sunnuntai 15. tammikuuta 2017
Kylmässäkin voi maalata
Olen maalannut pikkuhiljaa uuden väentupamme kierrätysovia uuteen uskoon. Maalaan ne kolmeen kertaan Uulan pellavaöljymaalilla. Saranat olen vetänyt Ferrexillä ja sitten päälle pellavaöljymaalilla. Minulla on ollut yksi ovi kerrallaan pukeilla vanhassa päärakennuksessa ja olen antanut oven aina rauhassa kuivua maalauskertojen välillä. Kiirettä kun ei ole ollut ja muutakin puuhaa on riittänyt.
Koska maalauskertoja ja ovia riittää, ehtivät kelit kylmetä vuoden lähetessä loppuaan. Marraskuulla mietin, pitäisikö työmaa siirtää väentuvan lämpöön. Sitten muistelin lukeneeni jostakin, että kylmällä kelilläkin voi maalata ja niinpä olen maalannut ruokasalissa hengitys höyryten. Mitään ongelmaa en ole huomannut, maali kuivuu hitaasti mutta ihan yhtä laadukkaasti kuin lämpimällä kelilläkin. Pellavaöljymaali kestää kylmää ja jopa pakkastakin, se on toki vähän jähmeämpää, mutta sitten vaan vähän enemmän voimaa pensselinvarteen.
Vielä on yksi ovi jäljellä. Maalaus on kaiken kaikkiaan tosi mukavaa hommaa. Minulle on muodostunut perinne kuunnella maalauksen aikana Yle Areenalta radion vanhoja puheohjelmia. Jostain syystä musiikkia en oikein jaksa kuunnella maalatessa, paitsi joskus klassista.
Viihdyttäviä maalaushetkiä!
Tuovi
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Minullakin on sellainen kokemus ja myös ymmärrän näin muualtakin lukeneeni, että pellavaöljymaalilla voi maalata vaikka pakkasella, jos vain omat paikat kestävät :-D
VastaaPoistaJep, paljon päälle vaan niin tarkenee :-)
PoistaTuovi
Pellavaöljymaalihan ei kuivu siten kuin vaikkapa kahviroiskeet kuivuvat pöydälle, vaan pellavaöljy ja vernissa "kuivuvat" hapettumalla, eli öljy reagoi ilman hapen kanssa. Ilman lämpötila ei siis sinällään vaikuta hapettumiseen, mutta auringon valo ja lämpö toki kiihdyttävät prosessia. Täydellisessä pimeydessä ei "kuivumista" tiettävästi edes voi tapahtua, kuten ei myöskään hapettomissa olosuhteissa (=ahtaat tilat, pömpelit ja kaiken maailman kömmänät...) vaikka niissä olisi kuinka optimaalinen lämpötila tahansa.
VastaaPoistaSoon korkijampaa kemijaa nääs! :D
Kiitos tiedoista, kuulostaa järkeenkäyvältä. Sen muistankin, että valoa tarvitaan.
PoistaTuovi