lauantai 12. lokakuuta 2013

Mitä tapahtuu navetalle?


Pihapiirissämme on muiden talousrakennusten lisäksi vanha, paikalla valetuista kalkkihiekkaharkoista 1920-luvulla rakennettu navetta. Aikoinaan navetta on ollut komea rakennus - nyt se on surullinen ilmestys rapautuvine seinineen ja puuttuvine ikkunoineen.


Tutkimme kesällä rakennusta tarkemmin: vintti on iso ja valoisa, ja myös alakerrassa on kauniita yksityiskohtia. Seinien kunto on kuitenkin huono ja korjaaminen tuntuu hankalalta operaatiolta. Olemme metsästäneet asiantjuntijanäkemystä, millä tavoin korjausta kannattaisi yrittää, mutta sitä on ollut vaikeaa löytää. Vanhojen kalkkihiekkaharkoista tehtyjen navettojen kunnostusprojekteja on ilmeisesti tehty aika vähän.



Navetta on aiemmin ollut jaettu eri eläimille tarkoitettuihin osastoihin, joiden väliseiniä on myöhemmin purettu lampolan tieltä. Lehmien tilassa on kauniit puupylväät ja niiden yläosissa veistetyt koristeet.



Navetassa on asustanut viime kesään saakka naapurin lampaita. Lampaiden muuttaessa muualle on meillä edessä vaikea päätös: mitä tehdä huonokuntoiselle rakennukselle?

4 kommenttia:

  1. Miten upeat veistetyt yksityiskohdat! Voi kun jotenkin saisitte tuon entisöityä. :)

    VastaaPoista
  2. On tosiaan upean näköinen rakennus, joka ainakin sillä perusteella ansaitsisi vielä mahdollisuuden! Toivottavasti realiteetit eivät ole ylitsepääsemättömiä ja keksitte keinon.

    VastaaPoista
  3. Jos katto pitää vettä ja seinät sen verran, että kantavat, antakaa olla ja haudutelkaa ajatuksia! Uuden rakentaminen ei nimittäin koskaan tule olemaan yhtä yksinkertaista, jos navetta puretaan. Ja kaunishan tuosta vielä tulisi, jos joskus korjailee hiljalleen :)

    -Ninsi-

    VastaaPoista
  4. Kiitos kannustuksesta! Katto pitää onneksi vettä ja löytyisihän navetalle jos jonkinmoista käyttöä. On totta, että asioiden hauduttelu yleensä auttaa ongelmien ratkaisussa, ainakin perinnerakentamisessa. Liika vauhti yleensä vain haittaa :-)

    VastaaPoista