Väentupa nousee kerros kerrokselta

Uuden väentuvan työmaalla ovat työt edenneet rauhalliseen tahtiin. Muutamia viivästyksiä on jälleen tullut eteen, mutta niistä on selvitty yksi kerrallaan. Täytyy sanoa, että itse pidän paljon enemmän vanhan korjaamisesta vaihe vaiheelta kuin kokonaan uuden rakentamisesta alusta loppuun. Sen verran on tässäkin hankkeessa työvaiheita, jotka täytyy sovittaa kohdalleen sekä suunnitelmien että aikataulun osalta, ja säätöä riittää. Joitakin virheitä suunnittelussa ja rakennusvaiheessa on tullut eteen, jotka ovat lisänneet kustannuksia alkuperäisistä laskelmista ja venyttäneet aikataulua. Syyskuun aikana pitäisi rakennus kuitenkin olla jo siinä vaiheessa, että voisimme edetä rauhallisempaan tahtiin talven aikana: runko pystyssä, vesikatto suojaamassa sateelta, ikkunat ja ulko-ovet paikoillaan.

Tämän viikon aikana on runko kohonnut jo hyvää vauhtia perustusten päälle. Kehikon pystytyksen aloitusta viivästytti kuitenkin se, että rakennuksen keskiosaan valetun betonilaatan pinta oli eri tasolla, kuin mitä se veistäjän piirustusten mukaan oli. Rungon alimmasta hirsikerrasta jouduttiin näin veistämään osa pois, jotta ovien ja ikkunoiden aukot säilyttivät oikean tasonsa.

Ensi viikon lopulla pitäisi runko olla kokonaisuudessaan pystyssä, kattotuolit paikoillaan ja vesikaton teko jo hyvässä vauhdissa. Kattotuolit tulevat suoraan tehtaalta ja ne asennetaan saman tien paikoilleen. Vesikatteeksi tulee kaksinkertainen huopa kolmiorimalla.

Toinen havaittu virhe liittyy sade- ja salaojakaivoihin ja niiden myötä ränneihin. Lvi-piirustuksissa oli laitettu sadevesikaivot perinteiseen kohtaan aivan rakennuksen nurkkiin kiinni ja salaojakaivot katon lappeiden nurkkakohtiin. Meidän rakennuksessamme oli kuitenkin arkkitehdin suunnitelmien mukaan tarkoitus ohjata sadevesi rännin päistä riippuvien ketjujen avulla alas sadevesikaivoihin. Sadevesi- ja salaojakaivot olivat siis vaihtaneet paikkaansa piirustuksissa. Huomasin tämän itse vasta siinä vaiheessa, kun salaojakaivot ja -putket oli asennettu piirustusten mukaan eli vääriin kohtiin. Joudumme nyt käyttämään ketjujen sijasta perinteisiä syöksyrännejä, jotka lisäävät osaltaan kustannuksia suunnitelmiin verrattuna.

Joka tapauksessa tuntuu mukavalta, että seinät ovat viimein kohoamassa oikeille paikoilleen. Kokoaminen käy rivakasti, kun hirret on merkitty hyvin ja ne nostetaan kuorma-auton nosturilla paikoilleen. Hirsien välissä käytetään pellavaeristettä.

Tästä taas jatketaan.

Ville

Pellavaöljykittiä ja rautaoksidinpunaista

Ikkunan vuorilaudat maalattuna yhteen kertaan. Kuvassa aurinko hieman vääristää värejä.

Päärakennuksen lounaanpuoleiset ikkunat ovat aina olleet kovilla auringon, mereltä päin puhaltavan tuulen ja sen mukana tulevan sateen ja lumen rasituksesta. Suomessahan muutenkin lounaistuulet ovat vallitseva ilmiö eli etelän ja lännen väliseltä suunnalta puhaltaa keskimääräisesti eniten. Varsinkin toissa vuonna syksy ja talvi olivat todella kosteita, ja vettä satoi oikein urakalla. Sadevesi – samoin kun pienirakeinen lumi – tulee sisään pienimmästäkin raosta ja jos vielä tuulee navakasti, kosteus pääsee tunkeutumaan syvälle rakenteiden sisään. Tämä on ollut ongelmamme alusta lähtien.

Viime syksynä ikkunoiden uusia vuorilautoja asentaessani luulin tekeväni priimalaatua. Talvella arvosana tipahti välttävään. Pienenpieniä rakoja jäi ikkunoiden ja seinien vuorilautojen väliin, samoin karmin puolelle. Niistä on ilmeisesti vesi päässyt sisään karmin ja rungon väliseen pellavaeristekerrokseen. Kun eristeet ovat sitten imeneet kosteutta kunnolla, on vesi imeytynyt sisäpinnoille saakka. Uusia kosteusjälkiä on ilmestynyt molempien ikkunoiden alapuolelle pinkopahviin ja vanhaan tapettiin. Ikkunoiden ympärystät olisi saatava paremmin vettä pitäviksi ennen uusien tapettien asentamista. Vai löytyisikö Tapettitalon mallistoista vesivaluma-aiheista kuosia?

Levitin kitin sormilla suurempiin rakosiin. Hion ylimääräiset pois, kun kitin pinta on kuivunut.

Kävin viime viikonloppuna päädyn ikkunoiden vuorilaudat läpi ja kittasin pellavaöljykitillä kaikki pienetkin aukot umpeen. Pellavaöljykitin kokeilemista ehdotti puuseppä Valtteri Lindblad, jonka kanssa puhuimme ikkunaongelmasta aiemmin tänä kesänä. Aloitin kitin levittämisen pienellä lastalla, mutta pienen tuskailun jälkeen siirryin käyttämään pelkästään sormia. Sormilla kitin sai paremmin levitettyä ahtaisiin paikkoihin eikä hintana ollut kuin yksi tikku toiseen etusormeen. Tukin myös seinän vuorilautojen profiiliurien jättämät aukot kittipalloilla. Kokeilin työssä sekä Dana Limin Glarmesterkitiä että Tikkurilan pellavaöljykittiä. Glarmesterkit on muiden vinkkien ja oman kokemuksen kautta osoittautunut parhaimmaksi vanhojen ikkunoiden kunnostamisessa. Sää oli nyt kohtalaisen lämmin, joten Dana Limin kitti öljyyntyi nopeasti. Tikkurilan kitti taas liituuntui samaa vauhtia. Lisäliidun tai -öljyn kanssa pelaamisen sijasta selvisin työstä siten, että pidin aina toista purkkia kylmälaukussa, kun toinen oli käytössä. Kokemuksen mukaan Dana Limin kitti oli loppujen lopuksi koostumukseltaan helpompikäyttöisempää tähänkin työhön. Aion vielä hioa ylimääräiset kittialueet pois, kunhan aine on kuivahtanut tarpeeksi.

Kittiurakan jälkeen maalasin ikkunoiden vuorilaudat ja yläpuolisen koristeaiheen pinnat, samoin ikkuna-aukkojen ylä- ja alapuoliset tippalistat. Jätin ainoastaan vastakitatut kohdat myöhempään maalauskertaan. Maalina käytin rautaoksidinpunaista pellavaöljymaalia, jota tilasin Antiikkiverstaan nettikaupasta. Rautaoksidinpunainen on lähellä edellisen maalauskerran sävyä, joka on suhteellisen hyvin säilynyt rakennuksen luoteisseinustalla. Tosin aivan alkuperäinen pintakäsittely vaikuttaisi olevan italianpunaista keittomaalia.

Ensin oli tarkoituksena maalata ainoastaan tippalistat. Omaksi ja naapureiden piristykseksi maalasin vauhtiin päästyäni kuitenkin ikkunoiden vuorilaudat ja koristeaiheet kokonaan. Näin saamme selkeämmän vaikutelman värisävyn toimivuudesta. Pellavaöljymaalin riittoisuus yllätti jälleen: kahteen ikkunaan meni ainoastaan kaksi desiä maalia. Toki ne pitää maalata vielä kerran tai kahdesti uudestaan.

Maalausta vaikeutti hieman liian aurinkoinen sää, jonka seurauksena koristelautojen lisäksi myös maalarin niska hehkui samaa sävyä. Tämä ilmansuuta on siitä hankala, että aurinko pääsee porottamaan seinälle näin elokuussa aamusta illansuuhun saakka. Ainoastaan yksi koivu varjostaa seinustaa osan päivästä. Paras sää tähänkin työhön olisi toki ollut pilvipouta.

Viimeistään syksyllä nähdään, miten kittaus toimii käytännössä.

Ville

8 x uudistunut puutalo

Minulta pyydettiin jo viime keväänä kirja-arviota tästä hauskasta puutalokirjasta ja kirjoittaminen hautautui muiden kiireiden jalkoihin. Nyt lunastan lupaukseni ja kerron ajatuksiani. Seuraan melko tarkasti perinnerakentamisen uutta kirjallisuutta, lähinnä suomalaista ja ruotsalaista. Omaan hyllyyn on myös karttunut kymmeniä teoksia. Kirjat voi jakaa karkeasti muutamaan lajiin: faktaoppaat, jotka keskittyvät tiukasti työmenetelmiin ja materiaalehin, dokumentoivat teokset tiettyjen rakennusten kunnostamisesta ja/tai niiden historiasta sekä vanhojen puutalojen estetiikkaan ja sisustamiseen keskittyvät tunnelmointikirjat.

Suvi ja Sebastian Segercrantzin 8 x uudistunut puutalo asettuu mielestäni jälkimmäiseen lajiin: se on sisustuskirja, joka kertoo myös jonkin verran talojen kunnostustavoista. Nimensä mukaisesti kirjassa pääsee tutustumaan kahdeksaan erilaiseen taloon ja myös niiden asukkaisiin. Kirja kertoo raikkaasti asukkaiden arjesta, talon hankintapäätöksestä ja kunnostuksen eri vaiheista. Joissakin artikkeleissa syvennytään myös enemmän työmenetelmiin.

Virkistävää on, että kirjaan on otettu persoonallisiakin koteja eikä kaikkia ole stailattu liikaa kuvauksia varten. Sain kirjasta monia sisustusideoita juuri tästä syystä: kovin valkeiksi muuttuneet maalaishenkiset sisustuslehdet eivät oikein tarjoa enää mitään uutta. (Miksi muuten kaikki pitäisi maalata valkeaksi?)

Tarkan lukijan silmään pisti myös joitakin virheellisiä tietoja: museoviraston mainittiin suojelevan rakennuksia - näinhän ei ole, suojelumääräykset ovat kaavassa tai laissa. Joissakin työmenetelmissä olisi ollut myös tarkentamisen varaa tai valittuja tapoja olisi voinut hieman perustella.

Minusta yksi kirjan pääteemoista oli kuitenkin rohkaiseminen vanhan ja huonokuntoisen talon hankintaan. Artikkeleissa kerrottiin hankinnan taustalla olleista toiveista ja päätöksen syntymisestä. Usein korjattavaa oli enemmän kuin aluksi luultiin, mutta silti kaikesta selvitiin. Perheet tekivät paljon korjaustöitä myös itse ja asuivat myös taloissa samaan aikaan. Lapsetkin hoidettiin korjausten keskellä.

Joudun usein perustelemaan omaa taloprojektiamme ja selittämään, miksi ihmeessä teemme tällaista. Kirjaa lukiessa tulikin hyvä mieli siitä, että niin moni jaksaa ryhtyä tähän työhön. Olisiko niin, että vanhan talon korjaaminen onkin suurten vastakohtien hanke: välillä suurta riemua ja välillä suurta epätoivoa? Se on välillä hyvin raskasta, mutta valtavan palkitsevaa ja mielekästä.

Meidän suuri epätoivomme kohdistuu tällä hetkellä vanhan päärakennuksen päätyikkunoihin, jotka vieläkin päästävät vettä ja lunta sisään kovalla tuulella. Meillä on menossa nyt kolmas korjauskierros, kokeilemme kaikkien rakojen kittausta. Talvella nähdään, toimiiko tämäkään konsti. Ville kirjoittaa pian työstä lisää.

Suurta riemua olen viimeksi tuntenut poimiessani marjoja omalla pihalla: vadelmia, karviaisia, viinimarjoja ja mansikoita sekä ihaillessani kaunista ilta-aurinkoa takapihalla.

Ja vielä puutalokirjasta: pidin paljon sen graafisesta ilmeestä, joka oli raikas ja moderni, sopien kuitenkin hyvin aiheeseen. Taiton on tehnyt Suvi Segercrantz.

Lämpimiä elokuun iltoja hyvän kirjallisuuden parissa!

Tuovi

P.S. Voisinkin aloittaa tästä kirjoitussarjan, jossa esittelisin hyllyymme karttuneita perinnerakentamisen teoksia - rakennusjuttujen lomassa.

Viivästyksiä ja edistymistä työmaalla

Kuva: Silon Piilukirves

Uuden väentuvan rungon veistotyöhön tuli pieni tauko, koska jouduimme etsimään lisähirsiä kehikon yläosaa varten. Sopivaa materiaalia eli vanhoja ja tarpeeksi pitkiä hirsiä löytyi lehti-ilmoituksen perusteella.  Kunhan hirret saadaan työmaalle, voi veistotyö taas jatkua. Hieman tämä toki viivästyttää rakennusaikataulua. Toisaalta olemme laatineet niin väljän aikataulun, että pieni viivästys ei haittaa. Tavoitteemme on, että saamme talon syksyn aikana talvehtimiskuntoon ja peruslämmölle, jolloin sisätöitä voidaan jatkaa rauhassa talven aikana.

Kuva: Silon Piilukirves

Kuva: Silon Piilukirves

Kuva: Silon Piilukirves

Runko on edennyt ikkunoiden yläosiin, eli noin kolmasosa on vielä jäljellä. Toivotaan, että loppukesästä ja syksystä tulee lämmin ja kuiva, niin rungon pystytys ja vesikaton teko sujuvat joutuisasti.

Kulunut kesä on kyllä säiden puolesta ollut melkoisen hankala: vettä sataa vaikka Forecan ennustus näyttää netissä aurinkoa ja seuraavana päivänä toisin päin. Onneksi meillä ei ole ollut kuitenkaan ulkomaalaushommia tai katon korjausta tekeillä. Niiden kanssa olisi voinut mennä hermot useampaan otteeseen.

Kivijalkatyö etenee tontilla. Kivet on ladottu paikoilleen ja täyttövalut ovat seuraavana vuorossa. Kuvissa näkyvät kivien alaosaan laudoista tehdyt muotit. Kivien paikoilleen asettelu oli kovaa työtä. Työ olisi sujunut varmasti joutuisammin, jos kivet olisi aikoinaan purkuvaiheessa jollain tavalla merkitty. Näin aikaisemmin vierekkäin olleet lohkareet olisi voitu suoraan sijoittaa sopiville paikoille. Toisaalta uuteen järjestykseen vaikuttavat myös tuuletusaukot, joille jätettiin sopivat välit piirustusten mukaan. Kissanluukkujen sijainti on ollut varmasti erilainen siinä rakennuksessa, josta nämä kivet ovat peräisin. Sovittamista olisi joutunut tekemään joka tapauksessa.

Luonnonkivijalka näyttää jo tässä vaiheessa istuvan hyvin ympäristön muihin rakennuksiin. Sekä päärakennuksen uudemman päädyn että tallin kivijaloissa on käytetty samanlaista materiaalia. Hieman jännittää, miten tuleva rakennusmassa vaikuttaa vanhan pihapiirin luonteeseen. Aluksi muutos vaikuttaa varmaan suurelta, koska uusi rakennus tullaan maalaamaan ensimmäisenä ja pihan painopiste siirtyy tämän vuoksi uudisrakennuksen suuntaan. Jatkossa harmonia palautuu, kunhan päärakennus, talli ja aitat saavat maalikerroksen yllensä.

Ville

Järkäleet paikoilleen

Uuden väentuvan luonnonkivijalan asennus alkoi tällä viikolla. Olimme hankkineet ja kuljettaneet erään puretun rakennuksen kaikki kivet tontille sitä varten. Lisäksi entisen saunan maan alle hautautuneita kiviä saatiin tien toiselta puolelta. Muutama sopivankokoinen lohkare olisi kyllä vielä tarvittu, koska suurin osa saunan kivistä oli aavistuksen liian matalia. Parhaat kivet käytetään joka tapauksessa paraatipuolelle, ja taakse pellon puolelle laitetaan rosoisemmat yksilöt. Kiilakiviä löytyi onneksi runsaasti eri puolilta tonttia.

Kivet nostettiin ensin lankkujen päälle riviin, jonka jälkeen aloitettiin sopivien kivien valinta. Lankut nostavat kivet sopivasti maasta irti, jolloin liinat on helppo kiinnittää niiden ympäri nostoa varten. Kivien liikutteluun käytettiin trukkipiikeillä varustettua traktoria ja nostoliinoja sekä hienosäätöön rautakankia ja miesvoimaa.


Koska käytössä olevat hakatut luonnonkivet ovat kaikki hieman erikokoisia, valittiin kivijalan yläpinnan taso korkeimman käytettävän kiven mukaan. Muiden kivien yläpinta nostetaan samaan tasoon alle laitettavien kiilakivien avulla. Kiiloilla voidaan lisäksi asentaa kivet sopivaan asentoon niin, että yläpinnan ja ulospäin näkyviin jäävän pinnan tasot pysyvät mahdollisimman suorina.

Olen itse huomannut, että harvinaisen useissa hakatuissa luonnonkivijaloissa ylimmäisten kivien päällinen on ulkokulmastaan veistetty viettämään hieman sisäänpäin. Tämä on sikäli hullua, että näin sadevesi pääsee juoksemaan väärään suuntaan eli rakennukseen päin. Olisiko syynä sitten se, että rakentajat ovat pelänneet alempien hirsien muljahtamista ulos paikoiltaan enemmän kuin veden haittavaikutuksia? Tokihan joissain paikoissa ovat kivet voineet roudan seurauksena siirtyä väärään asentoon. Mutta kumman useissa kohteissa olen tämän saman havainnut.

Oman kivijalkamme molemmille pitkille sivuille tulee kaksi tuuletusaukkoa ja päätyihin kumpaankin yksi. Kaakonpuoleiselle päädylle tulee isompi aukko, josta pääsee jatkossa kulkemaan ryömintätilaan. Tuuletusaukkoihin tehdään verkoilla varustetut puiset luukut, jotka voidaan talveksi aina sulkea.

Kun kaikki kivet ovat paikoillaan, sidotaan ne yhteen laastilla. Samalla tuuletusluukuille varattujen aukkojen alaosa muurataan luonnonkivillä niin, että aukosta tulee sopivan kokoinen.

Palaan kivijalkatyöhön taas tuonnempana.

Ville

Pihan täydeltä väentupia

Saimme jokin aika sitten talon entisen omistajasuvun jäseniltä upeita vanhoja valokuvia talon pihapiiristä sekä sisäkuvia pää- ja ulkorakennuksista. Suurkiitokset vielä kuvista! Niiden perusteella olemme voineet hahmottaa paremmin pihapiirin historiaa ja joidenkin huoneiden sisustusta sadan vuoden takaa.

Pihapiirissä on ollut 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa kaksi erillistä väentupaa, joista ensimmäinen (ks. kuvat yllä ja alla) purettiin ilmeisesti jossain vaiheessa sen jälkeen, kun uusi navetta kohosi tien toiselle puolelle 1920-luvulla. Toisesta, 1800-luvun lopulla rakennetusta ja 1960-luvulla puretusta väentuvasta emme ole toistaiseksi nähneet kuvia.

Nykyinen päärakennus on rakennettu 1870-luvun lopulla. Aiempi päärakennus sijaitsi sen sijaan isojakokartan mukaan suurin piirtein kuvassa näkyvän väentuvan paikalla. Mietimmekin vielä jokin aika sitten, olisivatko väentupa ja vanha päärakennus olleet mahdollisesti yksi ja sama talo. Yllä olevasta valokuvasta kuitenkin selviää, että rakennus seisoo muotoon hakattujen säännöllisten kivien päällä, joten ikä ei täsmää. Muutenkin rakennuksen ulkomuoto viittaa uudempaan aikaan, 1800-luvun jälkipuolelle.

Ylimmästä kuvasta näkee, että suurin osa tien varressa seisseen väentuvan ikkunoista on avautunut tielle ja joelle päin. Pihanpuoleisessa julkisivussa ei taas ole ollut kuistin lisäksi kuin kaksi ikkunaa, vaikka se on ollut sisäänkäynnin ja talon miespihan puoli. Suurin syy tähän on varmasti ollut se, että ikkunoita on laitettu etelän puolelle tuomaan valoa ja lämpöä sisätiloihin. Siitä huolimatta se näyttää erikoiselta ratkaisulta: kookas rakennus ja vain kaksi ikkunaa toisella pitkällä sivustalla.

Uusimman väentuvan perustustyömaa etenee hyvää vauhtia. Ensi viikolla päästään todennäköisesti latomaan kiviä paikoilleen. Siitä lisää tuonnempana.

Ville

Perustustyömaa vai arkeologiset kaivaukset?

Blogimme on viettänyt valitettavan kauan hiljaiseloa lähinnä muuttokiireiden, lapsenhoidon ja rakennustyömaan valmistelujen vuoksi. Uskon, että kesän edetessä päivityksiä tulee hieman tiheämpään tahtiin.

Uuden väentupamme perustusten teko alkoi viimein tällä viikolla. Jo aiemmin kesäkuussa oli tehty sorapeti valmiiksi ja lyöty yhdeksän teräspaalua 16-18 metrin syvyyteen niin, että paalujen päät ulottuivat savikerroksen läpi kantavampaan moreeniin.

Paalujen päät tullaan valamaan anturoiden sisään. Betonianturan alle ja sivuille tulee routaeristys ja päälle ladotaan luonnonkivet, jotka kiilataan oikeaan asentoon pienten kiilakivien avulla. Laastina käytetään sementtilaastia, koska kivijalasta tulee perustusratkaisujen vuoksi liikkumaton.

Anturatyö alkoi tiistaina. Sorapatjan pinnan korkeudessa ei valitettavasti otettu huomioon routaeristystä, joten ensimmäisenä oli edessä kohtalainen kaivuutyö huonossa säässä. Koska lyhyellä varoitusajalla ei saatu paikalle konetta, jouduimme kaivamaan anturan ja routaeristyksen alalta noin 10-15 senttiä soraa pois. Kahdelta mieheltä meni lähes työpäivä tähän. Tämän operaation jäljiltä työmaa näytti lähinnä arkeologisilta kaivauksilta tai muinaisilta hautakummuilta. Tämä ylimääräinen, tulevien anturoiden väliin korkeiksi kummuiksi kohonnut täytemaa tullaan myöhemmin kaapimaan koneella pois.

Perustustyöt ja kivijalan tekeminen on tilattu turkulaiselta Vili-Ko Oy:ltä, jonka toimitusjohtaja toimii lisäksi työmaan vastaavana mestarina.

Itse kivijalan tekeminen tulee olemaan mielenkiintoinen ja samalla haastava vaihe. Kivijalkakivet on aikoinaan purettu 1900-luvun alussa rakennetusta talosta. Kiviä ei valitettavasti ole merkattu mitenkään, joten niitä joutuu varmasti sovittelemaan paikoilleen jonkin verran. On myös todennäköistä, että lisäkiviä joudutaan hakemaan tien toiselta puolelta, vanhan saunan entisestä ja puoliksi maan sisään hautautuneesta kivijalasta. Tähän työvaiheeseen palaan piakkoin.

Parempia rakennus- ja restaurointi-ilmoja kaikille!

Ville

Hirsirunko nousee

Kuva: Silon Piilukirves

Uuden piharakennuksemme eli väentuvan runko nousee parhaillaan Laitilassa. Veistotyön tilasimme Silon Piilukirveeltä, joka toimii Laitilan Silon kylässä. Työ on edennyt ikkunoiden alalaitaan asti. Kun runko on valmis, se puretaan, kuljetetaan meidän tontillemme elokuussa ja kootaan uudelleen. Kattotuolit päätettiin jo suunnitteluvaiheessa tilata kustannussyistä tehdasvalmisteisena. Ne kiinnitetään paikoilleen heti, kun runko on valmiina.

Kuva: Silon Piilukirves

Runkoa varten hankittiin vanhaa hirttä aikamoinen kasa, mutta siitä huolimatta lisää tarvitaan. Parkanosta tuomallamme kuormalla päästään ikkunoiden yläosaan saakka. Vielä uupuu siis pari sataa metriä hyväkuntoista kuuden tuuman hirttä.

Ennen rungon pystytystä edessä on anturan valaminen ja luonnonkivijalan latominen sen päälle. Nämä vaiheet on tarkoitus tehdä kesä-heinäkuun aikana. Tästäkin aiheesta kirjoittelen hieman myöhemmin lisää.

Ville

Vanhat peiliovet uuteen kotiin

Pihaan vähitellen nousevan uudisrakennuksen sisäovet ovat olleet työlistalla jo jonkin aikaa. Ryhdistäydyimme tässä asiassa ja kävimme valitsemassa ovet Metsäkylän navetalla. Vaikka vanhoja rakennusosia on kätevää selailla verkosta, näkee kuitenkin mittasuhteet ja kunnon aina parhaiten paikan päällä.

Valitsimme kolme peiliovea, joissa oli samaa muotokieltä peileissä. Kylpyhuoneeseen ei tule ikkunaa, joten sinne tulee ikkunallinen ovi, joka tuo päivänvaloa eteisen kautta. Ensin ajattelimme, että ikkuna olisi vain yläosassa ja siihen laitettaisiin sitten verho näkösuojaksi. Navetalla kuitenkin ihastuimme yllä näkyvään oveen, jossa on kaksi kapeaa, mutta korkeaa ikkuna-aukkoa. Nähtäväksi jää, miten näkösuoja noihin tehdään. Kuten kuvasta näkyy, lasit puuttuvat eli vaihtoehtoina olisi tietysti valita esimerkiksi maitolasia tai vaikkapa pullonpohjalasia. Tällaiset "sumennetut" lasit eivät kuitenkaan ole kovin vanhaa perua. Täytyy miettiä, mitä eri vaihtoehtoja on tarjolla.

 

Meillä kävi tuuri ja löysimme kaksi muuta tarvittavaa ovea samasta sarjasta, toiseen vain täytyy vaihtaa kätisyys. Vanhat ovenkahvatkin olivat tallella. Ovissa on jonkin verran kunnostettavaa, mutta viat ovat taklattavissa, joten uskalsimme hankkia ovet. Mielenkiintoista nähdä, miltä ne näyttävät kunnostettuina!


Tuovi

Valoa enemmän kuin ikkuna näyttää

Uudet järeät ikkunankarmit on liimattu yhteen useammasta osasta. Pokat ruutuineen ovat kierrätystavaraa.

Viime kirjoituksesta on mennyt taas tovi - tällä välin on kuitenkin tapahtunut paljon. Uuden väentupamme ikkunat valmistuivat ja puuseppä Lindblad toi ne meille odottamaan asennustaan. Ikkunat ovat mielestämme kauniita. Ne on maalattu valmiiksi pellavaöljymaalilla ja sisäpuitteisiin on asennettu messinkiset niklatut kääntösalvat. Ikkunat on myös istutettu uusiin karmeihin.

Vanhat pokat ovat peräisin 1900-luvulta, kuten myös kulmarautatyyppi.

Uudet messinkiset kääntösalvat sopivat hyvin ikkunoiden tyyliin.

Uudet järeät karmit eivät ole yhtä puuta vaan liimattu kokoon useammasta osasta kieroontumisen estämiseksi. Tämä oli arkkitehti Pekka Saatsin ehdotus. Ikkunoiden tiiviys on ehdoton edellytys meidän tontillamme, koska varsinkin meren suunnalta puhaltava tuuli pääsee painamaan vettä ja lunta pienimmästäkin kolosta sisään.

Kunnan maanmittarit kävivät merkitsemässä tulevan väentuvan kulmapisteet ja korkomerkinnän.

Puutapin päähän on lyöty naula merkitsemään yhtä rakennuksen nurkista. Viereen on merkitty tapilla ja punaisella ruksilla tulevan teräspaalun paikka

Rakennustontilla on myös ollut kuhinaa: kunnan maanmittarit kävivät merkitsemässä rakennuspaikan ja pari päivää sitten myös paalutustyö valmistui. Seuraavaksi onkin vuorossa anturan valaminen ja kivijalkakivien latominen. Samaan aikaan hirsikehikkoa veistetään toisaalla.

Tämä vuosi tulee varmasti olemaan hieman aiemmista poikkeava, koska vauvanhoito vie osansa ja oman työmme osuus jää pienemmäksi. Toisaalta väentupa etenee mukavasti muiden voimin ja välillä vähän rauhallisempi tahti voi olla itselle hyväksikin.

Valoisia kevätiltoja!

Tuovi

Uudet karmit, vanhat pokat

Vanhan pokan sovitusta uuteen karmiin. Kuva: Valtteri Lindblad

Hankimme aiemmin pari sarjaa vanhoja ikkunanpokia Metsäkylän Navetalta ja puuseppä Valtteri Lindblad nouti ne pajalleen helmikussa kunnostamista ja karmien tekoa varten. Työ on edennyt jo pitkälle. Ajattelinkin tässä vaiheessa kertoa muutaman sanan vanhojen pokien käyttämisestä uudisrakennuksessa, koska teemaa on tullut nyt mietittyä jonkin verran omassa projektissamme.

Ajattelimme aluksi, että hankimme kaikki ikkunat kierrätettyinä. Löysimmekin suurimman osan, mutta joitakin jäi puuttumaan. Ikkunoita metsästäessä huomasin, että on ensinnäkin hankalaa löytää monta samanlaista vanhaa pokaa eli samaa sarjaa olevia ikkunoita. Tähän varmaankin vaikuttaa se, että varaosapankit myyvät tavaraa kysynnän mukaan eivätkä välttämättä pyri säilyttämään sarjoja kokonaisina. Myöskin ostajilla on ehkä useimmin tarve vain parille varaosaikkunalle tai vaikka yhdelle sisustustarkoitukseen. Oma johtopäätökseni oli, että tarvitaan vähintään pari isoa pokasarjaa, joiden koot ovat lähellä toisiaan, jotta homma kannattaa.

Karmipuiden liimausta. Kuva: Valtteri Lindblad

Toiseksi, vanhojen ikkunoiden kunnostuksessa tulee aina yllätyksiä. Niitä oli tässäkin projektissa. Joko ikkuna näyttää hyvältä ja paljastuukin yllättävän huonokuntoiseksi tai näyttää huonolta ja paljastuu hyväkuntoiseksi. Mutta tämähän on perinnerakentamisen lainalaisuuksia muuallakin. Työläintä ikkunakorjauksessa on usein vanhojen maalien poisto. Se on hidasta, puuduttavaakin, mutta tärkeää työtä. Toisin sanottuna kustannuksia on hankala arvioida tarkasti etukäteen: ikkunat on hankittava pienellä riskillä, koska korjaustyön määrän näkee vasta verstaalla.

Kolmanneksi, vanhan ikkunan kunnostuttaminen saattaa olla yhtä kallista kuin uuden vastaavan teko. (Itse tekemällä tietysti säästää, mutta aina siihen ei ole aikaa.) Tässä vaikuttaa juuri tuo työmäärä vaikkapa maalinpoistossa tai yllättäen lahoksi paljastuvat alasarjat, jotka joutuu kokonaan vaihtamaan. Toki uuden tekemisessä malli on ratkaiseva: yksinkertainen malli, johon puusepältä löytyvät valmiit terät on melko nopea tehdä. Niinpä mekin taivuimme siihen, että puuttuvat pokat tehdään uusina, samalla mallilla kuin kierrätysikkunat.

Soppatauko töiden lomassa. Kuva: Valtteri Lindblad

Ja neljänneksi, käsityönä teetetyt ikkunat tuntuvat usein kalliilta, mutta kun katsoo uusien tehdasvalmisteisten ikkunoiden hintoja, eivätpä nekään ihan edullisia ole. Uskon myös, että elinkaari on käsityöikkunoilla pidempi, koska niitä voi huoltaa. Meillä vanhojen ikkunoiden käyttö oli myös periaate- ja tunnelmakysymys, tehdasvalmisteiset eivät olisi tulleet kysymykseen. Vanhan vaihtoehtona olivat uudet, käsityönä tehdyt ja niitäkin siis rakennukseen joitakin tulee.

Valmiita karmin osia. Kuva: Valtteri Lindblad

Ikkunoiden, kuten muunkin rakennustyön, teettäminen käsityönä on myös mahdollisuus työllistää alan ammattilaisia ja tukea ammattitaidon säilymistä: tämä on myös meille tärkeää. On hienoa löytää taitavia, paikallisia osaajia, joiden kanssa muodostuu vuosia kestävä yhteistyösuhde. Näenkin vanhan rakennuksen korjaamisessa toimittaja-tilaaja-suhteen enemmänkin kumppanuutena.

Tuovi

Husdrömmar

Sain Pirjolta jälleen mielenkiintoisen vinkin SVT:ssä pyörivästä Husdrömmar-sarjasta, jossa erityisesti yksi jakso käsittelee vanhan talon korjausta. Omistajat Therese ja Jens ovat kunnostaneet taloaan seitsemän vuotta. Pitikin heti laskea, että oma projektimme on nyt vienyt miltei saman verran. Tosin ensimmäinen vuosi meni enimmäkseen ihmettelyssä ja vähän taisimme kattoa paikkailla.

Jakso on katsottavissa 22.4. saakka osoitteessa
http://www.svtplay.se/video/2705212/husdrommar/husdrommar-sasong-2-avsnitt-5

Tuovi

Kadonnutta pihapiiriä etsimässä

Tila kuvattuna lounaasta vuonna 1904.

Olemme tilan hankkimisesta lähtien yrittäneet selvittää, minkälaisia rakennuksia pihapiiriin on aikoinaan kuulunut. Sen olemme tienneet, että rakennuksia on ollut useampia ja ne ovat muodostaneet eräänlaisen umpipihan. Entiseltä omistajalta ja hänen sukulaisiltaan olemmekin saaneet mielenkiintoisia vanhoja kuvia, mutta esimerkiksi tien vieressä 1900-luvun alkupuolella kohonneen, todennäköisesti väentupana toimineen rakennuksen ulkomuodosta ei tähän mennessä ole ollut tietoa.

Vähän aikaa sitten entiseen omistajasukuun kuuluva lähetti meille todella mielenkiintoisen kuvan, jossa on näkyvissä monta pihapiiristä myöhemmin hävinnyttä rakennusta. Kuva on vuodelta 1904 ja otettu naapurin puolelta, joen pientareelta. Siinä on vasemmalla näkyvissä tien vieressä seisovat aitat, päärakennuksen pääty niiden takana, tien vieressä sijainnut väentupa ja vanha sauna, joka purettiin käsittääksemme 1960-luvulla. Saunan kivijalka on edelleen näkyvissä samalla paikalla, tosin puolittain maan alle uponneena.

Kuvan etualalla näkyvissä vanha maakellari. Tien toisella puolella vanha väentupa ja sen vieressä talousrakennus.

Ylhäällä oikealla näkyy myös nykyisen tallin paikalla sijainnut talousrakennus, jonka siipeen johti kuvan mukaan myös ajosilta. Rakennus on todennäköisesti toiminut joko tallina tai navettana tai sitten näiden yhdistelmänä.

Keskipäivän lepotaukoa viettämässä.

Kuvassa on myös arkipäiväisen hauska yksityiskohta. Vasemmassa alakulmassa näkyy paanukattoinen maakellari, jota vasten mieshenkilö köllöttää ja pitää todennäköisesti hyvin ansaittua keskipäivän taukohetkeä.

Edessä vanha sauna ja sen takana naapurin jo tässä vaiheessa rapistunut asuinrakennus. Saunan edustalla näkyvät myös hevonen ja naishenkilö hameesta päätellen.

Nykyisen tonttimme kohdalla on sijainnut aikoinaan vanha kyläkeskus, joka hajosi käytännössä 1800-luvun aikana. Kuvassa näkyy vielä entisen naapurin jo huonoon kuntoon päässyt, todennäköisesti lautakattoinen, rakennus saunan takana. Myöhemmin sekin alue liitettiin meidän tilaamme ja paikalle kohosi parin kymmenen vuoden kuluttua betonitiilinen navetta.

Vanha kuva kertoo itse asiassa todella paljon sekä vanhoista rakennuksista että vanhasta asumistyylistä. Tässäkin vanhassa kyläkeskuksessa on ollut 1700-luvun lopulla neljä tilaa. Ihmisiä on siis asunut runsaasti pienellä alueella. Sosiaalinen elämä on varmaankin ollut tiiviissä yhteisössä vilkasta ja rakennuksia (ja myös koneita) on ollut viisaasti yhteiskäytössä. On mielenkiintoista miettiä, kuinka paljon kylien hajoaminen on vaikuttanut työntekemisen käytäntöihin ja ihmisten sosiaalisuuteen.

Ville 

Esillä Yhteishyvässä

Viime vuoden joulukuussa kävi toimittaja tekemässä meidän korjausprojektistamme juttua S-ryhmän asiakaslehti Yhteishyvään. Artikkeli ilmestyi tällä viikolla ja on painetun lehden lisäksi luettavissa nettiversiona täältä.

Uuden piharakennuksen pohjatöiden olisi tarkoitus alkaa huhtikuun aikana maaperän muokkauksella ja paalutuksella. Kevät on tullut tänä vuonna sen verran aikaisin, että ainakaan roudan vuoksi pohjatöitä ei tarvitse lykätä kauemmaksi kevääseen.

Pohjatöiden jälkeen ovat vuorossa anturan valaminen ja luonnonkivijalan latominen sen päälle. Hirsirungon pystytys alkaa sitten loppukesästä. Päärakennuksessa ja aitoissakin olisi paljon tekemistä rästissä, joten työt eivät tänäkään vuonna lopu kesken. Toivotaan hyviä korjaussäitä!

Ville ja Tuovi

Jäähyväiset kuusiaidalle

Viime viikonloppuna järjestimme pienimuotoiset talkoot ja kaadoimme vanhan kuusiaidan uuden tieltä. Mukana talkoissa oli hieman enemmän puunkaatoon perehtynyt tuttavamme, joka sai hoitaa vaikeimmat kaadot. Niiden puiden kohdalla, jotka olivat hieman kallellaan taloon päin, käytimme köyttä apuna. Vedimme kahden hengen voimin puuta kaatosuuntaan, ja kaikki sujuikin mallikkaasti. Myös traktori olisi tarvittaessa ollut käytössä, mutta sitä emme tällä kertaa tarvinneet.

Meidän ”kuusiaitamme” ei tosin ole enää pitkään aikaan ollut varsinainen aita, vaan pikemminkin rivi liian tiheään istutettuja täyskasvuisia kuusia. Samanlaisia kohoaa ympäri Suomea vanhojen pihapiirien laidoilla, usein pohjoisen puolella suojaamassa kylmiltä tuulilta. Sittemmin ne ovat säännöllisen hoidon puutteessa päässeet kasvamaan ylipitkiksi, jolloin tuloksena on ollut tiheä ja usein hieman epäsiistin näköinen puurivi.

Kaadoimme kaikki vanhat kuuset naapurin pellon puolelle, koska se oli turvallisempaa. Olimme sopineet toki järjestelystä etukäteen. Naapuri lupasi hakea puut pois omaan käyttöönsä. Itse otimme polttopuiksi kolmen samaan aikaan kuusiaidan kanssa kaadetun koivun rungot. Kuusien ja muutaman koivun lisäksi kaadoimme pari vaahteraa, jotka olivat kasvaneet kuusten lähistölle. Tarkoitus oli alun perin kaataa myös pari etupihan epäsiistiä ja muutenkin huonokuntoista lehtikuusta, mutta tuulen suunta oli sen verran hankala, että päätimme jättää sen touhun myöhempään ajankohtaan.

Kaadoimme yhteensä noin 30 puuta, ja aikamoinen kasa siitä tulikin. Onneksi runkoja ei tarvinnut karsia, ne sahattiin ainoastaan neljän metrin pätkiin naapurin toivomuksesta. Etukäteen hieman mietimme, näyttääkö talon ympäristö liiankin avaralta puiden kadottua se takaa. Kun latvoistaan rispaantuneet kuuset olivat poissa, näytti talokin kuitenkin jotenkin siistimmältä ja pihapiiri huomattavasti avarammalta. Uusi kuusiaita tarvitaan kuitenkin rajaamaan tonttia ja muodostamaan yhtenäinen oma alueensa.

Kaadetun kuusirivistön tilalle on tarkoitus kasvattaa uusi kuusiaita, jota pidetään säännöllisen leikkauksen avulla noin kahden metrin korkuisena. Siinä mitassa se suojaa, rajaa sopivasti pihapiiriä, eikä kuitenkaan varjosta naapurin peltoa liikaa. Kuusiaita voi jonkun mielessä olla hieman synkkäkin elementti pihalla, mutta se on kyllä kuulunut jo pitkään olennaiseksi osaksi vanhoja pihapiirejä, etenkin Varsinais-Suomen peltoaukeilla, jossa tuuli pääsee vapaasti puhaltamaan mereltä pitkälle sisämaahan.

Mietimme vielä kuusiaidan sijoitusta. Joka tapauksessa se tulee muodostamaan L:n muotoisen yhtenäisen linjan tontin luoteis- ja koillisladoille, päärakennuksen taakse. Yksi ajatus on jyrsiä vanhojen kuusien näkyvät kannot pois ja istuttaa uusi rivistö sen viereen, hieman enemmän pihan suuntaan, jolloin sen leikkaaminen myös ulkopuolelta onnistuu vaivattomasti. Aidan takanahan on heti oja ja sen toiselta puolelta alkaa naapurin viljelty pelto. Jos aidan istuttaisi samaan kohtaan kuin vanhat, olisi aidan leikkaaminen erittäin hankalaa. Samoin maanmuokkausta joutuisi tekemään todennäköisesti huomattavasti enemmän.

Uudet kuuset hankimme paikkakunnan omasta puutarhayrityksestä, jonka puutarhuri lupasi tulla paikan päälle katsomaan istutuspaikkaa. Savimaa ei ole helpoin kasvuympäristö, joten laji kannattaa valita huolella. Samalla voimme suunnitella taimien määrän ja istutustiheyden.

Vielä lopuksi pari sanaa vanhojen puiden kaatamisesta, mikä tuntuu usein haikealta ja vaikealta. Mekin mietimme kuusiaidan kaatoa pitkään, mutta viime talvien myrskyissä pihan huonokuntoisimpia puita on alkanut kaatua eikä aitakaan ollut enää mikään pihan kaunistus. Teetimme myös vuosi sitten puutarhasuunnitelman, jolloin pohdimme kuusien poistoa suunnittelijan kanssa. Nyt onkin helppoa edetä pihan kunnostuksessa kun on suunnitelma olemassa

Lisää kuusiaidasta ja muustakin puutarhasta myöhemmin keväällä.

Ville ja Tuovi