lauantai 6. huhtikuuta 2013

Piikainkamari odottaa uutta lattiaa


Tavallista pidemmän hiljaiselon jälkeen ehdin taas kertoa korjausprojektimme kuulumisia! Työrintamalla ei kuitenkaan ole ollut tällä välin hiljaista. Pääsiäinen sujui perinteen mukaisesti purkutöissä. Piikainkamarin lattia siirtyi lopullisesti ajasta ikuisuuteen. Lattiarakenteet olivat lahonneet 1960-luvulla rakennetun saunan ja pesuhuoneen alla ja jäljellä olivat vielä rossipohjan lankut ja täyteturve.Yllä on pari vuotta sitten otettu kuva, kun aloitimme urakan purkamalla väliseinät, yläpohjan lisäeristeet, kalusteet ja pintamateriaalit pois.

Tänä pääsiäisenä lapioitiin lattia ikkunasta pihalle aurinkoisessa säässä. Apunamme työssä oli tehokas Puusuutari-blogin pitäjä ja talkooapuakin oli jälleen paikalla.





Saunanrakennusporukalla oli ollut aikoinaan omintakeinen tekniikka: kamarin lattia oli avattu, turvetäyte oli poistettu ja alimmas pohjalle ladottu reipas satsi muovisia apulantasäkkejä. Säkkien päälle oli laitettu takaisin turve, sitten taas lattialankut paikoilleen ja lopuksi valettu lankkujen päälle betonilaatta. Laatan päälle vain perusmuovimattoa ja eikun saunaan ja suinkuun. Voi olla, että historiaa ei pitäisi arvostella nykyhetkestä käsin, mutta rakennustavan lopputulos oli tuhoisa: muovimatto tietenkin rikkoontui ennen pitkää  ja laski veden lattian alle, jossa taas muovisäkit sulkivat ilmanvaidon toiseen suuntaan. Lisäksi lattian alla oli ollut melko pitkäaikainen putkivuoto. Kosteus pääsi siis muhimaan mukavasti alapohjassa vuosikymmeniä.



Iloinen yllätys kuitenkin oli, että vain yksi alimmista kantavista hirsistä oli lahonnut poikki. Kaksi hirttä oli selvinnyt koetuksesta huolimatta ja niitä ei tarvitse vaihtaa. Kamarin seinien alimpia hirsiä joudutaan vaihtamaan ja saunan höyrynpoistoputken kohdalta hirsiä tasaisesti putken matkalta alhaalta ylös saakka.


Kun lattia oli kokonaan purettu, paljastuivat pönttöuunin perustukset. Aika mielenkiintoista nähdä ne kaikessa komeudessaan, en ole niitä aiemmin nähnyt. Ihan tukevalta rakennelmalta vaikuttaa.

Talon uudemmassa, 1907 rakennetussa jatko-osassa eivät märkätilat ole ainoa ongelma. Näyttää siltä, että vuosisadan alun rakennusmestari on tehnyt virhearvion alapohjan hirsien kantavuudessa ja tästä syystä talon pääty on vähitellen painunut alas tukihirren antaessa periksi. Tukihirsi on ilman kivitukia noin 9 metrin matkalla. Aikamoista optimismia rakentajilta. Samalla kun kamarin hirsivauriot korjataan, aiomme yrittää nostaa rakennuksen päätyä ylös ja tukea sen uudelleen alhaalta käsin. Saa nähdä kuinka käy. Tämä on vähän vastaava haaste kuin aiemmin aitan suoristuksen kanssa: työ joko onnistuu tai ei, mutta yritettävä on kuitenkin! Muutoin talon uudessa päädyssä sijaitsevassa isossa keittiössä voi laskea liukumäkeä jatkossakin.




5 kommenttia:

  1. Voi äiti sentään :D Teidän vessassa on ollut ihan sama vihreä muovimatto seinässä kuin meilläkin. Kävi kuten teillä, purkuun jouti.
    Pönttöuunin perustus on hyvin samanlainen kuin meillä, teillä on enemmän tiilikerroksia kuin meidän uunien perustuksissa.
    Ja kyllä on tuo ennen laitetu puutavara jyhkeää!

    VastaaPoista
  2. Ja meillä on samaa seinämuovimattoa tummanruskeana meidän suihkussa...

    A

    VastaaPoista
  3. Seuraan kiinnostuneena ja oppimishaluisena seuraamaan nosto-operaatiotanne. Meillä painunut rakennus on kylläkin venevaja (tai oikeastaan romahtanut), joten tulee vesityöskentelystäkin jossain vaiheessa mielenkiintoista...

    VastaaPoista
  4. Minua jäi kiinnostamaan tuo uunin perustus. Meillä on useita samanlaisia perustuksia. Jokaisessa huoneessa on ollut aikoinaan oma uuninsa. Kaikki uunit oli purettu, kun ostimme talon, mutta yksi perusta on nyt uuden uunin alla.

    Onko tuossa kivien ja tiilien välissä hirsikerros?

    Tukevalta ja hyvin säilyneeltä näyttää.

    VastaaPoista
  5. Uunin alla näyttää olevan kuvassa hirrenpätkä, mutta se on itse asiassa vain siinä kivien päällä, tiilissä kiinni. Ehkä kiinnitetty laastilla jotenkin - emme tutkineet asiaa tarkemmin, pitääkin katsoa uudelleen tuota kohtaa. Hirrenpätkän tarkoitus on toimia kannattimena lattiarakenteelle.

    VastaaPoista