin hyvin ja olisi myös säilyttämisen arvoinen? Tätä sopii miettiä. Onneksi päätöksenteolla ei ole kiirettä.

Näkymä salista. Tapetit ovat tummaa 1900-luvun alun tyyliä. Parkettia jäljittelevä lattiamaalaus on 1930-luvulta.

Kadotettujen osien sarjaan kiilaa puolestaan kärkisijalle vieraseteisen jugend-vedin, joka on ollut kuistille vievässä pariovessa. Koska ovia siis on kaksi, on malli siis olemassa. Tämä on tietysti hyvä asia, toisaalta taas tuo vieressä oleva oikeanmallinen kahva tekee vaikeaksi aivan erilaisen vetimen käyttämisen ovessa. Olisi hienoa löytää samanlainen, jota ei toistaiseksi ole tullut vastaan missään varaosapankissa. Samanlaisia kahvoja olen nähnyt kuitenkin käytössä parissakin paikassa: Helsingin pitäjän kirkon pappilassa ja Kuortaneella sijaitsevassa Haapaniemen hiippakuntakartanossa. Ei auta kuin jatkaa etsintöjä.

Wanted: tällainen ovenvedin

Elämän ensimmäinen pärekatto

Katto on valmis!

Viimeinkin se on valmis, nimittäin aitan pärekatto! Kirjoittelin aiemmin vilja-aitan ryhdistysprojektista, joka toteutettiin keväällä. Kesäkuun ajan aitta oli pressun alla käytännössä osittain ilman kattoa, koska vanha pärekatto oli aivan finaalissa ja rapsuttelimme toukokuussa loputkin vanhat päreet katolta alas. Osa ruodelaudoista oli kunnossa, osa vaihdettiin uusiin.

Pärekaton teko oli aika työläs operaatio: teimme osin itse päreet Puufoorumi ry:n avustuksella. Päreisiin käytettiin kuusta, jota saimme lähimetsästä. Kuuset pätkittiin lyhyiksi pölleiksi, jotka kuorittiin käsin. Tämän jälkeen pöllit höylättiin päreiksi pärehöylällä. Päreet merkattiin yläpäästään (puun "suomujen" mukaan) spraymaalilla ja sidottiin nipuiksi.

Punainen maali merkkaa päreen asentoa katolla: punainen väri ylös.

Ja sitten olikin vuorossa vain loputonta naulaamista katolle. Pärekattonauloja ei löydetty muualta kuin Domus Classicasta. Nauloja kului enemmän kuin ohjeissa ja samoin päreitä. En tiedä olimmeko liian tarkkoja päreiden valinnassa: välttelimme oksaisia päreitä ja rosopintaisia yksilöitä.

Päreiden naulaus on tarkkaa puuhaa: päre on oltava oikein päin ja mentävä sopivan verran edellisen päälle sekä pysty- että vaakasuunnassa.

 

Täydellisiä päreitä?

Taistelu räystäiden kanssa

Kattotyön loppuhuipennus oli räystäs- ja harjalautojen asentaminen. Sekään ei ollut ihan helppoa, koska rakennuksessa ei ollut yhtään ainoata suoraa linjaa.

Nyt on katto kuitenkin paikoillaan. Kuistin katon jätimme suosiolla ensi kesään - kuistin osalta on enemmänkin nikkarointia luvassa, koska pylväisiin joudutaan tekemään puupaikkaa ja katto on käytännössä tehtävä kokonaan uusiksi.

On jännittävää seurata, kuinka kauan pärekatto yleensä kestää. Julkaisen myöhemmin pitemmän artikkelin tästä aittaprojektista kokonaisuudessaan, kunhan se ensin näkee päivänvalon syksyn Tuuma-lehdessä.

Mitä kuuluu kuistille?

Kuisti on elänyt pääasiassa hiljaiseloa kesän ajan. Koska ulko-osat ovat miltei valmiina ja vesikatto kunnossa, ei projektilla ole ollut suurta kiirettä. Nyt syksyn tullen alkaa taas aherrus kuistin parissa. Vanhoista osista kokoaminen on hidasta askartelua - sisäkattoa olemme ehtineet tekemään parina viikonloppuna ja se on miltei valmis.

Nuo kattolaudat olivat jääneet purkamisen huumassa numeroimatta, mutta onneksi vanhat maalijäljet ja naulanreiät auttoivat palapelin kokoamisessa: asettelimme laudat pihamaalle rinnakkain ja ryhdyimme sitten etsimään rinnakkaisia pareja. Yllättävän helposti ne löytyivät! Pariin lautaan teimme puupaikkaa lahojen kohtien takia, mutta yhtäkään emme kokonaan korvanneet uudella.

Tapitus käynnissä

Koska laudat olivat olleet aiemmin kiinni järeillä takorautanauloilla, jätti niiden poistaminen ampiaisen mentävät reiät lautoihin. Tapitin reiät umpeen puutapeilla ja liimalla. Porasin ensin reiät puhtaaksi naulojen ruosteesta ja vuolin tapit puukolla. Käytin mäntyä tapeissa, koska ne eivät sisätiloissa joudu mitenkään erityiseen prässiin kosteuden takia.

Vanhojen ponttilautojen laittaminen kattoon oli välillä vähän haastavaa: laudat olivat kieroja ja pontit piti vain väkisin vääntää paikalleen. Sinne ne kuitenkin menivät ja ehkä hämmästyttävänkin tiiviisti. Löimme laudat kiinni ensin tavallisilla nauloilla, jotka korvaamme lopuksi konetaotuilla nauloilla. Niistä jää mukavan vanhanmallinen kanta näkyviin. Tällaisen kaksiosaisen naulaamisen teimme siitä syystä, että vanhoja ponttilautoja asentaessa välillä joutui joitakin nauloja irrottamaan ja uusien naulojen irrotus on huomattavasti helpompaa kuin järeiden takorautanaulojen. Luulen, että naulanpäät on syytä suojata Rostexilla ennen varsinaista maalikerrosta.

Puolet katosta tehtynä

Kuistin sisäpanelointien palauttamisen erikoispiirre on, että ne on aikoinaan tehty hieman erikoisessa järjestyksessä: ensin katto, sitten seinät ja lopuksi vasta lattia. Helpompaa olisi kai ollut tehdä ensin lattia ja sitten operoida kattoa ja seiniä sen päältä. Nyt olemme laittaneet väliaikaisen lattian kasaan työtä varten.

Sisäkaton työstämisen lisäksi olemme saaneet vanhat ulko-ovet paikalleen. Se olikin kaikkien säätöjen isä ja äiti, johon meni kaksi päivää. Emme olleet mitään saranoinnin ihmelapsia ja ovet olivat vielä niin painavat ja isot, että pelkästään niiden nostaminen oli työ sinänsä. Ostimme vanhanmalliset, vahvat saranat Domus Classicasta ja vaihdoimme ovien 1990-luvun saranat niihin. Jos ovi on massiivinen niin ovat saranatkin!

Kiinnitimme saranat vanhanmallisilla talttapäisillä ruuveilla.

Vastinkappaleet kiinnitettiin karmeihin.

Kuistin ulko-ovia on jossain vaiheessa korjailtu hieman omaperäisesti: niihin on lisätty uusia peilinosia, ehkä peittämään kuluneita vanhoja pintoja. Ovet oli myös maalattu ruskeiksi. Voi olla, että jossain vaiheessa vaihdamme väriä ja samalla entisöimme ovet takaisin entiselleen. Yksi käytännön ongelmakin tässä ovien paksuntamisessa on: vanha avain ei yllä enää ulkopuolelta lukkoon saakka. Täytyy varmaan teettää kopio pidemmällä kaulalla.

Ovet paikoillaan!

Vessan ikkuna valmistui

Sain viimeinkin valmiiksi ulkovessan ikkunakorjauksen. Sikäli tämä oli helppo projekti, ettei puuosia tarvinnut vaihtaa tai paikata, hioa kylläkin tuntikausia. Puu oli kovasti kulunut ja harmaantunut - tuo harmaa puu pitäisi periaatteessa hioa pois ennen maalausta. Vaihdoin osan tapeista uusiin ja tein myös pellavaöljykyllästyksen, sitten kolme kerrosta pellavaöljymaalia. Yksi lasi piti korvata, muut säilyivät samoina. Mukavaa kun ei tarvitse enää katsella muovisuojaa ikkunan paikalla!

Vessan sisustusta

Aikaa on vierähtänyt viime kirjoituksesta ja tällä välin on ehtinyt taas tapahtumaan paljon. Aloitetaan vaikka ulkovessan kunnostuksesta. Pidimme grillijuhlat sukulaisille heinäkuussa ja päätin kunnianhimoisesti, että vessan sisäosat valmistuvat siihen mennessä. Aika hyvin tavoite piti, vaikka jotain jäikin vielä työlistalle.

Ulkovessa on siis 1900-luvun alun tuotantoa ja siellä oli alunperin valkealla liimamaalilla maalattu katto ja keltaista keittomaalia seinissä. Lattiassa puolestaan oli vihertävä öljymaali, jonka päälle oli vedetty se pakollinen ruskea lattiamaali jossain vaiheessa. Päätin, että alkuperäisiin sävyihin pyritään. Lattian osaltakin päätös oli helppo, koska ruskea ei kuulu lempiväreihin ainakaan sisustuksessa.

Operaatio pellavaöljymaalia hiomattomalle lankulle

Katto oli tehty pääosin käsin sahatusta leveästä lankusta, jossa oli paikka paikoin todella rosoinen pinta. Liimamaali oli siinä vielä hatarasti jäljellä ja vedin Allbäckin pellavaöljymaalia siihen päälle kaksi kerrosta. Maali sai rauhassa kuivaa välillä. Ensimmäisen kierroksen jälkeen pinta oli kuultava ja tässä oli lähinnä ongelmana se, että liimamaali sen alla teki laikukkaan vaikutelman. Muutoin tuollainen kuultavakin jälki voisi olla ihan hyvä. Toinen kerros teki pinnasta miltei peittävän ja se riitti minulle.

Katto ensimmäisen maalikerroksen jälkeen

Pellavaöljyllä maalaaminen rosoiselle pinnalle oli kova homma, joka vaati hyvän silveltimen ja pitkää pinnaa. Maalin sai todella hartiavoimin työstää lankkuun. Allbäckin maali sen sijaan oli ihan loistava enkä enää muulla maalaakaan. Maali oli myös maagisen riittoisaa eli vaikka hinta on vähän kalliinpuoleinen niin lunastaa kyllä paikkansa. Hankin maalin Antiikkiverstaasta.


Keittomaalin helppous ja mystinen hilseily

Seiniin tulevan keltaisen keittomaalin itse keittämistä harkitsin hetken verran. Tarvittava määrä oli kuitenkin pieni ja keittourakka ja tarvikkeiden hankkiminen (mm. pata) sitä varten tuntui hankalalta. Niinpä ostin keltaisen keittomaalipönikän Domus Classicasta Hämeenlinnasta.

Keittomaalilla maalaaminen oli ihanan helppoa kattourakan jälkeen! Maalasin suoraan vanhan keittomaalin päälle. Luin ohjeista, että kannattaa maalata runsaalla kädellä ja näin toiminkin. Ensimmäinen seinäpinta alkoi kuitenkin joistakin kohdin hilseillä jo seuraavana päivänä. Seinä ikäänkuin hylki maalia. Hioin seinän ja maalasin uudelleen pienemmällä maalimäärällä, koska luulin laittaneeni maalia liikaa. Tällä ei kuitenkaan ollut vaikutusta lopputulokseen. Surffasin hermostuneena netissä ja löysin joitakin kommentteja pohjalla olevasta öljymaalista, joka aiheuttaisi hilseilyn. Tuollaista maalia ei kuitenkaan tässä seinässä ainakaan silmämääräisesti voinut havaita.

Valmista seinää

Kun sain kaikki neljä seinää valmiiksi, oli selvää, että tuossa yhdessä seinässä oli jokin käsittely pohjalla, jota muissa ei ollut. Ei auttanut muu kuin jättää hilseilevät kohdat sikseen. Joskus takaseinän voisi maalata keltaisella öljymaalilla, mutta toistaiseksi menköön tuollaisenaan. Esteettinen haitta on kuitenkin aika pieni.

Ikkunaverho vanhasta pitsilakanasta, seinille vanhoja mainoksia

Vessan ikkunaan tehtiin kaunis valkea verho vanhasta pitsilakanasta. Sen ompeli äitini ja kiinnitimme verhon juhlapäivän aattona. Siitä tuli oikein kaunis! Juhlan ajaksi ikkunalaudalle laitettiin vanha Arabian kannu kukkamaljakoksi. Vielä kun ikkunakin valmistuisi, valitettavasti se on vieläkin telakalla ja ikkunassa oli muovisuoja. Minulla ei vielä ole kuvaa verhosta, mutta lisään sen sitten, kun ikkunakin on valmis ja molemmat dokumentoitu.

Seinätaulut ostin Seinäjoelta antikvariaatista ja kehystin ne. Vanhat mainokset tuntuivat sopivalta teemalta ja sekoittelimme niitä vanhoihin valokuvakopioihin, jotka tehtiin kirpputorilta hankitusta kuva-albumista. Taulukollaasin teko oli haastavaa: levitimme kaikki taulut vessan lattialle ja siirtelimme niitä kuin shakkinappuloita paikasta toiseen. Lopulta paikat vaikuttivat löytyvän.

Taulukollaasia

Suomen Kuvalehtiä ja Kotiliesiä

Vessassa pitäisi aina olla luettavaa ja olen keräillyt jo parin vuoden ajan vanhoja lehtiä tätä tarkoitusta varten. Kelpuutin vessan lehtikoriin 1920-30-luvun aikakauslehtiä ja pääasiassa kokoelmassa on Suomen Kuvalehtiä ja Kotiliesiä. Yhden Pellervo-lehdenkin olen löytänyt. Lehtiä olen ostellut lähinnä kirpputoreilta Lahdesta ja Porvoosta. Erityisesti Porvoossa on erinomaiset vanhojen lehtien markkinat!

Lehti- ja vessapaperikorit ostin rohkeasti IKEAsta ja kuivikeastia löytyi Tuurista. Kuivikeastian kuppia (otinta) oli vaikea löytää ja lopulta tilasin sen Anno.fi-antiikkikaupasta - se on 1930-luvun leimalla varustettu pläkkimitta.

Sisustustavaroita. Istuinosa odottaa vielä maalaamista.

Ja se jäljellä oleva työlista

Vessan ikkuna on jo melkein finaalissa: olen parhaillaan puhdistamassa lasiruutuja maalista ja tämän jälkeen päästäänkin laittamaan se paikoilleen. Sitten on jäljellä vielä lattian ja istuinosan maalaus, jota varten olen ostanut pienen purkin Allbäckin maanvihreää. Koemaalauksen jo teinkin ja hyvältä näyttää!

Kivijalkaa korjaamassa

Lue myös tuorein kivijalkajuttumme (16.7.2014).

Kivijalan liikkuminen on savimailla ikuinen ongelma, jota pitää kai vain korjailla ajoittain. Talon nurkat ovat kriittisin piste kantavuuden osalta, välit suurimmaksi osaksi estetiikkaa. Talon vanhassa päädyssä on luonnonkivistä tehty kivijalka, jossa on siellä täällä todella isoja kivenlohkareita, toisaalla taas hyvinkin pientä silppua. Kiviä oli joskus kiinnitetty laastilla toisiinsa, mutta laasti oli aikaa sitten rapissut pois. Kivet olivat liikkuneet melko paljon, yksi iso lohkare käytännössä siirtynyt kokonaan pois paikoiltaan. Päädyn kamareissa seisoessa ohi ajava liikenne tärisytti lattiaa melkoisesti. Tässä siis lähtötilanne.

Kivijalka ennen korjausta,

 Kivijalan korjaus ei tuntunut työltä, jota kannattaisi lähteä itse harjoittelemaan, varsinkin kun kivet olivat niin suuria. Pyysimme hätiin Rakennuskorjaus MaKi Oy:n, joka korjasi tässä vaiheessa vanhan päädyn kivijalan aina kuistiin saakka - työ vei viikon kahdelta mieheltä. Ulkopuolen lisäksi korjauksia tehtiin alapohjassa ja päätyyn ja takapihan puolelle lisättiin tuuletusaukkoja.

Korjaus käynnissä.

Korjattua kivijalkaa ja uusi tuuletusaukko.

Olimme jo aiemmin todenneet alapohjan aika kosteksi. Näyttää siltä, että pohjavesi on aika korkealla, mikä on tietysti hyvä asia hirsiarinan puolesta. No nyt tuuli puhaltaa alapohjassa, mutta siitä huolimatta maa oli kostea heinäkuun pahimmilla helteilläkin. Alapohjan puurakenteet ovat kuitenkin vanhassa päädyssä hyvässä kunnossa, vaikka ovatkin reilusti toistasataa vuotta vanhoja. Uudessa päädyssä vahingot ovatkin tulleet ylhäältä käsin.

Paljon korjattavia kivijalkametrejä jäi vielä tulevia kertoja varten. Varmaan siinä vaiheessa kun koko kivijalka on korjattu, voidaankin aloittaa taas uudestaan toisesta päästä.

Innokasta yleisöä

Aitan uusi iloinen ilme

Aittatyömaa on nyt edennyt siihen vaiheeseen, että hirsityöt on tehty ja aitta on nostettu pystyyn - uskomatonta, että se onnistui näin hyvin! Nyt on pihan vanhin rakennus pelastettu (oletamme, että se on tämä aitta - päärakennuksen rakennusvuottahan ei tiedetä) ja ennen kaikkea pariaittakokonaisuus säilyy.

Vanha ilme

Uusi ilme. Pystytuet jäävät muistoksi korjauksesta, mutta maalaus varmasti häivyttää niiden näkymistä jonkin verran.

 


Kävimme peittämässä aitan katon ja siinäkin oli meille amatööreille haastetta. Poistimme päreet toiselta puolelta ja pistimme sitten peitteet päälle. Katto on paikoin niin huonossa kunnossa, että siellä oleilu oli melkoista taiteilua. Aitan ovikatos kaipaa vielä nikkarointia ja suoristusta, jonka ajattelimme tehdä itse.

Päreiden poistoa petkeleellä.

Katon peittämistä

Nyt sitten odotellaan seuraavaksi kattotalkoita, jotka ajattelimme pitää heinäkuussa. Saa nähdä ehditäänkö vielä maalaamaan aitta kesällä vai jääkö sitten ensi vuoteen.

Vilja-aitan pelastusoperaatio

Pihapiirissämme on kaksi vanhaa vilja-aittaa, joista toinen on erityisen huonossa kunnossa. Moni tontilla poikennut piti sen kunnostamista mahdottomana tai ainakin järjettömänä operaationa. Päätimme silti yrittää pelastaa aitan, koska se on pihan vanhin rakennus - rakennettu 1700-luvun lopulla. Työ käynnistyi viikko sitten Restart-nimisen firman hoitamana ja museoviraston myöntämällä tuella. Nyt pääsiäisenä työ on tuentavaiheessa ja rakennus on jo suoristunut jonkin verran. Eikä operaatio enää tunnukaan niin mahdottomalta.

Aitta tammikuussa 2011.

Aitta tuettuna pääsiäisenä.

Aitta sisältä - vasen takakulma on huonoimmassa kunnossa.

Pääsiäisenä talon pihalla kukkivat sinivuokot ja perhosia oli jo runsaasti liikkeellä.

Aurinkoista kevättä kaikille!

Kuistin uusi elämä

Kuisti on suomalaisissa puutaloissa tyypillinen pääovea suojaava rakennelma. Kuistin pääasiallinen tehtävä on suojata kulkua, mutta se on ollut perinteisesti myös omistajan aseman ja varallisuuden osoitin. Nykyisenkaltaisia kuisteja jotka ovat kuin huone talon edessä, rakennettiin ensimmäisen kerran virkataloihin 1600-luvulla. Maalaistaloissa umpinainen kuisti yleistyi 1800-luvulla. Kuistista voidaan käyttää myös nimitystä "porstua". Veranta on kuistin tapainen, lähinnä oleskeluun, ei läpikulkuun, tarkoitettu rakennelma.

Wikipedia 20.4.2011

Meidän talossamme kuisti on rakennettu todennäköisesti 1800-luvun lopulla ja se oli erityisen huonossa kunnossa ostohetkellä, suorastaan masentava ilmestys: ikkunat ja ovet oli poistettu, perustukset oli purettu ja tuettu pölleillä, kuistin alla oli kaivanto täynnä seisovaa sadevettä, sisällä paneloinnit likosivat osin sateessa. Kuistia peittivät revenneet pressut, jotka toki myös jonkin verran suojasivat sitä vielä. Tämän tilan taustalla oli keskeytynyt kunnostusyritys paikallisen oppilaitoksen restaurointilinjalta. Huono puoli oli, että kattokin oli purettu ja jätetty sitten kuisti sellaisenaan sään armoille.

Kuistin tilanne talokauppojen aikaan.

Peitimme kuistin paremmin ensimmäisenä kesänä ja seuraavana pääsimme kunnostamaan sitä. Kuistin korjaaminen ilman purkamista olisi ollut mahdotonta - tai ainakin erittäin aikaa vievää ja kallista. Päätimme numeroida jäljellä olevat osat ja purkaa sen uudelleen kokoamista varten. Kuistin perustukset ja kantavat rakenteet teki Selkäveitti Oy, jonka jälkeen jatkoimme työtä omin voimin.

Pystyimme käyttämään uudelleen pienen osan vuorilaudoista ja teetimme uusia vanhalla mallilla Arolan Höyläämössä. Vanhat ikkunakarmit kunnostettiin raisiolaisella puuseppä Lindbladilla ja talon sisältä löytyneet vanhat ikkunat pääsivät niihin takaisin. Vanhat pariovetkin löytyivät ja niiden asentaminen paikoilleen odottaa kesää.

Kuistin purkaminen alkamassa. Katto oli purettu jo aiemmin muiden toimesta, samoin päädyn ikkuna- ja ovikarmit.

Vanha kuisti sisäpuolelta.

Sisäpuolella olevat raput pystyimme käyttämään uudelleen sellaisenaan. Näkyvin vanha osa kuistia on sen päätykolmio, joka käytettiin sellaisenaan ja nostettiin paikalleen avuliaiden naapureiden avulla. Ikkunoita reunustavista koristelaudoista osa on käyttökelpoisia, osa joudutaan teettämään uudelleen. Hyväksi pienten erikoiserien sahaksi on osoittautunut Helsingin Erikoishöyläys Oy.

Rakenteet valmiina

Vuorilautojen asennus alkaa

Jotakin on jo valmistunut

Näkymä sisältä - päätyikkunat jo paikoillaan

 
















Kuistin sisäosat ovat vielä tekemättä: kattolaudat ja seinäpaneelit olemme puhdistaneet ja ne odottavat asennusta takaisin paikoilleen. Lattialaudoissa ei juuri maalia ollut jäljellä, joten ne ajattelimme hioa lattiaan laiton jälkeen.

Julkisivu loppusuoralla

Kuisti on jo nyt valoisa ja kaunis paikka - ikkunoita on viisi molemmilla sivustoilla ja edessä vielä kolme lisää. Työnä se on ollut tähän mennessä haasteellisin: koska kuisti oli osin purettu, meillä ei ollut valmista mallia tekemiseen. Onneksi joitakin vanhoja valokuvia löytyi 1900-luvun alusta ja myös kymmenisen vuotta sitten otettuja, joissa kattoa ei vielä ollut purettu. Näiden pohjalta teimme rakennuspiirustukset ja arviot mitoista. Näin jälkeenpäin ajateltuna parannettavaa olisi ollut purkamisessa - se olisi pitänyt tehdä hitaammin ja huolellisemmin ja merkitä eri osat vieläkin tarkemmin. Kiirehtiminen on vanhan korjaamisessa aina huono lähtökohta.

Kuistin kattolautojen skrabaamista

Vietimme aurinkoisen ja tuulisen lauantain puhdistamalla kuistin vanhoja sisäkattolautoja tallin edustalla. Ehdimme käydä myös kahvilla naapurissa (ja kuulla, että läheisessä pappilassa kummittelee!) ja poistaa lunta kriittisistä paikoista talon seinustoilta.

Yritän pian ehtiä kirjoittamaan pitemmästi kuistin kunnostuksesta :-)

Lattian päällä ja alla

Tammikuussa teimme lattiatutkimusta päätykamarissa. Kamarin lattia vietti huoneen päätyä kohden ja lankut olivat ikäänkuin irronneet seinän reunasta ja painuneet alaspäin. Seinässä oli jälkiä vesivahingosta ja ikkunapenkkikin oli huonossa kunnossa. On helppo päätellä, että vettä oli tullut jossain vaiheessa reilummin sisään.

Sahasimme lahonneet lattialankut poikki noin metrin matkalta, yksi kerrallaan. Tarkistimme ensin, missä kohtaa ensimmäinen lattiavasa kulki lankkurivin alla, sen näki naularivistä lankuissa. Naulanpäitä oli muuten yllättävän hankalaa huomata paksun maalikerroksen alta. Yksi kerrallaan -menetelmällä varmistimme, että emme sahaa turhaan terveitä lankkuja. Niitä jäikin joitakin huoneen molempiin reunoihin. Onneksi laudoista ei ole lahonnut tuota metriä enempää eli aika pienellä paikkakorjauksella selvitään.

Alla olevan hiekan takia käsisaha ei työn jälkeen ole enää entisensä.

Lankkujen alta paljastui mielenkiintoinen eristetäytekakku: reilusti hiekkaa, sen alla sammalta ja turvekerros hirsiseinän kohdalla. Arvelimme, että sammalen tehtävänä on estää hiekkaa valumasta rossipohjan alimman laudoituksen raoista maahan. Poistimme irtonaisen, lahonneen puuaineksen hiekan päältä ja löysimme joitakin sienikasvustoja, jotka otimme pois. Täytyy selvittää, mitä ne ovat.

Ehkä harmillisin vahinko löytyi hirsiseinästä ikkunan alapuolelta, pari hirsikertaa oli lahonnut - eivät kokonaan, mutta on epävarmaa, täytyykö ne kuitenkin vaihtaa kokonaan lahonneilta osin vai riittäisikö paikkaus. Tämä päätös jää hirsikorjaajalle. Hirsityö on kuitenkin tehtävä ensin, ennen kuin lattian paikkaus voidaan aloittaa.

Lattian alta paljastui harmillinen, joskaan ei yllättävä hirsivaurio.

Huhkittuamme pölyn seassa muutaman tunnin menimme välillä ulos virkistäytymään ja teimme klapeja kesän saunanlämmitystä varten. Hankimme Savotta-telttasaunan viime kesänä, joka toimi tosi hyvin. Talon saunasta ei nimittäin ole jäljellä kuin kivijalka, se on purettu lahonneena jo kauan aikaa sitten. Haaveissa olisi rakentaa uusi sauna, ehkä jopa kaksi!

Pakkaskelin tunnelmaa

Pihan vanhoja puita pakkassäällä viikkoa ennen joulua.

Perinnerakentamisen blogini siirtyy verkon julkiselle puolelle

Olen pitänyt blogiani tähän saakka työpaikkani intranetissä eli sisäisessä verkossa. Nyt työn vaihtuessa olen innostunut siirtämään tekstini tänne julkiselle puolelle. Lisään vanhat kirjoitukseni vähitellen ja jatkan sitten uusilla - talo ei nimittäin ihan vielä ole valmis...