Ei aika mennyt koskaan palaa

Moni on kysynyt minulta, miksi halusimme ostaa vanhan, huonokuntoisen talon – olisihan samalla voinut hankkia käyttökelpoisemman rantamökin jostakin päin Suomea. Nimenomaan vanhuus ja alkuperäisyys olivat ne asiat, jotka minua innostivat ja kiinnostivat. Talossamme on paljon jäljellä vanhaa ja syynä tähän on juuri suurempien remonttien puuttuminen lähihistoriassa. Toisaalta tämä on johtanut talon huonoon kuntoon, mutta vuotavat katot ja halkeilleet kaakelit voi aina korjata. Ja korjaaminen voi jopa olla hauskaa!

Talo, jonka rakennusvuosi pääsi unohtumaan

Jännittävintä on, ettei kukaan tiedä talon rakennusvuotta – myyjä kertoi, ettei hänen isoisänsäkään tiennyt sitä. Joka tapauksessa talo on rakennettu viimeistään 1850-luvulla, sen kertovat vintillä näkyvät rakenteet. Tämä oli myös paikallisen maakuntamuseon tutkijan valistunut arvaus. Minä tietysti toivon, että talo olisi tätäkin vanhempi. Kun kävelee vanhan päädyn huoneissa, tuntuu siltä, kuin talo olisi vanhempi. Tunnelmaa on vaikea selittää – olen viettänyt lapsuuteni talossa, jonka vanhin osa oli ollut ensin savupirttinä eli varmaankin 1700-luvulta. Niin vanhalta talomme ei tunnu, mutta ehkä kuitenkin 1850-lukua vanhemmalta.

Tältä talo näytti 1930-luvun alussa.

Projektimme on mielenkiintoinen sekoitus talonpoikais- ja säätyläistaloa. Pohjakaava vanhassa päädyssä on karoliininen eli keskeissalin pohjaratkaisu. Salissa on myös nähty vaivaa maalaamalla lattiaan työläs parkettia jäljittelevä kuvio. Hyvin säilyneet kaakeliuunit ovat myös hienoja, vaikka eivät olekaan kovin vanhoja. Suurin osa uuneista 1800-luvun lopun Turun kaakelitehtaan mallistoa.

Ulkopuolelta talo erottuu ympäristöstään nikkarikoristelunsa ansiosta. 1940-luvulla maalatusta kuvasta näkyy kellertävä pääväri ja ruskeat ikkunanpuitteet. Nyt talo on valkea punaisine puitteineen – sillä puolella, missä maalia on vielä jäljellä. Värin päättäminen on ollut todella vaikeaa. Kertaustyylien värimaailma ei erityisemmin innosta, vaikka julkisivun koristelut tuohon aikaan viittaavatkin. Ensi kesänä aiomme joka tapauksessa tehdä koemaalauksia – keltainen väri on tällä hetkellä vahva ehdokas.

1940-luvulla maalattu kuva talosta kertoo eniten julkisivun värityksestä.

500 vuotta vanha kotipiha

Mutta takaisin historiaan. Talo on kuulunut samalle suvulle monta sataa vuotta. Ensimmäiset tiedot ovat 1500-luvulta, jolloin se on sijainnut kylätontilla neljän muun asuinrakennuksen kanssa. Aiemmin Suomessakin talot rakennettiin ryhmiin, joka sitten purettiin Isonjaon yhteydessä. Meidän talomme oli ainoa talo, joka tuolloin jäi sijoilleen vanhaan kyläkeskukseen. Muut talot siirrettiin tilustensa lähelle. Nämä rakennukset ovat edelleen olemassa ja olemme jo ehtineet tutustua niiden nykyisiin omistajiinkin – mukavaa väkeä, joka ilmestyy aina välillä kyselemään kuulumisia.

Omistajaperhettä 1800-luvun lopussa.

Vanhimmat taloa koskevat lainhuudatuspaperit löytyvät 1700-luvulta. Rakennus ei varmastikaan tuolloin ole ollut nykyinen. Paperit on laadittu huolella ja niissä usein aloitetaan perustelemalla omistajan oikeus tilaan luettelemalla muutama edellinen omistajanvaihdos vuosilukuineen – tämä on historiantutkijan kannalta kiintoisaa. Nykyajan lainhuudatuspaperit ovat karua luettavaa vanhoihin verrattuna, ne eivät juuri välitä tietoa tuleville sukupolville.