Pärekatto harmaantuu

Aitan pärekaton valmistuttua se erottui kauas vaaleana ja jotenkin ympäristöönsä sopimattomana. Kauan ei tarvinnut huolehtia - nyt katto on jo harmaantunut, pari kuukautta valmistumisensa jälkeen.

Päreet ovat jo harmaantuneet, räystäs- ja harjalauta ovat sen sijaan säilyttäneet vielä vaalean värinsä.

Pärekaton historia on yllättävän nuori, se alkaa 1800-luvun alussa. Länsi-Suomeen pärekattoja tehtiin jo runsaasti 1850-luvusta eteenpäin, Itä-Suomeen vasta 1800-luvun lopulla. Se mikä myöskin yllättää, on pärekattojen aikakauden kesto jopa 1960-luvulle saakka. Aika monissa suomalaisissa maalaisrakennuksissa on pärekatto pohjalla, usein sen päällä huopa ja ehkä vielä huovan päällä sementtitiili.

Eri puulajien käytöstä päreeseen ja puiden kaatoajasta vallitsee ristiriitaisia näkemyksiä. Turun seudulla on käynnissä kiinnostava tutkimus aiheesta: Toijaisten vanhan tallin katolle on laitettu mäntyä, kuusta ja haapaa. Pärekaton vanhetessa nähdään, miten eri puulajit käyttäytyvät ja kestävät säätä ja aikaa. Voit lukea tästä projektista lisää Turun Sanomien artikkelista.

Pärehöylä on kookas vempain ja vaatii käyttäjältään taitoa.

Pöllien kuorintaa kuorimaraudalla pärehöylää varten.

Päreiden valmistustakin on tehty monella tavalla: kiskomalla, lohkomalla ja myöhemmin pärehöylällä. Kiskomalla tehdyt päreet kestivät parhaiten, jopa 40 vuotta. Yleensä pärekaton kesto on ainakin 15-25 vuotta, riippuen pärepuun laadusta. Jännityksellä seuraamme, miten oma kattomme kestää. Olemme ajatelleet laittaa sitten aikanaan päreen päälle huovan.

Aitta ja joki.